Kuningas Pyrrhos löi roomalaiset yhä uudelleen: Vielä yksi voitto ja olemme hukassa

Pyrrhos syntyi kuninkaan pojaksi vuonna 319 eaa. läntisessä Kreikassa sijaitsevassa Epeiroksessa, joka tunnettiin karuista vuoristaan ja karskeista asukkaistaan.

Aleksanteri Suuri oli kuollut vain neljä vuotta ennen Pyrrhoksen syntymää valloitettuaan itselleen antiikin ajan suurimman valtakunnan.

Aleksanterin äiti Olympias kuului Epeiroksen kuningassukuun, ja Pyrrhos oli siten läheistä sukua edesmenneelle soturi­-kuninkaalle.

Samaan aikaan kun Pyrrhos vahvisti valtaansa valloittamalla osan Illyriasta ja Makedoniasta, Adrianmeren länsirannalla tapahtui kummia.

Pieni mutta aggres­siivinen Rooma oli valloittanut useimmat naapurivaltionsa ja uhkasi nyt eteläisen Italian kreikkalaisia siirtokuntia.

Rooman ja Etelä-Italiassa sijaitsevan suuren kreikkalaisen Tarentumin satamakaupungin välille kehkeytyi poliittinen kiista vuonna 282 eaa., kun Rooman lähettilään toogalle heitettiin virtsaa hänen puhuessaan Tarentumin asukkaille ja yleisö pilkkasi avoimesti nöyryytettyä lähettilästä ja hänen kehnoa kreikkaansa.

Pyrrhos esitti tiukkoja vaatimuksia

Kun Tarentumin lähettiläät saapuivat Epeirokseen, Pyrrhos tajusi saaneensa oivan tilaisuuden niittää mainetta kreikkalaisten suojelijana.

Ensiksi hän kuitenkin vaati, että Tarentumin oli maksettava sodan kaikki kustannukset, mihin Tarentumin edustajat suostuivatkin.

Pyrrhos halusi myös perustaa Taren­tumiin varuskunnan varmistaakseen, että kaupunki maksaisi lupaamansa rahat.

Epeiroslaisen varuskunnan perustaminen Tarentumiin oli lähes sama asia kuin jos Tarentum olisi liitetty osaksi Epeirosta, mutta ­tarentumilaisten oli pakko suostua ­tähänkin vaatimukseen. Nyt Pyrrhos saattoi kutsua armeijansa koolle ja alkaa valmistautua purjehtimaan Adrianmeren yli.

Myrsky hajotti laivaston

Adrianmerellä raivonnut myrsky hajotti Pyrrhoksen laivaston, ja kun kuningas saapui Tarentumiin, hänen 25 500 miehen ja 20 norsun armeijastaan oli jäljellä vain 2 000 miestä ja kaksi norsua.

Pyrrhos linnoittautui Tarentumiin armeijansa rippeiden sekä sinne jo ennalta ­lähettämänsä 3 000 miehen kanssa.

Hän oli olettanut, että kreikkalaisen sotilasvaltio Spartan perustama Tarentum olisi ollut täynnä karaistuneita sotilaita, mutta tarentumilaiset olivatkin valtaosin pönäköitä kauppiaita, jotka ­kuluttivat ­aikaansa mieluiten väittelyissä, juhlissa ja teatterissa. Sitä Pyrrhos ei ­Plutarkhoksen mukaan hyväksynyt:

”Hän teki lopun juomingeista, seuranpidosta ja juhlista ja käski kaikkien miesten liittyä armeijaan.”

Rajumyrskyn hajalleen ajamia aluksia ­saapui kuitenkin Tarentumin satamaan päivittäin, ja ennen pitkää Pyrrhoksen ­armeija oli taas kokonaisuudessaan koossa.

Tärkeintä oli kuitenkin se, että kaikki 20 sotanorsua olivat selvinneet merimatkasta hengissä.

Samoihin aikoihin Etelä-­Italian kreikkalaisista siirtokunnista alkoi saapua viestejä, joissa siirtokunnat ­ilmoittivat lähettävänsä Pyrrhokselle joukkoja, jotta hän ajaisi uhittelevat ­roomalaiset matkoihinsa.

Pyrrhos sai kuitenkin myös huonoja uutisia, joissa kerrottiin, että roomalaiset olivat lähteneet hyökkäykseen ja lähettäneet suuren sotajoukon kohti Herakleiaa, Sirisjoen varrella sijaitsevaa Tarentumin siirtokuntaa.

Pyrrhos olisi halunnut odottanut luvattuja vahvistuksia, mutta nyt hänen oli pakko lähteä roomalaisia vastaan ja todistaa kykynsä voittaa heidät.

Roomalaiset yllättivät kuninkaan

Heinäkuussa 280 eaa. Pyrrhos kohtasi ensi kerran roomalaiset Siriksen eli ­nykyisen Sinnijoen lähistöllä.

Taistelua edeltävänä iltana Pyrrhos näki roomalaisten leirin jonkin matkan päässä, ja näky sai hänet huolestumaan. Hän oli odottanut näkevänsä sekavan barbaarilauman, mutta roomalaisten armeija vaikuttikin hyvin organisoidulta.

Roomalaisen historioitsijan Liviuksen mukaan Pyrrhos totesi:

”Näiden barbaarien järjestys ei ole lainkaan barbaarinen. Pian näemme, miten hyvin he taistelevat.”

Roomalaiset olivat leiriytyneet Herakleian kaupungin toiselle puolelle, ja Pyrrhos toivoi heidän pysyvän siellä siihen asti, että hänen vahvistuksensa ehtisivät paikalle.

Varhain seuraavana aamuna roomalaisten jalka­väki kuitenkin ylitti joen.

Pyrrhoksen joukot eivät olleet valmiina, ja niinpä hän lähetti kevyen jalkaväkensä pidättelemään vihollista, jotta hänen sarissa-keihäillä taistele­vista veteraaneista koostuva raskas jalkaväkensä ehtisi valmistautua.

Kevyt jalkaväki onnistuikin pysäyttämään roomalaiset, Mutta juuri kun näytti siltä, että vihollisen hyökkäys oli torjuttu, roomalaiset laukaisivat ansansa.

Roomalaisten ratsujoukot olivat ylittäneet joen sen yläjuoksulla ja nyt ne nelistivät täyttä vauhtia Pyrrhoksen kevyen jalkaväen sivustaan ja pakottivat sen ­perääntymään sekasorron vallassa.

Pyrrhos määräsi oman ratsuväkensä hyökkäämään ja ratsasti itse hyökkäyksen kärjessä pelastaakseen tilanteen.

Ratsukot ottivat yhteen, ja taistelijat tahriintuivat nopeasti miesten ja hevosten vereen.

Pyrrhoksen kultainen rintapanssari ja purppuranvärinen viitta erottuivat kauas, ja eräs roomalainen hyökkäsi hänen kimppuunsa ja onnistui tappa­maan hänen ratsunsa, jolloin hän putosi maahan.

Pyrrhoksen sotaretki ja elämä olisivat saattaneet päättyä siihen, jolleivät hänen miehensä olisi tulleet apuun.

”Kuninkaan uskollisin henkivartija veti hänet ratsunsa selkään ja vei hänet pois”, Plutarkhos kirjoitti.

Turvaan päästyään Pyrrhos vaihtoi rintapanssaria ja viittaa henkivartijansa kanssa, jotta roomalaiset eivät tunnistaisi häntä niin helposti.

Sen jälkeen hän johti itse pitkin keihäin aseistautuneen raskaan jalka­väkensä hyökkäykseen.

Roomalaiset ehtivät juuri ja juuri järjestää joukkonsa, ennen kuin kreikkalaisten jalkaväen pääjoukko vyöryi heidän kimppuunsa kuin ­läpitunkematon keihäs- ja peitsimuuri. Roomalaiset eivät koskaan olleet kokeneet mitään vastaavaa.

He oivat tottuneet taistelemaan lyhyin keihäin tai miekoin aseistautuneita, pienempiin muodostelmiin järjestäytyneitä vihollisia ­vastaan, eikä heillä ollut ­kokemusta tuhansista pitkin keihäin varustautuneista ­sotilaista, joiden kimppuun oli lähes mahdotonta päästä.

Taistelu jumiutui paikoilleen. Roomalaiset eivät päässeet riittävän lähelle kreikkalaisia voidakseen todella vahingoittaa heitä, eivätkä kreikkalaiset pystyneet pakottamaan roomalaisia perään­-tymään, sillä kaatuneen tai haavoittuneen roomalaisen paikalle ilmestyi aina uusi mies. Pyrrhos hyökkäsi kaikkiaan seitsemän kertaa – aina tuloksetta.

Yhtäkkiä kreikkalaisen keskuudesta alkoi kuulua hätääntyneitä huutoja:

”Kuningas on kuollut!”

Taistelun tiimellyksessä roomalainen sotilas heilutteli Pyrrhoksen kypärää ­todisteena tämän kuolemasta.

Kreikkalaiset hätääntyivät, kunnes Pyrrhos ratsasti joukkojensa keskelle rauhoittaakseen miehiään. Roomalaiset olivat surmanneet Pyrrhoksen uskollisen henkivartijan, eivät häntä itseään.

Nyt Pyrrhos päätti ottaa käyttöön tehok­kaimman aseensa. Hän oli siihen asti pitänyt sotanorsujaan reservissä, mutta nyt ne lähetettiin taisteluun.

Kymmenen norsua rynnisti kohti joukkojen kumpaakin sivustaa, joissa ratsuväet olivat ottaneet verisesti yhteen.

Roomalaiset eivät olleet koskaan nähneet norsuja, joiden haju sai heidän ratsunsa pillastumaan. Roomalaisten ratsuväki ajautui kaaokseen, ja Pyrrhoksen ratsujoukot niittivät vihollisia maahan kuin heinää.

Seuraavaksi norsut suuntasivat kohti Rooman jalkaväkeä heilutellen syöksyhampaitaan puolelta toiselle, viskoen miehiä ilmaan kuin jauhosäkkejä ja talloen kaikki, jotka eivät ehtineet alta pois.

Yhtäkkiä koko roomalaisarmeija kääntyi ja lähti pakoon. ­Ainoastaan Gaius Minucius -niminen ­legioonalainen lähti yksin vastahyökkäykseen ja katkaisi miekallaan etumaisen norsun kärsän, jolloin valtava eläin kääntyi tuskissaan ympäri ja houkutteli muut norsut peräänsä.

Minuciuksen sankariteko pelasti Rooman joukot täydelliseltä tuholta, sillä ­Pyrrhos ei voinut lähteä seuraamaan ­vihollista vaan hänen piti lähteä rauhoittamaan pillastuneita norsuja.

Pyrrhos oli voittanut taistelun, mutta hän ei ollut pystynyt tuhoamaan roomalaisia, kuten oli halunnut. 45 000 roomalaisesta 7 000 oli kaatunut ja 2 000 oli joutunut vangiksi, mutta Rooman armeijan pääjoukko oli päässyt pakoon.

Pyrrhos puolestaan oli menettänyt 4 000 miestä, joista suuri osa oli ollut kokeneita veteraaneja ja hänen ystäviään. Voiton hinta oli korkea, sillä Pyrrhos ei pystynyt mitenkään korvaamaan kaatuneita sotilaitaan.

Herakleian taistelun jälkeen moni kreikkalainen ja latinalainen kaupunki asettui tukemaan Pyrrhosta, ja hänen armeijansa kasvoi.

Pyrrhos marssitti joukkonsa pohjoiseen ja vapautti useita kaupunkeja rooma­laisten vallasta toi­voen voittojensa taivuttelevan Rooman neuvottelemaan rauhasta.

Kun Pyrrhoksen rauhantarjous esitettiin Rooman ­senaatille, iäkäs senaattori Appius Claudius nousi Plutarkhoksen mukaan seisomaan ja lausui:

”Älkää kuvitelko, että pääsette Pyrrhoksesta rupeamalla hänen ystävik­seen! Muut halveksivat teitä ja pitävät teitä helppoina alistettavina, jos Pyrrhos selviää rangaistuksetta.”

Senaatti puhkesi suosionosoituksiin ja torjui Pyrrhoksen rauhan­ehdot. Kieltävä vastaus oli Pyrrhokselle yllätys, sillä Kreikassa oli ­tapana, että sodan osapuolet solmivat rauhan, kun toinen oli kärsinyt selvän tappion.

Roomalaiset olivat toista maata: heille sota jatkui niin pitkään, että vihollinen oli ­tuhottu tai he itse olivat tuhoutuneet.

Pyrrhos lähti taas sotaretkelle

Keväällä 279 eaa. Pyrrhos armeijoineen lähti jälleen liikkeelle, ja hänen 40 000 miehen ja 19 norsun armeijansa kohtasi suunnilleen samankokoisen roomalais­armeijan Ausculumin kaupungin lähellä.

Kumpuileva ja metsäinen taistelupaikka aiheutti ongelmia kreikkalaisille, jotka eivät pystyneet hyödyntämään aseitaan ja taktiikoitaan tehokkaasti sellaisessa maastossa.

Taistelu muuttuikin pian veriseksi kamppailuksi mies miestä vastaan. Pyrrhoksen onneksi ilta koitti nopeasti, ja pimeän tullen kreikkalaiset vetäytyivät taistelusta.

Pyrrhos ei halunnut taistella enää toista kertaa hankalassa maastossa, ja siksi hän marssitti joukkonsa pimeyden turvin joen yli ja murskasi roomalaisten muutamat etuvartiot siellä.

Roomalaisten ­puolella jokea oli laaja tasanko, jossa Pyrr­hoksen joukot pystyisivät käyttämään pitkiä keihäitään tehokkaasti ja toivottavasti nujertamaan vihollisen.

Voitto sinetöi tappion

Auringon noustessa armeijat kohtasivat toisensa avomaastossa. Pyrrhoksen jalkaväki asettui jälleen leveäksi muuriksi ja suuntasi ­pitkät keihäänsä kohti roomalaisia, jotka hyökkäsivät urheasti mutta saamatta ­aikaan suurta tuhoa.

Sivustoilla ­ratsuväet ottivat yhteen uuvuttavassa taistelussa saamatta yliotetta vihollisesta.

Vähitellen roomalaisten yritykset tunkeutua läpi kreikkalaisten keihäsmuurista alkoivat tuottaa tulosta, ja Pyrrhoksen vasen sivusta joutui perääntymään.

Pyrrhos oli jälleen pitänyt norsujaan ­reservissä, mutta nyt hän lähetti osan norsuista tukemaan vasenta sivustaansa.

Norsujen ­näkeminen ja niiden haju sai taas ­roomalaisten ratsujoukot kaaokseen, ja norsut rynnistivät eteenpäin kohti roomalaisten jalkaväkeä.

Tällä kertaa vihollinen oli kuitenkin valmiina. Se hyökkäsi pitkillä metallipiikeillä varustetuilla sotavaunuilla, joista sotilaat pommit­tivat ­norsuja keihäillä ja palavaa ainetta sisältävillä ruukuilla.

Norsut olivat joutumassa alakynteen sotavaunuja vastaan, mutta Pyrrhos oli määrännyt niiden tueksi kevyttä jalkaväkeä, joka sai torjuttua roomalaisten rynnäkön lingoilla ja heittokeihäillä.

Pillastuneet norsut syöksyivät kohti roomalaisten jalka­väkeä, joka lähti pakoon kohti leiriään.

Nyt Pyrrhoksen tarvitsi vain lähettää ratsujoukkonsa tuhoamaan roomalaisten jalkaväki ja heidän sotajoukkonsa rippeet.

Sillä hetkellä Pyrrhoksen luokse saapui kuitenkin ratsulähetti, joka kertoi, että pienempi roomalaisjoukko oli juuri hyökännyt kreikkalaisten leiriin.

Kun tieto yllätyshyökkäyksestä levisi, Pyrrhoksen joukot joutuivat sekasortoon, sillä sotilaiden koko omaisuus oli leirissä. Niinpä Pyrrhos joutui keskeyttämään taistelun pelastaakseen leirinsä.

Pyrrhos oli jälleen kerran voittanut roomalaiset taistelussa, ja jälleen kerran voiton hinta oli ollut kova. 3 500 hänen parasta sotilastaan oli kaatunut, ja vaikka roomalaisten tappio­t olivat kaksinker­taiset, he pystyivät nopeasti korvaamaan menetetyt sotilaat.

”He eivät lannistuneet häviöstä, vaan heidän raivonsa kannusti heitä jatkamaan sotaa entistäkin kiivaammin”, Plutarkhos kirjoitti roomalaisista.

Pyrrhos sen sijaan tajusi taistelujen ­verottavan hänen joukkojaan liikaa.

”Vielä yksi tällainen voitto ja olemme mennyttä”, Pyrrhoksen kerrotaan puuskahtaneen taistelun jälkeen. Roomaa oli mahdotonta kukistaa.

Juuri silloin Pyrrhos kuitenkin sai kaksi ­yllättävää viestiä. Makedonian valtaistuin oli vapaana, ja sitä tarjottiin Pyrrhokselle.

Toinen viesti tuli Sisiliasta Syrakusan kaupungista, jota pohjoisafrikka­lainen Kart­hago uhkasi. Syrakusalaiset lupasivat tehdä Pyrrhoksesta vauraan ­Sisilian kuninkaan, mikäli hän tulisi auttamaan Syrakusaa taistelussa karthagolaisia vastaan.

Pyrrhos valitsi ­Sisilian, sillä hän toivoi voivansa vahvistaa armeijaansa sisilialaisilla sotilailla, ­palata Italiaan ja murskata Rooman lopullisesti.

Karthagon joukoista ei ollut vastusta Pyrrhokselle, joka kukisti ne kolmessa vuodessa. Vain vankasti linnoitettu Lilybaeumin satamakaupunki sinnitteli yhä Pyrrhoksen joukkoja vastaan.

Karthago tarjosi Pyrrhokselle rauhaa sillä ehdolla, että se saisi pitää Lilybaeumin tukikohtanaan.

Pyrrhos oli jo valmis suostumaan, mutta hänen sisilialaiset liittolaisensa torjuivat ehdotuksen.

Pyrrhoksen oli siis pakko vallata Lilybaeum, jolle Karthagon laivasto toimitti vahvistuksia ja ruokaa ja jota ei voinut vallata äkkirynnäköllä.

Se edellytti kuitenkin laivaston rakentamista, ja Pyrrhos alkoi verottaa Sisilian kaupunkeja. Se taas sai sisilialaiset kapinoimaan.

Sisilian tilanne oli käymässä kestämättömäksi, kun Pyrrhos sai viestin mantereelta. Pyrrhoksen poissa ollessa Rooma oli valloittanut Tarentumin lähialueet, ja Tarentum pyysi taas apua.

Niinpä hän jätti riitaisan Sisilian ja palasi Italiaan.

Syksyllä 276 eaa. Pyrrhos palasi Tarentumiin 20 000 sotilaan ja loppujen norsujensa kanssa, ja keväällä 275 eaa. hän lähti jälleen sotaan Roomaa vastaan.

Sillä aikaa kun Pyrrhos oli sotinut Sisiliassa, Rooma oli varustanut kolme uutta legioonaa, jotka kohtasivat nyt Pyrrhoksen ­lukumääräisesti alivoimaisen armeijan Beneventumin lähistöllä.

Verinen taistelu päättyi ratkaisemattomana, ja Pyrrhos joutui toteamaan, ettei hänellä ollut Italiassa enää mitään saavutettavaa. Rooma oli kasvanut liian vahvaksi.

Pyrrhos ei ollut hävinnyt Italiassa ­yhtään taistelua, mutta Rooma oli silti päihittänyt hänet ja hän palasi tyhjin toimin Epeirokseen.

Pyrrhoksen unelma mahtavasta kreikkalaisesta valtiosta Italian maaperällä oli murskana, ja Italian kreikkalaiset siirtokunnat joutuivat vastedes tulemaan toimeen omillaan.

Vuonna 272 eaa. Pyrrhos lähti viimeiselle sotaretkelleen, tällä kertaa Pelo­ponnesoksen niemimaalle.

Argoksen kaduilla käydyn taistelun aikana muuan muori heitti parvekkeeltaan tiiliskiven, joka osui Pyrrhosta päähän ja tappoi 47-vuotiaan soturikuninkaan siihen paikkaan. Pian sen jälkeen roomalaiset valloittivat Tarentumin ja myivät kostoksi kaupungin 30 000 asukasta orjiksi.