On syyskuun 11. päivä 1297, ja brittikreivi John de Warenne on valtavan armeijansa kanssa skotlantilaiskaupunki Stirlingin ulkopuolella.
Vain kapea silta ylittää Forthjoen, ja mäen toisella puolella seisoo kapinallinen Skotlannin armeija, jota johtaa eräs aivan viime aikoihin asti tuntematon taistelija nimeltään William Wallace.
Warenne, Englannin komentaja, on siksi täysin varma omien ja hyvin harjoitettujen joukkojensa paremmuudesta.
Helppo invaasio
Vuotta aiemmin Englanti oli hyökännyt Skotlantiin, minkä jälkeen Skotlannin kaikki vastarinta oli nopeasti voitettu.
Warennella ei ole mitään syytä uskoa, että tilanne olisi vaikeampi tällä kertaa. Hänen armeijansa koostuu noin 10 000 miehestä, joista lähes 3 000 on raskaasti aseistettuja ritareita.
Vastapuolen skotit ovat löyhä joukko sotureita, jotkut koulutettuja ja varustettuja, toiset tuskin rosvoja kummempia. Kaikkiaan heitä on luultavasti enintään 2 000.
Mitä noin pieni joukko voi tehdä voitokasta englantilaisarmeijaa vastaan? Yksi Warennen miehistä, sir Richard Lundie, varoittaa kuitenkin:
”Herra, jos ylitämme sillan nyt, kuolemme kaikki. Voimme mennä yli vain kahden miehen leveydeltä, ja vihollinen on kokoontunut toiselle puolen, joten he voivat iskeä, milloin haluavat.”
Näin kuuluvat ainakin hänen sanansa taistelukuvauksessa, joka on kirjoitettu monta vuotta jälkikäteen.
Lundie ehdottaa jopa toista vaihtoehtoa.
Hän tietää lähellä pohjoisessa olevan kahluupaikan ja haluaa viedä joukot sitä kautta yli joen, jotta skottien kimppuun voitaisiin hyökätä kahdelta puolelta.
William Wallacen kerrotaan olleen hyvin pitkä ja roteva.
Hyökkäys sillan yli
Warenne kuuntelee kuitenkin mieluummin lordi Hugh de Cressinghamia, Englannin hallinnon Skotlannin rahastonhoitajaa, joka on Englannin kuningas Edvard I:n määräyksestä käytännössä harjoittanut laajamittaista ryöstelyä Skotlannissa.
Skotit vihaavat Cressinghamia, ja ilmeisesti hän on epäsuosiossa myös monien englantilaisten keskuudessa.
”Herra, jos ylitämme sillan nyt, kuolemme kaikki.” Sir Richard Lundie, 1297.
Cressingham selittää Warennelle, ettei Englannilla ole mitään pelättävää Skotlannin soturien edessä.
Jos englantilaiset yrittäisivät kiertää skottien taakse, skotit todennäköisesti vain pakenisivat, jolloin sotaretki pitkittyisi – ja kävisi kalliiksi Niin se on päätetty: Englannin armeija alkaa ylittää Stirlingin siltaa. Kun parituhatta jalkaväen sotilasta on päässyt sen toiselle puolelle, skottiarmeija käy yhtäkkiä hyökkäykseen brittejä vastaan.
Lukuisia hukkui
Armeijaa johtaa itse William Wallace, mies, joka on kuvausten mukaan hyvin pitkä ja jolla on ”jättiläisen ruumis”. Hänet tunnetaan rajattomasta rohkeudestaan ja yhtä rajattomasta vihasta englantilaisvihollisia kohtaan.
Pian Lundien painajainen käy toteen. Englannin sotilaat ovat kaikki kapeassa sumpussa, ja ennen kuin he onnistuvat järjestäytymään vastarintaan, mies yksi toisensa perään kaatuu Skotlannin hyökätessä.
Heistä vain osa onnistuu pakenemaan sillan yli – joka joidenkin lähteiden mukaan hajoaa taistelun aikana – ja muut pakotetaan veteen, johon moni hukkuu. Skotlannin voitto on nopea, raaka ja täydellinen.
Lähes 5 000 englantilaista kaatuu taistelussa vain muutamaa sataa skotlantilaista vastaan.
Yksi kaatuneista on Cressingham, joka henkilökohtaisesti johti Englannin vastaiskuyritystä.
Taistelun jälkeen riemuitsevat skotit kerääntyvät kuolleen Cressinghamin ympärille ja alkavat hitaasti nylkeä ruumista.
Paloja Cressinghamin ihosta lähetetään ympäri Skotlantia ja niitä esitellään todisteena suuresta voitosta.
Osasta ihonpaloja tehdään satulavöitä. Yhdestä suuresta palasesta kuolleen miehen ihoa valmistetaan vielä vyö, jossa voitokas Wallace roikottaa miekkaansa.
Englannin kuninkaat olivat yrittäneet saada Skotlannin hallintaansa keskiajalta lähtien. 1200-luvun lopulla he saivat vastaansa myöhemmin suuren vapaussankarin maineen saaneen William Wallacen.
Tuntematon sankari
Kuka oli William Wallace?
Vaikka Wallace oli suuri historiallinen sankari ja myöhemmin voimakkaankin idolinpalvonnan kohde, hänen elämäänsä tunnetaan hämmästyttävän vähän.
Ei ole edes selvää, kuka oli hänen isänsä tai missä hän varttui.
Ensimmäisessä William Wallacen elämästä kirjoitetussa tarinassa, ”Sokea-Harryn” 1400-luvulla kirjoittamassa pitkässä runoeepoksessa, Wallacen isäksi nimetään sir Malcolm of Elderslie ja äidiksi lady Margaret Crawford.
Wallacen sinetissä, joka on hänen Lyypekin hansakaupunkiin lähettämässään kirjeessä, hänen isäkseen mainitaan kuitenkin Alan Wallace, todennäköisesti sama mies, joka oli vannonut uskollisuutta Englannin kuninkaalle vuonna 1296 eli vuotta ennen Stirlingin taistelua.
Wallacen sinetissä on myös kuva pitkäjousesta, minkä vuoksi jotkut historioitsijat epäilevät hänen palvelleen sotilaana, mahdollisesti jopa Englannin armeijassa.
Englantilaiset pitkäjousiampujat olivat tuolloin kuuluisia, ja heidän riveihinsä saattoi astua sotilaita eri puolilta Britteinsaaria.
Teoria selittäisi myös sen, miksi Wallace oli niin etevä sotilas.
Muut teoriat Wallacen aiemmasta elämästä perustuvat oletukseen, että hän oli ollut vaatimaton pappi ennen kuin hän alkoi johtaa taistelua Englantia vastaan – mitä on toisaalta vaikea yhdistää aikakirjojen sotilaana taitavaan mieheen.
Taisteluja käytiin 450 vuotta
1296
Englannin kuningas Edvard I hyökkää Skotlantiin Skotlannin kuninkaan Aleksanteri III:n kuoltua lapsettomana.
1297
William Wallace voittaa englantilaiset Stirlingin sillalla.
1304
Englanti saa hallintaansa suuria osia Skotlannista.
1328
Skotlanti itsenäistyy kuninkaanaan Robert Bruce.
1333
Englannin kuningas Edvard III hyökkää Skotlannin sisällissodan jälkeen.
1371
Stuart-sukuinen Robert II nousee Skotlannin kuninkaaksi. Skotlannin ja Ranskan suhde vahvistuu.
1421
Skottijoukkoja osallistuu satavuotiseen sotaan Ranskan puolella.
1502
Rauhanneuvotteluja Englannin ja Skotlannin välillä. Skotlannin ja Englannin kuningashuoneet yhdistyvät avioliiton kautta.
1603
Maria Stuartin poika Jaakko I nousee sekä Englannin että Skotlannin kuninkaaksi.
1706
Maat yhdistyvät unioniksi kummankin parlamentin päätöksellä.
1714-1746
Jakobiitit kapinoivat nostaakseen Stuartit jälleen Ison-Britannian valtaistuimelle.
Kaaos syntyi
Englannin ja Skotlannin välisellä ristiriidalla oli syvät juuret, mutta akuutti vaihe alkoi vuonna 1286, kun Skotlannin kuningas Aleksanteri III kuoli ilman perillistä.
Skottilaisten aatelissukujen välillä oli puhkeamaisillaan taistelu kruunusta, minkä takia Englannin kuningas Edvard I kutsuttiin ratkaisemaan kiista.
Hän käytti kuitenkin tilaisuutta hyväkseen ja hyökkäsi 1296 pohjoisnaapuriinsa ja syöksi vallasta Skotlannin valtaistuimella tuolloin istuneen John Balliolin.
Englannin kuningas sai nopeita voittoja ja nimitti vasalleja sopiviin paikkoihin ympäri maata. Sitten hän lähti Ranskaan johtamaan sotaretkeä.
Kuninkaan poissa ollessa hänen alamaisensa haalivat itselleen niin paljon rikkauksia kuin mahdollista.
Niitä, jotka olivat vannoneet Englannin kruunulle uskollisuutta, kohdeltiin huonosti, ja vasta miehitetyssä maassa puhkesivat levottomuudet jo varhain vuonna 1297.
Kosti vaimonsa kuoleman
Toukokuussa samana vuonna William Wallace ilmestyi kuvioihin.
Myöhemmissä englantilaislähteissä hänet kuvataan rosvojoukon johtajaksi, mieheksi, joka oli koonnut tyytymättömät ympärilleen.
Perinteinen tarina, jonka aitoutta voidaan epäillä, kertoo Wallacen menneen naimisiin Marion Braidfute -nimisen naisen kanssa.
Kun Wallace eräänä iltana oli vierailulla vaimonsa luona, englantilaisjoukko oli päässyt hänen jäljilleen johtajansa sir William Heselrigin, Lanarkin sheriffin, johdolla.
Wallace ehti paeta, mutta Marion ja hänen koko kotitaloutensa surmattiin sheriffi Lanarkin käskystä.
Ennen Stirlingin taistelua Wallace torjui englantilaisten vaatimuksen antautua.
Kerrotaan, että tuona päivänä William Wallace vannoi kostavansa kaikille kohtaamilleen englantilaisille.
Pian tämän jälkeen Wallace hyökkäsi sheriffin ja tämän miesten kimppuun pimeyden turvin ja iski heidät hengiltä.
William Wallace oli ilmestynyt vapaustaistelijaksi kuin tyhjästä. Stirlingin sillan voiton jälkeen hän johti raakaa sotaretkeä Pohjois-Englannissa, missä kyliä, kaupunkeja ja kirkkoja ryöstettiin.
Kotimaassaan hänet aateloitiin ja nimitettiin Skotlannin vartijaksi. Kuninkaan poissa ollessa hän toimi maan johtajana.
Wallacen aikeena näyttää olleen yrittää yhdistää Skotlanti entisen skottikuninkaan, John Balliolin, ympärille. Mutta pian edessä oli vaikea haaste. Kuningas Edvard oli palannut ja koonnut suurjoukot lyömään kapinan.
Sissisotaa vuorilla
Kesällä 1298 englantilaiset marssivat Skotlantiin ja yrittivät houkutella Wallacea taisteluun.
Hän teki kuitenkin kaikkensa, jottei kohdannut englantilaisia taistelukentällä; sen sijaan hän pysyttäytyi taka-alalla ja harjoitti sissisotaa.
Edvardin armeija alkoi pian kärsiä tarvikkeiden puutteesta, ja kuningas oli jo aikeissa peräytyä Edinburghiin, kun hänen vakoojansa kertoivat Wallacen keränneen joukkonsa Falkirkin metsän liepeille.
Kuningas Edvard kiiruhti paikalle ja lähetti ylivoimaisen armeijansa skotteja vastaan, jotka kärsivät vakavan tappion.
William Wallace itse selvisi hengissä, mutta hänen asemansa johtajana oli heikentynyt.
Syyskuussa hän irtisanoutui Skotlannin vartijan tittelistä ja luovutti sotajohdon Robert Brucelle, joka myöhemmin voitti kuuluisan Bannockburnin taistelun ja kruunattiin Skotlannin kuninkaaksi.
Sitten Wallace katosi jälleen historiasta joiksikin vuosiksi. Englantilaisvakoojat kuulemma etsivät Wallacea, mutta mies pysyi piilossa.
William Wallace saattoi matkustaa Ranskaan, joka oli Skotlannin liittolainen sodassa Englantia vastaan ja ehkä edelleen Roomaan asti, ennen kuin hän lopulta palasi osallistumaan taisteluihin Skotlantia jälleen vähitellen alaisuuteensa valloittavaa Englantia vastaan.
Braveheart on täynnä virheitä.
Braveheart teki Wallacesta maailmankuulun
William Wallacen dramaattinen elämä on ollut innoittajana lukuisiin kirjoihin, niin faktaan kuin fiktioon.
Yksi oli 1800-luvun kirjailija Walter Scottin myöhempiin tulkintoihin vaikuttanut romaani Exploits and Death of William Wallace, the ”Hero of Scotland”.
Vuonna 1995 julkaistiin elokuva Braveheart, jonka ohjaajana ja Wallacen näyttelijänä oli Mel Gibson.
Elokuva sai osakseen ankaraa kritiikkiä lukuisista historiallisista epätarkkuuksistaan.
Skotit esimerkiksi käyttävät elokuvassa kilttejä, joita ei ollut Wallacen aikana.
Heillä on myös kasvoissaan sinisiä maalauksia, joita ei ollut käytetty Skotlannissa tuhanteen vuoteen.
Luettelo virheistä on pitkä, mutta ohjaaja ja käsikirjoittaja sanoivat keskittyneensä isoihin, eeppisiin linjoihin. Yleisöä lukuisat erheet eivät tuntuneet haittaavan.
Braveheart oli valtava menestys, ja se kasvatti kiinnostusta Skotlannin historiaan ja Wallacen elämään.
Elokuva voitti viisi Oscaria.
Kidutus ja teloitus
Vuonna 1305 ritari John de Menteith petti Wallacen.
Wallace pidätettiin ja vietiin Lontooseen, jossa häntä syytettiin Pohjois-Englannin ryöstöretkien aikana Stirlingin sillanvoiton jälkeen tekemistään viattomien ihmisten murhista, jotka hän auliisti myönsi.
Ainoa asia, jota Wallace oikeudenkäyntipöytäkirjan mukaan pahoitteli, oli se, ettei hän ollut tappanut enemmän vihaamiaan englantilaisia.
Syytökset maanpetoksesta kuningas Edvard I:tä kohtaan hän kielsi täysin.
”En pettänyt Edvardia, koska en koskaan ollut hänen alamaisensa”, kerrotaan Wallacen sanoneen.
Oikeudenkäynnin jälkeen William Wallace vietiin Lontoon Toweriin.
Siellä hänet riisuttiin ja sidottiin kiinni hevoseen, joka raahasi häntä alastomana kaupungin kaduilla.
Lopuksi hänet hirtettiin, mutta ei hengiltä.
Viime hetkellä pyöveli laski hänet alas, ja hän oli vielä elossa, kun hänen peniksensä ja kiveksensä leikattiin irti, hänen vatsansa silvottiin auki ja hänen sisälmyksensä revittiin ulos ja poltettiin hänen edessään.
”En pettänyt Edvardia, koska en ollut hänen alamaisensa.” William Wallace, 1305
Vasta sitten häneltä katkaistiin kaula ja hänen ruumiinsa leikattiin neljään osaan.
Katkaistu pää kastettiin tervaan ja lyötiin seipääseen, joka puolestaan asetettiin London Bridgen harjalle.
William Wallace oli kuollut, mutta Skotlannin vapaustaistelun symbolina hän eli vielä satoja vuosia.