Kiinan keisarikunnan romahdettua 1912 Kiinassa taisteli pian vallasta pääasiassa kaksi puoluetta: Kiinan kansallispuolue (Kuomintang) ja kommunistinen puolue.
1920-luvulla kumpikin puolue sai tukea vastaperustetulta Neuvostoliitolta.
Vuonna 1927 kansallispuolueen johtaja Tšiang Kai-šek antoi käskyn tappaa tuhansia kommunisteja Shanghaissa, mikä johti sisällissotaan.
Kansallispuolueen armeija oli vahvempi kuin kommunistien, ja vuonna 1934 kommunistiarmeijan rippeet joutuivat vetäytymään kohti pohjoista.
Pitkäksi marssiksi kutsutun vetäytymisen aikana Mao Tse-tung otti vallan puolueessa.
Kommunistit turvautuivat taistelussa usein sissitaktiikkaan nationalistien materiaalisen ylivoiman vuoksi.
Kun Japani vuonna 1937 hyökkäsi Kiinaan, puolueet taistelivat jonkin aikaa yhteistä vihollista vastaan.
Mao lujitti otettaan maaseudusta, ja toisen maailmansodan päätyttyä hänellä oli uusia voimia iskuun kansallispuoluetta vastaan. Tšiang Kai-šek joukkoineen pakeni vuonna 1949 Taiwaniin.
Kaaos keisarikunnan kaaduttua
Kiinan keisarikunta oli eristäytynyt muusta maailmasta valtaosan 1800-lukua, ja teollistuminen maassa alkoi vasta 1900-luvulla.
Euroopan suurvalloilla oli tuolloin suuri vaikutusvalta Kiinan kaupassa.
Kun Kiinan keisarikunta romahti vuonna 1912, seurasi kaoottinen ajanjakso, jolloin useat sotapäälliköt kilpailivat keskenään vallasta eri puolilla maata.
Pian Sun Yat-senin johtamasta nationalistiliikkeestä kehittyi voimakkain valtatekijä. Hän oli saanut tukea Neuvostoliiton johtajalta Stalinilta, mutta toisaalta Neuvostoliitto tuki myös kasvavaa kommunistipuoluetta.
Kommunistinen puoluejohto noudatti aina Pitkään marssiin saakka uskollisesti Moskovan antamia suuntalinjoja mutta siirtyi sitten omalle linjalleen, kun uusi johtaja Mao Tse-tung keskitti huomionsa maaseutujen talonpoikiin kaupunkien työläisten sijaan.
Mitä sitten tapahtui?
Voitettuaan Kiinan sisällissodan vuonna 1949 Mao Tse-tung otti vahvan roolin Kiinan johtajana.
Lähimmän tukijansa kommunistijohtaja Zhou Enlain tuella hän säilytti asemansa kuolemaansa vuoteen 1976 asti.
1949
Mao Tse-tung julisti Kiinan kansantasavallan perustetuksi 1. lokakuuta.
1958
Mao käynnisti Suureksi harppaukseksi kutsutun ohjelman, jossa maanviljelys kollektivisoitiin ja talonpojat pakotettiin töihin terästeollisuuteen.
Kampanja johti valtavaan nälänhätään, joka vaati lähes 50 miljoonan kiinalaisen hengen.
Suuren harppauksen arvostelijat vangittiin.
1966
Puheessaan Mao Tse-tung lanseerasi kulttuurivallankumouksen, jonka tavoitteena oli poistaa konservatiiviset ja vastavallankumoukselliset ainekset Kiinan yhteiskunnasta.
Seuraavina vuosina tapettiin ainakin puoli miljoonaa ihmistä.
Olot alkoivat normalisoitua 1970-luvulla, mutta Kiina sai uuden johdon ja toisenlaisen talouspolitiikan vasta, kun Mao kuoli vuonna 1976 ja hänen lähipiirinsä pidätettiin.
