Temppeliritarit: tästä kaikki alkoi
Temppeliritarit-nimellä tunnetun ritarikunnan historia alkoi, kun Jerusalemissa kaksi ranskalaista ritaria, Hugues de Payns ja Geoffrey de Saint-Omer, päättivät tehdä jotain väkivallalle ja ryöstöille, jotka piinasivat kristittyjä pyhiinvaeltajia matkalla Pyhään kaupunkiin.
Vuonna 1119 kaupunki oli kristittyjen käsissä, ja monet ritarit ja ristiretkeläiset olivat palanneet kotiin Eurooppaan.
Jerusalemiin oli jäänyt vain noin 300 kristittyä ritaria ja 2 000 jalkaväkisotilasta, mikä riitti järjestyksen ylläpitoon kaupungin kaduilla, mutta ei partiointiin teillä muurien ulkopuolella.
Alueen värikäs menneisyys ja nuoren ristiretkivaltion vähäinen sotilasvoima tekivät Jerusalemin ympäristöstä maantierosvojen, palkkamurhaajien ja rikollisjoukkojen onnenmaan.
Niin ristiretki- kuin muslimiarmeijoistakin liittyi sopeutumattomia paikallisiin rosvojoukkoihin, jotka elivät ryöstäen maahan virtaavia kristittyjä pyhiinvaeltajia.
Nämä olivat miehiä, naisia, lapsia ja vanhuksia taskut täynnä rahaa ja pää täynnä haaveita. Pyhiinvaeltajat olivat helppoja uhreja rikollisille.
Hugues ja Geoffrey puhuivat seitsemän muuta ritaria mukaansa partioimaan ratsain Jerusalemin ja satamakaupunki Jaffan välistä tietä, jota useimmat pyhiinvaeltajat kulkivat.
Useita samankaltaisia yhteenliittymiä oli jo Euroopassa, jossa oli yhtä turvattomia teitä kuin Lähi-idässä. Huguesin ja Geoffreyn ryhmä erosi muista ritarikunnista keskeisesti, koska sen jäsenet eivät olleet vain ritareita vaan myös munkkeja.
Kuningas ihastui temppeliritareihin
Ritarikunnan jäsenkokelaan piti luvata elävänsä kuin munkki ”köyhyydessä, hyveellisesti ja kuuliaisesti” eli hyvin erilaisissa oloissa kuin useimmat ritarit Pyhällä maalla, jossa ritarisääty oli kuulu kevytmielisestä elämästä tappeluineen, huorineen ja ryyppäämisineen.
Kun Jerusalemin kuningas Baudouin II, ensimmäisen kuninkaan, Baudouin I:n serkku, kuuli hurskaista ritareista ensimmäisen kerran, hän innostui suuresti.
Tarinan mukaan kuningas oli sopinut Huguesin ja Geoffreyn kanssa tapaamisen joulupäiväksi 1119, jotta nämä voisivat vannoa ritarimunkin pyhän valan.
Varmaa joka tapauksessa on, että Baudouin antoi ritarikunnalle täyden tukensa ja luovutti heille osan Temppelivuorella sijainneesta al-Aqsan moskeijasta, joka oli yksi sekä juutalaisten että islamilaisten pyhistä paikoista.
Ristiretkeläiset eivät tunnustaneet Jerusalemin merkitystä muslimeille ja kutsuivat moskeijaa Kuningas Salomonin temppeliksi, vaikka rakennus oli muslimipyhäkön tyylinen eikä liittynyt mitenkään juutalaiseen kuninkaaseen.
Hugues ja Geoffrey nimesivät ritarikuntansa ”Kuningas Salomonin temppelin” mukaan Kristuksen ja Salomonin temppelin köyhiksi ritareiksi, joka arkipuheessa lyheni Temppeliritareiksi.
Moskeija sisustettiin huoneiksi ritareille ja toimistoiksi ritarikunnan talous- ja henkilöstöhallintoa varten. Kellarista tehtiin talli ritarikunnan hevosille. Ritarit hevosten selässä vyörymässä alas Temppelivuorelta ja kaupungin kapeita katuja pitkin oli monien vuosien ajan tuttu näky kristityssä Jerusalemissa.