9. huhtikuuta 1940: Tanskan miehitys

Tanska ei ollut varautunut Saksan hyökkäykseen. Siitä huolimatta tanskalaiset sotilaat taistelivat urheasti ylivoimaista vihollista vastaan muutaman tunnin ajan, kun Saksan joukot tunkeutuivat etelästä maan rajan yli.

Tanska ei ollut varautunut Saksan hyökkäykseen. Siitä huolimatta tanskalaiset sotilaat taistelivat urheasti ylivoimaista vihollista vastaan muutaman tunnin ajan, kun Saksan joukot tunkeutuivat etelästä maan rajan yli.

Corbis/All Over

Tanska yritti 1930-luvun lopulla pysyä hyvissä väleissä Saksan kanssa, mutta se ei riittänyt.

Saksa halusi vallata Norjan, ja sen ilmavoimat Luftwaffe tarvitsi sitä varten käyttöönsä Pohjois-Jyllannissa sijaitsevan Aalborgin lentokentän.

Saksan sodanjohto pohti pitkään, voitaisiinko Tanska pakottaa yhteistyöhön vai pitäisikö Aalborgin kenttä vallata voimalla.

Hitler halusi kuitenkin varmistaa kentän hallinnan ja määräsi siksi Saksan armeijan miehittämään Tanskan.

Saksalaiset levittivät Tanskaan lentolehtisiä, joissa he yrittivät selittää miehitystä parhain päin.

© Frihedsmuseet/Nationalmuseet

Majuri kävi urkkimassa

4. huhtikuuta 1940, klo 20.40, Kastrupin lentokenttä
Tanskan armeijan valmiustasoa ei sodasta huolimatta ollut nostettu.

Berliinistä tullut lentokone laskeutui pehmeästi Kastrupin lentokentälle ja alkoi rullata kohti terminaalirakennusta.

Koneesta astui ulos Tanskan Saksan-suurlähetystön virkailija, ja pian hän istui jo autossa matkalla kohti Kööpenhaminaa ja Tanskan ulkoministerin Peter Munchin virka-asuntoa.

Lähetystövirkailija oli tullut varoittamaan ulkoministeriä siitä, että Saksa lastasi joukkojaan laivoihin Pohjois-Saksan satamissa.

Ruotsin suurlähetystön ja Saksan tiedustelupalvelussa työskentelevän lähteen mukaan joukkojen kohteina olivat Tanska ja Norja.

Eurooppa liekeissä
©

TARJOUS: Taistelu Pohjolasta – silminnäkijöiden kertomana

Lue, mitä tapahtui, kun Hitler määräsi joukkonsa miehittämään Tanskan ja Norjan ja Stalin käski puna-armeijan marssimaan Suomen talveen.

EUROOPPA LIEKEISSÄ -kirjasarja herättää sodan henkiin viimeisten elossa olevien silminnäkijöiden tarinoilla, alkuperäisdokumenteilla ja tähän asti piilossa pysyneillä valokuvilla.

SAAT ENSIMMÄISEN KIRJAN VAIN EUROLLA

Tilauksen voi tämän jälkeen irtisanoa koska tahansa.

Samalla Lufthansan lennolla Kööpenhaminaan matkusti myös 49-vuotias Paul Glein.

Henkilöpaperiensa mukaan Glein oli virkamies, mutta oikeasti hän oli Saksan armeijan majuri, joka oli tullut Tanskaan suorittamaan salaista tehtävää.

Glein majoittui hotelliin, söi illallista ja suuntasi sitten Kööpenhaminan satamaan.

Seuraavana aamuna hän meni Kastelletin linnoitukseen, jossa toimi Tanskan armeijan päämaja.

Siviilit saivat liikkua vanhassa linnoituksessa vapaasti, ja muuan ystävällinen tanskalaiskersantti kertoili auliisti Gleinille linnoituksen vartioinnista ja miehityksestä.

Linnoituksesta Glein suuntasi Amalienborgin kuninkaanlinnaan seuraamaan vartiokaartin vahdinvaihtoa. Iltapäivällä hän lensi takaisin Berliiniin tietäen, että palaisi pian Kööpenhaminaan.

Majuri Glein johti Saksan joukkoja, joiden oli pian määrä valloittaa Tanskan pääkaupunki nopealla iskulla.

Tutustu Tanskan miehityssuunnitelmaan:

Saksalaiset lähestyvät rajaa

8. huhtikuuta, klo 11.30, Tanskan ja Saksan raja
Varoituksista huolimatta Tanskan hallitus ei ollut määrännyt maan armeijaa liikekannalle.

Ratsumestari Hans Lunding Tanskan tiedustelupalvelusta oli matkustanut Tanskan ja Saksan rajalle varhain aamulla hankkimaan tietoja Saksan joukoista, joiden kerrottiin lähestyvän rajaa.

”Sieltä on tulossa divisioonan verran joukkoja. Kolonnassa on noin 2 400 ajoneuvoa”, Lunding ilmoitti puhelimitse esimiehilleen. Iltapäivällä hän raportoi Saksan etujoukkojen edenneen jo aivan rajan eteläpuolelle.

Kello 19 Lunding ilmoitti saksalaisten leiriytyneen yöksi päätien tuntumaan niin, että he pystyivät jatkamaan aamulla nopeasti matkaa.

Tanskan armeijan komentaja, kenraali William Prior, pyysi hallitusta mobilisoimaan 54  000 miestä, mutta vastaus oli kielteinen.

Kuningas Kristian X ja poliitikot eivät halunneet antaa Hitlerille syytä hyökätä Tanskaan, sillä he toivoivat saksalaisten joukkojensiirron olevan vain sotilaallista uhoa.

Niinpä Tanskan armeijan joukot pysyivät kasarmeilla, eikä upseerien auttanut muu kuin valmistautua nopeaan liikkeellelähtöön.

Søgårdin sotilasleirissä noin kymmenen kilometrin päässä rajasta sotilaille jaettiin kovia ammuksia ja heidät määrättiin pakkaamaan varusteensa valmiiksi.

Tanska pelkäsi jäävänsä yksin

Hitlerin sotaisien puheiden säikäyttämä tanskan pääministeri Thorvald Stauning lähti huhtikuussa 1937 vierailulle Lontooseen.

Hän halusi tietää, oliko Britannialta luvassa apua, jos Saksa päättäisi hyökätä Tanskaan.

”Tulevaisuus on Jumalan käsissä”, vastasi Britannian ulkoministeri Anthony Eden.

Sillä hän tarkoitti, ettei Britannian hallituksella ollut aavistustakaan siitä, miten Saksan kanssa pitäisi toimia, eikä Britannia siksi voinut luvata apua muille maille.

Stauning tulkitsi sanat siten, ettei Britannia aikonut auttaa Tanskaa, ja palasi kotiin vakuuttuneena siitä, että Tanska joutuisi taistelemaan yksin.

9. huhtikuuta: Ensimmäiset laukaukset kajahtivat

9. huhtikuuta klo 4, Padborg, Tanskan ja Saksan raja
Sotilaat nukkuivat, mutta rajavartijat partioivat rajalla.

Tanskalaiset rajavartijat Albertsen ja Hansen vartioivat Saksaan johtavaa rautatiesiltaa aivan rajan tuntumassa.

Heidän toverinsa Birk oli tullut hakemaan heitä autolla kasarmille, kun paikalle yhtäkkiä ilmestyi kolme siviilivaatteisiin pukeutunutta miestä.

”Minnekäs te olette menossa?”tanskalaiset kyselivät tulijoilta.

”Ratapihalle”, yksi tulijoista vastasi saksaksi. Sitten kolmikko veti esiin pistoolinsa ja ampui. Birk kuoli heti, ja Albertsen ja Hansen kuolivat haavoihinsa myöhemmin samana päivänä.

Varttituntia myöhemmin saksalaisten ajoneuvokolonna alkoi vyöryä rajan yli. Tanskan valtaus oli alkanut.

Sodan jälkeen selvisi, että Padborgin pistoolimiehet olivat olleet niin sanottuja brandenburgilaisia eli Saksan armeijan erikoisjoukkojen sotilaita.

Heidät oli lähetetty edeltä rajan yli varmistamaan, että tanskalaiset eivät räjäyttäisi strategisesti tärkeää rautatiesiltaa ja hidastaisi siten miehitysjoukkojen etenemistä.

Majuri Glein nousi maihin

Klo 4.45, Kööpenhamina.
Rajan tuntumassa olevat joukot olivat valmiina taisteluun, mutta pääkaupunki nukkui vielä.

Kaksi saksalaisalusta ajoi valot sammutettuina Kööpenhaminan satamaan johtavalla väylällä.

Etumaisena oli jäänmurtaja Stettin, ja sitä seurasi Hansestadt Danzig, jonka komentosillalla majuri Glein katseli jännittyneenä edessäpäin erottuvaa Middelgrundin linnoitusta.

Yksikin saarilinnoituksesta ammuttu tykinlaukaus voisi upottaa laivan ja surmata laivassa olevat 800 sotilasta.

Yhtäkkiä linnoituksen valonheitin valaisi Hansestadt Danzigin. Saksalaiset yrittivät turhaan sokaista linnoituksen tanskalaisia sotilaita laivan valonheittimillä.

Glein uskoi linnoituksen tykkien alkavan minä hetkenä hyvänä moukaroida Hansestadt Danzigia kranaateillaan, mutta ne pysyivät vaiti.

Glein ei tiennyt, että Middelgrundin linnakkeen sotilaat olivat nuoria ja kokemattomia eivätkä he osanneet käyttää linnoituksen tykkejä.

Varoituslaukauksen ampuminenkin oli epäonnistunut, sillä alokkaat olivat unohtaneet poistaa tykin varmistimen. Kun virhe lopulta huomattiin, saksalaislaivat olivat jo ohittaneet linnoituksen.

Hansestadt Danzig kiinnittyi Kööpenhaminan sataman Langelinjen laituriin kello 5.20, ja raskaasti aseistettuja saksalaissotilaita alkoi nousta maihin.

”Maihinnousu onnistui, ja vaikein on takana”, Glein totesi saksalaisten riisuttua tanskalaiset tullimiehet aseista ja katkaistua sataman puhelinlinjat.

Saksalaisten seuraava kohde oli Kastelletin linnoitus.

Glein määräsi kaksi partiota lähtemään linnoitukseen polkupyörillä, ja niitä seurasi suuri joukko-osasto jalan.

Saksalaisilla oli mukanaan runsaasti räjähteitä porttien tuhoamista varten tarvittaessa.

Hyökkääjille oli annettu ohjeet käyttää taistelutilanteessa häikäilemättä sotilaallista voimaa.

Rajan tuntumassa taisteltiin

Klo 4.50, Lundtoftbjerg, Tanskan ja Saksan raja
Tanskan armeijan sotilaat yrittivät hidastaa saksalaisten etenemistä.

Tanskalaissotilaat olivat hädin tuskin saaneet nostettua konekiväärin ja kaksi konetykkiä moottoripyöriensä sivuvaunuista ja asetuttua asemiin, kun saksalaisten kolonna ilmestyi näkyviin rajan suunnasta johtavalla maantiellä.

Tanskalaiskersantti Bundgaard ampui varoituslaukauksen, mutta saksalaiset eivät pysähtyneet vaan avasivat tulen.

Bundgaardin konetykin 20 millimetrin ammukset lävistivät helposti etumaisen panssarivaunun panssaroinnin, ja vaunu pysähtyi.

Saksan panssarivaunut eivät kestäneet tehokkaiden tanskalaisten konetykkien tulitusta.

© Frihedsmuseet/Nationalmuseet

Pian toinen panssarivaunu oli ilmiliekissä. Tanskalaiset tuhosivat vielä kolme moottoripyörää ja pari saksalaisten konekivääriryhmää, jotka yrittivät virittää aseitaan valmiiksi.

Saksalaiset vastasivat tulitukseen kiivaasti, ja yksi tanskalaisista sai osuman käsivarteensa.

Hänen toverinsa otti hänen paikkansa, mutta sillä välin paikalle oli ehättänyt saksalainen panssarivaunu.

Tanskalaisten konetykin ammukset vain kimpoilivat sen etupanssarista.

”Ei niiden kaikki tankit sitten olleetkaan pahvista”, eräs tanskalaissotilas murjaisi.

Bundgaard määräsi miehensä perääntymään lähellä palavasta kanalasta nousevan savun suojissa, ja pian tanskalaiset huristivat moottoripyörillään kohti pohjoista saksalaiset kintereillään.

Sodan alkuvaiheessa Saksan laskuvarjojoukot suorittivat monia uhkarohkeita tehtäviä, jotka tekivät suuren vaikutuksen myös vihollisiin.

© Topfoto/Polfoto

9. huhtikuuta: Historian ensimmäinen laskuvarjohyökkäys

Saksan laskuvarjojoukot olivat salainen huippuyksikkö, jonka ensitehtävä liittyi Tanskan miehitykseen 9. huhtikuuta 1940.

Tanskan ja Norjan valtaus oli ensimmäinen kerta, kun hyökkääjät hyppäsivät kohteeseen laskuvarjoilla.

Innovatiiviset upseerit olivat haaveilleet laskuvarjojoukoista jo ensimmäisessä maailmansodassa, ja Neuvostoliittoon oli vuonna 1930 perustettu ensimmäinen laskuvarjosotilaiden yksikkö.

Saksalaiset kuitenkin käyttivät laskuvarjosotilaita ensimmäisinä tositoimissa.

Saksan upseerit olivat olleet seuraamassa puna-armeijan laskuvarjojoukkojen koulutusta, ja heidän raporttinsa olivat niin rohkaisevia, että Luftwaffeen perustettiin oma laskuvarjoyksikkö vuonna 1936.

Toisen maailmansodan syttyessä Saksalla oli jo kokonainen divisioona laskuvarjosotilaita, jonka Hitler halusi pitää salassa Ranskan valloitusta varten.

Hän joutui kuitenkin joustamaan, sillä laskuvarjojoukkoja tarvittiin hyökkäyksessä Tanskaan ja Norjaan.

Aalborgin, Oslon ja Stavangerin lentokentät piti vallata Luftwaffea varten, ja lisäksi Tanskassa sijaitseva tärkeä Storstrømin silta piti ottaa haltuun ehjänä. Se onnistui ainoastaan ilmasta käsin tehtävällä iskulla.

Lentokoneet jäivät maahan

Klo 5.45 Værløse
Tanskan ilmavoimat valmistautui taistelemaan Luftwaffea vastaan.

Lentokoneiden moottorien jyrinä kaikui Værløsen lentokentällä Kööpenhaminan lähistöllä. Noin 50 tanskalaiskonetta lämmitti moottoreitaan mekaanikkojen tarkistaessa vielä viimeisen kerran niiden aseistusta ja pommeja.

Mikäli lentotukikohdan komentaja olisi saanut päättää, koneet olisivat nousseet ilmaan jo edellisenä päivänä.

Tanskan ilmavoimien koko kalusto oli yleensä koottuna Værløseen, mutta sodan aikana koneet olisi pitänyt hajauttaa lentokentille eri puolille maata.

Lentokoneet oli kuitenkin määrätty ilmaan vasta nyt, ja lentäjät ja mekaanikot yrittivät parhaansa mukaan kuroa kiinni menetettyjä tunteja.

Ensimmäisenä kiitoradalle suuntasivat luutnantit Brodersen ja Godtfredsen. Heidän tiedustelukoneensa pyörät irtosivat maasta, ja se nousi nopeasti yhä korkeammalle, kun sitä yhtäkkiä alettiin tulittaa yläilmoista.

Tanskalaisten ilmatorjuntatykit alkoivat laulaa, mutta niistä ei ollut apua Brodersenille ja Godtfredsenille.

Luftwaffen lentäjä-ässän Wolgang Falckin miltei pystysuora syöksy tuli heille yllätyksenä, ja kaksimoottorisen saksalaishävittäjän ammukset repivät ammottavia aukkoja heidän koneensa runkoon.

Kone syöksyi hallitsemattomasti maahan, ja molemmat tanskalaiset kuolivat heti.

Falckin laivue alkoi tulittaa yhä maassa olevia tanskalaiskoneita. Täysine tankkeineen ja aselasteineen koneet olivat haavoittuvaisia maaleja saksalaisille, jotka lensivät kentän yli useassa aallossa.

Pian lähes kaikki tanskalaiskoneet olivat ilmiliekissä, ja viimeinenkin toivo hävittäjien saamisesta ilmaan oli mennyttä.

Tanskalaisten ainoa lohtu oli se, että he onnistuivat vaurioittamaan kahta saksalaishävittäjää.

Toinen niistä joutui tekemään hätälaskun Tanskaan, mutta Falck itse onnistui lentämään yhdellä moottorilla Saksan puolelle, missä hän vaihtoi konetta ja palasi saman tien Tanskaan jatkamaan taistelua.

Myöhemmin päivällä Saksan laskuvarjojoukot valtasivat maahanlaskuoperaatiossa Aalborgin lentokentän, ja pian kenttä oli jo täynnä Norjaan lähdössä olevia lentokoneita.

Saksalaiset olivat saavuttaneet kaikki Tanskan valtauksen ensimmäiselle päivälle asetetut tärkeimmät tavoitteensa.

1930-luvulla kukaan ei tiennyt, millaista tulevaisuuden sota olisi.

Tanska ja Norja olivat hankkineet sokkona uusia aseita, joita käytettiin rinnan vanhentuneen kaluston kanssa.

Kun taistelut vuonna 1940 alkoivat, osa uusista aseista osoittautui saksalaisten, ranskalaisten ja brittien aseita tehokkaammiksi – ja osa käyttökelvottomiksi.

© Lærebog for hærens menige

Madsen-pikakivääri

8 mm, 150–200 laukausta/min
Käyttöönottovuosi: 1903

Tanskalainen Madsen oli maailman ensimmäinen palveluskäyttöön otettu pikakivääri. Sitä käytettiin yli 30 maassa, ja myös saksalaiset alkoivat käyttää niitä miehitettyään Tanskan.

© Frihedsmuseet/Nationalmuseet

Madsen-konetykki

20 mm, 350 laukausta/min
Käyttöönottovuosi: 1901

Tanska sijoitti rajalle 9. huhtikuuta 1940 Nimbus-moottoripyöriä, joiden sivuvaunuun asennettu Madsen-konetykki osoittautui tehokkaaksi aseeksi Saksan panssarivaunuja vastaan.

Kuninkaan vaikea valinta

Klo 5.45, kuninkaanlinna
Saksalaiset olivat vallanneet Kastelletin taistelutta ja etenivät nyt kohti kuninkaanlinnaa aikomuksenaan vangita Kristian X.

Saksalaisten luodit viuhuivat Amalienborgin linnan sisäpihalla, jossa tanskalainen konekivääriryhmä oli juuri asettumassa asemiin.

Kaartin sotilas Garmer sai osuman rintaansa, ja hänen toverinsa kantoivat hänet suojaan porttikäytävään.

Tulituksesta huolimatta kuningas tuli liikuttuneena ulos palatsista kiittämään haavoittunutta kaartilaista urheudesta.

Sitten hän palasi sisälle jatkamaan neuvonpitoa, johon osallistuivat myös hallituksen tärkeimmät ministerit sekä armeijan ylin johto.

Kuningas kysyi läsnäolijoilta, oliko taistelua jatkunut jo riittävän pitkään, jotta Tanska voisi antautua joutumatta häpeään.

Hän tiesi vastarinnan olevan lähinnä symbolista, sillä maan armeija ei millään pystyisi estämään miehitystä.

Ulkoa kuului tauotta saksalaisten pommikoneiden moottorien kumu niiden lentäessä Kööpenhaminan yli kuin muistutuksena siitä, että pommitukset saattoivat alkaa milloin tahansa.

Kenraali Prior halusi jatkaa taistelua. Hän kehotti kuningasta lähtemään Kööpenhaminasta ja hakeutumaan turvaan Pohjois-Sjællandissa sijaitsevaan armeijan tukikohtaan.

”Minä jään tänne”, kuningas vastasi. Muut läsnäolijat pysyivät vaiti, eikä kenraali toistanut kehotustaan.

Seuraavaksi puheenvuoron pyysi puolustusministeri, joka totesi, että nyt vaadittiin rohkeutta tunnustaa tosiasiat. Taistelu oli jo hävitty, ja olisi vastuutonta uhrata enää enempää ihmishenkiä.

Pääministeri Thorvald Stauning oli Tanskan poliittinen johtaja, mutta hän pysytteli kokouksessa taka-alalla jättäen vaikean päätöksen kuninkaalle.

Kuuden aikaan aamulla Amalienborgin linnaa puolustavan kaartin päällikkö sai käskyn pyytää saksalaisilta tulitaukoa.

Samaan aikaan kaikille muillekin Tanskan armeijan yksiköille lähetettiin määräys olla vastustamatta miehittäjiä.

© Frihedsmuseet/Nationalmuseet

Eversti halusi jatkaa taistelua

Eversti Helge Bennike kieltäytyi ainoana tanskalaisupseerina laskemasta aseita saksalaisia vastaan 9. huhtikuuta 1940.

Sen sijaan hän marssitti rykmenttinsä Roskildesta Helsingøriin ja pakeni miehineen lautalla Ruotsin puolelle.

Bennike tiesi, että Tanskan vastarinta oli turhaa, ja hän halusi jatkaa Saksan-vastaista taistelua Ruotsissa, jonka hän uskoi olevan Hitlerin seuraava valloituskohde.

Bennike miehineen palasi pian Tanskaan, sillä Saksa ei hyökännytkään Ruotsiin, ja elämä Tanskassa jatkui miehityksestä huolimatta.

Vuonna 1943 hän pakeni jälleen Ruotsiin ja oli mukana perustamassa sinne 5 000 miehen vastarinta-armeijaa.

Kuolo korjaa edelleen satoa 9. huhtikuuta

Klo 6.30, Bredevad, Tanskan ja Saksan raja
Saksalaiset olivat katkaisseet tanskalaisten viestiyhteydet, ja tieto antautumisesta kulki hitaasti.

Saksalaiset olivat niin lähellä, että tanskalaisten oli lähes mahdotonta ampua heistä ohi.

Tien varressa konetykkinsä kanssa väijyvä korpraali Larsen oli kuitenkin saanut käskyn ampua ensin varoituslaukauksen.

Se sai saksalaiset pysähtymään lukuun ottamatta etumaista panssarivaunua, joka jatkoi matkaa.

Kun se oli enää noin 400 metrin päässä, Larsen ampui kohti. Hänen 20-millisen konetykkinsä laukaus sai kevyen panssarivaunun suistumaan ojaan.

Saksalaiset alkoivat tulittaa, ja läheisen konekivääriryhmän ampuja sai osuman päähänsä ja kuoli heti. Hänen lataajansa sai luodin rintaansa ja mahaansa, mikä tiesi sekin varmaa kuolemaa.

© Frihedsmuseet/Nationalmuseet

Ennen

Lapset katsoivat vierestä, kun tanskalaiset sotilaat asensivat 37 mm:n tykkiä valmiuteen.

© Frihedsmuseet/Nationalmuseet

Jälkeen

Tykki ehti tuhota kaksi saksalaista panssarivaunua, ennen kuin kolmas jyräsi sen yli.

Kolme saksalaista panssarivaunua jatkoi etenemistä, ja tanskalaiset tuhosivat ne yksitellen konetykeillään.

Viimeinen tankki ehti kuitenkin niin lähelle, että se rullasi vielä osumankin jälkeen eteenpäin Larsenin ohi, kunnes se osui tien varrella kasvavaan puuhun.

”Nyt tekee mieli tupakkaa”, Larsen tokaisi ja nousi polvilleen kaivaakseen piippunsa taskustaan.

”Nuo varmaan antavat sinulle mielellään tulta”, tokaisi lähellä makaava kersantti Løvgreen ja osoitti kädellään vaurioitunutta saksalaistankkia, jonka tykki oli juuri kääntymässä heitä kohti.

Larsen ehti hädin tuskin heittäytyä maahan, ennen kuin saksalaiset ampuivat. Tanskalaisten onneksi panssarivaunu ei pystynyt suuntaamaan tykkinsä putkea tarpeeksi alas osuakseen heihin.

Tanskalaiset lähtivät ryömimään pakoon saksalaisten tulittaessa. Yhtäkkiä aivan lähelle osui kranaatti, joka haavoitti Larsenia hartiaan.

Løvgreen puolestaan sai osumia sirpaleista. Molemmat miehet jäivät henkiin, mutta tanskalaisten vastarinta Bredevadissa oli ohi.

”Jumala Tanskaa varjelkoon”

Klo 8.00, Kööpenhaminan radiotalo
Taistelut olivat laantuneet, ja saksalaiset olivat vallanneet maan tärkeimmät instituutiot.

Saksalaiset valtasivat Tanskan yleisradion päämajan ja alkoivat lähettää kehnolla tanskalla kirjoitettua tiedotettaan, jossa he väittivät Britannian miehityksen uhkan ”pakottaneen” Saksan tulemaan avuksi puolustamaan Tanskaa.

Tiedote oli monille kööpenhaminalaisille jo tuttu, sillä saksalaiset olivat pudottaneet sitä lentolehtisenä lentokoneistaan aamusta alkaen.

Myöhemmin aamulla kansa sai kuulla hallituksen ja kuninkaan kannan miehitykseen:

”Hallitus on vastahakoisesti päättänyt mukautua miehitykseen. Kansaa kehotetaan pidättäytymään vastarinnasta.” Tanskan valtionjohto oli päättänyt myötäillä saksalaisten väitettä, jonka mukaan nämä olivat tulleet ”suojelemaan” Tanskaa.

Päällisin puolin elämä Tanskassa jatkuikin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Jotta yhteinen illuusio toimisi, koko kansan oli näyteltävä mukana. Tanskan lyhyeksi jäänyttä vastarintaa ja sen 16:ta kuolonuhria piti muistella ilman katkeruutta, ja kuningaskin painotti radiopuheessaan maltin tärkeyttä:

”Tässä maatamme kohdanneessa vaikeassa tilanteessa pyydän kaikkia tanskalaisia käyttäytymään arvokkaasti ja hillitysti, sillä ylilyönneillä voi olla vakavia seurauksia. Jumala Tanskaa ja teitä kaikkia varjelkoon.”

Saksalaissotilaiden oli käsketty tehdä kunniaa aina, kun he näkivät Kristian X:n ratsastavan ohi.

© Scanpix

Kuningas suojeli kansaa

Kuningas Kristian X myötäili vastentahtoisesti miehittäjiä, sillä hän pelkäsi vastarinnan johtavan Tanskan tuhoon.

Tanska ei selviäisi täysimittaisesta sodasta Saksaa vastaan. Sen tanskalaiset olivat oppineet vuoden 1864 katastrofaalisesta tappiosta, ja kuningas Kristian X oli yhtä mieltä.

Kristian pyrki ylläpitämään hyviä suhteita Saksaan koko hallitsijakautensa ajan.

Kun Saksan joukot sitten tunkeutuivat Tanskaan huhtikuussa 1940, kuningas ja hallitus tekivät kaikkensa, jotta maa selviäisi miehityksestä mahdollisimman vähällä.

Sekä kuningas että hallitus kannattivat myötäilypolitiikkaa, jonka he toivoivat suojelevan Tanskan kansaa ja yhteiskuntaa miehityksen aikana.

Kuningas toivoi myös, että myötäilypolitiikan ansiosta Tanskaan ei perustettaisi natsimielisistä tanskalaisista koostuvaa nukkehallitusta ja maa välttyisi pakkosaksalaistamiselta ja juutalaisvainoilta.

Myötäilypolitiikan hintana oli kuninkaan kunnia, mutta hän piti sitä pienenä uhrauksena. Hänelle Hitler oli vain yksi monista uhkista, joista Tanskan piti selviytyä.

Kristianin pikkuveli, Norjan kuningas Haakon VII, sitä vastoin päätti taistella miehitystä vastaan maanpaosta.