Aurinko oli jo painumassa mailleen Makedonian pääkaupungissa Pellassa, kun kuninkaallisessa palatsissa nuori ja kaunis kuningatar keinutti vastasyntynyttä poikaansa käsivarsillaan.
Hän kuuli käytävältä juoksuaskelia ja katsahti valppaasti ylös. Ovi avautui, ja viestintuoja ojensi paperikäärön seuraneidille, joka alkoi lukea viestiä ääneen.
Efesoksen kuuluisa Artemiksen temppeli oli tuhoutunut tulipalossa kuninkaanpojan syntymäyönä.
Papit uskoivat sen merkitsevän, että jossain päin maailmaa oli syttynyt soihtu, joka sytyttäisi koko orientin tuleen.
Kuningatar Olympias hymyili salaperäisesti. Tapahtuma liitettäisiin tästä lähtien aina hänen poikansa Aleksanterin syntymään.
Hän aikoi pitää huolen siitä, että hänen poikansa ei koskaan unohtaisi, kuinka loistavan kohtalon jumalat olivat tälle säätäneet.
Äärimmäisen kunnianhimoinen äiti
Aleksanteri III syntyi vuonna 356 eaa., ja tuolloin vain jumalat saattoivat tietää, että 25 vuotta myöhemmin tuo vastasyntynyt poikalapsi kukistaisi maailman mahtavimmat sotajoukot ja nousisi maailmanhistorian suurimman valtakunnan hallitsijaksi.
Aleksanteri oli Pohjois-Kreikassa sijainneen Makedonian kuninkaan Filippos II:n poika. Hänen äitinsä Olympias oli nykyisen Albanian alueella sijainneen Epeiroksen prinsessa.
Aleksanteri Suuri muutti historian kulkua
- Aleksanteri Suuri syntyi vuonna 356 eaa.
- Aleksanteri nousi Makedonian kuninkaaksi 20-vuotiaana isänsä Filippos II:n jälkeen.
- Hän alkoi heti toteuttaa isänsä suunnitelmaa valtakunnan laajentamisesta itään. Tukenaan maailman edistyksellisin armeija Aleksanteri Suuri valloitti muutamassa vuodessa Vähä-Aasian, Egyptin ja Persian.
- Aleksanteri Suuri oli valloittanut suuren osan tunnettua maailmaa ennen 30-vuotispäiväänsä.
- Aleksanterin joukot olivat johtajalleen uskollisia, sillä johtajana hän osoitti suurta anteliaisuutta ja johti joukkojaan edestä. Hän oli peloton taistelija ja haavoittui pahasti peräti yhdeksän kertaa.
- Aleksanteri Suuren valtakunta laajeni ennätysvauhtia. Hän sai kaupan kukoistamaan panemalla kiertoon miljoonia standardoituja hopeakolikoita.
- Valloitusten myötä myös kreikkalainen kulttuuri levisi laajalle, mikä muutti maailmanhistoriaa ja minkä vaikutukset näkyvät vielä tänäkin päivänä.
- Aleksanteri oli naimisissa kolmesti, ja hänellä oli virallisesti yksi lapsi – poika Aleksanteri IV.
- Aleksanteri Suuri kuoli 33-vuotiaana vuonna 323 eaa., ja hänet haudattiin kultaisessa arkussa. Hautapaikan sijainti ei ole tiedossa.
Filippoksella oli jo ennestään useita vaimoja, kun hän poliittisista syistä otti vaimokseen Olympiaan. Hän ei pyrkinyt salaamaan sitä, että piti kaunista vaimoaan ja tämän kansaa moukkamaisina barbaareina.
Filippoksen ennakkoluuloja pahensi se, että Olympias oli kotimaassaan palvonut orfilaista mysteerikulttia, jonka menoissa hän oli öisin kirmannut alastomana metsässä käärmeitä käsissään kantaen.
Olympias puolestaan halveksi Filipposta, joka otti ja hylkäsi rakastajattaren toisensa jälkeen. Kuningas ja kuningatar vihasivat toisiaan syvästi, mikä jätti jälkensä heidän poikaansa.
Aleksanteri Suuren vanhemmat
Isä oli maineikas sotapäällikkö
Makedonian Filippos II saavutti mainetta sotapäällikkönä ja luomalla ammattiarmeijan.
Hän antoi Aleksanterille parhaan mahdollisen koulutuksen, mutta isän ja pojan suhdetta leimasi epäluottamus, joka kärjistyi lopulta vihaksi.
Äiti oli kova ja kunnianhimoinen
Kuningatar Olympias oli kunnianhimoinen nainen, joka vihasi uskotonta miestään.
Hän ei koskaan väsynyt soimaamaan miestään pojalleen ja korostamaan sitä, että tämä oli syrjäytettävä hinnalla millä hyvänsä.
Olympias tähdensi pojalleen yhä uudestaan, että tämä polveutui äitinsä kautta tarujen sankarista Akhilleuksesta, Kreikan maineikkaimmasta soturista, joka oli Homeroksen Iliaan mukaan taistellut ja kuollut Troijan sodassa.
Kronikoiden mukaan Aleksanteri uskoi sukulaisuussuhteeseen niin vahvasti, että nukkui aina kopio Iliaasta pieluksensa alla.
Suurikokoisella eepoksella oli myös oma puuarkkunsa, jossa sitä säilytettiin silloin, kun se ei ollut käytössä.
Lapsena Aleksanteri näki taitavana sotapäällikkönä tunnettua isäänsä vain harvoin, sillä tämä vietti pitkiä aikoja sotimassa ja laajentamassa valtakuntaansa.
Lopulta se kattoi koko pohjoisen Kreikan, nykyisen Bulgarian ja suuria alueita nyky-Serbiasta.
Aluevaltauksillaan Filippos sai hallintaansa myös Balkanin suurimmat kultakaivokset. Niistä saadulla kullalla hän loi pysyvän ammattiarmeijan, josta kehittyi nopeasti pelottava ja tehokas sotakone.
Sotajoukkojen ytimen muodosti jalkaväkifalangi, joka yli neljän metrin pituisine keihäineen oli lähes läpitunkematon este vihollisen tiellä.
Jalkaväen molemmin puolin taisteli ratsuväkiosastoja, jotka keskittyivät hyökkäämään. Vartuttuaan Aleksanteri osoittautui mestarilliseksi taktikoksi, joka osasi hyödyntää isänsä luomia sotajoukkoja voitokkaasti.
Jalkaväki eli falangi muodosti sotajoukkojen ytimen, ja sen paikka oli taistelumuodostelman keskellä. Päästäkseen makedonialaissotilaiden kimppuun vihollisen olisi pitänyt ohittaa 4,5-metrisistä keihäistä koostuva seinämä. Yksikään vihollinen ei koskaan pystynyt voittamaan falangin ”liikkuvaa linnoitusta”.
Valloitussotien työllistäessä Filipposta Olympias ei väsynyt kertomaan pojalleen tämän isän monista vioista.
Filippoksesta tulikin Aleksanterille ennen kaikkea kilpailija, joka hänen oli pystyttävä kukistamaan hinnalla millä hyvänsä.
Vasta kun Olympias oli jo onnistunut lähes tuhoamaan isän ja pojan välisen suhteen, Filippokselle valkeni, kuinka vaarallinen vaikutus Olympiaalla oli poikaan.
Niinpä hän lähetti Aleksanterin pois Pellasta pieneen maalaiskylään läntiseen Makedoniaan kasvatettavaksi.
Filippos halusi Aleksanterin saavan parhaan koulutuksen, mitä rahalla saattoi ostaa.
Niinpä hän palkkasi tälle yksityisopettajaksi Aristoteleen, yhden aikansa tunnetuimmista filosofeista ja tiedemiehistä.
Valloittaja oli nerokas taktikko
Pian kävi selväksi, että Aleksanteri oli hyvin älykäs ja osasi tulkita niin ihmisiä kuin tilanteitakin hämmästyttävän tarkkanäköisesti.
Hän sai luonnollisesti opetusta myös sotataidoissa ja osoitti niissäkin etevyytensä.
Aristoteleen filosofisen opetuksen ja sotataitojen yhdistelmä tekivät Aleksanterista vaarallisen miehen: hän oli vankkumaton idealisti, joka puolusti arvojaan ja ihanteitaan säälimättä niiden ollessa uhattuina.
Yleensä hän kohteli sekä ystäviään että vihollisiaan kunnioittavasti mutta saattoi olla hyvinkin julma, jos koki tulleensa petetyksi.
Vuonna 340 eaa. Filippos nimitti Aleksanterin väliaikaiseksi hallitsijaksi lähtiessään itse joksikin aikaa matkalle. 16-vuotias Aleksanteri käytti heti tilaisuutta hyväkseen ja hyökkäsi pikavauhtia naapurivaltiossa Traakiassa asuvan kapinallisen heimon kimppuun.
Hän saavutti loistavan voiton, ja Filippos oli syystäkin ylpeä poikansa sotataidoista.
Muutama vuosi myöhemmin kreikkalaiset kaupunkivaltiot Ateena ja Theba yhdistivät sotajoukkonsa pysäyttääkseen Makedonian laajenemisen.
Filippos nimitti poikansa ratsuväkensä päälliköksi, ja tämä johti hyökkäystä, kun armeijat kohtasivat Khaironeian kaupungin lähistöllä.
Kreikkalaisten joukot tuhottiin lähes täysin, ja taistelu käynnisti kehityskulun, jonka tuloksena Kreikka joutui vähitellen Makedonian vallan alle.
Nyt Filippos oli viimeinkin valmis toteuttamaan suurimman haaveensa: hyökkäyksen Persiaan.
Aleksanteri saattoi murhauttaa isänsä
Sotaretket olivat lähentäneet Filipposta ja Aleksanteria ennennäkemättömällä tavalla, mutta sitten kohtalo puuttui peliin.
Filippos rakastui kesken Persian sotaretken valmistelujen nuoreen makedonialaisneitoon ja hylkäsi kuningatar Olympiaan.
Tämä lähti raivoissaan Epeirokseen, ja Filippos nai neidon.
Kreikkalaisen historioitsijan Plutarkhoksen mukaan morsiamen setä piti hääjuhlassa morsiusparille puheen, jossa hän toivoi näille syntyvän pian laillisen kruununperillisen.
Puhe oli syvä loukkaus Aleksanteria kohtaan, jota oli siihen saakka pidetty kruununperijänä. Hän heitti raivon vallassa puhujaa viinipikarilla ja huusi: ”Julkeatko sinä nimittää minua äpäräksi?!”
Tukevasti humaltunut Filippos suuttui poikansa käytöksestä. Hän veti miekkansa huotrasta ja yritti huitaista sillä Aleksanteria. Juopunut kuningas kuitenkin kompastui ja kaatui pitkin pituuttaan.
”Katsokaa”, Aleksanteri totesi siihen kylmästi, ”hän valmistautuu valloittamaan Aasian muttei pysty kävelemään edes yhdeltä tuolilta toiselle.”
Sitten Aleksanteri jätti juhlaväen ja matkusti äitinsä luo Epeirokseen.
Pian isä ja poika kuitenkin saivat hierotuksi jonkinlaisen sovinnon, ja Aleksanteri palasi Makedoniaan. Hänen suhteensa Filippokseen oli kuitenkin nyt viileämpi kuin koskaan.
Aleksanterin poissa ollessa Epeirokseen asettuneen katkeroituneen Olympiaan juonitteluja pelkäävä Filippos sopi avioliitosta erään tyttärensä ja Olympiaan veljen, Epeiroksen kuninkaan, välillä. Se jäi hänen viimeiseksi teokseen.
Kun Filippos saapui teatteriin, jossa häitä oli määrä viettää, yksi hänen henkivartijoistaan iski häntä miekallaan. Toiset henkivartijat surmasivat murhaajan aikailematta.
Filippos II:n murha askarruttaa historiantutkijoita vielä nykyäänkin. Jotkut historioitsijat uskovat murhan takana olleen Olympiaan, joka surmautti heti murhan jälkeen Filippoksen uuden puolison ja tämän poikalapsen.
Jotkut taas epäilevät Aleksanteria, joka hyötyi isänsä kuolemasta eniten.
Se kuitenkin on varmaa, että vuonna 336 eaa. Aleksanterista tuli Makedonian kuningas vain 20-vuotiaana. Hän peri isältään paitsi valtakunnan, myös sotaretken Persiaan.
Johtaja ratsasti aina kärjessä
Persia oli tuohon aikaan mahtava suurvalta, joka kattoi nykyisen Turkin, Egyptin, Iranin, Irakin ja Afganistanin ja jossa oli noin 50 miljoonaa asukasta. Keväällä 334 eaa.
Aleksanteri ylitti Bosporinsalmen noin 35 000 makedonialaisen ja kreikkalaisen soturinsa kanssa. Aleksanterin sotajoukkojen ensikohtaaminen Persian sotajoukkojen kanssa tapahtui Granikosjoella Pohjois-Turkissa.
Persialaisia oli jonkin verran vähemmän kuin makedonialaisia, mutta heidän etunaan olivat hyvät taisteluasemat korkealla joen rantatöyräällä.
Sotaretki maailman ääriin
Aleksanteri Suuri johti joukkonsa 35 000 kilometrin mittaiselle marssille, joka ulottui silloisen tunnetun maailman ääriin.
Indusjoen ylitettyään Aleksanteri olisi halunnut jatkaa matkaa, koska oli kuullut maan äären olevan lähellä, mutta sotilaat kieltäytyivät kulkemasta enää kauemmas.
Epäedullinen alkuasetelma ei kuitenkaan huolettanut Aleksanteria, joka johti tapansa mukaan itse makedonialaisten ratsuväen hyökkäystä.
Aleksanteri piti sotaretkillä kunnia-asianaan asettua alttiiksi samoille vaaroille ja kärsimyksille kuin tavalliset rivimiehet.
Taistelun tuoksinassa Aleksanterin kimppuun hyökkäsi kaksi persialaista ratsusotilasta.
Toinen heistä iski kirveensä suurella voimalla Aleksanterin kypärään, mutta juuri kun hän valmistautui antamaan pökertyneelle kuninkaalle kuolettavan iskun, makedonialainen Kleitos Musta ilmestyi kuin tyhjästä pelastamaan kuninkaansa.
Makedonialaisten kurinalaisuus ja päättäväisyys ratkaisivat pian taistelun heidän edukseen, ja Persian joukot tuhottiin lähes viimeistä miestä myöten.
Taistelun jälkeen Aleksanteri meni tapaamaan haavoittuneita sotureita.
”Hän näki heidän haavansa (...) ja pyysi heitä kertomaan kokemastaan”, kirjoitti historioitsija Arrianos.
Aleksanterin huolenpito sai makedonialaissotilaat rakastamaan kuningastaan.
600 000 miehen vahvuisesta armeijasta ei ollut vastusta
Granikosjoen tappion jälkeen Persian kuningas Dareios III kokosi valtavan armeijan, johon tuli sotilaita valtakunnan joka kolkasta.
Hän johti itse joukkojaan, kun ne lähtivät marssimaan Babylonista. Mukaan sotaretkelle Dareios otti koko perheensä, haareminsa, ja kaikki palvelijansa sekä 600 muulia ja 300 kamelia, jotka kuljettivat kuninkaan rikkauksia.
Dareios ja hänen mahtava 600 000 sotilaan armeijansa tunkeutuivat syksyllä 333 eaa. Vähään-Aasiaan aikomuksenaan kohdata Aleksanterin joukot Issoksen kaupungin lähistöllä. Päätös osoittautui kohtalokkaaksi virheeksi.
Aleksanteri Suuri antoi polttaa ystävänsä Hefaistionin ruumiin koristeellisella yli 60 metrin korkuisella roviolla.
Ystävät olivat Aleksanterille rakkaita
Nykyään ollaan yleisesti sitä mieltä, että Aleksanterin vanhempien keskinäinen viha esti häntä muodostamasta toimivia suhteita naisiin.
Naisten sijasta Aleksanteri kohdisti rakkautensa miespuolisiin lapsuudentovereihinsa, joista monet seurasivat häntä taisteluihin ja nousivat menestyksekkäiksi kenraaleiksi ja kuninkaan neuvonantajiksi.
Aleksanterin läheisin ystävä oli Hefaistion, jota Aleksanteri rakasti enemmän kuin ketään muuta.
Miehet olivatkin todennäköisesti rakastavaisia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Aleksanteri Suuri olisi ollut homoseksuaali, sillä heteromiesten väliset suhteet olivat tuohon aikaan tavallisia.
Kun Hefaistion vuonna 323 eaa. kuoli sairauteen, surun murtama Aleksanteri poltatti hänen ruumiinsa yli 60 metrin korkuisella loisteliaasti koristellulla roviolla.
Kaksi kuukautta myöhemmin hän itsekin kuoli.
Jos Dareioksen valtavalla armeijalla olisi ollut riittävästi liikkumatilaa, se olisi helposti voinut saartaa Makedonian joukot, mutta Issoksessa se joutui ahtautumaan Välimeren ja Amanusvuorten väliin jäävälle kapealle maakaistaleelle.
Valtaosa Persian joukoista jäi sumppuun etummaisten rivistöjen taakse eikä pystynyt osallistumaan tasteluun lainkaan.
Aleksanteri äkkäsi heti persialaisten virheen ja määräsi miehensä hyökkäykseen.
Pitkillä keihäillä aseistautuneen jalkaväen edetessä kohti vihollisjoukkojen keskustaa Aleksanteri johdatti kuolemaa halveksien ratsuväkensä persialaisten vasempaan sivustaan.
Hyökkäys yllätti persialaiset, joiden vasen sivusta murtui ja petti lopulta täysin.
Menestyksen kannustamana Aleksanteri johti ratsuväkensä seuraavaksi suoraan kohti persialaisjoukkojen keskustaa ja sotavaunuissaan seisovaa Dareiosta.
Nähdessään lähestyvät makedonialaiset kuningas joutui pakokauhun valtaan ja pakeni. Häntä lähinnä olleet sotilaat lähtivät hekin kauhuissaan pakosalle, ja persialaisten rintamalinjat pettivät täysin.
Pian koko valtava sotajoukko lähti pötkimään pakoon, ja tuhansia persialaissotilaita tallautui kuoliaaksi pakenevien tovereidensa jaloissa.
Persian joukot hajaantuivat Issoksen taistelussa kuningas Dareios III:n paettua sotavaunuillaan taistelukentältä.
Illan koittaessa Aleksanteri määräsi Dareioksen ja tämän joukkojen takaa-ajon lopetettavaksi.
Dareioksen jälkeensä jättämien varusteiden joukossa oli muun muassa kuninkaan teltta, joka oli kuin pieni palatsi kultaisine huonekaluineen, valtaistuimineen ja jalopuuesineineen.
Asumuksensa lisäksi kuningas oli joutunut jättämään jälkeen valtavan kulta- ja hopearaha-aarteen.
Lähistöllä olevista vaunuista Aleksanterin miehet löysivät Dareioksen koko perheen mukaan lukien tämän äidin, sisaren, vaimon, pojan ja kaksi tytärtä.
He ottivat nämä vangeiksi, mutta Aleksanteri piti huolen siitä, että ylhäisiä vankeja kohdeltiin suurella kunnioituksella.
Nöyryyttävän pakonsa jälkeen Dareios anoi rauhaa. Hän tarjoutui maksamaan perheestään mittavat lunnaat ja luovuttamaan Aleksanterille maa-alueensa Eufratjoen länsipuolella.
Historioitsija Arrianoksen mukaan Aleksanteri keskusteli tarjouksesta kenraaliensa kanssa. Iäkäs Parmenion piti Dareioksen tarjousta hyvänä: ”Jos olisin Aleksanteri, suostuisin ehtoihin.”
Siihen Aleksanteri vastasi hymyillen: ”Niin tekisin minäkin, jos olisin Parmenion.”
Kun Dareios sai tiedon, että hänen tarjouksensa oli torjuttu, hän ryhtyi kokoamaan uutta armeijaa.
Ratkaiseva taistelu käytiin Gaugamelassa nykyisessä Pohjois-Irakissa 1. lokakuuta 331 eaa. Dareioksen sotajoukot kärsivät jälleen murskatappion, ja hän itse joutui taas pakenemaan.
Muutamaa kuukautta myöhemmin Dareioksen omat miehet murhasivat hänet, jolloin Aleksanteri julistautui Persian kuninkaaksi ja ryhtyi kukistamaan itäisessä Persiassa sijaitsevia viimeisiä vastarintapesäkkeitä.
Erityisesti nykyisessä Afganistanissa sijainnut karu Baktria osoittautui kovaksi palaksi.
Makedonialaiset joutuivat taistelemaan baktrialaisheimoja vastaan kuukausia, ennen kuin nämä lopulta antautuivat.
Aleksanteri nimitti Baktrian käskynhaltijaksi Kleitos Mustan, joka oli pelastanut hänet Granikosjoen taistelussa.
Tämä ei kuitenkaan ehtinyt nauttia asemastaan pitkään.
Kleitos, joka oli taistellut jo Aleksanterin isän joukoissa, edusti vanhoillista makedonialaista eliittiä, joka ei hyväksynyt Aleksanterin puolijumalan asemaa.
Kerran eräissä juomingeissa, joissa Aleksanteri oli kovasti humalassa, miehet ajautuivat kiistaan.
Kleitos väitti Aleksanterin kohtelevan makedonialaisia huonommin kuin persialaisia ja jatkoi, että Aleksanterin menestys oli pelkästään tämän isän pohjatyön ja sotilaiden urheuden ja uhrausten ansiota.
Aleksanteri raivostui, ja hänen ystävänsä joutuivat pidättelemään häntä.
Lopulta Aleksanteri onnistui riistäytymään vapaaksi ja työnsi keihään Kleitoksen rintaan.
Surma järkytti makedonialaisia ja eniten Aleksanteria itseään, joka kieltäytyi syömästä ja juomasta kolmeen päivään. Hänen maineensa oli kärsinyt korjaamattoman kolhun.
Sotilaat kieltäytyivät jatkamasta
Vuonna 327 eaa. Aleksanteri johti joukkonsa Intiaan, josta persialaisetkaan eivät tienneet juuri mitään.
Seuraavan vuoden toukokuussa makedonialaiset taistelivat intialaista kuningasta Porosta vastaan, joka kärsi tappion pelottavista sotanorsuistaan huolimatta.
Intialaisten sotanorsut pelottivat Aleksanteri Suuren sotureita, jotka eivät koskaan ennen olleet nähneet norsuja.
Aleksanteri marssi yhä edemmäksi itään.
Miesten taisteltua kuukausitolkulla paikallisia heimoja vastaan heidän mittansa tuli kuitenkin viimein täyteen.
Kahdeksan vuotta kestäneen sotaretken ja tuhansien marssittujen kilometrien jälkeen he kieltäytyivät jatkamasta enää kauemmas itään.
Aleksanteri kutsui joukkonsa koolle ja piti näille puheen, jossa hän muistutti miehiään näiden saavuttamista voitoista.
Hän tähdensi myös kokeneensa itse samat vaikeudet kuin sotilaansakin ja jakaneensa aina sotasaaliin.
Sitten kokenut soturi Coenus astui esiin puhumaan toveriensa puolesta. Hän aloitti sanomalla, ettei sotilailla ollut valittamista Aleksanterin avokätisten palkkioiden suhteen.
Hän jatkoi puhumalla taistelutovereista, jotka olivat kuolleet taisteluissa tai tauteihin, ja miesten kaipuusta nähdä taas puolisonsa ja lapsensa. Coenuksen lopettaessa puheensa karaistuneet sotilaat itkivät.
Aleksanteri murjotti teltassaan kolme päivää odottaen, että sotilaat muuttaisivat mielensä.
Niin ei kuitenkaan käynyt, ja lopulta hän joutui antamaan periksi ja määräämään joukkonsa kääntymään kohti kotia. Hän oli kokenut ensimmäisen tappionsa.
Yllättävä kuolema
Kun joukot kuukausia marssittuaan palasivat Persian pääkaupunkiin Persepolikseen, Aleksanteri järjesti juhlat, joissa hän otti vaimokseen Dareioksen tyttären Stateiran, ja joissa 80 korkea-arvoista upseeria ja 10 000 sotilasta ottivat myös persialaiset vaimot.
Juhlan jälkeen Aleksanteri lähti Babyloniin tehdäkseen kaupungista valtakuntansa pääkaupungin.
Pian hän kuitenkin sairastui korkeaan kuumeeseen, jonka aiheuttajaksi nykytutkijat arvelevat aikalaiskuvausten perusteella malariaa.
Aleksanteri Suuren ensimmäinen vaimo Roksane oli ronski nainen, mutta hän ei pystynyt pelastamaan parin ainoaa lasta ja kruununperijää.
Aleksanteri Suuren sukulaiset surmattiin
Aleksanterin kuolema vuonna 323 eaa. käynnisti Makedoniassa kiivaan valtataistelun, jossa hänen koko sukunsa otettiin hengiltä.
Aleksanteri ei tullut isäksi eläessään, mutta hänen ensimmäinen vaimonsa, Baktrian prinsessa Roksane, oli hänen kuollessaan raskaana.
Roksane murhautti Aleksanterin toisen vaimon, Persian prinsessa Stateiran, ja matkusti sen jälkeen vastasyntyneen poikansa kanssa Makedoniaan.
Aleksanterin äiti Olympias oli kaapannut siellä vallan surmauttamalla Aleksanterin vähämielisen veljen Filippos III Arrhidaioksen. Sitten kuningatar murhautti myös muut vihollisensa.
Pian vallan riisti Aleksanterin kenraalin Antipatroksen poika Kassandros. Hän määräsi vuonna 316 eaa. sotilaansa surmaamaan Olympiaan.
Nämä eivät kuitenkaan pystyneet tappamaan kuningatarta vaan luovuttivat hänet hänen uhriensa omaisille.
Vanhojen lähteiden mukaan kuningatar ei päästänyt ääntäkään, kun hänet kivitettiin kuoliaaksi. Pian Kassandros murhautti myös Roksanen ja tämän pojan Aleksanteri IV:n.
Mahtava Makedonia hajosi osiin
Aleksanterin kuoltua vuonna 323 eaa. hänen kenraalinsa kävivät kiivaaseen taisteluun Makedonian kuninkuudesta.
Näiden ns. diadokkisotien seurauksena valtakunta jaettiin kolmeen osaan, joita Aleksanterin kenraalit hallitsivat: Makedoniaan, seleukidien valtakuntaan Persiassa ja Ptolemaiosten valtakuntaan Egyptissä.
Sekä seleukidit että Ptolemaiokset hallitsivat valtakuntiaan yli 300 vuotta ennen kuin Välimeren uusi suurvalta Rooma ne alisti valtaansa.
Makedonialaiset hallitsijat ehtivät kuitenkin levittää hallitsemilleen alueille kreikkalaista kulttuuria, taidetta ja filosofioita.
Kymmenen päivän kuluttua hän oli heikentynyt niin paljon, että pystyi hädin tuskin puhumaan.
Kun huhut kuninkaan sairaudesta levisivät, sotilaat vaativat saada nähdä hänet.
Arrianoksen mukaan surevat sotilaat kulkivat pitkässä jonossa kuolevan kuninkaan ohi, joka viimeisillä voimillaan kohotti päätään ja tervehti äänettömästi miehiä, joiden avulla oli valloittanut maailman.
Auringon laskiessa 10. kesäkuuta 323 eaa. Makedonian hallitsija Aleksanteri III kuoli vain 32-vuotiaana.
Historia tuntee hänet nimellä Aleksanteri Suuri.