Taistelu Pyhästä maasta ja kristittyjen ristiretket Jerusalemiin kestivät parisataa vuotta.
Eurooppalaiset hautoivat syvää vihaa muslimeja kohtaan, ja kristityt ryhtyivät tappamaan hyvällä omallatunnolla, kun paavi Urbanus II vaati vääräuskoisten kuolemaa ja lupasi kristityille synninpäästön ristin nimeen tappamisesta.
Ristiretkeläisten piti pelastaa Jerusalem tuholta ja muslimien vallasta, ja niin alkoivat lähes 200 vuotta kestäneet julmat ristiretket.
Ensimmäinen ristiretki 1096–1099: Paavi vaati vääräuskoisten kuolemaa
Eurooppa oli sekaannuksen vallassa ja kirkko oli jakautunut kahtia. Paavi Urbanus II uskoi, että pyhä sota yhdistäisi kristityt jälleen. Hänen kiivaat puheensa saivat sadattuhannet kristityt tarttumaan miekkaan muslimeja vastaan.
Ristiritarit matkustivat nälkää, vaarallisia seutuja ja vieraita armeijoita uhmaten 3 000 kilometrin pituisen matkan Jerusalemiin. Kannustimena heillä oli viha muslimeita kohtaan, toive nopeasta rikastumisesta ja hengellinen palo. Jo matka Länsi-Euroopasta Pyhään kaupunkiin oli verinen.
15. heinäkuuta 1099 – viiden viikon piirityksen jälkeen – ristiritarit valloittivat Jerusalemin. Seuraavina päivinä he tappoivat suuren osan kaupungin muslimeista ja juutalaisista. Jerusalemin patriarkaksi eli kirkon päämieheksi nimitettin Arnulf Choqueslainen, joka ryhtyi ankarasti vainoamaan vääräuskoisten lisäksi myös muiden kristillisten kirkkokuntien edustajia..
Seuraavat lähes sata vuotta Jerusalemia hallitsivat kristityt.
Toinen ristiretki 1145–1149: Jerusalemin menetys mursi paavin
Syksyllä 1145 Pyhältä maalta palanneet pyhiinvaeltajat toivat paavi Eugenius III:lle huolestuttavia uutisia: Edessan kristitty kreivikunta oli vallattu. Paavi päätti oitis järjestää uuden ristiretken.
Sotaretki epäonnistui kuitenkin täysin, kun muslimit löivät ristiretkeläisten armeijan ylivoimaisesti.
40 vuotta myöhemmin, heinäkuussa 1187, kristittyjen tilanne kävi entistä tukalammaksi, kun Saladin kukisti Jerusalemin kuninkaan joukot, ja lokakuussa hän valtasi Pyhän kaupungin. Paavi Urbanus III:n väitetään kuolleen suruun, kun hän kuuli uutisen muutamaa viikkoa myöhemmin.
Kolmas ristiretki 1187–1192: Rikhard Leijonamieli järjesti verilöylyn
Jerusalemin menetyksen jälkeen uudeksi paaviksi valittu Gregorius VIII julisti ristiretken, johon osallistui muun muassa Englannin kuningas Rikhard I Leijonamieli. Kristityt valloittivat useita kaupunkeja ja miehittivät Kyproksen, josta tuli myöhempien ristiretkien tukikohta.
Rikhard järjesti Akkossa verilöylyn, jossa kristityt murhasivat 2 700 islaminuskoista vankia. Kristityt eivät onnistuneet valloittamaan Jerusalemia, mutta Saladin myönsi pyhiinvaeltajille pääsyn Pyhään kaupunkiin.
Ristiretkeläiset murhasivat Akkossa 2 700 vankia.
Neljäs ristiretki 1202–1204: Ristiretki keskeytyi
Rahapula vaivasi ristiretkeä jo ennen kuin sotajoukko oli lähtenyt Euroopasta. Kun Bysantin prinssi Aleksios Angelos pyysi ritareilta apua vallankaappauksessa, he suostuivat.
Aleksios ei kuitenkaan voinut maksaa lupaamaansa palkkiota, ja kostoksi ristiretkeläiset alkoivat ryöstellä Konstantinopolia. Silloin paavi päätti keskeyttää epäonnisen sotaretken.
Viides ristiretki 1213–1221: Ristiretkeläiset juuttuivat Niilin mutaan
Ristiretkeläiset piirittivät Damiettan kaupunkia Egyptissä.
Kaupungin antauduttua ritarit taistelivat keskenään vallasta yli puolitoista vuotta, ja lyöty sulttaani al-Kamil tarjosi ritareille Jerusalemia, jos nämä luopuisivat Damiettasta. Ritarit lähtivät sen sijaan Kairoon kukistamaan sulttaania.
Niilin tulva kuitenkin pysäytti ristiretkeläiset, ja muslimit kukistivat heidät taistelussa. Tappion jälkeen ristiretkeläiset joutuivat allekirjoittamaan rauhansopimuksen, jonka mukaan heidän oli poistuttava Egyptin alueelta.
Kuudes ristiretki 1228–1229: Keisari valloitti Pyhän kaupungin
Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Fredrik II oli poikkeuksellinen ristiretkeläinen, sillä hän pyrki välttämään sotaa muslimien kanssa ja käytti mieluummin diplomatiaa.
Kun keisari lähestyi sotilaineen Jerusalemia, sulttaani al-Kamil luovutti kaupungin hänelle neuvottelujen jälkeen vapaaehtoisesti.
Fredrik II kruunasi itsensä Jerusalemin kuninkaaksi.
Seitsemäs ristiretki 1248–1254: Kristityt häädettiin jälleen Jerusalemista
Kristittyjen valtakausi Jerusalemissa kesti vain 15 vuotta, sillä vuonna 1244 turkkilaiset mamelukit valloittivat Pyhän kaupungin.
Jerusalemia vapauttamaan koottiin jälleen uusi ristiretki, jota johti Ranskan kuningas Ludvig IX. Ristiretkeläiset valloittivat Damiettan Egyptissä, jolloin al-Kamil tarjosi heillekin Jerusalemia Damiettasta.
Ludvig torjui tarjouksen, sillä hän ei halunnut käydä kauppaa Pyhällä kaupungilla, joka kuului hänen mielestään muutenkin kristityille. Kaiken lisäksi sulttaani oli kuolemaisillaan, ja Ludvig uskoi, että tämän kuoltua kukaan ei voisi pysäyttää ristiretkeläisiä.
Siinä hän erehtyi pahasti: al-Kamilin seuraaja Turan Shah oli taitava sotapäällikkö, joka löi Ludvigin joukot taistelussa.
Kahdeksas ristiretki 1270: Ludvig IX:n ristiretki Egyptiin
Muslimit olivat vallanneet kristityiltä Egyptissä niin paljon alueita, että näillä oli hallinnassaan enää muutama kaupunki.
Tilanne kismitti Ludvig IX:tä niin, että hän marssi joukkoineen Tunisiaan käydäkseen sieltä sotaa Egyptiä vastaan.
Tunisiassa ristiretkeläiset joivat saastunutta vettä ja Ludvig sekä monet muut kuolivat. Sotajoukko palasi pian tyhjin toimin Eurooppaan.
Yhdeksäs ristiretki 1271–1272: Kristittyjen valtakausi Lähi-idässä päättyi
Kun Englannin prinssi Edvard kuuli kristityn Tripolin olevan uhattuna, hän tarttui miekkaan ja ristiin ja onnistuikin vapauttamaan Tripolin piirittäjien otteesta.
Sitten hän liittoutui Lähi-idässä laajoja alueita valloittaneiden mongolien kanssa. Juuri kun Edvard oli aikeissa hyökätä Egyptiin, hänet kutsuttiin yllättäen kotiin. Hänen isänsä oli kuollut, ja hänestä oli määrä tulla uusi kuningas.
Kristittyjen valtakausi Pyhällä maalla oli ohi. Antiokia oli menetetty jo vuonna 1268, Tripoli kaatui vuonna 1289 ja Akko vuonna 1291. Enää Kypros oli jäljellä.
Akko kaatui vuonna 1291 viimeisenä Pyhän maan kristityistä valtioista.