Kylmä sota, sukellusvene, ydinsota

Ydinsukellusveneet kävivät jääkylmää sotaa pinnan alla

Vuodesta 1945 lähtien Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton ydinohjuksin varustetut sukellusveneet partioivat maailman merillä hyökkäyssukellusveneet kintereillään. Yksikin väärä liike olisi voinut käynnistää ydinsodan.

Vuodesta 1945 lähtien Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton ydinohjuksin varustetut sukellusveneet partioivat maailman merillä hyökkäyssukellusveneet kintereillään. Yksikin väärä liike olisi voinut käynnistää ydinsodan.

National Museum of the U.S. Navy

Yhdysvaltalaisen hyökkäyssukellusvene USS Drumin 107 hengen miehistön kasvot olivat kalvakat ja silmänaluset tummat heidän partioituaan Japaninmerellä yli kaksi kuukautta näkemättä päivänvaloa.

Elettiin huhtikuuta 1981. Ronald Reaganista oli juuri tullut Yhdysvaltojen presidentti, ja maan tärkein tavoite oli voittaa Neuvostoliitto kylmässä sodassa.

Niin ajattelivat myös valokuvaaja Craig Reed ja muu Drumin miehistö. He olivat turhautuneita siitä, etteivät olleet kahden kuukauden aikana saaneet vieläkään näkyviinsä Neuvostoliiton uusinta ydinsukellusvenetyyppiä 671RTM:ää eli Victor III:sta.

Reed oli aluksen valokuvaaja ja sukeltaja, jonka tehtävä oli ottaa kuvia vihollisen uudesta alustyypistä.

”Se se on! Etäisyys 900 jaardia.” Kapteeni Michael Oliver nähdessään Neuvostoliiton uusimman sukellusvenetyypin

Lopulta radiohuoneesta kuului kaikkien kauan kaipaama ilmoitus: mahdollisesti Victor III:sta saatu signaali havaittu. Valitettavasti vain kohde sijaitsi lahdenpoukamassa aivan Neuvostoliiton Vladivostokin laivastotukikohdan edustalla.

Drum lähti lipumaan hiljaa pinnan alla kohti vihollisalusta. Kapteeni Michael Oliver tarkasteli kohdetta periskoopilla. ”Se se on! Etäisyys 900 jaardia!”

”Anna palaa, Reed!”, Oliver huusi valokuvaajalle todettuaan, että pinnalla oleva alus todella oli Victor III -luokkaa.

Reed napsi valokuvausperiskoopin kautta kuvia aamuauringon noustessa Vladivostokin vuorten takaa.

Vladivostok, laivastotukikohta, sukellusvene

Vladivostok ja sen laivastotukikohta olivat täysin suljettuja vierailta vuosina 1952–1992.

© Wolfgang Kaehler/Getty Images

”Sain pari kuvaa, mutta en usko, että ne ovat riittävän hyviä tästä kulmasta ja tältä etäisyydeltä otettuina. Ehdotan, että siirrymme toiselle puolelle ja ujuttaudumme lähemmäs, kapteeni.”

”Sopii”, vastasi kapteeni.

89 metriä pitkä sukellusvene liukui varovasti lähemmäs kohdettaan.

Kun Oliver nosti periskoopin uudestaan, hän järkyttyi. Kohde täytti linssin lähes kokonaan – he olivat päätyneet aivan liian lähelle vihollisalusta.

”Hätäsukellus!” kapteeni karjaisi.

Liian myöhään. Kuului korvia raastava ääni metallin hankautuessa metallia vastaan, ja miehet kaatuilivat törmäyksen voimasta.

He olivat osuneet vihollisaluksen pohjaan, ja vaikka Drum ei vahingoittunut pahasti, he olivat hengenvaarassa: Neuvostoliitto ei katsoisi tunkeutujia hyvällä.

Suurvaltojen välisen yhteenoton vaara oli suurin merten syvyyksissä. Hengenvaarallinen kyräily pinnan alla voisi koska tahansa laukaista ydinsodan ja johtaa koko maailman tuhoon.

Hitler, sukellusvene

Natsi-Saksan 76 metriä pitkät XXI-luokan sukellusveneet koottiin osista. Ne pystyivät olemaan sukelluksissa päiviä.

© Archive

Mallia otettiin Hitlerin superaluksista

Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ottivat oppia natsien sukellusveneistä toisen maailmansodan jälkeen kehittääkseen laivastoaan ja päästäkseen toisensa edelle kylmässä sodassa.

Yhdysvallat ja Neuvostoliitto tutkivat toisen maailmansodan jälkeen tarkoin pelättyjä Saksan sukellusveneitä ja varsinkin Elektroboot XXI -tyypin aluksia, jotka olivat lähes äänettömiä ja pystyivät olemaan sukelluksissa monta päivää.

Yhdysvaltojen Guppy-hanke testasi saksalaisaluksia ja totesi, että niiden ylivoimaa selitti niiden ennemmin pisaraa kuin sikaria muistuttava ulkomuoto. Se synnytti vähemmän kitkaa ja melua ja kasvatti nopeutta.

Saksalaisalukset vaikuttivat siis kylmän sodan sukellusveneiden muotoiluun, mutta suurvallat innostuivat myös ajatuksesta käyttää sukellusveneitä liikkuvina laukaisualustoina.

Hitler oli näet suunnitellut, että sukellusveneet hinaisivat V2-raketteja perässään ja ampuisivat niitä sitten mereltä maalle.

Suunnitelmaa ei ollut toteutettu, mutta sen innoittamina suurvallat varustivat sukellusveneensä ballistisilla ohjuksilla, ja niin ohjussukellusveneistä tuli jatkuva uhka kylmän sodan aikana.

Kylmä sota käynnisti kilpavarustelun

Reilut 35 vuotta ennen USS Drumin törmäystä Neuvostoliiton Victor III -luokan sukellusveneeseen Neuvostoliitto ja Yhdysvallat olivat juhlineet yhdessä toisen maailmansodan voittoa, mutta maiden välit olivat sen jälkeen kiristyneet nopeasti kylmäksi sodaksi.

Molemmat yrittivät kilvan kehittää yhä tehokkaampia ydinaseita ja tapoja piilottaa niitä toisiltaan. Niin alkoi karmaiseva vedenalainen kissa ja hiiri -leikki ydinaseilla varustettujen ohjus- ja hyökkäyssukellusveneiden välillä.

Alkuvaiheessa ydinvoimaa hyödynnettiin uudenlaisten supersukellusveneiden voimanlähteenä: dieselmoottorin sijaan energiaa saatiin ydinreaktorista.

Sen ansiosta sukellusveneiden ei ollut enää pakko nousta pintaan lataamaan akkuja ilmaa tarvitsevilla dieselmoottoreilla. Ydinkäyttöiset sukellusveneet pystyivät pysyttelemään pinnan alla kuukausitolkulla.

”Me olimme sukelluksissa ikuisuuksia, mutta meidän ei tarvinnut pelätä hapen loppumista”, kertoi yhdysvaltalainen sukellusveneveteraani.

Maailman ensimmäinen ydinkäyttöinen sukellusvene, Yhdysvaltojen vuonna 1955 vesille laskema USS Nautilus, osoitti myös sotilaallisen potentiaalinsa alittamalla vuonna 1958 arktisen napajäätikön.

Ydinsukellusvene, Nautilus, napajää

Ydinsukellusvene USS Nautilus käynnisti suurvaltojen sukellusvenekilvan alittamalla vuonna 1958 arktisen napajäätikön.

© Imageselect

Yhdysvaltojen ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, kun Neuvostoliitto seurasi perässä vielä samana vuonna ensimmäisellä ydinsukellusveneellään.

Molempien oli siis tehostettava asekehitystään vedenalaisessa kilpavarustelussa.

1960-luvun alussa molemmat maat kehittivät niin sanottuja ”boomereita” eli ballistisin ohjuksin varustettuja sukellusveneitä. Nuo tuomiopäivän koneet olivat liikkuvia pitkän kantaman ydinkärkiohjusten laukaisualustoja.

Sukellusvene saattoi siis hiipiä vihollisen rannikolle ja laukaista salaa 50 metriä pinnan alta kaiken tuhoavan ydinohjuksen mihin tahansa suurkaupunkiin.

VIDEO: Ohjussukellusvene oli tuomiopäivän kone

Ohjussukellusveneet piilottelivat viholliselta voidakseen sodan syttyessä laukaista salaa ydinohjuksensa.

Ohjussukellusveneistä tulikin yksi kylmän sodan pelätyimmistä aseista. Maalla olevia ohjuksia pystyi vakoilemaan, mutta pinnanalaisista ohjuksista oli vaikea saada mitään tietoja.

Niinpä molemmat maat ryhtyivät rakentamaan hyökkäyssukellusveneitä, jotka jahtasivat tauotta ohjussukellusveneitä ja olivat valmiit upottamaan ne käskyn saadessaan.

Sukellusveneiden miehistöt pelasivat hengenvaarallista peliä ja olivat koko ajan paineen alla, niin henkisesti kuin konkreettisestikin.

VIDEO: Hyökkäyssukellusveneet etsivät vihollisia jatkuvasti

Hyökkäyssukellusveneet etsivät koko ajan ohjussukellusveneitä tuhotakseen ne sodan syttyessä.

Miehistöt elivät pelossa

Ohjussukellusveneissä miehistöä oli yleensä noin 135, hyökkäyssukellusveneissä 100–140. Huolia molemmissa oli kuitenkin yhtäläisesti.

”Vedenalaisessa maailmassa vaara on jatkuvasti läsnä – ja ihmishenkiä on alttiina sodassa, jota ei ole vielä julistettu”, kirjoitti Craig Reed. Hän oli palvellut muilla sukellusveneillä jo kuusi vuotta ennen siirtymistään USS Drumille vuonna 1981.

Tunnelma oli kuitenkin ollut samanlainen jo 1960-luvulta asti. Oli raskasta elää kuukausia syvyyksissä käymättä kertaakaan pinnalla, puhumattakaan siitä jatkuvasta pelosta, että yksikin väärä liike voisi syöstä maailman ydinsotaan.

Ohjussukellusveneissä palvelevien oli oltava henkisesti valmiita siihen, että jos jonain päivänä kävisi käsky laukaista ohjukset, puoli maailmaa voisi tuhoutua jo ensi-iskussa.

Jos vihollinen vastaisi iskuun, niin hetkessä tuhoutuisi toinenkin puoli. Laukaus yhdestäkin ohjussukellusveneestä voisi siis vapauttaa voimia, jotka ylittäisivät kaikkien toisen maailmansodan aikana pudotettujen pommien yhteenlasketun tuhovoiman.

Ajatus pientenkin taistelukärkien laukaisemisesta oli hermostuttava. Neuvostoliittolainen sukellusveneen kapteeni Aleksei Dubivko sai Kuuban kriisin aikaan vuonna 1962 käskyn purjehtia Karibialle mukanaan uusi ”erikoisase”, ydintorpedo, joka voitaisiin ampua kohti Yhdysvaltojen satamakaupunkeja ja laivastotukikohtia.

”Teidän toimenne ja päätöksenne tällä tehtävällä voivat käynnistää tai ehkäistä maailmansodan”, sanottiin hänen salaisessa ohjeistuksessaan.

Dubivko pohdiskeli tukalaa tilannettaan ääneen eräälle kollegalleen:

”Olemmeko me aloittamassa sodan? Emme ole edes testanneet näitä aseita, eikä miehistöämme ole koulutettu käyttämään niitä. Jos laukaisemme ne, kaikki tuhoutuu 16 kilometrin säteeltä. Myös meidän aluksemme.”

Yhdysvaltojen ylpeys tuhoutui pohjassa

Dubivko ei koskaan käyttänyt ydintorpedoitaan. Muutkin sukellusveneissä palvelevat jakoivat silti hänen huolensa myös omasta turvallisuudestaan.

Varsinkin 1960-luvulla suurvallat kehittivät niin innokkaasti uusia sukellusveneitä ja aseita, ettei aluksia aina edes testattu kunnolla.

”Se oli tappajahai, ensimmäinen todellinen tappokone.” Brittiläinen kapteeni hyökkäyssukellusvene USS Thresheristä

Yhdysvaltojen laivasto suitsutti vuonna 1963 juhlallisesti esiteltyä uutta ihmeellistä hyökkäyssukellusvenettään USS Thresheriä. Se oli ensimmäinen sukellusvene, jossa oli tietokoneohjattu laukaisujärjestelmä, ja sen kaikuluotain pystyi havaitsemaan signaaleja kauempaa kuin yksikään aiempi vedenalainen saalistaja.

”Se oli valtava harppaus eteenpäin – se oli tappajahai, ensimmäinen todellinen tappokone”, arvioi eräs brittikapteeni.

Kylmä sota, sukellusvene, USS Thresher, onnettomuus

Yhdysvaltojen USS Thresher upposi vuonna 1963 mukanaan 129 hengen miehistö – todennäköisesti rakennevian takia.

© U.S. National Archives

Nova Scotian eteläpuolella USS Thresher yritti sukellusta 400 metrin syvyyteen, kun tekniikka petti. Alus vajosi yhä syvemmälle 129-henkisine miehistöineen, kunnes se musertui valtavan paineen alla.

Hylyn jäänteet löydettiin vasta puolen vuoden etsintöjen jälkeen.

Tutkintaraportin mukaan 14 prosenttia sukellusveneen putkistosta oli jäänyt tarkistamatta huolellisesti ennen vesillelaskua eikä aluksen paineilmajärjestelmä siksi toiminut kunnolla. Tarkastuksissa oli kiirehditty liikaa.

”Tällaista ei saa enää tapahtua”, laivasto vakuutti.

Silti jo viiden vuoden kuluttua toinen yhdysvaltalainen sukellusvene upposi vailla mitään kontaktia viholliseen.

Hyökkäysalukset vakoilivat vihollisia

Elämä sukellusveneissä oli vaarallista, mutta miehistöt olivat hyvin sitoutuneita työhönsä. Ohjussukellusveneiden tehtävänä oli pysytellä näkymättömissä, joten ne pyrkivät välttelemään vihollisia.

Toisin oli hyökkäyssukellusveneissä, joiden tehtävä oli jäljittää ja vakoilla vihollisaluksia.

”Meidät lähetettiin matkaan pariksi kuukaudeksi jollekin isolle tärkeälle merialueelle ja käskettiin yksinkertaisesti hankkia kaikkea mahdollista tietoa”, kertoi yhdysvaltalainen sukellusvenekapteeni Raymond Engle.

Kaikuluotain kuunteli vuorokauden ympäri äänisignaaleja vihollisen sukellusveneistä. Yhdysvaltalaiset valittelivat sen käyneen 1960-luvulla vaikeammaksi, kun Neuvostoliiton sukellusveneet eivät enää ”melunneet ja mourunneet kuin kissat kesäyössä”, kuten aiempina kylmän sodan vuosina.

VIDEO: Sukellusveneet vaanivat pohjoisessa

Eteläisen pallonpuoliskon merillä oli rauhaisaa, mutta pohjoisessa kuhisi kylmän sodan aikaan sukellusveneitä kolmannen maailmansodan varalta.

Uudet sukellusveneet olivat lähes äänettömiä, mutta vihollisen saattoi silti onnistua jäljittämään, jos passiiviset hydrofonit saivat napattua heikkoja ääniaaltoja esimerkiksi vastustajan potkurista tai pumpuista.

Se oli mahdollista, koska myös hydrofonit olivat kehittyneet ja uuden tietotekniikan ansiosta ääniä pystyttiin paremmin suodattamaan vedessä.

Kun yhdysvaltalainen sukellusvene rekisteröi aluksen, käynnistyi joskus viikkokausiakin kestävä ajojahti.

VIDEO: Jättiläisalus piiloutui jään alle

Neuvostoliiton Typhoon-luokan sukellusveneet oli suunniteltu murtautumaan napajään läpi laukaisemaan ydinohjuksensa.

”Seurasimme niitä ja kartoitimme niiden liikehdintää. Joskus se kävi jännittäväksi. Olimme kuitenkin erittäin huolellisia, jotta tilanne ei olisi kääntynyt päinvastaiseksi ja meistä tullutkin yhtäkkiä saaliita”, kertoi kapteeni Engle.

Neuvostoliiton sukellusveneet saattoivat kääntyä yhtäkkiä ympäri kuuntelemaan takaa-ajajiaan. Tämä yhdysvaltalaisten ”hulluksi Iivanaksi” nimittämä temppu johti joskus törmäyksiin, esimerkiksi kun Neuvostoliiton ohjussukellusvene K-19 osui marraskuussa 1969 Yhdysvaltojen hyökkäyssukellusvene USS Gatoon 60 metrin syvyydessä.

Siitä selvittiin onneksi säikähdyksellä – seurauksena olisi voinut olla katastrofi, jos törmäys olisi osunut ohjusvarastoon.

Kaikuluotaimilla voitiin tunnistaa sukellusvenetyyppejä niistä lähtevän äänen perusteella, mutta kun Neuvostoliitto rakensi uudentyyppisiä aluksia, uutta tietoa oli hankittava nopeasti.

Mitä pikemmin Yhdysvallat saisi vakoiltua vihollisen uusien sukellusveneiden ulkonäköä ja ääntä, sitä helpompi niitä olisi löytää ja tuhota sodan syttyessä.

Kylmä sota, sukellusvene, testi

Yhdysvaltojen sukellusveneitä testattiin jatkuvasti. Tässä hyökkäyssukellusvene pintautuu valtavalla vauhdilla.

© Naval History and Heritage Command

USS Drumia jahdattiin säälittä

Hyökkäyssukellusvene USS Drum yritti siis vuonna 1981 päästä Vladivostokissa lähelle Neuvostoliiton uutta Victor III - luokan sukellusvenettä, jotta Craig Reed saisi siitä hyviä kuvia. Kun Drum kuitenkin osui kohteeseensa, siitä tulikin yhtäkkiä saalis.

”Hävittäjät ja tykkiveneet syöksyivät Vladivostokista meidän peräämme, ja lukuisten helikopterien roottorit piiskasivat vettä. Emme enää pystyneet pitämään lukua kaikista kaikuluotainkontakteista”, muisteli Reed.

Drumin ainoa mahdollisuus paeta oli kapea väylä etelässä. Se jäisi kiinni, jos Neuvostoliitto saisi liikkeelle riittävästi jäljityskalustoa sekä ilmaan että merelle.

”Syvyyspommi räjähti. Kaikki tuijottivat kattoon ja mumisivat äänettömiä rukouksiaan.” Neuvostoliiton jahtaamassa sukellusveneessä ollut yhdysvaltalainen Craig Reed

Drumin kapteeni Michael Oliver määräsi ajamaan siksakkia, ja miehistö kuunteli henkeään pidätellen takaa-ajajiensa jäljityslaitteiden pingauksia.

”Syvyyspommi räjähti. Kaikki tuijottivat kattoon ja mumisivat äänettömiä rukouksiaan”, muisteli Reed, joka oli paikalla komentokeskuksessa kapteenin määrätessä aluksen pohjaan.

”Kapteeni Oliver veisi meidät ennemmin niin syvälle, että alus musertuisi, kuin luovuttaisi sen neuvostoliittolaisille. Tiesimme, että jos jäisimme vangeiksi, ’iivana’ ei antaisi meille armoa.”

Drum makasi kaksi vuorokautta kallioisessa merenpohjassa syvyyspommien putoillessa sen ympärille. Useimmat räjähtivät onneksi riittävän kaukana aluksesta, mutta muutaman kerran pommit saivat kapyysin astiat helisemään.

Neuvostoliitto, helikopteri, sukellusvene

Neuvostoliitto lähetti niin sotalaivoja kuin helikoptereitakin jahtaamaan USS Drumia.

© U.S. National Archives

Kolmantena päivänä sukellusveneessä rekisteröitiin kaukainen törmäyksen ääni, ja yhtäkkiä takaa-ajajat poistuivat kuin taikaiskusta. Oliver hyödynsi hetken pujahtamalla etelään ja pois Neuvostoliiton aluevesiltä.

Useiden päivien kuluttua Drum pintautui yön pimeydessä lähellä Guamia Tyynellämerellä Yhdysvaltojen laivastotukikohdan edustalla.

”Ihailin kuun välkettä aalloilla ja kiitin Jumalaa, että olin saanut vielä jatkaa elämääni”, Reed muistelee.

Drumin pelastukseksi oli koitunut yhdysvaltalaisen sukellusveneen USS George Washingtonin ja japanilaisen rahtilaivan törmäys Itä-Kiinan merellä. Neuvostoliitto kiinnostui tapauksesta ja lähetti yli puolet Drumin etsintään osallistuneista aluksista sinne.

Neuvostoliitto väitti kiven kovaa, että yhdysvaltalainen vakoilusukellusvene oli törmännyt sen alukseen, mutta Yhdysvallat kiisti kaiken läsnäolonsa alueella.

Sukellusvenekatastrofi vältettiin

Drumin tapaus oli vain yksi monista, joissa Yhdysvallat tai Neuvostoliitto kiisti tunkeutuneensa toisen alueelle, vaikka todellisuudessa sitä tapahtui lukemattomia kertoja.

Suurvallat seurailivat toisiaan pinnan alla neljän vuosikymmenen ajan pelissä, jossa yksikin virheliike olisi voinut johtaa tuomiopäivään.

Niillä oli yhteensä noin 400 vedenalaista hirviötä, ja jo yhdessäkin ohjussukellusveneessä oli 1980-luvulla riittävästi ydinaseita tuhoamaan kaikki vastapuolen suurkaupungit.

Sukellusvene, kylmä sota, ohjusvarasto

Ohjussukellusveneeseen lastattuja ydinohjuksia oli valvottava jatkuvasti, kuten tässä USS John Adamsilla.

© U.S. National Archives

Kylmä sota ei onneksi räjähtänyt käsiin. Sen aikana Yhdysvalloilta tuhoutui kaksi ja Neuvostoliitolta seitsemän ydinkäyttöistä sukellusvenettä, mutta yhtäkään niistä ei upotettu.

Berliinin muuri murtui vuonna 1989, Yhdysvaltojen presidentti George Bush vanhempi ja Neuvostoliiton johtaja Mihail Gorbatšov päättivät kylmän sodan ja Neuvostoliitto heikkeni ja lakkasi lopullisesti olemasta vuonna 1991.

Sukellusveneiden tuotanto väheni huomattavasti. Maailman merillä partioi silti yhä äänettömiä tappajia, ja niin Kiina, Yhdysvallat kuin Natokin näyttävät olevan valmiita uusiin vedenalaisiin kaksintaisteluihin.

Ydinsukellusvene, Kiina, Yhdysvallat

Länsi on seurannut huolestuneena, kuinka Kiina varustelee sukellusvenelaivastoaan.

© Long Yunhe/AP/Ritzau Scanpix

Kilpailu pinnan alla kovenee jälleen

Suurvaltojen välinen sukellusvenekilpailu ei päättynyt täysin edes kylmän sodan loputtua, mutta nyt se on taas kovenemassa uuden haastajan, Kiinan, myötä.

Sukellusveneiden tuotanto pysähtyi kylmän sodan päätyttyä, mutta vanhat kilpakumppanit jatkoivat toistensa vakoilua pinnan alla sen jälkeenkin. 2000-luvun alussa ne alkoivat jälleen haastaa toisiaan uusilla ohjussukellusveneillä.

Sittemmin Venäjän talouden heikentyminen ja Kiinan vahvistuminen ovat johtaneet siihen, että Kiina on noussut Venäjän ohi Yhdysvaltojen suurimmaksi vedenalaiseksi uhkaajaksi.

Yhdysvaltojen puolustusministeriön mukaan Kiinalla on 56 hyökkäys- ja neljä ohjussukellusvenettä sekä rakenteilla 5–10 huippumodernia sukellusvenettä – siten määrä vastaa Yhdysvaltojen nykyistä sukellusvenelaivastoa.

Yhdysvaltojen vastaus on kuin kylmän sodan aikaan panostaa uusiin sukellusveneisiin, jotta se ei häviäisi uutta varustelukilpaa.

Yhdysvallat on vastannut uhkaan myös lisäämällä partiointia läntisellä Tyynellämerellä. Alueella uskotaankin olevan yhtä paljon yhdysvaltalaista sukellusveneliikennettä kuin kylmän sodan aikaan.

Myös Intialla ja Pakistanilla on merillä ydinohjuksia kuljettavia sukellusveneitä.