PKK-sotilaat

Minkä puolesta Kurdistanin työväenpuolue (PKK) taistelee?

PKK ja Turkki ovat vuodesta 1978 käyneet taisteluja, joissa on kuollut yli 40 000 ihmistä. Nyt pitkällinen konflikti uhkaa estää Suomen ja Ruotsin pääsyn Natoon.

PKK ja Turkki ovat vuodesta 1978 käyneet taisteluja, joissa on kuollut yli 40 000 ihmistä. Nyt pitkällinen konflikti uhkaa estää Suomen ja Ruotsin pääsyn Natoon.

Kurdishstruggle

Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) perusti ryhmä kurdeja vuonna 1978. Kurdit ovat Turkin, Iranin, Irakin ja Syyrian alueella elävä lukumääräisesti iso vähemmistökansallisuus, jolla ei ole koskaan ollut omaa valtiota ja joka on kärsinyt vuosisatoja vainoja.

PKK ilmoitti tavoitteekseen itsenäisen Kurdistanin perustamisen, ja pian sen jäseniä matkusti Syyriaan ja Pohjois-Irakiin perustamaan koulutusleirejä. Vuonna 1984 PKK teki ensimmäiset iskunsa Turkin maaperällä, ja sittemmin PKK on käynyt Turkin armeijaa vastaan veristä sissisotaa, joka on maksanut yli 40 000 ihmisen hengen.

1990-luvulla Itä-Turkki oli muuttunut sota-alueeksi, jossa armeija poltti tuhansia kyliä ja kuolemanpartiot tekivät tuhojaan kurdikaupungeissa. PKK taas teki useita iskuja siviilikohteisiin muun muassa vahingoittaakseen Turkin turismia.

PKK-sotilaat

PKK on vuosikymmeniä kouluttanut sotilaita leireillä Pohjois-Irakissa, ja Turkki on tehnyt leireihin useita ilma-iskuja.

© Kurdishstruggle

PKK haluaa itsehallintoa

Sen jälkeen kun PKK-johtaja Abdullah Öcalan vangittiin vuonna 1999, PKK on kohtuullistanut tavoitteitaan ja vaatii oman valtion sijaan kurdialueiden itsehallintoa.

EU asetti PKK:n vuonna 2002 terrorijärjestöjen listalle, mutta luokittelusta on kiistelty. Arvostelijat ovat huomauttaneet muun muassa, että PKK on useasti julistanut yksipuolisen aselevon ja osoittanut halua poliittiseen sopimukseen. Belgiassa maan korkein oikeus päätti vuonna 2020, että PKK:ta ei voi enää pitää terroristijärjestönä.

Luokittelua pohdittiin myös taistelussa ISIS-järjestöä vastaan, sillä kurdimiliisit, joilla on tiiviit yhteydet PKK:hon, olivat länsimaiden tärkeimpiä liittolaisia Syyriassa ja Irakissa ISISin vastaisissa taisteluissa.

PKK nousi viimeksi otsikoihin keväällä 2022, kun Turkki vaati Suomea ja Ruotsia luovuttamaan Turkkiin useita PKK:n jäseniksi epäiltyjä henkilöitä. Turkki on asettanut luovutukset ehdoksi sille, että se puoltaa maiden hakemusta liittyä Natoon.