Keskiajan ristiretkeläiset olivat yleensä aikuisia miehiä.
Joskus ristiritarit ottivat perheensä mukaan vuosia kestäneille ristiretkille, mutta lapset eivät yleensä osallistuneet Pyhästä maasta käytyihin taisteluihin.
Historia tuntee kuitenkin kaksi tapausta, jolloin lapset ja nuoret päättivät lähteä joukolla ristiretkelle Pyhään maahan.
Molemmat lasten ristiretket tapahtuivat vuonna 1212, ja niille yhteistä oli se, että ne olivat kansanliikkeitä eivätkä kirkon tukemia ristiretkiä.
Ensimmäisen lasten ristiretken käynnisti Nicholas-niminen saksalaispoika, joka hankki puheillaan kymmeniätuhansia seuraajia.
Nuoret suuntasivat kohti Italiaa ja Välimerta, jonka piti Nicholaksen mukaan aueta kulkuväyläksi ristiretkeläisille.
Valtaosa Nicholaksen seuraajista kuoli matkan varrella nälkään ja uupumukseen, ja vain noin 7 000 nuorta pääsi perille Genovaan.
Siellä he nousivat kapinaan, kun meri ei väistynytkään, ja palasivat sitten kotiin Saksaan.
Toisen lasten ristiretken pani kesällä 1212 alulle 12-vuotias ranskalainen paimenpoika, joka väitti vievänsä kirjettä Jeesukselta Ranskan kuninkaalle.
Poika johti noin 30 000 seuraajaansa Pariisiin, mutta kuningas Filip II torjui hänet.
Pettyneet lapset vaelsivat ympäri Ranskaa tekemässä ”ihmeitä” ja kutsumassa ihmisiä mukaansa Pyhälle maalle.
Lopulta he olivat niin nälkiintyneitä ja uuvuksissa, että ristiretki kuivui kokoon.