Kansallissosialistisen puolueen huonevälitys Münchenissä kuhisi väkeä 8. marraskuuta 1938. Suurin osa miehistä oli pukeutunut puolueunivormuun, mutta joukossa oli myös hoikka, hörökorvainen mies, jolla oli yllään tavallinen tumma pikkutakki.
Kukaan ei kuitenkaan kiinnittänyt häneen huomiota, sillä päällimmäisenä kaikkien ajatuksissa oli saada kaupungista majapaikka.
Tungoksen syy oli Adolf Hitler, joka pitäisi illalla puheen ”vanhoille tovereilleen” Münchenin suuressa oluttuvassa, Bürgerbräukellerissä. Seuraavana päivänä Hitler johtaisi suuren muistokulkueen marssia.
Tapahtuma järjestettiin vuoden 1923 niin sanotun oluttupavallankaappauksen muistoksi. Natsien vallankumousyritys oli päättynyt verilöylyyn, jossa oli kuollut 16 natsia. Heistä oli tullut puolueen marttyyrejä.
Puolueen virkamiehet kyselivät majapaikan hakijoilta, olivatko nämä osallistuneet vuoden 1923 tapahtumiin. Georg Elseriksi esittäytynyt pikkutakkimies puisti päätään hieman anteeksipyytävän näköisenä. Hän sai kuitenkin majoitusta tarjoavan perheen osoitteen.
Elser vei laukkunsa asunnolle ja vaihtoi muutaman sanan isännän kanssa. Sitten hän käveli Isarjoen yli kohti Bürgerbräukelleriä. Sen läheiset kadut oli suljettu liikenteeltä, mutta ne olivat täynnä ihmisiä, jotka toivoivat näkevänsä edes vilauksen Führeristä.
Oluttupaan oli kokoontunut lähes kolmetuhatta ihmistä. Kuten aina 8. marraskuuta, Hitler asteli puhujakorokkeelle tasan kello 20.30 suosionosoitusten ja hurmioituneiden heil-huutojen saattelemana. Hän puhui tapansa mukaan pari tuntia kiihkeästi Saksan suuruudesta, ja kun hän puoli yhdentoista aikaan lähti, kadut avattiin.
Bürgerbräukellerin tyhjennyttyä Elser hiipi salaa sen juhlasaliin. Hän katseli ympärilleen ja pani merkille, että sali oli kahdessa kerroksessa. Puhujapöntön takana oli natsilipulla peitetty kantava pylväs. Elser päätti, että Hitler kuolisi tässä salissa 8. marraskuuta seuraavana vuonna. Hänen olisi vain vielä päätettävä, miten.
Puuseppä vihasi natseja yli kaiken
Georg Elser syntyi vuonna 1903 ja kasvoi vaatimattomissa oloissa Etelä-Saksassa Königsbronnin kaupungissa. Koulussa hän oli hyvä matematiikassa ja piirustukses sa, ja kun hän pääsi puusepän oppiin, hän osoittautui parantumattomaksi perfektionistiksi.
Toimitettuaan asiakkailleen näiden tilaamat huonekalut hän kävi seuraavana päivänä tarkastamassa, että kaikki oli kunnossa. Vapaa-ajallaan Elser soitti viulua kansanmusiikkiorkesterissa ja kävi tansseissa.
Hän vaikutti iloiselta mutta vaatimattomalta, mikä vetosi moniin tyttöihin. Ystävällisen ulkokuorensa alla Elser vihasi kiihkeästi Saksaa vuodesta 1933 hallinneita natseja.
Elser ei ollut poliittisesti erityisen aktiivinen, mutta hän oli ollut kommunistipuolueen jäsen. Työväenluokka ei ollut päässyt osalliseksi ”talousihmeestä”, jolla Hitler rehenteli. Elser oli huomannut aikojen koventumisen myös omassa lompakossaan: hänen palkkansa oli vain pienentynyt pienentymistään vuosien 1928 ja 1938 välillä.
Tiukka taloustilanne ei kuitenkaan ollut Elserin suurin huolenaihe. Ensi sijassa hän ei voinut sietää minkäänlaista sortoa. Hänen isänsä oli väkivaltainen juoppo, ja Elser oli oppinut kavahtamaan kaikkea tyranniaan viittaavaakin.
Kun Elser kuuli Hitlerin puhuvan radiossa, hän poistui välittömästi paikalta, ja kun natsit marssivat hänen kotikaupunkinsa Königsbronnin katuja, hän käänsi heille selkänsä. Hän kieltäytyi tekemästä natsitervehdystä ja halveksi kansallissosialistien nuorisojärjestöä Hitlerjugendia.
Kun Saksa syksyllä 1938 oli miehittänyt Tšekkoslovakiasta niin sanotut sudeettialueet, Elser oli varma, että natsit veisivät maan uuteen suursotaan Pelko suursodasta kaihersi häntä niin paljon, että syksyllä 1938 hän päätti toimia.
Sytytin: Kellokoneisto vapautti jousen, joka löi naulalla kiväärinpatruunaa. Se sytytti räjähdysaineen.
”Helvetinkone” oli tekninen taidonnäyte
Sytyttimessä oli varmuuden vuoksi kaksi kelloa. Aikasytytin voitiin säätää laukeamaan kuuden päivän päästä.
Georg Elser ei tiennyt mitään aikapommeista, kun hän päätti tappaa Hitlerin sellaisella. Hän oli kuitenkin kätevä käsistään ja rakensi toimivan sytyttimen.
Siinä kellokoneisto vapautti jousen, joka löi naulan patruunaa vasten ja sytytti siten räjähdysaineen.
Elser hallitsi vaadittavan tekniikan jo kesällä 1939 mutta rakensi lopullisen sytyttimen vasta muutamaa kuukautta myöhemmin vuokrahuoneessaan Münchenissä.
Tarvitsemansa kellot Elser oli saanut entiseltä työpaikaltaan kellotehtaasta. Ne voitiin säätää laukaisemaan pommi kuuden päivän päästä niiden käynnistämisestä.
Elser testasi keksintöään isänsä omenatarhassa Königsbronnin lähellä. Isä ei kysellyt mitään.
Huolelliset ennakkovalmistelut
Ensin Elserin oli löydettävä sopiva paikka iskulleen. Tavallisen kansalaisen oli lähes mahdotonta päästä lähelle Hitleriä, jota ympäröi aina joukko henkivartijoita ja joka usein muutti matkasuunnitelmiaan viime hetkellä.
Lehtijuttujen perusteella Georg Elser kuitenkin tiesi, että Hitler piti joka vuosi puheen Bürgerbräukellerissä oluttupavallankaappauksen vuosipäivänä. Elser ei kiirehtinyt, sillä hän halusi valmistella attentaatin perusteellisesti.
Illalla 8. marraskuuta 1938 hän kävi iskun tapahtumapaikaksi kaavailemassaan oluttuvassa ensimmäisen kerran. Seuraavana päivänä hän matkusti junalla takaisin Königsbronniin ja alkoi suunnitella täydellistä iskua.
”Seuraavina viikkoina tulin siihen tulokseen, että parasta olisi asentaa räjähdysaine puhujapöntön takana olevaan pylvääseen ja laukaista se jotenkin kauempaa.
Sitä, miten laukaiseminen tapahtuisi, en vielä tiennyt. Pylväs oli kuitenkin oiva paikka pommille, sillä sen luhistuessa räjähdyksessä myös sen kannattelemat rakenteet romahtaisivat ja tappaisivat Hitlerin ympärillä olevat muut natsijohtajat”, Elser kertoi myöhemmin.
Pääsiäisenä 1939 hän lähti taas Müncheniin tutkiakseen juhlasalia tarkemmin. Kun kukaan ei nähnyt, hän otti tarkat mitat valitsemastaan pylväästä. Noihin aikoihin hän oli saanut töitä Königsbronnin kivilouhimolta.
Siellä hän sai kokemusta räjäytyksistä, ja lisäksi hän pystyi pihistämään louhimolta räjähdysaineita, jotka hän piilotti matkalaukkuunsa valepohjan alle.
Elser viihtyi hyvin yksin. Hän rupatteli joka päivä muutaman sanan vuokraisäntänsä perheen kanssa, mutta muita tuttavia hänellä ei juurikaan ollut. Vaikka hän oli jo 34-vuotias, hän ei ollut naimisissa eikä kihloissa. Hän oli rakastunut eronneeseen naiseen nimeltä Else Härlen, mutta suhde rakoili eikä Elser halunnut missään nimessä sekoittaa Härleniä suunnitelmiinsa.
Saksan sanomalehdet kiirehtivät syyttämään brittiagentteja Georg Elserin liittolaisiksi.
Muutto Müncheniin
Elser onnistui pian hankkimaan tarvitsemansa räjähdysaineet, ja sitten hänelle sattui kirjaimellisesti onni onnettomuudessa, kun töissä suuri kivi putosi hänen jalalleen. Jalka kipsattiin ja Elserille määrättiin lepoa.
Sairausloman aikana Elserillä oli hyvin aikaa suunnitella ”helvetinkoneeksi” kutsumansa pommin ajastinta. Siinä hänen viiden vuoden työkokemuksensa kellotehtaassa 1920-luvulla osoittautui hyödylliseksi.
Elser ei enää palannut töihin louhimolle. Saadakseen rahaa elämiseen ja pommin rakentamiseen hän myi pyöränsä, rakkaan viulunsa ja muuta omaisuuttaan.
Elokuussa 1939 Elser nosti räjähteitä sisältävän matkalaukkunsa Münchenin-junan tavaratelineelle. Taskussaan hänellä oli noin 400 markkaa, joka riittäisi elämiseen useaksi kuukaudeksi. Elser istui poissaolevan näköisenä paikallaan ja tuijotti ohikiitävää maisemaa.
Enää ei ollut paluuta entiseen, mutta häntä ei kaduttanut vähääkään. Ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun hän oli tehnyt päätöksensä, hän tunsi häivähdyksen kärsimättömyyttä.
Münchenissä Elser vuokrasi huoneen Blumenstrasselta Baumann-nimiseltä perheeltä. Hän kertoi tulleensa kaupunkiin opiskellakseen rakennusmestariksi ja työskentelevänsä lisäksi erään keksinnön parissa, joskus jopa öisin.
Muuta perheen ei tarvinnutkaan tietää, sillä Elser oli tarjonnut selityksen omituiselle päivärytmilleen. Aamuisin hän nautti aamiaista Baumannien kanssa, ja sitten hän vetäytyi huoneeseensa näpertelemään ”keksintönsä” kanssa.
Todellisuudessa hän rakensi silloin pommin aikasytytintä. Iltapäivällä hän nukkui, ja kello seitsemän maissa illalla hän käveli Bürgerbräukelleriin, jossa hän söi aterian ja huuhtoi sen alas oluella.
Kymmenen aikaan illalla hän maksoi laskun ja toivotti tarjoilijoille hyvää yötä, minkä jälkeen hän hiipi suureen, tyhjään juhlasaliin ja piiloutui sen viereiseen varastohuoneeseen. Siellä hän odotti kärsivällisesti, että henkilökunta sulki ovet ja lähti, ja jäätyään yksin hän alkoi valmistella iskuaan.
Varhain aamulla, ennen kuin ensimmäiset työntekijät tulivat töihin, Elser livahti ulos rakennuksen takana olevasta hätäuloskäynnistä ja kiirehti kotiin aamiaiselle Baumannien kanssa.
Räjähdyksessä tuhoutunut rakennus piti vahvistaa puupalkeilla. Poliisi löysi paikalta muun muassa hammasrattaita.
Adolf Hitler pääsi vahingoittumattomana Berliiniin, jossa häntä oli vastassa huolestunutta puolue- ja sotilasväkeä, kuten ilmavoimien marsalkka Hermann Göring.
Marssi pysäytettiin Odeonsplatzilla Münchenissä. Laukaustenvaihto kesti 30 sekuntia, ja 16 natsia ja neljä poliisia kuoli.
Urinaali vaimensi työn metelin
Öisen juhlasalin pimeyttä valaisi vain taskulamppu, jonka valon Elser oli himmentänyt sinisellä kankaanpalasella. Ensin hän sahasi juhlasalin pylvään alaosasta irti palasen puupaneelia.
Paneelista hän teki luukun, jonka hän kiinnitti pylvääseen huomaamattomasti saranoilla. ”Luukusta tuli niin huomaamaton, ettei sitä pystynyt havaitsemaan edes päivänvalossa”, Elser kertoi.
Sitten hän alkoi hankalassa polviasennossa hakata koloa pylvään sisään, mutta vasaran ääni kaikui niin voimakkaana hiljaisessa salissa, ettei hän uskaltanut jatkaa. Lopulta hän päätti porata pylvääseen reikiä käsiporalla ja kaivertaa kolon taltalla.
Vain raitiovaunun jylistäessä ohi kadulla tai oluttuvan urinaalien huuhtoutuessa automaattisesti joka kymmenes minuutti hän uskalsi takoa pylvästä taltalla muutaman sekunnin ajan.
Elser pelkäsi silti, että yövartija kuulisi hänen puuhansa ja saisi hänet kiinni itse teosta. Välillä vartija kävikin salissa yön aikana, mutta hän ei tuntunut epäilevän mitään. Hän vain vilkaisi ylimalkaisesti ympärilleen eikä tullut koskaan parvekkeelle, jossa Elser työskenteli.
”Kerran olin vähällä paljastua”, Elser kertoi myöhemmin. ”Piilopaikkana käyttämäni varastohuone oli ollut täynnä paperikasseja, mutta se olikin päivän aikana siivottu. Tullessani sinne illalla säikähdin pahanpäiväisesti, kun huomasin, että huone oli tyhjä. Nurkassa lojuivat vain työhousuni siististi viikattuina.”
Säikähdyksestään huolimatta Elser jatkoi öisiä puuhiaan polvet kivistäen ja mustelmilla. Vasta aamun sarastaessa hän pakkasi työkalunsa ja siivosi paikat perusteellisesti. Hän vei työstä aiheutuneen pölyn ja laastin mukanaan laukussaan.
Ennen lähtöään hän sulki luukun huolellisesti. Hän oli asentanut luukkuun myös lukon, jottei se aukeaisi vahingossa. Kolmen kuukauden aikana Elser vietti oluttuvan juhlasalissa yli kolmekymmentä yötä.
- marraskuuta työ oli edennyt jo niin pitkälle, että hän saattoi asentaa räjähteet pylvään sisälle. Kun hän kahden päivän kuluttua tuli illalla paikalle asentaakseen sytyttimen, salissa olikin tanssit. Elser osti lipun ja jäi odottamaan.
Elserin kasvot olivat turvoksissa Gestapon kuulustelujen jäljiltä.
Sankari, joka haluttiin unohtaa
Toisen maailmansodan jälkeen Georg Elserin attentaatti unohtui, kunnes se taas 1990-luvulla nostettiin esiin.
Kreivi Stauffenbergista, Sophie Schollista ja muutamasta muusta natseja vastaan nousseesta saksalaisesta tuli myöhemmin vapaussankareita – mutta ei Georg Elseristä. Hänet unohdettiin vuosikymmeniksi. Syitä voi olla useita.
Kirkonmies väitti Elseriä SS:n mieheksi
Georg Elser uskoi Jumalaan mutta ei käynyt kirkossa. Jo se sai jotkut kristityt paheksumaan häntä.
Suurempi vaikutus oli kuitenkin tunnetun saksalaisteologin Martin Niemöllerin Elseristä levittämillä valheellisilla huhuilla.
Niemöller oli vankina Sachsenhausenin keskitysleirillä yhtä aikaa Elserin kanssa. Siellä hän kuuli vartijoilta, että Elser oli tehnyt pommi-iskunsa SS:n käskystä.
Epäonnistuneen pommi-iskun tarkoitus oli korostaa Hitlerin kuolemattomuutta.
Kommunistiviha
Sodan jälkeen Elserin kotikaupunki Königsbronn kuului Länsi-Saksaan, ja kommunistipuolue KPD kiellettiin.
Koska Elser oli ollut kommunistimielinen, häntä ei voinut pitää sankarina Länsi-Saksassa.
Liian oma-aloitteinen
Elser ei sopinut kommunistisen Itä-Saksankaan sankariksi: hän oli toiminut omin päin, ilman puolueen hyväksyntää.
Kaupunki käänsi selkänsä
Attentaatin jälkeen vuonna 1939 Gestapo kuulusteli kaikkia Königsbronnin asukkaita ja kidutti monia.
Jotkut lähetettiin rintamalle rangaistukseksi. Natsit herjasivat kaupunkia kutsumalla sitä nimellä Attentatshausen, ”salamurhaajan koti”.
Asukkaat tunsivat olevansa Elserin teon uhreja, ja vasta 1990 hän sai kotikaupunkiinsa muistolaatan.
Natsit eivät unohtaneet
Sodan jälkeen natseja pääsi korkeisiin virkoihin. Königsbronnin pormestarina oli vuosina 1951–1989 Karl Burr, joka oli käynyt natsien Napola-eliittikoulun.
Hän totesi lehtihaastattelussa Elseristä: ”Königsbronnilla ei ole aikomustakaan osoittaa hänelle kunnioitusta.”
Sytytinkotelo oli liian suuri
”Löysin itselleni paikan parvekkeelta orkesterikorokkeen läheltä ja seurailin tapahtumia. Kun tanssit päättyivät kello yksi, livahdin taas piilopaikkaani”, hän kertoi.
Kun Elser lopulta salin hiljennyttyä uskalsi taas hiipiä pylvään luo, hänen pettymyksensä oli suuri, kun hän huomasi, ettei sytytin sopinutkaan pylvään koloon.
Turhautuneena Elser sulki luukun ja lähti nukkumaan, mutta yöllä 6. marraskuuta hän palasi. Hän oli muokannut aikasytyttimen puukoteloa sahan ja viilan avulla, ja nyt se sopikin koloon täydellisesti. Elser sääti ajastimen laukaisemaan pommin 8. marraskuuta 1939 kello 21.20.
Elser oli miettinyt ajankohdan tarkkaan. Hitler astui oluttupavallankaappauksen vuosijuhlassa puhujakorokkeelle aina kello 20.30 ja puhui sitten pari tuntia. Kello 21.20 puhe olisi puolessavälissä, Elser tuumasi.
Elser peitti kellot vaimentaakseen niiden tikityksen, sulki paneelin ja lähti oluttuvasta kuuden aikaan aamulla syvää helpotusta tuntien. Hän päätti juhlia hyvin tehtyä työtä ostamalla kioskista kahvikupposen.
Nauttiessaan höyryävän kuumaa juomaa viileässä aamussa hän ajatteli vain pommia, joka nyt odotti tikittäen Hitleriä. ”Se ei voi mennä pieleen”, hän mumisi itsekseen. Jos kaikki sujuisi suunnitelmien mukaan, pommi räjähtäisi 60 tunnin kuluttua, ja silloin Elser aikoi olla jo kaukana Münchenistä.
Hän aikoi matkustaa junalla Etelä-Saksaan Konstanziin ja livahtaa sitten huomaamatta rajan yli Sveitsiin sillä välin, kun pommi hoitaisi Adolf Hitlerin pois päiviltä.
Pommin tarkistus viivästytti pakoa
Hitlerin valmistellessa puhettaan ja Bürgerbräukellerin henkilökunnan valmistautuessa tärkeää iltaa varten Georg Elser oli Stuttgartissa, jossa hänen sisarensa Maria asui.
Hän oli päättänyt ennen Sveitsiin menoaan käydä vielä sisartaan katsomassa, mutta silloin hän teki kohtalokkaan virheen: pedanttinen puuseppä päätti palata Müncheniin Bürgerbräukelleriin tarkastamaan, että kaikki oli kunnossa ja että kellot varmasti toimivat.
”Olin asentanut kellot jo kaksi päivää alkuperäistä suunnitelmaani aiemmin, joten halusin varmistaa, että ne kävivät edelleen. Minulla oli ollut vain puoli tuntia aikaa asentaa sytytin ja lähteä Bürgerbräukellerin juhlasalista (6. marraskuuta). Halusin varmistaa, että ajastin toimi, ja lähdin taas Müncheniin.”
Elser oli rahaton, sillä hän oli tuhlannut koko 400 markkaansa, mutta hänen sisarensa Maria lainasi hänelle 30 markkaa kyselemättä mitään.
Kun Elser palasi Bürgerbräukelleriin illalla 7. marraskuuta, hän piiloutui jälleen varastoon odottamaan paikan sulkemista varmistaakseen vielä kertaalleen, että kellot toimivat. Hänen huojennuksekseen kaikki osoittautui olevan juuri niin kuin pitikin.
Kello 6.30 Elser lähti oluttuvasta viimeisen kerran. Hän löntysteli kaupungin läpi ja kävi kahvilla, ja sitten hän poikkesi entisen vuokranantajansa luona, ikään kuin hän ei olisi millään malttanut lähteä kaupungista. Kymmeneltä hän lopulta oli päärautatieasemalla valmiina lähtemään pakomatkalle.
Elser astui junaan aavistamatta, että Hitlerin sotasuunnitelmat olivat muuttaneet tämän normaaleja rutiineja. Puolan miehitys oli onnistunut, mutta natseilla oli Euroopassa suurempiakin tavoitteita: Saksa valmisteli hyökkäystä Ranskaan.
Hitler olisi ehdittävä oluttupavallankumouksen juhlinnasta takaisin Berliiniin seuraavaksi aamuksi sotaneuvoston kokoukseen.
Meteorologit olivat varoittaneet sankasta sumusta Münchenin yllä, eikä Hitlerin lentäjä uskaltanut luvata, että he pääsisivät lentämään takaisin Berliiniin vielä samana iltana.
Niinpä päätettiin, että Hitler matkustaisi puheen jälkeen Berliiniin erikoisjunalla, joka lähti Münchenin päärautatieasemalta 8. marraskuuta kello 21.31.
Ehtiäkseen junaan Hitler aloitti puheensa jo kahdeksan aikaan eli puoli tuntia aikaisemmin kuin edellisinä vuosina. Hän pauhasi kiihkeästi, miten sota brittejä vastaan oli välttämätön, sillä
nämä väittivät taistelevansa kansojen vapauden puolesta mutta alistivat itse valtaansa maan toisensa jälkeen.
Hän vaahtosi siitä, miten britit luulivat olevansa maailman valtiaita ja miten Saksaa vain nöyryytettiin ja petettiin. Lähes 30 000 paikalla ollutta puolueen jäsentä hurrasivat Hitlerin jokaiselle sanalle. Tunnelma oli katossa.
Hitlerin puhe kesti poikkeuksellisesti alle tunnin, ja sitten hän ja hänen seurueensa poistuivat valtavien suosionosoitusten saattelemina ja nousivat ulkona odottaviin limusiineihinsa.
Pian Hitlerin lähdettyä Bürgerbräukelleristä yleisökin alkoi valua ulos oluttuvasta. Ihmisiä parveili ovelle päin, kun tasan 13 minuuttia Hitlerin poistumisesta Elserin pommi räjähti kumeasti jysähtäen.
Voimakas paineaalto kaatoi satoja ihmisiä lattialle, ja pylväs Hitlerin puhujapöntön takana pirstoutui ja katosta romahti alas suuria kappaleita. Räjähdyksessä kuoli kahdeksan ihmistä ja 67 ihmistä loukkaantui.
Kuulusteluissa Georg Elser yritti todistaa toimineensa yksin. Gestapo ei uskonut häntä.
Elser joutui Gestapon käsiin
Puoli tuntia ennen Münchenin pommiräjähdystä, kello 20.45, Saksan rajavartijat pidättivät hoikan ja hörökorvaisen miehen Konstanzissa vain muutaman metrin päässä Sveitsin rajalta.
Rajavartijat epäilivät miestä salakuljettajaksi, mutta hänellä ei ollut mukanaan alkoholia, tupakkaa eikä makkaraa, joita näillä seuduilla rajan yli yleensä salakuljetettiin.
Sen sijaan vartijat löysivät miehen repusta kasan ryppyisiä papereita, joissa oli pommin rakentamiseen liittyviä muistiinpanoja, Bürgerbräukelleriä esittävän postikortin, kommunistisen järjestön merkin, työkaluja, kellonvieterin sekä metallinkappaleita.
Repun sisältö ihmetytti rajavartijoita, mutta kun he vähän ajan kuluttua saivat telexin, jossa kerrottiin Hitlerin murhayrityksestä, he laskivat yhteen yksi ynnä yksi. Vartijat veivät Elserin Müncheniin ja luovuttivat hänet Gestapolle, joka aloitti heti ankarat kuulustelut.
Elser selitti, että hän oli ollut aikeissa käydä vierailulla kaupungissa asuvan tuttavansa luona mutta ei ollut pimeässä löytänyt oikeaa osoitetta. Kun poliisi kertoi, että muuan Bürgerbräukellerin tarjoilija oli tunnistanut hänet yhdeksi oluttuvan kanta-asiakkaista, hän tunnusti kyllä käyneensä paikassa usein mutta kielsi jyrkästi tietävänsä mitään pommista.
Räjähdyspaikan tutkimuksissa selvisi muutamassa tunnissa, että pommi oli asennettu pylvääseen lähelle lattiatasoa, mikä tarkoitti sitä, että sen asentajan oli pitänyt olla polvillaan kaivertaessaan pylvääseen koloa. Gestapo ei jättänyt yhtään kiveä kääntämättä.
”Housut pois”, kuulustelija käski, ”turha pullikoida vastaan.” Elser empi hetken. Hän oli hermostunut ja ymmällään eikä ymmärtänyt yhtään, mitä tapahtui.
”Housut pois, haluamme nähdä polvesi!” Elser ei kuitenkaan riisunut housujaan vaan nosti lahkeitaan ylös hitaasti sentti sentiltä, kunnes hänen polvensa olivat kokonaan esillä. Gestapon mies näki heti, että hänen polvensa oli turvonneet ja mustelmaiset.
”Onko sinulla meille jotakin kerrottavaa?” kuulustelun johtaja ärisi.
”Kun joku on tehnyt jotain sellaista... mikä häntä odottaa?” Elser kysyi pelokkaasti.
Hän sai vastauksen kysymykseensä hyvin pian: kidutusta, kuulusteluja ja sitten lisää kidutusta. Elser tunnusti pian tekonsa, mutta Gestapo ja SS olivat vakuuttuneita siitä, että hänellä oli liittolaisia. Ne eivät uskoneet, että yksinkertainen puuseppä Königsbronnista olisi kyennyt suunnittelemaan ja toteuttamaan sellaista tekoa yksin.
Himmler puuttui asiaan
Jo 9. marraskuuta eli pommi-iskua seuraavana päivänä Gestapo pidätti kaksi brittiläistä agenttia Alankomaiden rajalla. Hitler ja muut natsijohtajat olivat varmoja, että agentit olivat attentaatin takana ja että Elser oli vain ollut heidän käsikassaransa.
Natsipuolueen virallinen äänitorvi Völkischer Beobachter -lehti ilmoitti epäröimättä, että syylliset olivat Britannian salaisen palvelun agentteja ja varoitteli vielä Britanniaa teon seurauksista Kiduttaminenkaan ei saanut Elseriä myöntämään brittiagenteilla olleen osuutta pommi-iskuun.
Silloin SS-johtaja Heinrich Himmler puuttui peliin. Hän pieksi ja potki avustajansa kanssa Elseriä niin, että tämä ulvoi tuskasta ja veri valui hänen nenästään ja suustaan. Hän kuitenkin piti kiinni väitteestään, että oli toiminut omin päin.
”Mietin jatkuvasti, miten voisin parantaa saksalaisten työläisten asemaa ja estää sodan. Päättelin, että sen voi tehdä vain eliminoimalla Saksan ylimmät johtajat. Heillä tarkoitan Hitleriä, Göringiä ja Goebbelsiä”, hän selitti.
Elser oli Gestapon hoteissa viikkokausia, kunnes hänet lopulta siirrettiin Sachsenhausenin keskitysleirille Berliinin liepeille tiukkaan valvontaan. Häntä ei pantu vielä tuomiolle rikoksestaan, sillä Hitler aikoi pitää hänet telkien takana sodan loppuun asti.
Sitten Elser saisi olla avaintodistajana brittien vastaisessa näytösoikeudenkäynnissä, jossa Hitler aikoi käyttää häntä todistajana Britanniaa ja sen salaista palvelua vastaan. Georg Elser ei koskaan ehtinyt oikeuteen asti.
Sota venyi, ja vuoden 1944 lopulla hänet vietiin Münchenin lähelle Dachaun keskitysleirille. Tuolloin hän oli enää varjo entisestään, luurangonlaiha, murrettu, lommoposkinen ukko, jonka silmistä kaikki elo oli hävinnyt.
Sodan viimeisinä päivinä Gestapon johto antoi leirin komentajalle käskyn teloittaa Georg Elser. Huhtikuun 10. päivän vastaisena yönä 1945 hänet vietiin leirin krematorioon ja ammuttiin niskalaukauksella, minkä jälkeen hänen ruumiinsa poltettiin välittömästi.
Oli vain 13 minuutista kiinni, ettei Elser onnistunut muuttamaan maailmanhistoriaa. Sen sijaan hänestä tuli yksi sodan 60 miljoonasta kuolonuhrista.