Talvella 1712 sotamies Hubsch oli taistellut seitsemän vuotta Espanjan perimyssodassa (1701–1714), jossa jo sadattuhannet sotilaat olivat menettäneet henkensä.
Saksalaissotilaan arkeen oli kuulunut nälkää ja kurjuutta, mutta nyt Cornelius Hubsch pelkäsi enemmän oman salaisuutensa paljastumista kuin vihollisen sapeleita ja tykkejä.
Muutama päivä aiemmin Hubsch oli joutunut tappeluun parin muun Hessenin armeijan sotilaan kanssa, ja rangaistukseksi hänelle oli määrätty kujanjuoksua. Siinä komppanian muut sotilaat asettuivat kahteen riviin, joiden välistä rangaistava joutui juoksemaan muiden piestessä häntä paksuilla kepeillä.
Catharina Linckistä on säilynyt vain tämä kuva, jossa hän on sotilasasussa miekkoineen.
Jo pelkkä ajatus pieksemisestä hirvitti Hubschia, mutta lisäksi upseeri riisuisi ensin hänen ylävartalonsa paljaaksi, jotta iskut osuisivat suoraan hänen ihoonsa. Silloin kaikki näkisivät, että Cornelius Hubsch oli oikeasti nainen.
Kyrassi kätki rinnat
Cornelius Hubsch syntyi 15. toukokuuta 1687 pienessä kylässä Leipzigin lähellä itäisessä Saksassa ja sai nimen Catharina Margaretha Linck. Hänen äitinsä oli kirkonkirjojen mukaan ”sotilasvaimo Erfurtista”, mikä oli ilmeisesti kiertoilmaus sille, että Linckin äiti oli prostituoitu ja isä tuntematon.
Linck vietti ensimmäiset vuotensa lastenkodissa, ja 14-vuotiaana hän meni töihin nappiverstaaseen.
Ei tiedetä, miksi Catharina Linck alkoi aikuisena pukeutua mieheksi – ehkä yksinkertaisesti siksi, että elämä miehenä tarjosi huomattavasti enemmän mahdollisuuksia kuin naisena oleminen.
Mies oli kodin ja perheen pää, nautti yhteiskunnan arvostusta ja saattoi opetella käsityöläisammatin – toisin kuin naiset. Miehistä saattoi tulla myös sotilaita, joille oli kova tarve Saksan itsenäisten kuningas-, herttua- ja kreivikuntien sekamelskassa.
Pyykinpesu käsin pyykkilaudalla ja saippualla oli yksi naisille sälytetyistä raskaista töistä.
Naiset raatoivat kotona
Naiset valmistivat ruuan, hoitivat lapset ja eläimet, siivosivat ja tekivät peltotöitä. Heillä oli vähän oikeuksia ja suuri riski kuolla lapsivuoteeseen.
Naisen elämä 1700-luvulla ei ollut helppoa. Naiset olivat kaikilla elämän alueilla miesten alamaisia – ensin isänsä ja sitten aviomiehensä. Naimisissa olevat naiset eivät voineet omistaa mitään, ja he olivat vajaavaltaisia ja tarvitsivat miehen suostumuksen esimerkiksi sopimusten solmimiseen tai käydäkseen oikeutta.
Naisen juridinen asema oli kirjattu Saksan lakiin nimellä Geschlechtsvormundschaft (sukupuolinen holhous).
Tavallisten naisten arki oli kuolemaan asti ankaraa aherrusta ja puurtamista – ja synnyttämistä. Synnyttäminen saattoi viedä hengen, ja koska lapsia syntyi paljon, jokainen tunsi jonkun, joka oli kuollut lapsivuoteeseen.
Lasten- ja kodinhoidon lisäksi useimpien naisten piti myös auttaa miehiä peltotöissä ja kotieläinten hoidossa. Monet joutuivat kaiken tämän päälle ottamaan vielä lisätöitä perheen elättämiseksi. Naisille sopiviksi töiksi katsottiin esimerkiksi pyykkääminen, ompeleminen ja kutominen.
Muun Euroopan tapaan saksalaisvaltiot lähettivät joukkojaan Espanjan perimyssotaan, joka alkoi vuonna 1701 ja laajeni suureen osaan mannerta.
Linck liittyi vuonna 1705 vapaaehtoisena Hannoverin vaaliruhtinaskunnan armeijaan nimellä Anastasius Beuerlein ja marssi jalkaväkisotilaana Hollantiin taistelemaan Ranskaa vastaan lyhyessä tukassaan ja musketin ja miekan kanssa.
Sotilasleirissä elettiin kuuden miehen teltoissa, joten Linck joutui käyttämään kaiken kekseliäisyytensä salatakseen sukupuolensa. Rintansa hän kätki kyrassin eli ylävartalon peittävän rintapanssarin alle.
Kyrassia käyttivät 1700-luvulla yleensä ratsumiehet, ja kysyttäessä Linck perusteli sen käyttöä sanoen, että yritti suojautua sillä vihollisen luodeilta.
Sotilaat virtsasivat seisaaltaan, ja ratkaisuksi siihen pulmaan Linck valmisti kummastakin päästä avonaisen nahkaisen sarven. Hän pani putken housuihinsa ja hädän tullen otti sen toisen pään housuista ulos ja virtsasi putken kautta seisaaltaan kuten miehet.
Catharina Linck pystyi kätkemään todellisen henkilöllisyytensä 1700-luvun asepuvussa, mutta virtsaaminen oli ongelma.
Kun muut sotilaat lähtivät bordelliin, Linck meni mukaan varustautuneena itse tekemällään nahkaisella dildolla vaikuttaakseen uskottavalta.
”Sotilaana ollessaan hän palkkasi usein prostituoituja ja kiihotti näitä nahkaesineellä. Joskus hän kulki kilometrejä päästäkseen kauniin naisen luokse ja tuhlasi tähän kaikki säästönsä”, pöyristyneet todistajat kertoivat myöhemmin.
Pappi pysäytti hirttämisen
Linck esitti miessotilasta onnistuneesti kolme vuotta, ennen kuin hän sai sodan ankeudesta ja kärsimyksistä tarpeekseen. Toukokuussa 1708 hän karkasi, mutta helposti tunnistettavassa punaisessa hannoverilaisessa asepuvussaan hänet saatiin nopeasti kiinni ja tuomittiin hirtettäväksi.
Vähän ennen hirttolavalle lähtöä Linck ei nähnyt muuta keinoa kuin paljastaa sukupuolensa. Kun pappi kutsuttiin lukemaan hänelle kuolemaantuomitun viimeistä rukousta, Linck veti päättäväisesti paitansa ylös ja näytti papille rintansa.
Linck kuiskasi papille olevansa hyvästä perheestä ja pyysi tätä vannomaan, ettei tämä koskaan kertoisi hänen omaisilleen hänen kunniattomasta kuolemastaan hirressä.
Pappi nieli liikuttavan tarinan ja kutsui paikalle upseerin, ja teloitus keskeytettiin.
Karkurit hirtettiin usein sotilastovereidensa edessä opiksi ja pelotukseksi muille.
Muutaman viikon kuluttua Linck vapautettiin. Hänet erotettiin vanhasta komppaniastaan, mutta sotilaselämä kiehtoi häntä yhä. Mahdollisesti rahantarpeessa tai silkasta seikkailunhalusta Linck taisteli Espanjan perimyssodassa vielä kolmessa saksalaisessa armeijassa.
Sodan loppuvaiheessa hän palveli hesseniläisissä joukoissa nimellä Cornelius Hubsch. Vuonna 1714 hän ajautui nyrkkitappeluun muutaman toisen hesseniläiskomppanian sotilaan kanssa, ja rangaistukseksi rauhan ja järjestyksen rikkomisesta hänelle määrättiin kujanjuoksua. Linck säästyi rintojensa ja sukupuolensa paljastamiselta pakenemalla ennen kuin rangaistusta pantiin täytäntöön.
Sota päättyi seuraavana vuonna, eivätkä karkurit kiinnostaneet enää ketään. Rauhan laskeutuessa Eurooppaan Linck ryhtyi kierteleväksi käsityöläiseksi ja kulki kaupungista toiseen värjärinä ja painajana.
Keväällä 1717 Linck saapui Hannoverin ja Berliinin välissä sijaitsevaan vilkkaaseen Halberstadtin kauppakaupunkiin. Siellä hän esiintyi nimellä Anastasius Lagrantius Rosenstengel ja sai työpaikan sukkatehtaasta.
Linckin anoppi kaipasi kovasti lapsenlapsia ja ahdisteli vävyään asiasta jatkuvasti.
Halberstadtissa Linck tutustui myös 19-vuotiaaseen Catharina Mühlhahniin. Tämä rakastui komeaan käsityöläiseen, joka vastasi nuoren neidon tunteisiin.
Jo muutaman kuukauden päästä vietettiin häitä. Pari vihittiin 12. syyskuuta 1717 Halberstadtin Paavalin kirkossa. Avioelo oli ilmeisen onnellista, mutta kuukausien vieriessä Linck joutui ongelmiin anoppinsa kanssa.
Leskirouva Mühlhahn halusi pian lapsenlapsia ja alkoi siksi huolestua vävypoikansa kyvyistä sängyssä. Tilanteen rauhoittamiseksi nuoripari valehteli, että Catharina oli raskaana – ja ilmoitti jonkin ajan kuluttua surullisena keskenmenosta. Hätävaleeseen turvauduttiin kolme kertaa.
Pian kyyhkyläisten avio-onni alkoi kuitenkin rakoilla. Oliko sitten syynä utelias anoppi vai 1700-luvun ankea arki, mutta pariskunnan välit muuttuivat kireäksi, he alkoivat riidellä rahasta, ja kerran suuttumuksen puuskassa Linck löi vaimoaan.
Humaltunut Linck vastasi kysymyksiin virtsaamalla anopin päälle.
Harvat Linckin elämästä säilyneet lähteet kertovat, että hän myös myi vaimonsa kapiot rahaa saadakseen ja sai hienosta pellavasta 80 taaleria, mikä vastasi saksalaisen virkamiehen kuukauden palkkaa.
Vaimo ja anoppi raivostuivat moisesta, ja kun Halberstadtissa alkoi kiertää huhuja laittomasta avioliitosta kahden naisen välillä, pariskunta lähti pakomatkalle.
Pissasi anopin päälle
Seuraavat vuodet pariskunta eli kiertolaiselämää kerjäten ja tehden mitä vain sekalaisia töitä sattuivat saamaan. Välillä he palasivat anopin luo, joka yhä hanakammin vaati vastausta siihen, oliko Linck todella mies lainkaan.
Kerran hän jopa juotti vävynsä tukevaan humalaan saadakseen kiskotuksi tästä totuuden. Humalainen Linck vastasi tunkeileviin kysymyksiin virtsaamalla anopin päälle, ja sitten aviopari pakeni jälleen.
Lopulta Linckin oli kuitenkin pakko myöntää, ettei hän kyennyt elättämään vaimoaan, ja hän vei tämän takaisin kotiin äidin hoteisiin. Kun Linck myöhemmin sitten saapui Halberstadtiin tapaamaan Catharinaansa, anoppi oli saanut tarpeekseen.
Vizzanin hautajaisiin virtasi väkeä, sillä ihmisten mielestä hän oli kuollut vaaliessaan neitsyyttään.
Italialainen lesbo sai kunniaa kuoltuaan
Miehen vaatteisiin pukeutuvia naisia ei yleensä katsottu hyvällä 1700-luvun Euroopassa, mutta Catarina Vizzanista tuli poikkeus. Hän esiintyi kahdeksan vuotta miehenä, ja kuoltuaan häntä ylistettiin roolimallina.
1720-luvun Roomassa varttunut Catarina Vizzani oppi lapsena lukemaan, kirjoittamaan ja kirjomaan. 14-vuotiaana hän ryhtyi suhteeseen kirjontaopettajansa kanssa. Kun suhde paljastui ja skandaali uhkasi, Vizzani pakeni kaupungista miesten vaatteissa ja salanimellä Giovanni Bordoni.
Bordonina hän käytti nahkasta tehtyä, kankaalla täytettyä tekopenistä ja vietteli useita naisia. Elostelu kuitenkin loppui, kun Bordoni rakastui papin veljentyttäreen. Ankara setä vastusti suhdetta, joten nuoret pakenivat.
Papin apurit löysivät pakolaiset ja ampuivat Bordonia jalkaan. Kuolettavasti haavoittunut ”nuori mies” vietiin luostariin, jossa hän uskoutui nunnalle ja kertoi, että halusi tulla haudatuksi naisten vaatteissa. Päähänsä hän halusi seppeleen osoitukseksi neitsyydestään.
Kun tieto tapauksesta levisi, hengenmiehiä saapui kaikkialta hautajaisiin kunnioittamaan Vizzanin viattomuutta. Mitä tahansa hän oli miehenä tehnytkään, oli hänen siveytensä naisena heidän silmissään loukkaamaton.
Tyttären maatessa sairaana ja kyvyttömänä puolustamaan aviomiestään leskirouva kutsui apuun ystävättärensä, ja yhdessä he kävivät Linckin kimppuun. He viilsivät Linckin sotilasmiekalla hänen housunsa auki ja paljastivat totuuden.
Raivoissaan anoppi otti Linckin nahkadildon ja virtsasarven ja riensi kaupunginraadin luo todisteineen haastamaan niin sanotun vävypoikansa oikeuteen.
Esitetty syytös oli vakava, sillä sodomiasta eli haureudesta saman sukupuolen välillä rangaistiin kuolemalla. Siksi Linckin vaimo kiirehti oikeudessa vakuuttamaan, ettei ollut tiennyt puolisonsa olevan nainen. Hän vetosi viattomuuteensa ja siihen, että oli vielä nuori eikä tiennyt mitään miehistä.
Eniten päänvaivaa oikeudelle tuotti kysymys siitä, voitaisiinko kahden naisen yhteiseloa kutsua raamatullisessa mielessä hauraudeksi, sillä heidän suhteensahan ei ollut oikeastaan ollut lihallinen vaan siinä oli ollut välikappaleena, kuten oikeuden pöytäkirjoissa kuvailtiin, ”eloton nahkaesine”.
Tuomioistuin jätti lopulta asian kuninkaan ratkaistavaksi.
Preussin Fredrik Vilhelm I tunnettiin helposti kiivastuvana. Ehkä Catharina Linckin tapauksen päättäminen sattui kuninkaan huonoon päivään.
Preussin kuningas Fredrik Vilhelm I antoi armon käydä oikeudesta nuoren vaimon kohdalla ja tuomitsi tämän kolmen vuoden vankeuteen ja sen jälkeen maanpakoon.
Sen sijaan Linckille kuningas ei osoittanut myötämielisyyttä, ja 7. marraskuuta 1721 tämä mestattiin ja poltettiin roviolla. Paavalin kirkossa, jossa Linck ja Catharina oli vihitty, pappi teki vihkimisasiakirjaan lisäyksen:
”Mainittu mies on todellisuudessa jumalaton naisihminen, joka on syyllistynyt räikeisiin synteihin ja haureuteen.”
Catharina Linck oli viimeinen Euroopassa lesbouden takia teloitettu.