Prinssin ääntä jäljitellen Yoshiteru huusi vihollisarmeijalle niin, että kaikki varmasti kuulivat:
”Luopiot ovat pettäneet minut, jumalatar Amaterasu Oomokamin jälkeläisen ja Go-Daigon, 95. Jimmun jälkeisen keisarin, toisen pojan. Tyydyttääkseni vihani tapan nyt itseni. Katsokaa minua: näytän teille esimerkkiä, miten te, tehtyänne viimeisen tekonne sodassa, itse viillätte mahanne auki!”
Tämän sanottuaan Yoshiteru repi haarniskansa auki ja viskasi sen muurilta alas. Vain silkkihousuihin pukeutuneena hän veti miekkansa esiin.
Kaikki katsoivat nyt häntä. Hän nosti kylmän teräksen kohti vatsaansa ja työnsi sen paljaan ihonsa läpi. Sitten Yoshiteru leikkasi vatsansa auki yhdellä viillolla.
Hän työnsi kätensä mahaansa ja veti sisälmyksensä ulos molemmin käsin ja heitti ne alhaalla olevien sotilaiden päälle. Sitten Yoshiteru tarttui uudelleen miekkaansa kasvoilla pakotettu hymy, asetti sen suuhunsa ja pudottautui sen päälle lopettaakseen elämänsä.
Kaikki piirittävän armeijan sotilaat uskoivat, että prinssi Morinaga oli nyt riistänyt henkensä ja halusivat olla se, joka veisi tämän pään armeijansa päällikölle.
Kukaan ei tiennyt, että oikea prinssi oli livahtanut pakoon jo aikaa sitten.
Näin kerrotaan japanilaisessa kronikassa Murakami Yoshiterun seppukusta vuonna 1333. Hän ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen, joka valitsi kohtalokseen kunniakkaan itsemurhan.
Mikä on seppuku?
Seppuku, jota kutsutaan myös harakiriksi, tarkoittaa kirjaimellisesti ’vatsan viiltämistä auki’.
Siihen voitiin käyttää erilaisia aseita, kuten perinteistä samuraimiekkaa, katanaa, tai hieman lyhyempää wakizashi-miekkaa.
Myöhemmin lyhyempi tantō-veitsi vakiintui kunniakkaan itsemurhan tekoaseena.
Seppukua on kuvailtu tuskallisimmaksi tavasta riistää henkensä. Vatsan haava voi vuotaa verta tuntikausia.
Vaikka seppukun piti osoittaa samurain peräänantamattomuutta ja voimaa, aikojen kuluessa kehitettiin tapoja nopeuttaa kuolemaa.
Miten seppuku tehtiin?
Varhaisimmissa seppuku-rituaaleissa samurai teki kaiken itse, ilman apua.
Leikattuaan mahansa auki veitsellä tai miekalla hän vei aseen joko otsalleen tai suuhunsa ja kaatui sen päälle ja antoi näin itselleen armoniskun.
Samurain tuli viimeisinä hetkinään osoittaa rohkeutta, voimaa ja vihollisen halveksuntaa. Edellä kuvattu Murakami Yoshiterun tapaus on siitä hyvä esimerkki.
Oli tärkeää olla huutamatta kivusta ja säilyttää itsekontrolli viimeiseen asti.
Oliko seppuku itsemurha vai rangaistus?
Vuodesta 1600 lähtien seppukun ympärille syntyi rituaali.
Siihen asti seppuku oli ollut mahdollisuus säilyttää kunniansa kuolemassa, jos oli tehnyt jotakin häpeällistä. Perinteisestä itsemurhasta tuli sitten kunniallinen kuolemanrangaistus samuraille.
Seppuku-rituaali oli huolellisesti valmisteltu ja järjestelmällinen. Mukaan tuli esimerkiksi sekundantti, jonka tehtävä oli antaa armonisku.
Samurai, jonka piti tehdä seppuku, puettiin valkoiseen kimonoon ja hän sai viimeisen aterian ja joi maljan sekundanttinsa kanssa. Usein hän myös kirjoitti niin sanotun kuolinrunon.
Sitten hän paljasti vatsansa, kietoi kankaanpalan tantō-veitsensä terän ympäri ja iski veitsen vatsaansa ja viilsi vasemmalta oikealle.
Tämän jälkeen samurai painoi päänsä, ja sekundantti iski häntä tarkasti niskaan. Tarkoitus oli yrittää jättää kaulaan kaistale ihoa niin, että pää ei irronnut kokonaan vaan putosi kuolleen syliin.
Samurain vatsaansa tekemä viilto oli näin enemmänkin symbolinen.
Miksi samurai teki seppukun?
Monesti itsemurhaa pidettiin ”parhaana” tapana päästä hengestään.
Ei ollut mitenkään epätavallista, että korkea-arvoiset samurait tekivät seppukun hävittyään taistelun.
Toisin kuin esimerkiksi Euroopassa, tapana ei ollut, että voittaja otti arvokkaita panttivankeja ja vaati heistä lunnaita. Vangitut samurait useimmiten hirtettiin heti taistelun jälkeen, ja teloitustavat muuttuivat ajan mittaan yhä julmemmiksi.
Seppukua käytettiin myös kuolemantuomiona, joka oli vähemmän nöyryyttävä kuin rikoksista teloittaminen mestaamalla tai hirttämällä.
Samurait saattoivat näin kohdata kuolemansa pää pystyssä ja viiltää vatsansa itse.
Seppukua pidettiin siis parempana tapana kuolla kuin tulla kidutetuksi, nöyryytetyksi ja teloitetuksi.
Lisäksi sillä varmistettiin jälkeläisten perintö, sillä teloitetut rikolliset menettivät omaisuutensa. Teloitettujen sotavankien perheet eivät siis saaneet mitään korvausta, kuten muuten oli tapana.
Jotkut rikoksiin syyllistyneet samurait tappoivat siksi itsensä välttääkseen teloittamisen.
Monet samurait tekivät seppukun isäntänsä kuoltua, joko uskollisuuden osoituksena tai koska heidän ainoa tulonlähteensä hävisi isännän myötä eikä heillä siten ollut elämässään enää mitään odotettavissa.
Rituaalinen seppuku hiipui 1800-luvun lopulle tultaessa, kun samurailuokka lakkautettiin ja Japania alettiin voimakkaasti nykyaikaistaa.