Vuonna 1792 vallankumouksellisella Ranskalla oli vastassaan vahvat viholliset yhdessä Euroopan kaikkien aikojen verisimmistä konflikteista. Paljon oli pelissä, ja lopputulosta ei tiennyt kukaan.
Tällaisesta tilanteesta Jean-Baptiste Bernadotte nousi ällistyttävällä tavalla Napoleonin armeijan rivisotilaasta Ruotsin kuninkaaksi Kaarle XIV:ksi.
Kaarle XIV:n kruunaus
Hurraava väkijoukko oli Tukholman Suurkirkon ulkopuolella Jean-Baptiste Bernadottea vastassa, kun hän astui ulos arkkipiispan kruunattua hänet Ruotsin kuningas Kaarle XIV Juhanaksi.
Matka kirkosta kuninkaanlinnaan oli yhtä riemusaattoa. Ruotsalaiset odottivat paljon uudelta hallitsijaltaan, joka oli tuolloin, 11. toukokuuta 1818, uransa huipulla.
Hän oli aloittanut Ranskan armeijan alimmalta askelmalta ja kohonnut sen ylimmälle tasolle. Hän oli kuurannut kasarmin lattiaa Korsikalla ja johtanut joukkoja voittoon Austerlitzissa. Hän oli vehkeillyt Napoleonia vastaan mutta myös vannonut tälle ikuista uskollisuutta.
Hän oli taistellut Ranskan vallankumouksen puolesta kuningasvaltaa vastaan, mutta nyt hänestä oli tullut Ruotsin kuningas. Jean-Baptiste Bernadotte oli ristiriitainen hahmo.
Bernadotten lapsuus
Ensimmäisen ratkaisevan askeleen hän oli ottanut elokuussa 1780, kun hän oli 17-vuotiaana lähtenyt kotoaan Pausta Etelä-Ranskasta ja värväytäkseen sotilaaksi lähimpään rykmenttiin.
Hänen isänsä, joka oli ollut asianajaja, oli kuollut hiljattain eikä ollut jättänyt perheelle kuin velkaa. Jean-Baptiste työskenteli itse harjoittelijana toimistossa, ja palkka oli surkea.
Hän oli taloudellinen taakka perheelleen, jossa äiti myös avoimesti suosi vanhinta poikaansa, Jean-Baptisten isoveljeä, josta tuli perheen elättäjä. Jean-Baptistella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lähteä.
Rivisotilaasta komentajaksi
Voimakastahtoinen nuorukainen viihtyi armeijassa ja kuvaili rykmenttiään ainoaksi perheekseen. Viiden armeijavuoden jälkeen hänet ylennettiin aliupseeriksi.
Bernadotte oli sotilaiden keskuudessa tunnettu turhamaisuudestaan, sillä hänen asunsa oli aina moitteetoman siisti ja univormunsa tahrattoman puhdas, mutta ennen kaikkea alaiset tunsivat hänet kuitenkin vaativana ja määrätietoisena johtajana.

Marsalkka Bernadotte (valkealla ratsulla vas.) tapaa Napoleonin Austerlitzissa. Miehet kunnioittivat toisiaan ja olivat perheidensä kautta läheisiä, mutta valtataistelussa he
olivat toistensa pahimmat kilpailijat.
Vuoden 1789 syksy oli katastrofaalinen. Elintarvikkeiden hinnat nousivat pilviin, ja nälkää näkevä kansa kapinoi monarkiaa vastaan.
Myös Bernadotten johtamista sotilaista monet olivat vallankumouksellisten puolella, mutta koska rykmentti oli kaukana tapahtumien näyttämöltä, se ei osallistunut itse vallankumoukseen.
Vuonna 1792 Ranskan ja Itävallan välille puhkesi sota. Bernadotte lähetettiin rintamalle, jossa hän osoitti rohkeutensa ja johtajankykynsä lukuisissa taisteluissa.
Vuonna 1793 rykmentin vallankumousta kannattavat sotilaat valitsivat hänet demokraattisella äänestyksellä kapteeniksi monien ehdokkaiden joukosta, ja vuotta myöhemmin hänet ylennettiin everstiksi ja uuden prikaatin komentajaksi.
Haluatko saada lisää tietoa Ranskan vallankumouksesta? Löydät sitä täältä Historianet.fi-sivustosta.
Bernadotte kunnostautui
Prikaatin ensimmäinen taistelu oli päättyä huonosti. Harjaantuneiden sotilaiden lisäksi yksikössä oli runsaasti vallankumouksen huumassa värväytyneitä nuoria ja kokemattomia vapaaehtoisia, jotka olivat enimmäkseen toimisto- ja maatyöläisiä.
Vasta tykkien jyskeessä ja kuulasateessa heille valkeni, mihin he olivat sitoutuneet, ja heidän rivinsä harvenivat kiivaissa yhteenotossa kokeneiden itävaltalaissotilaiden kanssa.
Pelko ja pakokauhu levisivät joukkojen keskuudessa. Ensin pakoon lähti yksi, sitten yhä useampi seurasi esimerkkiä.
Bernadotte havaitsi lähestyvän katastrofin ajoissa. Miekka kohotettuna hän ratsasti joukkojensa taakse ja kannusti pakenijoita palaamaan takaisin huutaen:
”Sotilaat! Jos te häpäisette itsenne näin pakenemalla, minä en halua olla tämän joukon eversti!” Hän repi arvomerkit olkapäiltään ja viskasi ne pois. Se toimi. Sotilaat kääntyivät takaisin, ja kiihkomielisellä hyökkäyksellä itävaltalaiset saatiin perääntymään.
Bernadotte kunnostautui myös monissa muissa taisteluissa, ja lokakuussa 1798 hänet ylennettiin divisioonankenraaliksi.
Hän oli kohonnut armeijakunnan korkeimpaan asemaan. Myös toinen sotataivaan komeetta – Napoleon Bonaparte – ylsi samaan sotilasarvoon, mutta vasta vuotta myöhemmin.
Vannoutunut tasavaltalainen
Vallankumousvuodet olivat tehneet Bernadottesta tasavallan kannattajan. Hän oli kaikkien yksinvallan muotojen vannoutunut vastustaja, olipa itsevaltias miten valistunut tahansa.
Niinpä kun Napoleon vuonna 1799 palasi Egyptistä ja alkoi valmistella vallankaappausta, hän ei saanut hankkeelleen tukea Bernadottelta.
Itse asiassa Bernadotte tapasi tasavaltalaisten johtohahmoja ja pohti heidän kanssaan, miten Napoleonin pyrkimyksiä voitaisiin jarruttaa.
Napoleon piti Bernadottea vaarallisimpana kilpailijanaan ja yritti taivutella häntä puolelleen. Bernadottella ja Napoleonilla oli sama sotilasarvo, lisäksi Bernadotte nautti saavuttamiensa voittojen ansiosta suurta kansansuosiota ja hänellä oli armeijakuntansa täysi tuki.
Bernadotte oli poliittinen avainhenkilö, sillä hän oli Pariisissa ja pystyi tarvittaessa kokoamaan tuekseen merkittävän joukot.
Keisariksi havitteleva Napoleon sai kuitenkin raivostua kuullessaan vakoojiltaan, että Bernadotte juonitteli häntä vastaan. Hän julisti useiden todistajien kuullen, että Bernadotte pitäisi ampua.

Bernadotte oli armeijan miehiä, eikä hänellä ollut kokemusta politiikasta. Ministerinäkin hän panosti vakiostrategiaansa – suoraan hyökkäykseen.
Uhkasi valtiovarainministeriä miekalla
Sotaministeri Bernadotte hirvitti kollegoitaan siinä määrin, että nämä halusivat hänet pois pelistä.
Vuonna 1799 Bernadotte suostui painostettuna Ranskan sotaministeriksi. Tilanne oli kriittinen. Armeijan resurssit olivat vähissä, ja monilla rintamilla kärsittiin tappioita. Tarvittiin ankaria toimenpiteitä, ja Bernadotte oli jyrkkä toimen mies, joka ohitti vastalauseet tylysti.
Pian hän oli napit vastakkain koko muun hallituksen kanssa, joka katsoi hänen omineen hallituksen johtamisen kokonaan itselleen ja syrjäyttäneen muut päätöksenteosta.
Stressaantunut ja jatkuvasti 15–16-tuntisia työpäiviä tekevä Bernadotte oli tavallistakin äkkinäisempi. Kesäkuussa hän sai hallituksen istunnossa raivokohtauksen ja uhkasi valtiovarainministeriä miekalla, koska tämä
oli uskaltanut sanoa, että armeijalle ei ollut antaa enempää varoja.
Tapauksen jälkeen hallituksen keskeiset henkilöt päättivät hankkiutua eroon sotaministeristä ennen kuin tämä tekisi heistä selvää.
Eräänä päivänä Bernadotte sai hämmästyksekseen lukea lehdestä muka haluavansa lähteä hallituksesta voidakseen keskittyä rintamatehtäviin. Ennen kuin hän ehti protestoimaan tilannetta, hallitus oli jo hyväksynyt
hänen ”eronpyyntönsä”.
Bernadotte ehti olla vain 10 viikkoa hallituksessa mutta käytti ajan tarkkaan hyväkseen: hän onnistui taikomaan jostain armeijalle lisää varoja ja vahvistuksia, joiden avulla Alankomaihin maihinnousua yrittävä englantilais-venäläinen sotajoukko saatiin lyötyä.
Läheinen suhde Napoleoniin
Heidän läheisistä perhesuhteistaan – Bernadotten vaimon sisar oli naimisissa Napoleonin veljen kanssa – ja Bernadotten suuresta kansansuosiosta johtuen hän jätti kuitenkin uhkauksensa toteuttamatta.
Toisaalta kun Napoleon kaappasi vallan, ei Bernadottekaan ryhtynyt toimiin Napoleonin pysäyttämiseksi.
Napoleon nimitettiin aluksi yhdeksi elinikäisistä konsuleista, sitten ensimmäiseksi konsuliksi ja lopulta 18. toukokuuta 1804 keisariksi.
Neljätoista kenraalia, joiden tuli vannoa ikuista uskollisuutta Napoleonille, nimitettiin Ranskan marsalkoiksi.
Bernadotte oli yksi heistä, sillä Napoleon halusi hänen olevan mielummin puolellaan kuin vastassaan.
Vallankumouksellinen Bernadotte hyväksyi asemansa keisarin alaisena:
”Olen pitkään uskonut, että Ranska voi kukoistaa ainoastaan tasavaltana. Tämä vakaumus on ollut johtotähteni, kunnes kokemus on osoittanut minun olleen väärässä.
Hänen majesteettinsa voi olla varma halustani täyttää jokainen tehtävä, jonka hän minulle antaa”, hän ilmoitti nöyrästi Napoleonille. Sitten he kättelivät sydämellisesti.
Uusi ystävyys
Vuonna 1805 Bernadotte sai komentoonsa ensimmäisen armeijakunnan, jolla oli merkittävä osa Napoleonin kukistaessa Itävallan ja Venäjän yhdistetyn armeijan Austerlitzin taistelussa.
Seuraavana vuonna Preussi liittyi Ranskan vihollisiin mutta Ranskan armeija löi sen täysin. Voittoisan Lyypekin taistelun jälkeen 22 000 miehen preussilaisjoukot antautuivat Bernadottelle.
Ruotsi oli liitossa Ranskaa vastaan, ja Lyypekissä antautuneissa joukoissa oli mukana myös 1500 ruotsalaista.
Bernadotte kohteli sotavankeja aina hyvin, ja hän kutsutti ruotsalaisten joukkojen komentajan, kreivi Gustav Mörnerin päivälliselle. Mörnerin ja Bernadotten keskusteluista sukeutui suorastaan ystävyys.
Marsalkka Bernadotte teki vaikutuksen Mörneriin, mikä vaikutti merkittävästi siihen, että Bernadottesta aikanaan tuli Ruotsin hallitsija.

Désirée Clary oli nuorena monien merkkimiesten ihailema kaunotar.
Bernadotte nai Napoleonin ihastuksen
Bernadotte tapasi Désirée Claryn vuonna 1798 Napoleonin veljen Joseph Bonaparten luona Pariisissa. Clary oli varakkaan silkkitehtailijan tytär ja läheisissä väleissä Bonapartejen kanssa.
Joseph Bonaparte oli ensin ollut ihastunut kauniiseen Claryyn, mutta pikkuveli Napoleon vakuutteli hänelle, että vanhempi sisar Julie olisi sopivampi kumppani.
Veljellisen neuvon takana oli Napoleonin oma palava ihastus Désirée Claryyn.
Sitten Napoleon tapasi Josephinensa ja unohti Claryn ja Josephkin ehti mennä naimisiin isosisko Julie Claryn kanssa.
Désirée Clary oli silti yhä Bonapartejen läheinen ystävä, kun Bernadotte ilmestyi kuvaan. Clary ja Bernadotte menivät naimisiin kahden kuukauden tuttavuuden jälkeen ja ostivat talon Pariisin keskustasta. Pariskunnan ainoa lapsi Oscar syntyi 11 kuukauden kuluttua.
Hyökkäys Skooneen
Vuonna 1808 Bernadotte lähetettiin joukkoineen Ranskan kanssa liittoutuneeseen Tanskaan valmistautumaan hyökkäämään Skooneen. Suunnitelma kuitenkin hylättiin, sillä se ei sopinut Ranskan kokonaisstrategiaan.
Napoleon oli solminut Venäjän kanssa Tilsitin sopimuksen, ja Venäjän Aleksanteri joutui julistamaan Ruotsille sodan, jonka seurauksena Suomi liitettiin osaksi Venäjää.
Napoleonille sopi hyvin, että ruotsalaiset ja venäläiset keskittyisivät pohjoiseen ja hän saisi rauhassa suunnata tarmonsa Keski-Eurooppaan.
Sotilasvallankaappaus tasoitti tietä valtaan
Ruotsi toimi Suomen sodassa niin taitamattomasti, että venäläiset valloittivat Suomen nopeasti.
Turhautuneet upseerit syöksivät sotataidoiltaan onnettoman Kustaa IV Adolfin vallasta vuonna 1809, ja Kustaa IV:n veljestä Kaarle XIII:stä tehtiin kuningas. Ratkaisu oli kuitenkin vain tilapäinen, sillä uusi kuningas oli jo kuusissakymmenissä ja lapseton.
Ruotsilla ei ollut kruununprinssiä eikä hallitsijaehdokastakaan, joka olisi voinut saada Suomen valloitettua takaisin. Niinpä kotimaisen ehdokkaan puutteessa katseet käännettiin ulkomaille ja vallanperijäksi valittiin Tanskan prinssi Kristian August. Hän kuitenkin kuoli pian valintansa jälkeen ratsastusonnettomuudessa.
Valtiopäivät kutsuttiin koolle pohtimaan perimysjärjestystä, ja kuningas kirjoitti Euroopan mahtavimmalle miehelle, Napoleonille, tiedustellakseen olisiko tällä ehdottaa esimerkiksi sopivaa sukulaista – tai vaikkapa marsalkkaa.
Ruotsin valtakunnankanslerin nuori sukulaismies lähetettiin myös Pariisiin etsimään kruununperillisehdokkaita.
Nuorukaisen nimi oli Otto Mörner. Hän oli taannoin Bernadotten vankina olleen Gustav Mörnerin serkku, ja hän oli kuullut serkultaan laajalti tämän kohtaamasta äärimmäisen lahjakkaasta ranskalaisesta marsalkka Bernadottesta.
Otto Mörner tapasi Bernadotten Pariisissa 25. kesäkuuta 1810.
Lue myös: Waterloosta tuli Napoleonin viimeinen taistelu
Bernadotte kruununprinssinä
Marsalkan persoonallisuus ja perehtyneisyys Skandinaviaan tekivät Mörneriin vaikutuksen, ja tämä esitti asiansa. Bernadotte suhtautui pyyntöön epäillen. Hän oli toki italialaisen Ponte Corvon kääpiövaltion ruhtinas, mutta Ruotsin kruununprinssin asema olisi aivan toista luokkaa.

Lisäksi hän tarvitsi ehdokkuudelleen Napoleonin hyväksynnän.
Napoleon näki Skandinavian lähinnä Venäjän vastavoimana, joten hän neuvoi ruotsalaisia valitsemaan kruununprinssiksi Tanska-Norjan Fredrik VI:n. Tällöin Tanska, Norja ja Ruotsi muodostaisivat vahvan, yhtenäisen kuningaskunnan.
Neuvo ei innostanut ruotsalaisia, sillä Fredrik VI oli ollut johtamassa maataan sotaan Ruotsia vastaan.
Kun Napoleon ei vaatinut, että hänen neuvoaan noudatetaan, muttei myöskään selvästi vastustanut Bernadotten ehdokkuutta, niin Mörner vei Ruotsiin viestiä, että Bernadottella oli Ranskan tuki. Monien vaiheiden jälkeen Ruotsin valtiopäivät viimein valitsi Bernadotten kruununprinssiksi 21. elokuuta 1810.
Jean-Baptiste Bernadotte – aikajana

Vanhaakaupunkia Bernadotten synnyinkaupungissa Paussa Lounais-Ranskassa.
Pausta Tukholmaan
- 1763: Syntyi 26. marraskuuta 1763 Paussa Lounais-Ranskassa. Sai kasteessa nimen Jean-Baptiste Bernadotte.
- 1790: Värväytyi Royal-La Marine -rykmenttiin.
- 1794: Ylennettiin kenraaliksi.
- 1798: Avioitui Désirée Claryn kanssa, josta tuli myöhemmin Ruotsin kuningatar Desideria.
- 1799: Pari sai ainoan lapsensa, pojan Joseph François Oscar Bernadotten.
- 1799: Ranskan sotaministerinä 10 viikkoa.
- 1804: Napoleon Bonaparte nimitti hänet marsalkaksi.
- 1810: Ruotsin kruununprinssiksi.
- 1810: Kääntyi katolilaisuudesta protestantiksi.
- 1814: Norjan kruununprinssiksi.
- 1818: Ruotsin kuninkaan Kaarle XIII:n kuoltua Jean-Baptiste Bernadotte kruunattiin Ruotsin ja Norjan kuninkaaksi.
- 1844: Kuoli 8. maaliskuuta Tukholmassa.
- 1844: Jean-Baptiste Bernadotten pojasta Joseph François Ocar Bernadottesta tuli isänsä seuraaja Ruotsin valtaistuimella hallitsijanimellä Oskar I.
Bernadottesta Ranskan vihollinen
Vain kuukausi Bernadotten Ruotsiin saapumisen jälkeen hallitseva kuningas sai halvauksen ja vammautui pysyvästi.
Bernadotte joutui siis heti johtamaan maata sen tosiasiallisena hallitsijana, vaikka hänet kruunattiin virallisesti kuninkaaksi vasta kahdeksan vuotta myöhemmin.
Hänen odotettiin valloittavan Suomen takaisin, mutta hän näki, että sodan julistaminen Venäjälle olisi liian riskialtista. Hän suuntasikin katseensa länteen. Tanska oli heikko, joten Norja oli valloitettavissa, kunhan suurvallat hyväksyisivät alueen liittämisen Ruotsiin.
Käytännössä koko Ranskan armeija tuhoutui Napoleonin 600 000 miehen Venäjän-retken seurauksena vuonna 1812. Bernadotte näki, että Napoleonin taru oli lopuillaan ja että hän saisi hyväksynnän Norjan liittämiselle Ruotsiin asettumalla liittokunnan puolelle Ranskan keisaria vastaan.
Hän lähetti Ruotsin joukot Itämeren yli rakentamaan sillanpääasemat Ruotsille aiemmin kuuluneisiin Stralsundiin ja Rügeniin, joista ranskalaiset joukot olivat poistuneet.
Sillanpääasemastaan ruotsalaiset joukot liittyivät perääntyvän Ranskan armeijan takaa-ajoon Saksan halki.
Liittyminen Ranskan vastaiseen liittokuntaan kuitenkin kalvoi Bernadotten omaatuntoa. Hän perusteli päätöstään sillä, että Ranska tarvitsi häntä.
Kun Napoleon olisi poissa pelistä, hän tarjoaisi vaihtoehdon Bourbon-suvun paluulle valtaistuimelle. Hän olisi valmis valloittamaan vanhan kotimaansa itselleen ja ryhtymään myös Ranskan kuninkaaksi.
Lisäksi hän voisi valloittaa Norjan uudelle isänmaalleen. Ajatus ei ollut pelkästään Bernadotten oma, vaan sen siemenen oli istuttanut Venäjän keisari Aleksanteri I, joka halusi hyötyä Bernadotten sotataidoista ja armeijasta.
Bernadotten kuninkaallinen sukupuu

Bernadotte on Pohjolan hallitsijoiden kantaisä
Bernadotten jälkeläiset ovat hallinneet pohjoismaita. Ruotsin nykyinen kuningas Kaarle XVI Kustaa on Bernadotten jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa, ja sukua ovat myös Tanskan ja Norjan hallisijat.
Bernadotte 1763–1844
Bernadotte oli vielä Napoleonin marsalkka, kun hänen Pariisissa vuonna 1798 solmimastaan avioliitosta Désirée Claryn kanssa syntyi poika, Oscar.
Oskar I 1799–1859
Oskar I sai saksalaisen vaimonsa Josefina af Leuchtenbergin kanssa viisi lasta, joista yksi oli tuleva kuningas Oskar II.
Oskar II 1829–1907
Oskar II sai vaimonsa Sophia von Nassaun kanssa neljä poikaa, joiden jälkeläisissä on kolme pohjoismaiden hallitsijaa.
Norjan Harald V s. 1937
Harald V on Oskar II:n lapsenlapsenlapsi ja viidettä sukupolvea Bernadotten jälkeen.
Tanskan Margareeta II s. 1940
Margareeta on Oskar II:n jälkeläinen ja kuudetta sukupolvea Bernadotten jälkeen.
Ruotsin Kaarle XVI Kustaa s. 1946
Kaarle XVI Kustaa on Oskar II:n jälkeläinen ja kuudennen sukupolven Bernadotte.
Venäjän tsaarin käsissä
Sotaretkensä aluksi Bernadotte vitkasteli ilmeisesti välttääkseen yhteenotot Ranskan joukkojen kanssa, joissa edelleen palveli lukuisia hänen vanhoja ystäviään ja taistelutovereitaan.
Viivyttelystrategia osoittautui kuitenkin pitkän päälle mahdottomaksi, ja Leipzigin taistelussa Bernadotten joukot osallistuivat hyökkäykseen Napoleonia vastaan.
Ranskalaiset joutuivat perääntymään, ja maaliskuun lopussa 1814 venäläiset marssivat Pariisiin. Napoleon oleili vielä jonkin aikaa Fontainebleaussa, mutta pian hänet karkotettiin Elban saarelle.
Pariisi oli käytännössä Venäjän Aleksanteri I:n vallassa. Hän yritti pitää kiinni lupauksistaan Bernadottelle, ja neuvotteluissa ranskalaisten kanssa hän esittikin ajatuksen Bernadotte-sukuisesta kuninkaasta Bourbonin sijaan.
Ranskalaisten vastaus oli kuitenkin yksiselitteinen: ”Bernadotten valinta merkitsisi vain uutta vaihetta vallankumouksessa. Ja miksi me valitsisimme sotilaan, kun olemme juuri hylänneet sotilaista suurimman?”
Siihen päättyi Bernadotten rooli Ranskan historiassa. Hän palasi Tukholmaan pettyneenä eikä koskaan enää palannut Ranskaan.
Liittouma hyväksyi Norjan liittämisen Ruotsiin, ja lyhyen sodan jälkeen Norja taipui unioniin.
Kumouksellisesta konservatiiviksi
Bernadotte hallitsi Ruotsia kuolemaansa vuonna 1844 saakka. Hän piti lujasti vallankahvasta kiinni ja kärhämöi toistuvasti valtiopäivien kanssa.
Esimerkiksi kun valtiopäivät vuonna 1815 esitti, että maassa otettaisiin käyttöön parlamentaarinen järjestelmä, johon kuuluu myös oppositio, Bernadotte suuttui ja huusi kiivaasti: ”Oppositio! Sehän on kumouksellista toimintaa!”
Nuoresta vallankumouksellisesta Jean-Baptiste Bernadottesta oli tullut kuningas Kaarle XIV Juhana, joka oli lopulta yksi Ruotsin historian konservatiivisimmista hallitsijoista.
Hän muun muassa vastusti lehdistönvapautta eikä kaihtanut vangituttaa päätoimittajaa, joka oli hänen mielestään mennyt ilmaisunvapaudessaan liian pitkälle.

Kuningas Kaarle XIV kuninkaallisine perheineen Ruotsissa. Jean-Baptiste Bernadotte on kuvan oikeassa laidassa poikansa Joseph François Oscar Bernadotte vasemmalla puolellaan. Perhepotretin on maalannut Frederic Westin vuonna 1837.
Bernadotte vastusti myös kehittyvää tekniikkaa, joka muutti Eurooppaa vauhdilla. ”Mihin muka tarvitaan höyrykonetta? Vesivoimallakin on hyvin tultu toimeen vuosisatojen ajan!” pohdiskeli kuningas, ja niin ruotsalainen insinööri joutui viemään kehittämänsä höyryveturin Englantiin testattavaksi.
Ruotsin hallitsija ei pitänyt myöskään rautateitä tarpeellisina. Kuninkaan taantumuksellisen teollisuuspolitiikan seurauksena Ruotsi jäikin teknisessä kehityksessä muuta Eurooppaa jälkeen.
Sotaan Kaarle XIV Juhana ei maataan kuitenkaan enää vienyt. Hän kieltäytyi sotaretkistä ja piti Ruotsin erillään Euroopan lukuisista sotilaallisista liittoutumista. Hänen voidaankin katsoa aloittaneen Ruotsin puolueettomuuspolitiikan, jonka ansiosta maa ei ole joutunut sotaan lähes kahteensataan vuoteen.
Vuonna 1844 Bernadotte sai 81. syntymäpäivänään halvauksen ja kuoli pian sen jälkeen.
Kerrotaan, että kuolleen kuninkaan käsivarresta löytyi tatuointi, jossa oli tasavaltalaisten tunnukset ja joidenkin tarinoiden mukaan jopa teksti ”Kuolema kuninkaille”.
Ruotsin hallitsijat
Den svenske kongerække
Katsaus YouTubessa Ruotsin hallitsijoiden sukupuuhun. Jean-Baptiste Bernadotte tulee videon kohdassa 17:40.