Pariisin karmeliittaluostarin takana kiivasmieliset Athos ja d’Artagnan valmistautuivat kaksintaisteluun Porthoksen ja Aramiksen toimiessa sekundantteina.
Kardinaali Richelieun sotilaat saapuivat paikalle. Kuninkaan henkivartioston muskettisoturit olivat heti valmiita taistelemaan kardinaalin kaartia vastaan.
Miekat välkehtivät keskipäivän auringossa. Lyhyen, kiivaan kamppailun päätteeksi kaksi kardinaalin sotilaista lojui maassa kuolleena.
Kolmen muun oli annettava periksi. Muskettisoturit marssivat ylpeinä kotiin vastustajien miekkojen kera.
Tapahtumat mukailevat ranskalaisen kirjailijan Alexandre Dumas’n kuuluisia kertomuksia kolmesta muskettisoturista. Kirjoja pidetään kevyenä viihteenä, mutta ne antavat monin tavoin toden kuvan 1600-luvun Ranskasta.
Katolinen kirkko julisti Lutherin ja hänen tukijansa lainsuojattomiksi Wormsin valtiopäivillä vuonna 1521.
Uskonsodat uhkasivat jakaa maan
Valtaosa ranskalaisista oli uskollinen katoliselle kirkolle, mutta suuri vähemmistö päätti kääntää paaville selkänsä.
Kun saksalainen pappi Martti Luther hyökkäsi katolista kirkkoa vastaan 1517, alkoi tapahtumien kierre, joka muutti koko Euroopan.
Protestanttien ja katolisten kamppailu raivosi 1500- ja 1600-luvuilla, ja se oli verinen – eikä vähiten kolmikymmenvuotisessa sodassa.
Monet Ranskan protestanteista eli hugenoteista olivat käsityöläisiä, yrittäjiä ja virkamiehiä. Heidän asemansa oli vahva Ranskan eteläisissä osissa ja pitkin Atlantin rannikkoa.
1500-luvun jälkipuoliskon hugenottisodat olivat kiivaita. Vuonna 1598 solmittiin niin sanottu Nantesin edikti, jonka mukaan hugenotit saivat harjoittaa uskontoaan. He saivat oikeuden myös linnoittaa kaupunkeja.
Levottomuudet jatkuivat kuitenkin vielä Richelieun aikana, ja hän muun muassa käynnisti hugenottien keskuspaikan La Rochellen piirityksen.
Kuningas Ludvig XIV kumosi ediktin 1685, ja sadattuhannet hugenotit joutuivat pakenemaan ja jättämään kotimaansa.
Oppinut mies otti ohjat
Lukijan ei kannata huolestua, jos hänestä tuntuu välillä hankalalta pysyä perässä Dumas’n musketööriromaanin vauhdikkaissa ja uskomattomalta tuntuvissa käänteissä, sillä sellainen oli 1600-luvun Ranska: täynnä valtataisteluja ja juonitteluja.
Riidat ja konfliktit riehuivat kaikkialla: protestantit kiistelivät katolisten kanssa, aateliset kuninkaallisten. Itse kuningasperheessäkin kamppailtiin.
Väkivalta oli läsnä kaiken aikaa. Poliittiset murhat, teloitukset ja maaseudun mellakat seurasivat toinen toistaan.
Myös Ranskan rajojen ulkopuolella odotti joukko vihamielisiä naapureita. Ranskan valtio olikin kuin romahtamaisillaan oleva talo. Silloin Richelieu astui kuvioihin.
Kolmen muskettisoturin tarinassa Richelieu esitetään konnana, mutta todellisuudessa Richelieu yhdisti Ranskan sekä sisäisiä että ulkoisia vihollisia vastaan ja hoiteli vastustajansa kompromisseilla, juonitteluilla ja uhkailemalla.
Hän loi tunnollisten virkamiesten verkoston, näytti kapinalliselle aatelistolle kaapin paikan, selvitteli uskonnollisia kiistoja ja taisteli ulkopuolisia vihollisia vastaan.
Richelieu oli oppinut kirkonmies – kaukana raaoista ja karkeista 1600-luvun hallitsijoista. Hän osasi myös olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Diplomatia nosti kardinaalin huipulle
Jälkimaailma tuntee Richelieun L’éminence Rougena, ”punaisena eminenssinä”. Nimi viittaa paavin lähimpien miesten, kardinaalien, käyttämään punaiseen pukuun.
Armand-Jean du Plessis Richelieu syntyi Pariisissa vuonna 1585 alhaisaatelisen perheen nuorimpana poikana. Lasten odotettiin luovan ura, ja Armand-Jean lähetettiin 9-vuotiaana Pariisiin opiskelemaan filosofiaa.
Sen jälkeen vuorossa olisi sotilaallinen koulutus. Mutta kun Armand-Jeanin vanhempi veli kieltäytyi perheelle kuuluvasta piispan virasta, nuorimmainen päätyi lukemaan teologiaa.
Richelieu osoitti heti ensimmäisinä vuosinaan kirkon palveluksessa ainutkertaista kunnianhimoa ja uutteruutta.
Hänestä tuli piispa vain 22-vuotiaana, vuonna 1607, ja hän aloitti myös poliittisen uransa. Ajan mittaan hänestä tuli leskikuningatar Maria de’ Medicin lähin mies.
Tämä hallitsi maata vuoteen 1617 poikansa Ludvig XIII:n puolesta. Äidin ja pojan välit olivat hyvin monimutkaiset, ja se johti lopulta sisällissotaan, jossa kumpaakin puolta tukivat eri aatelisryhmät ja neuvonantajat.
Richelieu sai sovittelijan roolin ja vahvisti omaa asemaansa. Vuonna 1622 hänet nimitettiin kardinaaliksi, joka on yksi katolisen kirkon korkeimmista viroista.
Vain kahden vuoden kuluttua hänestä tuli kuninkaallisen neuvoston johtaja, ensimmäinen ministeri. Siitä pitäen 37-vuotias Richelieu oli Ranskan todellinen johtaja.
Häntä on kutsuttu historian ensimmäiseksi pääministeriksi, sanan modernissa merkityksessä.
Musketööreillä oli 1800-luvulle asti suuri rooli Euroopan armeijoissa.
Musketöörit sotivat tuliasein
Moni pitää muskettisotureita kaksintaistelevina miekkamiehinä Alexander Dumas’n kirjan Kolme muskettisoturia perusteella.
Musketöörit olivat todellisuudessa jalkaväen sotilaita, joiden tärkein ase oli musketti eli eräänlainen kivääri.
1600-luvulla jalkaväkikomppanioissa oli musketöörejä, jotka taistelivat riveissä ja vuoroin ampuivat ja latasivat rivi kerrallaan.
Protestantit kukistettiin
Richelieun ensimmäisiin tehtäviin lukeutui hugenottien, ranskalaisten protestanttien, kukistaminen. Ranskaa olivat aina 1500-luvulta lähtien raastaneet lukemattomat uskonsodat, jotka uhkasivat ajoittain hajottaa maan.
Ludvig XIII:n aikana katoliset olivat vahvistaneet asemiaan, mikä johti toistuviin hugenottikapinoihin 1620-luvulla. Erityinen huolenaihe kuningasvallalle oli La Rochellen hugenottilinnoitus.
Se oli hyvin varusteltu satamakaupunki vahvoine laivastoineen. Richelieu otti käyttöönsä kovat otteet ja aloitti La Rochellen piirityksen.
Hän myös johti sotatoimia ajoittain. Englanti lähetti sotilaita piiritettyjen protestanttien avuksi, mutta matka päättyi kaameaan tappioon.
Kaupungin puolustajat sinnittelivät kuitenkin 14 kuukautta, ennen kuin luovuttivat. Silloin 20 000 ihmistä oli kuollut nälkään.
Vuoden 1629 rauhassa Richelieu määräsi, että hugenottien piti purkaa linnoituksensa kaupunkien ympäriltä. Heiltä vietiin myös poliittiset oikeudet – uskonvapautensa protestantit saivat pitää.
Richelieu johti hugenottien La Rochellen linnoituksen piiritystä. 20 000 asukasta kuoli nälkään, kunnes kaupunki antautui vuonna 1628.
Ranskan valta kasvoi sodassa
Richelieu halusi murtaa myös habsburgilaisen keisariperheen mahdin Euroopassa. Sen jäsenet hallitsivat sekä Espanjaa että Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa – Ranskan vahvimpia naapurimaita.
Kardinaali piti niitä Ranskan vaarallisimpina vihollisina. Välienselvittely Habsburgien kanssa vei Ranskan konfliktiin, joka tunnetaan 30-vuotisena sotana.
Taisteluita käytiin etenkin nykyisen Saksan alueella, mutta ne vaikuttivat suuresti myös muun Euroopan politiikkaan.
Sodan alussa saksalais-roomalaisen keisarin joukot menestyivät mallikkaasti, mikä raivostutti Richelieuta.
Hän pelkäsi, että vihollinen saisi yhä enemmän jalansijaa, ja alkoi tukea taloudellisesti Pohjois-Euroopan protestanttisia maita – vaikka itse oli katolinen ja johti katolista maata.
Ensin sotaan ryhtyivät tanskalaiset vuonna 1625, mutta heidän oli pian pakko perääntyä. Viisi vuotta myöhemmin oli Kustaa II Aadolfin johtaman Ruotsin vuoro.
Ruotsi menestyi aluksi mainiosti, mutta kuninkaan kaaduttua Lützenissä vuonna 1632 ja Nördlingenissä koetun katastrofaalisen tappion jälkeen vuonna 1634 Richelieun oli lähetettävä ranskalaiset joukot kentälle.
Ranskalaiset selvisivät pitkästä sodasta loppua kohden aina vain paremmin, ja ajoittain Richelieu oli Euroopan mahtavin mies. Kun Westfalenin rauha solmittiin vuonna 1648, Ranska lukeutui voittajiin.
Palais-Royal Pariisissa rakennettiin alun perin Richelieulle. Kardinaali rakasti kissoja, ja yksi huone palatsista oli varattu kissoille. Nykyään rakennuksessa toimii muun muassa Ranskan kulttuuriministeriö.
Veronkorotukset kismittivät
Richelieu oli tuolloin jo kuitenkin manan majoilla. Hänen kuollessaan vuonna 1642 Ranska oli muuttunut: kuninkaan valta oli vahvistunut ja Ranskan viholliset heikentyneet.
Valtion taloudenpito ei ollut lukeutunut Richelieun vahvuuksiin, ja sodat olivat aiheuttaneet Ranskalle suuren taloudellisen taakan. Veronkorotukset aiheuttivat mellakoita maaseudulla.
Richelieu oli koko uransa ajan ollut kiinnostunut taiteista ja kirjallisuudesta. Hän rakennutti suuren kirjaston, tuki maansa kirjailijoita ja rakasti teatteria – hänellä oli oma näyttämö Pariisin Palais-Cardinal-palatsissaan.
Palais-Royaliksi kardinaalin kuoleman jälkeen nimetyssä rakennuksessa toimii nykyisin Ranskan kulttuuriministeriö.
Richelieu perusti vuonna 1635 L’Académie françaisen, Ranskan akatemian. Sen ensisijainen tehtävä oli kultivoida ranskan kieltä ja julkaista sanakirja.
Akatemia oli ensimmäinen laatuaan ja sai pian seuraajia muista Euroopan maista. Jäseniä oli – kuten vielä tänäkin päivänä – 40. Heitä nimitettiin kuolemattomiksi.
Kardinaalin teot Ranskan puolesta eivät kuitenkaan koskaan tehneet hänestä suosittua. Hänet koetettiin panna viralta tai tappaa ainakin viidesti valtakautensa aikana.
Auktoriteetistaan ja työkapasiteetistaan huolimatta Richelieu ei ollut fyysisesti vahva mies vaan kärsi koko ikänsä terveysongelmista, muun muassa kuumekohtauksista ja virtsatietulehduksista. Lopuksi hän yksi verta.
Richelieun aikana Ranskan armeijaa vahvistettiin, ja vuosi kardinaalin kuoleman jälkeen ranskalaiset voittivat arkkivihollisensa Espanjan Rocroin taistelussa.
Suoneniskentä tappoi kardinaalin
Richelieuta hoidettiin suoneniskennällä, mutta se vain heikensi häntä. Lopulta hän antoi periksi. Kardinaali kuoli 4. joulukuuta 1642, 57-vuotiaana.
Monet historioitsijat ovat sittemmin pohtineet Richelieun vaikuttimia. Yleisin selitys on: ”Ranskan valtion paras”.
Myöhemmät historioitsijat ovat kuitenkin viitanneet hänen henkilökohtaiseen kunnianhimoonsa ja huoleen oman perheensä asemasta.
Kun Richelieun seuraaja, kardinaali Jules Mazarin, astui virkaansa, oli tie tuoreelle ranskalaiselle politiikalle tasoitettu. Reformit olivat luoneet suurvallan perustan.
Ludvig XIV nousi Ranskan johtoon vuonna 1661 ja teki itsensä tunnetuksi kuninkaallisen yksinvallan symbolina. Tai kuten Ludvig XIV itse sanoi: ”L’État c’est moi! – Valtio, se olen minä!”