Sikasota: Järjettömin sota

Vuonna 1859 kaksi maailman mahtivaltiota ajautui yhteen historian järjettömimmistä konflikteista nykyään Yhdysvalloille kuuluvilla saarilla – nälkäisen sian vuoksi.

Nälkäinen sika oli sodan ainoa kuolonuhri.

San Juanin saarilla nykyisessä Washingtonin osavaltiossa oli hedelmällistä viljelymaata ja sankkoja metsiä, joita sekä britit että yhdysvaltalaiset havittelivat itselleen.

Vaikka San Juania ympäröivät alueet oli valtaosin jaettu Britannian ja Yhdysvaltojen kesken sopimuksella vuonna 1846, saaret sijaitsivat harmaalla vyöhykeellä ja molemmat maat katsoivat niiden kuuluvan itselleen.

Brittiläinen kauppakomppania Hudson’s Bay Company oli perustanut San Juanin saaren länsirannikolle lohisavustamoja sekä saaren eteläosaan 4 500 eläimen lammastilan.

Myös yhdysvaltalaiset halusivat hyödyntää saaren mahdollisuudet, ja vuoteen 1859 mennessä saarelle oli muuttanut 18 amerikkalaista uudisasukasta, joilla kaikilla oli Yhdysvaltojen viranomaisten hyväksymä kauppakirja ostamastaan viljelymaasta.

Brittiläiset asukkaat pitivät yhdysvaltalaisia kuitenkin tunkeilijoina, ja naapureiden välit olivat aika ajoin erittäin koleat.

Naapuri ampui sian

  1. kesäkuuta 1859 yhdysvaltalainen maanviljelijä Lyman Cutlar huomasi sian penkovan hänen perunapellollaan. Hän ampui perunoita varastelevan sian sen enempiä empimättä. Sian omistaja, Cutlarin irlantilainen naapuri Charles Griffin, kimpaantui eläimen kohtalosta.

Kun naapurukset eivät päässeet yksimielisyyteen korvauksesta, Hudson’s Bay Companyn palveluksessa ollut Griffin meni brittiläisten viranomaisten pakeille.

He uhkasivat heittää Cutlarin vankilaan, jollei tämä maksaisi siasta vaadittua summaa. Cutlar pyysi suojelua Yhdysvaltojen armeijalta. Apua tulikin nopeasti, ja 27. heinäkuuta San Juaniin saapui 66 yhdysvaltalaissotilasta.

Kun brittiläinen kuvernööri Vancouverissa kuuli Yhdysvaltojen armeijan sekaantuneen asiaan, hän pyysi puolestaan sotilaallista apua. Pian San Juaniin purjehti viisi brittiläistä sotalaivaa.

Valmistautumista sotaan

sekä britit että yhdysvaltalaiset vahvistivat joukkojaan, mutta kumpikaan osapuoli ei katsonut aiheelliseksi ampua ensimmäistä laukausta kiusallisessa konfliktissa.

Pian paikalle tuli myös Britannian itäisen Tyynenmeren ylin komentaja amiraali Robert Lambert Baynes, joka yritti sovitella tilannetta. Hän ei halunnut sotaa heppoisin perustein ja selitti riidanhaluiselle kuvernöörille:

”En aio saattaa kahta mahtavaa valtiota sotaan sikaa koskevan erimielisyyden vuoksi.”

Amiraalin jarruttelusta huolimatta tilanne alkoi kiristyä. Kaksi kuukautta sian ampumisen jäkleen 461 yhdysvaltalaissotilasta odotti täydessä sotavalmiudessa lammasfarmin pohjoispuolella oleviin metsiin pystyttämissään leireissä.

Britit puolestaan pitivät päivittäin sotaharjoituksia, joissa he laukaisivat 52 tykkiään. Sotaharjoitukset olivat suurta hupia turisteille, joita saapui joka päivä paikalle laivalla niitä seuraamaan.

Keisari saneli ratkaisun

Tykistöharjoitukset olivat myös usein brittiläisten ja yhdysvaltalaisten upseerien puheenaiheena heidän tavatessaan yhteisissä jumalanpalveluksissa tai nauttiessaan yhdessä viskiä ja sikareita ikään kuin olisivat taistelutovereita eivätkä vihollisia sodan partaalla.

Parin kuukauden päästä sikavälikohtauksesta tarina kiiri myös Washingtoniin. Presidentti James Buchanan huolestui räjähdysalttiista tilanteesta ja lähetti taitavimman ja kokeneimman kenraalinsa Winfield Scottin San Juaniin neuvottelemaan brittien kanssa.

Kenraali ehdotti, että molemmat valtiot vetäisivät vahvistuksensa pois ja jättäisivät saarille vain osan joukoistaan. Britit suostuivat ehdotukseen.

Sekä Yhdysvaltojen että Britannian joukot miehittivät San Juania seuraavat 12 vuotta. Vuonna 1871 Britannia ja Yhdysvallat siirsivät päätösvallan saariryhmän hallinnasta puolueettomalle tuomarille, Saksan keisarille Vilhelm I:lle. 21. lokakuuta 1872 keisari antoi tuomionsa Yhdysvaltojen hyväksi, ja saman vuoden marraskuussa brittijoukot vetäytyivät San Juanista.

Rauha laskeutui lopulta saarille, jotka nykyään tunnetaan lähinnä yhden nälkäisen sikaraukan hengen vaatineesta sodasta.