Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Hitler halusi orjuuttaa britit

Ranskan antauduttua 1940 Hitler otti tähtäimeensä Britannian miehityksen. Führerillä oli suuria suunnitelmia: miehet internoitaisiin leireille ja naiset alistettaisiin saksalaisten seksiorjiksi rodunjalostusohjelmaan.

Shutterstock

Täysi sali kihisi jännityksestä, kun Adolf Hitler katseli puoluetovereitaan Kroll-oopperan lavalla olevalta puhujakorokkeelta Berliinissä.

Hän oli ollut loma-asunnollaan Baijerin Alpeilla viimeistelemässä puhettaan, joka oli niin tärkeä, että natsi-Saksan propagandaministeri Joseph Goebbels oli päättänyt radioida sen kaikkialle maailmaan.

”Omatuntoni pakottaa minut vetoamaan Britannian hallitukseen vielä viimeisen kerran. En näe yhtään pakottavaa syytä jatkaa sotaa.”
Adolf Hitler puheessaan 19. heinäkuuta 1940

Niinpä koko maailma tiesi, että Hitler piti puheen Berliinissä 19. heinäkuuta 1940 kello 19, ja Saksan lentokoneet partioivat pääkaupungin taivaalla brittien ilmapommitusten varalta.

Puheensa aluksi Hitler ylisti Saksan joukkoja, jotka olivat vyöryneet rajan yli Ranskaan.

Britannia oli menettänyt hyökkäyksen seurauksena noin 70 000 miestä sekä runsaasti kalustoa ja ammuksia, jotka se oli joutunut jättämään Englannin kanaalin etelärannikolle Ranskan Dunkerqueen, kun brittijoukkoja oli paniikin vallassa evakuoitu kanaalin yli.

Führer selitti, ettei hän toivonut brittiläisen imperiumin tuhoa ja esitti Britannialle jalomielisen tarjouksen.

”Omatuntoni pakottaa minut vetoamaan Britannian hallitukseen vielä viimeisen kerran. En näe yhtään pakottavaa syytä jatkaa sotaa”, Hitler julisti vihjaten rivien välissä, että Britannian pitäisi myöntyä Saksan tarjoamaan rauhaan.

Kun Hitler kaksi tuntia ja seitsemän minuuttia myöhemmin päätti puheensa sanoihin ”Deutschland – Sieg Heil!”, yleisö puhkesi villeihin hurraahuutoihin.

Hitler uskoi Britannian pääministerin Winston Churchillin myöntyvän hänen rauhantarjoukseensa, mutta päivät kuluivat ja britit pysyivät vaiti.

Hitler oli raivoissaan. Mikäli britit eivät taipuisi, hän kyllä tiesi, miten toimia: Saksan sodanjohto suunnitteli jo täyttä päätä Britannian miehitystä.

Vuoden loppuun mennessä Britannian yllä liehuisi hakaristilippu, ja britit saisivat katua, etteivät he olleet valinneet rauhaa.

Pääministeri Winston Churchill oli valmiina Saksan hyökkäykseen kesällä 1940.

© Shutterstock/Ritzau Scanpix

Hitler halusi rangaista Britanniaa

Ajatus Britannian valtaamisesta oli noussut esiin Saksan sodanjohdon keskusteluissa jo marraskuussa 1939, ja Saksan sotalaivaston eli Kriegsmarinen komentaja, suuramiraali Erich Raeder, oli saanut käskyn suunnitella hyökkäystä.

Kokenut Raeder ei innostunut Britannian valtauksesta, ja hän ehdotti sen sijaan saarivaltion saartoa. Hitler ilmaisi kannattavansa ajatusta.

Kevään ja kesän 1940 hyvä sotamenestys rohkaisi kuitenkin Hitleriä ja hänen kenraaleitaan niin, että ajatus hyökkäyksestä Britanniaan virisi uudelleen.

Saksa miehitti Tanskan ja Norjan huhtikuussa 1940, ja pian sen jälkeen vuorossa olivat Alankomaat, Belgia ja Ranska.

Yhdysvallat pysytteli yhä sodan ulkopuolella, ja Neuvostoliitto suhtautui toistaiseksi myötämielisesti Saksaan. Jos Saksa onnistuisi valloittamaan Britannian, se hallitsisi koko Länsi-Eurooppaa.

Kevään sotatoimien hyvä menestys kasvatti Saksan kenraalien itseluottamusta, ja moni heistä kääntyi Britannian valtauksen kannalle.

Heinäkuun alussa Hitler ja Saksan sodanjohto alkoivat pitää Britannian valloittamista mahdollisena, ja 16. heinäkuuta Hitler allekirjoitti käskyn numero 16, joka käynnisti maihinnousun suunnittelun virallisesti:

”Koska Britannia sotilaallisen asemansa toivottomuudesta huolimatta yhä kieltäytyy myöntymästä kompromissiin, olen päättänyt aloittaa Britannian valtauksen valmistelun ja tarvittaessa myös toteuttaa suunnitelman.”

Sukelluspanssarivaunut ajoivat merenpohjassa

Britannian aiottua valtausta edeltävinä kuukausina saksalaiset kehittivät veden alla toimivan panssarivaunun.

Tämän niin sanotun Tauchpanzerin oli määrä ajaa merestä kuivalle maalle ja auttaa valtaamaan Britannian rannikko.

Gramho

Moottori sai ilmaa letkulla

18 metrin pituinen kellukkeella varustettu ilmaletku syötti panssarivaunuun ilmaa sen ollessa veden alla.

Gramho

Pressu piti kuivana

Panssarivaunun tykkiä ja tornia suojasi irrotettava kumipressu, joka varmisti, ettei panssarivaunun sisälle päässyt merivettä.

Gramho

Naamioväri oli harmaa

Vaunu oli maalattu harmaaksi, sillä saksalaiset arvioivat meren olevan syksylle aiotun maihinnousun aikaan harmaa.

Gramho

Ilmaherruus oli avainasemassa

Hitler luetteli käskyssään useita edellytyksiä valtauksen onnistumiselle.

Englannin kanaali oli raivattava miinoista, Britannian rannikkopuolustus oli tuhottava ja kuninkaalliset ilmavoimat (RAF) piti murskata niin, etteivät ne kykenisi estämään Saksan joukkojen maihinnousua.

Saksan ilmavoimien eli Luftwaffen oli voitettava ilmaherruus kanaalin alueella, ja valtakunnanmarsalkka Hermann Göring ilmoitti olevansa valmis haasteeseen.

Suuramiraali Raeder oli varovaisempi.

”Laivastomme heikkoudet huomioiden emme voi tehokkaasti estää vihollista murtautumasta miehistönkuljetusalustemme kimppuun”, Raeder arvioi.

”On kyse vain parista viikosta ennen kuin teemme selvää RAF:sta.”
Saksalainen lentäjä, 13. elokuuta 1940

Hitler tiesi varsin hyvin, että hyökkäys Britanniaan oli vaarallinen operaatio, ja hän halusi vielä seurata tilanteen kehittymistä.

Tapaamisessa kenraaliensa kanssa 31. heinäkuuta Hitler vahvisti, että hyökkäys toteutettaisiin, mikäli Luftwaffe onnistuisi murskaamaan RAF:n.

Tieto oli Hermann Göringille iloinen uutinen.

”Führer on antanut Luftwaffelleni luvan murskata Britannian”, hän riemuitsi ja lupasi hoitaa homman kotiin neljässä viikossa.

Saksa menetti paljon laivoja

Norjan miehitys oli puolittanut Saksan laivaston pinta-alusten määrän, ja Britannia oli ottanut merellä yliotteen.

Luftwaffe hyökkäsi Britteinsaarille

Käskyssä nro 16 Hitler oli antanut Britannian miehitykselle peitenimen Seelöwe eli ”merileijona”, koska miehitysjoukot hyökkäisivät Britanniaan mereltä.

Ennen sitä Göringin ”kotkien” oli kuitenkin murskattava RAF, ja saksalaislentäjät suhtautuivat menestykseensä vähintään yhtä itsevarmasti kuin komentajansa.

”On kyse vain parista viikosta ennen kuin teemme selvää RAF:sta. 14 päivän jälkeen briteillä ei ole jäljellä enää yhtään konetta”, muuan Messerschmitt-lentäjä kerskui yhdysvaltalaiselle toimittajalle, kun Göring 13. elokuuta 1940 käynnisti Adlerangriffiksi eli ”kotkahyökkäykseksi” nimetyn operaation.

Hyökkäyksen ensimmäisenä päivänä Luftwaffen pommikoneet ja hävittäjät suuntasivat kanaalin ylle, mutta menestys jäi haaveeksi.

Luftwaffe pudotti operaation ensimmäisenä päivänä vain 13 brittikonetta mutta menetti itse 47 lentokonetta.

RAF:lla oli käytössään vain alle puolet Luftwaffen koneiden määrästä, mutta brittien nopeat Spitfire- ja Hurricane-hävittäjät olivat vaikeampi vastus kuin mihin saksalaislentäjät olivat tottuneet.

”Eräs Sonderführer [erikoisaliupseeri] kertoi, että hyökkäykseen osallistuisi myös vedenalaisia panssarivaunuja. Se rauhoitti meitä.”
Saksalaissotilas Alexander Hoffer vedenalaisista panssarivaunuista

Luftwaffe kuitenkin jatkoi hyökkäyksiään, ja lukumääräisen ylivoimansa ansiosta saksalaiset onnistuivatkin lopulta aiheuttamaan Britannian lentotukikohdissa suurta vahinkoa tuhoamalla hangaareja ja verstaita ja pommittamalla kiitoratoja kraattereille.

Jatkuvat hyökkäykset myös verottivat raskaasti brittilentäjien voimia, sillä he joutuivat nousemaan ilmaan joskus jopa seitsemänkin kertaa vuorokaudessa.

”Koskaan ei ihmiskunnan konfliktien historiassa niin moni ole ollut niin paljosta velkaa niin harvoille”, Churchill kiitti RAF:n lentäjiä kuuluisassa puheessaan.

Myös saksalaislentäjät olivat henkisesti uuvuksissa.

He potivat ”kanaalikauhua” eli pelkoa putoamisesta Englannin kanaaliin, jos polttoaine loppuisi paluumatkalla Britanniasta tukikohtaan Ranskaan.

Lisäksi lentäjiä kalvoi se, että he joutuivat alati todistamaan toveriensa kuolemia.

”Näimme toverin toisensa jälkeen katoavan. Messissä oli joka päivä uusia tyhjiä tuoleja”, eräs lentäjä muisteli.

Göring sen sijaan iloitsi ilmahyökkäysten menestyksestä ja RAF:n tukikohtien kehnosta tilasta.

Elokuun lopulla Saksan tiedustelutiedot antoivat nimittäin ymmärtää, että briteillä oli jäljellä enää 300 lentokonetta, mutta saksalaisten epäonneksi luku oli virheellinen.

RAF:lla oli yhä käytössään lähes 600 lentokonetta ja lisää valmistui koko ajan.

Saksa rakensi uutta kalustoa

Samaan aikaan kun Luftwaffe pyrki pitämään RAF:n koneet maassa, operaatio Seelöwen valmistelut etenivät ripeästi.

Hyökkäyssuunnitelma perustui siihen, että 260 000 saksalaissotilasta nousisi maihin Britannian etelärannikolla 15. syyskuuta.

Niinpä saksalaisinsinöörit valmistelivat kuumeisesti maihinnousukalustoa vaativaa tehtävää varten.

Operaation tiukan aikataulun vuoksi saksalaiset eivät ehtineet rakentaa suuria määriä erikoisvalmisteisia maihinnousualuksia.

Sen sijaan he siirsivät Belgiasta, Alankomaista, Pohjois-Ranskasta ja Saksasta ja tuhansia tavallisia jokiproomuja kanaalin rannikolle Ranskaan.

Proomut hinattiin jonossa telakoille, missä pioneerijoukot odottivat leikkurit valmiina.

Miehitysjoukot piti viedä kanaalin yli jokiproomuilla

Operaatio Seelöwen lopullisen, 30. elokuuta 1940 hyväksytyn suunnitelman mukaan 260 000 saksalaissotilasta nousisi maihin Britannian etelärannikolla Brightonin ja Doverin välisellä alueella.

Saksa oli varustanut yli kaksituhatta jokiproomua kuljettamaan miehitysjoukot Englannin kanaalin ylitse.

Natsien hallitsemat ranskalaiset satamakaupungit:
1) Dunkerque
2) Calais
3) Boulogne-sur-Mer

Britannian rannikkokaupungit:
4) Dover
5) Camber
6) Rye
7) Hastings
8) Eastbourne

Pikaveneillä sotimaan

Britannian valtausta johtaisivat Sturmbooteiksi kutsutuilla pikaveneillä hyökkäävät erikoisjoukot.

Ne iskisivät kohteeseen nopeasti ja varmistaisivat sillanpääasemia maihinnousualueille. Samaan aikaan ne levittäisivät savukoneillaan rannikolle savua peittämään tulevaa hyökkäystä.

Jokiproomuilla meren yli

Saksan pääjoukot oli määrä kuljettaa Englannin kanaalin yli 2 000 proomulla. Niistä vain 800:ssa oli moottori, loppuja oli tarkoitus vetää hinaajilla.

Saattueeseen kuuluisi mm. Siebelfähren-katamaraaneja, joiden ilmatorjuntatykit suojaisivat hyökkäysjoukkoja Britannian rannikkotykistöltä ja ilmaiskuilta.

Laskuvarjoisku Doveriin

Maihinnousujoukkojen hyökätessä Doverin eteläpuolelle 7. maahanlaskudivisioonan laskuvarjojääkärien oli määrä iskeä kaupunkiin sen pohjoispuolella olevilta kukkuloilta.

Voitto kotiin kuukaudessa

Hitlerin suunnitelmissa Doverin ja Eastbournen välinen sillanpääasema varmistettaisiin 10–14 päivässä, minkä jälkeen etelärannikolla olisi 260 000 saksalaissotilasta valmiina etenemään kohti pohjoista.

”Kun joukkomme ovat saavuttaneet ensimmäisen tavoitteen, ne neutraloivat etelässä olevat brittijoukot”, kuului Saksan strategia.

Saksalaiset uskoivat Lontoon sortuvan nopeasti ja koko Britannian antautuvan alle kuukaudessa.

Proomujen keulaan rakennettiin portti, josta sotilaat ja panssarivaunut pääsisivät nopeasti siirtymään rannalle.

Suurimpiin proomuihin mahtui neljä panssarivaunua tai yli sata miestä. Jalkaväkisotilaiden kuljettamiseen aiottujen proomujen kyljet vahvistettiin betonilla, jotta ne kestäisivät paremmin vihollisen tulitusta.

Jokiproomujen hyvä puoli oli se, että tasaisen pohjansa ansiosta niillä pääsi ajamaan aivan rannan tuntumaan.

Varjopuoli taas oli se, että proomut oli suunniteltu tyynille joille eikä merelle.

”Proomut olivat hyvin kiikkeriä, ja ne keinuivat epämiellyttävästi matalassakin aallokossa”, saksalainen sotilas Alexander Hoffer muisteli myöhemmin.

Noin 7 000 saksalaispioneeria valmisteli kuumeisesti proomuja ja muita aluksia syyskuun 15. päivälle kaavailtua maihinnousua varten.

Maihinnousukalustoon kuului muun muassa kahdesta suuresta ponttonista ja niitä yhdistävästä kannesta koostuva katamaraani Siebelfähre, jossa oli kaksi BMW:n lentokonemoottoria ja aseistuksena ilmatorjuntatykkejä, kellukkeilla varustettu amfibiopanssarivaunu Schwimmpanzer, sekä erikoisuutena sukelluspanssarivaunu Tauchpanzer III, joka pystyi pitkän snorkkelinsa ansiosta ajamaan upoksissa meren pohjassa.

”Eräs Sonderführer [erikoisaliupseeri] kertoi, että hyökkäykseen osallistuisi myös vedenalaisia panssarivaunuja. Se rauhoitti meitä”, Hoffer muisteli.

Saksalaiset kokosivat Ranskan rannikolle tuhansia jokiproomuja kesällä 1940.

© Bundesarchiv

Kenraaliharjoitus epäonnistui täysin

Elokuun puolivälissä, kun Länsi-Ranskan satamat olivat niin täynnä proomuja, että niiden välistä oli erään kommodorin mukaan vaikea nähdä vettä, saksalaiset päättivät järjestää maihinnousuharjoituksen.

Boulogne-sur-Merissä pidettyyn harjoitukseen osallistui 50 proomua, hinaajaa ja muuta alusta, ja se epäonnistui täysin.

Amiraali Theodor Krancke kuvaili harjoitusta täydelliseksi fiaskoksi:

”Proomut eivät päässeet riittävän lähelle rantaa, minkä vuoksi sotilaat joutuivat kahlaamaan rintaan asti ulottuvassa vedessä ja olivat läpimärkiä ja täydessä sekasorrossa päästessään rantaan. Aseiden, ammusten ja muonan tuominen rannalle oli erittäin työlästä silloin kun se ylipäätään onnistui. Rannikkopuolustus olisi helposti voinut tuhota kaikki maihinnousujoukot konekivääreillä.”

”Britit kihisevät jännityksestä ja kyselevät toisiltaan: Milloin hän tulee?”
Adolf Hitler puheessa Berliinissä 4. syyskuuta 1940

Koska maihinnousun valmistelut olivat vielä kesken ja RAF pystyi yhä haastamaan Luftwaffen ilmassa, Hitler päätti lykätä operaatio Seelöwen käynnistämistä syyskuun lopulle mutta ei ilmoittanut maihinnousulle tarkkaa määräpäivää.

Hän ei silti ollut hylännyt hyökkäyssuunnitelmaa, kuten hän 4. syyskuuta julisti Berliinin Sportpalast-urheiluhallissa hurmioituneelle kuulijakunnalle:

”Britit kihisevät jännityksestä ja kyselevät toisiltaan: Milloin hän tulee? Odottakaa vain. Kyllä hän vielä tulee.”

Hitler vaihtoi strategiaa

Sportpalastissa pitämässään puheessa vihainen Hitler uhosi olevansa valmis iskemään Britannian kaupunkeihin.

Natsijohtaja oli raivoissaan siitä että RAF oli rohjennut pommittaa Berliiniä.

Todellisuudessa brittien ilmapommitukset olivat kosto siitä, että Luftwaffe oli – luultavasti erehdyksessä – pommittanut Lontoota.

Göring ja Hitler eivät siitä piitanneet vaan vannoivat kostoa, ja RAF:n tukikohtien sijaan Luftwaffen kohteeksi määrättiin nyt Britannian suurkaupungit ja niiden asukkaat.

”Me kaikki olemme yhtä mieltä siitä, että kunhan pääsemme sinne, emme anna armoa ­kenellekään. Kaikki ne ovat sitä samaa roskaväkeä.”
Saksalaissotilas brittien kohtelusta

Iltapäivällä 7. syyskuuta Göring katseli tyytyväisenä Ranskan koillisrannikolla sijaitsevan Pas-de-Calais’n rantakallioilta, miten yli kolmesataa saksalaiskonetta suuntasi määrätietoisesti kohti Lontoota.

Saksalaisten pommit muuttivat laajoja alueita Lontoosta tuhoisaksi liekkimereksi, ja liekkien kajo näkyi pimeän tultua yli 15 kilometrin päähän.

Ilmaiskussa kuoli 448 ihmistä, ja se käynnisti Saksan mittavien ilmapommitusten sarjan, jota britit kutsuivat nimellä blitz.

Saksan uutena strategiana oli murtaa brittien taistelutahto pommituksilla ennen maihinnousua, ja pommitusten vasta alettua natsi-Saksan johto pohti jo täyttä päätä, miten miehitettyä Britanniaa tulevaisuudessa hallittaisiin.

Britanniaa odotti kova kohtalo

Saksan miehityssuunnitelman mukaisesti brittejä oli määrä kohdella ankarammin kuin muita Saksan miehittämiä kansakuntia.

  1. syyskuuta 1940 annetussa Britannian sotilashallintoa koskevassa direktiivissä Saksan sodanjohto ilmaisi aikovansa ”internoida terveet 17–45-vuotiaat brittimiehet ja siirtää heidät mahdollisuuksien mukaan pois maasta”.

Käytännössä se olisi tarkoittanut noin yhdentoista miljoonan miehen – eli noin neljäsosan Britannian koko väestöstä – lähettämistä leireille Manner-Eurooppaan.

SS-johtaja Walther Darré, joka oli yksi natsi-Saksan rotu- ja aluepolitiikan johtohahmoista, lupasi toteuttaa tuhoamistehtävän ”ilman turhaa tunteilua”.

Nuoria brittinaisia odotti vieläkin julmempi kohtalo. Nimettömänä pysytellyt entinen natsi paljasti vuonna 1960, että saksalaiset olivat aikoneet käynnistää Britanniassa mittavan arjalaisen rodunjalostusohjelman.

Siinä synnytysikäisiä brittinaisia oli määrä koota maaseudulle tusinaan herraskartanoon ja alistaa viriilien saksalaismiesten seksiorjiksi.

”Toiveena oli, että etenkin Skotlannista löytyisi paljon pohjoismaalaisen näköisiä tyttöjä”, nimetön ex-natsi kertoi. On kuitenkin syytä huomata, etteivät natsien säilyneet asiakirjat vahvista hänen kertomustaan rodunjalostusohjelmasta.

Saksa valmistautui huolella operaatio Seelöween, jota ei koskaan toteutettu.

© Alamy/Imageselect

Saksan johto oli myös painattanut kasapäin lentolehtisiä, joita oli tarkoitus levittää Britanniassa maihinnousun alkamisen jälkeen.

Lentolehtisissä saksalaiset julistivat, että kaikenlaisesta Saksan joukkoihin kohdistuvasta sabotaasista ja vastarinnasta, olipa se sitten aktiivista tai passiivista, rangaistaisiin armotta kuolemalla.

Saksan keskusturvallisuusviraston johtaja Reinhard Heydrich nimitti läheisen alaisensa Franz Sixin Britannian poliisikomentajaksi.

Sodan jälkeen Six paljasti, että kaikkia brittejä oli ollut tarkoitus kuulustella heidän mielipiteidensä ja taustansa selvittämiseksi ja että sitä tarkoitusta varten Britannian jokaiseen suureen kaupunkiin oli ollut määrä perustaa internointileirejä ja kuulustelukeskuksia.

”Maihinnousu on valmis alkamaan. Britannian puolustus on olematonta.”
Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop, 1940

Myös saksalaissotilaat olisivat luultavasti kohdelleet siviilejä julmasti. Tähän viittaa muun muassa panssarivaunun johtajan Karl Fuchsin kirje äidilleen:

”Englantilaisten vetelysten päivät ovat luetut. Pian he eivät enää hyökkää Saksan kaupunkeihin ja maatiloille. Me kaikki olemme yhtä mieltä siitä, että kunhan pääsemme sinne, emme anna armoa kenellekään. Kaikki ne ovat sitä samaa roskaväkeä.”

Luftwaffen propaganda oli vakuuttanut useimmat saksalaiset siitä, että RAF oli murtumispisteessä ja että Britannian liittäminen natsi-Saksaan oli vain ajan kysymys.

Kun Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop vieraili Roomassa syyskuun puolivälissä, hän vakuutti Saksan italialaisille liittolaisille:

”Maihinnousu on mahdollinen toteuttaa ja valmis alkamaan. Britannian puolustus on olematonta, ja yksi ainoa divisioonamme riittää murtamaan sen.”

Göringin suurhyökkäys epäonnistui

Hitler oli odottanut suuria Luftwaffen jokaöisiltä ilmahyökkäyksiltä Etelä-Englannin suurkaupunkeihin syyskuun alkupuolella, mutta tulokset olivat laihoja.

Vaikka pommitukset aiheuttivat Britanniassa valtavaa kärsimystä ja tuhoa, brittien taistelutahto vain voimistui päivä päivältä – täysin vastoin Hitlerin odotuksia.

Vieläkin tärkeämpää oli kuitenkin se, että RAF oli saanut kaipaamansa hengähdystauon, jonka aikana se oli korjannut tuhottuja tutka-asemia ja kiitoratoja sekä vaurioituneita lentokoneita.

Myös Britannian lentokonetuotanto oli vauhdittunut: kun Saksa tuotti kesä-syyskuussa 1940 kaikkiaan 775 uutta Messerschmitt-hävittäjää, Britanniassa valmistui samassa ajassa 1 900 uutta hävittäjää.

RAF:n todellisesta iskukyvystä tietämätön Göring kiihdytti syyskuun puolivälissä ilmaiskuja uskoen naiivisti voivansa siten tehdä lopun brittien vastarinnasta.

Sunnuntaina 15. syyskuuta peräti 500 saksalaista pommikonetta ja 620 hävittäjää suuntasi jälleen kohti Lontoota.

Saksan toistuvat pommitukset tuhosivat Lontoossa laajoja alueita.

© Shutterstock

Brittien tutkat havaitsivat lähestyvät viholliskoneet kuitenkin hyvissä ajoin, ja 630 brittihävittäjää nousi heti ilmaan ottamaan tulijat vastaan.

Saksalaiset tajusivat pian, että edessä oli verilöyly: Messerschmitt-hävittäjissä ei ollut polttoainetta ilmataistelua varten, ja niiden oli käännyttävä pian paluumatkalle.

Saksan kömpelöt pommikoneet jäivät yksin nopeiden ja ketterien Spitfire- ja Hurricane-hävittäjien armoille, ja ne joutuivat nopeasti suuriin vaikeuksiin.

Britit tuhosivat 60 saksalaiskonetta ja vaurioittivat pahoin 20:tä. Päivää alettiin kutsua ”Battle of Britain Dayksi” ja Daily Telegraph -sanomalehti ylisti taistelua ”RAF:n suurimmaksi päiväksi”.

Kanaalin eteläpuolella tunnelma oli synkkä, ja Göring raivosi hävittäjien pettäneen Saksan ja hänet.

Luftwaffe kärsi raskaita tappioita vielä kahtena päivänä, ja Britannian miehitysnäkymät synkkenivät entisestään.

Japani on saarivaltio, ja maihinnousuoperaatiot olivat sille ratkaisevan tärkeitä 1930- ja 1940-luvuilla.

© Imperial Japanese Navy

Japanilaiset olivat maihinnousujen mestareita

Kun saksalaiset alkoivat suunnitella operaatio Seelöweä kesällä 1940, heillä ei ollut käytännössä lainkaan kokemusta maihinnousuoperaatioista. Saksan liittolainen Japani sen sijaan oli maihinnousujen asiantuntija.

Japanilaiset olivat jo vuonna 1928 perustaneet laivastonsa yhteyteen erityiset maihinnousujoukot.

Yksikön sotilaat saivat erikoiskoulutusta maihinnousuja varten, ja heillä oli käytössään sen ajan uusinta maihinnousukalustoa.

1930-luvun alussa japanilaiset kehittivät myös maailman ensimmäisen maihinnousuja varten suunnitellun aluksen.

Se matala kansi voitiin täyttää vedellä, jolloin siltä pystyttiin nopeasti laskemaan veteen yli 50 maihinnousuvenettä ja neljä tykkivenettä.

Shanghain (1937) ja Wuhanin (1938) taisteluissa modernilla kalustolla toteutetut maihinnousut olivat ratkaisevan tärkeitä japanilaisten voitolle.

Tyynenmeren sodassa (1941–45) Japanin maihinnousujoukot tulivat tunnetuiksi mm. yöllisistä yllätyshyökkäyksistä useaan kohteeseen samanaikaisesti.

Hitler hautasi maihinnousuhaaveet

Hitler ymmärsi RAF:n olevan yhä vakava uhka maihinnousujoukoille, ja 17. syyskuuta hän lykkäsi maihinnousua hamaan tulevaisuuteen laivaston komentajan Erich Raederin suureksi helpotukseksi:

”Hyvä, ettei maihinnousua toteutettu, sillä olisi ollut tuhoisat seuraukset.”

Hitler tuli luultavasti samaan tulokseen keväällä1941, sillä hän ei enää koskaan ottanut suunnitelmaa puheeksi.

Operaatio Seelöwe kävi Saksalle kalliiksi. Se oli käyttänyt miljardeja markkoja ja runsaasti työtunteja kalustoon, jota ei lopulta tarvittu.

Lisäksi RAF oli osoittanut, että Saksa oli pysäytettävissä.

RAF:n lentäjät torjuivat miehityksen uhkan ja todistivat Yhdysvalloille, että Britannia oli vahva liittolainen.

Hitlerille Britannian valtaamisesta luopuminen oli karvas arvovaltatappio.

Lue myös:

Kansallissosialismi

Miten Adolf Eichmann pakeni Etelä-Amerikkaan?

1 minuuttia
Hitler

Kuinka pitkä Adolf Hitler oli?

1 minuuttia
Poliitikot

Winston Churchill oli suosittu murhayritysten kohde

2 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota