1. Miksi eurooppalaiset lähtivät ristiretkille?
1000-luvun lopussa Eurooppa oli kriisissä. Aiemmin niin mahtava frankkien valtakunta – nyky-Ranska ja -Saksa – oli jakautunut pieniin ruhtinaskuntiin katkerien perimyskiistojen seurauksena, ja Skandinavian viikingit tekivät ryöstöretkiä jokia pitkin ja rannikoille.
Sodat, ryöstely ja hyökkäykset olivat jokapäiväisiä. Paavin valta oli rajallinen, ja uskonnolliset kiistat jakoivat kirkkoa.
Kun Bysantin keisari kirjoitti paaville ja pyysi tätä lähettämään apua Konstantinopolia uhkaavia muslimien armeijoita vastaan, paavi näki mahdollisuuden yhdistää Eurooppa yhteisen tavoitteen eteen: lyödä muslimit ja valloittaa takaisin Jerusalem, joka oli 400 vuotta ollut muslimihallitsijoiden vallassa.
Riidanhaluiset aatelismiehet saisivat siten purkaa aggressionsa Pyhällä maalla, ja ristiretket saisivat paavin näyttämään toimintakykyiseltä.
2. Montako ristiretkiä oli?
7–9! Historioitsijat kiistelevät esimerkiksi, olivatko 8. ja 9. ristiretki todellisuudessa yhtä ja samaa, ja tehtiinkö Pyhälle maalle siis ainoastaan 8 varsinaista ristiretkeä.
Joidenkin mielestä vain 7 ristiretkeä oli aitoja, paavin hyväksymiä ristiretkiä Pyhälle maalle.
3. Mitä eroa on ristiritareilla ja ristiretkeläisillä?
Sanoja ristiretkeläiset ja ristiritarit käytetään usein synonyymeina – ristiretkeläiset olivat ihmisiä, jotka lähtivät ristiretkille.
Todellisuudessa ero ritarien ja muiden välillä oli suuri: ristiritarit olivat ritareita, joilla oli hevonen, sotavarusteet ja kalliita aseita.
He muodostivat ristiretkien raskaan ratsuväen – tärkeän osan armeijaa, mutta ei suinkaan lukuisimman.
Aseenkantajia, jousimiehiä ja jalkaväkeä oli enemmän, ja heidät värvättiin yleensä maanviljelijöiden ja köyhien keskuudesta.