Katutaistelu, sotilaita, kuollut hevonen

Espanjan sisällissota: ryysyläisarmeija vastaan fasistit

Vuonna 1936 Espanjassa puhkesi sisällissota, kun kenraali Franco halusi kaapata vallan. Maailmalla ei jääty toimettomiksi, ja yli 50 000 vapaaehtoista lähti Espanjaan taistelemaan fasisteja vastaan.

Vuonna 1936 Espanjassa puhkesi sisällissota, kun kenraali Franco halusi kaapata vallan. Maailmalla ei jääty toimettomiksi, ja yli 50 000 vapaaehtoista lähti Espanjaan taistelemaan fasisteja vastaan.

Creative Commons

”Kun taistelut leimahtivat liekkiin 18. kesäkuuta, Euroopan jokainen antifasisti luultavasti tunsi toivon väristyksen. Vihdoin näytti jokin demokraattinen valtio nousevan vastarintaan fasismin sitä uhatessa. Jo vuosien ajan olivat niin sanotut demokratiat antaneet periksi fasismille joka askeleella. (...) Mutta kun Franco oli yrittänyt kaataa maan lievästi vasemmalle kallistuvan hallituksen, Espanjan kansa oli kaikkien odotusten vastaisesti noussut häntä vastaan. Se näytti olevan – ja mahdollisesti oli – käännekohta tapahtumien virrassa.”

Näin englantilainen kirjailija George Orwell kuvaili keväällä 1937 Espanjan sisällissodan alkuhetkiä. Sittemmin yhteiskuntakriittisistä teoksistaan, kuten Eläinten vallankumous ja Vuonna 1984, tunnetuksi tullut Orwell lukeutui itsekin mainitsemiinsa antifasisteihin, ja yli viidestäkymmenestä maasta saapuneiden kymmenien tuhansien vapaaehtoisten lailla hänkin lähti Espanjaan sotaan, jossa ajan keskeiset ideologiat, kommunismi ja fasismi, olivat ensi kertaa avoimesti vastakkain.

George Orwell

George Orwell taisteli sisällissodassa tasavaltalaisten puolella. Kokemus innoitti häntä kirjoittamaan Eläinten vallankumouksen.

© The Granger Collection/Ritzau Scanpix

Joulukuussa 1936, vajaa puoli vuotta sisällissodan alkamisen jälkeen, Orwell liittyi Barcelonassa marksilaisen POUM-puolueen aseellisiin joukkoihin, jotka taistelivat Francon kapinallisjoukkoja vastaan.

Ideologioiden välinen sota herätti myös suurvaltojen kiinnostuksen. Osapuolille toimitettiin tarvikkeita ja sotilaita, ja sisällissotaa hyödynnettiin myös uuden sotakaluston testaamiseen ja taistelutaktiikoiden hiomiseen. Ulkovaltojen panos vaikutti lopulta merkittävästi lähes kolme vuotta kestäneen ja yli puoli miljoonaa henkeä vaatineen sodan lopputulokseen.

Robert Capan kuva, ammuttu ihminen

Valokuvaaja Robert Capa vaaransi henkensä kuvatessaan sisällissotaa. Kuvista tuli sittemmin maailmankuuluja.

© Robert Capa

Uudistukset ravistelivat armeijaa

Espanjan sisällissota alkoi varsin vaarattomalta vaikuttaneesta sotilasvallankaappauksesta, kun heinäkuun 17. päivän aamuna vuonna 1936 joukko sotilaita valtasi lennätin- ja puhelinaseman pienessä Melillan kylässä Espanjalle kuuluneella alueella Pohjois-Marokossa.

Päivän aikana kapinalliset valtasivat kylän hallintorakennukset ja pidättivät hallitusta tukeneet poliitikot ja armeijan työntekijät. Tämä oli lähtölaukaus kapinan takana olleille upseereille, jotka ottivat seuraavina päivinä hallintaansa sotilaskohteita eri puolilla Espanjan mannerta.

Kapinallisten päämääränä oli kaataa kansan valitsema hallitus ja muuttaa Espanjan poliittista kurssia. Muutaman kuukauden ikäinen maltillisen vasemmistolainen hallitus oli käynnistänyt useita uudistuksia maan modernisoimiseksi. Presidentti Manuel Azaña halusi muun muassa tehostaa armeijaa ja rajoittaa katolisen kirkon ja aristokratian nauttimia etuoikeuksia, mikä herätti levottomuutta armeijassa ja konservatiivisen oikeiston keskuudessa.

Espanjan hallitus, Manuel Azaña

Presidentti Manuel Azaña ja Espanjan hallitus pelkäsivät levottomuuksien seurauksia mutteivät pystyneet estämään niiden kärjistymistä.

© Narodowe Archiwum Cyfrowe

Hallitusta varoitettiin pinnan alla kytevästä vaarasta, mutta se ei vaikuttanut ottavan uhkaa todesta. Vielä kapinan puhkeamista edeltäneenä iltana pääministeri Santiago Casares Quiroga nauroi ivallisesti kapinahuhuille. Kahden päivän kuluttua hän erosi virastaan, minkä seurauksena Espanjassa oli yhden päivän aikana vuorollaan kolme pääministeriä. Hallitus vaikutti olevan sekasorron keskellä toimintakyvytön, ja kapinalliset saivat vahvistettua asemiaan eri puolilla maata.

Jo heinäkuun 19. päivä uusi pääministeri José Giral lähetti sähkeen Ranskan presidentille León Blumille ja pyysi apua kapinan tukahduttamiseksi. Ranska myöntyi lähettämään naapurimaahansa lentokoneita ja aseita, mutta se pyörsi lupauksensa, kun Blum sai soiton Britanniasta.

Britannian ulkoministeri Anthony Eden antoi Blumin ymmärtää, etteivät britit olleet halukkaita ottamaan kriisiin kantaa – sen sijaan heille sopi hyvin, että Espanjan fasistit ja bolševikit listisivät toisensa.

Britannian konservatiivihallitus piti nimittäin tuolloin kommunismia vielä fasismiakin suurempana uhkana Euroopalle, ja sille oli tihkunut jo pitkään vihjeitä vallankumousaikeista nimenomaan Espanjassa. Britannia halusikin asettaa Espanjan asesaartoon, jotta kommunistit eivät saisi niemimaalla jalansijaa ja pääsisi levittämään aatettaan edelleen laajemmin Eurooppaan.

Propagandajuliste

Katolinen kirkko oli vallankaappaajien puolella, koska se pelkäsi hallituksen uudistuksia. Kansallismieliset hyödysivät tätä propagandassaan.

© Ritzau Scanpix

Öljyjätti tuki vallankaappajia

Britannian ja Yhdysvaltojen haluttomuus tuomita kapinaa johtui osaltaan myös rahasta. Espanjan fasistit saivat valtavia öljytoimituksia ja muuta taloudellista tukea yrityksiltä, kuten yhdysvaltalaiselta Texacolta, jotka halusivat turvata sijoituksensa Espanjassa ja näkivät oikeistolaisen hallituksen liiketoiminnalleen kannattavampana vaihtoehtona.

Ranskalla ei ollut varaa ajautua välirikkoon Britannian kanssa. Sisäisen painostuksen jälkeen Blumin hallitus perui avuntarjouksensa ja julistautui puolueettomaksi. Ranskan ilmoitus ja sitä seurannut kansainvälinen asesaarto, joka hyväksyttiin vuonna 1937, oli todellisuudessa kädenojennus fasisteille, ja sillä oli ratkaiseva merkitys sisällissodan kululle.

Talonpoikia kädet ylhäällä

Kansallismieliset vangitsivat ja teloittivat lukuisia maatyöläisiä edetessään eri puolilla Espanjaa.

© Ritzau Scanpix

Espanjan hallituksen oli nyt tyydyttävä Stalinin Neuvostoliiton apuun. Kansallismielisiksi kutsutut kapinallisjoukot saivat sen sijaan alusta asti tukea niin Mussolinin fasistiselta Italialta, Hitlerin natsi-Saksalta kuin Portugalin diktaattorilta António de Oliveira Salazariltakin.

Espanja jakautui kahtia pian kapinan alkamisen jälkeen. Vasemmistohallitusta tukevilla joukoilla oli yhä hallinnassaan Madrid ja muita suurkaupunkeja, kuten Barcelona, Valencia ja Bilbao, joissa asui myös merkittävä osa väestöstä, mutta ne olivat myös menettäneet useita strategisia kohteita. Tasavaltalaiset hallitsivat yhä pohjoisen teollisuus- ja kaivosalueita, mutta fasisteilla oli jo hallussaan elintarviketuotannon kannalta merkittäviä alueita.

Katso tallenteita taisteluista

Ystävät kääntyivät toisiaan vastaan

Yhteiskunta oli yhtäkkiä jakautunut jyrkästi kahteen leiriin, ja ”väärällä alueella” asuvat olivat pian hengenvaarassa – etenkin ne, jotka olivat aiemmin tuoneet poliittiset kantansa julkisesti esiin.

”Vanhat koulukaverini, pitkäaikaiset ystäväni samasta korttelista tulivat ja seurasivat minua kotiin pidättääkseen minut. Ystävät, joiden kanssa olin pelannut jalkapalloa ja keksinyt kepposia koulussa muutama vuosi aiemmin, halusivat nyt tappaa minut”, madridilainen puuseppä Marion Rey kertoi. Rey kuului oikeistolaiseen, fasismiin kallistuneeseen falangistipuolueeseen, joka haikaili Espanjan imperiumin aikaa, ja hän onnistui monien espanjalaisten lailla pakenemaan sodan ensimmäisten kuukausien aikana ”omiensa” luokse.

Kaikki eivät kuitenkaan olleet yhtä onnekkaita, ja etenkin pienistä kylistä saattoi olla vaikea päästä ajoissa pakoon. Sodan alkuaikoina syntyikin uusi kiertoilmaus – ”mennä kävelylle”. Molemmilla puolilla paikallisesti hallinneet ryhmät ilmaantuivat ”epäilyttävien” ihmisten koteihin ja veivät heidät yölliselle kävelylle, joka päättyi teloitusryhmän edessä ojaan, pellolle tai hautausmaalle.

Iäkäs nainen itkee

Espanjan sisällissota jakoi perheitä ja synnytti inhimillisiä tragedioita. Lukemattomat lapset menettivät vanhempansa.

© Hulton Deutsch/Getty Images

Espanjassa on edelleen useita avaamattomia joukkohautoja. Erääseen niistä on haudattuna ”kävelyiden” kuuluisin uhri, homoseksuaali ja avantgardistirunoilija Federico Garcia Lorca, jonka ystäväpiiriin kuuluivat muun muassa Pablo Picasso ja Salvador Dalí. Lorca katosi 16. elokuuta 1936 sen jälkeen, kun paikalliset falangistit olivat hakeneet hänet hänen kotoaan Granadassa.

Murhalla oli suuri symbolinen merkitys koko Euroopan älymystölle, joka näki sen kuolettavana iskuna vapaa-ajattelua kohtaan Espanjassa.

”Väärän” ideologian edustajat eivät olleet turvassa vankilassakaan. Marraskuun alussa vuonna 1936 kommunistinen sotilaallinen ryhmä haki Madridin Modelon vankilasta kaikki ”fasistit ja vaaralliset ainekset” ja kuljetti nämä Paracuellosin kylän hautausmaalle. Muutaman päivän kuluessa 2 400 ihmistä teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä.

Ruumiita rivissä

Historioitsijat arvioivat, että Espanjan sisällissodassa kuoli jopa 180 000 siviiliä, monet näistä ilmaiskuissa.

© Keystone/Getty Images

Neljännesmiljoona teloitettiin

Molemmat osapuolet pyrkivät tahoillaan aiheuttamaan mahdollisimman paljon tuhoa viholliselle. Tilannetta myös hyödynnettiin vanhojen kaunojen selvittämiseen ja vihamiesten ja kilpailijoiden tuhoamiseen. Sodan ensimmäisten kuukausien aikana rintamalinjojen takana tapettiin jopa 50 000 ihmistä.

Sodan ja sen jälkeisten puhdistusten aikana teloitettiin yhteensä noin 250 000 ihmistä eli lähes saman verran kuin varsinaisissa taisteluissa kaatui. Tämän lisäksi kärsimystä aiheuttivat raiskaukset, perusteettomat vangitsemiset ja syrjintä, joka pakotti monet maanpakoon.

Oikeistolaisten kansallismielisten puolella sorrolle oli johtajien siunaus, ja esimerkiksi johtaviin fasistikenraaleihin kuulunut Emilio Mola tunnetusti kannatti ”välttämätöntä väkivaltaa” voiton varmistamiseksi. Tasavaltalaisten puolella väkivallantekojen takana olivat useimmiten kiihtyneet väkijoukot, joita viranomaiset eivät toistuvista yrityksistä huolimatta pystyneet pysäyttämään.

Kuuntele kansallismielisten kansallislaulu

Monet kommunistit ja anarkistit kohdistivat sodan alussa vihansa Espanjan katoliseen kirkkoon. Lähes kaikki tasavaltalaisten alueiden kirkot ja luostarit ryöstettiin ja poltettiin tai vallattiin, ja 70 000 pappia tapettiin raa’asti.

Katolinen kirkko julistikin avoimesti tukevansa kapinallisia. Ennen kuin hallitus sai lopetettua tuhoamisen, kansallismielisten ulkomailta ja etenkin katolisista maista saama tuki oli kasvanut merkittävästi. Esimerkiksi Irlannista saapui joukoittain vapaaehtoisia taistelemaan ”jumalattomia” kommunisteja vastaan.

Kolme vuotta kestäneen sisällissodan aikana kansallismieliset valloittivat vähitellen koko Espanjan. 18. maaliskuuta 1937 käyty Guadalajaran taistelu jäi tasavaltalaisten viimeiseksi voitoksi.

Kartta, Espanja, 1936
© Shutterstock

1936

17. heinäkuuta
Kapina alkoi Espanjalle kuuluneesta Melillan kylästä Pohjois-Afrikasta ja levisi Espanjan mantereelle. Hitler ja Mussolini tukivat kapinallisia, Stalin tasavaltalaisia.

3. elokuuta
Ranska kieltäytyi tarjoamasta apua oman sisällissotansa pelossa. Raja suljettiin.

29. syyskuuta
Sotilasjuntta nimitti Francon valtiopäämieheksi ja armeijan ylipäälliköksi.

1. marraskuuta
Kansallismieliset kokivat ensimmäisen suuren tappionsa yrittäessään vallata Madridia.

Kartta, Espanja, 1937
© Shutterstock

1937

6. helmikuuta
Taistelut alkoivat Jaramajoella Madridin ulkopuolella.

8. maaliskuuta
Italialaisten tukemat kansallismieliset kärsivät kirvelevän tappion Guadalajaran taistelussa Keski-Espanjassa.

26. huhtikuuta
Guernican kaupunki Baskimaassa tuhoutui saksalaisten ja italialaisten pommituksessa.

3. toukokuuta
Tasavaltalaisryhmät taistelivat Barcelonassa keskenään ja poliisia vastaan.

Kartta, Espanja, 1938
© Shutterstock

1938

15. huhtikuuta
Francon joukot etenivät Espanjan itärannikolle, ja tasavaltalainen Espanja jakautui kahtia.

1. toukokuuta
Franco vaati tasavaltalaisia antautumaan ehdoitta.

3. lokakuuta
Kansainväliset prikaatit vedettiin Espanjasta maan hallituksen yrityksenä estää sodan eskaloituminen.

16. marraskuussa
Tasavaltalaiset kärsivät ratkaisevan tappion Ebron taistelussa Kataloniassa.

Kartta, Espanja, 1939
© Shutterstock

1939

26. tammikuuta
Francon joukot valtasivat Barcelonan.

27. helmikuuta
Britannia ja Ranska tunnustivat Francon hallituksen.

28. maaliskuuta
Madrid antautui ehdoitta Francolle.

1. huhtikuuta
Sisällissota päättyi ja Franco aloitti poliittisten vastustajiensa vainot, joissa kuoli lähes 100 000 ihmistä. Tuhannet muut lähtivät maanpakoon.

Tasavaltalaiset olivat heikoilla

Loppukesällä 1936 tasavaltalaisten asema alkoi käydä ahtaaksi. Niiden aseistetut siviilit olivat sotilaallisesti heikompia fasisteihin verrattuna, ja ne onnistuivat torjumaan kansallismielisten etenemisen vain harvoilla alueilla. Syyskuun alussa hallituksen johtoon tuli uusi pääministeri, radikaali sosialisti Francisco Largo Caballero, joka kiirehti saadaakseen koottua varsinaisen armeijan valmiuteen.

Samalla ulkomailla alettiin organisoida uudenlaista tukea tasaavaltalaisille, kun kansainvälinen kommunistien yhteistyöjärjestö alkoi koota kansainvälisiä prikaateja. Espanjan sisällissotaan lähti vapaaehtoisena 40 000–60 000 ihmistä 55 maasta, valtaosa Ranskasta, Italiasta, Saksasta, Britanniasta ja Yhdysvalloista.

”Madridia pommitettiin. Ymmärsimme silloin, että tämä oli sotaa eikä mikään seikkailu.” Kansainvälisissä prikaateissa taistellut englantilainen David Marshall

Tasavaltalaisten riveissä henkensä vaarantaneet vapaaehtoiset katsottiin kansainvälisen asesaarron vuoksi rikollisiksi, ja joiltakin vietiin jopa kotimaansa kansalaisuus sotaan osallistumisen takia. Tämä oli uhkana etenkin saksalaisille ja italialaisille kommunisteille, jotka joutuivat taisteluissa usein kohtaamaan fasistien joukoissa sotineita maanmiehiään.

Syyskuun lopulla vuonna 1936 kenraali Francisco Franco nimitettiin kapinallisten ylipäälliköksi, ja hän aloitti hyökkäyksen pääkaupunkiin Madridiin.

Madridin puolustuksen pitäminen oli tasavaltalaisten ensimmäinen voitto ja samalla kansainvälisten vahvistusten tulikaste. Tuolloin 20-vuotias David Marshall muistaa, kun hänen pääasiassa saksalaisista koostunut Thälmann-pataljoonansa saapui Madridiin: ”Saavuimme aamunkoitossa matalien vuorten juurelle aivan Madridin etelälaidalle. Sää oli kirkas eikä mistään kuulunut ääntäkään. Erotimme kauempana Madridin ja näimme samalla kahdentoista savupatsaan nousevan kaupungista. Madridia pommitettiin. Ymmärsimme silloin, että tämä oli sotaa eikä mikään seikkailu”, Marshall kuvaili. Hän haavoittui jo ensimmäisenä päivänä ja hänet lähetettiin pois rintamalta.

Kaupunkia pommitetaan, tykkejä, sotilaita

Belchite oli yksi monista sodassa tuhoutuneista kylistä. Francon määräyksestä sitä ei rakennettu uudelleen, vaan rauniot jätettiin sikseen sodan muistomerkiksi.

© Augusto Ferrer-Dalmau

Myös Marshallin maanmiehelle Sam Russelille taistelukokemus oli ensimmäinen. Hän makasi pitkään juoksuhaudassa yliopistoalueella Madridin pohjoisosassa.

”Juuri silloin Neuvostoliiton kiväärejä alkoi tulla. Suuri osa ammuksista ei sopinut kivääreihin, ja siellä me kyyristelimme ja taistelimme Francoa vastaan yliopistorakennusten välissä. Joulukuun puolivälissä meitä oli jäljellä enää kuusi kolmestakymmenestä. Jotkut olivat haavoittuneet, mutta suurin osa oli kuollut. Kaatuneita oli yhtä paljon kuin koko ranskalaisessa pataljoonassa”, Russell kertoi. Madridin puolustus ei kuitenkaan murtunut suurista miestappioista, ruoan ja ammusten puutteesta ja saksalaisten ja italialaisten jatkuvista pommituksista huolimatta.

Vuoden lopulla Francon joukot olivat jo niin uupuneita, että hän päätti vetää ne kaupungista ja laatia uuden strategian Madridin valtaamiseksi.

Pommikone

Francon fasistiselle liittoumalle sisällissota oli toisen maailmansodan pommitusten kenraaliharjoitus. Fasistit halusivat muun muassa nähdä, miten tuhot vaikuttivat siviilien mielialaan.

© ullstein bild Dtl./Getty Images

Espanjasta tuli Luftwaffen koekenttä

Hitlerin ”Legion Condor”-yksikkö antoi Francolle ilmatukea ja keräsi samalla kokemusta tulevaa maailmansotaa varten.

Vain viisi päivää sisällissodan puhkeamisen jälkeen Franco pyysi Saksasta apua Marokkoon sijoitettujen espanjalaisjoukkojen hakemiseksi kotimaahan. Hitler myöntyi pyyntöön kaikessa hiljaisuudessa, ja neljän kuukauden kuluessa Espanjaan kuljetettiin 13 500 sotilasta.

Se oli kuitenkin vasta alkusoittoa. Kun Neuvostoliitto tuki tasavaltalaisia toimittamalla näille lentokoneita, Espanjasta tuli pian ilmataistelun harjoitustanner – elävillä maaleilla. Natsi-Saksan ilmavoimat eli Luftwaffe testasi Legion Condor -yksikkönsä avulla uutta tekniikkaansa ja taktiikoitaan.

Pian kävi ilmi, että Luftwaffen ylpeys, Heinkel He 51 -hävittäjälentokone, ei pärjännyt neuvostohävittäjille, jolloin huomattavasti tehokkaamman Messerschmitt Bf 109 -hävittäjän viimeistelyä alettiin kiirehtiä. Stuka-pommikoneet sen sijaan ylittivät kaikki odotukset.

Taistelut toivat myös esiin ilmavoimien merkityksen. Legion Condorin avulla fasistit pystyivät hallitsemaan ilmatilaa sodan loppuvaiheessa ja tuhoamaan tasavaltalaisten huoltoreittejä ja pommittamaan näiden asemia ilman, että tasavaltalaiset kykenivät vastaamaan iskuihin. Franco ei olisi kyennyt voittamaan ilman Legion Condoria, joka pudotti lähes 17 000 pommia eri puolille Espanjaa.

Taistelut päättyivät tuloksetta

Ulkomaalaisilla vahvistuksilla oli myös olennainen rooli Jaramajoella Madridin eteläpuolella käydyissä taisteluissa. Siellä Neuvostoliiton lentäjät taistelivat saksalaisia ja italialaisia kollegoitaan vastaan, ja vasemmistoa tukeneet, 22 eri maasta saapuneet prikaatilaiset taistelivat marokkolaisia, portugalilaisia ja irlantilaisia vastaan jokaisesta neliömetristä.

Taistelut päättyivät jälleen pattitilanteeseen. Molemmat osapuolet olivat kärsineet suuria tappioita – tasavaltalaiset oli menettäneet 10 000 sotilasta, kansallismieliset 6 000. Taistelut olivat verottaneet etenkin kansainvälisiä prikaateja, joista oli tuhottu kokonaisia osastoja. Prikaatit eivät tämän jälkeen enää palanneet täyteen vahvuuteensa.

Maaliskuun alussa vuonna 1937 tasavaltalaiset saivat merkittävän voiton Guadalajaran kaupungissa Madridista koilliseen. Mussolini oli lähettänyt Espanjaan 50 000 sotilasta vauhdittamaan sodan ratkaisua. Tuliterien neuvostotankkien johdolla ja italialaisisten vapaaehtoisten Garibaldi-pataljoonan tuella tasavaltalaisjoukot löivät kuitenkin Mussolinin joukot. Tasavaltalaiset kokivat kuitenkin myös raskaita tappioita, ja kalliiksi tullut voitto jäi joukkojen viimeiseksi.

”Se on valitettavaa, mutta emme voineet toimia toisin. Näitä kokemuksia ei olisi tuolloin voinut saavuttaa muilla keinoilla.” Hermann Göring Nürnbergin oikeudenkäynnissä

Franco käänsi nyt katseensa pohjoiseen. Muutamassa kuukaudessa hänen joukkonsa valloittivat koko Pohjois-Espanjan rannikon ja valtasivat siellä merkittäviä teollisuusalueita. Sisällissodan tulos alkoi olla jo selvä, ja tämä innosti Francon kumppaneita julmiin kokeiluihin. Huhtikuun 26. päivä 1937 saksalaiset ja italialaiset lentäjät pommittivat pientä Guernican kylää Baskimaassa.

Saksalaiset pommittivat Guernicaa korkealta nähdäkseen, miten tuho vaikuttaisi siviiliväestön moraaliin, italialaiset puolestaan harjoittelivat tarkkuuspommitusta. Kylästä tuhoutui 75 prosenttia, ja uhreja arvioidaan olleen 126–2 500. Kylällä ei ollut strategista merkitystä, ja siviiliväestöön kohdistunut hyökkäys oli täysin tarpeeton.

”Se on valitettavaa, mutta emme voineet toimia toisin. Näitä kokemuksia ei olisi tuolloin voinut saavuttaa muilla keinoilla”, Luftwaffen komentaja Hermann Göring totesi Nürnbergin oikeudenkäynnissä vuonna 1946, kun häneltä kysyttiin toisen maailmansodan suurpommitusten kenraaliharjoituksena pidetystä iskusta.

Guernica, tuhottu kaupunki

Legion Condor pommitti pienen Guernican kylän Baskimaassa maan tasalle yhdessä maailman ensimmäisistä terroripommituksista.

© World History Archive/Imageselect

Tasavaltalainen hallitus sai pian tämän jälkeen vielä kerran uuden pääministerin, kun Juan Negrín astui virkaan Neuvostoliiton suostumuksella. Samoihin aikoihin Barcelonassa puhkesi tasavaltalaisten sisäisiä taisteluja, kun yhteinen vihollinen ei enää riittänyt pitämään tavoitteiltaan eriävien ryhmien rivejä koossa ja stalinistien ja trotskilaisten väliset ristiriidat leimahtivat aseellisiksi katutaisteluiksi.

Barcelonassa lomaillut George Orwell todisti kommunistijoukkojen pirstaloitumista. Neuvostomieliset stalinistit leimasivat Orwellin ryhmän, POUM:n, fasistien tukijoiksi, ja sen jäseniä pidätettiin ja vietiin vankilaan.

Pommitus, ihmiset heittäytyvät suojaan

Ilmaiskut kohdistuivat laajalti Espanjan siviiliväestöön. Pommikoneet ilmaantuivat varoittamatta, eivätkä ne säästäneet ketään.

© Museo Nacional Centro de Arte Reina Sofía

George Orwell loukkaantui

Muutaman päivän kuluttua taistelut laantuivat ja Orwell palasi rintamalle Aragoniaan. Sota oli kuitenkin pian hänen osaltaan ohi, sillä kymmenen päivää myöhemmin hän sai tarkka-ampujan luodista kaulaansa.

Orwell selvisi kuin ihmeen kaupalla hengissä ja oleskeli Barcelonassa, kunnes hän joutui pakenemaan välttääkseen pidätyksen POUM:n kannattajana konfliktien puhjettua uudestaan. Vuosi 1937 päättyi kuten se oli alkanutkin. Francon kansallismieliset joukot etenivät hitaasti mutta varmasti, ja huhtikuussa 1938 ne olivat päässeet jo Välimeren rannalle ja halkaisseet näin tasavaltalaisten hallitseman alueen kahtia. Pian tämän jälkeen Negrínin hallitus yritti käynnistää rauhanneuvottelut, mutta Franco kieltäytyi ja vaati vihollistaan antautumaan ehdoitta.

Tasavaltalaisten toivo alkoi hiipua. Armeija yritti vielä viimeistä epätoivoista hyökkäystä Ebrojoella Pohjois-Espanjassa. Taistelut alkoivat hyvin, mutta tasavaltalaiset pakotettiin lopulta vetäytymään, ja he kärsivät suuria menetyksiä.

Naisia aseet kädessä

Hallitukselle uskollisiin siviilijoukkoihin kuului myös naisia ja teini-ikäisiä. Naiset taistelivat tasavertaisina miesten rinnalla.

© Daily Herald Archive/Getty Images

Syyskuussa Negrín yritti vielä kertaalleen hakea sopua ilmoittamalla kansainvälisten prikaatien poistuvan Espanjasta. Viimeiset ulkomaalaiset taistelijat lähtivät lokakuun lopussa, juuri ennen kuin kansallismieliset saavuttivat lopullisen voiton Ebron taistelussa.

Negrín vitkutteli siinä toivossa, että demokraattisten ja fasististen maiden välillä puhkeaisi oikea maailmansota. Tällöin Espanjalle julistettu asesaarto raukeaisi, ja apua voitaisiin saada ulkopuolelta.

Maailmansota syttyi Espanjan hallituksen kannalta lopulta liian myöhään. Kansallismieliset jatkoivat voittokulkuaan, ja 26. tammikuuta joukot valtasivat Barcelonan kohtaamatta juurikaan vastustusta. Kuukautta myöhemmin Ranska ja Britannia tunnustivat Francon Espanjan johtajaksi.

Maaliskuun 27. päivä fasistit valtasivat Madridin. Franco julisti sisällissodan päättyneeksi 1. huhtikuuta 1939, vain viisi kuukautta ennen kuin sota syttyi muualla Euroopassa natsi-Saksan hyökättyä Puolaan.

Kenraali Franco

Fasistien johtaja, kenraali Franco, nousi voiton jälkeen Espanjan valtionjohtajaksi.

© Bettmann/Getty Images

Franco oli vallassa 36 vuotta

Francisco Franco Bahamonde johti kapinallisjoukkoja Espanjan sisällissodassa ja nousi myöhemmin maan johtajaksi.

Francisco Franco Bahamonde (1892–1975) syntyi Pohjois-Espanjassa Ferrolin kaupungissa vuonna 1892. Nuorena hän eteni nopeasti armeijassa ansioiduttuaan useissa taisteluissa Espanjan hallitsemassa Marokossa. Hänet nimitettiin vain 23-vuotiaana Espanjan armeijan nuorimmaksi majuriksi, ja 35-vuotiaana hänestä tuli prikaatikenraali.

Franco palveli sisällissodan alussa Kanarian saarilla. Hän pysytteli sotilasvallankaappausta suunniteltaessa aluksi taka-alalla ja liittyi mukaan vasta juuri ennen kaappauksen alkamista 17. heinäkuuta 1936.

Useiden sotilaallisten onnistumisten jälkeen muut kenraalit nimittivät Francon saman vuoden syyskuussa generalísimoksi, kapinallisten ja miehitettyjä alueita hallitsevan hallituksen johtajaksi.

Francolla oli kuitenkin vielä suurempia tavoitteita, ja nimityksen muotoilun kanssa kikkailemalla hän sai järjestettyä itselleen Espanjan valtionpäämiehen arvonimen, jonka hän piti sisällissodan päätyttyä vuonna 1939 aina kuolemaansa asti. Franco kuoli Madridissa marraskuussa 1975.