Kaksintaistelu Pohjolasta

Nuori ruotsalainen kapinajohtaja Kustaa Vaasa oli samasta muotista valettu kuin Tanskan kuningas Kristian II – piinkova ja häikäilemätön. Heidän valtataistelunsa jätti verisen jäljen Pohjolaan – ja nykyään muistelemme kiistaa hiihtokilpailulla.

Nuori ruotsalainen kapinajohtaja Kustaa Vaasa oli samasta muotista valettu kuin Tanskan kuningas Kristian II – piinkova ja häikäilemätön. Heidän valtataistelunsa jätti verisen jäljen Pohjolaan – ja nykyään muistelemme kiistaa hiihtokilpailulla.

The Art Archive & Bridgeman

Eräänä syksyisenä päivänä vuonna 1518 Kööpenhaminan satamaan lipui sotalaiva. Laiva kantoi kuninkaan lippua ja se kuljetti ruotsalaisia sotavankeja, mutta siinä ei ollut mitään kummallista aikana, jolloin ruotsalaiset ja tanskalaiset sotivat jatkuvasti keskenään. Tapauksella oli kuitenkin suurempi merkitys kuin kukaan tuolloin oivalsi.

Laivan kuusi vankia kuuluivat kaikki Ruotsin ylhäisaateliin, ja he olivat joutuneet petoksen uhreiksi. Tanskan kuningas Kristian II oli ryhtynyt aseleponeuvotteluihin Ruotsin kanssa ja pyytänyt neuvottelujen ajaksi ruotsalaisia lähettämään miehiä alukselleen hyvän tahdon osoitukseksi. Ruotsalaisille oli vakuutettu, että he olisivat turvassa. Kristian oli kuitenkin ottanut miehet vangeiksi ja purjehtinut tiehensä.

Vankien joukossa oli myös nuori aatelismies Kustaa Eerikinpoika.

Kristian II oli hankkinut itselleen vaarallisen vihollisen, joka eräänä päivänä murskaisi hänen unelmansa ja nousisi itsenäisen Ruotsin hallitsijaksi.

© The Art Archive & Bridgeman

Kustaa I Vaasa

Ruotsin kuningas 1523–1560.

Vahvuus: Oveluus
Heikkous: Epäluotettavuus

Kustaa rahoitti sotiaan hansakaupunki Lyypekiltä saamillaan suurilla lainoilla.

© The Art Archive & Bridgeman

Kristian II

Tanska-Norjan kuningas 1513–23 ja Ruotsin kuningas 1520–23

Vahvuus: Kunnianhimo
Heikkous: Häilyväisyys

Kristian II verotti talonpoikia ankarasti ja nosti tullimaksuja säilyttääkseen Ruotsin.

Kristian kasvoi sotimaan

Sekä Kustaa että Kristian olivat lapsesta lähtien seuranneet Tanskan ja Ruotsin välisiä kiistoja läheltä. Suhteet Ruotsiin olivat pitkään olleet ulkopolitiikan pääasiallinen huolenaihe Tanskan hovissa, johon Kristian syntyi 1. heinäkuuta 1481. Kristianin isä kuningas Hannu oli saanut suurimmat voittonsa ja kokenut katkerimmat tappionsa Ruotsia vastaan.

Ruotsi, kuten Norjakin, oli vuodesta 1397 kuulunut Pohjoismaiden väliseen Kalmarin unioniin, jota Tanska käytännössä johti. Unioni oli hauras ja rakoileva. Norjalaiset eivät juurikaan aiheuttaneet ongelmia, mutta ruotsalaiset kapinoivat jatkuvasti.

He nousivat aseellisiin vapaustaisteluihin tanskalaisia
vastaan, ja Tanska oli monesti menettää alueen hallinnan. Tanskan kuninkaat panivat kovan kovaa vastaan, ja kerta toisensa jälkeen Tanskan armeija ja laivasto lähetettiin nujertamaan niskoittelevia ruotsalaisia.

Vuonna 1497 tuolloin 16-vuotias Kristian oli isänsä mukana valloittamassa Tukholmaa, ja viisi vuotta myöhemmin hän taisteli kapinoivia ruotsalaisia vastaan, kun nämä ajoivat hänen isänsä pois Ruotsista.

”Heikoilla aineilla ei saavuta mitään. Tehokkaimpia ovat lääkkeet, jotka ravistelevat koko kehoa.” Kristian II

Kristian kasvatettiin jatkamaan isänsä työtä. Hänestä tuli Norjan varakuningas 25-vuotiaana, ja kun hänen isänsä kuoli vuonna 1513, hän oli valmis hallitsemaan koko Pohjolaa hallitsijanimellä Kristian II.

Kruunajaisissaan nuori kuningas sai arkkipiispalta Jumalan siunauksen, mutta ruotsalaisten siunausta hän ei saanut. Ruotsin valtionhoitaja Sten Sture kieltäytyi tunnustamasta häntä Ruotsin hallitsijaksi.

Kun Kristian lähetti armeijansa kukistamaan Sturen, tämä oli valmiina taisteluun armeijansa kanssa, mukana myös Kustaa Eerikinpoika Vaasa.

Kustaa Vaasa Sten Sturen opissa

Kustaa Eerikinpoika oli Vaasa-sukuun kuuluvan Eerik Juhananpojan poika. Perhe omisti lukuisia tiluksia, ja Kustaa, joka syntyi todennäköisesti 12. toukokuuta 1496, kasvoi Rydboholmin kartanossa hieman Tukholman pohjoispuolella. 22-vuotiaana hänet lähetettiin oppiin valtionhoitaja Sten Sturen luo.

Sture oli asemansa perusteella periaatteessa Ruotsin hallitsija maan sisäisissä asioissa. Käytännössä tanskalaiset kuitenkin päättivät kaikista todella merkityksellisistä asioista, mikä turhautti valtionhoitajaa ja muita samanmielisiä.

Vuodesta 1922 järjestetty Vaasahiihto kulkee Kustaan kuviteltua pakoreittiä.

© IBL Bildbyrå

Vaasahiihto perustuu valheeseen

Vuosittain järjestettävässä Vaasahiihdossa muistellaan sepitettyä tapahtumaa.

Kustaa Vaasa halusi tulla muistetuksi rohkeana ja lempeänä maan isänä ja pani kirjurinsa, Västeråsin piispan Peder Svartin, kirjoittamaan saavutuksistaan. Kustaa saneli tekstiä Svartille, ja nykyhistorioitsijoiden mukaan kuninkaan kanslia päätti kirjoitusten lopullisesta muodosta ja sisällöstä.

Svartin kronikka muokkasi vuosisatoja ruotsalaisten kuvaa Kustaasta. Kuninkaan itse sepittämät jutut tulivat niin tutuiksi, että niitä alettiin pitää historiallisina totuuksina.

Yksi sitkeimmistä myyteistä liittyy Vasaloppetiin eli Vaasahiihtoon. Svartin mukaan Kustaa Vaasa pakeni vuodenvaihteessa 1521 hiihtäen kohti Norjan rajaa murtuneena siitä, että taalainmaalaiset eivät uskoneet hänen kertomustaan Tukholman verilöylystä eivätkä siten olleet halukkaita nousemaan kapinaan.

Pian uutiset Tukholman julmuuksista levisivät. Moran kaupungin asukkaat, joille Kustaa oli turhaan yrittänyt kertoa tapahtumista, lähettivät noloina kaksi nopeaa hiihtäjää Kustaan perään. Nämä saivat tämän kiinni Sälenissä noin 18 kilometrin päässä Norjan rajasta ja toivat hänet takaisin johtajanaan.

Historioitsijoiden mukaan tarina on sepitettä ja sen tarkoitus oli vain pönkittää Kustaan uskottavuutta vahvana johtajana.

Ensimmäinen Vaasahiihto järjestettiin 19. maaliskuuta 1922 Kustaa Vaasan kuuluisan paon muistoksi.

Kustaa Vaasa sai sotilaallisen ja poliittisen koulutuksensa Sten Sturen luona. Kun Sture kieltäytyi tunnustamasta Kristian II:ta Ruotsin hallitsijaksi ja Tanska hyökkäsi Ruotsiin, Kustaa taisteli uskollisesti Sturen rinnalla.

Hän osallistui Tukholman laitamilla Brännkyrkassa tärkeään taisteluun, jossa Sturen armeija onnistui pysäyttämään tanskalaiset. Tuolloin Kristian II pyysi neuvotteluja ja samalla huijasi kuusi ruotsalaista aatelismiestä panttivangikseen. Näin Kustaa joutui keskelle Tanskan ja Ruotsin välistä konfliktia.

Kööpenhaminasta Kustaa vietiin vankeuteen Kaløn linnaan. Kertomukset hänen kohtelustaan ovat ristiriitaisia. Jotkin lähteet väittävät, että hän sai ruuakseen vain karvasta olutta, kovaa leipää ja härskiä silliä.

Toisten lähteiden mukaan häntä kohdeltiin hyvin ja hän sai liikkua linnassa ja sen lähistöllä suhteellisen vapaasti annettuaan kunniasanansa siitä, ettei yrittäisi paeta. Joka tapauksessa Kustaa pakeni syyskuussa 1519 kuultuaan, että Tanskan joukot olivat edenneet Ruotsissa.

Apua Lyypekistä

Pakonsa aikana Kustaa osoitti ensimmäisen kerran poliittisen juonittelun taitonsa. Hän pakeni häränajajaksi pukeutuneena, mutta ei suinkaan kohti Ruotsia vaan etelään hansakaupunki Lyypekkiin, yhteen Pohjois-Euroopan valtakeskuksista.

Lyypekin vaurailla kauppiailla oli varaa varustaa armeijoita ja sotalaivastoja, nostaa haluamiaan miehiä herttuoiksi ja riistää näiltä herttuan asema, jos nämä heittäytyivät hankaliksi.

Kustaa oli päättänyt hankkia näiden mahtimiesten tuen. Hän kuulosteli vallitsevaa poliittista ilmapiiriä oluttuvissa, kievareissa ja porvareiden vieraana, ja hän huomasi tilanteen olevan kannaltaan otollinen.

Kauppiaat olivat saaneet tarpeekseen Kristian II:sta, joka halusi saada Pohjolan kaupan hallintaansa ja oli siksi yllyttänyt alankomaalaisia kauppahuoneita lyypekkiläisiä vastaan. Kustaa sai lyypekkiläisten sympatiat puolelleen ja siunauksen kapinahankkeilleen.

Kristian IV:lla (kuningas 1596–1648) oli sodassa epäonnea. Hänen kaudellaan Tanska menetti mahtiasemansa.

© Karel van Mander

Vihollisia 2OO vuotta

Tanska ja Ruotsi pitivät toisiaan uhkana ja kävivät keskenään joukon armottomia sotia.

1523

Kustaa Vaasasta tuli Ruotsin kuningas maan noustua kapinaan ja erottua Tanskan johtamasta Kalmarin unionista, jonka Pohjoismaat solmivat vuonna 1397.

1563–1570

Tanska-Norja aloitti seitsemän vuotta kestäneen sodan Ruotsia vastaan mutta ajautui lopulta taloudellisiin vaikeuksiin. Sota ei muuttanut valtionrajoja.

1611–1613

Tanska-Norja aloitti sodan Ruotsia vastaan. Ankaria taisteluja käytiin etenkin Kalmarin seuduilla, mutta sota päättyi ratkaisemattomana.

1643–1645

Ruotsi miehitti osan Skånea ja Jyllannin. Rauhansopimuksessa Tanska-Norja menetti Jämtlandin ja Härjedalenin sekä Hallandin 30 vuodeksi.

1657–58

Ruotsin armeija lähti Tanskaan jäätä pitkin ja kukisti vastaan tulleet tanskalaiset. Tanska pyysi rauhaa Kööpenhaminan ollessa uhattuna.

1658

Tanska menetti Roskilden rauhassa mm. Skånen, Hallandin, Blekingen, Bohuslänin ja Trondheimin läänin. Se oli maan historian pahin nöyryytys.

1659

Ruotsi yritti vallata loputkin Tanskasta, mutta Ruotsin armeija lyötiin ja se koki suuria tappioita, kun se yritti suurhyökkäystä Kööpenhaminaan.

1675–1679

Tanskan armeija nousi maihin Skånessa valloittaakseen alueen takaisin. Se ei onnistunut. Tanska kärsi tappion Lundin ja Landskronan taisteluissa.

1709–1720

Suuren Pohjan sodan aikana Tanska-Norja yritti vielä kerran turhaan saada takaisin menettämiään alueita. Rauha laskeutui Pohjolaan.

Pian Kustaalla oli laiva käytössään, ja toukokuun lopulla 1520 hän nousi salaa maihin Kalmarin kaupungissa Ruotsin itärannikolla. Tilanne hänen kotimaassaan oli kehittynyt ikävään suuntaan.

Tukholma oli edelleen kapinallisten hallinnassa, mutta ei olisi pitkään. Kristian II oli keskittänyt kaikki voimansa Ruotsin valloittamiseen. Hän pystyi varustamaan valtavan armeijan ankarilla veroilla ja nostamalla Tanskan salmien läpi purjehtivien laivojen tullimaksuja, ja kävi yhä selvemmäksi, että tällä kertaa hän ei aikonut tyytyä häviöön.

Kristian voitti ja osoitti voittaessaan armollisuutta vihollisiaan kohtaan. Sten Sture oli kaatunut taistelussa, mutta kuningas lupasi, että hänen leskensä sekä monet muut kapinaan osallistuneet aateliset ja porvarit saisivat pitää henkensä ja omaisuutensa.

Se vakuutti ruotsalaiset, eikä kukaan halunnut kuunnella Kustaan puheita taistelujen jatkamisesta.

”Meillä ei ole mitään hätää, kun meillä on kuningas Kristian hallitsijanamme, sillä hän on luvannut meille, että meiltä ei tule puuttumaan silliä eikä suolaa”, oli yleinen mielipide.

Jopa Kustaan oma perhe oli antanut periksi ja valmistautui osallistumaan Kristian II:n loisteliaisiin kruunajaisjuhliin Tukholmassa.

Tukholma kylpi veressä

Kristianin tyyni ilme, kun hänet kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi Tukholman suurkirkossa, ei paljastanut mitään siitä, mitä oli tulossa.

  1. marraskuuta yöllä, kun vieraat juhlivat kolmatta päivää Tukholman linnassa, ovet lukittiin, musiikki lakkasi ja hämmentyneet vieraat vietiin linnan suureen salin. Siellä odotti synkkä kuningas Kristian seurassaan uskollinen tukijansa piispa Kustaa Trolle.

Piispa luki pitkän syytelistan, jossa Sten Sturea ja hänen tukijoitaan syytettiin kerettiläisyydestä. Syytökset olivat ovela juoni, sillä kuninkaan armahdus ei koskenut kerettiläisyyttä. Kerettiläiset tuomittiin aina kuolemaan.

Juhlapukuiset ja parhaisiin koruihinsa sonnustautuneet järkyttyneet kruunajaisvieraat vietiin kuulusteluihin, ja seuraavana päivänä heidät asetettiin tuomioistuimen eteen ja tuomittiin rutiininomaisesti.

Kuningas oli julistanut Tukholmaan poikkeustilan, ja kaupungin kadut autioituivat nopeasti.

Teloitukset aloitettiin Tukholman Suurtorilla iltapäivällä 8. marraskuuta 1520, ja seuraavina päivinä teloitukset jatkuivat.

Arviolta 82 ihmistä teloitettiin. Södermalmin saarella harmaata taivasta vasten loimusi kolme valtavaa roviota: yksi aatelisille, yksi kirkonmiehille ja yksi porvareille. Aatelin roviolle heitettiin myös Sten Sturen ruumis, jonka Kristian oli käskenyt kaivaa ylös haudastaan. Hänen vastustajistaan jäisivät jäljelle vain tuhkat.

Myös Kustaa Vaasan isä oli Tukholman verilöylyn uhrien joukossa, ja hänen äitinsä ja kolme sisartaan vietiin vankeuteen Tanskaan. Kustaan reaktio oli arvattavissa.

Kustaa suuntasi kohti Keski-Ruotsia ja Taalainmaata.

Hän uskoi löytävänsä tukijoita taalainmaalaisten joukosta, sillä heitä pidettiin vapautta rakastavina, omapäisinä ja kuningas Kristianin katkerina vastustajina – tämä kun havitteli seudun kaivoksia niiden tuolloisilta omistajilta, hyvin maksavilta ja siksi pidetyiltä lyypekkiläisiltä.

Kustaa kokosi talonpoikaisarmeijan

Kustaa Vaasa piti palopuheita kirkkojen edustalla ja kaikkialla, missä ihmiset kokoontuivat. Kun seudulle alkoi saapua kuningas Kristianin kostoa pakenevia ihmisiä, Kustaa hyödynsi heidän todistajanlausuntojaan taitavasti Kristian-tyrannin, kuten hallitsijaa nyt kutsuttiin, vastaisessa propagandassaan.

Pian Kustaa oli saanut kokoon 400 miehen armeijan, joka lähti etenemään tuhoa tiellään kylväen. Se toimi kaikkialla saman kaavan mukaisesti: ensin surmattiin paikallinen tanskalainen vouti ja sitten ryöstettiin kaupungin ruokavarastot ja kassa.

Menestys hälvensi monien aiemmin Kustaata kohtaan tuntemaa epäluuloa ja toi hänelle lisää kannattajia. Uusia tukijoita saapui jatkuvasti hänen leiriinsä, myös merkittäviä ylimyksiä ja hänen aikaisempia poliittisia vastustajiaan, jotka halusivat olla voittajan puolella.

Kustaa Vaasa sai tukijoita Taalainmaan talonpojista.

© Bridgeman

Syksyllä 1521 Kustaa oli edennyt Tukholman linnoitetuille muureille asti. Tanskalaiset olivat laajentaneet kaupungin puolustusvarustuksia ja lähettivät tuon tuosta partioita hyökkäämään Kustaan talonpoikaisarmeijan kimppuun.

Kun Tukholmaa ei niin vain vallattukaan, tappiomieliala alkoi levitä ruotsalaisten keskuudessa. Kustaa päätti turvautua viekkauteen. Hän kokosi joukkonsa ja luki näille Tukholman komentajan Henrik Slagheckin kirjeen, jossa tämä sanoi liittyvänsä Kustaan joukkoihin, mikäli Kristian ei lähettäisi vahvistuksia tiettyyn aikarajaan mennessä.

Kustaa oli kirjoittanut kirjeen itse, mutta huijaus onnistui. Uupuneet sotilaat saivat uusia voimia, ja Kustaa saattoi jäädä rauhassa odottamaan laivastoa, jonka hänen liittolaisensa Lyypekissä olivat luvanneet lähettää apuun.

Valta oli ostettu luotolla

Laivasto saapui 7. toukokuuta mukanaan 900 kokenutta palkkasotilasta, aseita, ammuksia ja muita tarvikkeita. Tukholman tanskalaiset puolustajat pitivät pintansa kuitenkin vielä yli vuoden, ja vasta 23. kesäkuuta 1523 Kustaa Vaasa saattoi ratsastaa kaupungin katujen läpi voittajana ja kuninkaana.

Ne ruotsalaiset, jotka odottivat kaiken muuttuvan kertaheitolla hyväksi, joutuivat pettymään. Kustaa Vaasa oli ostanut valtansa luotolla, ja lyypekkiläiset vaativat kunnon korvauksen avustaan. Lisäksi sotiminen oli pannut valtion ja veroja maksavat talonpojat ahtaalle. Kustaa sai hallintaansa omien sanojensa mukaan ”hävitetyn ja halvaantuneen” maan.

Kustaa Vaasa otettiin vastaan vapauttajana Tukholmassa 23. kesäkuuta 1523.

© The Art Archive

Kirkko kuitenkin eli yltäkylläisyydessä. Kirkko oli vapautettu veroista ja omisti viidenneksen Ruotsin maa-alasta.

Kustaa kääntyi siis kirkon puoleen ja alkoi haalia sen rikkauksia kovalla kädellä. Katolisten piispojen maa-alueita takavarikoitiin, ja kaikki vastarinta kukistettiin säälimättä.

Kustaata tukeneet itsepäiset ja perinteitä kunnioittavat taalainmaalaiset eivät katsoneet hyvällä kuninkaansa kovia otteita kansaa ja kirkkoa kohtaan.

Monesti Kustaa joutui käymään henkilökohtaisesti muistuttamassa napiseville liittolaisilleen, että näiden oli parasta vain totella kuningastaan.

Vuoden 1530 paikkeilla Kustaa määräsi takavarikoimaan kaikki maan kirkonkellot maksaakseen velkansa Lyypekille. Lyypekki tarvitsi kipeästi pronssia tykkien valamiseen.

”En siedä solvauksianne enää hetkeäkään. Käykää tänne, kenellä riittää rohkeutta!” Kustaa Vaasa kansan protestoidessa kirkonkellojen takavarikoimista vastaan

Talonpojat pitivät kuitenkin moista anteeksiantamattomana pyhäinhäväistyksenä. Monet Kustaan vanhoista kapinakumppaneista kieltäytyivätkin tottelemasta.

Kustaa Vaasa päätti mennä Uppsalan markkinoille puhumaan alamaiset puolelleen. Paljon ihmisiä kokoontui kuuntelemaan kuningasta, joka asettui puhumaan markkinatorin läheiselle kukkulalle aseistetut sotilaat ympärillään. Heti kun kuningas otti puheeksi kirkonkellot, väkijoukko alkoi protestoida ja huudella kuninkaalle solvauksia.

Raivoissaan kuningas tarttui miekkaansa ja mylvi väkijoukolle: ”En siedä solvauksianne enää hetkeäkään. Käykää tänne, kenellä riittää rohkeutta. Minä ja joukkoni mittelemme mielellämme voimiamme kanssanne!”

Säikähtyneet ihmiset vajosivat polvilleen ja vannoivat katumusta ja parannusta. Kuningas saisi kirkonkellonsa.

Kustaa lupasi antaa niskoittelun anteeksi. Se, ettei vastaan pullikoiva kansa saanut ankarampaa rangaistusta, oli helposti selitettävissä. Tanskan Kristian II oli alkanut jälleen kalisuttaa sapeliaan, ja Kustaa tarvitsi Ruotsin kansan kaiken tuen seuraavaan sotaan.

Kristian kääntyi keisarin puoleen

Tukholman verilöylyn jälkeen Kristian oli päässyt hetkeksi vallan huipulle, ja hän oli heti ryhtynyt suunnittelemaan ja toteuttamaan laajoja uudistuksia. Kustaan voitto kuitenkin pilasi hänen suunnitelmansa unionin suhteen.

Myös valtion sisäiset ongelmat kiusasivat Kristiania. Tanskan aatelisto tunsi asemansa uhatuksi, osin vahvistuneen kuningasvallan, osin porvariston lisääntyneiden etuuksien vuoksi. Tammikuussa 1523 puhkesi kapina, ja kuninkaan vihatut uudet lait poltettiin roviolla.

Kristian tunsi maan polttavan jalkojensa alla, ja huhtikuussa hän pakeni Kööpenhaminasta – mukanaan sievoinen osuus valtionkassasta.

Kuninkaan pako oli myös taktinen veto. Hän oli naimisissa Euroopan mahtavimpiin ruhtinassukuihin kuuluneen Habsburgin Elisabetin kanssa. Elisabet oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan edesmenneen keisarin Maximilianin lapsenlapsi ja tuolloisen keisarin Kaarle V:n sisar.

Keisari oli Kristianille velkaa 24 000 guldenia sisarensa myötäjäisiä. Kristian toivoi lankonsa maksavan velkansa voidakseen värvätä mahtavan armeijan, jonka avulla hän panisi Tanskan aateliston kuriin ja järjestykseen ja valloittaisi Ruotsin takaisin itselleen.

Velankeruumatkasta tuli Kristianille pettymys. Keisari Kaarlella oli liian kiire sotimisessa Ranskaa vastaan, jotta hän olisi ehtinyt kiinnittää huomiota Tanskan pakolaiskuninkaan huoliin, niin sukuun naitu kuin tämä olikin.

Vasta vuonna 1531 Kaarle V pystyi osoittamaan varoja lankonsa uhkarohkean operaation rahoittamiseen.

© Museo del Prado/Wikimedia Commons

Tanskassa aatelisto oli nostanut valtaistuimelle Kristianin sedän, herttua Fredrik Gottorpilaisen. Maanpaossa olevalla Kristianilla oli edelleen oma hovi, mutta hän eli muiden armoilla.

Elisabetin täti Margareeta, jonka Kaarle V oli asettanut Alankomaiden valtionhoitajaksi, oli järjestänyt Tanskan hallitsijaparille asunnoksi vaatimattoman talon Lieristä nykyisestä Belgiasta.

Hän oli kuitenkin tiukka emäntä, ja pariskunnan talouden menoista pidettiin tarkkaa kirjaa, aina viinistä ja ruuasta kynttilöihin ja polttopuihin asti. Kuningasparille jopa ehdotettiin, että talouden arvoasteikossa alimmalla portaalla olevat henkilöt voisivat tyytyä ylemmiltään jääneisiin ruuantähteisiin.

Kuningatar Elisabet kuoli vuonna 1526, ja Kristian, joka näki samalla unelmansa Pohjolan valtiudesta murenevan, vajosi syvään masennukseen.

Kului vielä viisi pitkää vuotta, ennen kuin keisari Kaarle vuonna 1531 viimein maksoi Kristianille velkansa. Pakolaiskuningas ryhtyi heti toimeen ja varusti itselleen armeijan, johon kuului noin 30 sotalaivaa ja 7 000 sotilasta.

Laivasto lähti liikkeelle Hollannista lokakuussa 1531 kohti Norjaa, jossa Tanskan uusi kuningas Fredrik I ei vielä ollut saanut kunnolla jalansijaa. Onni ei kuitenkaan ollut Kristianilla myötä, sillä myrsky tuhosi lähes koko hänen laivastonsa. Lopulta hän purjehti Oslovuonoon vain muutaman laivan ja vajaan 1 200 miehen kanssa.

Kristian menetti mahdollisuutensa

Vaatimattomasta armeijastaan huolimatta Kristian eteni nopeasti. Jo marraskuussa hän oli valloittanut lähes koko Norjan, Akershusin linnoitusta lukuun ottamatta. Sitä pitivät edelleen hallussaan Fredrik I:lle uskolliset joukot.

Kristian pysähtyi empimään Akershusin vankkojen muurien ulkopuolelle.

Epäröimällä hän menetti historiallisen tilaisuuden. Akershusissa oli vain 20–30 sotilasta, mutta sitä Kristian ei tiennyt. Hyökkäyksen sijaan hän päätti jäädä piirittämään kaupunkia.

  1. tammikuuta 1532 Norjan valtaneuvosto valitsi Kristianin kuninkaaksi. Myös joukko Kustaa Vaasan hallintoa vastustaneita ruotsalaisia aatelismiehiä liittoutui Kristianiin, joka lähetti joukkonsa Bohuslänin kautta kohti Ruotsia.

Kristianin ruotsalaisten tukijoiden joukossa oli laamanni Ture Jönsson, joka oli aiemmin tukenut Kustaa Vaasaa. Kristian tapasi Jönssonin Bohusin linnoituksessa Kungälvissä juuri kun Kustaa oli hyökkäämässä sinne. Perimätiedon mukaan Kristian ja Jönsson näkivät ampuma-aukosta, miten kolmetuhatta ruotsalaista sotilasta ylitti jäätyneen Götajoen ja otti suunnan suoraan kohti Bohusin linnoitusta.

Kristian oli järkyttynyt. ”Petkutitte meitä, herra Ture, kun sanoitte, ettei Ruotsilla ole hyvin varustettuja sotilaita. Mitä tuo sitten on, mitä näen edessäni ulkona?” Kristianin kerrotaan kysyneen.

Kuninkaan epäilyt petoksesta olivat perättömiä, mutta siitä huolimatta Jönssonin päätön ruumis löytyi seuraavana päivänä Kungälvin kadulta.

Ruotsalaiset työntyivät eteenpäin ja pakottivat Kristianin nääntyneet joukot perääntymään Osloon. Helmikuussa ruotsalaiset arvioivat, että Kristianin joukot koostuivat vain 2 000 miehestä, eikä niillä ollut riittävästi muonaa.

Sen sijaan että olisi vahvistanut asemiaan Oslossa ja valmistautunut tuleviin taisteluihin, Kristian kirjoitti Fredrikille kirjeen, jossa kehotti tätä luopumaan kruunusta ja lähtemään maasta.

Fredrik vastasi toukokuussa 1532 lähettämällä matkaan 25 sotalaivaa ja 7 000 sotilasta. Fredrikin joukot mursivat Akershusin piirityksen nopeasti, ja kaiken järjen vastaisesti Kristian suostui hajottamaan armeijansa vastineeksi neuvotteluista Fredrikin kanssa.

Varoituskellojen olisi pitänyt soida Kristianin päässä, kun hänet kutsuttiin neuvotteluihin Fredrikin laivaan ja hänelle vakuuteltiin pyhästi, että hänen vapautensa ei ollut uhattuna.

Syrjäytetty kuningas lienee unohtanut, miten itse oli aikoinaan huiputtanut ruotsalaisia ja muun muassa Kustaa Vaasaa. Tuskin oli Kristian päässyt laivaan, kun hänet vangittiin.

Neuvotteluja ei käyty, vaan Kustaa kuljetettiin Sønderborgin linnaan.

Kristian II vietti 17 vuotta vankeudessa Sønderborgin linnassa ennen siirtoa toiseen linnaan.

© Shutterstock

Taalainmaalaiset niskuroivat

Myös Ruotsin kuningas oli aikeissa rikkoa lupauksensa. Kun Kristianin uhka oli poissa, kostonhimoinen Kustaa Vaasa muisti jälleen kirkonkelloepisodin.

Hän vaati, että kaikkien taalainmaalaisten miesten, jotka olivat uhmanneet hänen kuninkaallista tahtoaan, oli ilmoittauduttava kahdeksan päivän kuluessa.

Kun käskyä ei noudatettu, kuningas määräsi jokaisen Taalainmaan pitäjän luovuttamaan 12 parasta miestään. Miehet kerättiin yhdeksi joukoksi, ja kuninkaan sotilaat ympäröivät heidät. Kustaa ratsasti paikalle kasvot vihasta vääristyneinä.

Hän ilmoitti kärsivällisyytensä loppuneen. Jos niskoittelu ei päättyisi, hän autioittaisi Taalainmaan niin, että siellä ”ei enää kuuluisi koirien eikä kukkojen ääntä”.

Paikalle lähetetyt edustajat ottivat uhkaukset todesta ja anelivat armoa. Sitten he alkoivat kuumeisesti luetella ”syyllisten” nimiä. Kuninkaan sotilaat ratsastivat viipymättä tekemään tiliä niiden kanssa, joiden nimi oli mainittu.

Näiden kaula katkaistiin ja pää asetettiin seipään nokkaan näkyville pelotukseksi ja varoitukseksi muille. Teloitettujen joukossa oli muutamia Kustaan uskollisimpia tukijoita kapinan ajoilta.

Uusi valtio tarvitsi oman kielen, ja Kustaa Vaasa käännätti Raamatun ruotsiksi.

© IBL Bildbyrå

Kapinajohtaja loi yhtenäisen Ruotsin

Ennen Kustaa Vaasan aikaa Ruotsi oli hajanainen maa, jolla ei ollut yhtä yhtenäistä kieltä eikä identiteettiä.

Kalmarin unionin aikana Ruotsi oli hajanainen maa. Paikalliset suurmiehet tai talonpojat käyttivät määräysvaltaa yksittäisissä lääneissä, kuten Taalainmaalla.

Siellä jopa valtionhoitajan, unionin ajan korkeimman ruotsalaisviranomaisen, piti pyytää lupa omanarvontuntoisilta taalainmaalaisilta voidakseen kulkea heidän alueidensa läpi.

Ruotsilla ei ollut omaa virallista kieltä, ja harva osasi lukea tai kirjoittaa. Kustaa Vaasa toi tähän muutoksen. Valtaan noustuaan hän kukisti kaikki paikalliset irrottautumispyrkimykset kovalla kädellä, ja Ruotsista kehittyi yhtenäinen valtio.

Kaiken kansan tuli alistua vain ja ainoastaan kuningasvallalle, joka korvasi aiemmin vahvat paikallishallinnot. Muut yhteisöt, kuten kirkko ja kylät, olivat vasta toisella sijalla kuninkaan jälkeen.

Yksi tärkeimpiä Kustaan ajamia uudistuksia oli uskonpuhdistus vuonna 1527. Aiemmin vahva katolinen kirkko nujerrettiin. Kirkosta tuli valtion alainen, ja se oli vastuussa valtiolle niin taloudellisesti kuin poliittisestikin.

Aiemmin latinaksi pidetyt jumalanpalvelukset alettiin pitää ruotsin kielellä. Kuningas hyödynsi myös jumalanpalvelusten saarnoja omien etujensa ajamiseen.

Kustaa Vaasa oli vihdoin vakiinnuttanut asemansa Ruotsissa. Kristian II ja taalainmaalaiset oli nujerrettu, ja kirkot ja luostarit olivat tiukasti hänen otteessaan. Hänellä oli vielä velkansa maksettavana Lyypekille, mutta siinäkin suhteessa onni oli hänelle suosiollinen.

Lyypekin ja alankomaalaisten kauppiaiden välinen kilpailu oli vähitellen kehittynyt avoimeksi sodaksi.

Lyypekki nöyrtyi nyt puolestaan pyytämään apua Ruotsin kuninkaalta, mutta sen sijaan, että olisi vastannut entisten auttajiensa palveluksiin vastapalveluksella, Kustaa ilmoitti kylmästi, ettei auttaisi Lyypekkiä saati maksaisi tälle velkaansa. Selviytykööt lyypekkiläiset itsekseen.

Voittaja ja häviäjä

Kristian vietti vankeudessa loppuelämänsä eli 27 vuotta. Vuodesta 1532 vuoteen 1549 hän oli Sønderborgin linnassa ja loput kymmenen vuotta Kalundborgin linnassa Tanskassa. Hänen oloissaan ei ollut valittamista, mutta hän oli onneton ja sortui ryypiskelemään.Hän kuoli vuonna 1559.

Kustaan elämä sen sijaan jatkui menestyksekkäänä. Viimeisinä vuosinaan hän ryhtyi vielä sotaan Venäjän Iivanaa vastaan.

Sota päättyi ratkaisemattomana, mutta Ruotsi säilyi vahvana ja yhdistyneenä. Kustaa Vaasa kuoli vuonna 1560 oltuaan vallassa lähes 40 vuotta.