Luutnantti John Kane ei ollut uskoa silmiään. Tunteja kestäneen lennon jälkeen hänen johtamansa 47:n B-24-pommikoneen ryhmä lähestyi vihdoin kohdetta eli Ploestin öljynjalostamoita Romaniassa 1. elokuuta 1943.
Kanen ryhmän oli ollut määrä pommittaa Ploestin kaupungin eteläpuolella sijaitsevaa jalostamoa, mutta kohde oli jo mustan savun peitossa – jotain oli mennyt pieleen.
Kane vei koneensa puiden latvojen tasalle, kun savun peittämä taivas yhtäkkiä täyttyi kranaattitulesta.
”Allamme puhkesi helvetti. Heinäsuovat avautuivat kuin päivänkakkarat, kun niihin piilotetut ilmatorjuntatykit alkoivat tulittaa meitä”, Kane muisteli myöhemmin.
Maassa ilmatorjuntatykein varustettu FlaK-juna tulitti matalalla lentäviä pommikoneita ilmatorjuntatykeillä ja konekivääreillä.
Lähes 200 pommikonetta hyökkäsi Ploestiin. Kuvassa pommitusryhmä 98 hyökkää ja taustalla osuman saanut kone räjähtää. Kuva on otettu toisesta pommikoneesta, joka lensi vieläkin matalammalla.
Yhdysvaltalaiset eivät olleet koskaan nähneet mitään vastaavaa. Koko Ploestin ympäristö oli täynnä naamioituja ilmatorjuntapattereita.
Epätoivoissaan Kane ampui kaikki B-24:n nokan konekiväärin 2 400 ammusta, kunnes tyhjiä hylsyjä oli vieressä istuvaa navigaattoria polviin asti.
”Ammukset loppuivat!” navigaattori parkaisi.
Seitsemän yhdeksästä Kanen ryhmän kärjessä lentävästä pommikoneesta sai osumia ilmatorjuntatulesta, mutta ne pysyivät ilmassa ja jatkoivat matkaansa kohti öljyjalostamoa.
Heidän kohteensa eli koodinimen ”White 4” saaneen Astra Romana -öljynjalostamon savupiiput hädin tuskin erottuivat tumman savun seasta.
”Lensimme sisään helvetin portista.” Eloonjäänyt lentomiehistön jäsen tehtäväraportissaan
Kanen ryhmän oli syöksyttävä pimeyteen. He eivät voineet luovuttaa, sillä heidän uhkarohkea ilmahyökkäyksensä saattoi auttaa lopettamaan sodan. Ilman Romanian öljyä Hitlerin valtaosa Hitlerin sotakoneistosta pysähtyisi.
Saksalaiset olivat kuitenkin vaivihkaa parantaneet Ploestin ilmapuolustusta merkittävästi. Alueen öljyjalostamot muodostivat vuonna 1943 valtavan linnoituksen, joka oli täynnä salaisia ansoja.
Eräs pommikonemiehistön jäsen kuvaili tehtävää myöhemmin:
”Lensimme sisään helvetin portista.”
Romanian öljy oli Hitlerin sodan elinehto
Kesällä 1943 toista maailmansotaa oli käyty jo lähes neljä vuotta. Sotaonni oli kääntynyt Adolf Hitleriä vastaan, ja itärintaman veriset tappiot romuttivat hänen aikeensa vallata Stalinin öljykentät Kaukasiassa.
Siksi romanialainen öljy, jota saatiin Ploestin jalostamoista 80 kilometriä Bukarestista pohjoiseen, oli natsi-Saksalle elintärkeää.
Liittoutuneet tiesivät Romanian öljyn merkityksen Saksalle ja arvioivat, että isku jalostamoihin voisi lyhentää sotaa ainakin kuudella kuukaudella. Siksi Ploestista tuli tärkeä kohde kesällä 1943.
Liittoutuneilla oli vanhoja Ploestista otettuja ilmakuvia, joiden perusteella tärkeimmät pommituskohteet valittiin.
Ploesti oli Romanian öljymekka
Romanialla oli jotain, mitä useimmilla Euroopan mailla ei 1940-luvulla ollut: runsaasti öljyä. Etenkin Ploestin öljyesiintymät olivat niin suuret, että Hitler halusi pysyä hyvissä väleissä romanialaisten kanssa.
Toisen maailmansodan syttyessä Romania oli yksi Euroopan suurimmista öljyntuottajista. Sen jalostamoiden kapasiteetti oli 10,7 miljoonaa tonnia vuodessa, mikä vastasi noin kolmannesta Neuvostoliiton muun muassa Kaukasuksella sijaitsevien öljykenttien tuotannosta.
Ploesti oli Romanian öljymekka. Siellä oli peräti 85 prosenttia Romanian öljyvarannoista, ja seitsemän suurta jalostamoa tuotti mustaa kultaa yötä päivää. Siksi Ploesti oli natsi-Saksan sotakoneistolle kriittisen tärkeä.
Saksan maaperässä oli vain vähän öljyä, ja Saksa joutui tuottamaan synteettistä polttoainetta ruskohiilestä. Tuotantomäärät eivät kuitenkaan riittäneet alkuunkaan.
Niinpä Hitler solmi liiton Romanian kanssa ja lupasi Romanialle muun muassa mahdollisuuden saada takaisin sen Neuvostoliitolle menettämä Bessarabia.
Vastineeksi romanialaisten oli annettava akselivaltioiden liittoumalle sotilaita – ja öljyä.
Saksalaiset olivat rakentaneet Länsi- ja Keski-Eurooppaan vahvan ilmapuolustuksen, minkä vuoksi ilmahyökkäys Englannista ei ollut mahdollinen. Libyan Bengasista yhdysvaltalaiset pitkän kantaman pommikoneet, kuten B-24 Liberatorit, pystyivät kuitenkin lentämään noin 4 000 kilometrin matkan Ploestiin ja takaisin.
”Tidal Wave” eli ”Vuorovesiaalto”-nimen saanut Ploestin pommitusoperaatio oli tarkoitus toteuttaa 178 lentokoneella, joissa oli aseina palopommeja ja raskaita 250 ja 500 kilon painoisia pommeja. Toisin kuin yleensä, B-24-koneiden piti pudottaa pomminsa Ploestin seitsemään jalostamoon hyvin matalalta.
Matalalla lähestymisellä varmistettaisiin, etteivät saksalaisten tutkat havaitsisi pommikoneita. Lisäksi alhainen pommituskorkeus parantaisi osumatarkkuutta.
Matalalla hyökkäämisessä arvioitiin menetettävän kolme kertaa normaalia enemmän lentokoneita, mutta ilmahyökkäystä johtanut kenraali Lewis Brereton piti silti ajatuksesta.
”Hän myönsi, että suunnitelman uhkarohkeus sokaisi hänet”, John Kanen B-24-koneen miehistön jäsen totesi.
Ennen hyökkäystä Kanen pommitusryhmä 98 sai viimeiset ohjeet Bengasin tukikohdassa.
Pioneerijoukot rakensivat Libyan autiomaahan kopion Ploestista, jotta 1 753 operaatioon määrättyä miestä voisivat harjoitella iskua.
”Harjoittelimme, kunnes olisimme osanneet pommittaa Ploestia vaikka unissamme”, eräs miehistön jäsen muisteli.
Yhdysvaltalaiset eivät kuitenkaan tienneet, että Ploestin ilmapuolustusta oli parannettu huimasti.
Mies Ploestin ilmapuolustuksen takana
Saksalainen kenraali Alfred Gerstenberg oli valmistellut Ploestia ilmahyökkäyksen varalta kolme vuotta. Arvoituksellinen kenraali oli Saksan ilmavoimien komentajan Hermann Göringin hyvä ystävä.
Miehet olivat taistelleet yhdessä lentäjinä ensimmäisessä maailmansodassa, ja Gerstenberg oli ilmapuolustuksen kiistaton asiantuntija. Vuonna 1940 hänet lähetettiin Romaniaan parantamaan Ploestin puolustusta.
Ensi töikseen hän karkotti Ploestista joka ikisen vakoojaksi epäillyn ja sulki alueen niin, että nuuskijoiden oli mahdotonta päästä lähellekään kaupunkia. Gerstenbergin ainoa yhteys Berliiniin oli Göring, mutta se riitti.
Gerstenberg houkutteli Ploestiin useita Luftwaffen pätevimpiä osaajia, kuten teknisiä asiantuntijoita. Vuonna 1943 Romaniassa oli peräti 75 000 Luftwaffen palveluksessa olevaa henkilöä.
Gerstenberg pystytti tutkia Ploestin ympäristöön sekä Balkanille, jonne hän perusti myös tarkkailuasemia. Lisäksi hän perusti Ploestin ympäristöön yli 40 ilmatorjunta-asemaa, joissa oli 237 ilmatorjuntatykkiä.
Lisäksi maahan kaivetuissa poteroissa, heinäsuoviksi naamioituina sekä taloissa ja kirkontorneissa oli satoja konekivääriasemia.
Liittoutuneiden käsityksen mukaan Ploestin alueella oli enintään satakunta ilmatorjuntatykkiä. Yhtä virheellinen oli oletus siitä, että ilmatorjunnasta vastasivat pääasiassa keskinkertaiset romanialaiset ampujat.
Todellisuudessa 80 prosenttia ilmatorjunta-aseista oli miehitetty pätevillä saksalaisilla, joita Gerstenberg oli harjoituttanut päivittäin kyllästymiseen asti. Jos sotilaat valittivat, heitä uhkasi komennus itärintamalle, sillä junarata itään kulki Ploestin kautta.
Lopuksi Gerstenberg kokosi reilut sata saksalaista ja romanialaista hävittäjää jalostamoiden lähistöllä oleviin tukikohtiin. Näin Ploesti oli kuin valtava ansa – valmiina tuhoamaan ilmasta hyökkäävän vihollisen.
Saksalaiset olivat haudanneet maahan satoja tynnyreitä kemiallista seosta, joka synnytti Ploestin ylle paksua savua. Seos sytytettiin ilmahyökkäyksen sattuessa.
Pommitusryhmät hajaantuivat
Aamuneljän aikaan 1. elokuuta 1943 liittoutuneiden pommikoneet lähtivät matkaan Libyasta ja etenivät pian jo Välimeren ylle. 178 lentokoneesta yhdeksän raportoi heti mekaanisista ongelmista ja joutui kääntymään takaisin.
Korfun rannikon tuntumassa pommikonearmadan kärjessä lentävään pommitusryhmä 376:een kuuluva Wongo Wongo -niminen kone alkoi yhtäkkiä vaappua, ja sen ympärillä olevat koneet joutuivat kaartamaan kauemmas.
Taempana pommitusryhmä 98:ssa lentävä luutnantti John Kane näki tilanteen:
”Kone syöksyi mereen ja räjähti mustana pilvenä. Istuimme ja näimme, miten ryhmä 376 hajosi kuin akanat tuuleen.”
Ryhmä 376 onnistui ryhmittymään uudelleen, mutta kun pommikonearmada pääsi Jugoslavian vuoristoon, ensimmäiset pommitusryhmät 376 ja 93 joutuivat eroon kolmesta taemmasta ryhmästä.
Pommitusryhmät olivat saaneet tiukat määräykset radiohiljaisuudesta, eivätkä ne koskaan ryhmittyneet uudelleen. Siksi kaksi etumaista ryhmää olivat kaukana kolmesta taemmasta hyökkäyksen alkaessa.
Wongo Wongo -pommikone putosi Välimereen pian Bengasista lähdön jälkeen. Koko miehistö menehtyi.
Yllätysmomentti oli joka tapauksessa menetetty, sillä saksalaiset saivat tiedon mittavasta ilmahyökkäyksestä jo kello 10 Serbian ja Bulgarian tutka-asemien havaittua lähestyvät viholliskoneet.
Kun myös Etelä-Karpaattien tarkkailuasemat havaitsivat pommikoneet tuntia myöhemmin, Gerstenberg tajusi oitis, että hyökkäyksen kohteena oli Ploesti.
Ploestissa yhdysvaltalaisia odotti lämmin, suorastaan kuuma vastaanotto.
Kaaos Romanian taivaalla
Romanian ilmatilassa pommitusryhmä 376:n komentaja Keith Compton muutti kurssia ennenaikaisesti jo Targovisten yllä sen sijaan, että olisi kaartanut Ploestiin Florestin kohdalla. Muut koneet seurasivat sokeasti perässä.
Yksi ainoa Comptonin ryhmän kone havaitsi virheen, ja sen lentäjä John Palm kääntyi takaisin kohti Ploestia. Yksinäinen kone kiisi matalalla puiden, aitojen ja puhelinpylväiden yli, ennen kuin se joutui ensimmäisenä vihollisen ilmatorjuntatuleen.
”Hyökkäsin takaapäin ja sytytin hänen oikean siipensä tuleen.” Saksalaislentäjä Hans-Wilhelm Schöpper hyökkäyksestä pommikoneen kimppuun
20 millimetrin kranaatti osui Palmin koneeseen ja tappoi yhden miehistön jäsenen.
Pitääkseen koneensa ilmassa Palm määräsi raskaan pommikuorman pudotettavaksi ja kaarsi sitten pakoon. Saksalainen Messerschmitt-lentäjä Hans-Wilhelm Schöpper oli kuitenkin saanut Palmin B-24:n tähtäimeensä.
”Lensin vain 40 metriä heidän perässään. Hyökkäsin takaapäin ja sytytin hänen oikean siipensä tuleen”, Schöpper muisteli.
Pian B-24 syöksyi maahan, mutta Palm ja muutama muu selvisivät hengissä.
Sillä välin Comptonille oli selvinnyt, että hän oli eksynyt reitiltä. Hänen 28 koneen ryhmänsä, jonka olisi pitänyt aloittaa pommitukset, joutui nyt kiertämään Ploestin ympäri ja hyökkäämään uudesta suunnasta.
”Olemme harhautuneet reitiltä. Pommittakaa mitä pystytte!” Compton huusi radioon.
VIDEO: Pommikoneet lensivät liekkihelvettiin
Yhdysvaltalaisilla oli Ploestin alueella yhteensä seitsemän kohdetta. Navigointivirheen ja saksalaisten kiivaan ilmapuolustuksen vuoksi pommikoneet joutuivat kuitenkin lentämään suoraan aavemaiseen liekkien, savun ja ilmatorjuntatulen infernoon.
Pommikoneet iskivät umpimähkään
Luutnantti Bakerin johtama pommitusryhmä 93 oli lentänyt aivan Comptonin ryhmän perässä. Baker kuitenkin havaitsi kurssivirheen kuuden minuutin jälkeen ja ohjasi ryhmänsä 37 pommikonetta takaisin kohti Ploestia.
Uuden lähestymissuunnan vuoksi ryhmän piti lentää Ploestin kaupungin ylitse päästäkseen kohteeseensa. Ploestin puolustajat ampuivat kuitenkin matalalla lentäviä pommikoneita lähes kaikkien rakennusten katoilta, mikä pakotti hyökkääjät etsimään uusia maaleja.
Niinpä ilmahyökkäys muistutti lähinnä lentävää sirkusta, jossa koneet puikkelehtivat sinne tänne etsiessään jalostamoita kranaattien räjähdellessä niiden ympärillä.
”Ohjaamo oli liekkien vallassa.” Silminnäkijä Hell’s Wench -pommikoneen viime hetkistä
Bakerin Hell’s Wench oli yksi ensimmäisistä koneista, jonka ilmatorjuntatuli tuhosi.
”Ohjaamo oli liekkien vallassa”, lähellä lentäneen pommikoneen miehistö kertoi myöhemmin.
Ryhmän toista konetta tulitettiin niin rajusti, että se hajosi kahtia ennen kuin sen osat putosivat Ploestin lähistöllä olevaan kylään.
Ryhmän hyökkäyksen kenties traagisimmasta pudotuksesta vastasi romanialainen hävittäjälentäjä Carol Anastasescu, jonka pudottama 30 tonnin painoinen B-24 putosi Ploestin naisvankilaan surmaten 61 siviiliä.
Anastasescu äkkäsi pian toisenkin pommikoneen, joka kuitenkin puolustautui kiivaasti. Liekit nielaisivat Anastasescun koneineen, mutta hän lensi liian matalalla voidakseen pelastautua laskuvarjolla.
Kun hän sitten näki yksinäisen pommikoneen, hän teki päätöksen: ”Voin lopettaa tuskani nopeasti.”
Empimättä hän ohjasi hävittäjänsä suoraan päin pommikonetta:
”Tunsin kuumuuden, ja siinä se.”
Anastasescu lensi törmäyksen voimasta koneensa ohjaamosta ja putosi maahan noin 50 metrin korkeudesta. Tunteja myöhemmin hänet löydettiin säilörehukasasta – elossa.
B-24-koneisiin lastattiin jopa 500 kilon painoisia pommeja.
Pommikoneisiin asennettiin lisävarusteita
B-24 Liberatorit olivat hitaita ja kömpelöitä, mutta ennen Ploestin operaatiota ne varustettiin selviytymään paremmin vaarallisesta hyökkäyksestä.
Toisen maailmansodan edetessä B-24 Liberatorit alkoivat korvata kuuluisia B-17 Flying Fortress -pommikoneita Euroopassa. Liberatorin etuna oli se, että se pystyi kuljettamaan suuremman pommikuorman kauemmas. Toisaalta B-24 oli epävakaa.
”Se on kömpelö eikä reagoi ohjaussauvaan. Maasta katsottuna näyttää siltä, että sen voisi pudottaa kivenmurikalla”, totesi eversti Jacob Smart, joka kannatti silti matalalentohyökkäystä Ploestiin.
Liberator valittiin operaatioon sen pitkän kantaman vuoksi. Niihin tehtiin kuitenkin useita parannuksia, jotta ne soveltuisivat paremmin vaaralliseen hyökkäykseen.
Niihin asennettiin ylimääräisiä panssarilevyjä ja niiden nokkaan lisättiin ylimääräinen .50 kaliiperin konekivääri suojaksi ilmatorjuntaa vastaan. Niiden suuret pommit ajastettiin räjähtämään vasta jopa tunnin kuluttua pudotuksesta, mikä tekisi sammutustyöstä käytännössä mahdotonta.
B-24-koneisiin asennettiin myös kaksi 1 500 litran lisäpolttoainesäiliötä pidentämään niiden kantamaa entisestään.
Kane lensi suoraan tulihelvettiin
Hail Columbialla lentävä ryhmän 98 johtaja John Kane pani heti merkille kaaoksen Ploestin yllä. Eksynyt ryhmä 93 oli jo pommittanut kohdetta, johon Kanen oli ollut määrä iskeä.
Ryhmien 98 ja 44 koneet joutuivat vaarallisen lähelle toisiaan, ja molemmat ryhmät kohtasivat rajua vastarintaa.
”Ilmatorjunta tulitti meitä kaikella mahdollisella”, Kane muisteli.
Pahinta oli kuitenkin saksalaisten FlaK-junan ilmatorjuntatykkien tulitus. Muodostelman kärjessä lentävä Kane lisäsi vauhtia ja kello 12.12 hän saapui Ploestiin, joka näytti ilmatorjuntatulen ja tulipalojen vuoksi purkautuvalta tulivuorelta.
”Tiesimme, että hyökkäys oli katastrofi, mutta lensimme silti suoraan surman suuhun”, Kanen navigaattori Norman Whalen selitti myöhemmin.
Kane kiisi mustien savupilvien läpi, kunnes Astra Romana -öljyjalostamo, koodinimeltään ”White 4” yhtäkkiä tuli näkyviin.
Yksi Kanen ryhmän 98 B-24-koneista lentää liekehtivästä Astra Romana -öljyjalostamosta nousevan savun läpi.
Kane lensi niin matalalla, että toisen koneen pudottaman pommin räjähdys leimahti Hail Columbiaa kohti niin, että liekit tunkeutuivat ohjaamoon ja kärvensivät Kanen käsivarren karvoja.
”Nelosmoottoriin osui!” perämies huusi.
Kane ohjasi koneensa kolmen moottorin varassa kohti Astra Romana -jalostamoa, ja kello 12.13 hän pudotti 500 kilon pomminsa maaliin.
Kanen lisätessä korkeutta lähellä lentävään B-24:ään osui kranaatti ja kone törmäsi sulkupalloon, jolloin sen toinen siipi repeytyi irti. Kone putosi suoraan öljyjalostamon rakennuksiin.
Kun eri suunnista lähestyneet pommikoneet kohtasivat Ploestin yllä, saksalainen kenraali Gerstenberg oletti niiden toimivan täysin suunnitellusti, ja hyökkäyksen kunnianhimoisuus teki häneen suuren vaikutuksen.
Useat lentokoneet kuitenkin törmäsivät ilmassa toisiinsa. Kanen pommitusryhmän luutnantti Patch oli myös vähällä osua toiseen koneeseen, jota saksalaisten ilmatorjunta tulitti. Kone kaarsi niin läheltä Patchia, että tämä näki ”ammusten räjähtävän maissinjyvien lailla savun täyttämässä ohjaamossa”.
14 Kanen ryhmän konetta ammuttiin alas öljykenttien yllä. Toisaalta koneet onnistuivat pudottamaan 50 pommia kohteeseen, ennen kuin ne ottivat korkeutta ympäröivien peltojen yllä.
”Poistuimme kohteesta niin matalalla, että taka-ampujamme syö edelleen maissintähkiä”, eräs miehistön jäsen vitsaili.
Vaara ei kuitenkaan ollut vielä ohi.
Hävittäjät jahtasivat amerikkalaisia
Kello 12.20 aikoihin viimeisetkin hyökkääjät pudottivat pomminsa Ploestiin. Niiden joukossa oli Comptonin harhautunut ryhmä, joka joutui pommittamaan satunnaisia kohteita. Hieman alle 30 minuutissa Ploestin alueelle oli pudotettu kaikkiaan 500 pommia.
Moni pommikone oli saanut osumia. Moottoreita oli pysähtynyt, runkoihin oli tullut reikiä ja siipiä oli ammuttu seulaksi. Ja vihollishävittäjät olivat lähteneet takaa-ajoon.
”Hävittäjät liimaantuivat meihin kuin etanat puunrunkoon.” Luutnantti Kane paosta Ploestista
Salamannopeat Messerschmittit ja romanialaiset IAR-hävittäjät tavoittivat nopeasti hitaat pommikoneet. Romanialainen hävittäjälentäjä Ioan Barladeanu havaitsi useita ryhmän 44 koneita.
”Edessäni näytti olevan satoja pommikoneita. En ollut koskaan nähnyt niin vaikuttavaa muodostelmaa”, hän kuvaili.
”Painoin konekiväärin tulitusnappia, kunnes kättäni särki. Näin yhden koneen moottorin räjähtävän ja alkavan sylkeä tulta ja savua. Nelimoottorinen kone lensi vielä muutaman sekunnin, kunnes sen vauhti loppui ja se putosi. Voi luoja, olin tolaltani”, romanialaislentäjä muisteli.
Kanen perään lähteneillä Luftwaffen saksalaislentäjillä oli enemmän kokemusta. Kane oli jo menettänyt yhden moottorin ja tunsi olevansa kuin ”haita pakeneva rampa kala”, kun Hail Columbia sai seurakseen kaksi Messerschmitt-hävittäjää.
”Hävittäjät liimaantuivat meihin kuin etanat puunrunkoon. Ne ampuivat meitä taukoamatta.”
Taka-ampuja tulitti saksalaishävittäjiä taukoamatta, ja kaikkien helpotukseksi vainoojat katosivat yhtäkkiä. Koneen toinenkin moottori oli kuitenkin nyt tuhottu, oikea siipi oli ammuttu hajalle ja kaksi potkuria oli vaurioitunut.
Kane tiesi, ettei kone mitenkään pystyisi palaamaan Libyaan.
Hyökkäyksessä alas ammuttuja amerikkalaisia pommikoneita putosi sinne tänne Ploestin ympäristöön.
Kaikki B-24:t eivät palanneet tukikohtaan
Kanen B-24 ei ollut suinkaan ainoa operaation osallistunut kone, joka ei palannut Libyaan. Monet koneet ilmoittivat radiolla olevansa pulassa, ja Kane tiesi, mitä oli tehtävä.
”Kane täällä. Kaikki, jotka ovat saaneet osumia, suunnatkaa Turkkiin”, hän ilmoitti radiolla.
Hail Columbia noudatti samaa ohjetta ja pääsi pian Bulgarian vuorien ylle. Miehistö odotti sydän kurkussa, kun raihnainen kone onnistui juuri ja juuri ylittämään vuorenhuiput.
”Vannon, että tunsin koneen pohjan raapivan vuorta”, taka-ampuja huusi.
Kone pääsi kuin pääsikin Turkkiin, jonne kaikkiaan seitsemän konetta teki hätälaskun.
Välttääkseen sotavankeuden Kane miehistöineen piti Hail Columbian kuin ihmeen kaupalla ilmassa vielä puolisen tuntia Kyprokseen asti pommitilasta löytyneen polttoaineen avulla.
Yhteensä 12 konetta pääsi Kyprokselle, seitsemän konetta lensi Maltalle ja yhdeksän Sisiliaan. Yksi koneista oli lentänyt Ploestissa niin matalalla, että sen pommiluukkuihin oli takertunut viljantähkiä. Toisen koneen rungossa oli mekaanikkojen laskujen mukaan peräti 376 ammuksen reikää.
Vain 88 pommikonetta palasi suunnitellusti Libyaan.
Vain 88 kaikkiaan 178 pommikoneesta palasi takaisin Libyaan. Kuvassa yksi niistä on juuri laskeutumassa.
Libyan tukikohdissa moni paikka jäi tyhjäksi illallispöydässä. Operaatiossa tuhoutui 54 lentokonetta ja 208 miestä joutui vangiksi tai internoitiin leireille. 308 miestä kuoli.
Surmansa saaneiden jäähyväiskirjeet koottiin yhteen ja lähetettiin kotiin omaisille. Ploestin pommituksen hinta oli ollut korkea.
Bengasin lentotukikohdan henkilöstö tähysti palaavia pommikoneita. Hyökkäykseen osallistuneista 1 753 miehestä 516 joko kuoli tai joutui vankileirille Romaniassa, Bulgariassa tai Turkissa.
Myöhemmin selvisi, että Ploestissa oli niin paljon varakapasiteettia, että pommitukset eivät juurikaan vähentäneet öljyntuotantoa Hitlerin sotakoneistolle.
Toisaalta hyökkäys nosti Yhdysvaltojen ilmavoimien arvostusta. Pian koko Eurooppa puhui sankareista, jotka olivat osoittaneet, että Yhdysvaltojen pommikoneet pystyivät hyökkäämään kohteisiinsa lähietäisyydeltä ja siten – kerrankin – välttämään tuhansien siviilien tappamisen.
Yksi vangiksi otetuista oli yhdysvaltalainen Ned Howard, joka menetti toisen jalkansa, kun hänen koneensa ammuttiin alas Ploestissa. Hän vietti seuraavat 13 kuukautta vankeudessa.
Vuonna 1944 amerikkalaiset pommittivat taas Ploestia, tällä kertaa kilometrien korkeudesta.
Amerikkalaiset iskivät yhä uudelleen Ploestiin
Yhdysvallat toivoi, että vuoden 1943 pommitus panisi Ploestin laitokset pois pelistä kuukausiksi, mutta vauriot korjattiin nopeasti. Niinpä amerikkalaiset päättivät pommittaa Ploestia uudelleen.
Ploestin pommitusta pidettiin suurista tappioista huolimatta onnistuneena, mutta pian selvisi, ettei hyökkäys ollut tuottanut toivottua tulosta. Tavoitteena oli ollut öljyntuotannon pysähtyminen useiksi kuukausiksi.
Jalostamoiden kärsimiä vaurioita ryhdyttiin korjaamaan saman tien, ja öljyntuotanto siirrettiin vahingoittumattomiin laitoksiin.
Ploestin jalostamot eivät olleet toimineet hyökkäyksen aikaan täydellä teholla, joten niiden tuotanto laski vain vähän, ja muutaman viikon kuluttua se palasi pommituksia edeltäneelle tasolle.
Amerikkalaiset eivät kuitenkaan antaneet periksi, ja vuonna 1944 he iskivät Ploestiin uudelleen. Huhti–elokuussa 1944 liittoutuneiden B-17- ja B-24-pommikoneet iskivät Romanian jalostamoihin yhteensä 19 kertaa.
Suurimpaan hyökkäykseen osallistui 604 pommikonetta. Toisin kuin vuoden 1943 hyökkäyksessä, koneet pommittivat kohteitaan kilometrien korkeudesta. Liittoutuneet menettivät 19 hyökkäyksessä yhteensä 222 pommikonetta, mutta tällä kertaa iskut heikensivät Ploestin tuotantokapasiteettia merkittävästi.