Hitler nousi Saksassa valtaan
Talviaurinko paistoi matalalta Valtiopäivätalon yli, kun Adolf Hitler astui rakennuksesta Saksan uutena valtakunnankanslerina.
Vielä pari vuotta sitten hän oli ollut tulokas, johon poliittinen valtaeliitti oli suhtautunut halveksien. ”Se böömiläinen korpraali”, tapasi presidentti Hindenburgkin häntä kutsua. 30.1.1933 vaalien jälkeen roolit olivat vaihtuneet, ja Hindenburgin oli hyväksyttävä, että böömiläiskorpraalista oli tullut kansleri.
Frakkiin pukeutunut Hitler seisoi nyt silkkipytty päässään talvipäivän kirkkaassa valossa valmiina astumaan tehtäväänsä suurena valtiomiehenä. Hotelli Kaiserhofissa lähellä Valtiopäivätaloa joukko Hitlerin vankkumattomimpia kannattajia odotti voitonjuhlien alkamista. Hitler säteili onnesta ja ylpeydestä. Kun hän astui juhlasalissa odottavien miestensä eteen, hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä.
Kansa riemuitsi ja tunnelma suorastaan kiehui, kun Hitler raivosi villinä Versaillesin rauhasta ja Saksan romahduksesta.
Juhlinta jatkui illalla, kun 25 000 puolisotilaallisen Sturmabteilung-järjestön (SA) ruskeapaitaa marssi laulaen ja soihtuja kantaen Brandenburgin portin läpi kohti Valtiopäivätaloa.
Soihtujen valo heijastui heidän kiiltäväksi puleeratuista saappaistaan ja valaisi hohteellaan korkealla liehuvat Saksan liput. Valtiopäivätalon edessä joukko pysähtyi, ja siitä purkautui yhteen ääneen malttamaton
huuto: ”Sieg Heil!”
Huutojen voimistuessa Hitler astui yhteen valaistuista ikkunoista ja kohotti kätensä tervehdykseen.
Kautta maan aina pohjoisen Flensburgista etelän Müncheniin kansalaiset vääntelivät kärsimättöminä radion nappuloita seuratakseen tapahtumia, jotka välitettiin suorana lähetyksenä Berliinistä. Natsien propagandaministeri Joseph Goebbels oli vaatinut, että koko kansan piti saada seurata Hitlerin valintaa valtakunnankansleriksi.
Maan jokaisen asukkaan tuli saada tietää, että jotakin uutta oli tapahtumassa. Hitler lakkauttaisi vanhan vallan, joka hänen mukaansa perustui ”tyhmyyteen, keskinkertaisuuteen, kantaaottamattomuuteen, pelkuruuteen, heikkouteen ja riittämättömyyteen”.
Hän nostaisi Saksan köyhyydestä ja sodan jälkeisen antautumisen jälkeisestä nöyryytyksestä.
Goebbels oli pakahtua tyytyväisyydestä, kun hän puolenyön jälkeen lähti Valtiopäivätalosta ”äärimmäisen innostuksen huumassa”.
Hitler saattoi tuskin uskoa suuren päivänsä vihdoin koittaneen. Hän uskoutui eräälle kannattajalleen, että hänen pelastuksensa oli varmastikin jumalallisen armon työtä, sillä hän oli ollut jo ”romahtamaisillaan juonittelujen ja taloudellisten vastoinkäymisten tukahduttamana”.
Oltuaan neljätoista vuotta mukana politiikassa ja käytyään viimeiset neljä vuotta uuvuttavaa vaalitaistelua hän oli vihdoin päässyt valtaan. Kaikki, minkä edestä hän oli ponnistellut, oli nyt vihdoinkin toteutumassa.
Hitler oli lahjakas mutta laiska poika
Poikana Adolf Hitler oli uneksija, joka elätteli epärealistisia haaveita taiteilijan urasta.
Hitler syntyi 20.4.1889 Braunau am Innissä Pohjois-Itävallassa. Hänen isänsä tullivirkailija Alois Hitler oli ankara ja päättäväinen kasvattaja.
Isä ja poika kiistelivät jatkuvasti, sillä Aloisin poikansa varalle laatimat kunnianhimoiset suunnitelmat eivät herättäneet Adolfissa vastakaikua. Poika teki selväksi isälleen, että hän ei tuhlaisi elämäänsä tullimiehenä vaan hänestä tulisi taiteilija. Huolehtivaan Klara-äitiin Adolfilla oli läheinen suhde.
Adolfin ollessa viisivuotias perhe muutti Linziin, jossa Adolf kävi koulua. Hän oli lahjakas mutta laiska oppilas. Hänen oli vaikea saada ystäviä, ja hän teki kaikkensa välttääkseen koulunkäyntiä. 16-vuotiaana hän lopetti äitinsä luvalla oppikoulun suorittamatta ylioppilastutkintoa.
Isä oli kuollut kaksi vuotta aiemmin eikä ollut enää patistamassa poikaansa koulunpenkille.
Hitlerin taiteilijanhaaveet murskautuivat
Taiteilijahaaveiden pirstoutuminen Koulunkäynnin sijaan Adolf Hitler vietti nyt päivänsä unelmoiden, piirtäen, maalaten ja käymällä oopperassa. Erityisesti Richard Wagnerin kohtalokkaat kertomukset tekivät häneen vaikutuksen.
18-vuotiaana Hitler lähti Wieniin toteuttaakseen taiteilijanhaaveensa. Kaupunki oli 1900-luvun alussa vilkas metropoli,jonka kaduilla näkyi koko valtakunnan kansojen kirjo: itävaltalaisia, unkarilaisia, puolalaisia ja muita slaavilaisten alueiden kansoja.
Taide, kulttuuri ja arkkitehtuuri kukoistivat. Nuori Hitler innostui suurkaupungin sykkivästä elämästä. Hän sattoi ihailla monumentaalisia rakennuksia tuntikausia, ja oopperassa hän oli usein nähty vieras.
Pian kaikki kuitenkin muuttui. Reputettuaan kahdesti taideakatemian pääsykokeissa Hitlerille kerrottiin, että hänellä ei ollut lahjoja maalarina, mutta sen sijaan hänellä voisi olla tulevaisuus arkkitehtina.
Sekin tie oli kuitenkin suljettu puuttuvan ylioppilastutkinnon vuoksi. Hartaimpien toiveidensa murskaannuttua Hitler oli nyt umpikujassa, ja hänen oli löydettävä elämälleen aivan uusi tarkoitus ja suunta.
Tuolloin hän alkoi kiinnittää huomiota Wienin toiseen puoleen. Eri kansanryhmien välillä oli jännityksiä, työläisten ja opiskelijoiden keskuudessa oli tyytymättömyyttä, ja kaikkialla leijui aavistus siitä, että vanhan keisarikunnan päivät olivat luetut.
Vaikka Hitler ei itse kärsinyt taloudellista puutetta, hän oli turhautunut. Hän piti itseään väärinymmärrettynä ja tunsi jääneensä yhteiskunnan ulkopuolelle. Hän asusteli majataloissa ja asuntoloissa, joiden rähjäisten asukkien kertomukset ruokkivat hänen tuntemuksiaan.
Hitlerissä heräsi juutalaisviha
Monien muiden tapaan Hitlerkin alkoi pitää juutalaisia syyllisinä henkilökohtaisiin pettymyksiinsä. Wienissä levitetyt juutalaisvastaiset pamfletit vahvistivat hänen käsitystään: juutalaisten salaliitto yritti tuhota Itävallan.
Juutalaisten propaganda murensi työläisten rakkautta isänmaataan kohtaan ja houkutteli näitä kansainvälisen marxismin pauloihin.
Hitler suhtautui suorastaan maanisesti katukuvan juutalaisiin. ”Vain hirviön, ei ihmisen mielessä, voi syntyä suunnitelma organisaatiosta, jonka toiminnan päämäärä on johtaa inhimillisen kulttuurin rap-pioon ja maailman tuhoutumiseen”, hän kirjoitti myöhemmin.
Hitlerin antisemitismi oli ajalle tyypillistä. Wienin pormestari Karl Lueger onnistui luomaan kansalle mielikuvan siitä, että sosiaaliturvan parantuminen liittyi kansallismielisyyteen ja antisemitismiin.
Sama ajattelu oli myöhemmin tyypillistä kansallissosialismille. Lueger oli taitava puhuja, ja hänen yksinkertainen sanomansa puhutteli tavallista kadunmiestä.
Lueger herätti Hitlerin poliittiseen tietoisuuteen, ja tämä ihaili hänen puhelahjojaan. Hitler sai vaikutteita myös sosiaalidemokraateilta, joita hän muuten halveksi. Hän ihaili näiden pompöösejä marsseja ja kykyä vaikuttaa massoihin.
Hitler ilmoittautui palvelukseen 1. maailmansodassa
Kyllästyneenä Wieniin ja kaupungin kosmopoliittiseen rauhattomuuteen Hitler matkusti Saksaan Müncheniin. Siellä hän jatkoi unelmointiaan ja yritti hankkia elantonsa maalaamalla. Sitten tapahtui jotakin, joka mullisti kaiken.
1.8.1914 Saksa julisti sodan Venäjälle, ja pian alkoi sittemmin ensimmäisenä maailmansotana tunnettu sota. Hitler ilmoittautui innoissaan palvelukseen,ja hänet sijoitettiin Baijerin 16. reservijalkaväkirykmenttiin.
Vajaan kymmenen viikon koulutuksen jälkeen rykmentti lähetettiin länsirintamalle, ja lokakuussa se joutui yhteen sodan suurista ja verisistä taisteluista Ypres'ssä. Silminnäkijöiden kuvausten mukaan nuoret kouluttamattomat saksalaiset ryntäsivät kohti englantilaisia isänmaallisia lauluja laulaen.
Englantilaiset olivat kokeneempia ja koulutetumpia, ja saksalaiset kärsivät kovia tappioita. Sodan kauhuista huolimatta Hitler kuvaili sitä elämänsä parhaaksi ja mieleenpainuvimmaksi ajaksi. Sotilaiden keskuudessa ja taisteluissa hän tunsi olevansa kotonaan ja voivansa kunnostautua merkittävän asian palveluksessa.
Hitler vietti rintamalla neljä vuotta. Hän sai sekä toisen että ensimmäisen luokan rautaristin, mikä oli korpraalille epätavallista.
Hän oli tovereidensa keskuudessa luotettu mutta viihtyi hyvin yksinään. Hän saattoi olla pitkiä aikoja vaipuneena omiin ajatuksiinsa ja puhjeta sitten pitkiin sotastrategisiin vuodatuksiin – joita hänen toverinsa eivät lainkaan ymmärtäneet.
Yhdessä brittien viimeisistä kaasuhyökkäyksistä Hitler menetti hetkellisesti näkönsä, ja hänet vietiin sairaalaan. Siellä hän kuuli Saksan antautumisesta. Ilmoitus oli Hitlerille sokki, joka sai hänet oman kertomansa mukaan heittäytymään vuoteelleen, hautaamaan päänsä tyynyyn ja itkemään.
- maailmansodassa Hitler (vasemmalla) löysi lopulta elämälleen suunnan. Hän viihtyi sotilastovereidensa seurassa ja osoitti kahden rautaristin arvosta urheutta taisteluissa.
Hitler keksi lahjansa
Sodan jälkeen Hitler jäi armeijan palvelukseen ja yritti sopeutua uuteen tilanteeseen asemapaikassaan Münchenin kasarmilla. Saksan keisari oli luopunut kruunusta, ja Saksasta oli tullut tasavalta. Uusi demokratia horjui kuitenkin alusta alkaen jatkuvien levottomuuksien myllerryksessä.
Hitler tunsi syvää vihaa niitä poliitikkoja kohtaan, jotka olivat hänen mielestään petturimaisesti nakertaneet Saksan taistelutahtoa ja pakottaneet maan häpeärauhaan. Hän haaveili kostosta ja Saksan kunnian palauttamisesta.
Hitlerin harhailevat ajatukset saivat uuden suunnan vuonna 1919, kun hän sai tehtäväkseen tarkkailla pientä Saksan kansallista työväenpuoluetta. Hitler unohti nopeasti tarkkailijan roolinsa ja heittäytyi innokkaasti mukaan poliittiseen keskusteluun.
Kuukautta myöhemmin hän oli liittynyt jäseneksi puolueeseen, jossa hän sai vastuulleen jäsenhankinnan ja propagandan.
Työskentely puolueessa palautti Hitlerin itseluottamuksen, ja hän löysi kykynsä puhujana. Puheet juutalaisten ja kommunistien petoksesta Saksan kansaa kohtaan herättivät monissa vastakaikua.
Natsien “oluttupavallankumous” epäonnistui
Kansa riemuitsi ja tunnelma suorastaan kiehui, kun Hitler raivosi villinä Versaillesin rauhasta ja Saksan romahduksesta. Puolueen jäsenmäärä kasvoi, ja Hitlerin läpimurto koitti, kun viralliseen puoluekokoukseen vuonna 1920 osallistui yli 2 000 kuulijaa.
Pian puolueen nimi muutettiin Kansallissosialistiseksi puolueeksi, Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei (NSDAP), ja sen tunnukseksi otettiin hakaristi.
Vuonna 1921 puolueen johtoon kavunnut Hitler alkoi varustaa sitä tunnuksin, käsivarsinauhoin ja lipuin. Lisäksi hän perusti SA-joukot, joiden tarkoitus oli kaduilla marssiessaan herättää ihailua ja toisaalta kauhua natsien vastustajissa.
Valtio oli murenemassa: Ranska ja Belgia olivat valloittaneet Ruhrin alueen ”pantiksi” sotakorvausten maksusta, inflaatio laukkasi ja levottomuuksia puhkesi kaikkialla. Hitler oli seurannut, miten Benito Mussolini oli noussut valtaan Italiassa 1922 marssittamalla puolueensa sotilaat, ns. mustapaidat Roomaan.
Saksan hallinto oli tuskin elinkelpoisempi kuin se hallitus, jonka Il Duce oli kaatanut, päätteli Hitler ja suunnitteli samanlaista marssia Berliiniin. Ensimmäinen askel oli vallankaap-paus Baijerin pääkaupungissa Münchenissä.
Marraskuun 8. päivän iltana vuonna 1923 Hitler ryntäsi Bürgerbräu-keller-oluttupaan, laukaisi pistoolinsa ilmaan ja ilmoitti, että vallankumous oli alkanut.
Hän ei ollut kuitenkaan varmistanut teolleen riittävästi poliittista tukea, ja yön kuluessa Baijerin viranomaiset saivat hälytettyä apujoukkoja. Kun Hitler seuraavana päivänä marssi voitonriemuisena joukkojensa kanssa kaupungin läpi, häntä odotti yllätys.
Odeonplatzilla marssijoita oli vastassa Baijerin poliisi, joka avasi tulen ja tappoi 14 natsia.
Baijerin viranomaiset saivat vihiä Hitlerin vallankaappausaikeista ja lähettivät poliisit natsijoukkoja vastaan. 4 poliisia ja 14 natsia kuoli – natsiuhreista tuli puolueen marttyyreja.
Hitler sai syytteen maanpetoksesta
Hitler oli tehnyt virhearvion. Vielä ei ollut natsien vallankaappauksen aika. Hitler joutui oikeuteen maanpetoksesta syytettynä ja kielsi syytteen. Hän ilmoitti, että pettureita olivat valtaapitävät ja hän oli itse toiminut kansakunnan edun mukaisesti.
Hänen sanansa saivat vastakaikua oikeudenistuntoa seuraavalta yleisöltä ja jopa tuomarilta, joka ilmaisi ymmärtävänsä hänen motiivinsa ja kiitteli hänen kansallismielisyyttään. Tuomio oli viisi vuotta vankeutta, mutta Hitler vapautettiin jo runsaan vuoden kuluttua hyvän käytöksen ansiosta.
Hitler ymmärsi, että hänen piti toimia lain puitteissa, jos hän aikoi päästä valtaan. Hän alkoi uudistaa Kansallissosialistista puoluetta, joka oli lähes hajonnut hänen poissa ollessaan. Oikeudenkäynti oli tehnyt Hitleristä maankuulun ja tuonut hänelle paljon uusia kannattajia, ja hänen palopuheensa vetosivat edelleen kansaan.
Joskus hän meni liian pitkälle – erään aikalaisen kertoman mukaan Hitlerin puheet muistuttivat väkivaltaisia purkauksia – minkä vuoksi suuressa osassa Saksaa häneltä oli julkisten puheiden pito kielletty. Mikään ei kuitenkaan estänyt häntä puhumasta suljetuissa tilaisuuksissa.
Vuosina 1925–1928 hän kehitti puoluettaan, jolle perustettiin osastoja kaikkialle maahan. Hitler myös keräsi järjestelmällisesti ympärilleen ihmisiä, joista olisi hänelle hyötyä – yksi näistä oli Joseph Goebbels.
VIDEO – Katso kuvat Hitleristä harjoittelemassa eleitä:
Kansallissosialistit asettuivat virallisena puolueena ehdolle vaaleissa keväällä 1929. Todellista menestystä he alkoivat saada vasta hieman yli puolen vuoden päästä syksyllä, kun Wall Streetin pörssi romahti, mikä vaikutti nopeasti myös Saksan talouteen.
Työttömien määrä nousi pian yli kuuteen miljoonaan, ja inflaatio kiihtyi ennätysvauhtiin.
Saksan 1920-luvun aikana kokema nousu muuttui alamäeksi, ja kansa menetti luottamuksensa poliitikkoihin, jotka eivät kyenneet yhteistyöhön eivätkä saaneet tuloksia aikaan. Natsit tarttuivat tilaisuuteen.
Hyvinvoidellun propagandakoneistonsa avulla he ryhtyivät hyök-käykseen huojuvaa demokratiaa vastaan. Hitler itse oli puolueensa tehokkain ase. Hän uskoi vakaasti olevansa valittu Saksan pelastajaksi, ja saksalaiset vastasivat innokkaasti hänen kutsuunsa.
Hitler nousi Saksan johtajaksi
Laajat matkat ympäri Saksaa pönkittivät kuvaa Hitleristä vapahtajana. Hän kiersi lentokoneella paikkakunnalta toiselle ja osallistui 148 joukkokokoukseen huhti-marraskuussa vuonna 1932. Nämä kokoukset, joissa oli usein 20 000–30 000 kuuntelijaa, muistuttivat luonteeltaan lähinnä uskonnollisia herätyskokouksia.
Berliiniläisten innostus vuonna 1933 Hitlerin astuessa Valtiopäivätalosta kanslerina kertoo paljon. Häntä juhlittiin Goebbelsin mukaan ”kansakunnan viimeisenä toivona, saksalaisten vapaudentoiveiden täyttymisen symbolina”.
Hitler oli nyt koalitiohallituksen johdossa, mutta se ei riittänyt hänelle. Hän ei aikonut toimia muiden ehdoilla, joten hän määräsi heti järjestettäväksi uudet vaalit.
Hänen valtakirjansa valtakunnan uutena johtajana voitaisiin varmistaa kansan liikehdintää hyödyntämällä, ja 5.3.1933 pidetyissä vaaleissa natsit saivat lähes puolet äänistä ja pääsivät hallituksessa enemmistöksi.
Saksalaiset eivät tienneet, että he eivät tulisi enää pitkään aikaan pääsemään vaaliuurnille. Pian näiden vaalien jälkeen Hitler ryhtyi järjestelmällisesti murentamaan demokratiaa. 23.3.1933 säädettiin laki, joka antoi Hitlerille vallan hallita ilman parlamenttia tai presidenttiä – hänestä oli tullut todellinen itsevaltias.
Hitler muodosti natsivaltion
Hitler yritti tehdä kaikkensa luodakseen täsmälleen sellaisen kansan ja yhteishengen, josta hän oli haaveillut jo Wienin-aikoinaan ja josta hän oli saanut kokea häivähdyksen Ypres'n mutaisilla kentillä.
Hitler maalaili puheissaan uutta valtiota, jossa talonpojat, kaupunkilaiset ja työläiset muodostaisivat jälleen yhtenäisen Saksan kansan.
Saksan muuttaminen natsivaltioksi oli perusteellista: NSDAP:statuli ainoa sallittu puolue, natsit ottivat poliisin ja oikeuslaitoksen komentoonsa ja ammattiliitot ja työnantajayhdistykset liitettiin natsien ammattijärjestöön.
Jo vuonna 1933 noin 50 000 kommunistia ja sosiaalidemokraattia vangittiin tai vietiin keskitysleireille. Ns. Nürnbergin laeissa vuonna 1935 juutalaisilta vietiin kansalaisoikeudet, ja kolme vuotta myöhemmin natsit järjestivät ns. Kristalliyön, jolloin tuhansia juutalaisia murhattiin ja heidän omaisuuttaan tuhottiin.
Hitleristä tuli ”ensimmäinen sotilas”
1930-luvun puolivälissä Hitler valmistautui selvittämään Versaillesin rauhansopimuksen epäkohdat ja palauttamaan Saksan kunnian. Hän halusi koota kaikki etnisesti saksalaiset uuteen kansainyhteisöönsä ja hankkia elintilaa kasvavalle väestölle. Toisaalta hän halusi myös sotaa sodan vuoksi.
Omien kokemustensa pohjalta Hitler oli sitä mieltä, että sota on parasta kasvatusta Saksan nuorisolle. Vuodesta 1936 maata varusteltiin voimakkaasti; lähes puolet julkisista kuluista meni sotilaallisiin tarkoituksiin.
Uusien aluevaatimusten kärjessä oli Itävalta, ja Hitlerille oli suuri poliittinen voitto, kun maan kansa vuonna 1938 äänesti Itävallan Saksaan liittävän ns. Anschlussin puolesta. Vuotta myöhemmin Hitler miehitti Tšekkoslovakian ilman muiden valtioiden väliintuloa.
Vasta kun Saksan joukot 1.9.1939 vyöryivät Puolaan, Iso-Britannia ja Ranska julistivat sodan Saksalle.
Hitler omaksui nopeasti roolinsa armeijan johtajana. ”En toivo mitään hartaammin kun olla Saksan ensimmäinen sotilas”, hän sanoi. ”Siksi pukeudun nyt asuun, joka on ollut minulle pyhin ja kallisarvoisin. Luovun siitä vasta voiton jälkeen.”