Aleksanteri Suuren perhe suistui murhiin

”Haudassa on niin paljon arkkitehtonisia yksityiskohtia, että ne saavat arkeologin haukkomaan henkeä”, kertoo Dimitria Malamidou puhelimitse työpaikaltaan Pohjois-Kreikasta Serrésin kaupungista.

Malamidou johtaa haudan kaivauksia, jotka alkoivat vuonna 2012. Kaivaukset ovat alusta asti herättäneet mielenkiintoa kaikkialla maailmassa, ja eritoten kaikkia kiinnostaa se, keitä Kastán haudaksi nimettyyn monumenttiin on haudattu.

Arkeologit ovat löytäneet haudasta viiden ihmisen luita: pienen lapsen, kahden 35–45-vuotiaan miehen, vanhemman naisen sekä iältään tuntemattoman henkilön poltetut jäännökset. ”On aivan selvää, että kyseessä on sukuhauta ja että suku on kuulunut yhteiskunnan eliittiin”, Malamidou selittää.

Asiantuntijoiden mukaan hautamonumentti on rakennettu vuosien 325 eaa. ja 300 eaa. välisenä aikana. Tuolloin Amfipolis kuului Makedoniaan, jonka eliitti koostui ensisijaisesti kuningas Aleksanteri Suuren sukulaisista ja hänen lähipiiristään. Hauta liittyykin yhteen makedonialaiskuninkaan tarinan synkimmistä luvuista.

Aleksanteri Suuren kuolema johti antiikin verisimpiin lukeutuviin valtataisteluun, joka sekä aiheutti sekasortoa hänen valtavassa valtakunnassaan että tuhosi lähes hänen koko perheensä. Verenvuodatuksen kärjessä oli Aleksanterin äiti Olympias.

Kuninkaan kuolemaa seurasi kaaos

Kesällä 323 eaa. lähetit toivat Olympiaalle kohtalokkaan viestin, jota tämä oli pelännyt monta vuotta: hänen poikansa Aleksanteri oli kuollut Babylonissa 32 vuoden iässä.

Aleksanteri oli yhdessätoista vuodessa valloittanut mahtavan Persian, Egyptin ja osia nykyisestä Intiasta ja rakentanut silloisen maailman suurimman valtakunnan. Noina yhtenätoista vuotena Olympias ei ollut nähnyt poikaansa kertaakaan, ja nyt hän ei näkisi tätä enää koskaan. Lähetit kertoivat, että Aleksanteri oli kuollut sairauteen, mutta kuningatar epäili heti myrkytystä.

Olympias oli ollut vuosikausia karkotettuna synnyinmaassaan Epeiroksessa jouduttuaan epäsopuun Aleksanterin kenraalin Antipatroksen kanssa.

Aleksanteri oli luottanut Antipatrokselle vallan Makedoniassa ja Kreikassa ollessaan itse armeijoineen taistelemassa idässä, mutta hieman ennen kuolemaansa hän oli – ehkä äitinsä valitusten vuoksi – määrännyt Antipatroksen lähtemään tuoreiden joukkojen kanssa kohti Aasiaa.

Yksi Antipatroksen nuorimmista pojista, Ioalos, palveli Aleksanterin juomanlaskijana, ja Olympias epäili, että hän oli myrkyttänyt Aleksanterin isänsä käskystä.

Epäilys sai Olympiaan raivoihinsa ja ymmälleen, sillä Aleksanterilta ei ollut jäänyt perillistä ja hänen äkillinen kuolemansa jätti valtakunnan poliittiseen sekasortoon.

Aleksanterin kenraalit, jotka olivat taistelleet rinta rinnan hänen johdollaan, kiistelivät nyt siitä, kenestä tulisi hänen seuraajansa. Kukaan ei voinut tuntea oloaan turvalliseksi, ei edes Olympias.

Olympias tiesi, että Aleksanterin vaimo, baktrialainen Roksane, oli raskaana, mutta vaikka lapsi olisi poika, hän ei nousisi valtaan ennen kuin täyttäisi 18. Olympiaan piti siis varmistaa sukunsa valta naimakaupalla, ja vaikka hän oli itse siihen liian vanha, hänellä oli yksi valttikortti: tyttärensä Kleopatra.

Naimakaupoilla kohti valtaa

Aleksanterin sisarena Kleopatra voisi synnyttää miehelleen lapsen, joka olisi laillinen ja oikeutettu vallanperijä. Hän oli siksi houkutteleva vaimoehdokas
jokaiselle, joka haaveili vallasta Makedoniassa.

Kleopatra hyväksyi mukisematta Olympiaan suunnitelman: hän matkustaisi Vähään-Aasiaan Sardeen kaupunkiin, missä hän ehdottaisi avioliittoa Perdikkaalle, joka oli yksi Aleksanterin kenraaleista.

Perdikkas oli keskellä ankaraa kiistaa Makedonian vallasta Aleksanterin muiden kenraalien kanssa, mutta hän vaikutti muita vahvemmalta, sillä Aleksanteri oli nimittänyt hänet armeijansa päälliköksi hieman ennen kuolemaansa.

Lisäksi Roksane oli nyt monien helpotukseksi synnyttänyt pojan ja Perdikkas oli saanut luottotehtävän tämän holhoojana. Pojasta tuli Aleksanteri IV, kun armeija valitsi hänet kuninkaaksi yhdessä Aleksanterin heikkolahjaisena pidetyn velipuolen Filippos Arridaioksen kanssa.

Liitto Perdikkaan kanssa olisi siten hyödyllinen Kleopatralle ja Olympiaalle, joiden asema oli pahasti uhattuna.

Suuri uhka oli Eurydike, Aleksanterin kaukaisen sisarpuolen tytär. Kun Eurydike ja hänen äitinsä kuulivat, että Filippos oli valittu kuninkaaksi, he lähtivät heti
Aasiaan varmistamaan omia etujaan.

Suunnitelma oli kunnianhimoinen: Eurydike menisi naimisiin setänsä Filippos Arridaioksen kanssa, ja jos he saisivat poikalapsen, Aleksanteri IV:n oikeus kruunuun ei enää olisi niin kiveen kirjoitettu.

Perdikkas tajusi vaaran ja lähetti miehensä vangitsemaan Eurydiken ja tämän äidin. Syntyi kahakka, jossa Eurydiken äiti surmattiin. Kun Eurydike tuotiin armeijan leiriin, joukot hurjistuivat kuullessaan, että Aleksanteri Suuren sukulainen oli tapettu. Perdikkaan ei auttanut muuta kuin myöntyä Eurydiken aikeisiin avioitua Filippos Arridaioksen kanssa, ja hämmentynyt Filipposkin suostui.

Kenraali sieppasi kuninkaan ruumiin

Eurydiken avioliitto Filippos Arridaioksen kanssa oli kuitenkin Perdikkaalle kova takaisku, ja niinpä hän ilahtui kuullessaan, että Kleopatra oli tulossa hänen luokseen tarjoamaan avioliittoa kanssaan. Mahdollisuus avioitua Aleksanterin verisukulaisen kanssa oli tilaisuus, josta ei voinut kieltäytyä.

”Koska hän havitteli nyt valtaansa koko kuningaskuntaa, hän oli vakaasti päättänyt avioitua Kleopatran kanssa uskoen saavansa tämän suostuttelemaan makedonialaiset myöntämään hänelle totaalisen vallan valtakunnassa”, kirjoitti kreikkalainen kirjailija Diodoros.

Perdikkas oli saanut tehtäväkseen lähettää Aleksanterin balsamoitu ruumis Babylonista Makedoniaan haudattavaksi, ja hän oli suunnitellut kaiken tarkasti. Kuninkaan ruumis vietäisiin kotiin valtavissa, kullatuissa ruumisvaunuissa, joita veti 64 muulia.

Perdikkas näki sielunsa silmillä, miten hän liittyisi matkalla saattueeseen ja ratsastaisi sen johdossa Makedonian pääkaupunkiin Aleksanterin sisar vaimonaan. Se hälventäisi kaikki epäilyt hänen oikeudestaan kruunuun. Tai niin hän luuli.

Perdikkaan suuren unelman murskasi toinen Aleksanterin kenraali, Ptolemaios. Hän oli kuninkaan kuoleman aiheuttamaa sekasortoa hyödyntäen perustanut Egyptiin oman valtion, jonka pääkaupunki oli Aleksandria – ja myös hänellä oli suunnitelmia Aleksanterin ruumiin suhteen.

Jos kuningas haudattaisiin Egyptiin, se pönkittäisi Ptolemaioksen arvovaltaa ja valtakuntaa. Kun kullatut ruumisvaunut sitten keväällä 321 eaa. lähtivät Babylonista kohti Makedoniaa, ne saivat yllättäen vastaansa Ptolemaioksen joukkoja, jotka kaappasivat Aleksanterin ruumiin ja veivät sen Egyptiin.

Nyt Ptolemaios, ei Perdikkas, marssi pääkaupunkiinsa Aleksanteri Suuren hautajaissaattueen kärjessä. Perdikkaan oli punottava uusi suunnitelma välttyäkseen täydelliseltä nöyryytykseltä.

Onko hauta Aleksanteri Suuren?

Vielä kuoltuaankin Aleksanteri Suuren vaikutus valtakunnassaan oli suuri, ja hänen kuolemastaan kuluneiden 2 300 vuoden aikana spekulaatiot hänen hautapaikastaan ovat vain vahvistuneet.

Kun Aleksanterin valtapiirin alueelta löytyi uusi hauta 300-luvulta eaa., esiin nousi sama kysymys: oliko Aleksanteri Suuren ruumis vihdoin löytynyt? Näin on käynyt Dimitria Malamidoun mukaan myös Kastán haudan kohdalla.

”Huhut siitä, että Aleksanteri Suuren ruumis on ehkä jossakin vaiheessa kuljetettu salaa Makedoniaan, alkoivat velloa välittömästi”, hän selittää.

”Aleksanteri Suuren ruumiista on tullut lähes kuin Pyhä Graalin malja; monet ihmiset toivovat ja uskovat, että nyt se on löytynyt.”

Malamidou kuitenkin torjuu ajatuksen siitä, että Aleksanteri Suuri olisi yksi Kastán haudan vainajista: ”Niin ei ole. Meillä ei ole mitään todisteita siitä, että hänen ruumiinsa olisi viety pois Egyptistä.”

Perdikkaan voitto hukkui Niiliin

Kenraali Perdikkas uskoi vakaasti voivansa palata Makedoniaan uutena hallitsijana Kleopatra rinnallaan, mutta ensin hänen piti hoitaa Ptolemaios. Perdikkas lähti marssimaan Egyptiin armeijoineen, jossa oli sekä Aleksanteri Suuren parhaita joukkoja että sotarnorsuja Intiasta.

Niilille saavuttuaan Perdikkas ei epäröinyt, vaikka virtaus oli kova ja vesi syvää. Aleksanteri oli vienyt armeijansa ja norsunsa yli muun muassa mahtavien Indus- ja Hydaspesjokien, ja Perdikkas aikoi tehdä saman Niilillä.

Hän lähetti norsut veteen hidastamaan voimakasta virtausta, jotta sotilaiden olisi helpompi ylittää joki. Valtavat eläimet kuitenkin sotkivat joen pohjaa ja nostattivat ylös niin paljon pohjahiekkaa, että joki vain syveni eivätkä sotilaiden jalat ulottuneet pohjaan.

Miehet jäivät virran armoille, ja vain parhaat uimarit pääsivät rantaan. Virta vei mukanaan tuhansia miehiä ja samalla myös Perdikkaan suunnitelmat.

”Sinä iltana leirissä kaikuivat valituslaulut kaikkien niiden henkien puolesta, jotka oli niin tarkoituksettomasti menetetty”, Diodoros kirjoitti.

Henkiin jääneet sotilaat eivät pystyneet antamaan anteeksi Perdikkaalle. Tämä oli epäonnistunut kaikessa, missä Aleksanteri oli onnistunut. Perdikkas ei voinut enää luottaa edes upseereihinsa, ja hän tiesi olevansa mennyttä.

Diodoroksen mukaan mies, joka oli unelmoinut tulevansa uudeksi Aleksanteriksi, ei huutanut eikä taistellut vastaan, kun hänen aiemmat asetoverinsa myöhään illalla ”tunkeutuivat hänen telttaansa, kävivät hänen kimppuunsa ja surmasivat hänet”.

Onko haudassa joku kenraaleista?

Dimitria Malamidoun mukaan ei ole mahdotonta, että Kastán hauta on rakennettu jollekin Aleksanterin kenraalille: ”Monille kotiin palanneista sotilaista, etenkin Aleksanterille erityisen uskollisille, lahjoitettiin palanen maata Amfipoliin alueelta.”

Kenraalien mukana oloa Aleksanterin sotaretkillä ei unohdettu. Kaikki tiesivät, millaisen panoksen he olivat antaneet, ja siksi heitä on epäilemättä kunnioitettu arvokkailla hautajaisilla. Niin ei käynyt kuitenkaan Perdikkaalle, joka surmattiin satojen kilometrien päässä Amfipoliista, joten hauta ei ole ainakaan hänen.

Hautamuistomerkki saattaa olla rakennettu jollekulle toiselle Aleksanterin ansioituneista kenraaleista perheineen. Monet tutkijat ovat tosin huomauttaneet, että Kastán hauta on aivan liian suuri kenraalille.

Edes Aleksanteri Suuren isä Filippos II ei saanut niin komeaa hautaa. Siksi sen täytyy olla jonkun vielä merkittävämmän henkilön leposija.

Olympias panosti pojanpoikaansa

Perdikkaan kuoltua Olympias hautasi suunnitelmat tyttärensä Kleopatran naittamisesta ja suuntasi huomionsa pojanpoikaansa Aleksanteri IV:een. Jos hän pääsisi tämän holhoojaksi, hän voisi suojella poikaa siihen asti, että tämä olisi riittävän vanha nousemaan valtaistuimelle.

Olympiaan vanha vihollinen, kenraali Antipatros, oli kuitenkin nopeampi. Hän haetutti Aleksanteri IV:n ja Filippoksen Vähästä-Aasiasta Makedoniaan omaan valvontaansa, ja mukana seurasivat myös Aleksanteri-pojan äiti Roksane ja Filippos Arridaioksen vaimo Eurydike. Olympias alkoi pelätä pikku-Aleksanterin hengen puolesta.

Kun Antipatros kuoli vanhuuteen vuonna 319 eaa., hänen vanhin poikansa Kassandros oli valmis ottamaan vallan Makedoniassa. Antipatros oli kuitenkin nimittänyt viimeisenä tekonaan armeijansa päällikön Polyperkhonin seuraajakseen, jonka vastuulla kaksi kuningasta olivat.

Kassandros oli raivoissaan. Hän ei suostuisi tottelemaan jotakuta, joka ei ollut edes sukua Antipatrokselle. Niinpä hän suunnitteli kapinan kaapatakseen vallan Makedoniassa.

Ennen kuolemaansa Antipatros oli varoittanut Polyperkhonia Olympiaasta: ”Älä anna Makedonian joutua naisen käsiin!” Polyperkhon ei kuitenkaan kuunnellut Antipatroksen neuvoa, sillä hän tiesi Kassandroksen kumppaneineen suunnittelevan vallankaappausta ja tarvitsi siksi vahvan liittolaisen.

Niinpä hän kutsui Olympiaan Aleksanteri IV:n holhoojaksi Epeirokseen, jossa tämä olisi paremmin turvassa. Olympiaalle kutsu oli taivaan lahja, joten hän suostui empimättä toteuttaakseen omat suunnitelmansa.

Hän oli suurimman osan elämästään raivannut tieltä poikansa vihollisia, ja nyt oli hänen pojanpoikansa vihollisten vuoro. Ensimmäisenä listalla oli Eurydike.

Naiset kohtasivat taistelukentällä

Eurydike tiesi, että Olympias oli vaarallinen, joten kun hän kuuli tämän liittoutuneen Polyperkhonin kanssa, hän ja Filippos Arridaios solmivat liiton Kassandroksen ja tämän kapinallisjoukkojen kanssa. He ajoivat Polyperkhonin pakoon ja julistivat Eurydiken Filippos Arridaioksen viralliseksi holhoojaksi ja siten Makedonian tosiasialliseksi uudeksi hallitsijaksi.

Polyperkhon pakeni Epeirokseen pyytämään apua Olympiaalta, ja tämä oli aulis auttamaan. Eurydiken valtaannousu merkitsi sitä, että Aleksanteri IV oli nyt vaarassa. Olympias kokosi armeijan ja marssi Polyperkhonin kanssa kohti rajaa. Kassandros oli lähtenyt etelään Peloponnesokseen varmistamaan itselleen tukea, joten Eurydike jäi yksin puolustamaan Makedoniaa.

Eurydiken ja Olympiaan armeijat kohtasivat vuonna 317 eaa. Olympias johti joukkojaan ylväänä ja peurannahkaan pukeutuneena kuin yksi Dionysos-jumalan raivottarista.

Hän katseli kylmästi vihollistaan, joka ei ollut syntynytkään, kun Olympias oli lähettänyt poikansa maailmalle.

Eurydikella ei ollut mitään mahdollisuuksia, sillä hänen joukkonsa näkivät Olympiaassa Aleksanteri Suuren.

”Kunnioituksesta Olympiaan asemaa kohtaan ja Aleksanteria muistaen makedonialaiset vaihtoivat puolta”, kertoi kirjailija Diodoros.

Olympias oli onnensa kukkuloilla.

Hän oli murskannut Eurydiken ja poistanut siten suurimman uhan Aleksanterin perinnölle. Eurydike ja Filippos Arridaios vangittiin ja muurattiin selliin, jossa oli vain aukko seinässä ruokaa varten. Joitakin viikkoja myöhemmin Olympias kuitenkin päätti vapauttaa heidät heidän piinastaan.

Diodoroksen mukaan kuningatar käski väkensä puukottaa Filippoksen hengiltä, mutta Eurydike sai valita oman kuolintapansa: ”Olympias lähetti Eurydikelle miekan, hirttoköyden ja myrkkymaljan.”

Kuningattaren miehet valvoivat, kun Eurydike viimeisenä tekonaan pesi veren miehestään, jota hän oli siekailematta käyttänyt hyväkseen omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi. ”Sitten hän hirttäytyi omaan vyöhönsä vuodattamatta kyyneltäkään kohtalonsa vuoksi”, Diodoros kirjoitti.

Olympias kosti poikansa puolesta

Eurydiken ja Filippoksen kuolemat eivät riittäneet Olympiaalle. Hän uskoi edelleen, että Antipatros poikineen oli vastuussa Aleksanterin kuolemasta, ja hän halusi kostaa. Kassandros oli kaukana etelässä, joten hänen sijaansa Olympias murhautti hänen nuorimman veljensä Nikanorin.

Kassandroksen toinen veli, Aleksanterin juomanlaskija Iolaos, oli jo kuollut, ja Olympias kaivautti hänen ruumiinsa haudasta häväistäväksi. ”Lisäksi hän valitsi sata Kassandroksen läheistä ja ystävää ja teurasti heidät kaikki”, Diodoros kertoo.

Kun huhut Olympiaan teoista saavuttivat Kassandroksen, tämä marssi heti joukkoineen kohti Makedoniaa. Vaikka Olympias ja Polyperkhon osasivat odottaa hyökkäystä, he olivat täysin valmistautumattomia Kassandroksen hyökkäyksen voimaan.

Olympias, Roksane ja Aleksanteri-poika olivat linnoittautuneet Pydnaan Amfipoliin eteläpuolella, ja Polyperkhon johti armeijansa rajalle. Kassandros kuitenkin lahjoi Polyperkhonin joukot pakenemaan ja piiritti sitten Pydnan.

Olympias eli seurueineen kuukausia nälissään odottaessaan apua, jota ei kuulunut. ”Lähes koko ratsuväki, joka ei osallistunut puolustukseen eikä siksi saanut ruokaa, kuoli nälkään, kuten suuri osa muistakin sotilaista”, kirjoitti Diodoros.

Epätoivoissaan jotkut kaupunkilaiset alkoivat syödä ruumiita. Kun oli selvää, että apua ei tulisi, Olympias lähetti Kassandrokselle viestin ja lupasi antautua, jos tämä säästäisi hänen henkensä.

Kassandros suostui mutta järjesti Olympiaan heti tämän uhrien omaisten eteen oikeuteen, joka tuomitsi Olympiaan kuolemaan. Kassandros ei kuitenkaan halunnut tulla muistetuksi miehenä, joka oli tappanut Aleksanteri Suuren äidin, joten hän käski kahdensadan sotilaan hoitaa teloituksen.

Olympias kohtasi pyövelinsä ryhdikkäänä ja pelottomana. Se pelästytti sotilaat, jotka luulivat jopa näkevänsä Aleksanteri Suuren naisen kasvoissa eivätkä siksi rohjenneet koskea häneen.

Raivoissaan Kassandros jätti Olympiaan kohtalon tämän uhrien läheisten käsiin. Nämä raahasivat Olympiaan tämän palatsista, asettuivat hänen ympärilleen ja kivittivät hänet hengiltä.

”Kostonhimon riivaamina he murhasivat kuningattaren, joka kuoli päästämättä huuliltaan yhtään häpeällistä tai naismaista valitusta”, kertoo Diodoros.

Kastán hauta voi olla kuningattaren

Olympias kivitettiin vuonna 316 eaa. vain vuosi Eurydiken ja Filippoksen murhan jälkeen. Aleksanteri Suuren äiti, sisarpuoli, sisarpuolen tytär ja velipuoli olivat nyt kuolleet valtataistelussa, eikä verenvuodatus loppunut siihen.

Kastán hauta voisi tutkijoiden mukaan olla sekä Eurydiken että Olympiaan viimeinen leposija. Monien asiantuntijoiden mielestä Kastán haudan erityispiirteet viittaavat siihen, että se on kuningattaren hauta.

Esimerkiksi aiemmista makedonialaisten kuningattarien haudoista on löydetty sfinksien kuvia, jotka ovat ehkä symboloineet Makedonian kuningattaria, ja Kastán haudassa on peräti kaksi sfinksipatsasta.

Avioliitto Filippos Arridaioksen kanssa oli tehnyt Eurydikesta kuningattaren. Toisaalta, vaikka yksi haudan miehistä vastaa iältään 42-vuotiaana kuollutta
Filipposta, yksikään vainajista ei vastaa alle 30-vuotiasta Eurydikea.

Sen sijaan hauta saattaisi olla Olympiaan. Kastán haudan parhaiten säilynyt luuranko on noin 60-vuotiaan naisen, mikä sopii Olympiaaseen. Asiantuntijat huomauttavat myös, että haudassa olevat kaksi karyatidipatsasta voivat viitata Dionysoksen papittariin, ja Olympiaan tiedettiin palvelleen Dionysosta.

Haudan kaksi keski-ikäistä miestä voisivat olla Olympiaan kenraalit Aristonous ja Monimus, jotka puolustivat Amfipolista ja Pellaa Kassandrosta vastaan ja jotka Olympias suostutteli antautumaan luovuttuaan itse taistelusta.

Lähteiden mukaan Kassandros murhautti sittemmin Aristonouksen, joten luuranko, jossa on teräaseen jälkiä, voi olla hänen.

Vauva ja poltettu aikuinen voivat olla Olympiaan tuntemattomia sukulaisia.

Kassandros surmasi Aleksanteri IV:n

Olympiaan teloituksen jälkeen Kassandroksella oli edelleen ongelma: Roksane ja 7-vuotias Aleksanteri IV. Poika oli tuleva hallitsija ja siksi uhka Kassandrokselle, mutta hän oli myös ihaillun Aleksanteri Suuren poika, eikä Kassandros rohjennut siksi tappaa häntä – vielä.

Kassandros karkotti ensin äidin ja pojan Amfipoliihin, ja kun Aleksanteri täytti 13, Kassandros surmautti heidät molemmat.

Kahden vuoden päästä toinen makedonialainen kenraali surmasi Aleksanteri Suuren sisaren Kleopatran. Niinpä noin viisitoista vuotta Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeen suuri osa hänen lähisuvustaan oli saanut surmansa ja kaikki toiveet siitä, että Makedonian valtakunnan tulevaisuus jatkuisi jonkun Aleksanterin perillisen hallinnassa, olivat murskana.

Jäljellä on enää mahtava Kastán hauta lähellä Amfipolista, jossa Aleksanterin vaimo ja poika saivat surmansa. Onko kyseessä Olympiaan hauta, jää vielä
arvailtavaksi. Arkeologit eivät halua spekuloida liikaa, mutta tutkimukset jatkuvat, joten ehkäpä haudan mahdollinen yhteys Aleksanterin veriseen perintöön jonakin päivänä selviää.