Shutterstock

Hitler lahjoi kenraalit puolelleen

Hitler jakeli Saksan armeijan kenraaleille kartanoita, raha­lahjoituksia ja verohelpotuksia, jotta nämä tottelisivat häntä ja hoitaisivat mukisematta myös hänen vaatimansa epämiellyttävätkin tehtävät.

Saksan armeija oli ainoa todellinen uhka Hitlerille, ja hän pelkäsi, että kenraalikunta saattaisi jonain päivänä syrjäyttää hänet.

Niinpä hän perusti oman armeijansa, Waffen-SS:n, joka kasvoi toisen maailmansodan loppuun mennessä 900 000 sotilaan vahvuiseksi.

Saksan asevoimien eli Wehrmachtin miesvahvuus oli kuitenkin miljoonissa, joten Hitlerin oli varmistettava asemansa myös muilla tavoin.

Huipulla ansiot kolminkertaistuivat. Vertailun vuoksi: tehdastyöntekijä sai 76 RM kuussa, koulutettujen kuukausipalkka oli 112 RM. RM = Reichsmark, valtakunnanmarkka.

© Imageselect & War-Relics/Hans Schmidt

Lahjuksia maksettiin salaiselta tilitä

Hitler ei voinut noin vain irtisanoa armeijan ylintä johtoa ja korvata sitä uskollisten natsien riveistä, sillä hän tarvitsi kenraalien asiantuntemusta voittaakseen tulevan sodan.

Hän alkoikin lahjoa kenraaleja heti noustuaan valtaan vuonna 1933, ja lahjontaa kesti aina toukokuuhun 1945 asti.

Kenraalien syntymäpäivälahjat hiljensivät kritiikin

Kuukausittaiset lahjukset tililtä numero 5 olivat pikkurahaa verrattuna siihen, mitä kenraaleilla oli odotettavissaan merkkipäivinään.

Korkea-arvoiset upseerit saivat yleensä pyöreitä vuosia täyttäessään 250 000 markkaa, joka vastasi koulutetun saksalaisen työläisen vuosipalkkaa 186-kertaisena.

Hitler ei lähettänyt syntymäpäiville suuria kakkuja vaan suuria sekkejä.

© Getty Images & Shutterstock

Ylellisiä syntymäpäivälahjoja jaettiin pääasiassa niille upseereille, joihin Hitler ei tuntenut voivansa täysin luottaa.

Esimerkiksi sotamarsalkka Wilhelm von Leeb, joka oli suhtautunut natseihin kriittisesti ja jopa kutsunut Hitleriä valehtelijaksi, sai syntymäpäivänään syyskuussa 1941 ollessaan sotaretkellä Neuvostoliitossa 250 000 markkaa, vaikkei täyttänyt edes tasavuosia vaan 65 vuotta.

Ne, joihin Hitler luotti täysin, eivät saaneet samanlaisia syntymäpäivälahjoja.

Esimerkiksi sukellusvenelaivaston ylin päällikkö Karl Dönitz jäi vaille suurta sekkiä täyttäessään 50 vuotta vuonna 1941, samoin kuin kenraaliluutnantti Walter Model 50-vuotispäivänään. Nämä herrat pysyivät silti uskollisina Hitlerille.

Von Brauchitsch ylennettiin vuonna 1940 sotamarsalkaksi kiitokseksi tuestaan Hitlerille.

© Imageselect

Kenraali kuittasi avun sotarikoksilla

Sotamarsalkasta tuli Hitlerin lakeija

Saksan asevoimien ylimmän esikunnan (OKW) johtajana sotamarsalkka Wilhelm Keitel oli yksi niistä, jotka saivat eniten rahaa tililtä numero 5.

Esimerkiksi 60-vuotispäivänään vuonna 1942 hän sai lahjaksi 250 000 markkaa. Sekin mukana tuli Hitleriltä henkilökohtainen kirje, jossa mainittiin rahojen olevan kiitos ”uskollisuudesta ja kiintymyksestä, jolla olette palvellut minua”.

Keitel päätti monien kollegoidensa tapaan hankkia huomattavan lahjasummansa avulla kartanon.

Wilhelm Keitel. Arvo: sotamarsalkka ja pääesikunnan johtaja.

© Imageselect

Rahat eivät kuitenkaan riittäneet hänen himoitsemaansa tilaan, ja hän saattoi asian Hitlerin tietoisuuteen. Hitler ei kitsastellut, ja niin Keitel sai kuin saikin suurtilansa – ja koko kauppasumma maksettiin tililtä 5.

Saatuaan tilansa Keitel toteutti kiltisti kaikki Hitlerin ikävimmätkin toiveet.

Hän muun muassa määräsi Neuvostoliiton puolella taistelleet vapaaehtoiset ranskalaislentäjät teloitettavaksi välittömästi sen sijaan, että heidät olisi otettu vangiksi.

Hitler tiesi kenraaliensa unelmoivan hienoista kartanoista.

© Hildegard Dryer/Scalal, Florence/BPK & Shutterstock

Vallattuja maita luovutettiin armeijan johdolle

Hitler säästyi vangitsemiselta lahjuksella

Lokakuussa 1942 Keskustan armeijaryhmän komentaja, sotamarsalkka Günther von Kluge sai Hitleriltä valtavan lahjussumman sekä lupauksen siitä, että kaikki hänen kartanonsa kunnostuskustannukset katettaisiin tililtä 5.

Lahjuksen vastaanottaminen alkoi kuitenkin kaduttaa von Klugea, ja syyllisyyden painamana hän lupasi Hitlerin murhaa suunnitelleille kenraalimajuri Henning von Tresckowille ja Carl Friedrich Goerdelerille, että hän pidättäisi Hitler tämän vieraillessa seuraavan kerran itärintamalla.

Günther von Kluge. Arvo: sotamarsalkka.

© Getty Images

Hän kuitenkin pyörsi päätöksensä ja vetäytyi salaliitosta saatuaan Hitleriltä vielä toisen muhkean rahasumman ennen Hitlerin saapumista itärintamalle.

Vuonna 1944 von Kluge tuki yleisesikuntaeversti Claus von Stauffenbergin yritystä tappaa Hitler pommilla.

Sen epäonnistuttua von Kluge teki itsemurhan peläten Hitlerin kostoa.

Hitler ylensi Pauluksen sotamarsalkaksi muutama tunti ennen Stalingradin menettämistä.

© Getty Images

Sanat kävivät kalliiksi

Kun sotamarsalkaksi ylennetty Friedrich Paulus antautui Stalingradissa vuonna 1943, lahjusrahojen virta hänen tililleen tyrehtyi.

Se ei johtunut hänen vangitsemisestaan vaan huhuista, joiden mukaan hän oli Neuvostoliiton radiossa syyttänyt Hitleriä Saksan tappiosta Stalingradissa.

Vihollinen tulee, rahat turvaan!

Kun liittoutuneiden joukot tunkeutuivat yhä syvemmälle Saksaan, saksalaiskenraaleille tuli kiire pelastaa lahjusrahansa.

Esimerkiksi kenraalieversti Hans-Jürgen von Arnimin vaimo siirrätti maaliskuussa 1945 miehensä varat piiritetyssä Breslaussa sijaitsevasta pankista varmempaan rahalaitokseen Dresdeniin kauas rintamalta.

Sodan lopussa kenraalit etsivät turvallisia pankkeja.

© Getty Images

Myös muut kenraalit siirtelivät epätoivoissaan rahojaan pankista toiseen Saksan antautumiseen asti.

Upseerit keksivät huonoja selityksiä

Sodan jälkeen kenraali toisensa jälkeen kiisti ottaneensa vastaan lahjuksia. Vain muutama tunnusti saaneensa rahaa tillitä 5, mutta hekin yrittivät keksiä lieventäviä tekosyitä.

Sotamarsalkka Wolfram von Richthofen esimerkiksi sanoi ymmärtäneensä väärin rahojen tarkoituksen:

”Minä oletin, että tällä rahalla piti ensisijaisesti osoittaa sellaista ulkoista kuvaa, joka vastasi sotilasarvoani.”

12 ylennystä varmisti sotaretken Venäjälle

Kesällä 1940 Hitler oli saavuttanut ensimmäisen suuren tavoitteensa ja vallannut Ranskan. Seuraavaksi hänellä oli edessään valtava haaste: hyökkäys Neuvostoliittoon.

Silloin ei piitattaisi sodan säännöistä, sillä Hitler ei halunnut ainoastaan valloittaa Itä-Eurooppaa vaan myös omien sanojensa mukaan puhdistaa sen ”slaavilaisista ali-ihmisistä”.

Hänen oli saatava kenraalitkin puolelleen tässä asiassa. Kuukausittaiset lahjukset kasvattivat kenraalien kukkaroa, mutta Hitler tiesi, ettei mikään hivelisi heidän egoaan ja kasvattaisi uskollisuuttaan niin kuin ylennykset.

Hitler ylensi sodan aikana kaikkiaan 25 upseeria sotamarsalkaksi. Sotamarsalkan sauvassa olivat rinta rinnan hakaristi ja rautaristi.

© Getty Images, Imageselect

Niinpä 12 kenraalia – joukossa muun muassa Gerd von Rundstedt, Albert Kesselring ja Fedor von Bock – ylennettiin sotamarsalkaksi.

Hitler maksoi heidän marsalkansauvoistaan 72 000 markkaa ja ojensi ne heille henkilökohtaisesti. Von Bock kertoi Hitlerin tilaisuudessa pitämästä puheesta:

”Führer luovutti meille marsalkansauvat valtakunnankansliassa. Hän korosti Saksan kansan yhtenäisyyden tärkeyttä ja sitä, kuinka ehdottoman välttämätöntä oli, että myös armeija osoitti tukensa kansallissosialistiselle ajattelulle.”