Palavista autonrenkaista ja muusta rojusta nousi sakea musta savu. Roviolla poltettiin Pol Potin ruumista. Huhtikuun 15. päivän iltana vuonna 1998 hän oli sanonut vaimolleen voivansa huonosti.
Hetken kuluttua hän kuoli, todennäköisesti sydänkohtaukseen. Noin 1,7 miljoonan maanmiehensä kuolemasta vastuussa ollut Pol Pot koki luonnollisen kuoleman 73-vuotiaana.
Saloth Sar, jonka maailma tuntee paremmin nimellä Pol Pot, syntyi vuonna 1925 Prek Sbauvin kalastajakylässä Phnom Penhin pohjoispuolella Ranskan Indokiinaan kuuluneessa Kambodžassa.
Saloth Sar oli luonteeltaan lempeä ja herkkä lapsi. Mikään ei enteillyt sitä, että hän tulisi olemaan vastuussa lähes kahden miljoonan ihmisen kuolemasta. Koulussa hän oli keskitasoa, ja koulutoverit pitivät häntä mukavana kaverina, joka ei tekisi pahaa kenellekään.
Saloth Sar ei erottunut koulutovereistaan kuin yhdessä suhteessa: muiden lasten vanhemmat olivat köyhiä maanviljelijöitä, mutta hänen perheensä oli varakas, ja sillä oli yhteyksiä kuningashuoneeseen. Perheen suhteiden ansiosta hän pääsi vuonna 1935 ranskankieliseen oppikouluun Phnom Penhiin ja edelleen arvostettuun Lycée Sisowathin lukioon vuonna 1947.
Opinnot sujuivat kehnosti, eikä hän ollut erityinen lahjakkuus myöskään harrastuksissaan viulunsoitossa ja teatterissa. Hän vaihtoi lukion tekniseen kouluun ja sai vuonna 1949 stipendin teknilliseen korkeakouluun Pariisiin opiskelemaan radiotekniikkaa.
Kotimaassaan Saloth Sar ei ollut osoittanut minkäänlaista kiinnostusta politiikkaan, mutta Pariisissa hän koki yhteiskunnallisen heräämisen ja liittyi vuonna 1951 maanalaiseen kommunistiseen järjestöön Cercle Marxisteen ja Ranskan kommunistiseen puolueeseen Parti communiste françaisiin.
Monet Saloth Sarin opiskelutovereista olivat vakaumuksellisia kommunisteja ja ihailivat Neuvostoliiton johtajaa Josif Stalinia. Saloth Sar osallistui Pariisin kommunistien pitämiin opintopiireihin, joissa keskusteltiin myös Kambodžan tulevaisuudesta: miten maa voisi päästä Ranskan siirtomaavallasta, ja kuka ottaisi vallan ranskalaisten jälkeen?
Tammikuussa 1954 Saloth Sarin opinnot keskeytyivät. Hän ei ollut kolmen Pariisissa viettämänsä vuoden aikana suorittanut yhtäkään kurssia hyväksytysti, joten hänen oli palattava takaisin Kambodžaan. Hän oli ensimmäinen Marxilaisen piirin jäsen Kambodžassa, ja hän sai tehtäväkseen kartoittaa hallitusta vastaan kapinoivat voimat.
Paluu Kambodžaan oli järkytys Saloth Sarille: maa oli täydessä sotatilassa. Taistelu siirtomaavaltaa vastaan oli muuttunut sisällissodaksi. Phnom Penh oli täynnä sotilaita, ja kansan köyhyys oli entistä silmiinpistävämpää.
Pol Pot oli yksityishenkilönä karismaattinen ja miellyttävä.
Pol Pot suunnitteli vallankumousta
Japani oli miehittänyt Kambodžan vuonna 1941 ja julistanut sen itsenäiseksi vuonna 1945. Ranskan alaisuudessa valtion keulakuvana toimineesta kuninkaasta Norodom Sihanoukista oli tullut itsenäisen valtion kuningas.
Japanin antauduttua toisessa maailmansodassa ranskalaiset olivat peruuttaneet maan itsenäisyyden ja yrittivät palauttaa siirtomaavallan. Kambodžassa kuitenkin katsottiin Ranskan siirtomaaoikeuksien päättyneen, koska Japani oli miehittänyt Kambodžan eikä Ranska ollut sitä estänyt. Ranska joutui tyytymään siihen, että Kambodžasta tuli autonominen osa Ranskan Indokiinaa.
Ranskan hallintoa vastaan taistelemaan perustettiin Kambodžan itsenäisyyttä ajava Khmer Issarak (Itsenäinen Khmer) -liike ja Vietnamin itsenäisyysliitto Viêt Minh. Indokiinan itsenäistymispyrkimykset kärjistyivät Vietnamissa vuonna 1946 Indokiinan sodaksi.
Kambodžan kuningas ja Ranska solmivat vuonna 1949 sopimukseen, jonka mukaan Kambodža oli muodollisesti itsenäinen. Ranska hallitsi edelleen lähes kaikkea, ja aitoa itsenäisyyttä alettiin vaatia jälleen vuonna 1951.
Kuningas Sihanouk julisti Kambodžan itsenäiseksi kesällä 1953. Ranska oli niin ahtaalla Vietnamin kanssa Indokiinan sodassa, että se tunnusti Kambodžan itsenäisyyden 9. marraskuuta vuonna 1953, kun kuningas Sihanouk lupasi Kambodžan taistelevan kommunismia vastaan.
Kambodžaan palattuaan Saloth Sar liittyi maanalaisesti toimivaan Indokiinan kommunistiseen puolueeseen.
Hän eli kaksoiselämää: hän suunnitteli aseellista vallankumousta esiintyen useilla peitenimillä, muun muassa nimellä Pol, toisaalta hän työskenteli opettajana ranskankielisessä yksityiskoulussa, jossa hän opetti ranskaa, historiaa ja maantietoa. Oppilaat pitivät maailmaa nähneestä ja oppineesta opettajasta, jolla oli aina valkoinen paita ja tummansiniset housut. Hän oli lempeä ja iloinen toisin kuin ankara ja kireä puolisonsa Khieu Ponnary, joka myös oli opettaja. Opettajana Saloth Sar ei koskaan tuonut esiin poliittisia näkemyksiään.
Kun Indokiinan sota päättyi vuonna 1954, Vietnam jaettiin Geneven konferenssissa kahtia Etelä- ja Pohjois-Vietnamiin. Rauhallisempia aikoja odottaneet kambodžalaiset joutuivat pettymään katkerasti. Genevessä oli sovittu, että Vietnam yhdistettäisiin vuonna 1956 laillisten vaalien tuloksen mukaan, mutta Etelä-Vietnamin johtaja kieltäytyi edes neuvottelemasta vaalien järjestämisestä. Tilanne johti Vietnamin sodan puhkeamiseen vuonna 1959.
Yhdysvaltain ilmavoimat pommittivat vuonna 1965 Kambodžaa, koska Vietkongin sissit hyökkäilivät Etelä-Vietnamin kimppuun Kambodžasta käsin. Vaikka Yhdysvaltain pommitusten kohde olivatkin Vietkongin sissit, niiden uhrit olivat pääasiassa Kambodžan maaseudun siviilejä.
Yhdysvallat halusi Kambodžaan itselleen myönteisen hallinnon, ja oikeisto voitti sen tuella vaalit vuonna 1966. Hallitus ryhtyi puhdistamaan maata vasemmistolaisista aineksista. Maassa alkoivat kommunistivainot, joissa monia vangittiin ja teloitettiin.
Vuonna 1963 Kambodžan vastaperustetun kommunistisen puolueen pääsihteeriksi valittu Saloth Sar pakeni viidakkoon, jossa hän piileskeli seuraavat seitsemän vuotta ja toimi kuningasvallan kaatamiseksi. Viidakkovuosina syntyi kommunistinen järjestö Punaiset khmerit. Saloth Sar otti itselleen sissinimen ”Veli numero yksi”.
Vuonna 1970 vallan Kambodžassa kaappasi kuitenkin oikeistolainen kenraali Lon Nol. Kun Sihanoukin johtama Kambodža oli pyrkinyt pysyttelemään puolueettomana, Lon Nol antoi Yhdysvalloille oikeuden käyttää Kambodžaa tukikohtana Vietkongia vastaan tekemissään hyökkäyksissä.
Kambodžassa puhkesi sisällissota. Kommunisteista aikaisemmin eroon pyrkinyt Sihanouk löysi nyt yhteisen sävelen punakhmerien kanssa, sillä näillä oli käytännössä koko maaseudun tuki. Kuningasvallan kaatamiseen tähdänneet sissit ryhtyivät puolustamaan kuningasta sotilashallintoa vastaan: ”Taistelemme Sihanoukin palauttamiseksi valtaan” oli punakhmerien tunnuslause.
Kambodžan maaseudun väestö oli valmis tukemaan ketä tahansa, joka toisi muutoksen. Pohjoisvietnamilaisten liittolaistensa aseistamat ja maaseudun asukkaiden ruokkimat punakhmerit valtasivat alueen toisensa jälkeen ja lopulta pääkaupungin keväällä 1975. Lon Nol pakeni tukijoineen taistelujen raunioittamasta Phnom Penhistä.
- huhtikuuta 1975 valta vaihtui. Konekiväärit vaikenivat, kranaattituli päättyi ja pääkaupunki hiljeni. Kun mustiin puetut paljasjalkaiset sissit saapuivat kaupunkiin, he saivat sankarien vastaanoton. Iloa ei kuitenkaan kestänyt kauaa.
Punakhmerit käyttivät erityisen mielellään lapsisotilaita.
Pol Pot tyhjensi kaupungit ihmisistä
”Veli numero yksi” oli viidakossa piileskellessään suunnitellut Kambodžan tulevaisuutta. Nyt alkaisi kokonaan uusi aikakausi, ja sen merkiksi otettaisiin käyttöön uusi ajanlasku, jossa vallankumousvuosi 1975 oli vuosi nolla. Kambodžasta tuli nyt Demokraattinen Kamputsea, maanviljelysvaltio vailla luokkaeroja.
Kommunismiin siirryttäisiin suoraan ilman välivaiheita. Raha poistettaisiin käytöstä ja uskonto kiellettäisiin. Kaikki olisivat samanarvoisia ja käyttäisivät samanlaisia vaatteita ja tekisivät työtä yhteisen päämäärän eteen.
Saloth Sar ei itse ollut Phnom Penhissä, mutta lähes kahden miljoonan asukkaan pääkaupunki tyhjennettiin hänen käskystään. Kaikki ihmiset komennettiin kadulle, jopa sairaat ja kuolevat ajettiin sairasvuoteiltaan. Kukaan ei saanut ottaa mitään mukaansa. Kaikki marssitettiin ulos kaupungista maaseudulle perustamaan suurkollektiiveja, joissa alettaisiin viljellä riisiä.
Perheenjäsenet erotettiin toisistaan ja sairaat ja vanhukset, joista ei ollut kävelemään, teloitettiin. Marssilla riisiviljelmille kuoli ainakin 10 000 henkeä lisää.
Kaikki suuret kaupungit tyhjennettiin samalla tavalla kuin pääkaupunki Phnom Penh. Alle viikossa koko maan väestö oli siirretty maaseudulle.
Saloth Sar halusi estää maan eliittiä nousemasta vastarintaan. Maanteiden varsilla oli tarkastuspisteitä, joissa selvitettiin ihmisten taustaa. Kaikkia korkeasti koulutettuja ja älymystöä pyydettiin ilmoittautumaan kansakunnan jälleenrakennustyöhön. Kaikki ilmoittautuneet teloitettiin.
Saloth Sar palasi 23. huhtikuuta 1975 vaivihkaa takaisin autioon Phnom Penhiin. Tyhjät kadut ja rakennukset todistivat hänen onnistuneen. Hän oli murskannut imperialistit ja ajanut Yhdysvaltojen käskyläiset ulos. Ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen hänen ei tarvinnut piilotella ja pakoilla, vaan hän saattoi viimein aloittaa ihanneyhteiskuntansa rakentamisen.
Pol Pot menetti tukensa
Saloth Sar halusi uuden ajan alkamisen merkiksi myös hylätä menneisyytensä. Hän katkaisi kaikki suhteet perheeseensä ja sukulaisiinsa ja otti nimekseen Pol Pot. Hän alkoi uurastaa maan talouden kohentamisen parissa. Nelivuotissuunnitelma valmistui elokuussa 1976.
Pol Pot esitteli puoluejohdolle ohjelman, jonka keskeiset osa-alueet olivat kehitys ja puolustus. Kehitys tarkoitti sitä, että koko maa valjastettaisiin viljelemään riisiä. Riisistä saatavilla vientituloilla rakennettaisiin tehtaita, joissa alettaisiin valmistaa tuotteita kansalle. Pol Potin tunnuslause oli: ”Niin kauan kuin meillä on riisiä, meillä on kaikkea.”
Riisinviljelyn rinnalla toinen keskeinen asia oli valtion puolustus. Pol Pot tähdensi jatkuvasti valtion vihollisten eliminoimisen tärkeyttä. ”Jos olemme hitaita ja heikkoja, viholliset pääsevät sabotoimaan valtiota.”
Salamurhan pelossa Pol Pot eli syrjäänvetäytynyttä elämää jatkuvasti varuillaan ja aina henkivartijoiden ympäröimänä. Hän ei näyttäytynyt julkisuudessa, vaan pani ministerit asialle. Puoluejohdon lisäksi vain harvat tiesivät, kuka maata todellisuudessa johti. Edes Pol Potin sisarukset eivät tienneet veljensä olevan maan todellinen valtias.
Pol Potin suunnitelmatalous osoittautui pian epäonnistuneeksi. Hänen laskelmansa riisintuotannosta olivat aivan liian optimistisia. Vaikka kansa raatoi kuusitoistatuntisia päiviä riisipelloilla, satoa ei saatu hänen laskelmiensa edellyttämää kolmea tonnia hehtaarilta. Ennen punakhmerien vallankumousta Kambodžan riisisato oli ollut noin tonni hehtaarilta. Sen kolminkertaistaminen ei kerta kaikkiaan ollut mahdollista.
Maassa ei ollut riittävästi lannoitteita eikä maatalouskoneita, eivätkä kaupungeista riisipelloille pakotetut ihmiset tienneet maataloudesta mitään. Tuloksena oli, että riisisato ei riittänyt edes kansan ruokkimiseen.
Nälänhätä oli alkanut itse asiassa jo syksyllä 1975. Aluksi jokainen kansalainen sai päivässä täyden tai puoli kulhollista riisiä. Pian päiväannos kutistui niin, että kulhon pohja hädin tuskin peittyi.
Pol Potia ei häirinnyt, vaikka suurin osa kansasta näki nälkää. Hänen tavoitteenaan oli ansaita riisinviennillä, joten nälänhädästä huolimatta hän antoi takavarikoida puolet sadosta myyntiin. Nälkä ajoi vallankumouksen suosion laskuun.
Toinen kansan karsastama seikka oli uskonnon kieltäminen, sillä kambodžalaiset olivat vuosituhansia olleet hartaita buddhalaisia. Vallankumousideologian mukaan uskonto oli kilpailija, joten pagodit, temppelit ja luostarit purettiin tai muutettiin vankiloiksi tai kuulustelukeskuksiksi.
Kambodžassa oli noin 50 000 buddhalaista munkkia, joista vain ani harvat välttyivät teloitukselta ja pääsivät pakenemaan.
Kaikki omaisuus keittoastioita ja kotieläimiä sekä työvälineitä myöten takavarikoitiin valtiolle, sillä kukaan ei saanut omistaa enempää kuin muut. Kaikilla oli vain musta vaatekerta, pyyhe, kulho ja lusikka. Kulhoa ja lusikkaa käytettiin yhteisruokailuissa, jotka nekin olivat omiaan lisäämään tyytymättömyyttä vallankumousta kohtaan.
Perinteisesti perheet olivat kokoontuneet aterioille ja viettämään aikaa yhdessä, mutta nyt kaikkien oli syötävä vähäiset annoksensa suurissa ruokasaleissa, joissa miehet, naiset ja lapset istuivat erillään.
Pol Potin talouden johtoajatus oli tehdä koko Kambodžasta yhtä suurta riisipeltoa ja ansaita riisin viennillä.
Kaikki Lon Nolin hallinnossa toimineet katsottiin poliittisiksi vastustajiksi, jotka oli eliminoitava. Punakhmerit teloittivat syksyjen 1975 ja 1976 välisenä aikana yhteensä noin 200 000 sotilasta, poliisia ja virkamiestä. Puhdistuksista huolimatta valtion vihollisia löytyi koko ajan lisää – myös puolueen sisältä.
Pol Potin mielestä valtion viholliset olivat syyllisiä maan ongelmiin: ”Puoluetta vaivaa sairaus, jota emme pysty tarkasti paikallistamaan. Olemme turhaan etsineet taudinaiheuttajia. Ne ovat toistaiseksi piiloissaan, mutta vallankumouksen edetessä me löydämme ne”, varoitti Pol Pot puoluekokouksessa joulukuussa 1976.
Muutamaa kuukautta myöhemmin pitämässään radiopuheessa Pol Pot arvioi, että kaksi prosenttia kansasta, (siis noin 140 000 henkeä) oli sabotoijia, vihollisia tai pettureita, jotka oli tuhottava.
Pol Pot määräsi poliisin tappamaan ahkerammin
Turvallisuuspoliisilla oli jo ennenkin ollut kädet täynnä työtä, mutta Pol Potin noustua valtaan turvallisuuspoliisin Santebalin työmäärä kasvoi entisestään. Sen ohjenuorana oli näkemys, että oli parempi surmata kymmenen viatonta kuin antaa yhdenkään syyllisen päästä vapaaksi.
Vihollisia riitti: jos jollakulla oli silmälasit, hän oli mahdollinen intellektuelli ja siksi surmattava.
Ulkomaalaiset ja ulkomaalaisten kanssa aviossa olevat saattoivat olla ulkovaltojen agentteja. Vuonna 1978 Kambodžan itäosisssa teloitettiin noin 400 000 ihmistä, jotka Pol Potin sanojen mukaan olivat päällisin puolin kambodžalaisia, mutta sisimmässään vietnamilaisia.
Veri virtasi myös puolueen sisällä. Ministerit ja paikallisjohtajat saatiin kiduttamalla tunnustamaan olevansa sopimattomia tehtäväänsä, mistä rangaistuksena oli kuolemantuomio. Yhden perheenjäsenen tuomio merkitsi tuomiota koko perheelle isovanhempia myöten. Lisäksi epäillyistä puristettiin muiden pettureiden nimiä kiduttamalla.
Kuolemantuomioita ei yleensä toimeenpantu ampumalla, sillä ammukset olivat kalliita. Teloitukset tehtiin yleensä iskemällä tuomittua metalliputkella takaraivoon tai halkaisemalla hänen vatsansa. Ympäri maata joukkohaudat olivat kukkuroillaan ruumiita, mutta valtion viholliset eivät silti vähentyneet.
Hallitus oli korviaan myöten vaikeuksissa, kansa kärsi nälkää ja Pol Pot näki pettureita ja tihutöiden tekijöitä kaikkialla. Suojellakseen itseään Pol Pot vaihtoi jatkuvasti asuinpaikkaa ja oli aina korkeiden muurien ja vartijoiden ympäröimänä. Hänen henkilökuntansa oli jatkuvassa hengenvaarassa.
Jos hänen vatsansa tuli kipeäksi, hän epäili saaneensa myrkkyä, joten oli parasta antaa teloittaa koko keittiöhenkilökunta. Jos sähköt katkesivat tai veden tulo keskeytyi, niistä vastaavat henkilöt saivat maksaa huolimattomuudestaan hengellään.
Kambodža oli viitisen vuotta täysin suljettu maa. Joukkotuhonta tuli yleiseen tietoon vasta, kun punakhmerit oli kukistettu.
Vietnam voitti punakhmerit
Painajainen päättyi vasta vuoden 1978 lopulla Vietnamin väliintuloon.
Punakhmerit olivat toistuvasti hyökkäilleet Vietnamin puolelle ja surmanneet rajaseuduilla asuvaa siviiliväestöä. Lopulta Vietnamin mitta tuli täyteen, ja joulukuussa 1978 Vietnamin armeija hyökkäsi Kambodžaan. Vietnamilaiset olivat odottaneet saavansa vastaansa ankaraa vastarintaa, mutta armeija kohtasikin joukkohautoja ja uupuneen, nälän ja tautien heikentämän kansan.
Vietnamin kokenut armeija sai punakhmerit helposti perääntymään ja marssi autioon Phnom Penhiin tammikuussa 1979. Pääkaupunki oli sellaisena kuin se oli jäänyt noin kolme ja puoli vuotta aikaisemmin, nyt se oli vain pölyn ja tomun peitossa.
Vietnamin vallattua Kambodžan maailmalle alkoi valjeta, mitä oli tapahtunut. Joukkohaudoista törrötti ruumiinjäseniä, ja vankiloissa näkyi kidutusvälineitä ja runneltuja ruumiita. Kambodžan asukkaat kertoivat vapauttajilleen kokemistaan kammottavista pahoinpitelyistä, nälästä ja punakhmerien terrorista.
Päätekijä kommunistisen puolueen pääsihteeri ja valtion pääministeri Pol Pot oli kuitenkin kadonnut. Varhain aamulla 7. tammikuuta 1979 hän oli noussut helikopteriin, joka oli ottanut suunnan koti Thaimaata.
Seuraavan vuosikymmenen ajan punakhmerit yrittivät turhaan valloittaa Kambodžaa takaisin Vietnamille myönteiseltä uudelta hallinnolta.
Pol Pot ja muut punakhmerien johtajat piilottelivat leireissä Thaimaan ja Kambodžan rajaseudun viidakoissa. Pol Pot, joka oli ottanut uudeksi sissinimekseen, ”Isoisä 87” järjesti poliittisia ja yhteiskunnallisia opintopiirejä sisseille. Hän oli opintopiirien vetäjistä suosituin, sillä ”hän puhui kuin isä lapsilleen” ja ”oli iloinen ja ystävällinen”.
Tuol Slengin kuulustelukeskus eli S-21, jossa lapsisotilaat kiduttivat noin 14 000 ihmistä hengiltä, on nykyisin vankilamuseona.
Verkko kiristyi Pol Potin ympärillä
Pol Potin vaimo Khieu Ponnary kuoli 1980-luvun alussa pitkällisen mielisairauden murtamana. 60-vuotias Pol Pot meni vuonna 1985 naimisiin noin puolet itseään nuoremman Mea Sonin kanssa. Sonin kanssa Pol Pot sai ensimmäisen ja ainoan lapsensa: tyttären, joka sai nimekseen Sith.
Muutama vuosi kului rauhallisesti leireissä viidakon kätköissä, kunnes 1990-luvun puolivälissä punakhmerien rivit alkoivat hajaantua, ja monet jättivät koko liikkeen, mikä sai Pol Potin vainoharhaisuuden jälleen heräämään.
Ikääntyvä entinen hirmuhallitsija oli vakuuttunut siitä, että puoluetoverit suunnittelivat salaliittoa häntä vastaan ja yrittivät päästä hänestä eroon.
Kesäkuussa 1997 Pol Pot pani henkivartijansa eliminoimaan kuvittelemansa salaliiton johtajan, entisen puolustusministerin Son Senin sekä tämän puolison ja perheen. Kaikkiaan neljätoista henkeä ammuttiin, ja ruumiiden yli ajettiin kuorma-autolla lukuisia kertoja.
Murhat saivat punakhmerien armeijan ylipäällikön Ta Mokin arvelemaan, että hän olisi Pol Potin vainoharhojen seuraava uhri. Hän ei jäänyt odottelemaan, vaan määräsi omat miehensä vangitsemaan Pol Potin. Pol Pot pakeni vaimonsa ja tyttärensä kanssa viidakkoon, mutta jäi kiinni jo kolmen päivän kuluttua.
Hän oli kiinni saataessa lopen uupunut ja henkitoreissaan.
Ilmiselvästi heikossa kunnossa oleva Pol Pot ei jaksanut nousta kuulemaan tuomiotaan seisaaltaan vaan istui keppiinsä nojaten, kun Punakhmerien kenttätuomioistuin määräsi hänet 25. kesäkuuta 1997 elinkautiseen kotiarestiin Son Senin ja tämän perheen murhasta ja Punaisten khmerien pettämisestä.
”Kuolema petturi Pol Potille, jolla on verta käsissään”, huusivat kenttäoikeuteen osallistuneet punakhmerit, jotka olivat aikaisemmin tukeneet Pol Potia.
Kotiarestissa oleva Pol Pot antoi poikkeuksellisesti 23. lokakuuta 1997 haastattelun yhdysvaltalaiselle televisiotoimittajalle Nate Thayerille. Pol Pot puhui avoimesti itsestään ja omasta kuolemastaan, jonka hän tunsi lähestyvän, ja vastaili kysymyksiin punakhmerien hirmuvallasta:
”Päämääräni oli tehdä vallankumous, ei tappaa ihmisiä. Katso minua, vaikutanko minä väkivaltaiselta ihmiseltä? En. Minulla ei ole mitään ongelmia omantuntoni ja tavoitteitteni suhteen.” Hän myönsi määränneensä poliittisia vastustajiaan eliminoitavaksi: ”Meillä ei ollut muuta mahdollisuutta. Meidän täytyi luonnollisestikin puolustaa itseämme. Mutta on liioittelua väittää, että miljoonia olisi kuollut.”
Seuraavien kuukausien aikana Pol Potin terveys heikkeni ja pian hän joutui käyttämään lähes koko ajan lisähappea. 15. huhtikuuta 1998 kello kahdeksan aikaan illalla Pol Pot avasi radion kuunnellakseen tavalliseen tapaansa uutiset. Päivän pääaihe oli, että hänet luovutettaisiin kansainvälisen oikeuden tuomittavaksi rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Uutisten loputtua Pol Pot sanoi vaimolleen olevansa väsynyt ja huonovointinen ja menevänsä lepäämään. Muutaman minuutin kuluttua hän veti viimeisen hengenvetonsa.