Karaistuneimmatkin saksalaissotilaat pysähtyivät ihmettelemään uutta SS-yksikköä, joka oli juuri saapunut avuksi taisteluun Puolan partisaanijoukkoja vastaan.
Se oli omituisin joukkio, mitä he olivat koskaan nähneet.
Tuoreet tulokkaat kuuluivat niin sanottuun SS:n erikoisrykmentti ”Dirlewangeriin”, ja miehet vaikuttivat kiihtyneiltä, heillä ei ollut univormuissaan sotilasarvon merkkejä ja he haisivat viinalta.
Vihollisen ankarasta tulituksesta huolimatta Dirlewanger-yksikön sotilaat ryntäsivät vähääkään epäröimättä eteenpäin eläimellisesti karjuen.
Jotkut heistä kaatuivat osuman saaneina, mutta muut jatkoivat vaarasta välittämättä.
He vain heittäytyivät sekasortoiseen tilanteeseen humalaisten kuolemaa halveksuvalla asenteella.
Varsovan kansannousu oli vuonna 1944 juuri alkanut, ja Puolan vastarintajoukot taistelivat talo talolta kaataakseen vihatun saksalaismiehityksen.
Kapina johti verisiin lähitaisteluihin viemäreissä ja veitsitappeluihin mies miestä vastaan pimeissä kellareissa.
Varsovassa soti myös 18-vuotias pioneeri Matthias Schenk, joka kuului Belgian saksalaisvähemmistöön.
Hänen yksikkönsä oli yrittänyt vallata erästä katua Varsovan keskustassa, mutta puolalaiset tekivät raivokasta vastarintaa ja vaikuttivat voittamattomilta – kunnes Dirlewanger-rykmentti saapui.
Kun puolalaiset tulittivat saksalaisten ensimmäistä panssarivaunua, Dirlewangerin sotilaat repivät siviilejä kodeistaan kadulle ja pakottivat heidät muiden panssarivaunujen päälle ihmiskilviksi.
Kun eräs äiti pudotti vaunun päälle kiivetessään vahingossa pienen lapsensa sylistään vaunun telaketjujen alle ja alkoi kauhuissaan huutaa, Dirlewanger-sotilas vaimensi äidin ampumalla tätä päähän. Myös kaikki pakoa yrittäneet ammuttiin.
Matthias Schenk kertoi myöhemmin nähneensä pitkän, hoikan miehen mustassa nahkatakissa seisoskelevan taustalla ja käskevän SS-sotilaita hyökkäykseen yhä uudelleen.
Miehellä oli kapeat viikset ja laihat arpiset kasvot, jotka olivat kaidat kuin pääkallo.
Laukaustenvaihdon ja räjähdysten keskeltä Schenk kuuli, miten nahkatakkinen mies käski sotilaidensa ampua kaikki puolalaiset hengiltä, myös naiset ja lapset.
Kun taistelut olivat päättyneet, Schenk kuuli, että luihukasvoinen mies oli Oskar Dirlewanger, pahamaineinen sadisti, joka johti nimeään kantavaa yksikköä.
Se oli murhanhimoinen joukko, joka oli koottu väkivaltaisista rikollisista ja muihin SS-yksiköihin kelpaamattomista miehistä.
Vain rikoksenuusijat kelpasivat
Dirlewanger-yksikkö oli perustettu keväällä 1940, ja se oli SS:n ylimmän johtajan Heinrich Himmlerin idea.
Kehitellessään ideaansa Himmler tuskin arvasi, miten pidättelemättömät tuhovoimat hän päästäisi irti.
Alkuperäinen ajatus oli koota sotilasyksikkö Saksan vankiloissa salametsästyksestä tuomiota kärsivistä miehistä, joista olisi enemmän hyötyä rintamalla kuin selleissään.
Alkuun värväyksessä oltiin tarkkoja. Adolf Hitler oli hyväksynyt salametsästäjien värväämisen sotilaiksi sillä ehdolla, että uuteen SS-yksikköön otettaisiin vain aseellisesta salametsästyksestä tuomittuja – ansa- ja loukkupyytäjiä ei hyväksytty.
Lisäksi Hitler kelpuutti vain vankeja, jotka oli tuomittu lain-rikkomuksista useammin kuin kerran. Hän ei halunnut yksikköön avuttomia amatöörejä vaan miehiä, joilla oli todistetusti tahto tappaa.
Kesäkuussa 1940 yksikköön oli valittu 84 ensimmäistä miestä, ja kaksi kuukautta myöhemmin siihen kuului jo 300 sotilasta, jotka koottiin Sachsenhausenin keskitysleirille Berliinin pohjoispuolelle.
Siellä miehet kävivät läpi lyhyen koulutuksen ja tapasivat uuden komentajansa, Oskar Dirlewangerin.
Suhteilla yksikön johtajaksi
44-vuotiaalla Dirlewangerilla oli kirjava menneisyys. Hän oli taloustieteen tohtori ja ensimmäisessä maailmansodassa haavoittunut ja palkittu sotilas.
Hän oli myös armoton juoppo, joka oli 1930-luvulla joutunut kahdeksi vuodeksi kuritushuoneeseen 13-vuotiaan tytön väkisinmakaamisesta sekä useista alaikäisten raiskausyrityksistä.
Dirlewanger oli liittynyt Hitlerin vasta perustamaan natsipuolueeseen jo vuonna 1922, ja kymmenen vuotta myöhemmin hän liittyi SA:n niin sanottuihin ruskeapaitoihin.
Hänet kuitenkin erotettiin puolueesta vuonna 1934, kun hän sai tuomion rikoksesta.
Kärsittyään rangaistuksensa Dirlewanger meni Espanjaan ja soti saksalaisessa Legion Condor -yksikössä Francon puolella Espanjan sisällissodassa, mutta hän haaveili urasta Saksan armeijassa.
Hän kirjoitti Heinrich Himmlerille anelevia kirjeitä, joissa hän pyysi päästä SS-joukkoihin, mutta turhaan.
Uusi SS-yksikkö osoittautui kuitenkin Dirlewangerin toiveiden täyttymykseksi, kiitos hänen vanhan ystävänsä Gottlob Bergerin.
Dirlewanger ja Berger olivat tutustuneet puolisotilaallisissa oikeistolaisissa vapaaehtoisjoukoissa, jotka toimivat Saksassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Bergeristä oli tullut SS:n kenraali, ja hän junaili vanhan ystävänsä uuden yksikön johtoon.
”Tieteellisiä kokeita” naisilla
Sachsenhausenista yksikkö lähetettiin Puolaan, ensin Venäjän raja-alueelle, jossa sotilaat rakensivat linnoituksia ja vartioivat juutalaisten työleiriä, sitten Krakovaan ja Lubliniin.
Erityisesti Lublinin juutalaisgetossa Dirlewanger miehineen tappoi ja ahdisteli siviilejä.
Dirlewanger pidätti mielivaltaisesti juutalaisia syyttäen näitä rituaalimurhista. Hän vaati uhreiltaan rahaa, ja jolleivät nämä heti maksaneet pyydettyä summaa, heidät ammuttiin.
”Dirlewanger on riesa ja koko väestön kauhu. Hän on toistuvasti ryöstellyt Lublinin getossa ja vaatinut lahjuksia”, ilmoitti juristi Georg Konrad Morgen, jonka SS lähetti Puolan kenraalikuvernementtiin eli Saksan miehittämille alueille tutkimaan lukuisia Dirlewangerista tehtyjä valituksia.
Luettelo rikoksista oli kattavampi kuin Morgen oli osannut kuvitellakaan.
Dirlewanger oli esimerkiksi tehnyt nuorilla juutalaisnaisilla ”tieteellisiä kokeita”: nämä pakotettiin riisuutumaan, minkä jälkeen heille annettiin strykniinipistos.
”Oskar Dirlewanger tovereineen katseli sikareita poltellen, kun naiset kuolivat. Sitten ruumiit paloiteltiin, liha sekoitettiin hevosenlihaan ja keitettiin sopaksi”, Morgen kertoi sodan jälkeen.
Dirlewangerin hirmutöiden tultua SS:n tietoisuuteen Friedrich Krüger, Puolan ylin SS- ja poliisijohtaja, soitti SS-kenraali Gottlob Bergerille Berliiniin ja uhkasi:
”Jollei se roskajoukko lähde kenraalikuvernementista viikon sisällä, suljen heidät omakätisesti lukkojen taakse!”
Krüger oli soittanut väärälle miehelle. Berger ei tehnyt mitään vanhan toverinsa hillitsemiseksi, vaan lähetti tämän vain kauemmaksi itään Valko-Venäjän loputtomiin metsiin partisaaneja jahtaamaan.
Siellä Dirlewanger oli SS:n tarkastajien ulottumattomissa.
Dirlewanger joukkoineen pystyi nyt toteuttamaan vapaasti mielihalujaan ja tappamaan mielivaltaisesti. Oli kuin lauma nälkäisiä susia olisi päästetty lammaslaumaan.
Dirlewanger sai vapaat kädet
Dirlewangerin joukot riehuivat Valko-Venäjällä kaksi vuotta muun muassa jahdaten partisaaneja, jotka tuhosivat saksalaisten huoltolinjoja. Dirlewangerilla oli omat etsintämenetelmänsä.
Hän lensi tiedustelukoneella sellaisten kylien yli, joissa epäiltiin olevan partisaaneja, ja jos konetta ammuttiin kylää ympäröivältä alueelta, hän palasi takaisin sotilaineen ja poltti kylän. Vankeja ei otettu, vaan kaikki kyläläiset tapettiin.
Toisinaan Dirlewanger kokosi kylistä naiset ja lapset ja pakotti heidät kävelemään partisaanien asemia suojaaville miinoitetuille alueille.
Kun Dirlewanger sai vapaat kädet sodassa neuvostopartisaaneja vastaan, hän vainosi siviilejä ja järjesti sattumanvaraisia teloituksia.
Dirlewanger ei erotellut siviilejä sisseistä, ja hänen miehensä tappoivat, raiskasivat ja ryöstelivät sumeilematta.
Saksassa natsijohto ei tehnyt mitään raakuuksien lopettamiseksi tai hillitsemiseksi, ja joidenkin historiantutkijoiden mukaan niissä sai surmansa ainakin 120 000 valkovenäläistä.
Adolf Hitler antoi lisäksi tammikuussa 1943 asetuksen, jonka mukaan saksalaissotilaita ei voinut saattaa oikeuteen teoista, jotka oli tehty partisaanien vastaisissa operaatioissa.
Dirlewanger sai näin virallisestikin vapaat kädet.
Siviilejä poltettiin elävältä
Eräässä operaatiossa Dirlewangerin miehet piirittivät suurehkon kylän ja pakottivat sen kaikki noin 2 500 asukasta muutamaan suureen latoon.
Sitten Dirlewanger astui itse esiin ja julisti kyläläisten kuolemantuomion: ”Ampukaa kaikki välittömästi!”
Ensimmäisen ladon ovi avattiin, ja sotilaat tyhjensivät konepistooliensa lippaat ihmisjoukkoon. Aseet ladattiin, ja ampuminen jatkui. Sen jälkeen ovi suljettiin ja lato sytytettiin tuleen.
Ne kyläläiset, jotka pääsivät pakoon – osa liekeissä – ammuttiin. Sama toistui kaikkien latojen kohdalla.
Vaikka normaalin sodankäynnin lait eivät aina päde sissisodassa, Dirlewangerin menettelytavat ylittivät kaikki kuviteltavissa olevat rajat.
Toukokuussa 1943 Dirlewangerin rykmentiksi kasvanut joukko osallistui yhdessä joidenkin muiden SS-yksiköiden kanssa suureen operaatioon partisaaneja vastaan.
Virallisen tiedon mukaan operaatiossa kuoli noin 9 800 partisaania ja noin 6 000 vangittiin.
Jälleen kerran Dirlewangerin joukko syyllistyi hirvittäviin raakuuksiin.
Kun saksalainen propagandaupseeri taistelun päätyttyä kierteli alueella, hän raportoi, että jotkut partisaanit oli poltettu elävältä, jotkut oli jätetty sikojen syötäväksi.
Joukkion toistuvat ja perusteettomat julmuudet saivat muun muassa Valko-Venäjän kenraalikuvernöörin Wilhelm Kuben valittamaan Himmlerille Dirlewangerin teoista.
Dirlewangerin avuksi tuli jälleen hänen suojelusenkelinsä Gottlob Berger. Tämä kumosi arvostelun hölynpölynä ja totesi, että Dirlewanger toimi varsin soveliaasti – olosuhteet huomioon ottaen.
Kesäkuussa 1943 Dirlewangerin komennossa oli 760 miestä, mutta yksikkö kaipasi koko ajan tuoretta verta.
Sen tappioluvut olivat suuret, paljon suuremmat kuin muissa SS-yksiköissä, ja rykmentti saikin osuvan lisänimen ”taivaaseenastumisryhmä”.
Vaatimukset täyttävistä taitavista salametsästäjistä alkoi ajan mittaan olla pulaa, joten värväyspohjaa piti vähitellen laajentaa.
Dirlewangerin rykmenttiin lähetettiin nyt sääntöjä rikkoneita sotilaita muista yksiköistä, venäläisiä loikkareita sekä kaikenlaisista rikoksista tuomittuja.
Dirlewanger sai myös tunnustusta tehokkaasta partisaanien vastaisesta taistelusta, ja esimerkiksi Lublinin poliisimestari kehui häntä SS:n johtajille.
Esimerkiksi helmikuussa 1944 Heinrich Himmler antoi Dirlewangerille luvan valita enintään 800 miestä Saksan keskitysleireillä olevista ”asosiaalisista ja ammattirikollisista”.
Dirlewangerin sotilaihin lukeutui nyt siis salametsästäjien lisäksi murhaajia, raiskaajia, lasten hyväksikäyttäjiä ja psyykkisesti sairaita.
Vuonna 1944 Himmler puhui Oskar Dirlewangerista ja tämän joukoista paikallisille natsijohtajille Puolassa miltei ylpeyttä äänessään.
”Kysyin Dirlewangerilta, että miksi hän ei etsisi sopivia värvättäviä oikeiden rikollisten joukosta”, Himmler kertoi seurueelle. Lisäksi hän painotti Dirlewangerin joukon erityistä ominaisuutta, ankaraa sisäistä kuria:
”Ilmapiiri lähentelee keskiaikaista, mitä tulee fyysisiin rangaistuksiin. Jos joku edes vitsinä epäilee sitä, voitammeko sodan, hän on pian maassa. Kuolleena, toveriensa ampumana.”
Dirlewangerin sotilaat rankaisivat sääntöjenrikkojia esimerkiksi pieksemällä nuijalla tai pahimmassa tapauksessa ampumalla.
Pelätty rangaistus oli myös niin sanottu Dirlewangerin arkku. Siinä rangaistuksen saanut pakotettiin seisomaan pystyasennossa ahtaassa lukitussa laatikossa päiväkausia.
Sotilaiden mukaan uhri tuli laatikosta joko kuolleena tai täynnä murhanhimoa.
Kovien rangaistusten tarkoitus oli pakottaa yksikön sotilaat tottelemaan sokeasti johtajaansa ja toimimaan pelottomasti joka tilanteessa.
Joulukuussa 1943 Dirlewanger antoi vielä määräyksen, jonka mukaan taistelussa heikkoutta osoittaneita rangaistaisiin kuolemalla.
Vodkaa aamiaiseksi
18-vuotias Matthias Schenk sai kokea tämän kuolemaa halveksuvan asenteen ensi kertaa lähituntumalta Varsovan kansannousun yhteydessä vuonna 1944, kun hän näki Dirlewangerin juopuneiden sotilaiden lähtevän karjuen ja pelottomasti hyökkäykseen.
Rykmentti oli ennen Varsovaan tuloa taistellut Valko-Venäjällä, mutta se oli vedetty pois puna-armeijan miehittäessä maan.
Valko-Venäjällä yksikköä oli laajennettu, mutta kaikki sen sotilaat olivat yhtä pidättelemättömiä ja verenhimoisia kuin ennenkin.
Varsovan kansannousun ensimmäisen viikon aikana saksalaiset tappoivat 40 000–50 000 puolalaista, enimmäkseen Wolan kaupunginosassa, jossa Dirlewangerin miehet osallistuivat taisteluihin.
Puolan vastarinta-armeija piti kuukausia puolensa saksalaisia vastaan mutta joutui lopulta taipumaan.
Siviilit joutuivat kärsimään Varsovassa
Tuhansia siviilejä sai surmansa, kun Dirlewanger päästi joukkonsa irti Varsovan kaduille. Saksalaiset tappoivat kahdessa päivässä 40 000 puolalaista.
Varsovan kansannousussa vuonna 1944 Oskar Dirlewangerin yksikkö osallistui etunenässä niin sanottuun Wolan verilöylyyn, joka on pahin Puolan historiassa.
Elokuun ensimmäisinä päivinä Dirlewangerin miehet jyräsivät läpi Wolan kaupunginosan murhaten sattuman-varaisesti siviilejä. Esimerkiksi kerran 5 000 puolalaista koottiin yhteen ja heitä kidutettiin, pahoinpideltiin ja
sitten ammuttiin. Ensimmäisen kahden päivän aikana Dirlewangerin joukot tappoivat 40 000 ihmistä.
Saksalaisten strategiana oli aiheuttaa siviiliväestölle niin paljon kärsimyksiä, että Puolan vastarinta-armeija luovuttaisi taistelun. Tarkoitus oli, että saksalaissotilaat säästyisivät kuluttavilta katutaisteluilta.
Tulos oli päinvastainen. Puolalaiset partisaanit taistelivat sinnikkäästi, ja kansannousu kesti 63 päivää, ennen kuin puolalaiset antautuivat.
Tarkkoja uhrilukuja ei tiedetä, mutta tutkijoiden arvioiden mukaan kansannousussa kuoli jopa 200 000 ihmistä.
He saivat päälliköltään vapaat kädet raiskata ja murhata ihmisiä Varsovan vanhassa kaupunginosassa, jossa he silminnäkijöiden mukaan sytyttivät vankejaan tuleen, lävistivät pikkulapsia pistimillään ja hirttivät naisia parvekkeilta.
Kun taisteluja oli käyty pari päivää, Matthias Schenk joutui itse Dirlewangerin komentoon.
Hän oppi muiden yksikön sotilaiden tapaan juomaan vodkaa tyhjään mahaan joka aamu niin, että oli kunnolla humalassa ennen taisteluun lähtöä.
Kentällä Schenk oli etulinjassa tehtävänään räjäyttää ovia ja hävittää esteitä niin, että Dirlewangerin joukot pääsivät etenemään.
Eräänä päivänä sotilaat rynnäköivät huoneeseen, jossa makasi haavoittuneita saksalaisia ja puolalaisia rinta rinnan.
Puolan Punaisen ristin lääkäri ja 15 sairaanhoitajaa olivat hoitamassa haavoittuneita.
Haavoittuneet saksalaiset anelivat, etteivät SS-sotilaat tappaisi puolalaisia, mutta Dirlewangerin joukko sulki korvansa kaikilta rukouksilta ja murskasi puolalaisten pään kivääriensä perällä. Sen jälkeen he repivät vaatteet sairaanhoitajien päältä.
Samana iltana 18-vuotias Schenk näki, miten alastomat ja pahoinpidellyt sairaanhoitajat tuotiin kädet niskan takana ja verta vuotaen aukiolle pystytetyille hirsipuille.
Dirlewanger oli itsekin paikalla. Hän katseli touhua virnuillen ja potkaisi tiilikasan yhden hirtettävän sairaanhoitajan alta.
Saksalaiset kukistivat Varsovan kansannousun kahdessa kuukaudessa. Kansannousussa kuoli jopa 200 000 puolalaista, ja SS-yksikkö Dirlewanger menetti taisteluissa 2 700 miestä.
Heistä suuri osa oli uusia miehiä, jotka oli vasta tuotu Varsovaan SS:n rangaistusleiriltä.
Bronislav Kaminski oli puna-armeijan sotilas, joka siirtyi saksalaisten puolelle.
SS-johtajat järkyttyivät Kaminskin teoista
Myös Kaminski-prikaatin sotilaat ryöstelivät, raiskasivat ja murhasivat armotta Varsovan taisteluissa.
Dirlewangerin joukot eivät olleet ainoita SS-sotilaita, jotka tulivat tunnetuksi julmuudestaan itärintaman armottomissa taisteluissa toisen maailmansodan aikana. Vähintään yhtä pelätty oli niin sanottu Kaminski-prikaati, joka koostui neuvostoliittolaisista loikkareista.
Joukkoa johti raakalaismainen Bronislav Kaminski, entinen puna-armeijan sotilas, joka oli 1930-luvulla ajautunut kiistoihin kommunistien kanssa ja joutunut vankileirille Siperiaan.
Kaminski-prikaati ansaitsi julman maineensa erityisesti neuvostopartisaaneja ja natsismin vastaisia ryhmittymiä vastaan käymissään taisteluissa. Vuonna 1944 prikaati lähetettiin Varsovaan auttamaan kansan-nousun kukistamisessa.
Siellä se murhasi, raiskasi ja ryösteli siviilejä siinä mitassa, että SS-johto päätti vetää prikaatin taisteluista. Monet ankarat vuodet itärintamalla olivat muokanneet prikaatista viinaa kittaavan rikollisjoukkion, jota oli mahdoton enää saada kuriin.
SS-johto piti varsinkin ryöstelyä ongelmallisena, sillä Kaminski sotilaineen piti saaliin itse. Se katsottiin Saksan omaisuuden ryöstämiseksi, mikä oli vakava rikkomus.
SS hoiti ongelman omalla tavallaan: prikaati hajotettiin ja Bronislav Kaminski teloitettiin kaikessa hiljaisuudessa niska-laukauksella Varsovan laitamilla.
Matthias Schenk oli saanut tarpeekseen. Talvella 1944–45 hän karkasi yksiköstään, ja puolalaisten maanviljelijöiden avulla hänen onnistui piileskellä hevostallissa sodan loppuun asti.
Hänelle ei koskaan selvinnyt, miksi puolalaiset suostuivat auttamaan häntä:
”Todennäköisesti säälistä. Olin kuin piesty pikkulapsi.”
Dirlewangerin vankeus ja kuolema
Varsovan jälkeen Dirlewangerin prikaatiksi kasvanut yksikkö siirtyi Slovakiaan kukistamaan kansannousua, ja keväällä 1945 yksikkö siirrettiin Saksaan, jossa käytiin viimeisiä taisteluita eteneviä neuvostoliittolaisia vastaan.
Dirlewanger vältti puna-armeijan koston, mutta se ei pelastanut hänen henkeään. Kesäkuun alussa 1945 hän joutui vangiksi Etelä-Saksassa. Sitä, miten hän oli sinne päätynyt, ei tiedetä.
Dirlewanger joutui Ranskan joukkojen vangiksi, mutta hänen vartijansa olivat puolalaisia.
On hämärän peitossa, tiesivätkö vartijat Dirlewangerin rikoksista, mutta erään toisen vangin mukaan puolalaiset hakkasivat Dirlewangerin niin perusteellisesti, että aamulla 5. kesäkuuta 1945 tämä ei pystynyt liikkumaan eikä puhumaan.
Kahden päivän päästä Oskar Dirlewanger julistettiin kuolleeksi.
Gottlob Berger ei ollut kyennyt pelastamaan suojattiaan. Myös hän päätyi vangiksi Etelä-Saksassa ja joutui Nürnbergin oikeudenkäyntiin sotarikoksista syytettynä.
Oikeudessa häneltä kyseltiin Dirlewangerin edesottamuksista.
”Dirlewangeria ei voi sanoa hyväksi mieheksi, mutta hän oli kelpo sotilas”, Berger vastasi. Hänet itsensä tuomittiin 25 vuodeksi vankeuteen rikoksista ihmisyyttä vastaan, mutta hänet armahdettiin vuonna 1951.
Matthias Schenk palasi kotiin Belgiaan, jossa hän avioitui, sai neljä lasta ja perusti pienen autojen korjausmassaa valmistavan yrityksen.
Schenk ei koskaan unohtanut kokemuksiaan Puolassa. 1980-luvulla hän järjesti hätäapua maahan ja tapasi Varsovan kansannousun veteraaneja.
”He olivat ystävällisiä. Eräs heistä kertoi tulittaneensa Saksan viimeistä, 1. elokuuta saapunutta joukkojenkuljetusjunaa.”
Juuri sillä kuljetuksella Matthias Schenk oli saapunut Varsovaan.
Huhun mukaan Dirlewangerin haudassa oli toisen ruumis.
Dirlewangerin hauta avattiin
Toisen maailmansodan jälkeen eli sitkeä huhu, että Oskar Dirlewanger oli vielä elossa, vaikka silminnäkijät kertoivat muuta. Väitettiin esimerkiksi, että hän oli paennut Egyptiin ja että hänen haudassaan Altshausenissa oli jonkun toisen ruumis.
Vuonna 1960 Saksan viranomaiset päättivät avata haudan tutkiakseen asian. Freiburgin yliopiston oikeuslääketieteen laitoksen johtaja Günther Weyrich tunnisti arkussa olleen ruumiin Oskar Dirlewangeriksi ruumiin pituuden ja sotavammojen perusteella.
Professorin selvitys ei katkaissut huhuilta siipiä. Muun muassa israelilainen historioitsija Michael Bar-Zohar on väittänyt, että haudassa ollut ruumis oli nuoren sotilaan ja että Dirlewanger oli sodan jälkeen värväytynyt muukalaislegioonaan.
Yhdysvaltalainen kirjailija Glenn B. Infield puolestaan on esittänyt, että Dirlewanger pakeni Egyptiin, jossa hän toimi armeijan kouluttajana. Kumpaakaan väitettä ei ole pystytty näyttämään toteen.