Kalastuskiintiöt herättävät suuria tunteita – ja 1950–1970-luvuilla tunteet kävivät niin kuumina, että Islannin ja Britannian välille syttyi ”turskasota”. Konfliktissa oli kyse siitä, oliko briteillä oikeus pyytää turskaa Islannin vesiltä.
Englantilaiset olivat jo 1300-luvulla seilanneet Islantiin täyttämään laivansa turskalla. Tanskan ja Islannin kuningas Eerik Pommerilainen kielsi englantilaisia purjehtimasta Islannin vesillä vuonna 1414, mutta nämä viittasivat kiellolle kintaalla ja jatkoivat islantilaisen turskan kalastamista.
Islantilainen tykkivene Thor pakotti useita brittiläisiä kalastusaluksia ajamaan satamaan.
Nato joutui puutumaan kiistaan
1900-luvulla brittien turskanpyyntimäärät kasvoivat valtaviksi. Islannin itsenäistyttyä Tanskasta toisen maailmansodan jälkeen se sääti vuonna 1952 rannikolleen 7,5 kilometrin levyisen kalastuskieltovyöhykkeen. Vuosina 1958–1975 vyöhykettä laajennettiin ensin 22:een, sitten 93:een ja lopulta 370 kilometriin.
Britannia piti kalastuskieltoa provokaationa ja lähetti sotalaivoja Pohjois-Atlantille, missä islantilaiset partio- ja tykkiveneet ahdistelivat brittiläisiä kalastusaluksia.
Lopulta Islanti katkaisi diplomaattisuhteet Britanniaan ja uhkasi vetäytyä Natosta ja sulkea Yhdysvaltain tukikohdat alueellaan. Uhkaus sai Naton puuttumaan konfliktiin vuonna 1976. Se pakotti Britannian allekirjoittamaan sopimuksen, joka kunnioitti Islannin vaatimuksia. Lohdutukseksi britit saivat luvan kalastaa pieniä määriä Islannin turskaa.