Waterloossa kuoli 18. kesäkuuta 1815 tuhansia sotilaita, ja taistelu ratkaisi Napoleonin kohtalon. Aina siitä asti historioitsijat ja arkeologit ovat kuitenkin ihmetelleet sitä, miten vähän taisteluja seuranneina päivinä ja viikkoina kaivetuista joukkohaudoista on löytynyt sotilaiden jäännöksiä.
Pitkään on tiedetty, että monilta Waterloossa kaatuneelta kiskottiin suusta hampaat, joista myöhemmin tehtiin Waterloo-hampaina tunnettuja tekohampaita.
Skotlantilaisen Glasgow’n yliopiston konfliktiarkeologian keskuksen johtajan Tony Pollardin tekemä uusi tutkimus vahvistaa nyt toisen huhun, jota ruumiiden käsittelystä on kerrottu vuosikymmeniä: monen vainajan luut päätyivät haudan sijaan lannoitteeksi.
1800-luvun niin sanotut Waterloo-hampaat oli usein tehty norsunluusta muotoiltuun pohjaan istutetuista oikeista ihmishampaista.
Ihmisen ja eläinten luut olivat kysyttyä tavaraa
Pollard selvitti kaatuneiden kohtaloa käymällä läpi taistelukentällä vierailleiden kuvauksia. Sir Walter Scott, joka kävi paikalla joitakin kuukausia taistelun jälkeen, kertoi esimerkiksi, että ”kaikki verilöylyn kammottavat jäännökset oli joko poltettu tai haudattu”.
”Arvion mukaan Euroopan mantereelta vietiin yli miljoona bushelia ihmisen ja eläinten luita”, todetaan muutamia vuosia sodan jälkeen kirjoitetussa raportissa. ”Muun muassa Leipzigia, Austerlitzia ja Waterloota ympäröivät alueet, joilla oli käyty suuria taisteluja 15 tai 20 vuotta aiemmin, käytiin tarkkaan läpi.”
Tony Pollard päättelee, että ”ainakin osa isoista joukkohaudoista tyhjennettiin ihmisten ja eläinten luista, joilla 1800-luvun alkupuoliskolla oli maailmalla kova kysyntä fosfaattilannoitteena.”