Patton puhui täydelle jalkapallostadionille
"Meillä on paras ruoka, parhaat aseet ja paras taistelumoraali. Voi Luoja, minä oikeastaan suorastaan säälin niitä paskiaisia, jotka saavat meidät vastaansa!” George S. Patton piti pienen tauon, kunnes suosionosoitukset vaimenivat. Hän piti puhetta jalkapallostadionilla Yhdysvaltojen 3. armeijan 92 000 sotilaalle, jotka olivat lähdössä taistelemaan saksalaisia vastaan Ranskaan.
”Sotaa ei voiteta sillä, että kuolee maansa puolesta, vaan että pakottaa jonkun toisen kuolemaan oman maansa puolesta”, Patton julisti. Hän oli itse sotilassukua, ja hän oli viimein saanut tilaisuuden näyttää kyntensä. Kenraali yritti juurruttaa joukkoihinsa omaa sotilaallista ajattelutapaansa.
”Kun 30 vuoden päästä istutte lapsenlapsi polvellanne, teidän ei tarvitse kertoa, että toisen maailmansodan aikana lapioitte paskaa Louisianassa.”
Patton joutui odottamaan hetkeään
Kun liittoutuneiden joukot nousivat maihin Normandiassa kesäkuussa 1944, Patton ei kuitenkaan ollut mukana. Hänen 3. armeijansa liittyisi taisteluihin vasta, kun sotamarsalkka Montgomery olisi luonut Ranskaan sillanpääaseman.
Suunnitelma ei ollut Pattonin mieleen. Montgomery oli hänen pahin vastustajansa kilpailussa kunniasta, ja Pattonia ärsytti, että britti oli puolitoista vuotta aiemmin varastanut kaiken huomion heidän yhteisoperaatiossaan Saksan Rommelia vastaan Pohjois-Afrikassa. Patton oli lisäksi sitä mieltä, että Montgomeryn tapa käydä sotaa oli vanhentunut ja että tämän taktiset kyvyt olivat kuin ”kenellä tahansa armeijan kokilla”.
Kun liittoutuneiden komentaja kenraali Eisenhower viimein lähetti 3. armeijan taisteluun, saksalaiset saivat tuta Pattonin turhautumisen ja huikean kunnianhimon nahoissaan. 3. armeija kävi ennen näkemättömällä aggressiivisuudella Normandiaa kohti etenevien saksalaisdivisioonien kimppuun.
Pattonilla oli erilainen käsitys sodankäynnistä kuin muilla kenraaleilla. Hänen mielestään oli esimerkiksi turha tulittaa vihollisen aluetta tykeillä ennen joukkojen lähettämistä sinne. Hän iski sinne, missä saksalaiset sitä vähiten odottivat. Vasta kun vihollisen puolustukseen oli saatu aukko, hän lähetti panssarivaunut syvälle saksalaisten linjojen taakse ja pakotti vihollisen perääntymään.
”En halua raportteja siitä, että olemme pitäneet asemamme. Jätetään sellainen saksalaisille, meidän pitää edetä koko ajan. Me emme halua jämähtää mihinkään”, Patton iskosti upseereilleen.
Pattonin taktiikka toimi. Kahdessa viikossa 3. armeija voitti saksalaiset Bretagnessa ja eteni 250 kilometriä Chartresiin, tunnin ajomatkan päähän Pariisista. Se oli Pattonille myös henkilökohtainen voitonmarssi, jolta hän lähetti muutaman päivän päästä Montgomerylle lyhyen sähkeen: ”Olen kussut Seineen.”
Omalla karkealla tavallaan Patton kertoi kilpailijalleen, että 3. armeija oli kaukana varovaisen brittiarmeijan edellä ja etenisi Pariisiin minä hetkenä hyvänsä.
Kaksi päivää sen jälkeen kun 3. armeija oli ylittänyt Reinin, Patton ylitti itsekin Saksan suurimman joen. Ponttonisillalla hän avasi sepaluksensa ja virtsasi jokeen. Sitten hän lähetti kenraali Eisenhowerille sähkeen: ”Olen juuri kussut Reiniin. Lähettäkää herran tähden lisää polttoainetta.”
Polttoaine oli Pattonin alituinen päänsärky
Kunnia vapauttaa Ranskan pääkaupunki lankesi poliittisen köydenvedon jälkeen Ranskan 2. panssaridivisioonalle, joka oli osa 3. armeijan taisteluvaunuosastoa. Operaatio kävi Pattonille kalliiksi, koska hän joutui jakamaan armeijan vähäisiä varusteita Pariisin asukkaille, joilla oli ankara pula ruuasta ja polttoaineesta.
Patton nurisi erityisesti polttoaineesta. Hänen panssarivaununsa ja panssaroidut miehistönkuljetusvaununsa käyttivät joka päivä vähintään 1,3 miljoonaa litraa polttoainetta, eivätkä huoltokuljetukset pysyneet nopeasti etenevän 3. armeijan perässä. Lisäksi muut Pohjois-Ranskassa olleet liittoutuneiden armeijat nielivät nekin päivittäin miljoonia litroja polttoainetta, eivätkä huoltojoukot pystyneet täyttämään kaikkien tarvetta. Kaikesta huolimatta Patton valtasi elokuun lopulla Reimsin, Troyesin ja Commercyn kaupungit Koillis-Ranskassa. Etenkin hyökkäys Commercyyn onnistui täysin kenraalin suunnitelmien mukaan.
”Eversti Clarke johti panssarikomppaniaa, joka ylitti sillan Moselin yli ja hyökkäsi neljän saksalaistykin kimppuun. Hän hyökkäsi kuin lännenelokuvassa ampuen kaikella käytettävissä olevalla voimalla. Juuri kuten olemme yrittäneet opettaa”, Patton kertoi ylpeänä sotakirjeenvaihtajille päämajassaan.
Patton turvautui ilmatukeen
Kenraalin rohkeuden ja taktisen vainun lisäksi 3. armeijan nopeaa liikkumista edisti vahva ilmatuki. Patton oli perehtynyt tarkoin modernien ilmavoimien toimintaan, ja lisäksi hän oli ystävystynyt prikaatikenraali Otto Weylandin kanssa. Tämän 19. taktiset ilmavoimat vauhdittivat Pattonin etenemistä merkittävästi.
”Päivällä hävittäjät lensivät koko ajan Pattonin tankkien edellä. Lentäjät paikallistivat vihollisen panssarivaunuja, joukkoja ja tykkejä ja poistivat ne pelistä, ennen kuin tankkimme tulivat. Hylkäsimme oppikirjat ja noudatimme omia sääntöjämme”, Weyland kuvaili yhteistyötään Pattonin kanssa.
Muut liittoutuneiden kenraalit noudattivat edelleen käytäntöä kutsua lentokoneet paikalle vasta, kun partiot olivat havainneet tykkien ulottumattomissa olevat runsaslukuiset vihollisjoukot.
Patton arvosti saamaansa ainutlaatuista ilmatukea ja huolehti siitä, että hänen kiitoksensa välitettiin lentäjille. Kiitosten mukana saattoi tulla hyvää ranskalaista viiniä, Luger-pistooleja ja muuta sotasaalista, jota 3. armeija oli haalinut Saksan miehitysarmeijan jäljiltä jääneistä varastoista.
Into edetä mahdollisimman nopeasti ei johtunut vain Pattonin palavasta halusta jäädä historiaan kaikkien aikojen suurimpana kenraalina, vaan taustalla vaikuttivat myös taktiset syyt. Nopeassa offensiivissa hyökkäysjoukkojen tappiot jäivät vähäisemmiksi, sillä vihollisella ei ollut aikaa perustaa tehokasta puolustusta sen joutuessa jatkuvasti perääntymään.
Kiroilu ja sadattelu olivat vain ulkokuorta
Kun Pattonilta kysyttiin syytä hänen mahtailevaan käyttäytymiseensä, hän vastasi: ”Komentajan on joka päivä pakko määrätä miehiään kuolemaan. Jollei hän ole täysin sydämetön, hän tuntee jälkeenpäin tarvetta käpertyä vollottamaan kuin pikkulapsi. Hän ei kuitenkaan voi tehdä niin. Sen sijaan hän työntää leukansa eteen, mahtailee ja kiroilee.” Patton lisäsi vielä pilke silmäkulmassaan: ”Mitä joihinkin sanomisiini tulee – noh, joskus hämmästelen itsekin omia puhelahjojani.”
1 Sääntöjen vastaisesti Pattonin kypärä oli kiillotettu.
2 Kenraalin univormun takin tummat napit oli vaihdettu uusiin kiiltäviin messinki-nappeihin.
3 Pattonilla roikkui vyöllään kaksi revolveria, Colt Single Action Army ja S&W Model 27. Revolverit olivat erikoisvalmisteisia; niissä oli esimerkiksi norsunluinen kahva. Patton kantoi aseitaan, kunnes Eisenhower kielsi sen.
4 Toisista kenraaleista poiketen Pattonilla oli usein beiget tai vaalean punertavat pussihousut.
Julius Caesar näytti Pattonille tietä
Patton osasi ansiokkaasti johtaa joukkonsa eteen tulevien luonnonesteiden ohi. Hänen salaisuutensa oli peräisin kirjasta, jota Patton käytti ohjenuoranaan koko Ranskan sotaretken ajan: Julius Caesarin lähes kaksituhatta vuotta vanha Gallian sota. Patton itse totesi velmuillen:
”Tuo vanha kalju roomalainen oli yksi maailmanhistorian parhaita maaston lukijoita. Laaksot ja joet ovat edelleen samassa paikassa kuin Caesarin aikoina. Kun jahtaan natseja ja vastaan tulee joki tai kukkula, minun on vain kysyttävä itseltäni, mistä tuo roomalainen pirulainen meni yli. Kuten tapaan sanoa: jos se kelpasi Juliukselle, se kelpaa Georgelle.”
- syyskuuta Patton saapui Metziin. Kaupunkia pidettiin Länsi-Euroopan vahvimmin linnoitettuna, ja saksalaiset olivat valmistautuneet taistelemaan siellä kiihkeästi, sillä Metzistä oli helppo puolustaa Luxemburgin etelä- ja Saksan länsirajalle johtavia teitä.
Nopea vauhti ja yllätyshyökkäykset olivat olleet Pattonin vahvimmat aseet, mutta nyt hänen oli yhtäkkiä sopeuduttava taistelemaan paikallaan pysyvällä rintamalla järkähtämätöntä vihollista vastaan. Taistelusta tuli 3. armeijalle katastrofi.
Se joutui taistelemaan Metzissä kolme kuukautta kukistaen hitaasti yksittäisiä linnakkeita. 29 000 yhdysvaltalaissotilasta kuoli tai haavoittui. ”Saksalaissiat ovat antaneet minulle köniin ensimmäistä kertaa”, Patton kirjoitti raportissaan kenraali Omar Bradleylle.
”Pyydän kostohyökkäystä ilmasta ja toivon, että pystytte hankkimaan minulle voimakkaimmat ja kauheimmat pommit, jotta voimme räjäyttää linnoitukset säpäleiksi niin, että niistä jää
jäljelle vain kuoppa.”
Liittoutuneet kärsivät yhä materiaalipulasta, eikä Patton saanut haluamaansa massiivista ilmapommitusta. Sen sijaan häntä arvosteltiin ankarasti kohtuuttoman suurista tappioluvuista, ja lopulta hän sai suoran käskyn Eisenhowerilta jättää pieni joukko piirittämään Metziä ja lähettää pääjoukkonsa etenemään kohti Saksaa.
Patton sai tilaisuutensa
Patton suuntasi kohti Saksan länsirajaa, jossa seuraava suuri este oli Siegfried-linja. Pattonin piti saada aukko saksalaisten Länsimuuriksi kutsumaan linjaan. Lumi ja kylmyys haittasivat hänen suunnitelmiaan, eikä Weylandin ilmavoimistakaan ollut paljon apua, sillä lentäjät eivät nähneet mitään lumipyryssä.
Silloin Patton sai puhelun, joka muutti koko tilanteen. Soittaja oli juuri Eisenhowerin puheilta tullut Weyland.
”George, olen juuri hankkinut sinun puolestasi 3. armeijalle helvetin mahtavan operaation”, Weyland kertoi.
”Mikä se on?” Patton kysyi.
”Tunkeudumme läpi Siegfried-linjasta, otamme suunnan kohti Berliiniä ja voitamme sodan. Kaikki Euroopan ilmatilassa olevat koneet on luvattu avuksesi valmistelemaan tietä joukoillesi.”
”No helvetti sentään”, onnellinen Patton puuskahti.
Vihdoin hän sai yhtä paljon tukea kuin Montgomery. Hän saisi näyttää kykynsä, ja hänen nimensä jäisi historiaan legendaaristen kenraalien,
kuten Napoleonin ja Caesarin, rinnalle.
”Rakastan sotaa, vastuuta ja jännitystä. Rauha tulee olemaan helvettiä.” Patton kirjeessä vaimolleen
Ardennien taistelu sotki suunnitelmat
Operaatio Tinkiksi nimetty suunnitelma käynnistettiin heti, ja Weylandin koneet aloittivat Siegfried-linjan ja sen takaisten alueiden taktiset pommitukset. 16. joulukuuta Saksa aloitti kuitenkin yhtäkkiä Ardennien vuoristossa Luxemburgin, Belgian ja Saksan rajalla vastahyökkäyksen, joka yllätti yhdysvaltalaiset täysin.
Pattonin suunnitelmat muuttuivat, sillä hänet määrättiin kiirehtimään pohjoiseen. 200 000 saksalaisen joukot uhkasivat pakottaa Yhdysvaltojen 9. ja 1. armeijan perääntymään, valloittaa Antwerpenin kaupungin ja katkaista liittoutuneiden huoltolinjat.
Kriisikokouksessa Eisenhowerin, Bradleyn ja muiden kenraalien kanssa 19. joulukuuta Patton lupasi, että hän pystyi järjestämään kuusi divisioonaa eli yli 60 000 miestä hyökkäykseen saksalaisia vastaan kolmen päivän kuluttua.
Muut kenraalit virnuilivat, sillä Pattonin 3. armeija oli kaukana Ardenneilta ja kiinni itään suuntautuvassa hyökkäyksessä. Patton piti kuitenkin sanansa. Hän sai kuin saikin jollain logistisella ihmeellä 3. armeijan kääntymään ja saapumaan Ardenneille luvatussa ajassa.
Ardennien taistelusta tuli pitkä ja verinen huonon sään, yleisen sekaannuksen ja raivoisasti taistelevien saksalaisjoukkojen vuoksi. Joka aamu Patton nousi varhain ja ajoi saksalaisia vastaan taistelevien joukkojensa luo. Hänen läsnäolonsa nosti sotilaiden taistelumoraalia ja varmisti ratkaisevan läpimurron.
Patton noudatti Yhdysvaltojen sisällissodan kenraalin Shermanin neuvoa, toisin kuin useimmat muut yhdysvaltalaiskenraalit. Sherman oli kirjoittanut muistelmissaan: ”Johtajan tulee olla rintamalla joukkojensa rinnalla. Operaation aivojen pitää olla jatkuvasti näkyvillä, ja hänen energiansa pitää tuntua.”
Montgomery sai kaiken tuen
Tammikuun lopulla saksalaisten hyökkäys oli saatu kukistettua, ja Patton käänsi jälleen katseensa kohti itää. Hän toivoi, että operaatio Tink herätettäisiin henkiin, mutta joutui pettymään raskaasti. Poliitikot päättivät 29. tammikuuta 1945, että Montgomeryn suurhyökkäys Hollannista Hitlerin Ruhrin alueen sotateollisuutta vastaan pantaisiin kaiken muun edelle ja se toteutettaisiin kaikilla tarvittavilla voimavaroilla.
Montgomery otti komentoonsa koko Yhdysvaltojen 9. armeijan, ja hän havitteli myös Pattonin 3. armeijaa, mutta se joutui luovuttamaan vain kaksi divisioonaa. Patton oli kaikesta huolimatta raivoissaan. Yhdysvaltalaiset toimittaisivat hyökkäykseen kaikki aseet, polttoaineen ja suuren osan joukoista, mutta brititsaisivat kaiken kunnian.
Yhdysvaltalaiset pääsivät toki myös kunnostautumaan. Eisenhowerin vaatimuksesta Yhdysvaltojen 1., 3. ja 15. armeija etenisivät kohti Reiniä leveänä Luxemburgista Sveitsiin ulottuvana rintamana ja pakottaisivat Saksan joukot pois Montgomeryn rintamaosuudelta.
Pattonille kerrottiin, että varustepulan takia hän saisi polttoainetta ja ammuksia vain niin kauan kuin Montgomery ei ollut ylittänyt Reiniä. Patton ei kuitenkaan kiireestä hätkähtänyt.
Yhdysvalloissa äärimmäisen suosittu Patton osallistui moniin voitonparaateihin.
Patton katosi vuorokaudeksi
Strategisesti tärkeä Trierin kaupunki Moselin varrella oli Pattonin ensimmäinen kohde, mutta vallatakseen sen hän tarvitsi ylimääräisen panssaridivisioonan, jonka Eisenhower lupasikin hänelle 48 tunniksi. Jos Patton ei onnistuisi valtaamaan Trieriä kahdessa vuorokaudessa, hänen olisi palautettava panssarit, jotta ne voisivat liittyä Montgomeryn tueksi määrättyihin reservijoukkoihin.
Vihollisen miinat ja ankara vastarinta hidastivat Pattonin etenemistä, ja 48 tuntia kuluivat loppuun ennen kuin hänen joukkonsa olivat edes Trierin esikaupungeissa asti.
Silloin Patton käski katkaista kaikki viestintäyhteydet Eisenhoweriin ja olla vastaamatta tämän yhteydenottoihin. Sitten hän lähti vielä yhteen hyökkäykseen. Ei kulunut vuorokauttakaan, kun lähetti toi pikasähkeen Eisenhowerilta. ”Trierin valtaaminen vaatii neljä kokonaista divisioonaa. Sinulla on vain kaksi. Lähde pois ja jatka Saksaan.”
Patton tarttui kynäänsä ja vastasi: ”Olen valloittanut Trierin kahdella divisioonalla. Mitä nyt teen? Luovutanko kaupungin takaisin saksalaisille?”
Trieristä Patton jatkoi kohti Koblenzia ja kääntyi sitten etelään Reinin vartta. Hänen pitäisi enää löytää sopiva kohta ylittää leveä joki, joka oli vuosisatoja suojannut Saksaa vihollisen hyökkäyksiltä. Rein oli viimeinen suuri este, joka voisi pysäyttää liittoutuneiden etenemisen.
Patton "löi" Montgomeryn uudelleen
Pattonin edetessä tahollaan Montgomery noudatti tavallista taktiikkaansa pommittaa valittua kohdetta raskaalla tykistöllä. Hyökkäystä oli kestänyt lähes kuukauden. Vihollinen tiesi, mistä hyökkäys tuli, mutta ei voinut mitään suuren ylivoiman edessä.
Churchill nauhoitti jopa ennakkoon Montgomerylle kiitospuheen, joka lähetettäisiin radiossa, kun britit ylittäisivät joen. Puheessaan Churchill ylisti marsalkkaa siitä, että tämä oli toteuttanut maailmanhistorian ensimmäisen onnistuneen hyökkäyksen Reinin yli.
Aamun sarastaessa 22. maaliskuuta, muutama tunti ennen kuin Montgomeryn piti suunnitelman mukaan ylittää Rein, Patton soitti esimiehelleen kenraali Bradleylle.
”Bradley, älä kerro kenellekään, mutta olemme päässeet yli”, Patton sanoi.
”Tarkoitatko Reiniä?!”
”Jep. Yksi divisioona ylitti joen yöllä. Lähistöllä olevat vähäiset preussilaiset eivät ole vielä huomanneet mitään. Ollaan siksi vielä vähän aikaa tästä hissukseen”, Patton pyysi ennen kuin lopetti puhelun.
Hän oli osoittanut jälleen todeksi omat sanansa: ”Siellä, missä vihollinen uskoo joen olevan mahdoton ylittää, siellä sillä on yleensä myös heikoin puolustus.”
Myöhemmin samana päivänä Patton soitti jälleen Bradleylle. ”Luojan tähden, kertokaa koko maailmalle, että olemme ylittäneet Reinin. Ammuimme alas 33 konetta, jotka tulivat tuhoamaan ponttonisiltojamme. Koko maailman pitää tietää, että 3. armeija pääsi yli ennen Montyä”, Patton huusi riemuissaan.
Bradley lähetti heti lehdistölle tiedonannon, joka sisälsi piikin Montgomerylle: ”Yhdysvaltojen 3. armeija on tänään, 22. maaliskuuta kello 22, ylittänyt Reinin ilman ilmatukea, savuharsoa, tykistötukea ja maahanlaskujoukkoja.”
Tosiasiassa 3. armeija ei ylittänyt Reiniä ensimmäisenä, sillä muutama päivä aiemmin Yhdysvaltojen 1. armeija oli valloittanut Reinin ylittävän sillan. Patton oli kuitenkin ratketa ylpeydestä lyötyään taas kerran Montgomeryn.
Hitler pelkäsi Pattonia
Maaliskuun 23. päivänä liittoutuneet olivat vankoissa asemissa Reinin länsipuolella, ja Saksa oli lähes lyöty. Pattonilla oli Saksan häviössä merkittävä rooli, ja Hitlerin kerrotaankin todenneen: ”Tuo hullu cowboykenraali on liittoutuneiden vaarallisin mies.”
Saksassa Patton kielsi sotilailtaan ankarasti kaikki intiimit suhteet saksalaisnaisiin. Kun Patton sitten lähetti 3. armeijan Tšekkoslovakiaan, hän keksi taisteluhuudon, jonka tarkoitus oli motivoida sotaan väsyneitä joukkoja taistelemaan: ”Kohti Tšekkoslovakiaa – ja veljeilyä!” Tšekit olivat liittolaisia, ja ”veljeily” sisälsi vihjeen, että Pattonin sotilaat saisivat solmia suhteita paikallisten naisten kanssa.
Patton totesikin kenraali Bradleylle: ”Miten armeijaa, jolla on tuollainen sotahuuto, voisi muka millään pysäyttää?”