Maalaus Lepanton taistelusta

Lepanton taistelu: armadat kohtasivat armottomassa taistelussa

Vuonna 1571 kaksi valtavaa laivastoa otti yhteen Kreikan mantereen ja Peloponnesoksen niemimaan välisellä merialueella. Edessä oli kristinuskon ja islamin välinen voimainkoetus.

Vuonna 1571 kaksi valtavaa laivastoa otti yhteen Kreikan mantereen ja Peloponnesoksen niemimaan välisellä merialueella. Edessä oli kristinuskon ja islamin välinen voimainkoetus.

AKG-Images

Varhain aamulla lokakuun 7. päivänä vuonna 1571 manner-­Kreikan ja Peloponnesoksen niemimaan välinen merialue on hiljainen ja autio. Tuulenhenkäys saa vedenpinnan väreilemään. Pian rauhan tulisi rikkomaan lukemattomien kanuunoiden jyly ja kuole­vien sotilaiden huuto.

Kristittyjen laivasto odottaa lännessä, ottomaanien taas idässä vielä toistensa näkymättömissä. Laivastojen komentajat tähystävät jännittyneinä hori­sonttia – missä vihollinen piileksii?

Turkkilaiset olivat aiemmin nylkeneet venetsialaisamiraalien sukulaisen elävältä Kyproksella. Nyt oli aika kostaa!

Pian osapuolet näkevät toistensa ­alusten ilmestyvän horisonttiin. Kaksi ennennäkemättömän suurta laivastoa kohtaa pian toisensa suuressa meritaistelussa.

Muutaman tunnin kuluttua ratkeaa, pysyykö Eurooppa kristittynä vai leviääkö ­islaminusko ottomaanien valloitusten myötä yhä lännemmäksi.

Ottomaanien imperiumi ja kristitty Länsi-Eurooppa ovat taistelleet Välimeren herruudesta jo neljännesvuosisadan ajan.

Lepanton taistelun taustaa

Siitä lähtien kun ottomaanien imperiumi perustettiin Anatoliassa (nykyisessä Turkissa) vuonna 1299, se on pyrkinyt laajentumaan voimakkaasti.

1500-luvun puolivälissä valtakunta ulottuu puolikuun lailla Pohjois-Afrikan rannikolta Algeriasta kohti pääkaupunkia Istanbulia ja edelleen kohti Adrianmerta.

Ottomaanit hallitsevat Egyptiä, Lähi-itää ja siellä Damaskusta ja Jerusalemia sekä Punaisenmeren aluetta, missä sijaitsevat muslimien pyhät kaupungit Mekka ja Medina. Idässä valtakunta ulottuu Bagdadista Persianlahdelle.

Kartta ottomaanien valtakunnan kehityksestä

Lepanton taistelua edeltävinä vuosina ottomaanit olivat vallanneet Balkanin pala palalta. Nuoli osoittaa meritaistelun tapahtumapaikan.

© Shutterstock

Ottomaanit hallitsevat myös keskeisiä maitse itään kulkevia kauppareittejä ja ovat Välimeren kiistattomia herroja.

Länsi-Euroopassa pelätään ottomaanien valtakunnan laajentumista länteen sekä sen uskonnollista, taloudellista ja poliittista ylivaltaa. Pelkoja on pahentanut ottomaanien yritys hyökätä Wieniin vuonna 1529 ja Kyproksen valloitus vuonna­ 1570.

Kristityt eurooppalaiset pyrkivät yhä kiihkeämmin pysäyttämään turkkilaiset. He muodostavat paavi Pius V:n johdolla liiton, Pyhän liigan, jossa ovat mukana Venetsia, Kirkko­valtio, Espanja, Genova, Toscana­, Savoiji ja Maltan ritarikunta ja joka pyrkii lopettamaan otto­maanien ylivaltiuden ­Välimerellä.

  1. syyskuuta 1571 liittouman laivasto lähtee merille Messinasta Sisiliasta. Sen tavoitteena on paikantaa ottomaa­nien armada ja tuhota se. Kolmen viikon metsästyksen jälkeen kristittyjen laivasto viimein löytää vihollisen.

Korkea-arvoisimmat upseerit tietävät, että taistelun panokset ovat korkeat. He aikovat joko kuolla taistelussa tai saavuttaa suurimman mahdollisen kunnian – pelastaa kristikunta islaminuskoisten barbaarien kynsistä.

Monet heistä kirjaavat merimatkalla muistiin tuntojaan.

Kristitty komentaja havaitsee vihollisen

Klo 7.30 – Agostin Barbarigo, Pyhän liigan laivaston varakomentaja,
antaa käskyn ­siirtyä taisteluasemiin.

Kapteeni Barbarigo on venetsialaisen ruhtinassuvun vesa. Hän on koko elämänsä ollut mukana politiikan ja diplomatian koukeroissa ja on nyt Pyhän liigan laivaston varakomentaja.

Barbarigon kaleerit muodostavat kristittyjen laivaston pohjoissivustan lähellä rannikkoa. Hän näkee kristittyjen laivaston upseereista ensimmäisten joukossa vihollisen – ottomaanien laivaston, joka hallitsee koko Välimeren aluetta.

Barbarigo tuntee seudun vesialueet hyvin ja tietää, että hänen on varottava rannikon matalikkoa, jossa vaarana on karilleajo.

Hän käskee alustensa suunnata avomerelle, mutta komentaa ne sitten kääntymään paapuuriin kohti itää ja ottomaaneja. Soutajat soutavat pitkin, rauhallisin vedoin, ja alukset asettuvat riviin keula kohti odottavaa vihollista.

Kaleeri, sotalaiva

Kaleerit olivat noin 50 metriä pitkiä ja 5,5 metriä leveitä, ja niiden syväys­ oli vain 1,5 metriä. Aluksen kaksi mastoa olivat 20 metriä korkeita.

© Osprey

Kaleerit hallitsivat meriä yli 2 000 vuotta

Lepanton taistelu oli viimeinen, jossa pääosassa olivat kaleerit. ­Kreikka­laiset rakensivat ensimmäiset kaleerit vuoden 700 eaa. tienoilla, ja ­roomalaiset, bysanttilaiset, ottomaanit sekä kristityt jatkoivat perinnettä.

Pitkät kaleerit ovat täynnä miehiä. Kussakin aluksessa on 150 soutajaa ja yhtä monta sotilasta. Miekat ja keihäät välkkyvät lippuja ja viirejä vasten.

Jonkin aikaa vihollislaivastot odottavat rintamalinjat vastakkain. Pyhän liigan laivastoon kuuluu 208 alusta ja ottomaa­nien laivastoon 251 alusta.

Yhtäkkiä ilmoille purkautuu korviahuumaava meteli. Ottomaanit lyövät lautasia ja napsuttavat kastanjetteja, ja kristityt vastaavat korneteilla, trumpeteilla ja muilla puhaltimilla.

Molemmilla puolilla rumpalit lyövät patarummuilla tahtia. Kovaäänisen soiton tarkoitus on pelottaa vihollista. Joukko ottomaaneja alkaa tanssia kannella tamburiineja paukuttaen ja kristittyjä solvaten.

Lepanton taistelun kulku

Kostonhimoiset venetsialaiset hyökkäävät

Klo 10.30 – Bragadinot avaavat tulen kohti viholliskaleeria. Taistelu­ Euroopan tulevaisuudesta alkaa.

Kristittyjen laivaston pohjoisella sivustalla veljekset Antonio ja Ambrogio Bragadino komentavat kumpikin omaa kaleeriaan.

He ottavat taistelun henkilökohtaisesti: turkkilaiset ovat aiemmin syksyllä kiduttaneet ja surmanneet erään heidän sukulaisensa Kyproksella sijaitsevan ­Famagustan linnoituksen piirityksen aikana. Veljekset janoavat kostoa.

He suuntaavat kaleeriensa keulassa olevat pitkät kanuunat kohti turkkilaisten suurinta kaleeria. Kaksi ensimmäistä laukausta­ menee ohi, mutta kolmas on täysosuma: kuula repii vihollisaluksen keulan rikki juuri vesirajan alapuolelta.

Valtava jysähdys keskeyttää hetkeksi rumpalit, jotka lyövät tahtia soutajille. Alus uppoaa­ – ratkaiseva mittelö ­islamilaisen maailman ja kristityn Euroopan välillä on alkanut.

Komentaja Lepanton taistelussa

Kanuunoiden, erilaisten käsiaseiden ja miekanterien synnyttämä meteli oli korviahuumaava. Upseerien­ käskyt hukkuivat meluun, ja taistelu muuttui pian veriseksi kaaokseksi.

© AKG

Pahat aavistukset nostavat päätään

Klo 10.30 – Ali Pasha, ottomaani­laivaston komentaja, aavistelee pahaa taistelun kulun suhteen.

Ottomaanien lippulaivalla Sultanalla liehuu kalifaatin lippu, jonka vih­reälle pohjalle on kirjailtu kullalla otteita Koraanista.

Lippu otetaan mukaan sotatantereelle vain, jos itse kalifi tai joku muu erityinen henkilö, kuten nyt Ali Pasha, osallistuu taisteluun.

Ali Pasha on alkujaan muezzin eli mies, joka kutsuu minareetista muslimeja moskeijaan rukoilemaan.

Sulttaanin vaimon aloitteesta hänet on esitelty Turkin hovissa, missä hän on osoittautunut taitavaksi diplomaatiksi ja kohonnut korkeisiin virkoihin, kuten Egyptin käskynhaltijaksi.

”Taivasta ei näkynyt nuolilta ja ammuksilta. Oli vielä aamu, mutta tykinlaukausten sekä ilmassa lentävien palavien ammusten savu pimensi koko tienoon.” Lepanton taistelun silminnäkijä

Turkkilaisten valloitettua Kyproksen Ali Pasha on saanut komentoonsa ottomaanien Välimeren laivaston. ­Lepanton aikaan hän on jo saavuttanut paljon, mutta kristityistä saatu voitto kruunaisi hänen komean uransa.

Menetettyään Bragadinojen iskussa aluksen Ali Pasha päättää iskeä takaisin ja ottaa kurssin kohti vihollislaivaston pohjoissivustaa.

Noin 60 ottomaani­kaleeria lähestyy kolmessa ryhmässä Bragadinon veljeksiä, jotka käyttävät edelleen ahkerasti kanuunoitaan. Tulitus aiheuttaa suurta vahinkoa turkkilaisaluksille. Vain muutama minuutti taistelun alkamisen jälkeen Ali Pashan mielen valtaa epäilys.

Ottomaanien kaleereita irtoaa muodostelmasta joko yrittäessään välttää kanuunanlaukauksia tai siksi, että niiden airot on ammuttu pirstaleiksi. Kammottavan ryskeen säestyksellä alukset törmäävät toisiinsa, ja kummankin armeijan sotilaat ryntäävät vihollisalukseen.

Barbarigon silmään osuu nuoli

Klo 10.40 – Agostino Barbarigo,­ kristittyjen laivaston vara­komentaja, joutuu saarroksiin.

Ali Pashan vastaiskut saattavat ensi ­alkuun kristittyjen kakkosmiehen Agostino Barba­rigon vaikeuksiin. Hänen miehensä joutuvat tekemään kaikkensa estääkseen turkkilaisia tunkeutumasta kristittyjen aluksiin.

Yhteenotosta kehkeytyy nopeasti kiihkeä taistelu, jossa käytellään armotta jousia, piilukkoja, jalka­jousia, hilpareita, keihäitä ja veitsiä.

Muuan silminnäkijä kuvaili kammottavaa näkyä myöhemmin näin: ”Taivasta ei näkynyt nuolilta ja ammuksilta.
Oli vielä aamu, mutta tykinlaukausten sekä ilmassa lentävien palavien ammusten savu pimensi koko tienoon.”

Pyhä liiga

Katolisen kirkon mukaan Pyhän liigan sotilaat eivät saavuttaneet kunniakasta voittoa ottomaaneista yksin: islaminuskoinen vihollinen murskattiin Neitsyt Marian ja Jeesuksen avulla.

© Getty

Barbarigo on jo noin 70-vuotias ja liian­ vanha osallistumaan varsinaiseen taisteluun.

Siksi hän seisoo isonmaston juurella ja yrittää sieltä johtaa miehiään. Sekosorron keskellä on vaikea pysyä selvillä tapahtumien kulusta, ja Barbarigon käskyt hukkuvat yleiseen meteliin.

Hän nostaa kypäränsä silmikkoa saadakseen tärkeän käskyn kuulumaan miehilleen, jolloin ilman halki viuhuva nuoli osuu häntä kuolettavasti silmään.

Lähitaistelua on kestänyt noin tunnin verran.

Quirini järjestää yllätyksen

Klo 11.15 – Kapteeni Marco Quirini­ osallistuu taisteluun pohjoissivus­talla. Hän virittää viholliselle ansan.

Kapteeni Marco Quirini päättää hyödyntää lahdella vallitsevaa sekasortoa ja ohjaa suuren joukon kristittyjen kaleereja turkkilaisten linjojen taakse.

Sieltä hän onnistuu puskemaan turkkilaiset Barbarigon alusten keskelle ja rannikon edustan matalikolle. Muita kristittyjen aluksia kiiruhtaa apuun, ja pian turkkilaiset ovat hätää kärsimässä.

Ennen pitkää ottomaanit tajuavat, että he ovat häviämässä taistelun laivaston pohjoisella sivustalla. He alkavat loikkia aluksistaan matalaan veteen ja pyrkiä uimalla maihin.

He ottavat mukaansa niin paljon aseita ja ammuksia kuin pystyvät. Niitä tarvitaan mahdollisessa lähitaistelussa maalla, koska ilman aseita heitä odottaa varma kuolema.

Osa Turkin laivastosta on tuhottu, ja kristityt ovat askeleen lähempänä voittoa.

Ali Pasha erehtyy

Klo 11.30 – Ali Pasha, ottomaani­laivaston komentaja, suuntaa kohti­ kristittyjen lippulaivaa La Realia.

Ali Pasha aavistelee tappion olevan lähellä ja pyrkii hankkimaan edes yhden merkittävän voitonmerkin. Soutajat soutavat rummunlyöntien tahtiin.

Jotta taistelumuodostelma ei hajoaisi, Pasha komentaa aluksensa pysymään rintamassa niiden lähestyessä kristittyjen lippulaivaa La Realia.

Pienemmille aluksille on suuri riski lähestyä pelättyä venetsialaisalusta – sen tulivoima on ylivertainen etenkin pieniin turkkilaisaluksiin verrattuna.

Ali Pasha kuitenkin arvioi, että upotetuksi tulemisen riski on pienempi kuin ne vaarat, joille turkkilaiset itsensä altistavat, jos he rikkovat taistelumuodostelman.

Pyhän liigan alukset lähtevät niin ikään etenemään, ja Ali Pashalla on aikaa tarkastella lähestyvää La Realia.

Kristittyjen liiton lippulaiva on aikansa suurin alus: se on melkein 60 metriä pitkä ja siinä on kaksi mastoa, joista isomasto on noin 20 metriä korkea.

Kirkkomaalaus Lepanton taistelusta

Lepanton taistelua kuvattiin monissa kirkoissa. Tässä kirkkomaalaus Pohjois-Italiasta Torinosta.

© Shutterstock

Laivan liikuttamiseen tarvitaan peräti 290 soutajaa. La Real on koristeltu Espanjan väreillä – punaisella ja kullalla – ja sen puuleikkaukset, veistokset ja maalaukset julistavat Espanjan kuningashuoneen rikkautta ja valtaa.

Aluksen perässä on viisi kanuunaa ja keulaan rakennetulla alustalla useita pyöriviä kanuunoita.

Sultana on melkein yhtä suuri kuin La Real. Sen runko on purppuran­punainen ja koristeltu perinteisillä islamilaisilla kuvioilla. Sultanan tulivoima on kuitenkin selvästi La Realia pienempi.

Turkkilaisten aluksissa on yleensä vain kolme kanuunaa, sillä heidän laivastonsa perustaa taktiikkansa siihen, että pienet ja kevyet kaleerit ovat suuria ja hidasliikkeisiä vihollisaluksia nopeampia ja ketterämpiä.

Kun Sultana ja La Real ovat noin kahden kilometrin päässä toisistaan, ympäröivän hiljaisuuden rikkoo valtava pamaus­ ja Sultanan perälyhdyt hajoavat pirstaleiksi.

Ali Pasha yllättyy: täysosuma noin kaukaa on melkoinen saavutus. Jälleen uusi synkkä ennusmerkki ottomaanien laivastolle.

Lähitaisteluja ja verenvuodatusta

Klo 11.40 – Lippulaivat kohtaavat­ taistelun keskipisteessä. Lähitaistelut kiihtyvät verilöylyksi.

Turkkilaissotilaat, jotka seisovat Sultanan kannella valmiina tunkeutumaan La Realiin, silpoutuvat kanuunoiden tulituksessa riekaleiksi, ja lähistöllä olevien turkkilaisalusten mastot pirstoutuvat.

Pyhän liigan sotilaat valtaavat pian Sultanan. Paikalle tulee lisää aluksia, ja keskipäivään mennessä lähivedet ­kuhisevat kaleereja.

Taistelun osapuolet käyvät raivokkaasti toistensa kimppuun kaikilla käsiin osuvilla aseilla. Miekat lävistävät haarniskoita ja ihmisiä; kirveet, keihäät ja sapelit viuhuvat vellovan ­ihmisjoukon keskellä.

Käsiaseita

Sotilaiden piti paitsi soutaa­ ja ampua kanuunoilla ­laivan ­kannelta, hallita myös ­lähitaistelutaidot.

© AKG-Images

Lähitaistelut ratkaisivat voiton

Vihollisalukseen tunkeutuminen ja kiivaat lähitaistelut olivat olennainen osa kaleerilaivastojen taistelutaktiikkaa. Hilparit, keihäät, tikarit ja miekat olivat tehokkaita aseita laivan kannella, ja niitä vietiin sotaan kasapäin.

Koulutettu sotilasjoukko saattoi keihäillään ajaa kaleerin miehistön nopeasti pakosalle. Jouset ja varsijouset olivat tärkeitä niin kristityille kuin ottomaaneillekin.

Sekä turkkilaisten jouset että venetsialaisten varsijouset olivat tarkkoja ja tehokkaita­ aseita, joilla ammuttu nuoli saattoi ­lävistää jopa haarniskan ja kilven.

Pyhän liigan sotilaat käyttivät yleensä haarniskaa, mutta vain joillakin ottomaaneilla oli rengaspaita.

Haarniskoista saattoi olla myös harmia – sekä nyrkkitappelussa että erityisesti, jos sattui putoamaan yli laidan.

Veden varaan joutuneet sotilaat kamppailevat henkensä edestä ja pyrkivät kanuunankuulien ulottumattomiin. Ilmassa viuhuu nuolia ja palopommeja, ja se on sakeanaan ruudinsavua.

Kanuunan­jylyn ja miekkojen kalinan lisäksi ilmassa raikuvat piilukkojen lau­kaukset ja haavoittuneiden ja kuolevien sotilaiden huudot. Taistelijat liukastelevat ja kaatuilevat veressä, joka peittää Sultanan kerran niin kauniin pähkinäpuisen kannen.

Ali Pasha tajuaa, etteivät turkkilaiset voi voittaa taistelua, ja lakkaa antamasta miehilleen käskyjä. Hänet tunnetaan taitavana jousimiehenä, ja hän sieppaakin jostain käteensä jousen.

Hän liittyy jousiampujiensa joukkoon Sultanan keulassa, missä häntä kohtaa karmiva näky: Kirkkovaltion alus Capitana törmää Sultanaan, ja kristityt voittavat aluksen kannella riehuvan epätoivoisen kamppailun. Sultanan miehistö teurastetaan.

Pyhän liigan sotilaat hurraavat riemuissaan, kun kalifaatin vihreä sotalippu revitään Sultanan mastosta ja sen ­tilalle nostetaan ristilippu.

Henkiin jääneet ottomaanit yrittävät puolustautua parhaansa mukaan, mutta ammukset ovat loppumassa. Epätoivoissaan jotkut alkavat heitellä kristittyjä Sultanan muonavarastosta löytämillään hedelmillä.

Useimmat yrittävät pelastaa henkensä hinnalla millä hyvänsä – voitokkaat kristityt eivät tunne armoa vaan surmaavat kaikki pakoon yrittävät turkkilaiset.

Pyhän liigan upseerit yrittävät turhaan kehottaa miehiään säilyttämään malttinsa; nämä kuitenkin pistelevät jopa vedessä kelluvia haavoittuneita keihäillään tai painavat heidät upoksiin.

Ehjänä säilyneet turkkilaisalukset ryöstetään putipuhtaiksi.

Ottomaanien ylipäällikkö Ali Pasha kuitenkin säästyy näkemästä taistelun häpeällistä loppunäytöstä, sillä hän makaa kuolleena ­lippulaivansa ­Sultanan ­keulakannella.

Kostonhimoiset turkkilaiset surmaavat kristittyjä

Klo 12.30 – Uluch Ali yrittää iskeä ­takaisin.

Kun taistelu on kestänyt noin kaksi tuntia, varakomentajat Uluch Ali ja Andrea Doria kohtaavat viimein toisensa. Sekä Ali että Doria molemmat johtavat laivastojensa eteläistä sivustaa.

Uluch Ali toivoo voivansa kääntää taistelun vielä ottomaanien eduksi ja suuntaa kohti luodetta, missä kristittyjen linjassa on aukko.

Doria tietää, että turkkilaisilla on eteläisellä sivustalla valmiudessa yli 40 laivaa eli enemmän kuin hänellä itsellään.

Niistä useimmat ovat kuitenkin pieniä ja kevyitä kaljuutteja, jotka eivät sovellu taisteluun. Laivojen odottaessa vastapuolen ensimmäistä siirtoa lännestä viriää leuto tuuli.

Tuuli on otto­maaneille vastainen, ja Doria oivaltaa, että tuulen avulla hänen kaksi suurinta alustaan voi asettua asemiin suojaamaan muita aluksia ennen kuin turkkilaisten laivasto ennättää liian lähelle.

Vihollislaivastot lähestyvät toisiaan.

Venetsian komentaja Sebastiano Vernier

Pyhän liigan sotapäälliköitä nimitettiin Lepanton­ ­taistelun jälkeen kristikunnan pelastajiksi. ­Venetsian Sebastiano Vernier oli yksi heistä.

© corbis

Yhtäkkiä 16 kaleerin ryhmä uhmaa Dorian käskyjä lähestyä vihollista hyvässä järjestyksessä ja pitää muodostelma ehjänä. Rikkurikaleerit saavat turkkilaiset peräänsä ja joutuvat pian saarroksiin.

Turkkilaiset ovat aivan yhtä armottomia kuin kristityt hetkeä aikaisemmin: kristityt kärsivät suuria tappioita, ja viiden aluksen koko miehistö surmataan.

Pyhän liigan sotilaat yrittävät epätoivoisesti estää laivojaan joutumasta ­vihollisen käsiin ja sytyttävät venetsialaiskaleerin ruutivaraston tuleen.

Räjähdys vaurioittaa erästä toista Pyhän liigan alusta, mutta tekee vielä suurempaa vahinkoa ympäröivissä turkkilaisaluksissa, joista monet vaurioituvat pahoin.

Tappio on sinetöity

Klo 13.30 – Murskatappion kärsineet ottomaanit antautuvat miltei kuuden tunnin taistelun jälkeen.

Uluch Ali näkee vihollislaivojen lähestyvän ja huomaa niiden joukossa La Realin.

Hän ymmärtää, että taistelu pohjoissivustalla ja rintaman keskustassa on jo ratkennut. Hän yrittää paeta mahdollisimman monen laivan kanssa ja pelastaa sen, mitä pelastettavissa on.

Andrea ­Doria lähtee Uluch Alin perään. Hyödyntäen tuulta, joka on turkkilaisille vastainen siksi kunnes he ovat saaneet aluksensa käännettyä, hän onnistuu eristämään suurimman osan näiden laivoista pääjoukosta.

Uluch Alia seuranneista noin 30 kaleerista vain kahdeksan pääsee pakenemaan kristittyjen kynsistä. Loput joko antautuvat tai upotetaan.

Kaljuuni Lepanton taistelussa

1500-luvun lopussa kaleerit korvattiin kaljuuneilla, nelimastoisilla purjelaivoilla. Niihin mahtui useita kanuunoita ja niillä voitiin purjehtia vaikka maailman ympäri.

© Mary Evans

Kehitys syrjäytti kaleerin

Alkujaan kaleerit oli rakennettu kauppalaivoiksi. Raskaan tykistön ­kehityksen myötä Euroopan merivallat joutuivat luopumaan suosimistaan kaleereista, joihin ei mahtunut tarpeeksi raskaita kanuunoita.

Kaleeri oli varhaisin sotalaivatyyppi. Sen ensisijainen tehtävä oli tuhota vihollis­aluksia törmäämällä niihin, ­minkä jälkeen sen miehistö hyökkäsi vihol­lisalukseen. Kaleereissa saattoi olla pieniä kanuunoita, kuten Lepantossa, mutta niiden tulivoima oli rajallinen.

1500-luvun lopulla laivojen tykistö kehittyi merkittävästi. Kanuunat voitiin ladata uudestaan entistä nopeammin, mikä teki niistä suosittuja aseita.

Kanuunoiden kehitys synnytti tarpeen rakentaa entistä suurempia ja vakaampia laivoja, joihin mahtui useita raskaita kanuunoita.

Suuria ja raskaita laivoja ei voinut liikuttaa soutamalla, ja niinpä kaleerit korvattiin suurilla sotalaivoilla, jotka toimivat uivina ­kanuuna-alustoina.

Lepanton taistelu oli viimeinen suuri meritaistelu, jossa pääosaa näyttelivät soutajien voimin seilaavat kaleerit.

Laivat turvaan ja haavoittuneet hoitoon

Klo 14.00 – Ottomaanit on murskattu.

Tuuli on voimistunut, ja taivaanrannasta lähestyy synkkiä pilviä. Kristityt luopuvat yrityksestä seurata Uluch Alia pidemmälle.

Iltaan mennessä kristittyjen­ säästyneet laivat sekä noin 130 sotasaaliiksi saatua turkkilaisalusta ja noin 3 000 turkkilaisvankia on saatu turvaan Port Petalan lähistölle.

Kelvottomiksi vaurioi­tuneet alukset hinataan maihin ja sytytetään tuleen. Ottomaanit ovat menettäneet kaikkiaan 251 aluksen laivastostaan 211 alusta. Heidän ylväs ja voittamattomana pidetty laivastonsa on murskattu olemattomiin.

Lepanton taistelu kesti vain viitisen tuntia mutta oli ennennäkemättömän kiivas. Osapuolten yhteenlasketut tappiot­ olivat 40 000 kuollutta ja
10 000 haavoittunutta.

Kristityt saavuttivat taistelussa ylivoimaisen voiton.

Huolimatta siitä, että otto­maanit rakensivat pian laivastonsa uudelleen, Lepanton taistelulla oli tärkeä strateginen merkitys: turkkilaiset pystyivät kyllä rakentamaan uusia laivoja, mutta Lepantossa menetettyä merenkulkuun ja sodankäyntiin liittyvää osaamista ja kokemusta he eivät voineet korvata yhtä helposti.

Tärkeintä Lepanton taistelussa oli se, että se murskasi myytin ottomaa­nien voittamattomasta laivastosta: kristityt eurooppalaiset haastoivat turkkilaisten ylivallan merellä ja selviytyivät taistelusta voittajana.

Lepanton taistelun seurauksena ottomaanien imperiumin yliherruus Välimerellä oli mennyttä.