
Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi
Vuonna 1913 Adolf Hitler maalasi tämän kuvan, joka näyttää Führerin uskonnollisen puolen, josta hän pyrki myöhemmin eroon.

Neuschwansteinin linna
Tämä maalaus myytiin vuonna 2015 huutokaupassa Nürnbergissä 100 000 eurolla kiinalaiselle ostajalle. Se esittää Ludwig II:n Neuschwansteinin linnaa, joka on nykyisin suosittu matkailukohde Saksassa.
Linna on rakennettu 1800-luvulla, ja sitä pidetään Disneylandin Tuhkimon linnan esikuvana.

Kukkamaljakko
Vuodelta 1912 oleva maalaus myytiin myös Nürnbergissä huutokaupassa. Sen lähtöhinta oli noin 27 000 euroa. Jostain syystä maalaus vedettiin kuitenkin pois myynnistä eikä siitä syntynyt kauppoja.

Vanha raatihuone
Münchenin raatihuonetta esittävä maalaus myytiin vuonna 2014 huutokaupassa peräti 130 000 eurolla.
Vuodelta 1914 peräisin olevasta maalauksesta oli arvoitu maksettavan vähintään 50 000 euroa. Se myytiin yhdessä alkuperäisen myyntikuitin kanssa, jonka oli allekirjoittanut Hitlerin adjutantti Albert Bormann.

Aukio Münchenin vanhassa kaupungissa
Vuonna 1914 Hitler asui Münchenissa, jossa hän kulutti pääosan ajastaan maalaamalla. Hän piti erityisesti rakennusten maalaamisesta, ja hänelle kerrottiin taideakatemian pääsykokeissa, että hänestä olisi voinut tulla loistava arkkitehti mutta ei kuvataiteilijaa.