Bernadotten uskomaton ura: Sotamiehestä tuli Ruotsin kuningas

Vuoden 1789 syksy oli katastrofaalinen. Elintarvikkeiden hinnat nousivat pilviin, ja nälkää näkevä kansa kapinoi monarkiaa vastaan.

Myös Bernadotten johtamista sotilaista monet olivat vallankumouksellisten puolella, mutta koska rykmentti oli kaukana tapahtumien näyttämöltä, se ei osallistunut itse vallan­kumoukseen.

Vuonna 1792 Ranskan ja Itävallan välille puhkesi sota. Bernadotte lähetettiin rintamalle, jossa hän osoitti rohkeutensa ja johtajankykynsä lukuisissa taisteluissa.

Vuonna 1793 rykmentin vallankumousta kannattavat sotilaat valitsivat hänet demokraattisella äänestyksellä kapteeniksi monien ehdokkaiden joukosta, ja vuotta myöhemmin hänet ylennettiin everstiksi ja uuden prikaatin komentajaksi.

Haluatko saada lisää tietoa Ranskan vallankumouksesta? Löydät sitä täältä Historianet.fi-sivustosta.

Bernadotte kunnostautui

Prikaatin ensimmäinen taistelu oli päättyä huonosti. Harjaantuneiden sotilaiden lisäksi yksikössä oli runsaasti vallankumouksen huumassa värväytyneitä nuoria ja kokemattomia vapaaehtoisia, jotka olivat enimmäkseen toimisto- ja maatyöläisiä.

Vasta tykkien jyskeessä ja kuulasateessa heille valkeni, mihin he olivat sitoutuneet, ja heidän rivinsä harvenivat kiivaissa yhteenotossa kokeneiden itävaltalaissotilaiden kanssa.

Pelko ja pakokauhu levisivät joukkojen keskuudessa. Ensin pakoon lähti yksi, sitten yhä useampi seurasi esimerkkiä.

Bernadotte havaitsi lähestyvän katastrofin ajoissa. Miekka kohotettuna hän ratsasti joukkojensa taakse ja kannusti pakenijoita palaamaan takaisin huutaen:

”Sotilaat! Jos te häpäisette itsenne näin pakenemalla, minä en halua olla tämän joukon eversti!” Hän repi arvomerkit olkapäiltään ja viskasi ne pois. Se toimi. Sotilaat kääntyivät takaisin, ja kiihkomielisellä hyökkäyksellä itävaltalaiset saatiin perääntymään.

Bernadotte kunnostautui myös monissa muissa taisteluissa, ja lokakuussa 1798 hänet ylennettiin divisioonankenraaliksi.

Hän oli kohonnut armeijakunnan korkeimpaan asemaan. Myös toinen sotataivaan komeetta – Napoleon Bonaparte – ylsi samaan sotilasarvoon, mutta vasta vuotta myöhemmin.

Vannoutunut tasavaltalainen

Vallankumousvuodet olivat tehneet Bernadottesta tasavallan kannattajan. Hän oli kaikkien yksinvallan muotojen vannoutunut vastustaja, olipa itsevaltias miten valistunut tahansa.

Niinpä kun Napoleon vuonna 1799 palasi Egyptistä ja alkoi valmistella vallankaappausta, hän ei saanut hankkeelleen tukea Bernadottelta.

Itse asiassa Bernadotte tapasi tasavaltalaisten johtohahmoja ja pohti heidän kanssaan, miten Napoleonin pyrkimyksiä voitaisiin jarruttaa.

Napoleon piti Bernadottea vaarallisimpana kilpailijanaan ja yritti taivutella häntä puolelleen. Bernadottella ja Napoleonilla oli sama sotilasarvo, lisäksi Bernadotte nautti saavuttamiensa voittojen ansiosta suurta kansansuosiota ja hänellä oli armeijakuntansa täysi tuki.

Bernadotte oli poliittinen avainhenkilö, sillä hän oli Pariisissa ja pystyi tarvittaessa kokoamaan tuekseen merkittävän joukot.

Keisariksi havitteleva Napoleon sai kuitenkin raivostua kuullessaan vakoojiltaan, että Bernadotte juonitteli häntä vastaan. Hän julisti useiden todistajien kuullen, että Bernadotte pitäisi ampua.

Läheinen suhde Napoleoniin

Heidän läheisistä perhesuhteistaan – Bernadotten vaimon sisar oli naimisissa Napo­leonin veljen kanssa – ja Bernadotten suuresta kansansuosiosta johtuen hän jätti kuitenkin uhkauksensa toteuttamatta.

Toisaalta kun Napoleon kaappasi vallan, ei Bernadottekaan ryhtynyt toimiin Napoleonin pysäyttämiseksi.

Napoleon nimitettiin aluksi yhdeksi elinikäisistä konsuleista, sitten ensimmäiseksi konsuliksi ja lopulta 18. toukokuuta 1804 keisariksi.

Neljätoista kenraalia, joiden tuli vannoa ikuista uskollisuutta Napoleonille, nimitettiin Ranskan marsalkoiksi.

Bernadotte oli yksi heistä, sillä Napoleon halusi hänen olevan mielummin puolellaan kuin vastassaan.

Vallankumouksellinen Bernadotte hyväksyi asemansa keisarin alaisena:

”Olen pitkään uskonut, että Ranska voi kukoistaa ainoastaan tasa­valtana. Tämä vakaumus on ollut johtotähteni, kunnes kokemus on osoittanut minun olleen väärässä.

Hänen majesteettinsa voi olla varma halustani täyttää jokainen tehtävä, jonka hän minulle antaa”, hän ilmoitti nöyrästi Napoleonille. Sitten he kättelivät sydämellisesti.

Uusi ystävyys

Vuonna 1805 Bernadotte sai komentoonsa ensimmäisen armeijakunnan, jolla oli merkittävä osa Napoleonin kukistaessa Itävallan ja Venäjän yhdistetyn armeijan Austerlitzin taistelussa.

Seuraavana vuonna Preussi liittyi Ranskan vihollisiin mutta Ranskan armeija löi sen täysin. Voittoisan Lyypekin taistelun jälkeen 22 000 miehen preussilaisjoukot antautuivat Bernadottelle.

Ruotsi oli liitossa Ranskaa vastaan, ja Lyypekissä antautuneissa joukoissa oli mukana myös 1500 ruotsalaista.

Ber­nadotte kohteli sotavankeja aina hyvin, ja hän kutsutti ruotsalaisten joukkojen komentajan, kreivi Gustav Mörnerin päivälliselle. Mörnerin ja Bernadotten keskusteluista sukeutui suorastaan ystävyys.

Marsalkka Bernadotte teki vaikutuksen Mörneriin, mikä vaikutti merkittävästi siihen, että Bernadottesta aikanaan tuli Ruotsin hallitsija.

Hyökkäys Skooneen

Vuonna 1808 Bernadotte lähetettiin joukkoineen Ranskan kanssa liittoutuneeseen Tanskaan valmistautumaan hyökkäämään Skooneen. Suunnitelma kuitenkin hylättiin, sillä se ei sopinut Ranskan kokonaisstrategiaan.

Napoleon oli solminut Venäjän kanssa Tilsitin sopimuksen, ja Venäjän Aleksanteri joutui julistamaan Ruotsille sodan, jonka seurauksena Suomi liitettiin osaksi Venäjää.

Napoleonille sopi hyvin, että ruotsalaiset ja venäläiset keskittyisivät pohjoiseen ja hän saisi rauhassa suunnata tarmonsa Keski-Eurooppaan.

Sotilasvallankaappaus tasoitti tietä valtaan

Ruotsi toimi Suomen sodassa niin taitamattomasti, että venäläiset valloittivat Suomen nopeasti.

Turhautuneet upseerit syöksivät sotataidoiltaan onnettoman Kustaa IV Adolfin vallasta vuonna 1809, ja Kustaa IV:n veljestä Kaarle XIII:stä tehtiin kuningas. Ratkaisu oli kuitenkin vain tilapäinen, sillä uusi kuningas oli jo kuusissakymmenissä ja lapseton.

Ruotsilla ei ollut kruununprinssiä eikä hallitsijaehdokastakaan, joka olisi voinut saada Suomen valloitettua takaisin. Niinpä kotimaisen ehdokkaan puutteessa katseet käännettiin ulkomaille ja vallanperijäksi valittiin Tanskan prinssi Kristian August. Hän kuitenkin kuoli pian valintansa jälkeen ratsastusonnettomuudessa.

Valtiopäivät kutsuttiin koolle pohtimaan perimys­järjestystä, ja kuningas kirjoitti Euroopan mahtavimmalle miehelle, Napoleonille, tiedustellakseen olisiko tällä ehdottaa esimerkiksi sopivaa sukulaista – tai vaikkapa marsalkkaa.

Ruotsin valtakunnankanslerin nuori sukulaismies lähetettiin myös Pariisiin etsimään kruununperillisehdokkaita.

Nuorukaisen nimi oli Otto Mörner. Hän oli taannoin Bernadotten vankina olleen Gustav Mörnerin serkku, ja hän oli kuullut serkultaan laajalti tämän kohtaamasta äärimmäisen lahjakkaasta ranskalaisesta marsalkka Bernadottesta.

Otto Mörner tapasi Bernadotten Pariisissa 25. kesäkuuta 1810.

Lue myös: Waterloosta tuli Napoleonin viimeinen taistelu

Bernadotte kruununprinssinä

Marsalkan persoonallisuus ja perehtyneisyys Skandinaviaan tekivät Mörneriin vaikutuksen, ja tämä esitti asiansa. Bernadotte suhtautui pyyntöön epäillen. Hän oli toki italialaisen Ponte Corvon kääpiö­valtion ruhtinas, mutta Ruotsin kruunun­prinssin asema olisi aivan toista luokkaa.

Lisäksi hän tarvitsi ehdokkuudelleen Napoleonin hyväksynnän.

Napoleon näki Skandinavian lähinnä Venäjän vastavoimana, joten hän neuvoi ruotsalaisia valitsemaan kruununprinssiksi Tanska-Norjan Fredrik VI:n. Tällöin Tanska, Norja ja Ruotsi muodostaisivat vahvan, yhtenäisen kuningaskunnan.

Neuvo ei innostanut ruotsalaisia, sillä Fredrik VI oli ollut johtamassa maataan sotaan Ruotsia vastaan.

Kun Napoleon ei vaatinut, että hänen neu­voaan noudatetaan, muttei myöskään selvästi vastustanut Bernadotten ehdokkuutta, niin Mörner vei Ruotsiin viestiä, että Bernadottella oli Ranskan tuki. Monien vaiheiden jälkeen Ruotsin valtiopäivät viimein valitsi Bernadotten kruununprinssiksi 21. elokuuta 1810.

Bernadottesta Ranskan vihollinen

Vain kuukausi Bernadotten Ruotsiin saapumisen jälkeen hallitseva kuningas sai halvauksen ja vammautui pysyvästi.

Bernadotte joutui siis heti johtamaan maata sen tosi­asiallisena hallitsijana, vaikka hänet kruunattiin virallisesti kuninkaaksi vasta kahdeksan vuotta myöhemmin.

Hänen odotettiin valloittavan Suomen takaisin, mutta hän näki, että sodan julistaminen Venäjälle olisi liian riski­altista. Hän suuntasikin katseensa länteen. Tanska oli heikko, joten Norja oli valloitettavissa, kunhan suurvallat hyväksyisivät alueen liittämisen Ruotsiin.

Käytännössä koko Ranskan armeija tuhoutui Napoleonin 600 000 miehen Venäjän-retken seurauksena vuonna 1812. Bernadotte näki, että Napoleonin taru oli lopuillaan ja että hän saisi hyväksynnän Norjan liittämiselle Ruotsiin asettumalla liittokunnan puolelle Ranskan keisaria vastaan.

Hän lähetti Ruotsin joukot Itä­meren yli rakentamaan sillanpää­asemat Ruotsille aiemmin kuuluneisiin Stral­sundiin ja Rügeniin, joista ranskalaiset joukot olivat poistuneet.

Sillanpää­asemastaan ruotsalaiset joukot liittyivät perääntyvän Ranskan armeijan takaa-ajoon Saksan halki.

Liittyminen Ranskan vastaiseen liittokuntaan kuitenkin kalvoi Bernadotten omaatuntoa. Hän perusteli päätöstään sillä, että Ranska tarvitsi häntä.

Kun Napoleon olisi poissa pelistä, hän tarjoaisi vaihtoehdon Bourbon-suvun paluulle valtaistuimelle. Hän olisi valmis valloittamaan vanhan kotimaansa itselleen ja ryhtymään myös Ranskan kuninkaaksi.

Lisäksi hän voisi valloittaa Norjan uudelle isänmaalleen. Ajatus ei ollut pelkästään Bernadotten oma, vaan sen siemenen oli istuttanut Venäjän keisari Aleksanteri I, joka halusi hyötyä Bernadotten sotataidoista ja armeijasta.

Venäjän tsaarin käsissä

Sotaretkensä aluksi Bernadotte vitkasteli ilmeisesti välttääkseen yhteenotot Ranskan joukkojen kanssa, joissa edelleen palveli lukuisia hänen vanhoja ystäviään ja taistelutovereitaan.

Viivyttelystrategia osoittautui kuitenkin pitkän päälle mahdottomaksi, ja Leipzigin taistelussa Bernadotten joukot osallistuivat hyökkäykseen Napoleonia vastaan.

Ranskalaiset joutuivat perääntymään, ja maaliskuun lopussa 1814 venäläiset marssivat Pariisiin. Napoleon oleili vielä jonkin aikaa Fontaine­bleaussa, mutta pian hänet karkotettiin Elban saarelle.

Pariisi oli käytännössä Venäjän Aleksanteri I:n vallassa. Hän yritti pitää kiinni lupauksistaan Bernadottelle, ja neuvotteluissa ranskalaisten kanssa hän esittikin ajatuksen Bernadotte-sukuisesta kuninkaasta Bourbonin sijaan.

Ranskalaisten vastaus oli kuitenkin yksiselitteinen: ”Bernadotten valinta merkitsisi vain uutta vaihetta vallan­kumouksessa. Ja miksi me valitsisimme sotilaan, kun olemme juuri hylänneet sotilaista suurimman?”

Siihen päättyi Bernadotten rooli Ranskan historiassa. Hän palasi Tukholmaan pettyneenä eikä koskaan enää palannut Ranskaan.

Liittouma hyväksyi Norjan liittämisen Ruotsiin, ja lyhyen sodan jälkeen Norja taipui unioniin.

Kumouksellisesta konservatiiviksi

Bernadotte hallitsi Ruotsia kuolemaansa vuonna 1844 saakka. Hän piti lujasti vallankahvasta kiinni ja kärhämöi toistuvasti valtiopäivien kanssa.

Esimerkiksi kun valtiopäivät vuonna 1815 esitti, että maassa otettaisiin käyttöön parlamentaarinen järjestelmä, johon kuuluu myös oppositio, Bernadotte suuttui ja huusi kiivaasti: ”Oppositio! Sehän on kumouksellista toimintaa!”

Nuoresta vallankumouksellisesta Jean-Baptiste Bernadottesta oli tullut kuningas Kaarle XIV Juhana, joka oli lopulta yksi Ruotsin historian konservatiivisimmista hallitsijoista.

Hän muun muassa vastusti lehdistönvapautta eikä kaihtanut vangituttaa päätoimittajaa, joka oli hänen mielestään mennyt ilmaisunvapaudessaan liian pitkälle.

Bernadotte vastusti myös kehittyvää tekniikkaa, joka muutti Eurooppaa vauhdilla. ”Mihin muka tarvitaan höyry­konetta? Vesivoimallakin on hyvin tultu toimeen vuosisatojen ajan!” pohdiskeli kuningas, ja niin ruotsalainen insinööri joutui viemään kehittämänsä höyry­veturin Englantiin testattavaksi.

Ruotsin hallitsija ei pitänyt myöskään rautateitä tarpeellisina. Kuninkaan taantumuksellisen teollisuuspolitiikan seurauksena Ruotsi jäikin teknisessä kehityksessä muuta Eurooppaa jälkeen.

Sotaan Kaarle XIV Juhana ei maataan kuitenkaan enää vienyt. Hän kieltäytyi sotaretkistä ja piti Ruotsin erillään Euroopan lukuisista sotilaallisista liittoutumista. Hänen voidaankin katsoa aloittaneen Ruotsin puolueettomuuspolitiikan, jonka ansiosta maa ei ole joutunut sotaan lähes kahteensataan vuoteen.

Vuonna 1844 Bernadotte sai 81. syntymäpäivänään halvauksen ja kuoli pian sen jälkeen.

Kerrotaan, että kuolleen kuninkaan käsivarresta löytyi tatuointi, jossa oli tasavaltalaisten tunnukset ja joidenkin tarinoiden mukaan jopa teksti ”Kuolema kuninkaille”.