Ruotsi vei Tanskalta Norjan

Talvella 1813–14 Tanska ja Ruotsi olivat päätyneet Napoleonin sodissa eri puolille, mutta oikeastaan viimeinen taistelu maiden välillä käytiin siitä, kuka saisi hallita Norjaa.

Talvella 1813–14 Tanska ja Ruotsi olivat päätyneet Napoleonin sodissa eri puolille, mutta oikeastaan viimeinen taistelu maiden välillä käytiin siitä, kuka saisi hallita Norjaa.

Historic Images/Imageselect & Shutterstock

Ruotsalaiset saavuttivat tanskalaiset pienessä Bornhövedin kylässä noin 20 kilometriä Lyypekistä pohjoiseen.

Kello oli noin kolme iltapäivällä 7. joulukuuta 1813, ja pimeys oli pian laskeutumassa hyisen maiseman ylle.

Ruotsin joukoissa oli noin 700 sotilasta, joista pääosa oli skånelaisia ratsumiehiä.

Tanskalaisia, jotka olivat vetäytymässä pohjoiseen kohti Jyllantia, oli paljon enemmän, noin kaksituhatta, ja heitä komensi François Lallemand, yksi Napoleonin parhaista kenraaleista.

Joukot koostuivat pääosin tanskalaisista jalkaväkisotilaista ja jääkäreistä, mutta mukana oli myös puolalaista ratsuväkeä viirein koristeltuine peitsineen.

”Kaikki kuulat viuhuivat päämme yli.” Ruotsalainen husaari Tanskan ja Ruotsin välisessä taistelussa Bornhövedissä 1813

Tanskalaiset jääkärit asettuivat asemiin marssitien reunaan aidan taakse suojaamaan perääntyviä joukkoja, ja tarkka-ampujat ryhmittyivät maavallien ja tuuheiden orapihlajapensaiden taakse.

Viisi tykkiä ja haupitsi vietiin myös asemiin.

Viimeisenä Tanskan jälkijoukoissa tulleet puolalaiset ratsumiehet olivat ensinnä ruotsalaisia vastassa.

Tykit suunnattiin liian korkealle

Ruotsalaiset husaarit lähtivät hyökkäykseen täyttä vauhtia miekat tanassa ja hajottivat Tanskan jälkijoukot.

Tanskalaiset ampuivat heitä tykeillään mutta arvioivat etäisyyden väärin ja tähtäsivät liian ylös, ja samoin teki Tanskan jalkaväki kivääreillään.

”Kaikki kuulat viuhuivat päämme yli”, ruotsalainen husaari sanoi myöhemmin.

Bornhövedin taistelu vuonna 1813 oli viimeinen suuri taistelu Tanskan ja Ruotsin välillä.

© Historic Images/Imageselect

Lopulta tanskalaiset onnistuivat kuitenkin ampumaan vihollista kartessiammuksilla, joiden sisällä oli metallinkappaleita ja hauleja, ja ammukset pysäyttivät useita ruotsalaisten ratsusotilaita.

Ruotsalaiset kuitenkin rynnivät eteenpäin, ja seurasi raivoisa taistelu.

Ruotsalaiset ohjasivat hevosensa suoraan kohti tanskalaisten tykkejä ja iskivät miekoillaan kaikkea, mitä eteen tuli.

Tanskan jalkaväki asettui tiiviisiin muodostelmiin mutta ei mahtanut mitään raivokkaalle hyökkäykselle.

Ruotsalaiset jatkoivat tietä pitkin Bornhövedin kylään, jossa he ottivat yhteen hautausmaalle asemiin asettuneen tanskalaispataljoonan kanssa.

Sitä seurasivat ankarat lähitaistelut kylän kapeilla kaduilla sapelein, pistoolein ja pistimin.

Yksi husaariyksikkö ratsasti eteenpäin läpi Bornhövedin suoraan kohti yllätystä.

Kaupungin toisella puolella odotti Tanskan komentaja, Hessenin prinssi Fredrik, noin 4 000 sotilaan kanssa.

Hän antoi tykistölleen käskyn ampua, ja ruotsalaiset joutuivat pakenemaan ankarassa tulituksessa.

Vuonna 1809 näytti siltä, että Tanskan Fredrik VI:stä tulisi pohjoismaisen unionin kuningas.

© Bruun Rasmussen

Ruotsi ja Tanska olivat alituiseen tukkanuottasilla

Ruotsin ja Tanskan suhteet paranivat hieman 1700-luvulla, mutta vuonna 1788 vanhat kiistakumppanit sotivat taas.

1788

Ruotsi aloitti sodan itänaapuriaan Venäjää vastaan, ja Tanska liittyi venäläisten puolelle.

1794

Tanska ja Ruotsi solmivat puoluettomuussopimuksen.

1807

Britit pommittivat Kööpenhaminaa, ja Tanska liittoutui sen jälkeen Ranskan kanssa.

1808

Venäjä hyökkäsi Ruotsille kuuluvaan Suomeen, ja Tanska julisti sodan Ruotsille.

1809

Upseerit syöksivät Ruotsin Kustaa IV Aadolfin vallasta.

1810

Jean-Baptiste Bernadottesta tuli Ruotsin kruununperillinen.

1813

Ruotsin joukot valloittivat Tanskalle kuuluvan Schleswig-Holsteinin. Ruotsi ja Tanska kävivät viimeisen suuren taistelunsa Bornhövedissä.

1814

Ruotsi sai Tanskalta Norjan Kielin rauhassa.

Viimeinen kaksintaistelu

Tanskan ja Ruotsin joukkojen yhteenotto Bornhövedissä oli viimeinen suuri taistelu maiden välisessä sotahistoriassa.

Aiempien aikojen kenttätaisteluihin verrattuna taistelu oli kuitenkin pienehkö.

Varsinainen taistelu oli ohi alle tunnissa, ja sen tappiot olivat noin sata kuollutta ja loukkaantunutta.

Toisin kuin 1600-luvun suurissa sodissa, Ruotsi ei myöskään toteuttanut vuoden 1813 sotaretkellä järjestelmällisiä hyökkäyksiä Tanskan siviiliväestöä vastaan.

Ruotsin ja Tanska olivat vanhoja vihollisia, mutta niiden suhteet olivat vähitellen lientyneet 1700-luvulla.

Tanskan kuninkaat olivat luopuneet toivosta valloittaa Skåne takaisin, ja sen sijaan he olivat vahvistaneet otettaan Norjasta ja Schleswig-Holsteinista.

Ruotsille taas Venäjästä oli tullut uusi päävihollinen Pultavassa koetun katastrofaalisen tappion jälkeen.

Lientymisestä huolimatta vanhat kaunat ja epäluulot Tanskan ja Ruotsin välillä kytivät yhä pinnan alla.

Yksi ikuinen kiistan aihe oli Norja, joka oli ollut liitossa Tanskan kanssa Kalmarin unionin päivistä asti.

1700-luvulla norjalaiset olivat kuitenkin alkaneet unelmoida itsenäisestä valtiosta.

Kehitys huolestutti Tanskan hallitusta, jolla oli Kaarle XII:n sotaretki Norjaan vuonna 1718 vielä melko tuoreessa muistissa.

Ruotsissa ”teatterikuningas” Kustaa III elätteli 1700-luvun puolivälin jälkeen ajatusta Kaarle XII:n suunnitelmien viemisestä loppuun, ja siksi hän piti yhteyttä Norjassa toimiviin ryhmiin, jotka halusivat Norjan irtautuvan Tanskasta.

Vuonna 1788 Kustaa III lähti kuitenkin sotaan Venäjää vastaan, ja Venäjän kanssa liitossa ollut Tanska julisti sodan Ruotsille.

Kustaa III vastasi propagandakampanjalla, jonka tarkoitus oli herättää vanha tanskalaisviha henkiin, ja nostattaakseen taisteluintoa hän kävi muun muassa Taalainmaalla muistuttamassa talonpoikia 1500-luvulla tanskalaisia
vastaan käydyistä suurista sodista.

© Svante Ström

Suomi joutui tsaarin alle

Ruotsin menetettyä Suomen vuonna 1809 Suomesta tuli Venäjän suuriruhtinaskunta, jonka hallitsija oli Venäjän tsaari.

© Svante Ström

Ruotsin sotaonni vaihteli

Ruotsi menetti Suomen Venäjälle vuonna 1809, mutta viisi vuotta myöhemmin se sai Tanskalta Norjan Kielin rauhansopimuksen nojalla.

© Svante Ström

Norjaa vietiin

Norjalaisten mielipidettä ei kysytty, kun maa siirtyi Tanskalta Ruotsille. Norjassa seurasi vähäisiä kapinoita uutta vallanpitäjää vastaan, mutta ne kukistettiin nopeasti.

© Svante Ström

Tanskasta tuli häviäjä

Tanskalle kävi huonosti Napoleonin sodissa. Se joutui antamaan Norjan Ruotsille ja sai sen sijaan Ruotsin Pommerin ja Rügenin Pohjois-Saksasta.

Britit pommittivat Kööpenhaminaa

Kaikesta uhoamisesta huolimatta sota ei saanut kunnolla tuulta alleen.

Tanska-Norjan 10 000 sotilaan vahvuinen armeija kyllä ylitti rajan Bohusläniin 24. syyskuuta 1788, mutta alle kuukauden kuluttua maat jo solmivat aselevon ja tanskalaiset vetivät joukkonsa pois.

Seuraavana vuonna Tanska julistautui puolueettomaksi, ja jännitykset maiden välillä lievenivät taas.

Vuonna 1794 Ruotsi ja Tanska solmivat puolueettomuussopimuksen yhteisen ulkomaankaupan turvaamiseksi, ja niiden sotalaivat alkoivat partioida yhdessä Pohjanmerellä.

1790-luvulla etenkin Tanskan kauppa kukoisti. Olosuhteet maailman merillä huononivat kuitenkin Britannian ja Ranskan välisen konfliktin vuoksi.

Tanska pysytteli puolueettomana Napoleonin sotien ensimmäisinä vuosina, mutta britit pelkäsivät, että Ranska valloittaisi Tanskan ja saisi käyttöönsä sen vahvan laivaston.

Syyskuussa 1807 britit pommittivat Kööpenhaminaa ja ottivat haltuunsa Tanskan laivaston.

© DEA/G. Daglig Orti/Getty Images

Estääkseen sen Britannia alkoi valmistella hyökkäystä Tanskaan.

Syyskuussa 1807 britit pommittivat Kööpenhaminaa ja ottivat haltuunsa koko Tanskan laivaston.

Sen seurauksena Tanskan kuningas Fredrik VI päätti liittoutua Napoleonin Ranskan kanssa.

Yksi Ranskan keisarin ensimmäisistä vaatimuksista oli, että Tanskan piti varustautua sotaan Ruotsia vastaan.

© Armémuseum, Stockholm

Ratsuväki suosi sapeleita

Ruotsin ja Tanskan ratsuväet käyttivät sapelia, joka oli tullut Eurooppaan 1300-luvulla mongolien ja tataarien mukana ja korvannut suoran miekan ratsuväen tärkeimpänä aseena 1700-luvulla.

Armémuseum, Stockholm

© Armémuseum, Stockholm

Kiväärillä oli pitkä kantomatka

Piilukkokiväärissä oli rihlattu piippu, ja se oli tarkempi kuin sileäpiippuiset musketit.

Ase oli lyhyempi ja kevyempi kuin aiemmat kiväärit, ja sitä käyttivät etenkin jääkärit ja tarkka-ampujat.

Armémuseum, Stockholm

© Armémuseum, Stockholm

Kartussi teki pahaa jälkeä

Lieriömäinen tykinammus, joka oli täytetty esimerkiksi nauloilla tai kartessihauleilla, oli tarkoitettu elävää maalia vastaan.

Sen räjähtäessä sisus levisi jopa sadan metrin säteelle.

Armémuseum, Stockholm

Ruotsin kuningas vihasi Napoleonia

Ruotsille ei käynyt yhtään paremmin.

Itsepäinen Kustaa IV Aadolf vihasi Napoleonia leppymättömästi ja vei valtionsa Ranskaa vastaan epäonniseen sotaan, jota kesti vuoteen 1807.

Samana vuonna Venäjä solmi rauhan Ranskan kanssa usean vuoden sotimisen jälkeen, minkä jälkeen se alkoi valmistella hyökkäystä Ruotsiin. 21. helmikuuta 1808 valtava venäläisarmeija ylitti rajan Ruotsille kuuluneeseen Suomeen.

Muutamaa viikkoa myöhemmin myös Tanska julisti sodan Ruotsille.

Kustaa IV Aadolf joutui yhtäkkiä pinteeseen kahden rintaman väliin.

Britannian merisaarto Napoleonin sotien aikaan johti Norjassa nälänhätään.

© Mariano Garcia/Imageselect

Tuhansia norjalaisia kuoli nälkään

Tanskan prinssi Kristian August, josta tuli myöhemmin Ruotsin kruununperillinen, oli oleskellut Norjassa vuodesta 1804, ja Ruotsin vastaisen sodan aikana hän oli Norjan valtionhoitajana maan sotilaallinen ja poliittinen johtaja.

Kun brittilaivasto käynnisti merisaarron Tanskaa vastaan, erityisesti Norja kärsi.

Britit takavarikoivat kolmasosan maan kauppalaivoista, ja loput pakotettiin jäämään satamaan. Norjan merenkulku pysähtyi täysin.

Saarto esti viljantuonnin ja johti vakavaan elintarvikepulaan ja nälänhätään. Tyytymättömyys tanskalaishallintoon lisääntyi.

Vuonna 1810 Kristian August nimitettiin Ruotsin kruununperilliseksi.

Hänen unelmansa oli luoda skandinaavinen unioni yhdessä Tanskan kuningashuoneeseen kuuluvien sukulaistensa kanssa, mutta hän kuoli jo puolisen vuotta myöhemmin vuonna 1810.

Ranskalaisesta Ruotsin kruununperijä

Tanska varusti ranskalaisen amiraalin Jean-Baptiste Bernadotten komennukseen noin 36 000 sotilaan armeijan, jonka oli määrä nousta maihin Ruotsiin Skånessa.

Tanskalaiset lähettivät Juutinrauman salmen yli ilmapalloja levittämään propagandalehtisiä, joissa selitettiin ruotsalaisille, miksi Pohjolan kolme kruunua itse asiassa kuuluivat perustellusti Tanskan Fredrik VI:lle.

Hyökkäys karahti kuitenkin kiville, kun brittiläinen laivasto-osasto saapui Tanskan vesille ja esti maihinnousun.

Liittoutuneiden valloitusarmeijan uhka sai Ruotsin kuitenkin sitomaan joukkonsa Etelä-Ruotsin puolustukseen.

Näin tanskalaiset myötävaikuttivat siihen, että Ruotsi menetti Suomen Venäjälle.

Maaliskuussa 1809 tyytymättömät upseerit syöksivät Kustaa IV Aadolfin vallasta, ja Ruotsin valtaistuin oli yhtäkkiä tyhjä.

Puhuttiin jopa pohjoismaisen unionin solmimisesta Fredrik VI:n alaisuuteen, mutta kruunu päätyikin sen sijaan Kustaa Aadolfin sedälle, ikääntyvälle Kaarle-herttualle.

Koska Kaarlella ei ollut lapsia, tarvittiin uusi kruununperillinen. Valinta osui tanskalaiseen prinssiin Kristian Augustiin, joka oli myös Norjan valtionhoitaja.

Prinssi, jota Ruotsissa kutsuttiin Kaarle Augustiksi, oli kuitenkin sairaalloinen, ja hän kuoli yhtäkkiä kesken sotaharjoituksen toukokuussa 1810.

Ruotsalaisten oli löydettävä jälleen uusi kruununperijä.

Tällä kertaa he valitsivat Jean-Baptiste Bernadotten, ranskalaisen upseerin, joka oli vain pari vuotta aiemmin valmistellut Skånen valtausta.

Ruotsissa hän sai nimen Karl Johan eli suomalaisittain Kaarle Juhana.

Valinnan taustalla oli myös Ruotsin toive Suomen takaisinvaltauksesta, sillä entisenä Napoleonin armeijan marsalkkana Bernadottella oli paljon kokemusta taistelemisesta Venäjää vastaan.

Bernadottella oli kuitenkin muita suunnitelmia, ja hän neuvottelikin yllättäen rauhan Venäjän kanssa ja sai näin Venäjältä tukea Norjan-valtausaikeilleen.

Viikinkien saavutukset alettiin 1800-luvulla nähdä esimerkkinä erityisestä skandinaavisesta kansanluonteesta.

© Shutterstock

Vanhoista vihollisista tuli veljeskansat

Vuosisatojen vihanpito muuttui 1800-luvulla yhteenkuuluvaisuuden tunteeksi.

Lukuisista sodista ja kiukkuisesta propagandasta huolimatta ruotsalaisten ja tanskalaisten välillä on aina ollut myös lämpimiä tunteita.

Ajatuksella skandinaavisista veljeskansoista on siis pitkät juuret, mutta 1800-luvulla siitä kehittyi poliittinen ideologia.

Ruotsin ja Tanskan kutistuessa merkityksettömiksi pikkuvaltioiksi Euroopan periferiassa runoilijat ja älymystö molemmissa maissa alkoivat vaalia ajatusta Pohjolan menneistä suuruuden ajoista.

Viikingeistä ja aasajumalista tuli suurta muotia, ja alettiin puhua erityisestä pohjoismaisesta tai skandinaavisesta ”kansanluonteesta”. Yhteisen identiteetin ideaalilla oli myös poliittisia seurauksia.

Esimerkiksi kun Tanska joutui sotaan Preussia vastaan vuonna 1848, Ruotsin kuningas Oskar I lähetti apuun ruotsalais-norjalaisia joukkoja, jotka eivät kuitenkaan koskaan taistelleet.

Kun Preussi ja Itävalta hyökkäsivät Tanskaan 18 vuotta myöhemmin, Ruotsin uusi kuningas Kaarle XV halusi tarjota Tanskalle sotilaallista tukea, mutta Ruotsin valtiopäivät kumosi aikeen.

Norja päätyi sotasaaliiksi

Mantereella suurvallat varustautuivat sillä välin viimeiseen taisteluun Napoleonia vastaan.

Kaarle Juhanan ansiosta Ruotsista oli tullut nyt merkittävä toimija Ranskan-vastaisessa liittoumassa, mutta Tanska joutui puolestaan vielä tukemaan Ranskan keisaria.

Kaarle Juhana sai komentoonsa niin sanotun pohjoisen armeijan ja oli joukkoineen mukana muun muassa 16.–19. lokakuuta 1813 merkittävässä Leipzigin taistelussa, jonka Napoleon hävisi.

Taisteluun osallistui kaikkiaan 600 000 sotilasta, ja se oli suurin taistelu Euroopassa ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Voiton jälkeen Euroopan suurvallat näyttivät vihreää valoa Ruotsin sotilasoperaatiolle Tanskaa vastaan.

Kaarle Juhanan armeijan marssiessa kohti pohjoista tanskalais-ranskalainen rintama Pohjois-Saksassa murtui.

Ruotsalaiset ajoivat perääntyviä tanskalaisia takaa, kunnes he lopulta kävivät hyökkäykseen Bornhövedissä.

Kaarle Juhanan joukot miehittivät Schleswig-Holsteinin, mikä asetti Tanskan Fredrik VI:n ahtaalle.

  1. ja 15. tammikuuta välisenä yönä 1814 Tanska ja Norja solmivat Kielissä rauhansopimuksen, ja Norja siirtyi Ruotsille parilla kynänvetäisyllä.

Norjalaiset protestoivat, mutta vuonna 1814 käydyn lyhyen sodan jälkeen muodostettiin Ruotsin ja Norjan välinen unioni, jota kesti vuoteen 1905.

Siihen loppuivat sodat Pohjoismaiden välillä, ja pian poliitikot ja runoilijat niin Tanskassa kuin Ruotsissakin alkoivat puhua vanhoista perivihollisista ”veljeskansoina”.