Tordenskiold romutti ruotsalaisten suunnitelmat
Ruotsin laivasto ei olisi voinut valita parempaa paikkaa huoltoaluksilleen kuin Dynekilenin vuono Ruotsin länsirannikolla. Vuono oli kapea ja karikkoinen, ja sotilaat pystyivät vartioimaan sen suuta rannan korkeilta kallioilta. Vuonon perukalla odotti laivoja, jotka oli lastattu ruualla, aseilla ja ammuksilla Norjan valloitusta varten. Hyökkäys oli jo alkanut, ja maajoukot olivat valmistelemassa Frederikstenin rajalinnoituksen piiritystä.
Laivojen lastia ei kuitenkaan ehditty koskaan purkaa. Kello kuudelta aamulla 8. heinäkuuta 1716 Tanskan kahdesta fregatista ja viidestä pienemmästä aluksesta koostuva laivasto purjehti vuonoon.
Ne väistivät rohkeasti karikot ja suuntasivat suoraan kohti ruotsalaislaivoja. Kärjessä oli 25-vuotias tanskalaisupseeri Peter Wessel eli Tordenskiold.
Tordenskiold haaveili urasta merillä
Peter Wessel oli 13-vuotias, kun hän vuonna 1704 matkusti synnyinkaupungistaan Trondheimista Norjasta Kööpenhaminaan aikomuksenaan päästä laivastoon. Hänen isänsä Jan Wessel oli uuttera kauppias mutta Peterin ja tämän 14 sisaruksen elättäminen otti voimille.
Lasten vartuttua nämä saivat pian tulla toimeen omillaan, ja Peter oli päättänyt luoda uran Tanskan laivastossa.
Ilman suhteita se ei ollut helppoa, mutta Peter heittäytyi rohkeasti toteuttamaan unelmaansa. Hän meni suoraan Tanskan ja Norjan yksinvaltaisen kuninkaan Fredrik IV:n luo, kun tämä piti viikoittaista audienssiaan alamaisilleen kuninkaallisilla talleilla.
Peter ei päässyt heti meriakatemiaan, mutta hän kirjoitti sinnikkäästi kuninkaalle ja aneli tätä ”armossaan ja hyvyydessään” suomaan hänelle kadetin paikan. Tammikuussa 1709 hänen anelunsa lopulta palkittiin ja hän pääsi akatemiaan.
Yhdeksän kuukautta myöhemmin Tanska julisti sodan Ruotsille. Sota tarjosi nuorelle Peterille mahdollisuuden näyttää kykynsä, ja sen hän tekikin. 23-vuotiaana hänet ylennettiin kapteeniksi – 27:n yli- ja 24 aliluutnantin ohitse. Kahden vuoden päästä eli vuonna 1716 kuningas aateloi hänet nimellä Tordenskiold.
Kaikki eivät olleet ilahtuneita nuoren upseerin menestyksestä. Amiraliteetin mukaan monet niistä, jotka Tordenskiold oli syrjäyttänyt, olivat yhtä päteviä ja ansioituneita kuin hän. Monen mielestä ylennys kapteeniksi johtuikin nimenomaan pikemminkin kuninkaan ”armosta” kuin Tordenskioldin kyvyistä. Myös Tordenskioldin temperamentti aiheutti hänelle hankaluuksia.
Historioitsija C. P. Rohde, joka kirjoitti Tordenskioldin elämäkerran 20 vuotta tämän kuoleman jälkeen aikalaislähteiden perusteella, kuvaili häntä sanoilla: ”Parhaimmillaan pidetty ja valloittava, vastoinkäymisten ja harmien sattuessa suunnattoman tyly ja kiukkuinen.”
Tordenskioldin alaiset saivat tuta hänen temperamenttinsa. Hänen tiedetään esimerkiksi määränneen kolmelle matruusille rangaistuksen, jossa heidät ensin pudotettiin jääkylmään mereen ja sitten heille annettiin 30 raipaniskua. Hänen kirjurinsa sai kerran siinä määrin selkäänsä, että anoi siirtoa muualle.
Vielä vaarallisempaa Tordenskioldin uran kannalta oli hänen julkeutensa upseereitaan kohtaan, joita hän haukkui heikkoudesta ja kutsui hyvin loukkaavasti ”koiriksi”. Valituksista huolimatta Tordenskioldin käytökseen ei kuitenkaan puututtu. Laivasto tarvitsi hänen voittojaan ja katsoi hänen virheitään läpi sormien. Dynekilenissä Tordenskiold lunasti kaikki odotukset.
Aikalaislähteiden mukaan Tordenskiold oli ”melko pitkä” ja hänellä oli ”syvällä olevat silmät [– –] kyömynenä, voimakkaat huulet ja lovi leuassa”.
Tordenskiold yllätti ruotsalaiset
Dynekilenin taistelu 8. heinäkuuta 1716 oli Tordenskioldin siihenastisen uran merkittävin. Ruotsalaisilla oli vuonossa kahdeksan kuljetusalusta, joita suojasivat suuri Stenbocken-tykkiproomu, seitsemän kaleeria ja viisi pienempää alusta. Suoritettuaan tarpeelliset tiedustelut Tordenskiold hyökkäsi.
Hyökkäys yllätti ruotsalaiset, ja vasta kun Tordenskiold oli päässyt pitkälle vuonoon, puolustus avasi tulen Stenbockenilta ja pieneltä saarelta, jonne oli sijoitettu kuusi 12 paunan tykkiä.
Tordenskiold jätti kylmäverisesti vastaamatta tuleen ja määräsi raskaasti aseistetut ja laakeapohjaiset tykkiproomunsa yhä lähemmäs ruotsalaisten asemia. Vähän ajan kuluttua hänen fregattinsa Hvide Ørn teki niille seuraa. Hän avasi tulen vasta, kun alukset olivat niin lähellä ruotsalaisia, että osumat olivat varmoja.
Taistelu oli ensin tasaväkistä, mutta Tordenskiold tiesi tiedustelunsa ansiosta, että hänellä oli enemmän tulivoimaa kuin ruotsalaisilla, ja tanskalaiset alkoivatkin pian päästä taistelussa niskan päälle. Erityisesti raehauliammukset, joiden sisältämät terävät metallikappaleet levisivät laukaisun jälkeen laajalle, tekivät pahaa jälkeä.
Ruotsalaiset jättivät saarella olevat tykkinsä suojautuakseen tanskalaisten tulitukselta, ja Stenbockenin miehistö pakeni saarelle tai rannikolle.
Keskipäivän aikaan Ruotsin lippu laskettiin Stenbockenin mastosta – Tordenskiold oli voittanut. Ruotsin kuninkaan maajoukot olivat tuolloin Norjassa, jossa ne olivat kohdanneet kovaa vastarintaa ja jääneet Frederikstenin rajalinnoitusta ympäröivälle alueelle odottamaan Dynekilenistä tulevia huoltoaluksia. Menetettyään aluksensa Dynekilenissä kuningas joutui kuitenkin perumaan hyökkäyssuunnitelmansa.
Tordenskioldin fregatti Hvide Ørn tunnettiin Pohjolan nopeimpana laivana.
Sankaria nöyryytettiin
Voitto Dynekilenin vuonossa oli Tordenskioldin uran huippuhetki, ja tarinat kylmän rauhallisesta meriupseerista ja hänen urheasta miehistöstään kantautuivat Kööpenhaminaan. Taistelu oli ollut sodan näyttävimpiä, ja yhtä näyttävät olivat sen seuraukset.
Kun ruotsalaiset olivat tajunneet hävinneensä taistelun, miehistö oli käsketty tuhoamaan laivat, mutta sitä tanskalaiset eivät voineet sallia. He olivat nousseet päättäväisesti ruotsalaisten laivoihin, jotka olivat vaarassa räjähtää ruutivarastoissa palavien tervatynnyreiden ja kytevien sytytyslankojen vuoksi.
Kerrottiin, miten rohkeat tanskalaissotilaat olivat viime hetkellä vetäneet sytytyslangat tynnyreistä tai sammuttaneet paloja vaatteillaan, ja Kronborgin linnan tykit ampuivat 27 laukausta voiton kunniaksi. Tordenskiold palkittiin komentajan arvolla, ja marraskuussa hänet nimitettiin Norjan meripuolustuksen johtoon.
Toukokuussa 1717 eli kymmenen kuukautta Dynekilenin riemuvoiton jälkeen Tordenskioldin onni näytti kuitenkin kääntyvän. Tanskalaiset tiesivät Ruotsin Norjan-suunnitelmista ja päättivät hyökätä Göteborgiin. Jos he onnistuisivat pääsemään kaupunkiin, laivasto voisi murskata koko Göteborgin eskaaderin, telakan ja varastot ja sotkea siten Kaarle XII:n aikeet.
Tordenskiold yritti yllätyshyökkästä, kuten Dynekilenissä, mutta suunnitelma epäonnistui. Ruotsalaiset huomasivat Tanskan laivaston ajoissa ja odottivat sitä taisteluvalmiina Göteborgin sataman sisääntuloväylän luona, ja Tordenskiold kärsi kirvelevän tappion 14. toukokuuta 1717.
Yhtä huonosti hänelle kävi pari kuukautta myöhemmin hyökkäyksessä Strömstadiin ruotsalaisten huollon päätukikohtaan, kun hänen yllätyshyökkäyksensä epäonnistui jälleen.
Tordenskiold sai potkut
Tordenskiold oli taistellut urheasti – Göteborgissa häneltä ammuttiin laiva alta ja Strömstadissa hän haavoittui olkapäähän ja reiteen – mutta Tanskan kuningas Fredrik erotti hänet kuitenkin Pohjanmeren eskaaderin päällikön tehtävästä. Ruotsin jatkuvan hyökkäysuhan alla kuningas tarvitsi miestä, joka kykeni yhteistyöhön upseerikollegoidensa kanssa, eikä Tordenskioldista ollut siihen. Tämä pantiin 7. joulukuuta 1717 Kööpenhaminaan menevään laivaan.
Matkalla laiva joutui kaapparilaivan hyökkäyksen kohteeksi, ja neljä miestä kuoli. Miehistö joi itsensä juovuksiin, ja kun Tordenskiold heräsi humalastaan, laiva oli ajanut karille Kullenin edustalla. Epäonninen sankari seilasi rievuilla ja vaatteilla paikatulla jollalla Helsingøriin, jossa hän nousi maihin alastomana, nääntyneenä ja nöyryytettynä.
Tordenskioldin ura ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Keväällä 1718 hän lähti taas merille, ja heinäkuussa 1719 hän sai pelottelun, juonittelun ja hyökkäysuhan avulla Marstrandin kaupungin linnoituksen komentajan antautumaan vain kolmessa päivässä. Tanskalaiset pääsivät vihdoin yrittämään pelätyn Göteborgin laivaston kimppuun.
Tordenskioldin voittokulku jatkui vielä 8. lokakuuta, kun hän tunkeutui 4 000 sotilaan ruotsalaisvaruskunnan nenän edessä Göteborgin satamaan kahdeksalla sluupilla ja tuhosi ruotsalaisten fregatin, kaksi kaleeria ja ruutilaivan.
Kun satamaa vartioineesta valvontaveneestä kysyttiin hyökkäyksen jälkeen, keitä Tordenskioldin sluupissa oli, hän vastasi: ”Tordenskiold. Käänny ja vie terveisiä komentajallesi. Kerro hänelle, että olen täällä opettamassa häntä pysymään valppaana!”
Onni kääntyi
Se jäi Tordenskioldin viimeiseksi taisteluksi. 6. marraskuuta 1719 Tanska ja Ruotsi solmivat aselevon, ja rauhansopimus allekirjoitettiin 3. heinäkuuta 1720. Tordenskiold palkittiin ylennyksellä vara-amiraaliksi ja kuninkaan muotokuvalla.
Tordenskiold oli vielä nuori mies, vasta 29-vuotias, mutta varakas. Sodan aikana hän oli saanut suuria palkkioita ja vallannut laivastoja, ja hän omisti nyt useita kauppalaivoja ja hienon asunnon Kööpenhaminassa.
Tordenskiold ei ehtinyt kuitenkaan nauttimaan elämästään pitkään, sillä syyskuussa 1720 hän lähti matkalle, josta tuli hänen viimeisensä. Historioitsijat eivät tiedä varmasti, minne Tordenskiold oli matkalla, mutta hän ei koskaan päässyt perille.
Kylmänä marraskuun aamuna Keski-Saksassa meriurhon tyhmänrohkeus ja temperamentti koituivat hänen kohtalokseen.
Muutama ilta aikaisemmin hän oli tavannut Hannoverissa illallisilla ruotsalaisen aatelismiehen Staël von Holsteinin, joka asui Hampurissa ja elätti itsensä korttihuijarina. Tordenskiold kertoi suureen ääneen mielipiteensä moisesta elämästä, eikä aikaakaan kun miehet olivat käsikähmässä ja Staël von Holstein haastoi Tordenskioldin kaksintaisteluun.
Miehet tapasivat 12. marraskuuta Sehlwiesen niityllä 15 kilometriä Hannoverista pohjoiseen. Kaksintaistelua oltiin käyty vasta sekunteja, kun Staël von Holsteinin miekka porautui kohtalokkaasti Tordenskioldin oikeaan kylkeen. Tordenskiold kaatui, nousi vielä uudelleen, mutta lyyhistyi sitten maahan verta vuotaen ja kuolemaa tehden.
Tordenskioldin balsamoitu ruumis vietiin Kööpenhaminaan ja laskettiin kryptaan Holmens Kirken lattian alle ilman kristillisiä hautajaisseremonioita, sillä kaksintaistelut olivat kiellettyjä.
Kuningas kuitenkin osoitti kunnioitustaan vainajalle, ja Tordenskiold haudattiin yöllä soihtujen valossa erityisrituaalissa, joka vaati kuninkaan hyväksynnän. Kuoltuaankin merisankari saattoi luottaa kuninkaan suosioon.