Kesäkuun 18. päivä 1815 teki Brysselistä 15 kilometriä etelään sijaitsevasta kylästä kuuluisan.
Tuona päivänä Napoleonin johtama Ranskan armeija otti yhteen brittien, preussilaisten ja muiden saksalaisten muodostaman koalition joukkojen kanssa taistelussa, joka on sittemmin tunnettu Waterloon taisteluna.
Täältä voit lukea upseerin kuvauksen Waterloon taistelusta karttojen, silminnäkijäkertomusten ja upeiden kuvien kera.
Sisältökatsaus
- Waterloon taistelukenttä
- Waterloon taistelun esinäytös
- Napoleonin kenraaleja
- Preussilaiset saapuvat englantilaisten avuksi
- Waterloon taistelun suunnitelma karkaa käsistä
- Neljä yleistä taistelumuodostelmaa
- Napoleonin kaukoputki
- Kartat: Waterloon taistelu alusta loppuun
- Tappioluvut
- Wellington vei voiton
Waterloon taistelukenttä
Kapteeni John Kincaid tarkasteli tulevaa sotatannerta. Monet muut Waterloon taisteluun osallistuneet eivät koskaan nähneet juuri muuta kuin aivan nenänsä edessä olevan maakaistaleen, mutta Kincaidilla oli hyvä näkyvyys koko alueelle.
Kincaid kuului vihreäasuisiin tarkka-ampujiin, jotka olivat Wellingtonin herttuan taistelulinjan etupuolella olevan kaivannon suojissa.
Liittouman armeijan muut joukot, jotka tulivat Britanniasta, Alankomaista ja monista saksalaisvaltioista, odottivat parisataa metriä kauempana loivan rinteen takana. Tarkka-ampujat olivatkin ensimmäisiä, jotka kärsivät miestappioita Waterloon taistelussa Belgiassa.
Kincaid näki ranskalaisten järjestäytyneen taisteluvalmiuteen, ja pian ranskalaisten voimakas tykistö alkoikin moukaroida maata lähellä Kincaidin ja muiden tarkka-ampujien suojapaikkaa.
”Tykinkuula tuli Herra ties mistä ja vei mennessään erään upseerin pään”, Kincaid kirjoitti muistelmissaan.
Oli 18. kesäkuuta 1815 ja kello oli noin puoli kaksitoista aamupäivällä. Taistelu Euroopan tulevaisuudesta oli alkanut.
Uuvuttavien marssien ja kiihkeiden taisteluiden jälkeen nyt ratkaistaisiin, olisiko keisari Napoleonin aika lopullisesti ohi vai palaisiko hän vielä vavisuttamaan koko Eurooppaa.
Waterloon taistelukentät näyttävät nykyään tällaisilta.
Waterloon taistelun esinäytös
Kolme päivää aiemmin, 15. kesäkuuta 1815, Napoleon oli miehineen ylittänyt Ranskan ja Belgian välisen rajan. Koko muu Eurooppa oli liittoutunut häntä vastaan, ja voidakseen onnistua hänen oli pakko iskeä ensin.
Belgiassa häntä olivat vastassa Gerhard Blücherin preussilaiset sekä brittiläisen Arthur Wellesleyn eli Wellingtonin herttuan johtama armeija, jossa oli sotilaita viidestä valtiosta.
Yhteensä liittoumalla oli noin 230 000 miestä ja Napoleonilla 130 000. Hän uskoi kuitenkin mahdollisuuksiinsa, jos hän voisi kohdata armeijat yksi kerrallaan. Sillä strategialla hän oli aiemminkin onnistunut.
Napoleon olikin saanut harhautettua Wellingtonin toisaalle ja ajanut Blücherin preussilaiset pakosalle Lignyn taistelussa 16. kesäkuuta.
Sitten hän oli lähtenyt Wellingtonin perään ja seurannut tätä vesisateessa koko seuraavan päivän.
”Minulle on annettu vastenmielinen armeija, heikko ja huonosti varusteltu, sekä kokematon esikunta.” Wellingtonin herttua kirjeessä Belgiasta, 1815
Aamulla 18. kesäkuuta ranskalaiset tiedustelijat kertoivat, että Wellingtonin joukot olivat järjestäytymässä taisteluun pienen Waterloon kaupungin eteläpuolella.
Napoleon näki tilaisuutensa Wellingtonin armeijan lyömiseen tulleen.
Tiedusteluraportin mukaan Blücher ja suurin osa tämän armeijaa olivat yhä pakomatkalla itään kohti Saksaa. Heitä seurasi ranskalaismarsalkka Emmanuel de Grouchy joukkoineen.
Napoleonin kenraaleja
Napoleon lähti sotaan heikolla armeijalla
Emmanuel de Grouchy – Armeijan hitain ratsastaja
Kun vihollinen olisi jo lähes lyöty, ratsuväki tulisi ja
tuhoaisi loput. Napoleon piti kokenutta Emmanuel de Grouchya sopivana tehtävään. Tämä osoittautui kuitenkin kykenemättömäksi itsenäisiin päätöksiin.
Jean-de-Dieu Soult – Tohelo esikuntapäällikkö
Napoleonia vuosikausia palvellut esikuntapäällikkö oli poissa, joten tehtävään nimitettiin marsalkka Jean-de-Dieu Soult. Hän oli hyvä strategi, mutta esikuntapäällikkönä hän teki virheitä virheen perään.
Michel Ney – Riitaisa marsalkka
Napoleon kutsui armeijan yhä osaa johtanutta marsalkka Michel Neytä ”urheimmista
urheimmaksi”, ja tämä onnistuikin usein hyökkäämään miehineen voittoon kiperissäkin tilanteissa. Hän oli kuitenkin riitaisa ja uhmasi vihoissaan Soultin käskyjä, ja puolen armeijan johtaminen oli hänelle liian suuri haaste.
Niinpä Napoleon päätti odottaa kaikessa rauhassa vielä hetken, jotta maa ehtisi kuivahtaa eikä hänen raskas tykistönsä uppoaisi liejuun.
Vasta puoliltapäivin Napoleon käski lopulta viedä tykit asemiin, ja pian ne saivatkin pamauttaa taistelulle jylisevät alkutahdit.
Napoleonin sata päivää ennen Waterloota
Tuhatmäärin sotilaita liittyi Napoleonin joukkoihin tämän palatessa Pariisiin.
Tykistö aloitti Waterloon taistelun
Napoleon oli saanut tykistökoulutuksen, ja usein hän aloitti taistelut tykistökeskityksellä, jonka tehtävä oli moukaroida aukko vihollisen linjaan.
”Sotaa käydään tykistöllä”, hän tapasi sanoa.
Sen jälkeen jalka- ja ratsuväen oli helppo hyökätä ja viedä taistelu nopeasti voitokkaaseen päätökseen.
Tällä kertaa 80 tykkiä suunnattiin kohti Wellingtonin armeijan itäistä siipeä. Tykeistä 48 oli valtavia pronssihirviöitä, jotka tunnettiin armeijassa lempinimellä ”keisarin nuoret tyttäret”.
Napoleonin sotien tykkejä Waterloon pelloilla.
Ne ampuivat massiivisia 12 naulan rautakuulia, kun muiden tykkien kuulat painoivat 6–9 naulaa. Napoleonin tykistön valmistautumista seuranneet kapteeni Kincaid ja muut Wellingtonin miehet olivat syystäkin hermostuneita. Maa tärisi, kun pommitus alkoi.
Tykinkuulat viuhuivat pellon yli kohti Wellingtonin joukkoja, ja kranaatit jättivät ilmaan jälkeensä valkoisen savuvanan kiitäessään kohti 700 metrin päässä olevaa vihollista. Eräs brittiläinen kersantti kertoi taistelun jälkeen:
”Vihollisen kranaatti leikkasi ylikersanttimme kahtia, jatkoi matkaansa, repi erään krenatöörin pään ja räjähti lopulta metrin päässä minusta lennättäen minut pari metriä ilmaan.”
Kersantti pääsi jaloilleen poski palaneena ja univormu riekaleina ja ehti koota itsensä riittävästi estääkseen nuorta värvättyä pakenemasta suin päin paikalta.
Ranskalaiset ampuivat puolen tunnin aikana 2 700 tykinkuulaa ja 900 kranaattia brittejä kohti.
Napoleon seurasi ankaraa pommitusta tarkkailupaikaltaan La Belle Alliance -nimisen krouvin läheltä, ja sieltä Wellingtonin asemat näyttivät olevan hätää kärsimässä.
Wellingtonin tilanne ei kuitenkaan ollut niin huono kuin miltä ehkä näytti.
Muut strategit sijoittivat yleensä joukkonsa puolustusasemiin mahdollisimman korkeaan maastokohtaan, mutta Wellington sijoitti aina miehensä hieman taaemmas ja alemmas rinteen taakse, missä nämä olivat suojassa vihollisen tykistön pahimmalta tulitukselta.
Waterloossa Wellingtonia auttoi vielä kostea ilma, sillä tavallisesti tykinkuulat pudottuaan kimpoilivat tai vierivät kovaa vauhtia, mutta nyt ne upposivat märkään multaan ennen kuin ne ehtivät tehdä tuhojaan tiiviissä muodostelmissa.
Myös kranaatit painuivat puoliksi maahan ennen räjähtämistään, mikä heikensi niiden tuhovoimaa. Niinpä ankara tulitus ei tehnytkään niin pahaa jälkeä kuin Napoleon luuli.
Preussilaiset saapuvat englantilaisten avuksi
Alankomaalaisen Jan Willem Pienemanin maalaus vuodelta 1824: Waterloon taistelu. Kuvassa on Wellingtonin herttua sillä hetkellä, kun hän saa tiedon, että preussilaisjoukot ovat pian tulossa hänen avukseen.
Jos Napoleon olisi nähnyt itsensä Wellingtonin, hän olisi huomannut tämän tähyilevän toistuvasti kohti itää. Tämä tiesi preussilaisten olevan tulossa.
Vanhan kunnon Blücherin armeija ei ollutkaan tuhoutunut, kuten Napoleon luuli.
Pari päivää aiemmin kokemansa tappion jälkeen Blücher oli kääntänyt joukkonsa kohti pohjoista liittyäkseen pian taas Wellingtonin joukkoihin, kunhan hänen armeijansa olisi toipunut riittävästi.
”Aamulla meillä oli 90 prosentin mahdollisuus voittaa. Nyt meillä on yhä 60 prosentin mahdollisuus.”
Aina varovainen Wellington oli uskaltautunut ryhtyä taisteluun Waterloossa vain koska Blücher oli luvannut tulla hänen avukseen. Preussilaiset olivat Wavressa vain 16 kilometrin päässä ja ehtisivät päivän aikana paikalle.
Napoleon tiesi hyvin preussilaisten olevan lähistöllä, sillä hän oli kuullut asiasta marsalkka Grouchylta.
Hän kuitenkin suhtautui asiaan rauhallisesti, koska vangeiksi jääneiden sotilaiden mukaan Blücherin armeija oli erittäin heikossa kunnossa Lignyn taistelun jälkeen ja useat kolonnat olivat kuulemma palaamassa Saksaan.
Wavressa olevat preussilaiset eivät siis voisi millään muodostaa taistelukelpoista yksikköä.
Napoleon päätti, että Grouchy saisi kuitenkin varmistaa tilanteen.
Niinpä Napoleonin esikuntapäällikkö, marsalkka Jean-de-Dieu Soult välitti käskyn Grouchylle:
”Hänen majesteettinsa toivoo, että viette joukkonne kohti Wavrea ja lähemmäs meitä.”
Yhden maissa, kun Ranskan tykit olivat moukaroineet vihollista yli tunnin ajan, Napoleon ymmärsi, että olisi ollut parempi kutsua Grouchyn 33 000 miestä suoraan luokseen.
Preussilaisten kodinturvajoukkojen lakin rististä tuli arvostettu kunniamerkki.
Saksalaiset ratkaisivat taistelun
Waterloon taistelua on pidetty brittien voittona Napoleonista, mutta preussilaisen Blücherin ja hänen saksalaisten sotilaidensa rooli oli ratkaiseva.
Olipa Wellingtonin omassakin armeijassa enemmän saksalaisia kuin brittejä: 38 prosenttia miehistä tuli Hannoverista, Braunschweigista ja Nassausta tai brittien palveluksessa olleesta kuninkaallisesta saksalaisesta legioonasta.
36 prosenttia oli brittejä, ja loput 26 prosenttia olivat hollantilaisia ja belgejä.
Palkkioksi rautaristi
Saksan armeijan rautaristi on perua vuodelta 1813. Ansio-merkki annettiin Napoleonin sodissa ansioituneille preussilaissotilaille.
Yleinen urhoollisuusmitali siitä tuli vuonna 1914.
Silloin hän näet näki kaukoputkellaan, että preussilaiset lähestyivät idästä.
Hän voisi yhä keskeyttää taistelun, mutta silloin hänen vihollisensa ehtisivät yhdistää kaksi armeijaansa, ja sitä hän oli halunnut koko ajan välttää.
Toinen vaihtoehto oli lyödä Wellington ennen kuin Blücher joukkoineen ehtisi perille. Napoleon oli aina luottanut onneen ja osaamiseensa, ja niin nytkin.
Hän arveli, että preussilaisilta kestäisi vielä pitkään saapua, ja hänen jalkaväkensä oli valmis hyökkäykseen. Niinpä hän ilmoitti Soultille: ”Aamulla meillä oli 90 prosentin mahdollisuus voittaa. Nyt meillä on yhä 60 prosentin mahdollisuus.”
Waterloon taistelun suunnitelma karkaa käsistä
Puoli tuntia sen jälkeen kun Napoleon oli havainnut preussilaiset horisontissa, 18 000 ranskalaissotilasta lähti liikkeelle. Neljä divisioonaa alkoi marssia kohti Wellingtonin linjan sitä osaa, jota tykistö oli kurittanut.
Päättävästi sinisissä univormuissa marssiva ihmismassa eteni rumpujen päristessä kuin ukkospilvi.
Brittikapteeni Kincaid muisteli:
”Me näimme Bonaparten asettuvan tien varteen aivan meidän eteemme. Ohittaessaan hänet jokainen rykmentti kajautti: ’Eläköön keisari!’”
Marssi lähtöasemista vihollisen kimppuun laakson toiselle laidalle kesti 15 minuuttia, ja koko sen ajan Wellingtonin tykit sylkivät tykinkuulia, kranaatteja ja kartessiammuksia, joiden sisältämät pienet rautakuulat lensivät ammuttaessa laajalle kuin haulikon haulit.
Eräs ranskalaispataljoona oli ottanut tuskin sataa askelta, kun sen johtaja haavoittui kuolettavasti. Hetkeä myöhemmin kaatui erään komppanian päällikkö ja seuraavaksi lipunkantaja. Vähän väliä kajahti käsky tiivistää rivit, kun muodostelmaan syntyneitä aukkoja piti paikata.
Tulituksesta huolimatta ranskalaiset jatkoivat eteenpäin, ja Kincaidin ja muiden tarkka-ampujien oli paettava suojaisasta hiekkakuopastaan Wellingtonin linjan etupuolelta.
He liittyivät brittien jalkaväen joukkoon ja valmistautuivat kohtaamaan hyökkääjät.
”Kun heidän kolonnansa ilmaantuivat näkyviin rinteen takaa, meidän ensimmäinen rivimme täräytti yhteislaukauksen, joka sai Ranskan rivit horjumaan”, muisteli Kincaid.
”Heidän rohkeat upseerinsa kuitenkin kannustivat heitä sapeleitaan heilutellen, ja niin he jatkoivat etenemistä.”
Ranskalaisten kolonnat levittäytyivät linjaan, ja sitten musketit alkoivat laulaa.
Neljä yleistä taistelumuodostelmaa
Ampumaketju heikensi vihollista
Yksi pataljoona koostui 500–1 000 miehestä.
- Vahvuus: Ampujat levittäytyivät ketjuksi ja tulittivat tiukassa muodostelmassa olevaa vihollista.
- Heikkous: Hajanaiset ampujat olivat heikoilla ratsuväen hyökätessä. Silloin ampujien oli suojauduttava muodostelmaan.
Kolonnat liikkuivat ketterästi
Pataljoonan komppaniat muodostivat rivistöjä.
- Vahvuus: Pataljoona pystyi liikkumaan joustavasti, kun komppaniat järjestettiin rivistöihin toistensa perään linjassa.
- Heikkous: Vain etumaiset kolonnat voivat ampua, joten taistelussa pataljoona oli heikoilla linjamuodostelmaista pataljoonaa vastaan.
Neliömuodostelma suojasi ratsuväeltä
Komppaniat muodostivat tiiviin neliön.
- Vahvuus: Kun pataljoona järjestäytyi neliömuodostelmaan, ratsuväki ei päässyt iskemään sivustoihin tai selustaan.
- Heikkous: Vihollisen tykit saattoivat tehdä todella pahaa jälkeä neliössä tiiviisti olevien miesten joukossa.
Linja oli paras tulitaistelussa
Pataljoonan kaikki komppaniat olivat yhdessä linjassa.
- Vahvuus: Kun komppaniat järjestäytyivät 2–3 miehen syvyiseen linjaan, kaikki sotilaat saattoivat ampua vihollista yhtä aikaa.
- Heikkous: Pataljoonan oli lähes mahdotonta edetä tai kääntyä kohtaamaan sivusta tuleva hyökkäys.
Napoleonin kaukoputki
Napoleon seurasi tapahtumia kaukoputken avulla.
”Hänen kasvonsa loistivat tyytyväisyydestä”, kertoi ranskalainen esikuntaupseeri.
”Kaikki sujui hyvin, eikä ollut epäilystäkään, etteikö hän olisi tuolla hetkellä uskonut jo voittaneensa taistelun.”
Myös jalkaväki Ranskan etulinjassa oli luottavaista, ja jotkut huusivat jo voitonriemuissaan: ”Victoire!”
Iloitseminen oli kuitenkin ennenaikaista.
”Varokaa, ratsuväki hyökkää!” ehti yksi ranskalaissotilas huudahtaa, kun puna-asuiset brittiläiset rakuunat ilmestyivät yhtäkkiä näkyviin.
Merkinantotorvien raikuessa 2 600 ratsumiestä iski ranskalaisten kimppuun.
”Seurasi todellinen teurastus”, kuvaili ranskalainen korpraali.
Jalkaväki pystyi puolustautumaan ratsuväkeä vastaan vain järjestäytymällä nopeasti muodostelmaan, jossa miehet asettuivat rinta rinnan neliöksi pistimet tanassa, mutta oli jo liian myöhäistä.
Ranskalaisten ei auttanut muu kuin paeta, ja pian he juoksivat rinnettä hyökyaaltona Wellingtonin sotilaat kannoillaan.
Suuri hyökkäys oli ohi. Napoleonin ainoa lohtu oli se, että brittirakuunat etenivät varomattomuuttaan liian pitkälle ja päätyivät suoraan ranskalaisten ratsuväkireservien syliin.
Taistelu Hougoumontin kartanosta
Ranskalaiset yrittivät sisään pohjoisen puolen portista.
Harhautusliike epäonnistui
Napoleonin veli Jérôme yritti vallata Hougoumontin kartanon taistelualueen reunassa. Veriseksi painajaiseksi muuttunut taistelu sitoi runsaasti miehiä.
Brittejä piti houkutella pois Wellingtonin linjan keskustasta, joten Napoleonin veljen Jérômen johtamat ranskalaisjoukot iskivät rintamalinjojen välissä alueen läntisessä sivustassa sijaitsevaan Hougoumontin kartanoon.
Kartanoa hallussaan pitäneet britit ja saksalaiset kuitenkin kestivät Jérômen toistuvat hyökkäykset, ja Hougoumontin taistelut sitoivat lopulta lähes 9 000 ranskalaista, vaikka heitä vastassa oli vain
3 500 Wellingtonin sotilasta.
Tappiot olivat raskaita, eivätkä ranskalaiset onnistuneet valloittamaan kartanoa.
Peräpukamia ja horjuva terveys
Napoleonin suunnitelma oli epäonnistunut, ja seuraavaksi oli vain toimittava tilanteen mukaan.
Aloitetta ei kuitenkaan tehnyt Napoleon, joka vietti suurimman osan päivää ranskalaisten taistelulinjan takana kumartuneena karttansa ylle heinänkortta pureskellen ja kuunnellen tietoja taistelun kulusta.
Väsymys ja horjuva terveys olivat heikentäneet häntä, ja kivuliaat peräpukamat estivät häntä nousemasta hevosen selkään ja johtamasta joukkojaan taisteluun.
Hän antoi joukkonsa marsalkka Michel Neyn johtoon.
Ney oli sotinut yli 20 vuoden ajan, ja häntä sanottiin Napoleonin armeijan ”urhoollisista urhoollisimmaksi”.
Hän ei ollut mikään suuri taktikko, mutta hän oli omiaan suorissa hyökkäyksissä, joilla murrettiin vihollisen linjat ja voitettiin taistelut.
Ranskan tykistö oli taas aloittanut jyrinänsä, ja jatkuvat miestappiot pakottivat Wellingtonin siirtelemään joukkojaan.
Marsalkka Ney johtaa ranskalaisten ratsuväkihyökkäystä. Osa suuresta panoraamamaalauksesta, joka koostuu 14 suuresta Waterloon taistelua kuvaavasta osasta. Maalaukset ovat Louis Dumoulinin tekemiä, ja ne on esillä pyöreässä rakennuksessa (rotunda), joka on nykyään yksi Waterloon suosituimmista nähtävyyksistä.
Marsalkka Neyn ratsuväki hyökkää
Tilannetta etulinjan lähellä tarkkaileva Ney havaitsi vihollisjoukoissa liikettä. Hän oli laaksossa linjojen välissä, missä näkyvyys oli rajallinen, ja hän tulkitsi ehkä liikkeen vetäytymiseksi.
Silloin Ney päätti hyökätä. Ranskalaisten jalkaväki oli kuitenkin joko jo taistelemassa, toipumassa aiemmin päivällä koetusta tappiosta tai asemissa odottamassa tulossa olevia preussilaisia.
Ratkaisevan iskun viholliselle saikin antaa armeijan suuri ratsuväkireservi.
Ney otti johtoonsa 5 000 kyrassieeria, joita pidettiin Euroopan parhaina ratsusotilaina.
Rivi riviltä kiiltävin kypärin ja rintapanssarein varustautuneet ratsumiehet lähtivät liikkeelle.
”Mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan tunteitamme, kun näimme meitä kohti tulevat raskaasti aseistetut hahmot”, kirjoitti eräs nuori brittiupseeri taistelun jälkeen.
Maa tärisi tuhansien kavioiden alla hevosten ravatessa ylös rinnettä.
Joukot etenivät rauhallisesti, jotta muodostelmat pysyivät kasassa eivätkä hevoset väsyneet liikaa ennen ratkaisevaa hetkeä.
Kun Ney pääsi kukkulan huipulle, hän näki liittouman miehet neliöissään. Pistimet sojottivat muodostelmista joka suuntaan suojaten jalkaväkeä ratsukoilta.
Ney päätti kuitenkin jatkaa etenemistä.
”En ollut koskaan kuullut taistelusta, jossa kaikki kuolivat, mutta tästä näytti muodostuvan poikkeus.” Kapteeni John Kincaid, Waterloo, 18. kesäkuuta 1815
Kun Ney oli 150 metrin päässä vihollisesta, torvensoittajat kajauttivat merkin ja ratsut kiihdyttivät laukkaan.
Musketinkuulat vinkuivat ilmassa ja kilahtelivat ranskalaisten kypäriin ja rintapanssareihin.
”Se kuulosti siltä kuin voimakas raekuuro olisi iskenyt ikkunoihin”, kuvaili eräs paikalla ollut.
Miehiä ja hevosia rojahti maahan, mutta hyökkäys jatkui. Puolustajat tärisivät pelosta mutta eivät antaneet neliömuodostelmiensa hajota.
Ranskalaiset eivät löytäneet niistä yhtään aukkoja, ja turhautuneina heidän oli tyydyttävä ampumaan tiiviitä muodostelmia pistooleillaan. Sitten brittien ratsuväki ajoi kyrassieerit takaisin.
Taistelu ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Ranskan tykistö ryhtyi jälleen toimeen, ja brittien tiiviit neliömuodostelmat olivat sille oiva kohde.
Tykkien jylistessä Ney kutsui paikalle lisää ratsuväen yksikköjä ja valmistautui uuteen hyökkäykseen. Pian taistoon laukkasi taas tuhansia ratsumiehiä.
Neyn ratsuväen ja Wellingtonin jalkaväen yhteenotto kehittyi veriseksi, vellovaksi massaksi. Joidenkin lähteiden mukaan sitkeä marsalkka hyökkäsi ainakin 12 kertaa, mutta lopulta uupumus vei voiton kaikista.
Vihollispuolten sotilaita seisoi tai istui ratsujensa selässä vain muutaman metrin päässä toisistaan, mutta kaikki olivat liian väsyneitä kohottaakseen enää aseitaan.
Ilman jalkaväkeä Ney ei saanut murrettua vihollisen neliöitä, ja tuntikausia jatkuneiden taistelujen jälkeen hänen oli lopulta annettava periksi.
Ratsuväki yrittää läpimurtoa
Ei haavoittuvia sivustoja
Skottilainen jalkaväki oli neliömuodostelmassa ja yritti puolustautua Ranskan ratsuväkeä vastaan ammuksillaan ja pistimillään. Jos vihollinen murtautuisi läpi keskeltä, skotit olisivat mennyttä.
Brittien tykkimiehet turvassa
Viimeisten laukausten jälkeen brittien tykkimiehet olivat hakeutuneet turvaan neliön keskelle, missä he odottivat toivoen voivansa pian palata tykkiensä luo.
Ylämaan sotilaat kilteissään
Skotlannin ylämaalaiset olivat pukeutuneet rykmenttinsä tunnusomaiseen univormuun. Siihen kuului kiltti, jonka kankaaseen oli kudottu rykmentin tunnuskuvio, sekä höyhenin koristeltu päähine.
Merkinantaja kirkkaissa väreissä
Ranskan ratsuväkiupseerien käskyt välitettiin merkinantotorvilla. Jotta torvensoittajat olivat aina helposti löydettävissä, heidän oli pukeuduttava kirkkaisiin vaatteisiin. Usein he käyttivät rykmentin tunnusväriä, jota muilla sotilailla oli vain kauluksissa ja hihansuissa.
Hyökkäysaallot seurasivat toisiaan
Ratsuväki hyökkäsi toisiaan tiiviisti seuraavina aaltoina, jottei jalkaväki ehtinyt ladata muskettejaan välillä.
Euroopan paras ratsuväki
Napoleonin raskasta ratsuväkeä pidettiin Euroopan parhaana. Waterloossa se lähti kuitenkin hyökkäykseen liian aikaisin, ennen kuin tykistö
ja jalkaväki olivat pehmittäneet Wellingtonin joukkoja tarpeeksi. Niinpä puolustus oli edelleen vahva.
Marsalkka Ney etulinjassa
Napoleonin lähin alainen, marsalkka Ney osallistui itse taisteluihin. Hänen altaan ammuttiin taistelussa viisi hevosta, ja hänen rohkeutensa innoitti hänen miehiään. Toisaalta hän ei saanut kokonaiskuvaa tilanteesta johtaessaan henkilökohtaisesti
yksittäisiä hyökkäyksiä.
Keisarillisen kaartin piti pelastaa päivä Waterloossa
Ratsuväen hyökkäysten aikana ensimmäiset preussilaiset saapuivat paikalle ja iskivät Napoleonin sivustaan.
Heitä saapui idän suunnasta jatkuvana virtana, vaikka Grouchyn 33 000 miehen oli pitänyt pysäyttää heidät.
Grouchy oli kuitenkin 16 kilometrin päässä iskemässä Blücherin jälkijoukkoihin Wavressa.
Eräs kenraaleista aneli häntä lähtemään tykkien jylyn suuntaan kohti Waterloota, mutta Grouchy halusi noudattaa tarkasti Napoleonin käskyä ja jatkoi kohti Wavrea.
Napoleon oli omillaan, ja aika kävi vähiin. Hänellä oli enää yksi valtti hihassaan, mutta se oli sitäkin vahvempi: hänen keisarillinen kaartinsa.
Kaartia pidettiin reservissä juuri tällaisia hetkiä varten, kun kaikki oli enää yhden kortin varassa.
Nyt yhdeksän pataljoonaa valiosotilaita lähti marssimaan kohti Wellingtonin joukkojen heikentynyttä keskustaa.
Karhunnahkalakki oli korkea ja sai kantajansa näyttämään lähes jättiläiseltä.
Napoleonin kaarti hävisi vain kerran
Napoleonin kaarti ei ollut pelkkä koriste, vaan se seurasi aina keisaria taisteluun ja sai Euroopan taistelukentillä voittamattoman maineen.
Niin sanotun vanhan kaartin rykmentit olivat valioista parhaita, lukemattomissa taisteluissa karaistuneita ja rohkeutensa osoittaneita.
”Nuori kaarti” koostui tavallisista asevelvollisista, mutta koska sitä harjoittivat ja johtivat vanhan kaartin upseerit, sekin oli yleensä tehokkaampi kuin tavalliset Ranskan armeijan yksiköt.
Kun vanhan kaartin hyökkäys epäonnistui Waterloossa, koko Napoleonin armeija menetti uskonsa.
Kaartin taisteluita
- Marengon taistelu, 1800
- Austerlitzin taistelu, 1805
- Wagramin taistelu, 1809
- Lignyn taistelu, 1815
Napoleon johti heidät henkilökohtaisesti laakson pohjalle. Siellä hän antoi komennon Neylle, jonka tehtävä oli johtaa kaarti rinnettä ylös ja lopulliseen voittoon.
Kaartilaiset etenivät rinta rinnan rummunpärinän säestämänä. He näyttivät jättiläisiltä korkeissa karhunnahkalakeissaan, ja Wellingtonin miehet hermostuivat entisestään. ”Nyt saamme selkäämme”, mutisi eräs brittiupseeri.
Wellington seurasi tilannetta hevosensa Copenhagenin selästä, ja kaukaa katsoen hän vaikutti yhtä jäätävän rauhalliselta kuin yleensäkin.
Vain häntä lähimpänä olevat miehet kuulivat hänen sopertavan: ”Tulisipa pian yö – tai tulisipa Blücher.”
Ensimmäisinä kaartin yrittivät pysäyttää Braunschweigin herttuakunnan saksalaiset.
Heidät pyyhkäistiin syrjään, ja samoin kävi pian kahdelle nassaulaiselle pataljoonalle.
Kaarti jatkoi eteenpäin ohi ruumiiden ja hylättyjen tykkien. Seuraavaksi sitä vastaan nousi brittiläinen jalkaväki, joka saikin pakotettua ranskalaiset hetkeksi perääntymään.
Tulitaistelua käytiin koko rintaman leveydeltä. Briteillä oli etu puolellaan, sillä he taistelivat leveänä linjana, kun taas ranskalaiset olivat yhä kapeissa marssikolonnissaan, joita oli helppo tulittaa.
Ranskalaisten rivistöt harvenivat, ja kun brittipataljoona hyökkäsi heidän sivustaansa, tapahtui jotain ennenkuulumatonta: Napoleonin voittamaton keisarillinen kaarti alkoi taipua.
Kartat: Waterloon taistelu alusta loppuun
Peli saattoi alkaa
Kaikki tilat linjojen välillä oli miehitetty.
Peli saattoi alkaa
1. 11.30 Napoleon antoi 80 tykin avata tulen kohti Wellingtonin keskustaa heikentääkseen tämän puolustusta ennen kuin hyökkäisi suoraan edestä.
2. 13.00 Preussilaiset lähestyivät odottamatta idästä. Napoleonille tuli kiire, jotta hän ehtisi voittaa
Wellingtonin, ennen kuin Blücher liittyisi taisteluun.
Sotilaita lyötiin
3. 13.30 Ranskalaiset iskivät leveänä 16 000 miehen rintamana, mutta Wellingtonin jalkaväki pysäytti hyökkäyksen tehokkaasti tulituksellaan.
4. 13.45 Brittien ratsuväki kävi vastahyökkäykseen, ja ranskalaissotilaat lähtivät kauhuissaan suin päin pakoon. Britit etenivät liian syvälle ja kärsivät kovia tappioita Ranskan ratsuväelle.
Painopiste muuttui
5. 16.00 Ranskan ratsuväki hyökkäsi Wellingtonin keskustaan, joka horjui muttei murtunut. Napoleon antoi tykistön laulaa välillä ja lähetti ratsuväen uuteen yritykseen. Tappiot olivat raskaat molemmin puolin, mutta Wellingtonin puolustus kesti.
6. 16.30 Ensimmäiset 14 000 preussilaista saapuivat ja iskivät Napoleonin oikeaan sivustaan. Tämä jatkoi rintamalinjaa reserveillään.
Ranskalaiset olivat vallanneet tilan verisen lähitaistelun tuloksena.
Wellingtonin joukot puolustivat kartanoa lähes kahdeksan tuntia.
Kaksi pataljoonaa varmisti, etteivät kartanolla olleet
vihollisjoukot päässeet liittymään taisteluun.
Päivän mittaan suuria tappioita kärsineet väsyneet pataljoonat odottivat Napoleonin hyökkäystä linjassa.
Viisi voittamattoman kaartin pataljoonaa lähti hyökkäykseen kolonnamuodostelmassa.
Viimeinen siirto pieleen
7. 19.30 Napoleonin viimeinen mahdollisuus oli lähettää keisarillinen kaarti hyökkäykseen. Kaarti työnsi ensin vihollista edellään, mutta kaartilaisia oli
liian vähän ja he joutuivat lopulta itse perääntymään. Kaartin pakeneminen laukaisi paniikin ranskalaisissa, ja niin taistelu oli menetetty.
Napoleonin armeija murtuu
Taistelupari kolikoissa
Preussin näkemys
Voittoa Napoleonista vuonna 1815 juhlistettiin juhlarahoilla. Preussilaisessa juhlarahassa on kuvattuna molemmat voittoisat komentajat.
Britannian näkemys
Brittiläisissä juhlarahoissa oli vain Wellingtonin sivukuva, ja Blücherin osuutta voittoon vähäteltiin muutenkin brittiläisissä kuvauksissa.
Tappioluvut
Kaartin pako lamautti ranskalaiset, ja niin preussilaiset pääsivät hyökkäämään sivustaan.
Kukkulan huipulla Wellington napsautti kaukoputkensa kasaan, heilautti hattuaan ja määräsi joukkonsa hyökkäämään koko rintaman leveydeltä.
Napoleon oli hävinnyt taistelun. Hänen kovia kokenut armeijansa hajaantui, kun miehet pakenivat paniikissa.
Hän itse poistui paikalta kaartinsa ainoan vielä täydellisessä muodostelmassa perääntyvän pataljoonan suojissa.
Preussilaiset lähtivät ranskalaisten perään, mutta Wellingtonin uupuneet miehet rojahtivat niille sijoilleen.
Taistelun tappiot olivat valtaisat. ”27. rykmentti makasi kirjaimellisesti hengettömänä neliössä aivan lähellämme”, kuvasi Kincaid.
”Meidän divisioonamme, jossa oli ollut liki 5 000 miestä taistelun alussa, oli kutistunut yhdeksi ainokaiseksi ampujien linjaksi.”
Wellington ja Blücher menettivät yhteensä 24 000 miestä, ja 41 000 ranskalaista kuoli, haavoittui tai jäi vangiksi.
Butte du Lion (Leijonakukkula): muistokukkula Waterloossa. Kukkulan alla olevassa rotundassa on Louis Dumoulinin panoraamamaalaus taistelusta.
Taistelutantereesta oli tullut teurastamo, joka kauhistutti jopa kovaksi keitettyä Wellingtonia.
Waterloon jälkeen rauha laskeutui lopulta Eurooppaan yli 20 vuotta jatkuneiden Napoleonin sotien jälkeen.
Wellington vei voiton
Komentajat tapasivat taistelukentällä Napoleonin paettua.
Waterloon taistelu vai La Belle Alliance?
Wellington ja Blücher voittivat Napoleonin yhdessä, mutta taistelun jälkeen Wellington pyrki kaikin tavoin vähättelemään Blücherin osuutta voittoon.
Taistelun jälkeen Blücher ehdotti, että päivää kutsuttaisiin nimityksellä La Belle Alliance.
Se on ranskaa ja tarkoittaa ”kaunis liitto”, ja Napoleonin päämaja oli ollut saman nimisessä krouvissa.
Wellington halusi kuitenkin korostaa omaa osuuttaan liittouman sijaan ja nimesi taistelun viiden kilometrin päässä olevan Waterloon kaupungin mukaan, sillä hänen päämajansa sekä ennen taistelua että sen jälkeen oli Waterloossa.
Wellington kampanjoi välikäsien kautta La Belle Alliance -nimitystä vastaan brittilehdistössä, ja hänen asiaansa auttoi, että flaamilainen nimi Waterloo näytti kovin englantilaiselta.
Vuoden lopulla nimitys Waterloon taistelu esiintyi jo tietosanakirjoissa ja levisi yleiseen käyttöön.