Shutterstock

Milloin alettiin antautua valkoisella lipulla?

Valkoinen kangas on ollut antautumisen merkki tuhansia vuosia.

Sotilaat ovat heiluttaneet valkoista lippua antautumisen merkiksi jo tuhansia vuosia. Esimerkiksi roomalainen historioitsija Livius kirjoittaa, että karthagolaiset laivat nostivat toisessa puunilaissodassa (218–201 eaa.) liehumaan valkoisen kankaan halutessaan antautua.

Historioitsija Tacitus taas ketoo keisari Vitelliuksen joukkojen käyttäneen valkoista lippua vuonna 69.

Ei tiedetä varmasti, miksi juuri valkoinen väri valikoitui tähän tarkoitukseen, mutta luultavimmin sen väristä kangasta oli helpointa hankkia.

Ihmiset käyttivät tavallisesti valkoisia vaatteita, ja lisäksi valkoinen väri erottui hyvin maastossa luonnon tummista väreistä.

Keskiajalla valkoisesta väristä tuli yleisesti hyväksytty antautumisen merkki: sotavangeille kiinnitettiin hattuun tai kypärään valkoinen kangaspala.

Ehkä sen jälkeen valkoista kangasta alettiin käyttää koko maailmassa sotilaan tai yksikön antautumishaluista viestimiseen.

Vuonna 1864 maininta lipusta tuli myös Geneven sopimukseen.