Aleksanteri Suuri: historian paras sotastrategi

Filosofi opetti taktiikkaa

Aleksanterin perheessä omena ei ollut pudonnut kauas puusta. Hänen ­isänsä ­Filippos II oli kaapannut vallan Makedoniassa, Kreikan pohjoisessa ­valtakunnassa, vuonna 359 eaa., ja osoittanut pian olevansa erinomainen sotapäällikkö.

Kolmessa ­vuodessa hän valloitti Makedonian ­alaisuuteen niin valtion raja-alueita kuin Egeanmeren pohjoisrannikon kreik­kalaiset kaupunkivaltiotkin.

Kuningatar Olympia synnytti Aleksanterin vuonna 356 eaa., ja kuningas jatkoi valloitusretkiään. Filippos valtasi nopeasti Pohjois-Kreikan, nykyisen Bulgarian sekä laajoja alueita Serbiassa.

Kuninkaan taistellessa sotatantereilla ­kruununperijä lähetettiin pieneen kylään kreikkalaisen filosofi ­Aristoteleen oppiin.

Aristoteles opetti pienelle Aleksanterille vanhoja jumaltaruja ja lahjoitti tälle oman kappaleensa kreikkalaisesta sankariee­poksesta Iliaasta.

Kirja oli täynnä filosofin muistiinpanoja, ja siitä tuli Aleksanterin kallein aarre. Vartuttuaan hän otti teoksen ­mukaansa taisteluihin ja nukkui ­sotaretkillään Ilias ­tyynynsä alla.

Aleksanterille Ilias oli taistelukohtauksineen sekä sotataktiikan oppikirja että muistutus siitä, mitä häneltä itseltään odotettiin.

Aristoteles tutki myös luonnontieteitä ja eläimiä, ja hänen tutkimuksensa loivat vuosisadoiksi teoreettisen pohjan muun muassa ­fysiikalle ja eläintieteelle.

Aristoteleen tutkimukset­ ­innostivat ­Aleksanteria soveltamaan tiedonkeruuta sodankäyntiin: hänen taktiikkansa ­tutkia ja kartoi­t­taa ­tarkkaan ­tais­telupaikkojen ­maastoa etu­käteen oli aivan uutta aikana, ­jolloin joukkojen yhteenottojen näyttämöt valikoituivat jokseenkin sattumanvaraisesti.

Teini osoitti taitonsa

Kruununperillinen sai pian näyttää ­kykynsä tositoimissa. Vuonna 340 eaa. Filippos II nimitti 16-vuotiaan Aleksanterin sijaishallitsijakseen sotiessaan itse muualla.

Nuorukainen käytti hyväkseen tilaisuutta päästä taistelemaan ja hyökkäsi pienen ratsuväkiosaston kanssa makedonialaisten hallitsemassa Traakiassa kapinoivia heimoja vastaan.

Isku yllätti kapinalliset täysin ja osoitti ­Aleksanterin olevan johtajana taipumaton. Aleksanteri vaihtoi myös alueella järjestystä pitäneet ­sotilaat paikallisista miehistä ­uusiin muualta ­tulleisiin sotilaisiin, joilla ei ollut mitään yhteyksiä kapinallisiin tai Filip­poksen ­vihamiehiin.

Pian Traakiaan ­saatiinkin taas rauha.

Pari vuotta myöhemmin, kun kreikkalaiset Ateenan ja Theban kaupunkivaltiot ­yhdistivät voimansa pysäyttääkseen ­Makedonian valloituspyrkimykset, ­Aleksanteri osallistui isänsä kanssa taisteluihin kärkijoukoissa.

Makedonialaisten lyötyä ­kreikkalaisten joukot Filippos II sai lujan otteen koko Kreikasta.

Kuningas ei kuitenkaan saanut nauttia kauaa asemastaan suurvallan hallitsijana.

Neljä vuotta myöhemmin yksi Filippoksen henkivartijoista hyökkäsi yllättäen hänen kimppuunsa miekalla aseistautuneena, kun Filippos oli saattamassa tytärtään tämän hääjuhlaan.

Ennen kuin Filippoksen muut henkivartijat pääsivät väliin, petturi ehti iskeä miekkansa Filippoksen rintaan, ja verta vuotava kuningas vaipui elottomana maahan.

Henkivartijat surmasivat Filippoksen murhaajan välittömästi, eikä tämän ­motiiveja saatu koskaan selville.

Filippos oli kuitenkin tunnettu syrjähypyistään, ja jotkut historioitsijat ovat arvelleet kuningatar Olympian tilanneen murhan ­kostoksi.

Toisen teorian mukaan Aleksanteri tapatti isänsä päästäkseen itse ­kuninkaaksi. Aleksanteri julistettiinkin Makedonian kuninkaaksi vuonna 336 eaa. vain 20-vuotiaana.

Hevosilla joen kuohuihin

Gaugamelan taistelu ei ollut ensimmäinen kerta, kun Aleksanteri ja Dareios III ottivat yhteen.

Kuningas Filippos II oli viimeisinä vuosinaan haaveillut koko Persian valtakunnan valloituksesta, ja isänsä kuoleman jälkeen Aleksanteri päätti tehdä tämän unelmasta totta.

Haaste oli valtava: Persian ­valtakunta oli siihenastisen maailman suurin imperiumi, jossa oli arviolta noin 50 miljoonaa asukasta.

Persian keskus ­sijaitsi nykyisessä Iranissa, ja valtakunta ulottui niin nykyiseen Turkkiin, Egyptiin, Irakiin kuin Afganistaniinkin.

Jo keväällä 334 eaa. vain kaksi vuotta kuninkaana hallinnut Aleksanteri ylitti Bosporinsalmen nykyisessä Turkissa hyökätäkseen Persiaan.

Makedonialais­kuningas kohtasi persialaisjoukot Granikosjoen varrella Pohjois-Turkissa.

Dareios III oli varma persialaisten voitosta eikä osallistunut itse taisteluun. ­

Persialaisilla oli selvästi suuremmat joukot, ja ­lisäksi persialaiskenraalit olivat kehittäneet mielestään nerokkaan strate­gian: sotilaita oli valtavin joukoin joen rannalla ja lisäksi jokaikinen mäennyppylä ­kahden ja ­puo­­­len ­kilometrin ­mat­kalta joen varrella oli miehitetty ­jousiampujilla ja keihäsmiehillä.

Jos ­makedonialaiset lähtisivät ylittämään jokea, kenraalit uskoivat nuoli- ja keihässateen kyllä saavan heidät kääntymään.

Makedonialaiskuningas johti ratsailla joukkonsa kuohuvaan virtaan. Aleksanteri erottui hyvin näyttävästi sulin koristellulla kypärällään.

Persialaissotilaat kävivät ­välittömästi vastahyökkäykseen, ja Granikosjoen vesi värjäytyi pian kuolleiden ja haavoittuneiden makedonialaisratsumiesten verestä.

Persialaisten voitonriemu oli kuitenkin ennenaikaista, sillä taistelu sai pian uuden käänteen.

Taisteluintonsa tohinassa persialaisilta oli jäänyt huomaamatta, että valtaosa Aleksanterin joukoista oli siirtynyt vaivihkaa hieman sivummalle joen alajuoksun suuntaan ja oli nyt ­valmiina hyökkäämään sieltä käsin.

Aleksanteri Suuri johti joukkonsa vihollisen heikon sivustan kimppuun odotetuin seurauksin: persialaisten rintama hajosi, kun ­sotilaat lähtivät keskeltä sivustan avuksi.

Puolustuslinjaan jäi suuria aukkoja, ja makedonialaisten ratsuväki pääsi murtautumaan sen läpi vastarannalle kohtaamatta kovinkaan kummoista vastarintaa.

Kuivalle maalle päästyään ratsumiehet hyökkäsivät hevosineen kiilamaisena muodostelmana persialaisten riveihin, mikä syöksi Dareioksen joukot kaaokseen.

Kolme persialaiskenraalia sai ­surmansa, ja yksi teki itsemurhan välttyäkseen tappion häpeältä. Tämän jälkeen loputkin sotilaat pinkoivat pakoon.

Sotilas pelasti kuninkaansa

Aleksanteri oli voittanut taistelun mutta ei vielä koko sotaa, sillä Dareios III oli yhä Persian valtakunnan hallitseva ­kuningas.

Sotapäällikkö sai kuitenkin ­laskea Granikosjoen taistelumenestyksen suurelta osin oman strategisen panoksensa ansioksi.

Hän oli käyttänyt ratsujoukkoja luodakseen kaaosta vihollisen riveissä ja päästäkseen näin tunkeutumaan heidän etulinjaansa. Aleksanteri oli historian ­ensimmäinen sotapäällikkö, joka käytti tällaista taktiikkaa.

Ratkaisevaa oli myös sotapäällikön tahto olla itse johtamassa joukkojaan. Aleksanterille oli tärkeää olla näkyvästi mukana hyökkäyksissä.

Tämä tosin lähes koitui hänen kohtalokseen Granikos­joella, missä vihollisen ratsumies pääsi Aleksanterin kimppuun ja sai jo halkaistua tämän komeasti koristellun kypärän.

Ellei Aleksanterin oma sotamies olisi ­ehtinyt haavoittaa persialaissotilasta ennen kuin tämä yritti iskeä uudestaan, Aleksanteri olisi saanut surmansa.

Aleksanterin läsnäolo oli kuitenkin vaaran arvoista, sillä historioitsijat arvioivat sillä olleen taistelumenestyksen ­kannalta tuhansien sotilaiden panosta vastaava merkitys. Johtajan näkeminen herätti joukoissa rohkeutta, peräänantamattomuutta ja taistelutahtoa.

Persialaiset tallautuivat kuoliaaksi

Aleksanterin johtamistyyli erosi jyrkästi Dareioksen tavasta johtaa joukkojaan. Siinä missä makedonialaiskuningas marssi ja taisteli sotilaidensa rinnalla, Dareios pysytteli mieluummin sivussa taistelun tuoksinasta ja seurasi sitä ylenpalttisesti koristellusta sotavaunustaan, joka olisi sopinut paremmin pöyhkeilyyn kuin sotatoimiin.

Näillä eroilla oli ratkaiseva merkitys myöhemmin, kun hallitsijoiden tiet ristesivät seuraavan kerran.

Seuraava taistelu käytiin lähellä Issoksen kaupunkia nykyisessä Turkissa. Vuorten ympäröimä ­hiekkapohjainen taistelukenttä sijaitsi Issoksen­lahden, nykyisen Iskenderuninlahden, rannalla.

Dareioksella oli ovela juoni: hän kiersi vuorten suojassa Aleksanterin ­selustaan hyökätäkseen sieltä. Aleksanterilla oli kuitenkin omat suunnitelmansa.

Kun Dareios viivytti hyökkäystä, Aleksanteri päätti toimia.

Hän oli jo ­nähnyt, miten haavoittuvaisia Dareioksen ylivoimaiset joukot olivat kapealle ­kentälle pakotettuina. Aleksanteri aloitti salamahyökkäyksen pienellä iskuryhmällä persialaisten jousimiehiä vastaan.

Vihollinen vastasi oitis hyökkäykseen mutta lähetti niin sankan jousipilven ­ilmaan, että monet niistä törmäilivät ­taivaalla ja putosivat hyödyttöminä ­maahan. Seuraavaksi Aleksanteri hyökkäsi ratsuväkensä kanssa.

Tehokkaan koulutuksen ansiosta jokainen make­donialaissotilas tiesi tarkkaan oman ­tehtävänsä, ja pian makedonialaiset ­olivat ahdistaneet Dareioksen joukot vuorten väliin.

Persialaisten vasen sivusta murtui, ­­­ja voitontahtoa uhkuva Aleksanteri syöksyi kohti Dareioksen joukkojen keskustaa, missä kuningas itse seisoi neuvot­tomana sotavaunuissaan.

Nähdessään ­make­donialaisen lähestyvän persialais­kuningas pakeni.

Lähimpänä olleet sotilaat seurasivat perässä, ja pian persialaisten joukot olivat hajallaan. ­Paniikki pääsi valloilleen kapealla ken­tällä, ja monet sotilaat tallautuivat kuoliaaksi.

Aleksanteri lähti Dareioksen perään mutta joutui pimeän pian laskettua ­luovuttamaan. Hänen ­sotilaansa ryöstivät ­Dareioksen ylenpalttisen teltan, ­­josta he löysivät valtaistuimen lisäksi käymälän sekä kultaisia ja jalo­puisia huonekaluja – sekä Dareioksen ­perheen, joka otettiin panttivangiksi.

Dareios lähetti pian Aleksanterille viestin, jossa hän anoi Aleksanteria ­vapauttamaan perheensä ja tarjosi suurta rahasummaa vastineeksi rauhasta.

”Aleksanterin sijassa suostuisin”, ­kenraali Parmenion totesi.

”Minäkin suostuisin Parmenionin ­sijassa”, Aleksanteri vastasi ilkikuristesti. Makedonialaiskuningasta ei kiinnostanut rauha. Hän halusi kukistaa Dareioksen.

Vangit paljastivat Dareioksen juonet

Kahden vuoden kuluttua Dareios ja Aleksanteri kohtasivat jälleen, tällä kertaa Gaugamelassa. Makedonialaiskuningas oli tehostanut isänsä armeijaa entisestään.

Väkivahvan ratsuväen lisäksi hän oli vahvistanut joukkoja liittolaisheimojen sotilailla ja värvännyt joukon erityisasiantuntijoita, kuten insinöörejä ja aseasiantuntijoita.

Sotapäällikkö oli ­­­myös hyödyntänyt edelleen Aristoteleelta saamiaan oppeja.

Kun Aleksanteri saapui taistelua edeltävänä iltana taistelupaikalle, jonka lähellä Dareioksen joukot jo odottivat, hän teki juuri niin kuin filosofi oli opettanut: tutki maastoa ja vihollisen joukkoja.

Tiedustelutoiminta ei toki ollut mitään uutta, mutta Aleksanteri oli ensimmäinen, joka keräsi konkreettisia ­tietoja ­ennakoiduista taistelupaikoista.

Perusteelliset ennakkotutkimukset olivat leimallisia koko Aleksanterin sotauralle, ja niillä oli keskeinen merkitys Gaugamelan taisteluiden lopputuloksen kannalta.

Makedonialaiskuningas ratsasti illan turvin pienen upseeriryhmän kanssa ­vihollisleirin liepeille.

Hän vangitsi muutaman Dareioksen sotilaan ja vei nämä mukanaan omaan leiriinsä. Sotavangit paljastivat tärkeää tietoa muun muassa persialaisten kaivamista ansoista ja taistelukentälle ­levitetyistä nauloista.

Aleksanterin kakkosmies Parmenion kehotti Aleksanteria hyökkäämään yön pimeyden suojissa, mutta sotapäällikkö kieltäytyi tästä jyrkästi.

”Yöllä hyökkääminen on kuin varastaisi voiton”, totesi Aleksanteri roomalaisen historioitsija Arrianoksen mukaan.

Todellisuudessa sotapäällikön haluttomuus yölliseen hyökkäykseen oli ennemminkin viekkautta kuin jaloutta.

Hän laskelmoi, että Dareios odotti makedonialaisten iskevän yöllä, ja päätti juuri siksi mieluummin odottaa.

Aleksanteri piti sotilailleen henkeä nostattavan ja rohkaisevan puheen ja ­lähetti nämä sitten lepäämään – tietäen hyvin, että Dareioksen joukot toden­näköisesti valvoivat taisteluvalmiudessa koko yön.

Aleksanteri ei mennyt lankaan

Aamulla Aleksanteri pani merkille, että Dareios oli ryhmittänyt väsyneet joukkonsa taistelukentälle tavanomaisiin ­rivistöihin: keskellä oli jalkaväki, sivustoilla ratsuväki.

Rivistöjen sekaan oli ­sijoitettu 200 sotavaunua, ja kaiken keskellä oli 15 sotanorsua. Aleksanteri näki oitis Dareioksen suunnitelman läpi: persialaiskuningas aikoi murtaa makedonialaisten rivistön norsujen ja sotavaunujen voimalla, minkä jälkeen ratsuväki saisi saartaa alivoimaiset makedonialaiset.

Aleksanterin ja Dareioksen joukot olivat noin kuuden ja puolen kilometrin etäisyydellä toisistaan.

Aleksanteri marssitti joukkojaan kohti vihollista ­kaikessa rauhassa ja antoi ­näin vaikutelman, että ­makedonialaiset panisivat ­kerralla kaikki joukkonsa peliin taisteluissa.

Makedonilaisten ratsuväki eteni vinottain, mikä sai heidät näyttämään vähemmän uhkaavilta. ­Dareios meni lankaan ja lähetti joukkojensa oikean ­sivustan kohti makedonialaisten vasenta ­sivustaa, jota johti kenraali Parmenion.

Samalla jalkaväki aloitti keskellä taistelun.

Yhtäkkiä Aleksanteri lähti ratsastamaan eliittiratsujoukkonsa kanssa oikealle kohti kumpuilevampaa maata.

Dareios hätääntyi: kenttä oli tasoitettu sota­vaunuja varten, ja epätasaisemmalla ­alustalla ne olisivat hyödyttömiä.

Dareioksen etulinja alkoi rakoilla

Aleksanteri harhautti arkkivihollistaan jo kolmannen kerran. Hän ratsasti kohti kivistä ja kumpuilevaa maastoa, jonka hän oli pannut merkille edellisillan tiedusteluretkellään.

Dareios antoi vasemmalle sivustalle käskyn lähteä hyökkäykseen.

Persialaissotilaita oli noin viisi kertaa enemmän kuin makedonialaisia, eikä näin suuria joukkoja voinut liikutella riittävän joustavasti vihollisen odottamattomien liikkeiden mukaan. Kun taistelu oli käynnissä vasemmalla, keskellä ja nyt myös kauempana oikealla, persialaisten etulinjaan jäi suuri aukko.

Dareios määräsi seuraavaksi sota­vau­nut hyökkäämään makedonialaisten jalkaväkeä vastaan rivistön keskellä.

Vaunut herättivät jo itsessään kauhua pyöristä sojottavine terineen, jotka silpoivat tieltään sotilaita ja hevosia.

Aleksanterin joukot eivät kuitenkaan vaunuista säikähtäneet vaan alkoivat hakata kilpiään miekoillaan ja peitsillään. Korviahuumaavasta kals­keesta säikähtäneet hevoset ­pysäh­­­­­­t­­­y­i­­­­­­­­­vät ja ­­oli­vat näin helppoja kohteita makedonialaissotilaille.

Persialaiset olivat levittäneet taistelukentän laidoille nauloja, mutta Aleksanteri oli jo tietoinen tästä taktiikasta.

Se kääntyi nyt persialaisia itseään ­vastaan, kun naulat pureutuivat heidän omien hevostensa kavioihin.

Aleksanteri tarttui tilaisuuteen murtaa persialaisten etulinja kokonaan. Hän hyökkäsi ratsumiestensä kanssa kiilamaisena muodostelmana persialaispuolustuksen ­rippeiden läpi ja jatkoi kohti Dareioksen sotavaunua.

10 081 häät ja yhdet hautajaiset

Persialaisten puolustus murtui, ja ­Dareioksen sotavaunujen kuljettaja sai kuolettavan iskun makedonialais­keihäästä.

Kuningas kääntyi lähimpien sotilaidensa kanssa kannoillaan ja pakeni taistelukentältä jälleen kerran.

Aleksanteri oli jo Dareioksen kintereillä, kun hän sai ­viestin, että makedonialaisten vasempaan sivustaan hyökättiin.

Persialaiset vetäytyivät kuitenkin nopeasti heti, kun näkivät Aleksanterin lähestyvän. Makedonialaiset olivat voittaneet viimeisen ja ratkaisevan taistelun.

Kunniakas voitto maksoi Aleksanterille suhteellisen vähän sotilaita. Kaatuneiden määrästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta kaikki lähteet ovat yksimielisiä siitä, että makedonialaisia kaatui huomattavasti vähemmän kuin persialaisia.

Seuraavina kuukausina Aleksanterin joukot jatkoivat voittokulkuaan ja valtasivat ­Persian tärkeimmät kaupungit Babylonin, Susan ja Persepoliin. Aleksanteri oli nyt Persian hallitsija.

Dareios jatkoi pakenemistaan, ja ­Aleksanteri kohtasi lyödyn vihollisensa vasta vuosi Gaugamelan taistelun ­jälkeen.

Persialaiskuninkaan mahdista ei ollut enää mitään jäljellä, kun tämä ­löydettiin henkitoreissaan omien kenraaliensa haavoittamana pölyisen maantien varresta Iranin ja Afganistanin välistä, mihin hänet oli jätetty kuolemaan. ­

Tarinan mukaan ­Dareios lahjoitti valtakuntansa Aleksanterille ennen kuin hän veti viimeisen henkäyksensä.

Useimmat historioitsijat arvelevat tämän olevan vain tarua, mutta Aleksanterin tiedetään kuitenkin lähettäneen ruumiin Perse­poliiseen haudattavaksi muiden persialaiskuninkaiden rinnalle.

Sinetöidäkseen uuden asemansa Aleksanteri vei vihille Dareioksen tyttären ­Statiran. Samalla myös 80 korkea-arvoista upseeria ja 10 000 makedonialais­­sotilast­a avioitui persialaisnaisten kanssa.

Näin kuningas halusi vahvistaa Make­donian ­ja Persian kuuluvan nyt yhteen osana ­Aleksanterin mahtavaa imperiumia.