Armeijat käyttävät erilaisia symboleja kuvaamaan eri joukkojen sijaintia, tehtävää, kokoa ja liikkeitä sotilaallisilla kartoilla.
Historiallisesti tarkastellen ensimmäisiä nykyisen kaltaisia sotilaskarttoja käytettiin Napoleonin sotien jälkeen 1800-luvun alussa. Sitä ennen sotapäälliköt, kuten Aleksanteri Suuri ja Caesar, olivat itse johtaneet joukkojaan, sillä heillä ei ollut luotettavia karttoja vaan heidän piti luottaa omiin arvioihinsa maastosta.
1800-luvun aikana kartografia kuitenkin edistyi suurin harppauksin niin, että kenraalit pystyivät luottamaan karttoihinsa entistä paremmin ja johtamaan taisteluja etäältä. Siihen tarkoitukseen kehitettiin erilaisia merkkejä, joita käytettiin joukkojen sijainnin merkitsemiseen kartalle ja seuraavien liikkeiden suunnitteluun.
NATO vakiinnutti taktiset merkit
Sotilasmerkistön käyttö vauhdittui etenkin ensimmäisessä maailmansodassa, kun muun muassa britit, ranskalaiset ja yhdysvaltalaiset koordinoivat merkistönsä yhteistyönsä parantamiseksi. Esimerkiksi sininen väri tarkoitti liittoutuneita ja punainen vihollisjoukkoja. Jalkaväen merkiksi tuli suorakulmio, jonka sisällä on vinoristi.
Kun Nato perustettiin vuonna 1949, se otti käyttöön tämän sotilasmerkistön, jonka myös useimmat länsimaat ovat omaksuneet.
Venäjän hyökätessä Ukrainaan monet kiinnittivät huomiota Venäjän joukkojen ajoneuvoissa ja tankeissa näkyviin kirjaintunnuksiin. Asiantuntijoiden mukaan symbolien tarkoitus on ilmeisesti osoittaa, mistä alukset ja ajoneuvot ovat tulossa ja minne ne ovat menossa.
