Makedonialaissotilaiden leirissä alettiin heräillä hyvin nukutun yön jälkeen lokakuisena aamuna 331 eea.
Telttojen ympärillä leijui vielä ohuena verhona poltetusta Gaugamelan kylästä kantautuva savu. Vihollinen, Persian kuningas Dareios III, oli itse antanut käskyn polttaa kylä, jotta makedonialaiset eivät pääsisi hyödyntämään sen muonavarastoja.
Leirin nuotioilla leijui kuitenkin herkullinen aamiaisen tuoksu, sillä hyvin varautuneilla makedonialaisilla oli mukana muonaa yllin kyllin. Sotilaat söivät hyvällä halulla ja pukivat ylleen kypärät, jalkasuojat ja rintapanssarit.
Aleksanteri, joka sai myöhemmin lisänimen Suuri, nousi viimeisten joukossa. Kenraali kiirehti varovasti päällikköään, mutta Aleksanteri rauhoitteli tätä:
”Luulitko tosiaan, etten olisi miettinyt kaikkea valmiiksi ennen kuin kävin nukkumaan?” hän kysyi itsevarmana. ”Mitä pelättävää minulla on, kun vihollinen on valmis ratkaisemaan taistelun?”
25-vuotiaalla päälliköllä olisi tosin luullut olevan syytä pelkoon, sillä historioitsijoiden mukaan Dareioksen joukoissa taisteli noin 250 000 sotilasta, kun Aleksanterilla oli miehiä vain noin 47 000.
Tämä ei kuitenkaan hätkähtänytkään nähdessään vihollisjoukon, sillä hänellä oli suunnitelma, josta hän jäisi historiaan erinomaisena sotastrategina.
Filosofi opetti taktiikkaa
Aleksanterin perheessä omena ei ollut pudonnut kauas puusta. Hänen isänsä Filippos II oli kaapannut vallan Makedoniassa, Kreikan pohjoisessa valtakunnassa, vuonna 359 eaa., ja osoittanut pian olevansa erinomainen sotapäällikkö.
Kolmessa vuodessa hän valloitti Makedonian alaisuuteen niin valtion raja-alueita kuin Egeanmeren pohjoisrannikon kreikkalaiset kaupunkivaltiotkin.
Kuningatar Olympia synnytti Aleksanterin vuonna 356 eaa., ja kuningas jatkoi valloitusretkiään. Filippos valtasi nopeasti Pohjois-Kreikan, nykyisen Bulgarian sekä laajoja alueita Serbiassa.
Kuninkaan taistellessa sotatantereilla kruununperijä lähetettiin pieneen kylään kreikkalaisen filosofi Aristoteleen oppiin.
Filosofi Aristoteles oli Aleksanterin opettaja seitsemän vuotta. Miehet pitivät myöhemmin yhteyttä kirjeitse.
Aristoteles opetti pienelle Aleksanterille vanhoja jumaltaruja ja lahjoitti tälle oman kappaleensa kreikkalaisesta sankarieepoksesta Iliaasta.
Kirja oli täynnä filosofin muistiinpanoja, ja siitä tuli Aleksanterin kallein aarre. Vartuttuaan hän otti teoksen mukaansa taisteluihin ja nukkui sotaretkillään Ilias tyynynsä alla.
Aleksanterille Ilias oli taistelukohtauksineen sekä sotataktiikan oppikirja että muistutus siitä, mitä häneltä itseltään odotettiin.
Aristoteles tutki myös luonnontieteitä ja eläimiä, ja hänen tutkimuksensa loivat vuosisadoiksi teoreettisen pohjan muun muassa fysiikalle ja eläintieteelle.
Aristoteleen tutkimukset innostivat Aleksanteria soveltamaan tiedonkeruuta sodankäyntiin: hänen taktiikkansa tutkia ja kartoittaa tarkkaan taistelupaikkojen maastoa etukäteen oli aivan uutta aikana, jolloin joukkojen yhteenottojen näyttämöt valikoituivat jokseenkin sattumanvaraisesti.
Teini osoitti taitonsa
Kruununperillinen sai pian näyttää kykynsä tositoimissa. Vuonna 340 eaa. Filippos II nimitti 16-vuotiaan Aleksanterin sijaishallitsijakseen sotiessaan itse muualla.
Nuorukainen käytti hyväkseen tilaisuutta päästä taistelemaan ja hyökkäsi pienen ratsuväkiosaston kanssa makedonialaisten hallitsemassa Traakiassa kapinoivia heimoja vastaan.
Isku yllätti kapinalliset täysin ja osoitti Aleksanterin olevan johtajana taipumaton. Aleksanteri vaihtoi myös alueella järjestystä pitäneet sotilaat paikallisista miehistä uusiin muualta tulleisiin sotilaisiin, joilla ei ollut mitään yhteyksiä kapinallisiin tai Filippoksen vihamiehiin.
Pian Traakiaan saatiinkin taas rauha.
Pari vuotta myöhemmin, kun kreikkalaiset Ateenan ja Theban kaupunkivaltiot yhdistivät voimansa pysäyttääkseen Makedonian valloituspyrkimykset, Aleksanteri osallistui isänsä kanssa taisteluihin kärkijoukoissa.
Makedonialaisten lyötyä kreikkalaisten joukot Filippos II sai lujan otteen koko Kreikasta.
Kuningas ei kuitenkaan saanut nauttia kauaa asemastaan suurvallan hallitsijana.
Neljä vuotta myöhemmin yksi Filippoksen henkivartijoista hyökkäsi yllättäen hänen kimppuunsa miekalla aseistautuneena, kun Filippos oli saattamassa tytärtään tämän hääjuhlaan.
Ennen kuin Filippoksen muut henkivartijat pääsivät väliin, petturi ehti iskeä miekkansa Filippoksen rintaan, ja verta vuotava kuningas vaipui elottomana maahan.
Henkivartijat surmasivat Filippoksen murhaajan välittömästi, eikä tämän motiiveja saatu koskaan selville.
Filippos oli kuitenkin tunnettu syrjähypyistään, ja jotkut historioitsijat ovat arvelleet kuningatar Olympian tilanneen murhan kostoksi.
Toisen teorian mukaan Aleksanteri tapatti isänsä päästäkseen itse kuninkaaksi. Aleksanteri julistettiinkin Makedonian kuninkaaksi vuonna 336 eaa. vain 20-vuotiaana.
Hevosilla joen kuohuihin
Gaugamelan taistelu ei ollut ensimmäinen kerta, kun Aleksanteri ja Dareios III ottivat yhteen.
Kuningas Filippos II oli viimeisinä vuosinaan haaveillut koko Persian valtakunnan valloituksesta, ja isänsä kuoleman jälkeen Aleksanteri päätti tehdä tämän unelmasta totta.
Haaste oli valtava: Persian valtakunta oli siihenastisen maailman suurin imperiumi, jossa oli arviolta noin 50 miljoonaa asukasta.
Persian keskus sijaitsi nykyisessä Iranissa, ja valtakunta ulottui niin nykyiseen Turkkiin, Egyptiin, Irakiin kuin Afganistaniinkin.
Jo keväällä 334 eaa. vain kaksi vuotta kuninkaana hallinnut Aleksanteri ylitti Bosporinsalmen nykyisessä Turkissa hyökätäkseen Persiaan.
Makedonialaiskuningas kohtasi persialaisjoukot Granikosjoen varrella Pohjois-Turkissa.
Dareios III oli varma persialaisten voitosta eikä osallistunut itse taisteluun.
Persialaisilla oli selvästi suuremmat joukot, ja lisäksi persialaiskenraalit olivat kehittäneet mielestään nerokkaan strategian: sotilaita oli valtavin joukoin joen rannalla ja lisäksi jokaikinen mäennyppylä kahden ja puolen kilometrin matkalta joen varrella oli miehitetty jousiampujilla ja keihäsmiehillä.
Jos makedonialaiset lähtisivät ylittämään jokea, kenraalit uskoivat nuoli- ja keihässateen kyllä saavan heidät kääntymään.
Makedonialaiskuningas johti ratsailla joukkonsa kuohuvaan virtaan. Aleksanteri erottui hyvin näyttävästi sulin koristellulla kypärällään.
Persialaissotilaat kävivät välittömästi vastahyökkäykseen, ja Granikosjoen vesi värjäytyi pian kuolleiden ja haavoittuneiden makedonialaisratsumiesten verestä.
Persialaisten voitonriemu oli kuitenkin ennenaikaista, sillä taistelu sai pian uuden käänteen.
Taisteluintonsa tohinassa persialaisilta oli jäänyt huomaamatta, että valtaosa Aleksanterin joukoista oli siirtynyt vaivihkaa hieman sivummalle joen alajuoksun suuntaan ja oli nyt valmiina hyökkäämään sieltä käsin.
Kurinalaisesti harjoitetut ja kestävät makedonialaisjoukot eivät murtuneet persialaisten ylivoiman alla.
Aleksanteri Suuri johti joukkonsa vihollisen heikon sivustan kimppuun odotetuin seurauksin: persialaisten rintama hajosi, kun sotilaat lähtivät keskeltä sivustan avuksi.
Puolustuslinjaan jäi suuria aukkoja, ja makedonialaisten ratsuväki pääsi murtautumaan sen läpi vastarannalle kohtaamatta kovinkaan kummoista vastarintaa.
Kuivalle maalle päästyään ratsumiehet hyökkäsivät hevosineen kiilamaisena muodostelmana persialaisten riveihin, mikä syöksi Dareioksen joukot kaaokseen.
Kolme persialaiskenraalia sai surmansa, ja yksi teki itsemurhan välttyäkseen tappion häpeältä. Tämän jälkeen loputkin sotilaat pinkoivat pakoon.
Sotilas pelasti kuninkaansa
Aleksanteri oli voittanut taistelun mutta ei vielä koko sotaa, sillä Dareios III oli yhä Persian valtakunnan hallitseva kuningas.
Sotapäällikkö sai kuitenkin laskea Granikosjoen taistelumenestyksen suurelta osin oman strategisen panoksensa ansioksi.
Hän oli käyttänyt ratsujoukkoja luodakseen kaaosta vihollisen riveissä ja päästäkseen näin tunkeutumaan heidän etulinjaansa. Aleksanteri oli historian ensimmäinen sotapäällikkö, joka käytti tällaista taktiikkaa.
Ratkaisevaa oli myös sotapäällikön tahto olla itse johtamassa joukkojaan. Aleksanterille oli tärkeää olla näkyvästi mukana hyökkäyksissä.
Tämä tosin lähes koitui hänen kohtalokseen Granikosjoella, missä vihollisen ratsumies pääsi Aleksanterin kimppuun ja sai jo halkaistua tämän komeasti koristellun kypärän.
Ellei Aleksanterin oma sotamies olisi ehtinyt haavoittaa persialaissotilasta ennen kuin tämä yritti iskeä uudestaan, Aleksanteri olisi saanut surmansa.
Aleksanterin läsnäolo oli kuitenkin vaaran arvoista, sillä historioitsijat arvioivat sillä olleen taistelumenestyksen kannalta tuhansien sotilaiden panosta vastaava merkitys. Johtajan näkeminen herätti joukoissa rohkeutta, peräänantamattomuutta ja taistelutahtoa.
Persialaiset tallautuivat kuoliaaksi
Aleksanterin johtamistyyli erosi jyrkästi Dareioksen tavasta johtaa joukkojaan. Siinä missä makedonialaiskuningas marssi ja taisteli sotilaidensa rinnalla, Dareios pysytteli mieluummin sivussa taistelun tuoksinasta ja seurasi sitä ylenpalttisesti koristellusta sotavaunustaan, joka olisi sopinut paremmin pöyhkeilyyn kuin sotatoimiin.
Näillä eroilla oli ratkaiseva merkitys myöhemmin, kun hallitsijoiden tiet ristesivät seuraavan kerran.
Seuraava taistelu käytiin lähellä Issoksen kaupunkia nykyisessä Turkissa. Vuorten ympäröimä hiekkapohjainen taistelukenttä sijaitsi Issoksenlahden, nykyisen Iskenderuninlahden, rannalla.
Dareioksella oli ovela juoni: hän kiersi vuorten suojassa Aleksanterin selustaan hyökätäkseen sieltä. Aleksanterilla oli kuitenkin omat suunnitelmansa.
Kun Dareios viivytti hyökkäystä, Aleksanteri päätti toimia.
Hän oli jo nähnyt, miten haavoittuvaisia Dareioksen ylivoimaiset joukot olivat kapealle kentälle pakotettuina. Aleksanteri aloitti salamahyökkäyksen pienellä iskuryhmällä persialaisten jousimiehiä vastaan.
Vihollinen vastasi oitis hyökkäykseen mutta lähetti niin sankan jousipilven ilmaan, että monet niistä törmäilivät taivaalla ja putosivat hyödyttöminä maahan. Seuraavaksi Aleksanteri hyökkäsi ratsuväkensä kanssa.
Tehokkaan koulutuksen ansiosta jokainen makedonialaissotilas tiesi tarkkaan oman tehtävänsä, ja pian makedonialaiset olivat ahdistaneet Dareioksen joukot vuorten väliin.
Persialaisten vasen sivusta murtui, ja voitontahtoa uhkuva Aleksanteri syöksyi kohti Dareioksen joukkojen keskustaa, missä kuningas itse seisoi neuvottomana sotavaunuissaan.
Hyökkäyksen aikana jalkaväen viisi etummaista riviä laskivat keihäänsä, joista muodostui tappavan terävä muuri.
Kurinalainen, nöyrä ja tehokas armeija
Armeijan kurinalaisuus, koulutus ja asianmukainen varustelu olivat Aleksanterin sodankäynnin strategian kulmakiviä. Kun päällikkö antoi käskyn, se välitettiin ja sitä noudatettiin välittömästi ja kyseenalaistamatta.
Aleksanterin armeija koostui vapaaehtoisista ja huippumotivoituneista sotilaista. Kaikki kävivät läpi pitkän ja vaativan koulutuksen, jolla pyrittiin takaamaan paras mahdollinen suorituskyky taistelukentillä.
Ratsuväen eliittisotilaiden koulutus alkoi jo nuorena. Alussa pojille opetettiin ratsastusta ja myöhemmin aseenkäyttöä. 14-vuotiaina nuorukaiset olivat jo valmiita taisteluihin. Kaikille sotilaille opetettiin myös erilaisiin muodostelmiin ryhmittymistä ja taktisia liikkeitä, ja jokainen tiesi tarkalleen tehtävänsä taistelussa.
Jalkaväen kuntoa pidettiin yllä säännöllisillä marsseilla, jotka kulkivat vaativissa maastoissa aina vuoristoista suoalueille. Jopa 65 kilometrin pituiset marssit tehtiin täydessä varustuksessa, ja mukana kuljetettiin kuukauden muonatarpeet.
Marssien aikana upseerit nostattivat taisteluhenkeä huutamalla kysymyksiä muun muassa maineikkaista sotapäällikköistä ja voitokkaista taisteluista, ja sotilaat vastasivat kuorossa.
Sotilaille opetettiin myös sotahistoriaa, ja he perehtyivät aiempiin taisteluihin ja sotastrategioihin.
Nähdessään makedonialaisen lähestyvän persialaiskuningas pakeni.
Lähimpänä olleet sotilaat seurasivat perässä, ja pian persialaisten joukot olivat hajallaan. Paniikki pääsi valloilleen kapealla kentällä, ja monet sotilaat tallautuivat kuoliaaksi.
Aleksanteri lähti Dareioksen perään mutta joutui pimeän pian laskettua luovuttamaan. Hänen sotilaansa ryöstivät Dareioksen ylenpalttisen teltan, josta he löysivät valtaistuimen lisäksi käymälän sekä kultaisia ja jalopuisia huonekaluja – sekä Dareioksen perheen, joka otettiin panttivangiksi.
Dareios lähetti pian Aleksanterille viestin, jossa hän anoi Aleksanteria vapauttamaan perheensä ja tarjosi suurta rahasummaa vastineeksi rauhasta.
”Aleksanterin sijassa suostuisin”, kenraali Parmenion totesi.
”Minäkin suostuisin Parmenionin sijassa”, Aleksanteri vastasi ilkikuristesti. Makedonialaiskuningasta ei kiinnostanut rauha. Hän halusi kukistaa Dareioksen.
Vangit paljastivat Dareioksen juonet
Kahden vuoden kuluttua Dareios ja Aleksanteri kohtasivat jälleen, tällä kertaa Gaugamelassa. Makedonialaiskuningas oli tehostanut isänsä armeijaa entisestään.
Väkivahvan ratsuväen lisäksi hän oli vahvistanut joukkoja liittolaisheimojen sotilailla ja värvännyt joukon erityisasiantuntijoita, kuten insinöörejä ja aseasiantuntijoita.
Sotapäällikkö oli myös hyödyntänyt edelleen Aristoteleelta saamiaan oppeja.
Kun Aleksanteri saapui taistelua edeltävänä iltana taistelupaikalle, jonka lähellä Dareioksen joukot jo odottivat, hän teki juuri niin kuin filosofi oli opettanut: tutki maastoa ja vihollisen joukkoja.
Tiedustelutoiminta ei toki ollut mitään uutta, mutta Aleksanteri oli ensimmäinen, joka keräsi konkreettisia tietoja ennakoiduista taistelupaikoista.
Perusteelliset ennakkotutkimukset olivat leimallisia koko Aleksanterin sotauralle, ja niillä oli keskeinen merkitys Gaugamelan taisteluiden lopputuloksen kannalta.
Makedonialaiskuningas ratsasti illan turvin pienen upseeriryhmän kanssa vihollisleirin liepeille.
Hän vangitsi muutaman Dareioksen sotilaan ja vei nämä mukanaan omaan leiriinsä. Sotavangit paljastivat tärkeää tietoa muun muassa persialaisten kaivamista ansoista ja taistelukentälle levitetyistä nauloista.
Aleksanterin kakkosmies Parmenion kehotti Aleksanteria hyökkäämään yön pimeyden suojissa, mutta sotapäällikkö kieltäytyi tästä jyrkästi.
”Yöllä hyökkääminen on kuin varastaisi voiton”, totesi Aleksanteri roomalaisen historioitsija Arrianoksen mukaan.
Todellisuudessa sotapäällikön haluttomuus yölliseen hyökkäykseen oli ennemminkin viekkautta kuin jaloutta.
Hän laskelmoi, että Dareios odotti makedonialaisten iskevän yöllä, ja päätti juuri siksi mieluummin odottaa.
Aleksanteri piti sotilailleen henkeä nostattavan ja rohkaisevan puheen ja lähetti nämä sitten lepäämään – tietäen hyvin, että Dareioksen joukot todennäköisesti valvoivat taisteluvalmiudessa koko yön.
Aleksanterin armeija koostui vapaaehtoisista ja huippumotivoituneista sotilaista.
Aleksanteri ei mennyt lankaan
Aamulla Aleksanteri pani merkille, että Dareios oli ryhmittänyt väsyneet joukkonsa taistelukentälle tavanomaisiin rivistöihin: keskellä oli jalkaväki, sivustoilla ratsuväki.
Rivistöjen sekaan oli sijoitettu 200 sotavaunua, ja kaiken keskellä oli 15 sotanorsua. Aleksanteri näki oitis Dareioksen suunnitelman läpi: persialaiskuningas aikoi murtaa makedonialaisten rivistön norsujen ja sotavaunujen voimalla, minkä jälkeen ratsuväki saisi saartaa alivoimaiset makedonialaiset.
Aleksanterin ja Dareioksen joukot olivat noin kuuden ja puolen kilometrin etäisyydellä toisistaan.
Aleksanteri marssitti joukkojaan kohti vihollista kaikessa rauhassa ja antoi näin vaikutelman, että makedonialaiset panisivat kerralla kaikki joukkonsa peliin taisteluissa.
Makedonilaisten ratsuväki eteni vinottain, mikä sai heidät näyttämään vähemmän uhkaavilta. Dareios meni lankaan ja lähetti joukkojensa oikean sivustan kohti makedonialaisten vasenta sivustaa, jota johti kenraali Parmenion.
Samalla jalkaväki aloitti keskellä taistelun.
Yhtäkkiä Aleksanteri lähti ratsastamaan eliittiratsujoukkonsa kanssa oikealle kohti kumpuilevampaa maata.
Dareios hätääntyi: kenttä oli tasoitettu sotavaunuja varten, ja epätasaisemmalla alustalla ne olisivat hyödyttömiä.
Dareioksen etulinja alkoi rakoilla
Aleksanteri harhautti arkkivihollistaan jo kolmannen kerran. Hän ratsasti kohti kivistä ja kumpuilevaa maastoa, jonka hän oli pannut merkille edellisillan tiedusteluretkellään.
Dareios antoi vasemmalle sivustalle käskyn lähteä hyökkäykseen.
Persialaissotilaita oli noin viisi kertaa enemmän kuin makedonialaisia, eikä näin suuria joukkoja voinut liikutella riittävän joustavasti vihollisen odottamattomien liikkeiden mukaan. Kun taistelu oli käynnissä vasemmalla, keskellä ja nyt myös kauempana oikealla, persialaisten etulinjaan jäi suuri aukko.
Dareios määräsi seuraavaksi sotavaunut hyökkäämään makedonialaisten jalkaväkeä vastaan rivistön keskellä.
Vaunut herättivät jo itsessään kauhua pyöristä sojottavine terineen, jotka silpoivat tieltään sotilaita ja hevosia.
Aleksanterin joukot eivät kuitenkaan vaunuista säikähtäneet vaan alkoivat hakata kilpiään miekoillaan ja peitsillään. Korviahuumaavasta kalskeesta säikähtäneet hevoset pysähtyivät ja olivat näin helppoja kohteita makedonialaissotilaille.
Persialaiset olivat levittäneet taistelukentän laidoille nauloja, mutta Aleksanteri oli jo tietoinen tästä taktiikasta.
Se kääntyi nyt persialaisia itseään vastaan, kun naulat pureutuivat heidän omien hevostensa kavioihin.
Aleksanteri tarttui tilaisuuteen murtaa persialaisten etulinja kokonaan. Hän hyökkäsi ratsumiestensä kanssa kiilamaisena muodostelmana persialaispuolustuksen rippeiden läpi ja jatkoi kohti Dareioksen sotavaunua.
10 081 häät ja yhdet hautajaiset
Persialaisten puolustus murtui, ja Dareioksen sotavaunujen kuljettaja sai kuolettavan iskun makedonialaiskeihäästä.
Kuningas kääntyi lähimpien sotilaidensa kanssa kannoillaan ja pakeni taistelukentältä jälleen kerran.
Aleksanteri oli jo Dareioksen kintereillä, kun hän sai viestin, että makedonialaisten vasempaan sivustaan hyökättiin.
Persialaiset vetäytyivät kuitenkin nopeasti heti, kun näkivät Aleksanterin lähestyvän. Makedonialaiset olivat voittaneet viimeisen ja ratkaisevan taistelun.
Kunniakas voitto maksoi Aleksanterille suhteellisen vähän sotilaita. Kaatuneiden määrästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta kaikki lähteet ovat yksimielisiä siitä, että makedonialaisia kaatui huomattavasti vähemmän kuin persialaisia.
Seuraavina kuukausina Aleksanterin joukot jatkoivat voittokulkuaan ja valtasivat Persian tärkeimmät kaupungit Babylonin, Susan ja Persepoliin. Aleksanteri oli nyt Persian hallitsija.
Dareios jatkoi pakenemistaan, ja Aleksanteri kohtasi lyödyn vihollisensa vasta vuosi Gaugamelan taistelun jälkeen.
Persialaiskuninkaan mahdista ei ollut enää mitään jäljellä, kun tämä löydettiin henkitoreissaan omien kenraaliensa haavoittamana pölyisen maantien varresta Iranin ja Afganistanin välistä, mihin hänet oli jätetty kuolemaan.
Tarinan mukaan Dareios lahjoitti valtakuntansa Aleksanterille ennen kuin hän veti viimeisen henkäyksensä.
Useimmat historioitsijat arvelevat tämän olevan vain tarua, mutta Aleksanterin tiedetään kuitenkin lähettäneen ruumiin Persepoliiseen haudattavaksi muiden persialaiskuninkaiden rinnalle.
Sinetöidäkseen uuden asemansa Aleksanteri vei vihille Dareioksen tyttären Statiran. Samalla myös 80 korkea-arvoista upseeria ja 10 000 makedonialaissotilasta avioitui persialaisnaisten kanssa.
Näin kuningas halusi vahvistaa Makedonian ja Persian kuuluvan nyt yhteen osana Aleksanterin mahtavaa imperiumia.
Aleksanteri ja hänen seuraajansa levittivät kreikkalaista kulttuuria ja filosofiaa laajalti Aasiaan, Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään.
Aleksanterin valtakunta kuninkaan kuoltua
Nuori kuningas ehti nauttia valloitustyönsä hedelmistä vain hetken. Babylonissa 323 eaa. hallitsijalle nousi korkea kuume, ja hän kuoli muutaman päivän kuluttua vain 32-vuotiaana. Aleksanterin poika ei ollut tuolloin vielä syntynyt, ja hänen sotapäällikkönsä ajautuivat veriseen valtataisteluun.
Lopulta kolme kenraalia jakoivat valtakunnan keskenään Makedoniaan, Seleukidien valtakuntaan ja Ptolemaiosten Egyptiin.
Makedonia hajosi neljäksi valtioksi 168 eaa., muut valtiot pysyivät koossa 300 vuoden ajan makedonialaishallitsijoiden alaisuudessa Rooman valtaan asti.