Hitlerin ja Stalinin suunnitelmat tuhota Puola johtivat 36 päivää kestäneeseen verilöylyyn.

© Getty Images, Fotosearch & Shutterstock
Sota - Toinen maailmansota

Hitler ja Stalin aikoivat tuhota Puolan

Kun Saksa ja Neuvostoliitto olivat hyökänneet Puolaan, Hitler ja Stalin alkoivat toteuttaa siellä suunnitelmiaan. Ideologisesti diktaattorit olivat kaukana toisistaan, mutta jaetun Puolan molempien osien asukkaat joutuivat kärsimään yhtä lailla.

Saksan joukot hyökkäsivät 1. syyskuuta 1939 Puolaan pohjoisesta, etelästä ja lännestä, mistä alkoi toinen maailmansota. Puolalaiset saattoivat vain toivoa, että maa kestäisi niin kauan, kunnes sen liittolaiset tulisivat apuun.

Hitler lähetti armeijansa Puolaan vuosien valmistelujen ja yhä voimakkaammaksi käyneen retoriikan jälkeen. Hän tarvitsi kuitenkin kansan tuen, ja niinpä käynnistettiin salainen operaatio, johon kuului vääriä univormuja ja massiivista propagandaa.

Toisin kuin natsi-Saksa, puna-armeija ei ollut valmis sotaan vuonna 1939, sillä Stalin oli teloittanut suuren osan upseereista puhdistuksissa vuosina 1937 ja 1938. Kun Saksa ajoi puolalaiset ahtaalle, Neuvostoliitolle tuli kuitenkin kiire hyökätä ja varmistaa oma osansa maasta.

Hitlerin ja Stalinin suunnitelmat Puolan valtauksen suhteen:

Hitlerin suunnitelma Puolan miehitykselle

Olen antanut määräyksen tappaa kaikki Puolan miehet, naiset ja lapset ilman armoa. Vain siten __saamme lisää elintilaa.” – Adolf Hitler

  • Alueet: Saksa tyhjennettiin puolalaisista Natsi-Saksa liitti Puolan länsi- ja luoteisosat itseensä lokakuussa 1939. Muista Saksan miehittämistä Puolan osista tehtiin siirtokuntia puolalaisille ja Saksasta ­karkotetuille juutalaisille.

  • Resurssit: Yritykset ja tehtaat takavarikoitiin Saksalaiset takavarikoivat puolalaisten omistamat yritykset ja tehtaat ja lähettivät niiden omistajat keskitysleireille tai pakkotyöhön Saksaan.

  • Työvoima: Puolalaisista tehtiin orjatyövoimaa Hitlerin suunnitelmassa kaikki palkkatyö Saksaan liitetyillä alueilla oli varattu yksinomaan saksalaisille. Puolalaisista tehtiin käytännössä saksalaisten orjatyövoimaa.

  • Koulutus: Koulut ja yliopistot suljettiin Tuhansia koulujen ja yliopistojen opettajia pidätettiin ja vietiin keskitysleireille. Orjiksi alennetut puolalaiset eivät Hitlerin mielestä tarvinneet lainkaan koulutusta.

  • Uskonto: Katolista kirkkoa vainottiin Hitler halusi hävittää Puolan kulttuurin ja perinteet ikihyviksi. Natsit iskivät myös Puolan katoliseen kirkkoon, ja tuhansia puola­laisia pappeja vietiin keskitysleireille.

  • Väestö: Tavoitteena etninen puhdistus Kun juutalaiset olisi tuhottu, Hitler aikoi hankkiutua eroon muista puolalaisista ­tappamalla heidät työllä. Näin Suur-Saksan asukkaille saataisiin lisää elintilaa – Lebensraum – Puolan viljavilta tasangoilta.

Saksan joukot alkoivat teloittaa puolalaisia siviilejä lokakuussa 1939.

© AKG Images

Stalinin suunnitelma Puolan miehitykselle

Kaikki haluavat levittää omaa järjestelmäänsä niin laajalle kuin __armeijan iskukyky riittää.” – Josif Stalin

  • Alueet: Puolalaiset äänestivät tulevaisuudestaan Neuvostoliiton miehittämillä Puolan alueilla pidettiin 2. lokakuuta 1939 näennäinen kansanäänestys alueiden liittämisestä Neuvostoliittoon. Neuvostoviranomaisten mukaan peräti 98 prosenttia äänestäjistä kannatti liitosta.

  • Resurssit: Käyttötavara vietiin maasta Kaikki vähänkään arvokas vaatteista lääkkeisiin ja ruuasta nauloihin, köysiin ja puukkoihin vietiin Puolasta Neuvostoliittoon.

  • Työvoima: Työttömät lähetettiin työleireille Neuvostoliiton miehitysjoukot lähettivät työttömät puolalaiset ja sotapakolaiset työleireille Neuvostoliittoon. Monet päätyivät Uralille tai syrjäseuduille perustetuille kollektiivisille maatiloille.

  • Koulutus: Venäjän piti syrjäyttää puolan kieli Neuvostoliittolaiset miehittäjät uudistivat myös opetusta. Kaikki opetus Neuvostoliiton miehittämillä alueilla annettiin venäjäksi, ja siinä painotettiin vahvasti kommunis­tista ideologiaa ja kapitalismin kritiikkiä.

  • Uskonto: Katolisen kirkon valta oli murrettava Kommunistien mielestä uskonto oli oopiumia kansalle. Syvästi katolisista puolalaisista oli ajan myötä tarkoitus kasvattaa ateisteja, ja miehittäjät pidättivät lukemattomia katolisia pappeja. Kirkkojen sulkemisesta piti kuitenkin luopua, sillä jo ensimmäiset yritykset johtivat rajuihin levottomuuksiin.

  • Väestö: Tavoitteena kapitalismin tuho Kommunistinen Neuvostoliitto piti tärkeimpänä tehtävänään taistella kapitalismia vastaan. Puolasta oli määrä tulla luokaton yhteiskunta, jossa ei ollut sijaa maan­omistajille, tehtailijoille, yrittäjille tai älymystön edustajille. Neuvostoliiton turvallisuusviranomainen NKVD pidätti ­tuhansia ”vallankumouksen vihollisia” ja karkotti heitä Siperiaan ja Kazakstaniin. Pelkäs­tään vuoden 1940 helmi- ja toukokuun välisenä aikana NKVD:n agentit pidättivät peräti 1,5 miljoonaa ihmistä.

Sadattuhannet puolalaiset joutuivat pakkotyöhön Neuvostoliittoon.

© Getty Images

Puolan miehityksestä tuli verilöyly

6. lokakuuta – 36 päivää kestäneiden taistelujen jälkeen – saksalaiset kukistivat viimeiset puolalaisjoukot. Puola jaettiin kahtia ja hävitettiin kartalta. Natsi-Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto miehitti kumpikin omaa osaansa maasta, aivan kuten ne olivat ennalta sopineet.

Lue julma tarina Puolan miehityksestä päivä päivältä täältä.

Lue myös:

Toinen maailmansota

Vähäiset osumat kertoi lisäsuojan tarpeen

2 minuuttia
Hitler

Miksi Hitler jakoi Puolan Stalinin kanssa?

1 minuuttia
Hitler

KUVAKULMA: Suukko Führerille

1 minuuttia
Suosituimmat

Kirjaudu sisään

Virhe: Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
NäytäPiilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!