22. huhtikuuta 1942
Kuluneen viikon aikana natsien terrori on lisääntynyt niin, että olemme väsyneet elämään. Lyhyesti sanottuna kuolema olisi meille parempi kuin tällainen elämä. Eikä tämä ole mitään dramaattista sanahelinää.
Natsit ovat alkaneet tonkia aiempia ja nykyisiä poliittisia rikoksiamme, eikä kukaan ole turvassa. Sivistyneessä maassa ei ole henkilöä, jota ei voitaisi syyttää jonkinlaisista rikoksista natseja vastaan, ja se tarjoaa heille oivan mahdollisuuden kostaa.
Heidän kostonsa on raaka ja epäinhimillinen. Kyseessä ei ole sivistyneen valtion kosto, jolla olisi jokin opettavainen perusta, vaan he ovat vain joukko murhaajia täysin vailla inhimillisiä tunteita ja kykyä tuntea armoa.
Gestapon lähettämät murhaajat eivät edes vaivaudu syyttämään kuolemaantuomittuja mistään rikoksista. He tunkeutuvat ihmisten koteihin ilmoittamatta ja ampuvat luodin ihmisparan sydämeen – ja tämän elämä on ohi.
Chaim Kaplanin viimeinen päiväkirjamerkintä on keväältä 1942. Sen jälkeen hänen kohtalostaan ei ole tietoa.
Chaim Kaplan kuvasi elämää ghetossa
Chaim Kaplan (1880–1942) oli sodan alkaessa heprealaisen koulun rehtori Varsovassa. Vaikka Kaplan oli alusta alkaen vakuuttunut siitä, että ”sivistys” kukistaisi lopulta ”nykyajan hunnit”, hänellä ei ollut harhakuvitelmia juutalaisten kohtalosta.
Syyskuun 1. päivänä 1939 hän kirjoitti päiväkirjaansa, että ”juutalaisilla ei ole toivoa”. Siksi Kaplan päätti kuvata tunnollisesti elämää ghetossa ja dokumentoi Puolan juutalaisyhteisön tuhoa Saksan hyökkäyksestä Puolaan kuolemaansa saakka vuonna 1942.
Kaplanin päiväkirjat salakuljetettiin ulos ghetosta vähän ennen hänen kuolemaansa, ja ne ovat nykyään yksi tärkeimmistä lähteistä liittyen elämään Varsovan ghetossa.
Leśno-katu 41:ssä tapettiin äiti ja hänen poikansa. En tiedä heidän nimiään, mutta niin tapahtui. Samana päivänä invalidiyhdistyksen puheenjohtaja Gorka tapettiin ilman mitään selitystä. Sama pätee muihinkin tapettuihin, kuolema tuli varoittamatta.
Joka päivä murhataan ihmisiä, jotka vain hetkeä ennen tuhon enkelien saapumista olivat täynnä elämää eivätkä osanneet pelätä pahaa.
Pienikin rikkomus riittää natseille syyksi eliminoida ”rikollinen” silmänräpäyksessä ilman tuomiota, oikeudenkäyntiä tai esitutkintaa. Siinä seisot rauhallisesti syömässä leipääsi (jos meillä vain olisi leipää) ja juomassa vettä, ja seuraavassa hetkessä olet kuollut, nujerrettu ruumis vailla hautaa.
Tänään todistimme juuri tällaista tapausta: saksalainen ajoneuvo ajoi Okopowa-katua pitkin ja pysähtyi kadussa olevaan uraan tai kuoppaan. Autosta nousi saksalainen upseeri.
Adolf Eichmann toi Wannseen konferenssiin yhteenvedon Euroopan kaikista juutalaisista. Luettelon avulla haluttiin varmistaa, että kaikki juutalaiset tuhottaisiin.
Natsit päättivät tuhota juutalaiset
Tammikuussa 1942, Saksan armeijan ollessa jumissa Moskovan ulkopuolella, joukko korkea-arvoisia natseja tapasi Wannseessä Berliinin lähellä. Tapaamiseen osallistui muun muassa SS:n johtaja Reinhard Heydrich ja natsihallinnon virkamies Adolf Eichmann.
Eichmannilla oli mukanaan luettelo kaikista Euroopan juutalaisista, sillä natsit aikoivat järjestelmällisesti etsiä Euroopan noin 11 miljoonaa juutalaista ja tuhota heidät.
Wannseen konferenssissa natsijohtajat päättivät yksimielisesti löytää ”lopullisen ratkaisun” juutalaiskysymykseen. Pian sen jälkeen alkoi juutalaisten järjestelmällinen joukkotuho. Varsovan ghetto, jossa Chaim Kaplan asui, tyhjeni hitaasti juutalaisista kesällä 1942, kun heitä lähetettiin läheisille Treblinkan, Chełmnon ja myöhemmin myös Auschwitzin tuhoamisleireille.
Päästä varpaisiin aseistettu ”saksalainen ritari” viittasi eräälle nuorukaiselle, että tämän piti siirtyä hieman kauemmaksi ja seisoa paikallaan. Nuorukainen totteli.
Kun hän seisahtui, upseeri veti esiin aseen ja ampui luodin hänen sydämeensä. Nuorukainen kaatui kuin vilja puimurissa.
Verityönsä jälkeen murhaaja palasi autolleen, nousi kyytiin ja poistui kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Natsit harjoittavat kolmenlaista terroria. Ensinnäkin he ampuvat ihmisiä täysin sattumanvaraisesti. Jokainen juutalainen, joka on tehnyt vaikka vain pienenkin rikkeen, saa kokea tämän terrorin nahoissaan.
Juutalaisia rangaistaan toisin kuin muita: ilman varoitusta, ilman tutkintaa tai vaatimuksia, ilman lakia tai oikeutta.
Toinen terrorin muoto on väkivalta. Näin päivinä natsit hyökkäävät ohi kulkevien viattomien juutalaisten kimppuun varoittamatta tuhansien sivullisten edessä ja hakkaavat heidät raa’asti.
Natsien tarvitsee vain antaa juutalaiselle sormellaan merkki, että tämän on pysähdyttävä tai tultava hänen luokseen ”vapaaehtoisesti”. Tämän merkin ainoa tarkoitus on saada juutalainen tulemaan lyöntietäisyydelle.
Kolmas terrorin muoto on nöyryyttäminen mielivaltaisella fyysisellä väkivallalla tehostettuna. Kidutettujen tuskanhuudot sekoittuvat kiduttajan nauruun ja hänen kidutusta todistavien tovereidensa kannustukseen.
Väkivalta vallitsee kaikkialla ghetossa – ampumisia, pahoinpitelyjä ja nimittelyä sattuu kymmeniä kertoja päivässä.
Varsovan ghetossa asui yli 400 000 juutalaista, kun kuljetukset tuhoamisleireille alkoivat vuonna 1942. Historioitsijat ovat arvioineet, että heistä noin 300 000 kuoli kaasukammioissa tai mielivaltaisissa teloituksissa, joita Chaim Kaplan kuvaili päiväkirjassaan. Loput kuolivat nälkään, sairauksiin tai vastarintataistelussa, jonka gheton viimeiset juutalaiset aloittivat tammikuussa 1943.