Milloin soitto tuli sotiin?

Milloin armeijat ovat alkaneet hyödyntää musiikkia?

Yhdysvaltain sisällissodan pelottomista rumpalipojista tuli liki legendoja.

Ei tarkoin tiedetä, milloin musiikkia on alettu käyttää sotakentillä. Kuitenkin jo esihisto-riallisissa heimo-yhteisöissä osattiin pelotella vihollista hakkaamalla keihäitä tai nuijia yhteen. Arkeologiset löydöt osoittavat, että Egyptin armeija käytti rumpuja ja torvia vuoden 1600 eaa. tienoilla. Rumpuja käytettiin erityisesti pitkillä marsseilla. Rumpujen rytmikäs pauke viritti joukot sotimaan ja kannusti niitä taistelemaan urheasti. Lisäksi musiikin tarkoitus oli pelotella vihollista.

Hyökkäävien miesten sotahuutoja säestänyt torvensoitto ja rummunpäristykset aiheuttivatkin varmasti väristyksiä vihollisen selkäpiissä.

Sittemmin, kun sotakentillä käytetyt taktiikat kehittyivät, armeijapäälliköt alkoivat käyttää soittimia käskyjen välittämiseen. Rummuilla voitiin antaa sotilaille vaikkapa hyökkäys- tai perääntymiskäsky.

Samalla lailla torvet toitottivat komentoja taistelukentällä niin, että ihmisäänet alleen hukuttavassa taistelun melskeessä sotilaat tiesivät torvensoitosta, miten komentavat upseerit halusivat
heidän toimivan.