Siivooja narautti vakoojan
Stig Wennerström oli kokeneena vakoojana tottunut turvaamaan selustansa eikä hän olisi voinut kuvitella, että hänen apulaisensa kavaltaa hänet turvallisuuspoliisille. Näin kuitenkin tapahtui.

”Kotka” kättelee puolustusattasea Vitali Nikolskia, joka oli hänen yhteyshenkilönsä GRU:ssa.
Ruotsin maineikkain vakooja Stig Wennerström (koodinimeltään Örnen eli Kotka) petti maataan vuosien ajan välittämällä arvokasta ja luottamuksellista tietoa Ruotsin puolustuksesta Neuvostoliitolle. Hänen paljastumisensa syynä oli se, että Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo sai apua vakoojan omaan sisäpiiriin kuuluvalta henkilöltä.
Wennerströmiä epäiltiin
Toukokuussa 1963 Säpo otti yhteyttä Wennerströmin kotiapulaiseen Carin Roséniin ja ilmoitti, että Wennerströmiä epäiltiin vakoilusta. Seuraavassa kuussa Rosén paljasti, että eversti Wennerströmillä oli salainen ullakkohuone, jossa oli muun muassa radio. Rosén lähetti radion taajuudet Säpolle, jossa pystyttiin näin päättelemään, että vakooja piti yllä yhteyksiä Neuvostoliittoon Itä-Saksassa olevien kontaktien kautta.
Rosén veti lopullisesti maton huippuvakoojan jalkojen alta 19. kesäkuuta. Tuolloin hän löysi muutamia filmirullia, jotka hän lähetti Säpolle. Filmiltä löytyi runsaasti luottamuksellisia tietoja, ja nyt Säpolla oli siis todisteet. Yksi Ruotsin pahimmista pettureista oli paljastunut.