Pommikone pommittaa Gestapon päämajaa

Brittien pommi-isku Kööpenhaminaan päättyi traagisesti

Vuonna 1945 toisen maailmansodan loppumetreillä natsit olivat vähällä saada tuhottua Tanskan vastarintaliikkeen. Brittikoneet pyydettiin viime hetkillä apuun pommittamaan Gestapon päämajaa Kööpenhaminan sydämessä.

Vuonna 1945 toisen maailmansodan loppumetreillä natsit olivat vähällä saada tuhottua Tanskan vastarintaliikkeen. Brittikoneet pyydettiin viime hetkillä apuun pommittamaan Gestapon päämajaa Kööpenhaminan sydämessä.

Tage Christensen/Ritzau Scanpix

Maaliskuun 21. päivänä 1945 Kööpenhaminan ylle ilmestyi seitsemän brittiläistä Mosquito-pommikonetta. Ne lensivät matalalla talojen kattoja hipoen, ja jyly säikäytti miehitetyn Tanskan pääkaupungin pahaa-aavistamattomat asukkaat.

Lentäjät etsivät seuraavaa maamerkkiään – Det Ny Teater -teatterin kupolia.

Enghave Pladsin aukion ratapihan yllä kapteeni Mac Hetherington huomasi, että everstiluutnantti Kleboen kone muutti yhtäkkiä kurssiaan ja hävisi hänen viereltään Vesterbron ja Frederiksbergin suuntaan.

”Kone katosi takanamme, ja samassa minä ja Henderson käänsimme vaistomaisesti koneemme styyrpuuriin (oikealle). Emme aavistaneet, mitä oli tapahtunut, eikä meillä ollut aikaa miettiä sitä. Sitten näimme Det Ny Teaterin. Kääntyisimme sinne uudestaan”, Hetherington kuvasi myöhemmin.

”Sää oli sinä päivänä huono, ja tuuli kovaa. Mereltä puhalsi vaahtoa, ja tuulilasimme peittyivät suolaan.” Edward Sismore, etummaisen pommikoneen navigoija

Loput kuusi pommikonetta kiisivät kohti teatterin kupolia. Käännyttyään vasemmalle lentäjät näkivät Skt. Jørgens Sø -järven ja kauempana pilkottavan kohteensa.

Saksalaiset olivat vallanneet Kööpenhaminassa Shell-energiayhtiön pääkonttorin, Shellhusetin, Gestapon päämajaksi, ja maalanneet valkoiseen rakennukseen vihreitä ja ruskeita raitoja, jotta se olisi vaikeampi havaita korkealta ilmasta. Matalalla lentäneille koneille talo oli kuitenkin helppo erottaa juuri värityksensä ansiosta.

Kussakin koneessa oli kaksi 225 kilon pommia, ja lentäjät kurottivat nyt kohti niiden laukaisimia. Lounasaika oli juuri alkamassa, eivätkä kaupunkilaiset aavistaneet, että hetken kuluttua Kööpenhaminaa ravistelisi verisin Tanskan maaperällä toisen maailmansodan aikana tehty hyökkäys.

Tanskalaiset uhrasivat omansa

Pommitus oli tilaustyö. Keväällä 1944 brittien ilmavoimat, Royal Air Force (RAF), oli täsmäpommittanut saksalaista vankilaa Ranskassa ja Gestapon päämajaa Hollannissa. Nyt Tanskan vastarintaliike oli pyytänyt heiltä vastaavaa iskua myös Tanskaan.

Kidutusta Shellhusetissa

Gestapo nosti vankeja roikkumaan peukaloista, kunnes ne menivät sijoiltaan.

© Scanpix Danmark/Ritzau Scanpix

Tanskan vastarintaliike anoi apua

Gestapon tehokas operaatio uhkasi tuhota koko Tanskan vastarintaliikkeen juuri, kun sota oli etenemässä ratkaisevaan vaiheeseen.

Natsi-Saksa miehitti Tanskan jo 9. huhtikuuta vuonna 1940, mutta Tanskan poliisi sai valvoa järjestystä aina 19. syyskuuta 1944 asti.

Tilanteeseen tuli tuolloin täyskäännös, kun saksalaisjoukot pidättivät tanskalaiset poliisit ja asettivat näiden tilalle natsien salaisen poliisin Gestapon. Saksalaiset kävivät myös aivan uudella vimmalla vastarintaliikkeen kimppuun.

Kuukauden kuluttua saksalaiset vangitsivat vastarintaliikkeen keskeisen hahmon Mogens Fogin ja alkoivat tämän jälkeen jahdata kuumeisesti Flemming B. Muusia, joka toimi brittien agenttina Tanskassa.

Muus pakeni maasta ja tilanne rauhoittui näennäisesti, mutta Gestapo jatkoi yhä aktiivisesti tiedonkeruuta. Helmikuussa 1945 saksalaiset käynnistivät suurhyökkäyksen, jossa muun muassa pidätettiin koko kööpenhaminalainen vastarintaliikkeen johto.

Gestapon menestys heikensi vastarintaliikettä ja asetti tuhannet muut tanskalaiset vaaraan. Vastarintaliike oli juuri aseistamassa joukkoja, joiden oli määrä nousta kapinaan, jos Tanska olisi vapautettava asevoimin.

Nämä niin kutsutut odotusjoukot koostuivat lähes 40 000 miehestä, ja niiden oli tarkoitus luoda Kööpenhaminaan sillanpääasema, jotta Ruotsissa koulutettu tanskalaisprikaati voisi nousta maihin. Taisteluvalmiudessa olevien kapinallisten nimet uhkasivat joutua pian Gestapon käsiin, ellei tilanteeseen puututtaisi pikaisesti.

Pyyntöön vastattiin, kun Mosquito-pommikoneet iskivät Gestapon päämajaan Aarhusissa 31. lokakuuta 1944. Hyökkäys oli RAF:n onnistunein sodan aikana, ja radioviestissä Tanskan vastarintaliike pyysi, että britit pommittaisivat natsiorganisaation tiloja myös Kööpenhaminassa.

Brittien päänavigoija Edward Sismore laati iskusuunnitelman vastarintaliikkeen toimittamien karttojen, kuvien ja saksalaisten ilmatorjunta-asemia koskevien tietojen perusteella.

”Operaatio Karthagon” suunnitelmat valmistuivat 19. tammikuuta 1954. Iskussa ennakoitiin kuolevan myös siviilejä sekä Gestapon vangitsemia vastarintaliikkeen edustajia. Tanskalaisille Gestapon uhka tuhansia muita vastarintaliikkeen jäseniä kohtaan painoi kuitenkin enemmän.

Kööpenhaminasta lähetettiin 5. maaliskuuta radioviesti, jossa iskulle näytettiin vihreää valoa. Seuraavaksi meteorologien tuli ratkaista, milloin koneet voisivat nousta.

Puukone oli brittien ongelmanratkaisija

Tanskalaiset painostivat RAF:n komentajaa Basil Embryä, jotta tämä lähettäisi lentäjänsä matkaan. Embry ei kuitenkaan hätäillyt.

”He vaativat kovaan ääneen hyökkäystä, mutta en halunnut antaa periksi. Sanoin, että jos hyökkäämme ja tulemme 30 mailin (48 kilometrin) päähän kohteesta emmekä löydä sitä, toista tilaisuutta ei enää tule, sillä saksalaisia on jo varoitettu.”

Kahden viikon kuluttua säätiedot lupasivat lopulta 48 tunniksi iskun edellyttämiä sääoloja. ”Operaatio Karthago” voitiin käynnistää.

Koneet hiipivät kohti kohdetta

Tehtävä osoitettiin RAF:n ”No. 140 Wingiksi” nimetylle muodostelmalle. Maaliskuun 20. päivänä 1945 miehistö kävi iskun vaiheet tarkasti läpi kolmeen kertaan ja perehtyi kohteeseen valokuvien ja Kööpenhaminan keskustan pienoismallin avulla.

Varhain seuraavana aamuna No. 140 Wing oli valmiina lähtöön Lontoon lähellä sijainneella lentokentällä. Ennen kuin moottorit käynnistettiin, lentäjät ja navigoijat kuuntelivat tanskalaista agenttia Svend Truelsenia.

Truelsen kuvasi, miten Gestapo jahtasi vastarintaliikkeen johtoa ja miten välttämätöntä oli iskeä takaisin. Lentäjien ei pitäisi antaa huolen siviiliuhreista tai Shellhusetin vangeista vaikuttaa tehtäväänsä.

TRAILERI: Shellhusetin hyökkäys uutuuselokuvana

Ensimmäiset koneet lähtivät kello 8.30. Tehtävään osallistui 20 Mosquitoa, joista kahdessa oli mukana myös filmikamerat. Mosquitoja oli saattamassa lisäksi 31 Mustang-hävittäjää. Ilmavoimien komentaja Basil Embry oli myös mukana, vaikka hän korkean asemansa vuoksi ei saanut osallistua vaarallisiin operaatioihin.

Pohjanmeren yllä lentäjät laskivat korkeutta pysyäkseen piilossa saksalaisten tutkilta. Tästä koitui kuitenkin muita ongelmia.

”Sää oli huono, ja tuuli kovaa. Mereltä tyrskyi vaahtoa, jolloin tuulilasit peittyivät suolaan ja oli vaikea nähdä eteensä. Turbulenssi oli voimakasta”, etummaisen koneen navigoija Edward Sismore kuvasi.

Kahden tunnin kuluttua britit saapuivat Tanskan länsirannikolle Hvide Sanden kaupungin kohdalla. Sismore oli valinnut paikan, koska siellä saksalaisten ilmatorjuntatykit oli sijoitettu kaikkein hajanaisimmin.

Vain 20–25 metrin korkeudessa maanpinnasta hän saattoi käyttää kirkontorneja tienviittoina, mutta samalla suurjännitelinjat ja puiden latvat tekivät lentämisestä hengenvaarallista. Kolmen Mustang-hävittäjän oli käännyttävä pois, kun ne vaurioituivat törmätessään lintuihin.

VIDEO: Mosquito-koneet matkalla kohti Kööpenhaminaa (50 s.)

Länsi-Sjellandin yllä joukot jakaantuivat kolmeen ryhmään, jotka iskisivät kolmen minuutin välein. Kohde lähestyi hetki hetkeltä.

Vangit aavistivat kohtalonsa

Shellhusetissa vangit elivät ankeissa oloissa rakennuksen ylimpään kerrokseen sijoitetuissa 22:ssa sellissä. Valoa pääsi vain vaivoin sisään pienistä ikkunoista, ja yhteydenpito ulkomaailmaan oli rajoitettu yhteen kirjeeseen joka 14. päivä.

Jotkut vangit olivat eristyksestä niin ahdistuneita, että jopa odottivat pääsyä kuulusteluihin, vaikka saksalaiset saattoivat niissä nyhtää vangeista tietoja palavilla tupakoilla kiduttamalla ja hakkaamalla.

Vapaustaistelijoilla oli myös pelkona joutua telotetuiksi – tai brittien pommien tappamiksi. Vangit tiesivät hyvin Aarhusissa Gestapon tiloihin tehdystä ilmaiskusta, jossa kaksi vastarintaliikkeen johtohahmoa oli saatu vapautettua mutta kolmas oli menehtynyt.

VIDEO: Tämän vuoksi useita pommeja putosi koulun ylle

Poliisi ja vastarintamies Christen Lyst Hansen tiesikin heti, mistä oli kyse, kun hän kuuli ulkoa melua.

”Yhtäkkiä kuulin voimakasta moottorin jylinää ja konekiväärien pauketta. Säntäsin pystyyn silmänräpäyksessä. Ei ollut epäilystäkään, mikä meitä odotti katon alla – seiniin ja kattoon iskeytyvät konekiväärien luodit kertoivat, että liittoutuneet hyökkäsivät Shellhusetiin.”

No. 140 Wingin ensimmäinen aalto jyrisi rakennuksen yllä, eikä Hansen voinut kuin odottaa, miten hänen kävisi.

”Kaksi konetta lähti syöksyyn ja kuului vinkuva ääni, jota seurasi kaksi voimakasta räjähdystä. Koko talo huojui, ja kalkkipölyn vuoksi oli lähes mahdotonta nähdä sellin toiseen päähän; sänkyni singahti lattian poikki ja irtotavarat sinkoilivat ympärilläni.”

Jyrähdykset seurasivat nopeasti toisiaan, kun loput neljä Mosquito-konetta pudottivat pomminsa. Kussakin koneessa oli kaksi 225 kilon pommia, jotka iskeytyivät rakennuksen samalle seinustalle kuolettavalla tarkkuudella.

Vastarintataistelijat pakenivat

Shellhusetin selleistä viisi oli juuri sillä puolella rakennusta, johon brittien pommit osuivat. Kuusi vankia kuoli tapahtumapaikalle, ja seitsemäs koki saman kohtalon alempana kuulusteluhuoneessa.

Pommikoneita Kööpenhaminan yllä

Tuntemattoman kuvaajan onnistui kuvata brittien pommikoneita matkalla kohteeseensa Kööpenhaminassa.

© Ritzau Scanpix

Viidennessä kerroksessa kolme tanskalaista onnistui pelastautumaan laskeutumalla nahkavöiden varassa rakennuksen ulkoseinää pitkin alempaan kerrokseen.

Kaikki pakotiet olivat kuitenkin tukossa, joten ainoat vaihtoehdot olivat varma kuolema tai hyppy alas 15 metrin korkeudesta. Pakenijoiden joukossa oli Kansankäräjien edustaja Poul Sørensen:

”Ryömimme ulos ikkunoista ja jäimme roikkumaan käsiemme varaan. Sitten heilautimme itseämme ja hyppäsimme. Kun putosin kadulle, valtava shokki valtasi minut. Oli kuin minusta olisi isketty kaikki ilma pihalle. Olin hetken taintunut, mutten tajuton.”

Yksi vastarintamiehistä kuoli iskeytyessään jalkakäytävään. Sørensen ja muut henkiin jääneet vangit olivat yhä huonossa kunnossa, kun Gestapon palvelukseen värvätyt apupoliisit, niin kutsuttu Hilfspolizei eli HIPO, raahasivat heidät pois.

Talosta hoiperteli ulos loukkaantuneita ja palovammoja saaneita ihmisiä. Vangittujen vastarintaliikkeen jäsenten lisäksi iskussa kuoli 26 Gestapon työntekijää ja 24–30 heidän tanskalaista apuriaan sekä 16–21 siviiliä, jotka olivat olleet asioimassa rakennuksessa.

Tuli ja räjähdykset tuhosivat kuitenkin toivotusti saksalaisten vastarintaliikkeestä kokoamat arkistot – raskauttavat tiedot leijailivat tuhkana kaduille.

Mosquito-lentokone

Mosquito-koneissa oli miehistönä lentäjä ja hänen takanaan istunut navigoija.

© Royal Air Force Museum/Getty Images

Rakennuksessa eloon jääneet pyrkivät yhä pakoon liekkimerestä. Pommit olivat vaurioittaneet Shellhusetin seiniä niin, että Christen Lyst Hansen pystyi kiskaisemaan sellinsä oven irti.

Käytävällä hän nappasi avaimet vanhalta ja sekavalta saksalaiselta vartijalta ja avasi tanskalaisvankien sellien ovet. Vangit ryntäsivät portaikkoon ja juoksivat raput alas pihaan ja sieltä edelleen kadulle. Hansen ja kaksi muuta vankia tulivat joukon hännimmäisinä:

”Kalkkipöly ja savu ympäröivät meitä paksuna pilvenä – kadulla ei näkynyt ketään. Saksalaiset vartiosotilaat olivat heikossa kunnossa tai kuolleita, ja vaikka rakennuksen toiselta puolen kuului laukauksia, pääsimme melko vaivatta jalkakäytävälle ja läpi piikkilanka-aidasta, joka oli viimeinen este tiellämme vapauteen.”

Christen Lyst Hansen pääsi pakenemaan 17 muun vangin kanssa. Kukaan heistä ei kuitenkaan olisi luultavasti selviytynyt, ellei hirvittävä väärinymmärrys olisi johdattanut brittien pommikoneiden toista aaltoa harhaan.

Shellhuset palaa

Gestapo otti Tanskan miehityksen aikana Kööpenhaminassa haltuunsa polttoaineyhtiö Shellin pääkonttorin, jossa se kuulusteli ja kidutti vastarintaliikkeen jäseniä.

© Frihedsmuseet

Pommikoneiden ensimmäisen aallon lähestyessä kohdetta everstiluutnantti Peter Kleboen Mosquito oli yllättäen kääntynyt vasemmalle ja kadonnut näkyvistä.

Kurssin muutos oli johtunut siitä, että pommikone oli osunut rautateiden opastinpylvääseen. Kleboe menetti koneensa hallinnan ja syöksyi maahan pysäköintitalon päälle 1,7 kilometrin päässä Shellhusetista.

Savu johti lentäjät harhaan

Palavan koneen lähellä sijaitsi Frederiksbergin lukio, missä oppilaat pakenivat kellareihin. Tanskalaisissa oppilaitoksissa oli harjoiteltu ilmahälytysten varalta, ja teini-ikäinen Pelle Sadolin piti ystäviensä kanssa koululaukkujaan päänsä yllä suojana lasinsiruilta ja kranaatinsirpaleilta.

”Kun olimme tulleet ulos luokasta ja seisoimme ylimmällä porrastasanteella, näimme lentokoneen syöksyvän aivan meitä kohti ja pudottavan pari vekotinta, minkä jälkeen kuului kova pamaus.”

Gestapon hautajaiset

Saksalaiset valehtelivat omien uhriensa määrästä, mutta hautajaiskuvissa näkyy pitkä rivi arkkuja. Jotkut tutkijat arvioivat, että iskussa kuoli 55 gestapolaista.

© Scanpix Danmark/Ritzau Scanpix

Kone kuului brittien pommikoneiden toiseen aaltoon, jonka Kleboen palavasta koneesta nousseet liekit ja savu olivat ohjanneet väärään kaupunginosaan. Mosquito-pommikoneen miehistöllä oli vain sekunteja aikaa tilanteen arvioimiseen. Lentäjä oletti heidän olevan Shellhusetin yllä ja pudotti pomminsa.

Pommit eivät osuneet Sadoliniin eivätkä hänen lukiotovereihinsa, jotka ehtivät kellarin suojiin. Sen sijaan lähellä sijainnutta katolista tyttökoulua, Institut Jeanne D’Arcia eli kansan suussa ”Ranskalaista koulua”, kohtasi katastrofi.

Evakuointi vei lapset vaaraan

Koulussa oli tuona päivänä 529 lasta, nunnaa ja opettajaa, ja myös siellä käynnistettiin Kleboen maahansyöksyn jälkeen evakuointi. Koulun vanhimmista päiväkotilapsista huolehtinut sisar Edith sanoi rauhallisesti:

”No niin lapset, nyt asetumme kiltisti kahteen jonoon. Menemme kellariin.”

Koululaiset ja lastentarhan lapset rynnistivät portaita alas kellaritiloihin, jotka oli osoitettu suojatilaksi. Monet ehtivät jo perille, kun pommi putosi ja portaikko romahti heidän päälleen.

Ranskalainen koulu

Institut Jeanne D’Arc eli ”Ranskalainen koulu” sijaitsi Frederiksbergissä, 1,7 kilometrin päässä Shellhusetista.

© Royal Library, Copenhagen

Sisar Helenen ympärillä puhkesi kaaos:

”Ensimmäisinä sekunteina kauhu lamaannutti lapset täysin, mutta sitä seurasi sellainen kirkuna ja vaikerrus, jota en koskaan unohda. Raunioista vaimeina ja tukahtuneina kuuluvat pelokkaat huudot anelivat apuun isää ja äitiä, Jeesusta ja Neitsyt Mariaa.”

Loukkuun jääneiden joukossa oli myös kuusivuotias Hanne Park:

”Eräs sisarista kumartui ylleni suojatakseen minua putoilevilta seinien palasilta. Hieman myöhemmin vielä yksi pommi räjäytti vesiputket, ja kellari tulvi patterien lämpimästä vedestä. Sisar nosti minut yläpuolelleen pitääkseen minut veden yllä.”

Uusi räjähdys johtui koulu yli lentäneen kolmannen hyökkäysaallon pudottamasta pommista. Koneiden miehistöt eivät nähneet sankan savun vuoksi juuri mitään, mutta seitsemästä lentäjästä kuusi pudotti pomminsa siihen suuntaan, missä he uskoivat kohteen olevan.

Pommeja putosi koulun lisäksi Frederiksbergin lukioon ja sitä ympäröivään asuinkortteliin.

Nunnat uhrautuivat

Ranskalaiselle koululle alkoi pian virrata kaupunkilaisia auttamaan iskussa loukkaantuneita lapsia ja nunnia.

VIDEO: Katso harvinaiset kuvat Frederiksbergin katastrofista

Vanhemmat, palopelastajat ja jopa HIPO-joukkojen tappelupukarit ryhtyivät epätoivoiseen taisteluun pelastaakseen sadat lapset, jotka olivat loukussa raunioissa.

Shellhusetilla tehtävä oli päättynyt – brittikoneet kääntyivät paluumatkalle Englantiin.

Seuraavien tuntien aikana Ranskalaisella koululla menehtyi useita uhreja. Hanne Parkista huolehtinut nunna hukkui, kun hän yritti pitää tyttöä veden yläpuolella romahtaneessa kellarikuilussa. Hanne istui pitkään yksin kellarin pimeydessä, kunnes hän kuuli ääniä ulkoa.

”Kuulin jonkun sanovan: ’Siellä on jotain, mikä liikkuu.’ Toinen ääni sanoi: ’En usko, että siellä on enää ketään.’ Liikutin taas vähän kättäni, ja he alkoivat kaivaa varovasti. He saivat kasvoni näkyviin. He puhuivat minulle, mutta suuni oli aivan kuiva, koska en ollut juonut 12 tuntiin, enkä pystynyt sanomaan mitään.”

Pian hänet saatiin kaivettua kokonaan ulos ja kannettua pois rakennuksesta.

Hanne Parkin 25 tytön luokalta vain neljä selvisi iskusta. Myös sisar Helene selvisi kellarista elossa, ja hänet vietiin sairaalaan.

Tragedia verhottiin myyttiin

RAF:n No. 140 Wing oli menettänyt yhdeksän miestä Shellhusetin iskussa. Vastarintaliikkeen jäseniä kuoli kahdeksan, mutta koska useat olivat päässeet pakenemaan, heidän pelastumisestaan syntyi myytti, jonka mukaan heidän pakonsa oli kuulunut iskun suunnitelmaan.

RAF:n sanottiin tähdänneen tarkoituksella Shellhusetin alempiin kerroksiin, jolloin he saisivat tapettua gestapolaisia ja samalla ylemmissä kerroksissa vangit pääsisivät vahingoittumattomina pakenemaan.

Tosiasiassa vangit oli ennalta määritetty välttämättömiksi uhreiksi – Ranskalaisen koulun katastrofi oli heidät pelastuksensa.

Vankien sijaan isku vei 86 lapsen hengen, kun puolet brittien pommeista osuikin kouluun. Iskussa pommitettiin yhteensä viittä paikkaa, ja siinä kuoli 250 ihmistä, joista 125 oli siviilejä.

Basil Embry ja nunna

Ilmavoimien päällikkö Basil Embry matkusti sodan jälkeen Tanskaan, missä hän tapasi Ranskalaisen koulun pommituksesta selvinneitä nunnia.

© Nationalmuseet, Danmark

Kuolleet koululaiset painoivat omaatuntoa

Kööpenhaminan pommi-iskun jälkeen lentäjien oli elettävä tietäen, että he olivat tappaneet lapsia. Heidän taakkaansa vain lisäsi se, ettei kukaan moittinut heitä.

Brittien ilmavoimien lentäjille oli teroitettu, että Shellhusetin pommi-isku oli välttämätön ja että Tanskan vastarintaliike toivoi iskua, vaikka se vaatisikin siviiliuhreja.

Oli silti yksiselitteisesti lentäjien vika, että 86 koululaista menetti henkensä. Iskun suunnitellut Edward Sismore ei unohtanut tätä koskaan:

”Mielestäni on yhä vaikea sanoa, oliko isku onnistunut vai ei. Miten lasten elämä voidaan määrittää siinä yhtälössä?”

Sodan jälkeen Sismore ja muut lentäjät vierailivat Kööpenhaminassa tragedian tapahtumapaikalla ja laskivat RAF:n päällikkö Basil Embryn johdolla seppeleen Ranskalaisen koulun luona. He puhuivat sen jälkeen myös iskusta selvinneiden nunnien ja joidenkin kuolleiden lasten vanhempien kanssa.

”Se oli liikuttavin tilanne, missä olen koskaan ollut, sillä vanhemmat olivat niin vahvoja ja vaikuttivat niin ymmärtäväisiltä. He vielä sanoivat: ’Me ymmärrämme. Tiedämme, että tämä piti tehdä.’ Minun oli vaikea kestää sitä.”

”Operaatio Karthago” toteutettiin vastarintaliikkeen ja aseistettujen kapinallisten pelastamiseksi, jotta Tanskan vapauttamista voitaisiin alkaa pohjustaa keväällä tai kesällä.

Maaliskuussa 1945 kukaan ei kuitenkaan tiennyt, että saksalaiset tulisivat jo 4. toukokuuta 1945 antautumaan Tanskassa taisteluitta.