Bridgeman
Mosaiikki Aleksanteri Suuresta ratsailla

Aleksanteri Suuri syntyi valloittamaan maailman

Aleksanteri Suuren lapsuutta varjostivat hänen vanhempiensa armoton valtataistelu sekä heidän suurisuuntaiset suunnitelmansa poikansa varalle. 25-vuotiaana kunnianhimoinen Aleksanteri oli luonut sotimalla yhden maailmanhistorian suurimmista valtakunnista.

Aurinko oli jo painumassa mailleen Makedonian pääkaupungissa Pellassa, kun kuninkaallisessa palatsissa nuori ja kaunis kuningatar keinutti vastasyntynyttä poikaansa käsivarsillaan.

Hän kuuli käytävältä juoksuaskelia ja katsahti valppaasti ylös. Ovi avautui, ja viestintuoja ojensi paperikäärön seuraneidille, joka alkoi lukea viestiä ääneen.

Efesoksen kuuluisa Artemiksen temppeli oli tuhoutunut tulipalossa kuninkaanpojan syntymäyönä.

Papit uskoivat sen merkitsevän, että jossain päin maailmaa oli syttynyt soihtu, joka sytyttäisi koko orientin tuleen.

Kuningatar Olympias hymyili salaperäisesti. Tapahtuma liitettäisiin tästä lähtien aina hänen poikansa Aleksanterin syntymään.

Hän aikoi pitää huolen siitä, että hänen poikansa ei koskaan unohtaisi, kuinka loistavan kohtalon jumalat olivat tälle säätäneet.

Äärimmäisen kunnianhimoinen äiti

Aleksanteri III syntyi vuonna 356 eaa., ja tuolloin vain jumalat saattoivat tietää, että 25 vuotta myöhemmin tuo vastasyntynyt poikalapsi kukistaisi maailman mahtavimmat sotajoukot ja nousisi maailmanhistorian suurimman valtakunnan hallitsijaksi.

Aleksanteri oli Pohjois-Kreikassa sijainneen Makedonian kuninkaan Filippos II:n poika. Hänen äitinsä Olympias oli nykyisen Albanian alueella sijainneen Epeiroksen prinsessa.

Kolikko, jossa on Aleksanteri Suuren kuva
© Wikimedia Commons/Mike Peel

Aleksanteri Suuri muutti historian kulkua

Filippoksella oli jo ennestään useita vaimoja, kun hän poliittisista syistä otti vaimokseen Olympiaan. Hän ei pyrkinyt salaamaan sitä, että piti kaunista vaimoaan ja tämän kansaa moukkamaisina barbaareina.

Filippoksen ennakkoluuloja pahensi se, että Olympias oli kotimaassaan palvonut orfilaista mysteerikulttia, jonka menoissa hän oli öisin kirmannut alastomana metsässä käärmeitä käsissään kantaen.

Olympias puolestaan halveksi Filipposta, joka otti ja hylkäsi rakastajattaren toisensa jälkeen. Kuningas ja kuningatar vihasivat toisiaan syvästi, mikä jätti jälkensä heidän poikaansa.

Aleksanteri Suuren vanhemmat

Aleksanteri Suuren isä, Filippos II
© The Art Archive

Isä oli maineikas sotapäällikkö

Makedonian Filippos II saavutti mainetta sotapäällikkönä ja luomalla ammattiarmeijan.

Hän antoi Aleksanterille parhaan mahdollisen koulutuksen, mutta isän ja pojan suhdetta leimasi epäluottamus, joka kärjistyi lopulta vihaksi.

Aleksanteri Suuren äiti kuningatar Olympias
© The Art Archive

Äiti oli kova ja ­kunnianhimoinen

Kuningatar Olympias oli kunnianhimoinen nainen, joka vihasi uskotonta miestään.

Hän ei koskaan väsynyt soimaamaan miestään pojalleen ja korostamaan sitä, että tämä oli syrjäytettävä hinnalla millä hyvänsä.

Olympias tähdensi pojalleen yhä uudestaan, että tämä polveutui äitinsä kautta tarujen sankarista Akhilleuksesta, Kreikan maineikkaimmasta soturista, joka oli Homeroksen Iliaan mukaan taistellut ja kuollut Troijan sodassa.

Kronikoiden mukaan Aleksanteri uskoi sukulaisuussuhteeseen niin vahvasti, että nukkui aina kopio Iliaasta pieluksensa alla.

Suurikokoisella eepoksella oli myös oma puuarkkunsa, jossa sitä säilytettiin silloin, kun se ei ollut käytössä.

Lapsena Aleksanteri näki taitavana sotapäällikkönä tunnettua isäänsä vain harvoin, sillä tämä vietti pitkiä aikoja sotimassa ja laajentamassa valtakuntaansa.

Lopulta se kattoi koko pohjoisen Kreikan, nykyisen Bulgarian ja suuria alueita nyky-Serbiasta.

Aluevaltauksillaan Filippos sai hallintaansa myös Balkanin suurimmat kultakaivokset. Niistä saadulla kullalla hän loi pysyvän ammattiarmeijan, josta kehittyi nopeasti pelottava ja tehokas sotakone.

Sotajoukkojen ytimen muodosti jalkaväkifalangi, joka yli neljän metrin pituisine keihäineen oli lähes läpitunkematon este vihollisen tiellä.

Jalkaväen molemmin puolin taisteli ratsuväkiosastoja, jotka keskittyivät hyökkäämään. Vartuttuaan Aleksanteri osoittautui mestarilliseksi taktikoksi, joka osasi hyödyntää isänsä luomia sotajoukkoja voitokkaasti.

Kuva makedonialaisesta falangista

Jalkaväki eli falangi muodosti sotajoukkojen ytimen, ja sen paikka oli taistelumuodostelman keskellä. Päästäkseen makedonialaissotilaiden kimppuun vihollisen olisi pitänyt ohittaa 4,5-metrisistä keihäistä koostuva seinämä. Yksikään vihollinen ei koskaan pystynyt voittamaan falangin ”liikkuvaa linnoitusta”.

© AKG-Images

Valloitussotien työllistäessä Filipposta Olympias ei väsynyt kertomaan pojalleen tämän isän monista vioista.

Filippoksesta tulikin Aleksanterille ennen kaikkea kilpailija, joka hänen oli pystyttävä kukistamaan hinnalla millä hyvänsä.

Vasta kun Olympias oli jo onnistunut lähes tuhoamaan isän ja pojan välisen suhteen, Filippokselle valkeni, kuinka vaarallinen vaikutus Olympiaalla oli poikaan.

Niinpä hän lähetti Aleksanterin pois Pellasta pieneen maalaiskylään läntiseen Makedoniaan kasvatettavaksi.

Filippos halusi Aleksanterin saavan parhaan koulutuksen, mitä rahalla saattoi ostaa.

Niinpä hän palkkasi tälle yksityisopettajaksi Aristoteleen, yhden aikansa tunnetuimmista filosofeista ja tiedemiehistä.

Valloittaja oli nerokas taktikko

Pian kävi selväksi, että Aleksanteri oli hyvin älykäs ja osasi tulkita niin ihmisiä kuin tilanteitakin hämmästyttävän tarkkanäköisesti.

Hän sai luonnollisesti opetusta myös sotataidoissa ja osoitti niissäkin etevyytensä.

Aristoteleen filosofisen opetuksen ja sotataitojen yhdistelmä tekivät Aleksanterista vaarallisen miehen: hän oli vankkumaton idealisti, joka puolusti arvojaan ja ihanteitaan säälimättä niiden ollessa uhattuina.

Yleensä hän kohteli sekä ystäviään että vihollisiaan kunnioittavasti mutta saattoi olla hyvinkin julma, jos koki tulleensa petetyksi.

Vuonna 340 eaa. Filippos nimitti Aleksanterin väliaikaiseksi hallitsijaksi lähtiessään itse joksikin aikaa matkalle. 16-vuotias Aleksanteri käytti heti tilaisuutta hyväkseen ja hyökkäsi pikavauhtia naapurivaltiossa Traakiassa asuvan kapinallisen heimon kimppuun.

Hän saavutti loistavan voiton, ja Filippos oli syystäkin ylpeä poikansa sotataidoista.

Muutama vuosi myöhemmin kreikkalaiset kaupunkivaltiot Ateena ja Theba yhdistivät sotajoukkonsa pysäyttääkseen Makedonian laajenemisen.

Filippos nimitti poikansa ratsuväkensä päälliköksi, ja tämä johti hyökkäystä, kun armeijat kohtasivat Khaironeian kaupungin lähistöllä.

Kreikkalaisten joukot tuhottiin lähes täysin, ja taistelu käynnisti kehityskulun, jonka tuloksena Kreikka joutui vähitellen Makedonian vallan alle.

Nyt Filippos oli viimeinkin valmis toteuttamaan suurimman haaveensa: hyökkäyksen Persiaan.

Aleksanteri saattoi murhauttaa isänsä

Sotaretket olivat lähentäneet Filipposta ja Aleksanteria ennennäkemättömällä tavalla, mutta sitten kohtalo puuttui peliin.

Filippos rakastui kesken Persian sotaretken valmistelujen nuoreen makedonialaisneitoon ja hylkäsi kuningatar Olympiaan.

Tämä lähti raivoissaan Epeirokseen, ja Filippos nai neidon.

Kreikkalaisen historioitsijan Plutarkhoksen mukaan morsiamen setä piti hääjuhlassa morsiusparille puheen, jossa hän toivoi näille syntyvän pian laillisen kruununperillisen.

Puhe oli syvä loukkaus Aleksanteria kohtaan, jota oli siihen saakka pidetty kruununperijänä. Hän heitti raivon vallassa puhujaa viinipikarilla ja huusi: ”Julkeatko sinä nimittää minua äpäräksi?!”

Tukevasti humaltunut Filippos suuttui poikansa käytöksestä. Hän veti miekkansa huotrasta ja yritti huitaista sillä Aleksanteria. Juopunut kuningas kuitenkin kompastui ja kaatui pitkin pituuttaan.

”Katsokaa”, Aleksanteri totesi siihen kylmästi, ”hän valmistautuu valloittamaan Aasian muttei pysty kävelemään edes yhdeltä tuolilta toiselle.”

Sitten Aleksanteri jätti juhlaväen ja matkusti äitinsä luo Epeirokseen.

Pian isä ja poika kuitenkin saivat hierotuksi jonkinlaisen sovinnon, ja Aleksanteri palasi Makedoniaan. Hänen suhteensa Filippokseen oli kuitenkin nyt viileämpi kuin koskaan.

Aleksanterin poissa ollessa Epeirokseen asettuneen katkeroituneen Olympiaan juonitteluja pelkäävä Filippos sopi avioliitosta erään tyttärensä ja Olympiaan veljen, Epeiroksen kuninkaan, välillä. Se jäi hänen viimeiseksi teokseen.

Kun Filippos saapui teatteriin, jossa häitä oli määrä viettää, yksi hänen henkivartijoistaan iski häntä miekallaan. Toiset henkivartijat surmasivat murhaajan aikailematta.

Filippos II:n murha askarruttaa historiantutkijoita vielä nykyäänkin. Jotkut historioitsijat uskovat murhan takana olleen Olympiaan, joka surmautti heti murhan jälkeen Filippoksen uuden puolison ja tämän poikalapsen.

Jotkut taas epäilevät Aleksanteria, joka hyötyi isänsä kuolemasta eniten.

Se kuitenkin on varmaa, että vuonna 336 eaa. Aleksanterista tuli Makedonian kuningas vain 20-vuotiaana. Hän peri isältään paitsi valtakunnan, myös sotaretken Persiaan.

Johtaja ratsasti aina kärjessä

Persia oli tuohon aikaan mahtava suurvalta, joka kattoi nykyisen Turkin, Egyptin, Iranin, Irakin ja Afganistanin ja jossa oli noin 50 miljoonaa asukasta. Keväällä 334 eaa.

Aleksanteri ylitti Bosporinsalmen noin 35 000 makedonialaisen ja kreikkalaisen soturinsa kanssa. Aleksanterin sotajoukkojen ensikohtaaminen Persian sotajoukkojen kanssa tapahtui Granikosjoella Pohjois-Turkissa.

Persialaisia oli jonkin verran vähemmän kuin makedonialaisia, mutta heidän etunaan olivat hyvät taisteluasemat korkealla joen rantatöyräällä.

Kartta Aleksanteri Suuren sotaretkistä
© HISTORIA

Sotaretki maailman ääriin

Epäedullinen alkuasetelma ei kuitenkaan huolettanut Aleksanteria, joka johti tapansa mukaan itse makedonialaisten ratsuväen hyökkäystä.

Aleksanteri piti sotaretkillä kunnia-asianaan asettua alttiiksi samoille vaaroille ja kärsimyksille kuin tavalliset rivimiehet.

Taistelun tuoksinassa Aleksanterin kimppuun hyökkäsi kaksi persialaista ratsusotilasta.

Toinen heistä iski kirveensä suurella voimalla Aleksanterin kypärään, mutta juuri kun hän valmistautui antamaan pökertyneelle kuninkaalle kuolettavan iskun, makedonialainen Kleitos Musta ilmestyi kuin tyhjästä pelastamaan kuninkaansa.

Makedonialaisten kurinalaisuus ja päättäväisyys ratkaisivat pian taistelun heidän edukseen, ja Persian joukot tuhottiin lähes viimeistä miestä myöten.

Taistelun jälkeen Aleksanteri meni tapaamaan haavoittuneita sotureita.

”Hän näki heidän haavansa (...) ja pyysi heitä kertomaan kokemastaan”, kirjoitti historioitsija Arrianos.

Aleksanterin huolenpito sai makedonialaissotilaat rakastamaan kuningastaan.

600 000 miehen vahvuisesta armeijasta ei ollut vastusta

Granikosjoen tappion jälkeen Persian kuningas Dareios III kokosi valtavan armeijan, johon tuli sotilaita valtakunnan joka kolkasta.

Hän johti itse joukkojaan, kun ne lähtivät marssimaan Babylonista. Mukaan sotaretkelle Dareios otti koko perheensä, haareminsa, ja kaikki palvelijansa sekä 600 muulia ja 300 kamelia, jotka kuljettivat kuninkaan rikkauksia.

Dareios ja hänen mahtava 600 000 sotilaan armeijansa tunkeutuivat syksyllä 333 eaa. Vähään-Aasiaan aikomuksenaan kohdata Aleksanterin joukot Issoksen kaupungin lähistöllä. Päätös osoittautui kohtalokkaaksi virheeksi.

Hefaistion poltetaan suurella ruumisroviolla

Aleksanteri Suuri antoi polttaa ystävänsä Hefaistionin ruumiin koristeellisella yli 60 metrin korkuisella roviolla.

© AKG-Images

Ystävät olivat Aleksanterille rakkaita

Jos Dareioksen valtavalla armeijalla olisi ollut riittävästi liikkumatilaa, se olisi helposti voinut saartaa Makedonian joukot, mutta Issoksessa se joutui ahtautumaan Välimeren ja Amanusvuorten väliin jäävälle kapealle maakaistaleelle.

Valtaosa Persian joukoista jäi sumppuun etummaisten rivistöjen taakse eikä pystynyt osallistumaan tasteluun lainkaan.

Aleksanteri äkkäsi heti persialaisten virheen ja määräsi miehensä hyökkäykseen.

Pitkillä keihäillä aseistautuneen jalkaväen edetessä kohti vihollisjoukkojen keskustaa Aleksanteri johdatti kuolemaa halveksien ratsuväkensä persialaisten vasempaan sivustaan.

Hyökkäys yllätti persialaiset, joiden vasen sivusta murtui ja petti lopulta täysin.

Menestyksen kannustamana Aleksanteri johti ratsuväkensä seuraavaksi suoraan kohti persialaisjoukkojen keskustaa ja sotavaunuissaan seisovaa Dareiosta.

Nähdessään lähestyvät makedonialaiset kuningas joutui pakokauhun valtaan ja pakeni. Häntä lähinnä olleet sotilaat lähtivät hekin kauhuissaan pakosalle, ja persialaisten rintamalinjat pettivät täysin.

Pian koko valtava sotajoukko lähti pötkimään pakoon, ja tuhansia persialaissotilaita tallautui kuoliaaksi pakenevien tovereidensa jaloissa.

Kuningas Dareios pakeni Issoksen taistelusta

Persian joukot hajaantuivat Issoksen taistelussa kuningas Dareios III:n paettua sotavaunuillaan taistelukentältä.

© Bridgeman

Illan koittaessa Aleksanteri määräsi Dareioksen ja tämän joukkojen takaa-ajon lopetettavaksi.

Dareioksen jälkeensä jättämien varusteiden joukossa oli muun muassa kuninkaan teltta, joka oli kuin pieni palatsi kultaisine huonekaluineen, valtaistuimineen ja jalopuuesineineen.

Asumuksensa lisäksi kuningas oli joutunut jättämään jälkeen valtavan kulta- ja hopearaha-aarteen.

Lähistöllä olevista vaunuista Aleksanterin miehet löysivät Dareioksen koko perheen mukaan lukien tämän äidin, sisaren, vaimon, pojan ja kaksi tytärtä.

He ottivat nämä vangeiksi, mutta Aleksanteri piti huolen siitä, että ylhäisiä vankeja kohdeltiin suurella kunnioituksella.

Nöyryyttävän pakonsa jälkeen Dareios anoi rauhaa. Hän tarjoutui maksamaan perheestään mittavat lunnaat ja luovuttamaan Aleksanterille maa-alueensa Eufratjoen länsipuolella.

Historioitsija Arrianoksen mukaan Aleksanteri keskusteli tarjouksesta kenraaliensa kanssa. Iäkäs Parmenion piti Dareioksen tarjousta hyvänä: ”Jos olisin Aleksanteri, suostuisin ehtoihin.”

Siihen Aleksanteri vastasi hymyillen: ”Niin tekisin minäkin, jos olisin Parmenion.”

Kun Dareios sai tiedon, että hänen tarjouksensa oli torjuttu, hän ryhtyi kokoamaan uutta armeijaa.

Ratkaiseva taistelu käytiin Gaugamelassa nykyisessä Pohjois-Irakissa 1. lokakuuta 331 eaa. Dareioksen sotajoukot kärsivät jälleen murskatappion, ja hän itse joutui taas pakenemaan.

Muutamaa kuukautta myöhemmin Dareioksen omat miehet murhasivat hänet, jolloin Aleksanteri julistautui Persian kuninkaaksi ja ryhtyi kukistamaan itäisessä Persiassa sijaitsevia viimeisiä vastarintapesäkkeitä.

Erityisesti nykyisessä Afganistanissa sijainnut karu Baktria osoittautui kovaksi palaksi.

Makedonialaiset joutuivat taistelemaan baktrialaisheimoja vastaan kuukausia, ennen kuin nämä lopulta antautuivat.

Aleksanteri nimitti Baktrian käskynhaltijaksi Kleitos Mustan, joka oli pelastanut hänet Granikosjoen taistelussa.

Tämä ei kuitenkaan ehtinyt nauttia asemastaan pitkään.

Kleitos, joka oli taistellut jo Aleksanterin isän joukoissa, edusti vanhoillista makedonialaista eliittiä, joka ei hyväksynyt Aleksanterin puolijumalan asemaa.

Kerran eräissä juomingeissa, joissa Aleksanteri oli kovasti humalassa, miehet ajautuivat kiistaan.

Kleitos väitti Aleksanterin kohtelevan makedonialaisia huonommin kuin persialaisia ja jatkoi, että Aleksanterin menestys oli pelkästään tämän isän pohjatyön ja sotilaiden urheuden ja uhrausten ansiota.

Aleksanteri raivostui, ja hänen ystävänsä joutuivat pidättelemään häntä.

Lopulta Aleksanteri onnistui riistäytymään vapaaksi ja työnsi keihään Kleitoksen rintaan.

Surma järkytti makedonialaisia ja eniten Aleksanteria itseään, joka kieltäytyi syömästä ja juomasta kolmeen päivään. Hänen maineensa oli kärsinyt korjaamattoman kolhun.

Sotilaat kieltäytyivät jatkamasta

Vuonna 327 eaa. Aleksanteri johti joukkonsa Intiaan, josta persialaisetkaan eivät tienneet juuri mitään.

Seuraavan vuoden toukokuussa makedonialaiset taistelivat intialaista kuningasta Porosta vastaan, joka kärsi tappion pelottavista sotanorsuistaan huolimatta.

Aleksanteri Suuri taistelee intialaista armeijaa vastaan

Intialaisten sotanorsut pelottivat Aleksanteri Suuren sotureita, jotka eivät koskaan ennen olleet nähneet norsuja.

© Getty/All over press

Aleksanteri marssi yhä edemmäksi itään.

Miesten taisteltua kuukausitolkulla paikallisia heimoja vastaan heidän mittansa tuli kuitenkin viimein täyteen.

Kahdeksan vuotta kestäneen sotaretken ja tuhansien marssittujen kilometrien jälkeen he kieltäytyivät jatkamasta enää kauemmas itään.

Aleksanteri kutsui joukkonsa koolle ja piti näille puheen, jossa hän muistutti miehiään näiden saavuttamista voitoista.

Hän tähdensi myös kokeneensa itse samat vaikeudet kuin sotilaansakin ja jakaneensa aina sotasaaliin.

Sitten kokenut soturi Coenus astui esiin puhumaan toveriensa puolesta. Hän aloitti sanomalla, ettei sotilailla ollut valittamista Aleksanterin avokätisten palkkioiden suhteen.

Hän jatkoi puhumalla taistelutovereista, jotka olivat kuolleet taisteluissa tai tauteihin, ja miesten kaipuusta nähdä taas puolisonsa ja lapsensa. Coenuksen lopettaessa puheensa karaistuneet sotilaat itkivät.

Aleksanteri murjotti teltassaan kolme päivää odottaen, että sotilaat muuttaisivat mielensä.

Niin ei kuitenkaan käynyt, ja lopulta hän joutui antamaan periksi ja määräämään joukkonsa kääntymään kohti kotia. Hän oli kokenut ensimmäisen tappionsa.

Yllättävä kuolema

Kun joukot kuukausia marssittuaan palasivat Persian pääkaupunkiin Persepolikseen, Aleksanteri järjesti juhlat, joissa hän otti vaimokseen Dareioksen tyttären Stateiran, ja joissa 80 korkea-arvoista upseeria ja 10 000 sotilasta ottivat myös persialaiset vaimot.

Juhlan jälkeen Aleksanteri lähti Babyloniin tehdäkseen kaupungista valtakuntansa pääkaupungin.

Pian hän kuitenkin sairastui korkeaan kuumeeseen, jonka aiheuttajaksi nykytutkijat arvelevat aikalaiskuvausten perusteella malariaa.

Aleksanteri Suuren ja Roksanen häät

Aleksanteri Suuren ensimmäinen vaimo Roksane oli ronski nainen, mutta hän ei pystynyt pelastamaan parin ainoaa lasta ja kruununperijää.

© Bridgeman

Aleksanteri Suuren sukulaiset surmattiin

Kymmenen päivän kuluttua hän oli heikentynyt niin paljon, että pystyi hädin tuskin puhumaan.

Kun huhut kuninkaan sairaudesta levisivät, sotilaat vaativat saada nähdä hänet.

Arrianoksen mukaan surevat sotilaat kulkivat pitkässä jonossa kuolevan kuninkaan ohi, joka viimeisillä voimillaan kohotti päätään ja tervehti äänettömästi miehiä, joiden avulla oli valloittanut maailman.

Auringon laskiessa 10. kesäkuuta 323 eaa. Makedonian hallitsija Aleksanteri III kuoli vain 32-vuotiaana.

Historia tuntee hänet nimellä Aleksanteri Suuri.