Napoleon teki Ranskasta suuren

Napoleonin huoli oli perusteeton: keisariutensa ensimmäisinä vuosina hänellä oli yllin kyllin työtä mahtavan valtakuntansa puolustamisessa ja laajentamisessa.

Venäjä, Itävalta ja Britannia pitivät Ranskaa uhkana ja yhdistivät voimansa hyökkäykseen Ranskaa vastaan, mutta Napoleonin strateginen taitavuus toi hänelle voiton vihollisten liittoumia vastaan monissa historialli­sissa taisteluissa.

Ranskan keisarillinen armeija kukisti vaivatta liittoutuneet vastustajansa niin Ulmissa, Austerlitzissa, Jenassa kuin Friedlandissakin.

Vuonna 1806 Napoleon onnistui kokoamaan joukon saksalaisia ruhtinaskuntia niin sanottuun Reinin liittoon.

Pakottamalla Preussin ja Venäjän neuvottelupöydän ääreen vuonna 1807 hän osoitti Ranskan olevan Manner-Euroopan kiistaton mahtivaltio.

Myötä- ja vastoinkäymisiä

Kansa ihaili ja rakasti Napoleonia, mutta keisarin yksityiselämä ei ollut yhtä auvoista.

Napoleon oli jo Egyptin sotaretken aikana saanut tietää, että hänen vaimonsa Josephine oli ollut hänelle uskoton.

Josephinen tytär sai Napoleonin sillä kertaa luopumaan avioerosta, mutta tapaus jätti jälkensä pariskunnan liittoon.

Napoleonin tunteet Josephineä kohtaan viilenivät, ja samoihin aikoihin hän joutui myöntämään itselleen, ettei Josephine koskaan synnyttäisi hänelle ja valtakunnalle perillistä.

”Rakastin häntä suuresti, mutta en kunnioittanut häntä”, Napoleon uskoutui myöhemmin ystävälleen.

Keisari ryhtyi suhteisiin hovinaisten, upseerien vaimojen ja satunnaisten tuttavuuksien kanssa.

Useimmat naiset olivat hänelle vain ajanvietettä, mutta yksi oli poikkeus: nuori puolalainen aatelisneito Marie Walewska.

Marie oli naitettu 16-vuotiaana itseään huomattavasti vanhemmalle aatelismiehelle.

Yksi harvoista paria yhdistävistä asioista oli kiihkeä toive Puolan itsenäisyydestä, sillä maa oli pitkään ollut pelinappulana Venäjän, Itävallan ja Preussin valtapelissä.

Kun Napoleon saapui sotaretkellään Puolaan vuonna 1806, Marien iäkäs aviomies kehotti vaimoaan viekoittelemaan keisarin Puolan vuoksi. Tehtävä ei ollut vaikea, sillä Marie oli nuori, kaunis ja sujuvasanainen.

Hänen idealisminsa ja viattomuutensa viehättivät Napoleonia, joka rakastui vaaleaan puolattareen tuota­ pikaa.

”Tiedän toki, että voit mainiosti elää ilman minua. Tiedän, että sydämesi ei kuulu minulle, mutta sinä olet hyvä ja puhdas ja sydämesi on jalo ja viaton”, rakastunut keisari kirjoitti.

Ajatus itsenäisestä Puolasta, joka voisi torjua Venäjän laajentumisen länteen ja Itävallan laajentumisen itään, miellytti Napoleonia.

Hän siirsi päämajansa Puolaan ja esiintyi Marien kanssa julkisuudessa kuin pariskunta konsanaan.

Napoleon perusti Puolaan Varsovan suuriruhtinaskunnan, itsenäisen Puolan edeltäjän, jolla oli Ranskan mallin mukainen perustuslaki ja oikeuslaitos.

Keväällä 1809 Marie tuli raskaaksi.

Napoleonille uutinen oli sekä yllätys että ilonaihe: keisari oli pelännyt olevansa kyvytön hankkimaan lapsia, mutta Marien raskaus osoitti, että hänen avioliittonsa lapsettomuus johtui Josephinestä.

Napoleonin oli tehtävä vaikea valinta vaimonsa ja perillisen välillä.

Ero ja uusi avioliitto

Napoleon julkisti avioeroaikeensa 15. joulukuuta 1809 Tuileriesin palatsin valtaistuinsalissa. Josephine kuunteli kalpeana ja vaitonaisena, kun hänen miehensä selitti Ranskan valtaeliitille, että hänen päätöksensä oli tehty ”Ranskan edun nimissä”.

Josephine myönsi tyynesti, ettei voinut enää saada lapsia, jotka olisivat voineet täyttää Napoleonin poliittiset tarpeet ja edistää Ranskan etua, ja että hän myöntyi eroon.

Kesken lausuntonsa lukemisen hän purskahti itkuun. Napoleon puristi vaimonsa kättä ja ojensi lausunnon vieressään seisovalle henkilölle, jotta tämä lukisi sen loppuun.

Avioeron jälkeen Napoleon ei kuitenkaan avioitunut Marie Walewskan kanssa, sillä jo kertaalleen naimisissa ollut nainen ei sopinut keisarin perillisten äidiksi.

Napoleon alkoi etsiä uutta vaimoehdokasta Euroopan kuningashuoneista, ja hänen valintansa kohdistui Itävallan keisari Fransin tyttäreen, arkkiherttuatar Marie Louiseen.

Maaliskuussa 1810, kaksi kuukautta ennen kuin Marie Walewska synnytti Napoleonille pojan, Napoleon vihittiin 18-vuotiaan Marie Louisen kanssa. Sulhanen ei tosin ollut itse läsnä häissä, vaan häntä edusti välimies.

Napoleon tapasi tuoreen morsiamensa ensi kertaa vasta pari viikkoa häiden jälkeen.

Avioliitosta tuli onnellinen: ”Olen aina hänen seurassaan, ja hän rakastaa minua hyvin paljon. Hänessä on jotakin hyvin valloittavaa ja rakastettavaa, jota on vaikea vastustaa”, Marie Louise kirjoitti isälleen.

Vuosi häiden jälkeen, maaliskuussa 1811, pariskunnalle syntyi poika, joka sai nimen François Charles Joseph Bonaparte ja komean arvonimen ”Rooman kuningas”.

Avioliitto oli Napoleonille poliittinen voitto. Habsburgit olivat Euroopan vanhin ja arvostetuin hallitsijasuku, ja avioliiton ansiosta Napoleonia ei enää kohdeltu nousukkaana.

Liitto vanhan vihollisen kanssa vahvisti lisäksi Napoleonin valtaa entisestään.

Avioliitto ei kuitenkaan hillinnyt Itävaltaa pitkään, vaan jo vuonna 1812 se julisti sodan Ranskalle.

Napoleonin sotaonni alkoi kääntyä. Hän ei ollut onnistunut murtamaan Britannian ylivaltaa ­merellä ja oli suistanut Ranskan lähes perikatoon julistamalla Britannialle tuloksettoman kauppasaarron.

Eniten ongelmia aiheutti kuitenkin Espanja.

Napoleon oli syrjäyttänyt maan kuninkaan ja nimittänyt uudeksi hallitsijaksi veljensä Joseph Bonaparten vastoin tämän tahtoa.

Katoliset espanjalaiset viittasivat kintaalla uudelle hallitsijalleen ja Napoleonin uudistuksille, joilla hän muun muassa rajoitti kirkon valtaa, salli avioeron ja lakkautti inkvisition.

Espanjalaiset ryhtyivät vastustamaan Ranskan hallintoa, Ranskan kuvernööri murhattiin ja Madridissa jopa lynkattiin ranskalaissotilaita.

Lisäksi espanjalaiset pyysivät apua Britannialta, ja pian myös Itävalta liittyi Ranskan vastaiseen rintamaan. Vähä vähältä Napoleon joutui vetäytymään valloittamiltaan alueilta.

Venäjä koitui Napoleonin kohtaloksi

Venäjä ei hyväksynyt Britannian vastaista kauppasaartoa.

Lisäksi tsaaria suututti Napoleonin tuki Puolan itsenäistymispyrkimyksille. Venäjän ja Ranskan välienselvittelyn aika koitti vuonna 1812, kun Napoleon marssitti 600  000 miehen vahvuisen Grande Arméen, ’suuren armeijan’ kohti Moskovaa.

Sotaonni oli kuitenkin ranskalaisille vastainen, ja he joutuivat vetäytymään.

Ranskan joukkojen sekasortoinen perääntyminen Venäjän talvessa on yksi sotahistorian suurimmista katastrofeista: pakkanen, taudit ja nälkä surmasivat noin puoli miljoonaa ranskalaissotilasta.

Napoleon kokosi vielä joukkojensa rippeistä armeijan, joka taisteli urheasti lähestyviä vihollisia vastaan, mutta vihollisten joukot etenivät vääjäämättä kohti Pariisia ja 31. maaliskuuta 1814 ne marssivat kaupunkiin.

Huhtikuussa Napoleonin kenraalit ja liittolaiset hylkäsivät hänet, ja Marie Louise matkusti poikansa kanssa Itävaltaan.

Napoleon joutui luopumaan vallasta, ja 11. huhtikuuta hänet karkotettiin Italiaan kuuluvalle Elban saarelle.