1. Miksi eurooppalaiset lähtivät ristiretkille?
1000-luvun lopussa Eurooppa oli kriisissä. Aiemmin niin mahtava frankkien valtakunta – nyky-Ranska ja -Saksa – oli jakautunut pieniin ruhtinaskuntiin katkerien perimyskiistojen seurauksena, ja Skandinavian viikingit tekivät ryöstöretkiä jokia pitkin ja rannikoille.
Sodat, ryöstely ja hyökkäykset olivat jokapäiväisiä. Paavin valta oli rajallinen, ja uskonnolliset kiistat jakoivat kirkkoa.
Kun Bysantin keisari kirjoitti paaville ja pyysi tätä lähettämään apua Konstantinopolia uhkaavia muslimien armeijoita vastaan, paavi näki mahdollisuuden yhdistää Eurooppa yhteisen tavoitteen eteen: lyödä muslimit ja valloittaa takaisin Jerusalem, joka oli 400 vuotta ollut muslimihallitsijoiden vallassa.
Riidanhaluiset aatelismiehet saisivat siten purkaa aggressionsa Pyhällä maalla, ja ristiretket saisivat paavin näyttämään toimintakykyiseltä.
2. Montako ristiretkiä oli?
7–9! Historioitsijat kiistelevät esimerkiksi, olivatko 8. ja 9. ristiretki todellisuudessa yhtä ja samaa, ja tehtiinkö Pyhälle maalle siis ainoastaan 8 varsinaista ristiretkeä.
Joidenkin mielestä vain 7 ristiretkeä oli aitoja, paavin hyväksymiä ristiretkiä Pyhälle maalle.
3. Mitä eroa on ristiritareilla ja ristiretkeläisillä?
Sanoja ristiretkeläiset ja ristiritarit käytetään usein synonyymeina – ristiretkeläiset olivat ihmisiä, jotka lähtivät ristiretkille.
Todellisuudessa ero ritarien ja muiden välillä oli suuri: ristiritarit olivat ritareita, joilla oli hevonen, sotavarusteet ja kalliita aseita.
He muodostivat ristiretkien raskaan ratsuväen – tärkeän osan armeijaa, mutta ei suinkaan lukuisimman.
Aseenkantajia, jousimiehiä ja jalkaväkeä oli enemmän, ja heidät värvättiin yleensä maanviljelijöiden ja köyhien keskuudesta.
Ristiretken järjestely vei vuosia. Ensin ristiritarien oli kerättävä rahaa, jotta he voisivat matkustaa Pyhälle maalle.
4. Kuka lähetti ristiritarit ristiretkille?
Rooman paavi. Paavi Urbanus II oli ensimmäinen, joka lietsoi pyhää sotaa Jerusalemin ja sen ympäristön muslimeja vastaan.
Hänen sanomansa oli ristiriidassa Raamatun sanan kanssa toisen posken kääntämisestä, mutta katolinen kirkko keksi selitykseksi, että Jumala hyväksyisi oikeutetun sodan.
Kirkko asetti pyhälle sodalle kolme vaatimusta: sen julistajan piti olla kuningas tai piispa, sen tarkoitusperien piti olla hyvät ja sitä piti käydä ilman tarpeetonta verenvuodatusta.
Sotilaiden värväämiseksi pyhän sodan sanomaa muokattiin ajan mittaan niin, että Jumala ei vain hyväksynyt väkivaltaa vaan jopa palkitsisi ne, jotka taistelisivat hänen asiansa puolesta.
Jos joku oli tehnyt pahan synnin, Jumala antaisi hänelle synninpäästön ja hän pelastuisi Helvetin ikuiselta piinalta, jos hän lähtisi ristiretkelle.
5. Keitä temppeliritarit olivat?
Vuonna 1119 yhdeksän ritaria muodosti eräänlaiset vartiojoukot suojelemaan kristittyjä pyhiinvaeltajia näiden matkalla Jerusalemiin. Ritarikunnasta kasvoi valtatekijä niin Pyhällä maalla kuin Euroopassakin.
Ritarit olivat sekä taitavia sotilaita että hartaita munkkeja, jotka elivät selibaatissa ja köyhyydessä ja pyrkivät olemaan muita parempia kristittyjä.
Munkit olivat kyllä köyhiä, mutta itse sääntökunta tuli upporikkaaksi toimimalla pyhiinvaeltajien pankkina.
Jos kristitty halusi matkustaa Jerusalemiin mutta pelkästi tulevansa ryöstetyksi matkalla, hän saattoi suorittaa maksun temppeliritareille kotimaassaan ja sai nostaa rahansa saavuttuaan Jerusalemiin, sopivaa korvausta vastaan.
Temppeliritarikunta sai myös paljon rahaa Euroopan aatelisperheiltä ja kuninkailta, jotka halusivat tukea ristiretkiä.
6. Mikä oli Pyhä maa?
Maa oli pyhä kristityille, koska Jeesus oli syntynyt, ristiinnaulittu ja noussut kuolleista siellä.
Valitettavasti maa oli, ja on, pyhä myös muslimeille, sillä profeetta Muhammad nousi taivaaseen Temppelivuorelta Jerusalemissa.
Kolmas suuri uskonto piti Pyhää maata myös omanaan, nimittäin juutalaiset. Vanhan testamentin mukaan Jumala lupasi Israelin juutalaisille.
Kartassa vuodelta 1759 Jordanjoki näkyy tummana viivana Genesaretinjärven ja Kuolleenmeren välissä. Terra Sancta eli Pyhä maa sijaitsi Jordanin ja Välimeren välissä.
7. Kuka oli Rikhard Leijonamieli?
Rikhard Leijonamieli oli Englannin kuningas vuosina 1189–1199 ja osallistui 3. ristiretkeen Pyhälle maalle.
Vuonna 1190 hän purjehti ensin Kyprokselle suuren armeijan kanssa, joka oli maksettu englantilaisten veronmaksajien rahoilla. Itse asiassa Rikhard vei Englannin tuhon partaalle ristiretkillään.
Kyprokselta hän jatkoi Israelin rannikolle ja oli vuonna 1191 mukana valloittamassa Akkon kaupunkia Saladinin muslimijoukoilta.
Kaupungissa hän teloitutti 2 700 sotavankia jotta he eivät olisi hänen riesanaan hänen valloittaessaan muslimien miehittämän Jerusalemin.
Hän ei kuitenkaan onnistunut valtaamaan Jerusalemia, ja vuonna 1192 hän joutui tekemään 3-vuotisen rauhansopimuksen Saladinin kanssa ja palaamaan Eurooppaan tyhjin käsin.
Kotimatkalla Itävallan herttua otti Rikhardin vangiksi, ja Englanti ajautui taas rahavaikeuksiin, kun sen piti koota ja maksaa valtava lunnassumma Rikhardin vapauttamiseksi.
8. Kuka oli Saladin?
Saladin oli muslimiarmeijan voittoisa päällikkö, joka voitti ristiritarit ja valloitti Palestiinan ja Jerusalemin.
Saladin oli kurdi ja syntynyt Tikritissä nykyisen Irakin alueella. 25-vuotiaana Kairon kalifi kutsui hänet Egyptiin muslimien armeijaan, joka piti maata rautaotteessaan.
Vähitellen Saladin eteni urallaan, ja vuonna 1169 hänet nimitettiin visiiriksi, kalifin ylimmäksi johtajaksi Egyptissä.
Kalifi kuoltua Saladin nimitti itsensä Egyptin sulttaaniksi ja lähti taistelemaan ristiritareita vastaan Palestiinassa ja Syyriassa.
Kristittyjen ja muslimien keskuudessa Saladin tuli tunnetuksi ritarillisuudestaan, armeliaisuudestaan ja strategisista kyvyistään.
Pyhä maa oli ollut ristiritarien hallussa 88 vuotta, mutta Saladin voitti kristittyjen joukot vuonna 1187 Hattinin taistelussa ja valloitti hieman myöhemmin Jerusalemin. Hän kuoli 55-vuotiaana Damaskoksessa vuonna 1193.
9. Miksi ristiritarit hävisivät?
1200-luvun puolivälissä kiinnostus ristiretkiin hiipui Euroopassa. Yhä harvempi kuningas tai aatelinen oli valmis vaarantamaan omaisuutensa lähtemällä sotimaan kaukaiseen Jerusalemiin.
Lisäksi Lähi-itään alkoi tulla turkkilaisia heimoja ja mongoleja Aasian aroilta.
Etelästä painostivat egyptiläiset mamelukit, ja ristiretkikaupungit alkoivat murtua yksi toisensa jälkeen.
Vuonna 1244 turkkilaiset hyökkäsivät Jerusalemiin, ryöstivät ja polttivat kaupungin, ja tappoivat sitten suuren ristiritarien armeijan ja heidän liittolaisensa.
Välimeren rannikolla vahvat linnoitukset pitivät edelleen pintansa, ja kaksi ristiretkeä vuosina 1248 ja 1270 yritti tulla niiden avuksi, mutta Pyhä maa oli menetetty.