Sukellusvene ajoi karille

Ydinsodan uhka: Neuvostosukellusvene saaristossa

Vuonna 1981 sukellusvene ajoi karille Ruotsin saaristossa. Moskova torjui väitteet vakoilusta – ja valmistautui samaan aikaan räjäyttämään ydinaseen.

Vuonna 1981 sukellusvene ajoi karille Ruotsin saaristossa. Moskova torjui väitteet vakoilusta – ja valmistautui samaan aikaan räjäyttämään ydinaseen.

Torbjörn Andersson/TT/Ritzau Scanpix

Gåsefjärdenin lahti Blekingen saaristossa Etelä-Ruotsissa oli kietoutunut sankkaan sumuun lokakuun 28. päivän aamuna vuonna 1981. Kalastaja Bertil Sturkman oli jo liikkeellä pienellä veneellään tarkistamassa edellisenä päivänä laskemiaan verkkoja.

Yhtäkkiä Sturkman erotti sumun läpi jonkin esineen ääriviivat. Hän jätti verkkonsa ja lähti purjehtimaan lähemmäs Torumskärin luotoa.

”Erittäin riskialtis päätös.” Vasili Besedin U-137:n kapteenin päätöksestä jatkaa matkaa radiomastot rikkoutuneina

Sturkman tuijotti ällistyneenä sumuun: outo esine oli puolittain luodolla makaava sukellusvene! Aluksen tornista erottui ihmishahmoja, jotka selvästi huomasivat myös hänet. Eräs mies viittilöi vimmatusti käsillään, ja Sturkman ymmärsi, että hänen haluttiin häipyvän.

Kalastaja käänsi veneensä ja purjehti takaisin Sturkön laituriin. Hän kertoi kollegalleen, mitä oli juuri nähnyt, ja yhdessä he ottivat kello kymmeneltä aamulla yhteyttä Ruotsin armeijaan.

Veteraani määrättiin tehtävään

Torumskärin luodolla makasi 76 metriä pitkä U-137-sukellusvene. Se oli lähtenyt Neuvostoliiton Itämeren laivastotukikohdasta Baltijskista Kaliningradista, kuusi viikkoa aiemmin, 16. syyskuuta. Aluksen päällikkönä oli Neuvostoliiton sukellusvenelaivaston nuori komentajakapteeni Anatoli Guštšin, jolla oli takanaan toistaiseksi moitteeton ura.

Hänen alaisensa, poliittinen upseeri Vasili Besedin, oli kirjannut päiväkirjaansa aluksen lipuessa Gdańskinlahdelle klo 20.15 Moskovan aikaa seuraavaa:

”Merellä dieselmoottorin käyntiääni kuulostaa kanan äänekkäältä kaakatukselta.”

Sukellusvene oli 24 vuotta vanha ja teknisesti jo muinaisjäänne, mutta sen oli määrä partioida Bornholmin alueella 5. marraskuuta asti.

Syyskuun 17. päivänä U-137 saapui määränpäähänsä. ”Tilanne rauhallinen”, Besedin kirjotti 40 metriä merenpinnan alapuolella Bornholmin itäpuolella.

Sukellusvene

Vuonna 1982 Neuvostoliiton laivastolla oli enää 60 Whiskey-luokan sukellusvenettä, ja niistä vain 45 oli aktiivisesti käytössä.

© Marinmuseum/digitaltmuseum.se

U-137 oli kulunut rotisko

U-137:n karille ajo paljasti koko maailmalle Neuvostoliiton kaluston kulahtaneisuuden.

Ruotsin saaristossa karille ajanut sukellusvene kuului Whiskey-luokkaan, joka oli konventionaalinen torpedoilla varustettu alustyyppi. Se oli kehitetty saksalaisesta toisen maailmansodan aikaisesta sukellusvenetyypistä, joka oli aikanaan ollut varsin edistyksellinen mutta 1980-luvun alussa jo kypsä romuttamolle.

Vuosina 1951–1957 Leningradissa valmistettiin 215 Whiskey-luokan sukellusvenettä, joista U-137 oli viimeinen. 76 metriä pitkä sukellusvene, jossa oli 60 hengen miehistö, oli vuonna 1981 palvellut jo 24 vuotta.

Aluksen runko oli jaettu seitsemään osaan. Torpedo-osastot oli sijoitettu etummaiseksi ja taaimmaksi, ja niissä oli yhteensä kuusi torpedoa. Keskellä sijaitsi komentosilta, jossa oli sukeltamiseen ja pinnalle nousuun tarvittavat laitteet, hydrofoni, hyrräkompassi sekä asevarasto.

Whiskey-luokan sukellusveneissä oli sekä diesel- että sähkömoottori, ja ne saattoivat laskeutua 125 metrin syvyyteen asti. Niiden oli kuitenkin noustava pintaan joka kolmas vuorokausi lataamaan sähkömoottorin akut.

Sukellusveneen 56 hengen miehistön vuorokausi jakautui yön ja päivän sijaan vartiovuoroihin ja lepoon. Lokakuun 2. päivänä alus oli piileksinyt Bornholmin vesillä yli kaksi viikkoa, kun kalastuskutteri tuli mitään aavistamatta liian lähelle, ja troolin vaijeri osui sukellusveneen torniin. Venäläiset saivat irrotettua vaijerin vetämättä troolia alas, mutta navigointiin tarvittava antennimasto oli rikkoutunut.

Sukellusvene hakeutui satamaan Puolan Świnoujścieen, missä miehistölle selvisi, ettei antenneja voitu korjata välittömästi. Guštšinilla oli nyt ongelma.

Sukellusveneeseen asennettiin toinen navigaatiojärjestelmä, Decca, josta miehistöllä ei ollut kuitenkaan aiempaa kokemusta. Pitkän pohdinnan jälkeen kapteeni Guštšin päätti jatkaa tehtävää – hän ei halunnut antaa tilapäisen epäonnistumisen tahrata komeasti alkanutta uraansa.

”Erittäin riskialtis päätös”, poliittinen upseeri Besedin kirjoitti päiväkirjaansa.

Pohjolan suurvallat ovat taistelleet 1400-luvulta asti Itämeren alueen herruudesta. Valtataistelun tuloksena Ruotsin valtakunta on kutistunut.

Vanha kartta
© www.npm.ac.uk

1495 – pamaus pelästytti

Iivana Suuri piiritti Sten Sture vanhemman linnoitusta Viipurissa. Linnan komentaja Knut Posse sytytti kaupungin ruutivarastot tuleen, ja ruotsalaisen kronikoitsijan mukaan räjähdys – niin kutsuttu Viipurin pamaus – pelästytti piirittäjät matkoihinsa.

Iivana Julma
© Tretyakov Gallery

1558 – palkkasotilaiden voitto

Iivana Julma hyökkäsi Liivinmaalle Baltiaan saadakseen pääsyn Itämerelle. Vuonna 1581 ruotsalaiset palkkasotilaat valtasivat kuitenkin tärkeän Narvan kaupungin, minkä jälkeen Iivanan oli pakko solmia rauha.

Sota, Pietari Suuri
© Hermitage Museum

1709 – tappio tuli kalliiksi

Pietari Suuri mursi ruotsalaisten hallinnan Itämerellä Suuressa Pohjan sodassa. Pietari löi Kaarle XII:n hyökkäysjoukot Pultavassa Ukrainassa ja vaati tämän jälkeen Ruotsilta suuria alueluovutuksia.

Meritaistelu, sota
© Carl Gustaf Gillberg

1808 – Suomesta oli luovuttava

Aleksanteri Suuri hyökkäsi Suomeen työntääkseen Venäjän rajaa pidemmäs länteen. Ruotsin oli seuraavana vuonna luovutettava Suomi sekä osia Lapista, eikä ruotsalaisista ollut tämän jälkeen enää uhkaa Venäjälle.

Sukellusvene ajoi karille

Lokakuun 17. päivä venäläiset suuntasivat jälleen Itämerelle kurssi kohti Tanskan Bornholmia. Kun sukellusvene lähestyi saarta, he saivat Besedinin mukaan sähkeen, jossa kerrottiin NATOn käynnistäneen harjoituksen alueella. Kapteeni Guštšin päätti jatkaa matkaa edemmäs pohjoiseen, jotta alusta ei huomattaisi.

Borholm jäi taakse, ja kaikki vaikutti sujuvan suunnitelmien mukaan – aina 27. lokakuuta asti, jolloin Besedin heräsi yhtäkkiä unestaan. Moottorit olivat pysähtyneet, ja sukellusvene oli saanut pohjakosketuksen. Besedin kiirehti komentosillalle, missä yliluutnantti Peršin selitti:

”Olemme asettuneet pohjaan. Esikuntapäällikön määräys”.

Besedin oli vuonna 2009 julkaisemansa päiväkirjan mukaan ihmetellyt tätä. Sukellusveneen tuli pysytellä 10–15 metriä merenpohjan yläpuolella, sillä muuten vaarana oli osua merimiinaan.

Esikuntapäällikkö Avrukjevitš – joka ei luottanut Deccaan – yritti samalla varmistaa sukellusveneen sijaintia vertaamalla vaivalloisesti aluksen syvyyttä merikarttojensa lukemiin. Iltapäivällä sukellusvene lipui Ruotsin aluevesille.

”Pitäkää raja!” Pääministeri Thorbjörn Fälldin

Yöllä U-137 nousi pintaan keskelle sakeaa sumua. Aluksen akut oli ladattava – tämä tehtiin dieselmoottorin avulla – ja miehistö sai myös haukata happea. Samalla sukellusvene lipui hitaasti eteenpäin. Besedin seisoi juuri aluksen tornissa tupakoimassa, kun sukellusvene yhtäkkiä nousi voimakkaasti.

Kaikki tornissa olleet paiskautuivat eteenpäin, ja alus pysähtyi äkisti. Koko sen runko tärisi, ja kaiuttimista kajahti kapteeni Guštšinin karjaisu:

”Pysäyttäkää koneet!”

Sitten hän määräsi aloittamaan peruutuksen – mutta sukellusvene ei päässyt liikkeelle luodolta.

U-137:ää yritettiin irrottaa koko yö, mutta kello kuudelta aamulla, lokakuun 28. päivänä, kapteenin oli luovutettava. Guštšin veti tärisevin käsin viimeisen tupakan esiin savukeaskistaan. Sitten hän kutsui paikalle sähköttäjän ja antoi sydän kurkussa tälle toimitettavaksi viestin Neuvostoliiton Itämeren laivaston päämajaan.

Itämeren kartta, Bornholm, Ruotsi

1) Bornholm 2) Christiansø 3) Karlskrona 4) Gåsefjärden

Sukellusvene ajoi karille saaristossa noin kymmenen kilometriä Karlskronasta kaakkoon.

© Shutterstock

Ruotsalaiset tulivat paikalle

Muutaman tunnin kuluttua tieto tapahtuneesta saavutti myös ruotsalaiset, vaikka Karlskronan laivastotukikohdan johto oli aluksi epäillyt ilmoittajan olleen humalassa. Tapahtumapaikka sijaitsi vain kymmenen kilometrin päässä tukikohdasta, mutta karille ajanut neuvostosukellusvene kuulosti mielikuvituksen tuotteelta.

Ruotsalaiset olivat toisaalta jo vuosia epäilleet neuvostosukellusveneiden vakoilevan maan vesillä. Merivartioston päällikkö Lars Hellstedt lähti esikuntapäällikkö Karl Anderssonin kanssa paikalle partiolaiva Smygellä, ja Torumskärin luodolla he todistivat omin silmin, miten sukellusvene makasi luodolla kuin rannalle ajautunut valas keskellä syksyistä saaristoa.

Miehet purjehtivat sukellusveneen luo. Andersson hyppäsi alukseen ja kiipesi torniin, jossa oli neljä miehistön jäsentä.

Sukellusvene ajoi karille

Kun neuvostoliittolainen sukellusvene karahti karille Ruotsin aluevesillä vuonna 1981, maiden suhteet kiristyivät äärimmilleen.

© Torbjörn Andersson/TT/Ritzau Scanpix

Hän kysyi, puhuiko kukaan englantia, mutta ei saanut vastausta. Seuraavaksi hän kokeili saksalla, jota esikuntapäällikkö puhui joten kuten.

Andersson halusi tietää, miten sukellusvene oli päätynyt paikalle. Venäläinen osoitti pahasti vääntynyttä radiomastoa ja sanoi: ”Kaput.”

Avrukjevitš puolestaan halusi tietää aluksensa tarkan sijainnin, ja sukellusveneen sisuksista nousi esiin matruusi mukanaan Blekingen saariston yksityiskohtainen merikartta.

Esikuntapäällikkö ojensi miestä venäjäksi, ja matruusi katosi kiireesti ja palasi mukanaan kartta eteläisestä Itämerestä, jolla venäläiset esittivät ajaneensa harhaan.

Mies soutuveneessä

Ruotsalaisilta oli päässyt vuosien varrella karkuun monia sukellusveneitä, joten vuonna 1981 kiinnostus karille ajanutta U-137:ää kohtaan oli suurta.

© Pressens Bild/NTB/Ritzau Scanpix

Ruotsi jahtasi vakoojia

1980-luvulla Ruotsissa uutisoitiin tämän tästä saaristossa nähdyistä tunnistamattomista sukellusveneistä, ja häiriköitä oli ajettava pois kerta toisensa jälkeen.

1980 – sukellusvenekriisi Utöllä

Hinaaja havaitsi sukellusveneen tornin Tukholman saaristossa, ja helikopterit etsivät alusta viikkoja – tuloksetta.

1982 – pommeja pudotettiin syvyyksiin

Ruotsin armeija oli asentanut Tukholman saariston Horsfjärdenin selälle hydrofoniverkoston, ja syyskuussa alueella havaittiin vieraan sukellusveneen ääni. Syvyyspommeista, merimiinoista ja selän tukkimisyrityksistä huolimatta alus pääsi karkuun.

1986 – ajoneuvo meren pohjassa

Gotlannissa havaittiin vedessä kulkeva työkone. Merenpohjan tutkimuksessa paikalta löytyi telaketjun jälkiä.

1988 – torpedot eivät osuneet

Kaikuluotaimet havaitsivat Tukholman eteläpuolella sijaitsevassa Oxelösundissa sukellusveneen ilmastointia muistuttavan äänen. Ruotsalaisalukselta ammuttiin torpedoja, mutta ne eivät osuneet mihinkään.

2014 – kuumeinen sukellusvenejahti

Syvällä Tukholman saaristossa havaittiin salattuja viestejä venäläisten käyttämällä hätätaajuudella. Silminnäkijät vahvistivat epäilyksiä sukellusveneestä, mutta viikkojen tuloksettoman syvyyspommituksen jälkeen etsinnät lopetettiin.

Sotalaiva lähestyi

Anderssonin ja Avrukjevitšin katsellessa merikarttaa Ruotsin puolustusvoimien komentaja Lennart Ljung sai kello 11.30 Tukholmassa sähkeen, jossa oli hälyttävä viesti – neuvostoliittolainen sukellusvene makasi karilla Karlskronan saaristossa.

Ljung soitti välittömästi ulkoministeriöön hallituksen sihteerille ja tämän jälkeen pääministeri Thorbjörn Fälldinille. Diplomatian rattaat lähtivät pyörimään.

Useiden kutsujen jälkeen Neuvostoliiton Ruotsin suurlähettiläs Mihail Jakovlev saapui ulkoministeriöön, missä hänelle annettiin Ruotsin nootti. Jakovlev lupasi välittää viestin mutta korosti olevansa itse vakuuttunut, että kyseessä oli vain tekninen virhe.

Parin tunnin päästä hän palasi mukanaan Neuvostoliiton virallinen vastaus: alueloukkaus johtui sukellusveneen navigaatiolaitteiston rikkoontumisesta.

Selitys ei kuitenkaan vakuuttanut ruotsalaisia, sillä U-137 ei ollut lipunut vain muutamia merimaileja vikaan vaan kokonaiset 57 merimailia Ruotsin aluerajan yli.

Venäläisiä sukellusveneen kannella

Vasili Besedin poseerasi ruotsalaisille kuvaajille sukellusveneen tornista kädet kohotettuina.

© Str Scanpix Sverige/TT/Ritzau Scanpix

Ruotsalaiset olivat huolissaan. Samana aamuna useita Neuvostoliiton sota-aluksia sekä kaksi hinaajaa oli lähtenyt Baltijskin laivastotukikohdasta kohti Karlskronaa. Jos ne pääsisivät perille ennen Ruotsin puolustusvoimia, neuvostojoukot pystyisivät purjehtimaan suoraan saaristoon ja hinaamaan sukellusveneen mukanaan.

Norrköpingin lentoasemalta lähetettiin alueelle kaksi valvontakonetta, ja lokakuun 28. päivän iltana lentäjät ilmoittivat neuvostoliittolaisen saattueen olevan aivan rajan tuntumassa. Neljä taistelukonetta asetettiin myös iskuvalmiuteen.

Aamunkoitteessa koneet lähtivät liikkeelle, tarkoituksena pelottaa neuvostoliittolaiset rajalta. Ruotsalaislentäjät totesivat kuitenkin, että saattue ei ollut liikkunut. Koneet jatkoivat matkaa, ja ruotsalaiset vaativat sen sijaan päästä kuulustelemaan sukellusveneen kapteenia ja tutkimaan U-137:n.

Ydinräjähdys uhkasi

Sukellusveneen saarrettu miehistö sai 29. lokakuuta kello 17.20 Moskovan aikaa Baltisjkin laivastotukikohdasta koodatun sähkeen, jonka viesti oli heille selkeä: jos ruotsalaiset yrittäisivät ottaa sukellusveneen haltuunsa, alus tulisi räjäyttää.

U-137:ssä oli Hiroshiman ydinpommia vastaavaalla ydinräjähdelatauksella varustettuja torpedoja, ja ruotsalaisten hyökkäys olisi tuhoisa molemmille osapuolille. Yliluutnantti Peršin kalpeni lukiessaan viestiä mutta alkoi sitten sotilaidensa kanssa valmistautua hävitykseen saaristossa.

Pienikin väärinkäsitys saattoi nyt kärjistää tilanteen, ja näin lähes kävikin, kun sukellusveneeltä laukaistiin yhtäkkiä hätäraketti noin kello 22 illalla.

Sotilaat etenevät rinnettä ylös

Poliiseja ja rannikkopuolustuksen joukkoja saapui paikalle sankoin joukoin sukellusvenekriisin aikana.

© Ingmar Johansson/Sydöstran

Raketti oli laukaistu, kun Besedin oli havainnut kumiveneen aivan aluksen lähellä ja tarvitsi valoa nähdäkseen, mistä oli kyse. Hän ei tiennyt, että ruotsalaiset olivat lähettäneet salaa teknikkoja mittaamaan torpedoiden mahdollista radioaktiivisuutta.

Ruotsalaiset havaitsivat tutkassa kaikuja neuvostoliittolaisen laivasaattueen suunnasta. Oliko raketti merkki käynnistää ruotsalaisten pelkäämä pelastusyritys?

Valvontakone nousi ilmaan, ja samalla puolustusvoimien komentaja Ljung soitti pääministeri Fäldinille, joka totesi ytimekkäästi: “Pitäkää raja!”

Akuutti kriisi oli onneksi pian ohi – neuvostoliittolaisten pelastustoimintaa ei havaittu. Tutkassa näkyneet kaiut eivät johtuneet Neuvostoliiton alusten vaan kahden länsisaksalaisen kauppa-aluksen liikkeistä.

Ruotsalaiset halusivat kuulustella kapteenia

Kriisin kolmantena päivänä, 30. lokakuuta, suurlähettiläs Jakovlev esitti Ruotsin ulkoministeriölle Moskovasta puolittaisen anteeksipyynnön. Hän pahoitteli tapahtunutta mutta tähdensi myös sukellusveneen olevan hädässä.

Hän huomautti diplomaattisen koskemattomuuden suojaavan sukellusvenettä ja sen miehistöä – alus oli ajanut karille rauhan aikana eikä suinkaan hyökkäystehtävässä. Kapteeni Guštšinin kuulustelu ei siis tulisi kuulonkaan.

Diplomaattisessa pattitilanteessa Ruotsin edustajat pohtivat, voisivatko he luopua vaatimuksestaan suorittaa kuulustelut Ruotsin maaperällä ja suostua niiden järjestämiseen sukellusveneellä.

Ennen kuin asiasta päästiin yksimielisyyteen, Moskovasta ilmoitettiin, että kapteenia voitaisiinkin kuulustella, ja vieläpä Ruotsin maaperällä. Neuvostoliitto oli nimittäin joutunut valtavan kansainvälisen kritiikin kohteeksi ja halusi vain päästä kriisistä eroon niin nopeasti kuin mahdollista.

Ruotsalaisen lehden otsikko sukellusveneselkkauksesta

Karille ajanut sukellusvene oli etusivun uutinen ruotsalaislehdissä.

© Kvällsposten

Kapteeni Guštšinin kuulustelut alkoivat 2. marraskuuta. Poliittinen upseeri Besedin ja esikuntapäällikkö Andersson saattoivat hänet helikopterilla Karlskronan laivastotukikohtaan. Kapteeni oli poissa tolaltaan ja vaikutti pelokkaalta ja apaattiselta.

Besediniä ei päästetty mukaan kuulusteluun, ja häntä huoletti, miten hermoheikko kapteeni selviäisi kahden tunnin koettelemuksesta.

Guštšinin selitykset olivat jo tuttuja: sukellusvene oli vain suorittamassa rutiinitehtävää ja kapteeni oli huomannut vasta aluksen ajettua karille, että kaikki ei ollut kohdallaan. Lisäksi hän uskoi heidän törmänneen Christiansøn saareen Bornholmin pohjoispuolella Tanskan vesillä.

Ruotsalaiset kuulustelijat luovuttivat lopulta, ja venäläiset vietiin takaisin U-137:lle. Ruotsalaiset olivat sillä välin vetäneet sukellusveneen karilta ja hinanneet sen pidemmäs selälle.

Sukellusvene hinattiin kotiin

Moskovassa kärsivällisyys alkoi loppua. Ruotsin Moskovan suurlähettiläs Carl De Greer kutsuttiin ulkoministeriöön, missä hänelle tehtiin selväksi, että neuvostoviranomaiset halusivat sukellusveneensä takaisin.

Ruotsalaisetkin halusivat jo eroon rotiskosta saatuaan kuulustella kapteenia. Komentaja Ljung vaati kuitenkin, että sukellusveneen hinauksen hoitaisi ruotsalainen hinaaja – saaristoon ei kaivattu enää enempää venäläisaluksia.

Marraskuun 6. päivän aamuna sukellusvene kuljetettiin Ruotsin aluevesien ulkopuolella, ja se liittyi neuvostoliittolaiseen saattueeseen.

Moskovassa nöyryyttävä tapaus sivuutettiin nopeasti, ja seuraavina vuosina ruotsalaiset saivat jahdata neuvostosukellusveneitä saaristossa kerta toisensa jälkeen – muiden maiden rajojen loukkaamattomuuden periaate ei vaikuta hetkauttavan venäläisiä.

LUE LISÄÄ KARILLE AJANEESTA SUKELLUSVENEESTÄ:

  • Wilhelm Agrell, U 137 och ubåtskrisen, Historiska Media Förlag, 2021
  • Vasilij Besedin, Inifrån U 137: Min egen berättelse, Albinsson Sjöbergs bokförlag, 2009