Kenraali Sir John Norris oli ollut Englannin maaperällä vasta yhden yön, kun hän tarttui kynään ja paperiin 14. heinäkuuta 1589. Hänen saapumisensa laivalla Plymouthiin edellisenä päivänä merkitsi Englannin historian suurimman laivastokatastrofin päättymistä.
Ainakin 15 000 englantilaista merimiestä ja sotilasta oli kuollut tai vangittu, ja noin 80 laivaa oli menetetty sotaretkellä, jonka piti tuottaa murskatappio arkkiviholliselle Espanjalle.
Norris tiesi, ettei totuus katastrofista – ja roolista, joka hänellä yhtenä sotaretken johtajista oli ollut – saisi koskaan tulla julki. Hän alkoi kirjoittaa päättäväisesti.
"Hänen majesteettinsa kunnian ja maamme maineen vuoksi luotan siihen, ettei teoistamme löydetä mitään moitittavaa", hän kirjoitti kuningattaren luotetuimmalle ministerille, sir Francis Walsinghamille.
"Teille on kunniaksi suojella meitä ja asiaamme", hän kehotti ministeriä.
Norrisin kirjeellä oli kauaskantoiset seuraukset. Hovi ja englantilaiset historioitsijat ottivat vastaan vetoomuksen salata epäonnistuminen kansakunnan ja kuningattaren vuoksi.
Ponnistelut totuuden salaamiseksi onnistuivat niin hyvin, että tarina Englannin armadan nolosta lopusta pysyi piilossa 300 vuotta.
Tässä on koko totuus nöyryyttävästä laivastokatastrofista, josta harva on koskaan kuullut – koska se meni niin pahan kerran pieleen.
Laivakaappari Francis Drake oli yksi tärkeimmistä hahmoista 1580-luvun englantilais-espanjalaisessa yhteenotossa.
Sota oli syttynyt neljä vuotta aiemmin
**Englannin armadan lähettäminen oli vain viimeisin yhteenotto Englannin ja Espanjan välisessä sodassa. Konflikti oli alkanut neljä vuotta aiemmin, kun Englanti uhkasi Espanjan ylivaltaa mantereella.
1585 – Englanti tuki kapinaa
Espanjan Alankomaissa puhkesi kapina espanjalaisia hallitsijoita vastaan, joten englantilaiset käyttivät tilaisuutta hyväkseen heikentääkseen arkkivihollisensa Espanjan asemaa. Joulukuun 10. päivänä englantilaiset joukot saapuvat Alankomaiden rannikolle valmiina tukemaan kapinallisia.
1587 – Drake sytytti laivoja tuleen
Merisankari Francis Drake hyökkäsi espanjalaisen laivaston kimppuun Cádizin edustalla, kun se valmistautui hyökkäämään Englantiin. Paljon espanjalaisia aluksia paloi poroksi. Tapauksesta tuli Englannissa tunnettu nimellä "Espanjan kuninkaan parran polttaminen", ja hyökkäys viivästyi vuodella.
1588 – Espanjan hyökkäys epäonnistui
Espanjalainen 150 aluksen laivasto – Espanjan armada – purjehti kohti Englantia tavoitteenaan syrjäyttää Elisabet I. Englantilaiset onnistuivat ajamaan espanjalaiset pakosalle, ja taisteluissa ja myrskyissä tuhoutui 44 espanjalaisalusta.
Hyökkäämällä piti hyödyntää heikkous
Ennen retkikunnan lähtöä keväällä 1589 Englannissa vallitsi optimistinen tunnelma. Edellisenä vuonna englantilaiset olivat kukistaneet Espanjan armadan – valtavan laivaston, jonka Espanjan kuningas Filip II oli lähettänyt syrjäyttämään Englannin kuningattaren Elisabet I:n.
Espanja menetti 44 alusta – lähes puolet laivastostaan. Ja useimmat niistä aluksista, jotka selvisivät koettelemuksesta, olivat pahoin vaurioituneita. Elisabetille Espanjan epäonni tarjosi ainutlaatuisen tilaisuuden. Nopea hyökkäys vaurioituneita aluksia vastaan voisi tuhota koko Espanjan laivaston.
Englantilaiset odottivat voivansa heikentää espanjalaisia entisestään aloittamalla kapinan Espanjan hallitsemassa Portugalissa, kunhan laivat saataisiin pois pelistä. Filip II:lla oli kilpaileva ehdokas Portugalin valtaistuimelle: aatelismies Anton, yhden maan entisen kuninkaan pojanpoika.
Monarkit halusivat murskata toisensa
Elisabet I
Luonne: Elisabet omistautui roolilleen kuningattarena ja näytti harvoin tunteitaan. Hän teki päätöksiä vasta huolellisen harkinnan jälkeen.
Valtakunta: Englannissa vallitsi 1500-luvulla rauha ja taloudellinen vauraus. Esimerkiksi Amerikkaan suuntautuneet tutkimusretket korostivat maan asemaa eurooppalaisena suurvaltana.
Tavoite: Elisabetin päätavoitteena oli murskata Espanja ja tehdä Englannista Euroopan hallitseva merivoima, jolla olisi kyky hallita merentakaisia alueita.
Filip II
Luonne: Filip oli ennen kaikkea huolissaan kuninkaallisesta kunniasta. Yksityisesti hän oli viileä ja etäinen. Hän oli vahvasti uskonnollinen ja vainosi katolilaisuuden vihollisia armotta.
Valtakunta: Espanja oli 1500-luvulla Euroopan mahtavin valtio, jolla oli valtavat alueet Uudessa maailmassa. Amerikoista saatu hopea ja kulta toivat valtavia tuloja.
Tavoite: Kuninkaan tavoitteena oli alistaa Englanti ja murskata kilpailija Elisabet. Toinen harras toive oli levittää katolilaisuutta koko maailmaan ja myös Englantiin.
Anton asui maanpaossa Englannissa, ja Elisabet päätti liittää hänet retkikuntaan. Kuningatar oli varma, että portugalilaiset nousisivat kapinaan Espanjan ylivaltaa vastaan, jos Anton marssisi englantilaisten sotilaiden mukana.
Suunnitelmansa toteuttamiseksi kuningatar kokosi noin 180 laivan ja yli 27 000 sotilaan vahvuisen joukon, joka oli Englannin kaikkien aikojen suurin laivasto.
Merisankari ja laivakaappari Sir Francis Drake komensi aluksia, ja kokenut kenraali Sir John Norris johti sotilaita. Laivasto lähti Englannista kohti Espanjaa 28. huhtikuuta 1589.
Naiset pakottivat englantilaiset perääntymään
Englannin Armadan ensimmäinen kohde oli Santanderin satamakaupunki Espanjan pohjoisrannikolla, jonne monet vaurioituneet espanjalaiset sota-alukset olivat ankkuroituneet. Tuntemattomista syistä – mahdollisesti tuuli- ja sääolosuhteista johtuen – Drake otti kuitenkin kurssin kohti La Coruñan satamakaupunkia lännempänä.
Sinne englantilaiset saapuivat neljäs toukokuuta. Sotilaat nousivat maihin, ja Drake onnistui tuhoamaan tykeillä kaksi suurta sota-alusta ja 13 pienempää alusta.
Norrisin miehet ryhtyivät sitten asettamaan ruutilatausta yhteen muurin torneista räjäyttääkseen tiensä kaupunkiin. Espanjalaiset olivat kuitenkin tukeneet tornia tornia maavalleilla kaupunkiin päin olevalla puolelta.
"Jumala halusi, että tornin tukeminen pakotti ruutilatauksen räjähtämään ulospäin ja tappamaan 300 vihollista", kirjoitti espanjalainen aikalaislähde.
"Miehemme pyyhkäisivät heidän leirinsä läpi tappaen ja haavoittaen ihmisiä." Espanjalainen silminnäkijä kertoi taisteluista Lissabonin edustalla.
Englantilaiset eivät luovuttaneet, mutta kun sotilaat lähestyivät jälleen kaupungin muureja, heitä kohtasi espanjalaisten sotilaiden lisäksi toinenkin vihollinen:
"Naiset ja nuoret menivät innolla kaupungin vaarallisimpiin paikkoihin kantaen mukanaan kiviä, joita he viskoivat vihollista kohti."
Hyökkäykset koettelivat ankarasti englantilaisia sotilaita, jotka "saivat musketinlaukauksista osumia ja muureilta heitetyistä kivistä ruhjeita ja mustelmia siinä määrin, että niitä oli mahdotonta kestää", kuten englantilainen kontra-amiraali William Fenner kirjoitti hyökkäyksestä.
Kahden viikon taistelujen jälkeen englantilaisten oli luovuttava kaupungin valtaamisesta. He olivat siihen mennessä menettäneet 1 500 miestä. Laivasto lähti La Coruñasta aikaisin aamulla 19. toukokuuta.
Paikallisten toivottiin muonittavan armeijaa
Alukset matkasivat etelään ja kiinnittyivät Penicheen noin 80 kilometriä Portugalin pääkaupungista Lissabonista pohjoiseen. Siellä joukko jakaantui kahtia.
Norris aikoi marssia sotilaidensa kanssa maitse kohti pääkaupunkia, kun taas Drake valmistautui purjehtimaan laivastollaan Lissaboniin ja saartamaan kaupungin sataman sisäänkäynnin.
Kun saarto olisi toteutettu, Drake ryöstäisi ohikulkevia aluksia ja – Norrisin joukkojen saavuttua – purjehtisi Lissabonin satamaan, tulittaisi kaupunkia tykeillä ja laskisi joukkonsa maihin.
Johtajat sopivat, että jos suunnitelma ei onnistuisi, he kokoontuisivat uudelleen Cascaisin satamakaupungissa Portugalin pääkaupungin länsipuolella.
”Harva pääsi pakoon espanjalaista ratsuväkeä, joka ajoi heitä takaa ja tappoi uupuneet sekä sairaat." Portugalilainen silminnäkijä englantilaisten vetäytymistä Lissabonista.
Norris aloitti 28. toukokuuta marssin Lissaboniin aatelismies Anton rinnallaan, ja molemmat miehet olivat hyvillä mielin. He arvelivat, että tyytymättömät portugalilaiset ottaisivat heidät lämpimästi vastaan.
Samasta syystä armeija toi mukanaan vain vähän tarvikkeita. Aikeena oli elää sillä, mitä portugalilaiset heille antaisivat. Se oli huono suunnitelma, kuten kävi ilmi.
"Suurin osa armeijan läpikulkualueilla asuvista ihmisistä oli kadonnut vieden suurimman osan kotiensa tarpeista mukanaan, joten englantilaiset näkivät nälkää ja kuolivat", kirjoitti eräs portugalilainen silminnäkijä.
Kapina ei koskaan puhjennut
Kesäkuun kolmannen päivän aamuna uupuneet ja nälkäiset englantilaiset saapuivat Lissaboniin. Monet kärsivät ripulista ja oksentelusta, sillä kova jano oli ajanut heidät juomaan likaisista juomapaikoista.
Norris pysyi optimistisena. Vaikka maaseutuväestö ei ollut auttanut heitä, hän odotti, että Lissabonin asukkaat kapinoisivat Antonin puolesta.
Kapinaa ei kuitenkaan syntynyt. Sen sijaan hyvin valmistautuneet espanjalaiset hyökkäsivät keskipäivällä englantilaisen armeijan kimppuun. He olivat hädin tuskin ehtineet pystyttää leirinsä.
Filip II:n joukot kukistivat englantilaiset, kun nämä saapuivat Espanjan hallitsemaan Lissabonin kaupunkiin.
Englannin laivaston hyökkäys epäonnistui
Englannin historian suurin sotalaivasto purjehti Plymouthista 28. huhtikuuta 1589. Kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin sotajoukko oli kukistettu ja Englannin unelma Espanjan murskaamisesta sammui.
1) Plymouth, 28. huhtikuuta
Laivasto, johon kuului noin 180 laivaa ja yli 27 000 sotilasta, lähti liikkeelle Englannista. Sir Francis Drake johti laivastoa, ja Sir John Norris komensi sotilaita.
2) La Coruña, 4. toukokuuta
Englantilaiset tuhosivat useita aluksia, mutta kun he yrittivät vallata kaupungin, sen puolustajat – joihin kuului naisia ja lapsia – pakottivat heidät vetäytymään.
3) Peniche, 26. toukokuuta
Laivat ankkuroituvat Penichen kaupungin edustalle. Kaksi päivää myöhemmin Norris ja hänen sotilaansa aloittivat 80 kilometrin marssin etelään Lissaboniin.
4) Lissabon, 3. kesäkuuta
Armeija saapui Lissaboniin, jossa Norris toivoi voivansa lietsoa kapinaa, mutta kukaan kaupungissa ei liity engantilaisten joukkoihin, ja he kärsivät raskaita tappioita. Kaksi päivää myöhemmin Norris vetäytyi kohti Cascaisin kaupunkia.
5) Cascais, 6. kesäkuuta
Norris miehineen saapui Cascaisiin, jossa Drake odotti laivastonsa kanssa. Hankalien tuuliolosuhteiden vuoksi englantilaiset pääsivät purjehtimaan vasta 18. kesäkuuta.
6) Portugalin rannikon edustalla, 19. kesäkuuta
Espanjalaiset kaljaasit hyökkäsivät ja aiheuttivat suuria tappioita englantilaiselle laivastolle. Vain 102 laivaa 180:stä palasi kotiin, ja ainakin 15 000 englantilaista merimiestä ja sotilasta kuoli tai päätyi vankeuteen.
"Miehemme pyyhkäisivät heidän leirinsä läpi tappaen ja haavoittaen ihmisiä niin raivokkaasti, että melske kuului kauas. Tuntui kuin koko maailma olisi liittoutunut vihollistamme vastaan", eräs espanjalainen silminnäkijä kirjoitti riemuiten.
"Linnan tykistö oli erittäin tehokas vihollisen leiriä vastaan ja tuotti paljon vahinkoa", espanjalaisjoukkojen päivän raportissa luki.
Pimeän laskeutuessa espanjalaiset vetäytyivät. Englantilaiset sotilaat olivat taistelleet urheasti, mutta Norris tajusi, että piiritys oli selvästi toivoton. Seuraavana päivänä hän määräsi kuolleet haudattaviksi. Sitten oli vain saatava elossa olevat sotilaat kotiin.
Kotimatka maksoi tuhansien hengen
Perääntyminen alkoi pimeyden turvin hieman ennen puoltayötä viides kesäkuuta, mutta espanjalaiset olivat valmiina.
”Harva pääsi pakoon espanjalaista ratsuväkeä, joka ajoi englantilaisia takaa ja tappoi uupuneita sekä sairaita, jotka eivät pysyneet vauhdissa", kirjoitti portugalilainen silminnäkijä.
Takaa-ajosta huolimatta Norris ja muu armeija onnistuivat taistelemaan tiensä Cascaisiin. Siellä Drake odotti saatuaan tietää, että englantilaisten hyökkäys oli epäonnistunut. Tuulet olivat kuitenkin epäsuotuisat, ja kesti useita päiviä ennen kuin englantilaiset alukset pääsivät lähtemään satamasta.
Englantilaiset olivat lähteneet Cascais'sta 18. kesäkuuta, ja seuraavana päivänä espanjalaiset kaljaasit hyökkäsi englantilaista laivastoa vastaan Lissabonin edustalla.
Vuonna 1588 englantilaiset murskasivat mahtavan espanjalaisen armadan. Seuraavana vuonna espanjalaiset kukistivat vähemmän tunnetun englantilaisen armadan.
Englantilaisten oli vaikea puolustautua nopeita kaljaaseja vastaan. Ne oli aseistettu tehokkailla ja tarkoilla tykeillä, jotka tuottivat viholliselle suurta vahinkoa. Espanjalaiset upottivat tai kaappasivat yhdeksän suurta ja kaksi pienempää englantilaista alusta.
"Tämä oli Jumalan teko, sillä hän halusi riistää näiltä harhaoppisilta heidän ylpeytensä", kirjoitti kaljaasien ylipäällikkö kirjeessään Filipille 20. kesäkuuta.
Hyökkäyksessä englantilaisten laivasto hajosi sinne tänne, ja monet alukset ajoivat karille ja haaksirikkoutuivat. Sairaudet ja yleinen uupumus olivat heikentäneet englantilaisia merimiehiä ja sotilaita niin paljon, että paluumatkalla heitä menehtyi joukoittain.
Yli 15 000 miestä ja lähes 80 englantilaista laivaa ei palannut koskaan kotiin, kertoi Englannin virallinen raportti.
Totuus salattiin
Norris palasi Englantiin 13. heinäkuuta. Seuraavana päivänä hän istuutui kirjoituspöytänsä ääreen, ja hänen vetoomukseensa maansa maineen ja kuningattaren kunnian pelastamiseksi vastattiin korkeimmalta taholta.
Muutamassa viikossa julkaistiin pamfletteja ja muita kirjoituksia, joissa kerrottiin vuolaasti englantilaisten urheudesta ja menestyksestä, kun he olivat aiheuttaneet raskaita tappioita espanjalaisille. Sotaretken epämiellyttävät yksityiskohdat – eikä vähiten tappioluvut – sivuutettiin vaikenemalla.
Kapteeni Anthony Wingfieldin kirja Englannin armadasta levitti valhetta, jonka mukaan englantilaisten hyökkäys oli suuri menestys.
Tärkein teksti, kapteeni Anthony Wingfieldin kirjoittama "A True Coppie of a Discourse", käännettiin latinaksi, jotta englantilaisten versio sotaretkestä leviäisi koko Eurooppaan.
Kukaan ei maininnut sitä tosiasiaa, että Espanjan laivasto hallitsi maailman valtameriä seuraavat 50 vuotta englantilaisten nuollessa haavojaan. Vasta yli 300 vuotta myöhemmin – 1800-luvun lopulla – historioitsijat alkoivat kaivaa arkistoja ja paljastivat totuuden Englannin laivaston suurimmasta tappiosta.
Englannin Armada saattoi hävitä sodan maalla ja merellä, mutta propagandasodan englantilaiset voittivat mennen tullen.