Hiroshima: Päivä, jolloin atomipommi räjähti

Erikoisvalmisteinen B-29-pommittaja nousi 6. elokuuta ilmaan 1945 mukanaan atomipommi ”Little Boy”. Sen ensisijainen kohde oli Hiroshima ja vaihtoehtoina olivat Kokura ja Nagasaki. Lue ensimmäisestä sodassa käytetystä atomipommista – ja kerro mielipiteesi siitä artikkelin lopussa.

Erikoisvalmisteinen B-29-pommittaja nousi 6. elokuuta ilmaan 1945 mukanaan atomipommi ”Little Boy”. Sen ensisijainen kohde oli Hiroshima ja vaihtoehtoina olivat Kokura ja Nagasaki. Lue ensimmäisestä sodassa käytetystä atomipommista – ja kerro mielipiteesi siitä artikkelin lopussa.

Klo 2.45: Hiroshima oli operaation ensisijainen kohde

Ohjaamon tunnelma oli jännittynyt, kun lentäjä Paul Tibbets avasi pommikoneen kaasuhanat.

Muunneltu B-29-pommikone painoi peräti 12 tonnia tavallista enemmän. Kone ja sen kauhistuttava lasti syöksyisivät kiitoradan päästä Tyyneenmereen, ellei se pian nousisi.

4,5 tonnia 12 tonnista sijaitsi etumaisessa pommitilassa. Siellä oli atomipommi Little Boy. Jättipommia oli määrä käyttää historian ensimmäiseen atomiasehyökkäykseen tuona päivänä, 6. elokuuta 1945.

Ylimääräinen lentobensiinikin painoi paljon, sillä polttoaineen piti riittää Tinianin saarelta Tyyneltämereltä 2 500 kilometriä Japanin etelärannikolle ja takaisin.

Lisäpaino ei silti ollut jännittyneen tunnelman ainut syy. Tibbetsin vieressä apuohjaajan paikalla istui Robert Lewis.

Kone oli yleensä hänen komennossaan, mutta koska tehtävänä oli aivan uudentyyppisen pommin pudottaminen, hänen esimiehensä eversti Tibbets oli päättänyt ohjata itse konetta.

Suuret mustat kirjaimet koneen kyljessä julistivat Lewisin nöyryytystä koko maailmalle: ohjaamon alla luki Enola Gay – joka oli Tibbetsin äidin nimi. Lewis oli yhä raivoissaan.

Ehkäpä kireän tunnelman takia Tibbets ei ollut kertonut Lewisille, kuinka hän aikoi saada 65 tonnin painoisen koneen ilmaan: kokenut lentäjä aikoi käyttää koko kiitoradan mitan koneen kiihdyttämiseen ennen nousuyritystä.

Tibbets keskittyi pitämään koneen maassa, kun vauhti kiihtyi hitaasti neljän moottorin voimalla. Enola Gay oli edennyt jo kaksi kolmannesta kiitoradan mitasta, kun Lewis huusi: ”Se painaa liikaa. Nosta jo ilmaan.”

Tibbets ei kuunnellut vaan piti renkaat yhä kiitoradassa. Vilkaisu mittaristoon paljasti, etteivät potkurit vieläkään pyörineet 2 550 kierroksen minuuttivauhtia, jonka Tibbets arvioi välttämättömäksi raskaan koneen nousemiselle. Lewis tarttui paniikissa ohjaimiinsa, kun kiitoradan pää lähestyi. ”Ei – anna olla!” huusi Tibbets.

”Kaikki sujui noustessa hyvin. Mitään epätavallista kerrottavaa ei ole.” Merkintä Lewisin lokikirjassa

Tibbets veti ohjaintaan vasta viime hetkellä Lewisin kurottaessa taas eteenpäin puuttuakseen tilanteeseen, ja suuri pommikone irtosi kiitoradasta hitaasti aivan sen loppumetreillä.

Enola Gay oli ilmassa. Alle kuuden tunnin päästä se olisi Japanissa ja pudottaisi maailman ensimmäisen atomipommin.

Miehistö ei tiennyt juuri mitään aseesta eikä tehtävästään – vain sen, että heidän piti pudottaa salainen ja poikkeuksellisen voimakas pommi.

Japani oli kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta aiemmin 7. joulukuuta 1941 pommittanut Yhdysvaltojen Tyynenmeren laivastoa Pearl Harborissa ja vetänyt maan mukaan toiseen maailmansotaan.

Japanilaiset vaikuttivat aluksi voittamattomilta, mutta pian he menettivät Tyynellämerellä saaren toisensa jälkeen.

Taistelut saarista olivat erittäin verisiä. Seuraavaksi Yhdysvaltojen olisi valloitettava Japani tai pakotettava japanilaiset muulla tavoin antautumaan ehdoitta.

Enola Gayn miehistö ei tiennyt vielä tehtävänsä kohdetta, sillä kolme muuta lentokonetta oli juuri selvittämässä sitä.

Tiedustelukoneet olivat matkalla Hiroshiman, Kokuran ja Nagasakin rannikkokaupunkeihin.

Hiroshima oli ensisijainen kohde, mutta jos pilvet olisivat liian matalalla, Enola Gay lentäisi Kokuraan ja Nagasakiin.

Maailman ensimmäinen atomipommi lennätettiin Japaniin B-29-pommikone Enola Gayn ruumassa. Suuri pommittaja oli nimetty Paul Tibbetsin äidin mukaan. Kuva: Getty Images

Klo 3.00: Uuden aseen ensiesiintyminen

Lewis ja Tibbets eivät keskustelleet vieläkään ohjaamossa mitään rutiinikäskyjen lisäksi.

Kumpikaan ei maininnut sanallakaan sitä, että Lewis oli ollut lähellä tarttua ohjaimeen kaikkein kriittisimmällä hetkellä. Lewis kirjoitti lokikirjaansa: ”Kaikki sujui noustessa hyvin. Mitään epätavallista kerrottavaa ei ole.”

Miehistöllä ei ollut moneen tuntiin mitään tekemistä. Lennon reitti kulki ensin Iwo Jiman saaren ohi ja sitten kohti Japania.

Aseupseeri William Parsons oli ainoa, jolla ei ollut aikaa velttoiluun. Hän napautti Tibbetsiä olkapäähän ja sanoi: ”Meidän pitää aloittaa.”

”Emme tiedä tarkasti, mitä tapahtuu, kun pudotamme pommin. Sitä ei ole tehty ennen, mutta odotamme tällaisen pilven muodostumista ja sokaisevaa valonvälähdystä, joka on auringonpaistetta kirkkaampi.” William Parsons, Enola Gayn aseupseeri

”Tuomari aloittaa työnsä”, Tibbets ilmoitti koodikielellä Tinianin tukikohdan radiotorniin.

Parsons oli ehtinyt sillä välin pommitilaan, jossa hänen oli määrä kiivetä atomipommin sisään. Hän oli ainoa miehistöstä, joka tiesi että Little Boy oli atomipommi.

Siksi hän oli saanut kaksi päivää aiemmin tehtäväkseen kertoa muulle miehistölle lastiruuman kuormasta.

Hän ei kuitenkaan maininnut sanaa atomipommi vaan selitti asian näin: ”Pommi, jonka pudotatte, on täysin uutta sotahistoriassa. Se on tuhoisin koskaan valmistettu ase.

Uskomme, että se tuhoaa lähes kaiken 4,8 kilometrin säteellä.” Parsons piirsi taululle sienipilven, ja jatkoi sitten: ”Emme tiedä tarkasti, mitä tapahtuu, kun pudotamme pommin.

Sitä ei ole tehty ennen, mutta odotamme tällaisen pilven muodostumista ja sokaisevaa valonvälähdystä, joka on auringonpaistetta kirkkaampi.”

Little Boy oli Manhattan-projekti-koodinimellä tunnetun valtavan ja salaisen tutkimustyön tulos. 130 000 tutkijaa ja teknikkoa oli työskennellyt yötä päivää atomipommin kehittämiseksi.

Maailman johtavat fyysikot, kuten Albert Einstein ja tanskalainen Niels Bohr, olivat avustaneet hanketta.

Vajaata kuukautta aiemmin tiedemiehet olivat saaneet todisteet teorioidensa pitävyydestä, kun ensimmäinen koepommi oli räjäytetty yhdysvaltalaisella aavikolla.

Little Boy oli vielä vaaraton, kun Enola Gay lensi ensimmäisiä kilometrejä kohti Iwo Jimaa. Pommia ei ollut vielä viritetty.

Turvatoimen piti estää koko Tinianin tukikohdan tuhoutuminen, jos Enola Gay vahingoittuisi kiitoradalla. Parsonsin piti nyt virittää pommi.

Parsons tiesi ainoana koneessa, että hänen ruuvaamansa pommi maksoi yhtä paljon kuin kokonainen lentotukialus.

Aseupseeri kiemurteli kiroillen Little Boyn kimpussa. Sen terävät metallilevyt viilsivät hänen sormiaan ja repivät hänen T-paitaansa. Parsonsin apuna oli Morris Jeppson, joka ojensi hänelle työkaluja ja näytti taskulampulla valoa.

Klo 3.10: Atomipommi valmisteltiin

Parsons avasi pommin ja ujuttautui pienen laukaisuputken viereen, jonka ympärille Little Boy oli koottu. Laukaisuputken päässä oli lataus säiliöön kapseloitua uraania. Se muistutti lähinnä tomaattipurkkia.

Säiliön takana oli ontelo, jonka Parsons täytti ruudilla ja sähköisellä sytyttimellä. Ruuti sytytettäisiin sähköisellä signaalilla, ja se ampuisi epävakaan uraanilatauksen laukaisuputken läpi uraanisauvaan.

Siitä käynnistyisi ketjureaktio, joka vapauttaisi atomipommin ennennäkemättömän voiman.

Parsons sai työnsä valmiiksi kello 3.20, ja hän ruuvasi pommin suojalevyt takaisin paikalleen. Pommi oli nyt lähes täysin viritetty.

Vain kolme sinetöityä eristettä esti sähkövirtaa sytyttämästä sähköistä sytytintä vahingossa. Teknikot palaisivat pommin luokse vasta viime hetkellä vaihtamaan eristeet.

© National Archives

Pommi olisi voinut tuhota Yhdysvaltojen lentotukikohdan

Atomipommin räjähtäminen liian varhain estettiin kytkemällä virta sen sähköiseen sytyttimeen vasta hiukan ennen saapumista Hiroshiman ylle.

Pommin peräosan ruutipanos ladattiin vasta pommittajan noustua ilmaan, jottei atomipommi tuhoaisi Yhdysvaltojen suurinta lentotukikohtaa Tinianin saarella.

Klo 4.25: Aseesta puhuminen olisi merkinnyt kuolemantuomiota

Tibbets luovutti lennon ohjauksen Lewisille ja poistui ohjaamosta noin puolta tuntia ennen kuin koneen piti kohdata kaksi saattokonetta Iwo Jiman yläpuolella. Valtaosa miehistöstä torkkui tai luki kirjaa.

Tibbets ryömi kahta pommitilan ylittävää pitkää tunnelia pitkin koneen takaosan oleskelutiloihin. Hän tervehti hereillä olleita miehiä ja lausui muutaman kannustavan sanan.

Päästyään ampuja Bob Caronin luokse perätorniin hän kysyi: ”Bob, oletko jo arvannut, mitä teemme aamulla?”

”Herra eversti, en halua joutua ammuttavaksi”, Caron vastasi viitaten uhkauksiin, joita kaikki atomipommi-ohjelmaan osallistuneet olivat kuulleet.

Caron tiesi kaikkien muiden atomipommia kehittäneiden ja kuljettaneiden tavoin, että huippusalaisen aseen yksityiskohtien paljastaminen voisi tietää kuolemantuomiota.

Hanke oli niin salainen, ettei varapresidentti Truman ollut tiennyt siitä mitään ottaessaan 12. huhtikuuta 1945 vastaan juuri kuolleen presidentti Rooseveltin tehtävät.

”Bob. Olemme jo matkalla. Nyt voi jo puhua”, Tibbets sanoi hymyillen.

”Onko kyydissämme kemistin painajainen?” Caron kysyi.

”Ei, ei ihan”, vastasi Tibbets.

”Onko se fyysikon painajainen?”

”Kyllä”, Tibbets lausui.

”Halkaisemmeko atomeja?” kysyi Caron. Peräampuja ei vielä tiennyt tarkasti, mitä ilmaus tarkoitti, mutta hän oli lukenut atomeista tiedelehdestä.

B-29 pystyi lentämään 5 230 kilometriä ja pudottamaan 9 tonnia pommeja. Kuva: Getty Images

©

Kuusi pommikonetta hoiti tehtävän

Yhdysvaltalaiset hyökkäsivät Japaniin yleensä satojen koneiden raskailla pommilasteilla.

Atomipommi pudotettiin kuitenkin vaivihkaa kuuden koneen voimin, jotka kaikki olivat tyyppiä B-29 Superfortress.

Kolme konetta tarkisti ennalta sään Hiroshimassa, Kokurassa ja Nagasakissa, jotka oli valikoitu mahdollisiksi maaleiksi.

The Great Artiste ja No. 91. saattoivat Enola Gayn perille maalialueelle. Kyseiset kaksi konetta keräsivät tietoa pommin tehosta, joten niistä pudotettiin mittalaitteita laskuvarjoilla ja kuvattiin Hiroshimaa.

Klo 4.55: Kurssi kohti Hiroshimaa

Enola Gay kohtasi suunnitellusti kaksi B-29-pommittajaa Iwo Jiman yllä. Aamu alkoi sarastaa yön pimeyden jälkeen, ja horisontti piirtyi punertavana yötaivasta vasten.

Tibbets tarttui taas ohjaimiin ja nousi noin kolmen kilometrin korkeuteen.

Pommikoneet hakeutuivat väljään V-muotoon. Kärjessä oli Enola Gay, joka suuntasi auringon noustessa sovitusti kohti Hiroshimaa.

Kokemukset nimenomaan Iwo Jiman sekä Okinawan saarten valloittamisesta aiemmin samana vuonna olivat saaneet Trumanin näyttämään vihreää valoa atomipommin käyttämiselle.

Japanilaisten vastarinta oli ollut molemmilla saarilla ankaraa, sillä vihollinen tunkeutui ensi kertaa heidän omalle maalleen.

Yhdysvaltojen Iwo Jimalla ja Okinawalla kokemien tappioiden perusteella jopa 267 000 yhdysvaltalaissotilasta voisi menettää henkensä ja lähes miljoona haavoittua mahdollisessa maihinnousussa Japanin pääsaarille.

Atomipommin toivottiin siten säästävän yhdysvaltalaisten henkiä.

Miehistölle jaettiin hitsaajanlaseja muistuttavat suojalasit. Niiden oli tarkoitus suojata silmiä atomipommin räjähdyksen valtavalta valonvälähdykseltä.

Klo 6.30: Maailman ensimmäinen atomipommi oli vain kahden kilometrin päässä Hiroshimasta

Kaksi tuntia ennen eteläiseen Japaniin saapumista aseistajan apulainen Morris Jeppson kiipesi etumaiseen pommitilaan. Jeppsonin tehtävä oli virittää atomipommi täysin laukaisuvalmiiksi.

Hän vaihtoi kolme vihreää sinetöityä eristettä kolmeen punaiseen eristeeseen, jolloin virta pääsisi etenemään koko matkan pommin akusta sähköiseen sytyttimeen.

Tämän jälkeen pommin saisi räjäytettyä kytkemällä sen sähköistyksen käyttöön.

Kun eristeet oli vaihdettu, Parsons ryömi Tibbetsin luokse ja kertoi apulaisensa virittäneen pommin valmiiksi.

Tibbets tarttui mikrofoniin ja paljasti lastiruuman salaisuuden koko miehistölle: ”Meillä on kyydissämme maailman ensimmäinen atomipommi”, hän lausui mikrofoniin.

”Kun olemme pudottaneet sen, kaikki toimintamme äänitetään historiallisen tiedon keräämiseksi, joten kiinnittäkää huomiota kielenkäyttöönne älkääkä keskeyttäkö toisianne viestintälaitteistoa käyttäessänne.”

”Olit oikeassa, Bob. Aiomme halkaista atomeja. Palaa nyt torniisi. Nostamme lentokorkeutta”, Tibbets totesi.

Hiroshima pommin jälkeen. Vain vankimmat betoniset talot olivat enää pystyssä.

© Getty Images

Vain ehjiä kaupunkeja sai pommittaa

Sotilaista ja tiedemiehistä koottu komitea päätti jo toukokuussa 1945, mitä japanilaisia kaupunkeja atomipommeilla voitaisiin pommittaa. Tärkeintä oli todistaa pommin valtava tulivoima.

Atomipommin pudottamisella oli kaksi päämäärää. Mahdollisia kohteita Japanista etsineen komitean mukaan pommin piti ”aiheuttaa mahdollisimman suuri psykologinen reaktio Japanissa ja tehdä (pommin) ensimmäisestä käyttökerrasta niin vaikuttava, että pommin tärkeys tunnustettaisiin kansainvälisesti”.

Ehdolla olivat Kioto, Hiroshima, Yokohama, Kokura ja Niigata. Ajatuksena
oli pommittaa kaupunkeja kyseisessä järjestyksessä, jos sää vain sallisi sen.

Kaikki viisi kaupunkia täyttivät ne neljä ehtoa, jotka komitea ja presidentti Truman asettivat. Nagasaki lisättiin ehdolle, kun kulttuurikaupunki Kioto poistettiin luettelosta.

Asiaan puuttui henkilökohtaisesti sotaministeri Stimson, joka oli käynyt häämatkallaan Kiotossa ja ihastunut kaupungin lukuisiin vanhoihin temppeleihin.

Klo 7.24: Hiroshima oli heräilemässä

Yksi kolmesta tarkkailukoneesta otti yhteyttä radioteitse. Se oli B-29-kone Straight Flush, joka lensi Hiroshiman yllä:

”Pilvipeite on alle kolme kymmenesosaa kaikissa korkeuksissa. Ohje: pommittakaa pääkohdetta”, kuului Tibbetsin vastaanottama lyhytsanainen viesti.

”Maalina on Hiroshima”, Tibbets ilmoitti heti miehistölleen, ja Enola Gay nousi seuraavaksi kahdeksan kilometrin korkeuteen. Hiroshima heräili juuri yöunilta.

Valtaosa kaupungin noin 40 000 sotilaasta oli ulkona voimistelemassa, ja sadat lapset sekä nuoret oli määrätty raivaamaan pelastustietä, jonka piti kulkea Aioin sillalle keskelle kaupunkia.

Enola Gayn miehistö oli saanut ohjeekseen tähdätä pommin juuri kyseiseen siltaan.

Japanilaiset eivät ihmetelleet taivaalla näkyviä B-29-pommikoneita. Erikoisempaa tuona päivänä oli pikemminkin se, että pommikoneita oli vain kolme.

Yhdysvaltalaiskoneita oli syksystä 1944 alkaen lentänyt Japaniin Mariaanien saarilta vallatuista tukikohdista.

Varsinkin Tokion pommitukset maaliskuussa 1945 olivat saaneet Japanin siviiliväestön pelkäämään. Yli 300:n B-29-koneen pudottamat palopommit olivat surmanneet satatuhatta ihmistä.

Klo 8.05: Pommikone lähestyi Hiroshimaa

Enola Gay lähestyi Aioin siltaa 80 kilometrin päässä ja 9,3 kilometrin korkeudessa, ja se lensi kohti Hiroshimaa 320 kilometrin tuntinopeudella. Saattokoneet lensivät pari kilometriä jäljessä.

Caron tähysi perätornista mahdollisia Japanin hävittäjäkoneita, mutta tutka tai radiokaan eivät vihjanneet japanilaisten lähettäneen hävittäjiä ilmaan.

Japanin rannikon ilmapuolustus oli jo havainnut koneet, mutta niitä ei pidetty merkittävänä uhkana.

Caron yritti pukea perätornissa päälleen luotiliivin, mutta se ei onnistunut, sillä hän istui ahtaasti konekiväärien takana.

Ampujan tilan ahtautta pahensi vielä kamera, joka hänelle oli annettu juuri ennen nousua.

Ajatuksena oli, että Enola Gayn pudotettua pomminsa ja paetessa Hiroshimasta Caron ottaisi otollisesta asemastaan pyrstön takaa kuvia räjähdyksestä ja sitä seuraavasta sienipilvestä.

”Kymmenen minuuttia tähtäyspaikkaan”, kuului tilannetiedotus. Aseteknikot Parsons ja Jeppson vilkaisivat vielä valvontatauluaan. Kaikki lamput paloivat vihreinä. Pommi oli viritetty, ja kaikki toimi niin kuin piti.

Klo 8.12: Hiroshiman radioasema varoitti vaarasta

Saijon kaupungin ilmatorjunnan tähystäjä havaitsi taivaalla kolme konetta 30 kilometriä Hiroshimasta itään.

Hän soitti kenttäpuhelimella Hiroshiman valmiuskeskukseen. Valmiusjoukoissa työskennelleet koulutytöt ottivat puhelun vastaan.

He välittivät viestin Hiroshiman radioasemalle: ”Chugokun aluejoukot ilmoittivat kolmesta suuresta koneesta matkalla Saijosta länteen. Olkaa valmiina!”

Monet muutkin Hiroshimassa näkivät koneet seuraavina minuutteina. Aioin sillalle johtavan pelastustien tekemistä johtaneet miehet puhalsivat pilleihinsä ja lähettivät lapset pommisuojiin.

Klo 8.14: Hiroshima näkyvissä

”Lasit päähän”, antoi Tibbets käskyn radiolla. Enola Gay oli edennyt Hiroshiman laitamille. Yhdeksän miehistön tusinasta jäsenestä veti tummat suojalasit silmilleen.

Kolme miehistä ei voinut vielä käyttää laseja, sillä heidän piti nähdä selvästi suoriutuakseen viimeisistä tehtävistään.

Heihin kuului pommittaja Ferebee, joka tarkkaili Hiroshimaa tähtäimen läpi. Hän tunsi kaupungin aiemmin vain tunnistuslentojen rakeisista mustavalkokuvista.

Todellisuus poikkesi kuvista huimasti. Hiroshima oli yhtä väriloistoa. Siellä oli vehreitä pihoja, puistoja, sininen lahti ja ruskehtavia jokia.

Ferebee huomasi Aioin sillan lähestyvän tähtäimen hiusristikkoa. Hän teki viimeiset säädöt ja otti signaalitaajuuden käyttöön.

Automaattisen järjestelmän yksinkertainen tietokone teki hienosäädön viimeisten 15 sekunnin kuluessa ja pudotti pommin.

Järjestelmä lähetti taukoamatta surisevaa ääntä. Enola Gayn perässä lentäneet koneet valmistautuivat omiin tehtäviinsä.

Toisen tehtävä oli kuvata tuhoa ja toisen pudottaa laskuvarjoilla mittauslaitteita, jotka selvittäisivät pommin paineaallon voimakkuuden.

”Hyvä Jumala. Mitä olemme tehneet?” Apuohjaaja Robert Lewis

Klo 8.15: Atomipommi pudotettiin Hiroshimaan

Pommiluukku avattiin tarkalleen kello 8.15.17, ja Little Boy putosi kohti maan kamaraa.

”Pommi on pudotettu!” huusi Ferebee. Hän nosti silmänsä tähtäimestä ja katseli koneen pohjan pleksilasikuvun läpi.

Siitä hän näki Little Boyn putoavan. Se näytti leijuvan hetken paikallaan ilmassa kuin näkymättömällä siimalla kiinnitettynä, ennen kuin se jatkoi kohti maata.

Tonnien painoinen metallinkappale huojui ensin hetken sivusuunnassa, mutta sitten se alkoi pudota pystysuoraan alaspäin.

Yhtäkkisesti 4,5 tonnia keventynyt Enola Gay pomppasi ilmassa. Tibbets käänsi heti pommikoneen jyrkästi oikealle ja sukelsi syöksyyn.

Manööveri oli niin äkillinen, että miehistöön kohdistuivat valtavat g-voimat, jotka estivät liikkumisen ja tekivät puhumisesta hankalaa.

Tibbets sai puristettua huuliltaan vaivalloisesti muutaman sanan, ja hän huusi Caronille perätorniin kysyäkseen, näkikö tämä mitään.

Caron sai juuri ja juuri sanottua: ”En mitään.” Enola Gay jatkoi hurjaa pakomatkaansa, sillä sen piti päästä mahdollisimman kauas Hiroshimasta ennen pommin räjähtämistä.

Little Boyn pudottua noin 600 metrin korkeuteen sen korkeusmittarit kytkisivät automaattisesti pommiin virran ja laukaisisivat sähköisen sytyttimen – olipa pommikone silloin missä tahansa.

Enola Gay viimeisteli pakomanööverinsä pommin yhä vajotessa kohti maata. Tibbets suoristi koneen ja veti suojalasit silmilleen mutta nosti ne heti pois, sillä hän ei nähnyt lasien läpi mitään. Ferebeekään ei käyttänyt lasejaan.

Caron istui taaimpana suojalasit silmillään ja yritti kohdistaa kameraansa oikeaan suuntaan, mutta se oli sokkona kovin vaikeaa. Tibbets kysyi häneltä taas, oliko mitään ilmoitettavaa. ”Ei mitään”, Caron toisti.

Pommi syöksyi yhä kohti maata, ja barometriset korkeusmittarit tarkkailivat sen etenemistä. Tutkatoimiset korkeusmittarit kytkeytyivät käyttöön noin kaksi kilometriä maanpinnan yllä.

Ne olivat barometrisiä mittareita tarkempia ja laukaisisivat sytyttimen, kun Little Boy putoaisi suurin piirtein 600 metrin korkeudelle maanpinnasta.

Pommi putosi määräkorkeuteen 43 sekunnin kuluttua Enola Gayn pommiluukun avaamisesta, ja atomipommi räjähti vain 250 metrin päässä kohteena olleesta Aioin sillasta.

Klo 8.16: Hiroshima syttyi tuleen

Sytytystä seuranneina ensi millisekunteina näkyi sokaiseva välähdys, joka laajeni heti lähes sata metriä leveäksi tulipalloksi.

Lämpötila kohosi suoraan pommin alla tuhansiin asteisiin. Kiviportaalla seissyt mies suli täysin, ja hänestä jäi vain tumma läiskä ylimmälle portaalle.

Tappavan kuuma aalto sytytti tuleen kaikki rakennukset, eläimet ja ihmiset 1,5 kilometrin etäisyydellä tulipallosta. Koululaisten polvisukat paloivat kiinni ihoon, ja miesten hatutkin sulivat kiinni päälakeen.

Kolmen kilometrin päässä olleet asukkaat saivat vaikeita palovammoja. Kaupungin noin 320 000 asukkaasta kuoli saman tien yli 80 000.

Caron joutui suojalaseista huolimatta sulkemaan silmänsä valoräjähdyksen saavuttaessa hänet. Vain hänen paikastaan koneen perässä koko valotulvan näki suoraan.

Caronin avatessa silmänsä valoräjähdys oli jo ohi, mutta sitten hän näki oman kuvauksensa mukaan ”suoraan helvettiin”.

Hiroshiman valtasi kaiken tuhoava tulimyrsky, ja Caron näki korkealla kihisevän violetinpunaisen ilmamassan keskellä savupatsaan, joka kohosi kilometrien korkeuteen.

Savupatsaan ympärille kertyi kokoon puristunutta ilmaa renkaaksi, joka levisi heti joka puolelle.

Caron yritti huutaa varoituksen, mutta muut eivät ymmärtäneet sitä. Paineaalto osui koneeseen ja ravisteli sitä niin, että Tibbetsin täytyi roikkua ohjaimessaan.

Paineaalto puisteli pommikonetta, mutta lentäjä oli silti enemmän huolissaan kuulemastaan äänestä.

Jylinä muistutti saksalaisten 88 millin ilmatorjuntatykkien tulitusta, jota Tibbets oli joutunut kuuntelemaan lennoillaan natsi-Saksan ilmatilassa.

Tibbets luuli siksi japanilaisten ampuvan heitä ilmatorjuntatykeillään. ”Ilmatorjuntaa!” hän huusi. Neljän sekunnin kuluttua Caron varoitti taas: ”Toinen tulossa!”

Paineaalto ravisteli ja heitteli pommikonetta taas taivaalla. Enola Gay oli noin 14 kilometrin päässä räjähdyksen keskipisteestä ja kesti ravistelun, vaikka paineaalto oli voimakas. Heti toisen paineaallon mentyä ohi pommikoneen lento taas vakautui.

Atomipommin kuumuus sulatti metallin ja jätti kauhistuttavia palohaavoja.

© Getty images & Cowardlion/Shutterstock

Tuli, paine ja säteily surmasivat 140 000

Little Boy räjähti 565 metrin korkeudessa ilmassa ja vain 300 metrin päässä vankasta pankista, jossa 20-vuotias Akiko Takakura työskenteli.

Takakura menetti räjähdyksessä tajunsa ja hänen selkäänsä iskeytyi sirpaleita, mutta hän jäi henkiin.

Kadulla hän kohtasi kauhistuttavan näyn: ”Kuolleiden sormenpäät syttyivät palamaan, ja pian paloi koko ruumis. Se oli hirvittävää. Hengittäminen oli vaivalloista, ja savu pisteli silmissä.”

Kaupungissa oli määrittämätön määrä orjatyöläisiä ja sotavankeja, minkä vuoksi tarkkoja uhrilukuja ei tiedetä, mutta historioitsijoiden arvion mukaan räjähdyksessä tai radioaktiiviseen säteilyyn kuoli 140 000 ihmistä.

”Ok. Se oli paineaallon heijaste, joka kimposi maasta ja osui meihin. Niitä ei tule enää, eikä se ollut ilmatorjuntaa. Pysykää vain rauhallisina”, Tibbets pahoitteli erehdystään ja määräsi kaikki miehistön jäsenet kertomaan näkemästään vuorotellen.

Heidän kertomuksiaan käytettäisiin Little Boyn tuhovoiman dokumentoinnissa.

Caron kertoi: ”Alhaalla palaa kaikkialla. Yritän laskea tulipaloja – 1, 2, 3, 4, 5, 6...14, 15... Niitä on aivan liikaa laskettavaksi.

Katsokaa sienipilveä, josta Parsons kertoi meille. Se on kuin kiehuvaa siirappia – ja ehkä jopa puolitoista tai kaksi kilometriä leveä. Se kohoaa kohti taivasta ja on jo yltänyt lähes meidän lentokorkeuteemme.”

Enola Gay kaarsi ilmassa laajaa kierrosta noin 17 kilometrin päässä kaupungista, jotta kaikki miehistön jäsenet ehtivät nähdä sienipilven kohoavan ilmaan. Caron otti samalla kuvia tarkoitukseen varatulla kamerallaan.

Tibbets korjasi koneen kurssia, ja Enola Gay kiersi vielä kolme kertaa koko kaupungin ympäri pommin tuhovoiman tarkastelemiseksi.

Apuohjaaja Lewisin ensireaktio pommin näkemiseen oli ollut huutaa mikrofoniinsa:

”Katsokaa, katsokaa! Hyvä Jumala! Nyt se saatana räjähti” Nyt hän istui hiljaa ajatuksiinsa vajonneena ja yritti muun miehistön tapaan sulatella väkivaltaista näkymää Enola Gayn lentäessä rauhallisesti kohti Tinianin tukikohtaa.

Lewis kirjasi lokikirjaansa: ”Hyvä Jumala. Mitä olemme tehneet?”

Presidentti Truman kertoi atomipommista maanmiehilleen samana päivänä: ”Hetki sitten yhdysvaltalainen kone pudotti atomipommin Hiroshimaan ja teki siitä viholliselle käyttökelvottoman.”

Presidentti ei sanonut mitään siitä, että kaupungin raunioissa makasi kymmeniätuhansia kuolleita ja kuolevia.

Truman tiesi kyllä hyvin, että pommi oli tappanut pääasiassa siviilejä. Hän ei silti epäröinyt. Käsky toisen atomipommin pudottamisesta oli jo annettu.

Japani sai vain kolme päivää aikaa antautua, ja maan johdon pysyessä vaiti myös satamakaupunki Nagasaki tuhottiin atomipommilla 9. elokuuta.

Yhdysvallat otti Japanin antautumisen vastaan varhain seuraavana aamuna. Taistelut Aasiassa loppuivat, ja toinen maailmansota oli lopulta päättynyt.

Kun muu maailma sai kuulla Hiroshiman ja Nagasakin pommien aiheuttamien kuolonuhrien määrän, alkoi kiivas keskustelu. Olisiko Yhdysvallat voinut tyytyä vain uhkaamaan atomipommilla?

©

Atomipommi oli välttämätön, koska...

  • Yhdysvallat välttyi Japanin pääsaarten valloittamiselta, joka olisi maksanut satojentuhansien liittoutuneiden sotilaiden – ja miljoonien japanilaissiviilien ja -sotilaiden – hengen.
  • Sota päättyi pian, joten Yhdysvaltojen ei tarvinnut kohdistaa Japanin siviileihin lukuisia perinteisiä pommituksia, jotka olisivat olleet yhtä tappavia kuin atomipommi. Esimerkiksi Tokiossa kuoli satatuhatta ihmistä palopommihyökkäyksessä maaliskuussa 1945.
  • Japanin siviiliväestö vältti nälänhädän, johon Yhdysvaltojen merisaarto ja pitkällinen infrastruktuurin pommittaminen olisivat johtaneet.
  • Länsi-Eurooppa ehkä pelastettiin Neuvostoliiton valloitukselta. Stalin valmisteli vuonna 1945 hyökkäystä, mutta joidenkin historioitsijoiden mukaan hän muutti mielensä, koska Neuvostoliitolla ei ollut atomipommia.
  • Japanin atomipommi viivästyi (Yhdysvalloille selvisi vasta sodan jälkeen, että Japanin atomipommiohjelma oli pahasti Yhdysvalloista jäljessä).
©

Turhaa ihmishenkien haaskaamista, sillä...

  • Japanin ilmavoimat ja laivasto oli lähes tuhottu, joten Japani oli jo lyöty. Tehokas saarto olisi pakottanut Japanin polvilleen ja tehnyt maihinnoususta tarpeettoman.
  • Japanin viimeinen toivo hiipui, kun Neuvostoliitto julisti sodan 8. elokuuta – päivää ennen Nagasakin pommittamista. Japani olisi hyväksynyt heikotkin rauhanehdot välttyäkseen kahden suurvallan sotatoimilta.
  • Yhdysvaltalaisten olisi pitänyt räjäyttää pommi harvaan asutulla seudulla. Sekin olisi vakuuttanut Japanin kenraalit siitä, että heidän maansa oli vaarassa tuhoutua.
  • Niin voimakkaan uuden aseen käyttäminen siviilejä vastaan oli moraalisesti tuomittavaa. Viattomien surmaaminen poliittisten tavoitteiden takia on valtioterroria.
  • Pommin tuhovoimasta ei ollut niin paljon tieteellistä tietoa, että sen käyttö olisi ollut hyväksyttävää.