Maihinnousuvenettä valmistettiin yli 23 000 kappaletta, mutta niistä vain 20 on säilynyt tähän päivään – ja monia niistä on vuosien mittaan muokattu melkoisesti.
Siksi monet historiantutkijat ja -harrastajat ovat innoissaan, kun Yhdysvalloista Lake Mead -järvestä löytyi yksi alkuperäinen Higginsin vene.
Kesällä 2022 äärimmäinen kuumuus ja vähäsateisuus ovat saanet järven pinnan laskemaan voimakkaasti, minkä seurauksena järvestä on löytynyt kaikenlaista – esimerkiksi LCVP eli Higginsin vene.
Eisenhower: Higgins takasi sodan voiton
Andrew Higgins tuli 1930-luvulla tunnetuksi nopeiden, tasapohjaisten veneiden rakentamisesta. Niitä käytettiin muun muassa puuteollisuudessa puiden kuljettamiseen tiettömien taipaleiden takaa. Ne sopivat myös hyvin laittoman alkoholin tuomiseen maahan viranomaisten ulottumattomissa.
Toisen maailmansodan puhjettua Higgins tajusi, että veneillä voisi myös viedä maihin sotilaita.
Myöhemmin presidentiksi noussut kenraali Dwight D. Eisenhower piti Higginsin panosta merkittävänä liittoutuneiden voitolle.
”Jollei Higgins olisi suunnitellut meille LCVP:tä, maihinnousu avoimille rannoille olisi ollut mahdotonta”, hän totesi myöhemmin.
”Voitimme sodan Andrew Higginsin ansiosta.”