Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Venäläisvakooja petti KGB:n

Britannian tiedustelupalvelu MI6 rekrytoi vuonna 1974 palvelukseensa KGB:n agentin Oleg Gordijevskin. Hän välitti KGB:n ja Kremlin salaisuuksia lännelle ll vuoden ajan, kunnes venäläiset pääsivät hänen jäljilleen.

AP/Ritzau Scanpix & Shutterstock

Brittiläinen Arthur Gee ajoi kohti kotiaan työpaikaltaan Britannian suurlähetystöstä ruuhkaisen Moskovan läpi 16. heinäkuuta 1985.

Virallisesti Gee oli diplomaatti, mutta hänen todellinen työnantajansa oli Britannian ulkomaantie­dus­telupalvelu MI6.

Geen tehtävä oli tarkkailla ­kotikadullaan Kutu­zovski Prospektilla olevaa leipäkauppaa joka ilta kello 19.30–20.

Kello oli 19.40, kun Gee kääntyi Saabillaan Kutuzovski Prospektille. Hän hidasti leipäkaupan kohdalla ja silmäili sen edessä olevaa jalkakäytävää. Yhtäkkiä hänen ­sydämensä jätti lyönnin väliin.

Leipäkaupan seinustan varjossa seisoi mies, jonka näkemistä hän oli odottanut – ja vähän pelännytkin. Miehellä oli ­sovitusti päässään harmaa lippalakki ja kädessään länsimaisen Safe­way-ruokakauppaketjun pussi.

Adrenaliini kuohui Geen suonissa, kun hän pysäköi autonsa, nousi hissillä asuntoonsa ja huikkasi vaimolleen Rachelille menevänsä vielä alas hakemaan leipää.

Mukaansa hän otti Harrods-­tavaratalon muovipussin ja Mars-suklaapatukan.

Näennäisen tyynenä Gee ylitti kadun, avasi Mars-patukkansa kääreen ja asteli kohti lippa­lakkipäistä miestä. Miesten katseet kohtasivat silmänräpäyksen ajan.

Sitten Gee käänsi katseensa pois ja haukkasi suklaapatukkaansa. Operaatio Pimlico oli käynnistynyt.

Lippalakkipäinen mies oli 46-vuotias Oleg Gordijevski, korkea-­arvoinen KGB-upseeri ja Britannian kaksoisagentti.

Nyt KGB oli päässyt hänen jäljilleen, eikä Britannia aikonut antaa vakoojansa kuolla rauta­esiripun takana.

Niinpä MI6 oli päättänyt kuljettaa Gordijevskin pois Neuvostoliitosta, maailman tiukimmin vartioidusta valtiosta.

Oleg Gordijevski oli KGB:n kouluttama vakooja, joka toimi myös Britannian MI6:n kaksoisagenttina.

© AP/Ritzau Scanpix & Shutterstock

Lännen vapaus hurmasi agentin

Gordijevskin taival kylmän sodan huippuvakoojaksi oli alkanut Kööpenhaminasta, kun hänet oli vuonna 1966 lähetetty sinne töihin Neuvostoliiton suurlähetystön KGB-osastolle eli rezidenturaan.

Kööpenhaminan ravintolat, kirjastot ja laadukas konserttitarjonta hurmasivat nuoren Gordijevskin.

Nyt hän sai vapaasti kuunnella rakastamiaan barokki­säveltäjiä Bachia ja Händeliä, joiden musiikkia pidettiin Neuvostoliitossa taantumukselli­sena ja siksi tuomittavana.

Tutustuminen pohjoismaiseen demokratiaan ja hyvinvointivaltioon vakuutti nuoren KGB-agentin siitä, että hänen kotimaansa kivettynyt kommunismi oli virhe.

Lyhyt ­oleskelu kotona Moskovassa vain syvensi hänen pettymystään kommunismiin: Moskova oli kuin ankea vankileiri verrattuna kuplivan Kööpenhaminan vapauteen.

Erityisesti Gordijevski vihasi mahtipontista propagandamusiikkia, joka kaikui kaiuttimista kaikkialla Moskovassa.

Ainoa Moskovaa ja Kööpenhaminaa yhdistävä asia oli se, että ne molemmat vilisivät vakoojia.

KGB:n ­lisäksi Britannian, Ranskan ja ­Yhdysvaltojen tiedustelupalveluilla oli Kööpenhaminassa agentteja, joista useimmat olivat Tanskan tiedustelupalvelun PET:n tiedossa.

MI6 tiesi Gordijevskin neuvostovastaisista ajatuksista ja piti tätä silmällä PET:n avustuksella.

Marraskuussa 1974 MI6 ­lopulta onnistui värväämään Gor­dijevskin vakoojakseen Kööpen­haminan laita­kaupungilla olevassa hämärässä baarissa.

Kööpenhamina oli Oleg Gordijevskin kotikaupunki 12 vuoden ajan. Kuvassa on hänen kotitalonsa.

AP/Ritzau Scanpix & Shutterstock

Ystävä lähetti Lontooseen

Lännellä ei tuolloin ollut ainuttakaan vakoojaa syvällä KGB:n organisaatiossa, ja Oleg Gordijevskista tuli siksi MI6:n kylmän sodan ajan ­arvokkain vakooja.

Gordijevskin komennus Kööpenhaminassa kuitenkin päättyi vuonna 1978, ja hän palasi Moskovaan. MI6 ei kuullut hänestä neljään vuoteen pihaustakaan, ja britit pitivät häntä jo menetettynä.

Sitten MI6 sai diplomaattiviisumihakemuksen venäläiseltä, jonka nimi herätti heti huomiota pienessä joukossa MI6:n ja kotimaan tiedustelupalvelun MI5:n upseereita.

Gordijevskin työtoveri Kööpen­haminasta, Nikolai Gribin, oli nimitetty KGB:n Britannian toimiston johtoon, ja hän suositteli KGB:n Lontoon toimistossa vapautunee­seen ­virkaan vanhaa ystäväänsä Olegia.

Niinpä MI6:n ­arvokkain kaksois­agentti palasi kuin sattuman ­oikusta länteen vuonna 1982.

Tanskan tiedustelupalvelu PET tarkkaili Gordijevskia hänen asuessaan Kööpenhaminassa 1960-luvulla.

© Politiets Efterretningstjeneste

Kreml ohjaili Labour-puoluetta

Lontoossa MI6 antoi Gordijevskille koodi­nimen NOCTON.

Hänen ­yhteyshenkilökseen nimitettiin MI6:n Neuvostoliiton osaston päällikkö James Spooner, joka puhui venäjää. Spooner oli valmiina heti, kun Gordijevski soitti jo Kööpenhaminassa saamaansa MI6:n puhelinnumeroon.

Kaksikko alkoi tavata toisiaan viikoittain Bayswaterin kaupunginosassa olevassa asunnossa.

Lähes ensi töikseen Gordijevski kertoi MI6:lle, että Britannian oppositiossa olevan työ­väenpuolueen Labourin puheenjohtaja Michael Foot oli ilmeisesti tehnyt jo vuosien ajan yhteistyötä KGB:n kanssa ja levittänyt puheissaan Neuvostoliiton ­propagandaa.

Foot kuitenkin hävisi vuoden 1983 parlamenttivaaleissa Margaret Thatcherille, eikä Spooner siksi julkistanut saamiaan raskauttavia tietoja.

Gordijevski kertoi Spoonerille myös, että yksi KGB-agenttien tehtävistä Lontoossa oli värvätä vasemmistolaisia poliitikkoja sekä muita henkilöitä, jotka olisi ehkä mahdollista käännyttää Neuvostoliiton vakoojiksi.

Saalis oli kuitenkin jäänyt laihaksi, sillä siihen kuului vain kourallinen ”värvättyjä agentteja” ja pari kertaa enemmän ”luotettavia kontakteja”.

Spooner laati tapaamisistaan Gordijevskin kanssa raportteja niistä hyötyville MI6:n ja MI5:n osastoille.

Edistääkseen Gordijevskin uraa KGB:ssä MI6 antoi ­hänelle harmittomia tietoja läntisistä ­poliitikoista, jotta hänellä olisi jotain kerrottavaa KGB:lle.

Britit varmistivat myös, että Gordijevski sai tavata parlamentin rivijäseniä, jotta hän saattoi kirjoittaa ­tapaamisista raportteja KGB:lle ja luoda siten itsestään kuvan ahkerana ja luotettavana vakoojana.

Strategia toimi, sillä jonkin ajan kuluttua Gordijevski nimitettiin KGB:n poliittisen jaoston päälliköksi.

Uuden asemansa turvin hän pääsi käsiksi KGB:n muiden osastojen, kuten vastavakoilun, asiakirjoihin ja pystyi hankkimaan tietoa niin sanotuista laittomista KGB-agenteista, jotka elivät Britanniassa vaivihkaa väärän henkilöllisyyden turvin.

Laitto­mien agenttien olemassaolo oli MI5:lle yllätys, ja Gordijevski toimitti sille kaikki heistä löytämänsä tiedot.

Moskova lähetti KGB:n Lontoon toimistoon ohjeita diplomaattipostissa, jota Britannian viranomaisilla ei ollut lupaa avata.

Gordijevski valokuvasi yleensä asiakirjat itse, mutta muutaman kerran hän kuljetti kokonaisia postilähetyksiä salkussaan Bays­waterista vuokraamaansa asuntoon, jossa MI6:n sihteeri valokuvasi salaiset asiakirjat.

Asiakirjat olivat tärkeitä, mutta lähes yhtä tärkeäksi osoittautui Gordijevskin hyvä muisti.

Hänellä oli poikkeuksellinen kyky muistaa ulkoa rezidenturassa kuulemiaan puhelinkeskusteluja ja kahvipöytäpuheita, joista britit pystyivät muodostamaan tarkan kuvan rautaesi­ripun takana väijyvästä vihollisesta.

Viimein MI6 päätti kertoa tietonsa myös pääministeri Margaret Thatche­rille, joka arvosti suuresti idealistista ­kaksoisagenttia.

Hän ymmärsi venäläisen arvon Britannialle sekä sen, millaisen ­riskin tämä otti – KGB:n näet tiedettiin rankaisevan maanpettureita kuolemalla.

KGB koulutti tulevan myyrän

Oleg Gordijevski syntyi KGB:hen, sillä hänen vanhempansa työskentelivät KBG:ssä ja perhe asui KGB:n upsee­reille tarkoitetuissa asunnoissa.

17-vuotiaana Oleg pääsi opiskelemaan Moskovan valtiollisen yliopiston kansainvälisten suhteiden instituuttiin, joka tarjosi opetusta 56 eri kielellä.

Kielitaito oli pääsylippu KGB:hen, ja Oleg opiskelikin ahkerasti ruotsia ja ­saksaa.

Yliopiston jälkeen hän pääsi KGB:n erikoiskoulu 101:een, joka sijaitsi metsän keskellä Moskovan luoteispuolella. Siellä häntä koulutettiin muun muassa havaitsemaan ­varjostajat ja pääsemään heistä eroon.

Opiskelijat harjoittelivat myös signaalien, koodien ja salakirjoitusten käyttöä sekä naa­mioitumista ja mikro­filmikuvausta. Ulkomailla ­palvelleet agentit perehdyt­tivät heitä länsimaisiin tapoihin.

Kesällä 1963 Gordijevski palkattiin KGB:n täysivaltaiseksi agentiksi.

Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun KGB:n päämaja sijaitsi jättimäisessä Lubjanka-rakennuksessa Moskovassa.

© A. Savin & Shutterstock

Britti paljasti kaksoisagentin

Gordijevskin esimies KGB:n Lontoon rezidenturassa oli Arkadi Vasiljevitš Guk. Guk piti Gordijevskista, mutta hänen vaistonsa kertoi, että tämä ei ehkä ollut aivan sitä miltä näytti.

Gukin kakkosmies Igor Titov oli samaa mieltä: Gordijevski ei juonut ja käyttäytyi muutenkin aina epäilyttävän korrektisti.

Kun epäluuloinen Titov sitten alkoi tarkkailla Gordi­jevskia, britit karkottivat hänet maasta vakoiluepäilysten varjolla.

Titovin uhka oli torjuttu, mutta huhtikuussa 1983 joku työnsi kirjeen Gukin asunnon postiluukusta.

Kirjeen kirjoittaja kutsui itseään nimellä ”Koba”, joka oli ollut Stalinin lempinimi.

Oikeasti Koba oli velkaantunut MI5-agentti ­Michael Bettaney, yksi ­niistä harvoista ­ihmisistä, jotka tiesivät Gordijevskin vaarallisen salaisuuden
.
Kirjeessä Koba pajasti Gukille todellisen syyn Titovin maastakarkotukseen, mutta Guk suhtautui tietoon epäillen. Hän piti kirjettä ansana ja päätti sivuuttaa sen. Heinäkuussa Koba toimitti Gukille toisen kirjeen.

Sen mukana oli valokopiot kahdesta MI5:n asiakirjasta, joista kävi ilmi kaikkien KGB:n Lontoossa olevien agenttien arvo­järjestys sekä kaikkien rezidenturan 23:n työntekijän nimet.

Tällä kertaa Gukin kiinnostus heräsi.

”Haluatko nähdä jotakin tosi mielenkiintoista?” Guk kysyi Gordijevskilta, jonka mielipidettä hän arvosti.

Gordijevskin silmissä sumeni, kun hän luki asiakirjat ja tunnisti niistä briteille paljastamansa tiedot.

Gukille hän vakuutti pitävänsä kirjeitä ansana ja kiiruhti sitten ottamaan yhteyttä MI6:n salaiseen puhelinnumeroon.

NOCTON-yhteistyö oli vaarassa, mutta kukaan ei joutunut paniikkiin. Sen sijaan MI6 alkoi selvittää Koban henkilöllisyyttä.

Vakoojien oli osattava käyttää äänitys- ja kuuntelulaitteita.

© A. Savin & Shutterstock

Oleg sai oppinsa Neuvostoliitossa

  • 1938

    Oleg syntyi Moskovassa.

  • 1955

    Hän aloitti opintonsa Moskovan Kansainvälisten suhteiden instituutissa.

  • 1961

    Hänet palkattiin kääntäjäharjoittelijaksi suurlähetystöön Berliiniin.

  • 1962-63

    Oleg opiskeli vakoojaksi KGB:n erikoiskoulu 101:ssa.

  • 1963-65

    Hän työskenteli KGB:n ­päämajassa Moskovassa.

  • 1965

    Hänet lähetettiin Kööpenhaminaan, missä hän opetteli tanskaa.

MI6:n myyrä nousi huippuvirkaan

Gordijevskin toiminnasta kaksoisagent­tina tiesivät vain harvat, ja jo syyskuussa 1983 MI6 ja MI5 saivat selville, kuka Koba oli ja pidättivät Bettaneyn.

Oikeudenkäyntiä Bettaneytä vastaan valmisteltiin huolellisesti, ja vuonna 1984 Bettaney joutui oikeuteen syytet­tynä salaisten tietojen paljastamisesta KGB:lle ja hänet tuomittiin 23 vuodeksi vankeuteen.

Britannian armottomat roskalehdet puivat tapausta hartaasti ja julkaisivat Bettaneyn kuvia etusivuillaan.

Lehdet julkaisivat rakeisia kuvia myös KGB-agentista, jolle Bettaney oli turhaan tarjonnut tietojaan.

Guk menetti työnsä KGB:n Lontoon toimiston johtajana, ja hänen suosionsa Moskovassa romahti.

Bettaneyn toimittama luettelo Lontoossa toimivista KGB-agenteista todisti, että KGB:n Lontoon toimistossa oli myyrä, mutta Guk oli haaskannut tilaisuuden paljastaa hänen henkilöllisyytensä. Kreml ei antanut moista virhettä anteeksi.

KGB:n Lontoon toimiston johtajan ­vakanssi oli nyt avoinna, ja myyrän henkilöllisyyteen liittyvästä ­kohusta huolimatta Gordijevski päätti hakea paikkaa.

Mitkään todisteet eivät viitanneet häneen, ja uudessa virassaan hänellä olisi mahdollisuus päästä käsiksi KGB:n ­tiukimmin varjeltuihin salaisuuksiin.

Toinen ehdokas Lontoon rezidenturan johtajaksi oli vastavakoilupäällikkö Leonid Nikitenko. ­Nikitenko epäili Gordijevskia myyräksi, mutta ­hänellä ei ollut todisteita.

Nikitenkon kolmivuotinen Lontoon-komennus lähestyi kuitenkin loppuaan, ja hänen yrittäessä saada komennukselleen jatkoa Gordijevski kunnostautui KGB:n silmissä.

Neuvostoliiton tulevan johtajan Mihail Gorbatšovin oli määrä saapua Lontooseen 15. joulukuuta 1984.

Gordijevski keräsi MI6:n avulla Gorbatšoville paljon hyödyllistä tietoa Britannian politiikasta ja ajankohtaisista asioista, kuten kaivostyöläisten käynnissä olevasta lakosta.

Gordijevskin ansiosta Gorbatšovilla oli ­takataskussaan paljon arvokasta tietoa, kun hän tapasi Margaret Thatcherin.

KGB:n päämaja Moskovassa vaikuttui Gordijevskin panoksesta, ja huhtikuussa 1985 hänet nimitettiin Lontoon rezidenturan johtajaksi.

MI6 oli riemuissaan, sillä Gordijevski oli briteille kuin lottovoitto. 16. toukokuuta Moskovasta tuli kuitenkin huolestuttava sähke: Gordi­jevski kutsuttiin kotiin Moskovaan 48 tunnin varoitusajalla.

KGB oli Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu.

© Shutterstock

Oven lukko varoitti kaksoisagenttia

  1. toukokuuta 1985 Gordijevski lähti Aeroflotin lennolla kohti Moskovaa.

Hän ei tiennyt, että CIA:n agentti nimeltään Aldrich Ames oli ottanut huhtikuussa ­yhteyttä KGB:n Washingtonin toimistoon ja tarjoutunut myymään KGB:lle tietoja korkea-arvoisista venäläisagenteista, jotka vakoilivat KGB:tä vastaan.

Ames tiesi myös Gordijevskista, sillä hän oli itse selvittänyt kaksois­agentin henkilöllisyyden CIA:lle, kun CIA oli ­halunnut tietää, mistä britit saivat Neuvostoliittoa koskevat tietonsa.

Kun Gordijevski laskeutui Šeremet­jevon lentokentälle Moskovaan, Ames ei vielä ollut luovuttanut tietojaan KGB:lle, mutta Amesista tietämätön Gordijevski pelkäsi silti paljastuneensa.

Hermostuneena hän nousi lentokentällä taksiin ja ajoi pääkaupungin läpi Moskovan asuntoonsa Leninski Prospektille.

Gordijevski piti hyvänä merkkinä sitä, että häntä ei ollut huumattu ja viety vankilaan suoraan lentokentältä, ja hieman rauhoittuneena hän nousi hissillä asuintalonsa 9. kerrokseen.

Ovella Gordijevski kuitenkin pysähtyi kuin kivettyneenä. Ovessa oli kolme lukkoa, joista yksi oli niin vanha, ettei Gordijevski ollut koskaan käyttänyt sitä eikä ollut siihen edes avainta.

Nyt se oli kuitenkin lukittu.

Gordijevskin ­otsalle nousi kylmä hiki, sillä hän tajusi KGB:n käyneen hänen kotonaan ja tiesi, että hänen työnantajansa salakuunteli ja tarkkaili häntä nyt kellon ympäri.

KGB käytti kuulusteluissa usein apuna totuusseerumia.

© AP/Ritzau Scanpix & Shutterstock

Totuusseerumin piti paljastaa petturi

Seuraavat viikot olivat Gordijevskille jatkuvaa painajaista.

Hän pelkäsi alati kiinni jäämistä ja alkoi polttaa ketjussa ja juoda ylen määrin vodkaa. Öisin hän heittelehti vuoteessaan saamatta unta.

Gordijevski meni joka aamu töihin odottaen koko ajan kutsua KGB:n ylimmän johdon puheille.

Kun hänen puhelimensa sitten soi 27. toukokuuta, langan päässä oli KGB:n vastavakoiluosaston päällikkö, ukrainalainen Viktor Gruško. ”Pari miestä haluaa puhua kanssasi Britannian agenttiasiasta”, Gruško sanoi puhelimessa.

Hetkeä myöhemmin Gruško ilmestyi Gordijevskin työhuoneen ovelle. Sydän pamppaillen Gordijevski seurasi Gruškoa ulos rakennuksesta ja autoon.

Puolen tunnin ajomatkan jälkeen auto pysähtyi aidan ympäröimän talon eteen.

Suuressa ja niukasti mutta tyylikkäästi kalustetussa huoneessa odotti kaksi KGB-­kenraalia, jotka olivat kuulusteluteknii­koiden erikoismiehiä.

Gruško istuutui upottavaan nojatuoliin ja taikoi jostain pullon. ”Armenialaista brandyä”, hän ­selitti ja kaatoi lasillisen kaikille.

Gordijevski kaatoi kurkkuunsa useita lasillisia brandyä, ja pian alkoholi alkoi vaikuttaa.

Huone pyöri hänen ympärillään, ja tapahtumat alkoivat sulautua ­yhteen. Alkoholin vaikutus yllätti hänet, sillä hän oli ryypännyt reippaasti jo viikkokausia ja uskoi sietävänsä alkoholia melko hyvin.

Yhtäkkiä totuus valkeni ­hänelle: Gruško oli lisännyt lasiin totuusseerumia! Sitten kuulustelijat ­alkoivat pommittaa Gordijevskia syytöksillä:

”Tiedämme, että olet Britannian agentti. Meillä on todisteet. Tunnusta!”

Gordijevski alkoi hikoilla ja voida ­pahoin, ja hän syöksyi läheiseen kylpyhuoneeseen ja oksensi ammeeseen.

Seuraavien tuntien kuluessa hän häälyi tajunnan rajamailla mutta onnistui jotenkin torjumaan KGB:n esittämät ­syytökset ja todisteet, jotka perustuivat todennäköisesti Amesin toimittamiin tietoihin.

Juuri ennen kuin Gordijevski menetti lopullisesti tajuntansa, hän iski kuulustelijoitaan arkaan paikkaan:

”Te ette ole yhtään parempia kuin Stalinin pyövelit! Hekin raahasivat viattomia ihmisiä yöllä kodeistaan murhattavaksi!”

Viittaus Stalinin 1930-luvulla toteuttamiin verisiin puhdistuksiin koitui Gordijevskin pelastukseksi, sillä KGB:n agentit olivat hyvin tarkkoja kunniastaan.

He eivät voineet noin vain teloittaa ihmisiä ilman vedenpitäviä todisteita.

Lisäksi he olivat varmoja, että Gordijevski murtuisi ennen pitkää, ja heillä oli aikaa odottaa. Kukaan ei voinut paeta KGB:tä.

Pornon vapaa saatavuus Tanskassa kiehtoi Gordijevskia, ja PET-agentit raportoivat ainakin kerran hänen vieneen pornolehden mukanaan kotiinsa.

© Lauritz.com

Lännen vapaus käänsi vakoojan

Tanskan tiedustelupalvelu PET tarkkaili Gordijevskia heti siitä lähtien, kun hän saapui Kööpenhaminan lentokentälle vuonna 1966.

Tanskan pääkaupunki sai Gordijevskin tajuamaan, miten Neuvostoliitto alisti kansalaisiaan, ja PET alkoi pian puntaroida mahdollisuuksia käännyttää hänet.

Britannian ulkomaantiedustelu MI6 oli myös saanut vihiä Gordijevskin ­horjuvasta vakaumuksesta, ja se aloitti yhteistyön PET:n kanssa:

MI6 värväisi Gordijevskin palvelukseensa PET:n avustuksella ja välittäisi tältä saamansa tiedot tanskalaisille.

Yhteistyö tuotti tulosta, ja marraskuussa 1974 Gordijevski vaihtoi puolta salaisessa tapaamisessa PET:n agenttien kanssa.

Vaimo ja lapset jäivät Moskovaan

Kun Gordijevskin vaimo Laila ja parin kaksi tytärtä toukokuun lopulla 1985 ­palasivat Moskovaan KGB:n käskystä, heitä odotti raunioitunut isä ja aviomies.

Perheen paluu rautaesiripun taakse vain pahensi Gordijevskin ahdinkoa. Hän ei ollut kertonut Lailalle kaksoiselämästään, sillä sisimmässään hän pelkäsi, että vaimo saattaisi ­ilmiantaa hänet KGB:lle.

”Kyseessä on salaliitto minua vastaan”, Gordijevski valehteli vaimolleen. ”Ylennykseni on tehnyt ihmi­sistä epäluuloisia. Olen viaton, älä usko mitään, mitä minusta sanotaan.”

Gordijevski rakasti vaimoaan, ja päätös paeta ilman häntä oli vaikea. Silti hän ­lähetti Lailan ja tytöt ­lomalle ­appensa ­kesämökille eli datšalle Azer­baidžaniin 16. heinäkuuta tietäen, ettei näkisi heitä ehkä enää koskaan.

­Sitten hän palasi ­kotiin, etsi sieltä harmaan lippalakin ja ­Safeway-ketjun muovipussin ja meni odottamaan leipäkaupan eteen.

Saatuaan Gordijevskin ”signaalin” Moskovassa toimivat brittiagentit lähettivät heinäkuun 17. päivän vastaisena yönä MI6:lle Lontooseen kaksinkertaisesti ­salatun sähkeen, jossa luki:

”PIMLICO aloitettu. Tiivistä valvontaa. Kotiinkutsu käynnissä.”

Britit halusivat tuoda ­arvokkaan vakoojansa pois Neuvostoliitosta, mutta MI6 ei tiennyt, että hän oli yksin, joten se valmistautui tuomaan turvaan koko perheen.

Koodinimellä PIMLICO kutsutun pakosuunnitelman mukaan perhe kuljetettaisiin Lontooseen Suomen kautta, ja MI6 hälytti Helsingissä olevat agenttinsa valmiuteen.

Venäläiset kuitenkin tarkkailivat Suomen lentokenttiä, eikä perhettä siksi voinut kuljettaa lentokoneella.

Niinpä heidät päätettiin tuoda Suomeen kahdella autolla.

Lehdistö kuvasi iloista Laila Gordijevskia, kun hän saapui tyttäriensä kanssa Lontooseen vuonna 1991.

© Photoshot/Ritzau Scanpix

Loikkarin vaimo jäi vuosiksi satimeen

Oleg Gordijevskin loikkaus länteen oli valtava nöyryytys KGB:lle, sillä tapaus sai sen näyttämään epäpätevältä.

Moskovassa marraskuussa 1985 pidetyssä oikeudenkäynnissä Oleg Gordijevski tuomittiin poissa­olevana kuolemaan maanpetoksesta.

Neuvostoliitto ei sallinut Gordi­jevskin Laila-vaimon ja parin kahden ­tyttären poistua maasta, ja Laila eli vuosia käytännössä kotiarestissa.

Hän ei saanut töitä vaan joutui turvautumaan vanhempiensa apuun.

KGB takavarikoi Gordijevskien ­toisilleen lähettämät kirjeet ja syötti Lailalle valheita väittäen muun muassa, että Oleg eli Britanniassa yhdessä nuoren sihteerin kanssa.

Britit tekivät kaikkensa vapauttaakseen Laila Gordijevskin ja parin tyttäret, mutta edes rauta­rouvaksi kutsuttu pääministeri ­Margaret ­Thatcher ei saanut nöyryytettyjä venäläisiä heltymään.

Vasta kun Mihail Gorbatšov vuonna 1989 nimitti KGB:n johtoon uudistusmielisen Vadim Bakatinin, Laila ja tytöt pääsivät muuttamaan Olegin luo.

He lensivät syyskuussa 1991 Heathrowiin ja jatkoivat sieltä helikopterilla salaisen palvelun ­tukikohtaan, jossa Oleg asui tarkoin vartioituna.

Gordijevskien avioliitto ei kuitenkaan kestänyt, ja pari erosi vuonna 1993.

Tyttäret opiskelevat nykyään brittiläisessä yliopistossa, ja turvallisuussyistä he käyttävät nykyään toista sukunimeä.

Vaarallinen pakomatka alkoi

Moskovassa olevat MI6-­agentit tarvit­sivat peitetarinan esitettäväksi Gordijevskia koko ajan ­salakuuntelevalle KGB:lle.

Niinpä Arthur Geen vaimo Rachel alkoi valittaa ­selkäkipuja, ja pari päätti lähteä Helsinkiin tapaamaan erikoislääkäriä.

Myös Rachelin hyvä ­ystävä Caroline Ascot oli mukana juonessa.

”Mitä jos lähtisimme mukaan ja viettäisimme viikonlopun Helsingissä?” Caroline ehdotti niin, että KGB:n ­salakuuntelijat varmasti ­kuulisivat.

Sitten Caroline ja hänen miehensä, Moskovan MI6-yksikön päällikkö Roy Ascot, alkoivat valmistautua viattomalle viikonloppumatkalle Helsinkiin.

Moskovaan sijoitetut läntiset diplomaatit kävivät usein ostosmatkoilla Suomessa, eikä KGB siksi epäillyt mitään, kun Roy Ascot otti ­yhteyttä KGB:n autokorjaamoon ja pyysi sitä asentamaan diplomaattikilvet Saabiinsa ja Geen pariskunnan Fordiin.

Autot olivat valmiina iltapäivällä perjantaina 19. heinäkuuta 1985, ja Geet ja Ascotit lähtivät ajamaan Moskovasta ­autojensa takaluukut tyhjinä ja perässään tavanomainen letka KGB:n Ladoja.

Aldrich Ames tuomittiin kaksois-agentteja koskevien tietojen myymisestä Neuvostoliitolle.

© Wilfredo Lee/Ritzau Scanpix & Shutterstock

Velkaantunut agentti paljasti Gordijevskin

Tammikuussa 1985 CIA määräsi 43-vuotiaan agenttinsa Aldrich ­Amesin selvittämään MI6:n salaisen KGB-lähteen henkilöllisyyttä. Ames ratkaisikin arvoituksen ­vertailemalla erilaisia tietoja.

Amesia vaivasi akuutti raha­pula, sillä kalliit lahjat vaimolle sekä runsas alkoholinkäyttö olivat synnyttäneet hänelle peräti 47 000 dollarin velat. Ames myi tietonsa KGB:lle 50 000 dollarilla.

CIA pääsi ­kuitenkin hänen jäljilleen, ja Ames pidätettiin vuonna 1994. Hän tunnusti rikoksensa ja sai elinkautisen tuomion.

Puna-armeija tuli avuksi

Gordijevskin oli määrä hypätä kyytiin metsän keskellä olevalta taukopaikalta Viipurin lähistöltä Suomen rajan tuntumasta.

Sovittuna päivänä – vajaat kolme vuorokautta leipäkaupan edessä annetun signaalin jälkeen – hän poistui asunnostaan kello 16, käveli puiston poikki ja laskeutui Moskovan metroon.

Seuraavan tunnin ajan Gordijevski vaihtoi metrojunasta toiseen, nousi liukuportaita takaisin maan pinnalle, ylitti katuja ja kujia, piileskeli hetken koulun porttikäytävässä ja palasi sitten metroon.

Varmistuttuaan, että oli karistanut KGB:n kannoiltaan, Gordijevski matkusti metrolinja 1:llä Leningradin asemalle ja nousi yöjunaan, jonka määränpää oli Terijoki noin 50 kilometrin päässä Suomen rajasta. Siellä hän vaihtaisi Viipuriin menevän linja-autoon.

Gordijevskin matkatessa bussilla kohti sovittua pysähdyspaikkaa Viipurin-tien varrella Geet ja Ascotit lähestyivät tapaamispaikkaa autoillaan.

He olivat ajaneet tauotta läpi koko yön, mutta KGB:n agentit seurasivat heitä yhä sitkeästi.

Brittien oli karistettava seuraajat pian, jotta he voisivat ottaa Gordijevskin kyytiin.

Tilaisuus siihen koitti vain muutamaa ­kilometriä ennen tapaamispaikkaa, kun venäläinen sotilasajoneuvokolonna yhtäkkiä tukki maantien.

Britit ja heitä seuraavat KGB:n autot joutuivat pysähtymään ja odottamaan. että sotilaskolonna ylittäisi tien.

Viimeisen sotilasajoneuvon mentyä britit ­painoivat heti kaasun pohjaan ja kiisivät ­tehokkailla länsiautoillaan pimeyteen.

KGB:n Ladat eivät pysyneet ­perässä, ja agentit kadottivat britit näkyvistään.

Taukopaikalla Gee ja Ascot pysäköivät autonsa puiden katveeseen, ja pian neljä KGB:n Ladaa hurautti ohi kaasu pohjassa.

Kohta metsästä kömpi esiin kurainen Oleg Gordijevski, ja kaikki viisi tuijottivat toisiaan hetken ajan. Sitten Gee avasi ­autonsa tavaratilan ja Gordijevski kiipesi sinne.

Jonkin ajan kuluttua auton sisältä alkoi kuulua Sibeliuksen Finlandia ja Gordijevski tajusi ylittäneensä Suomen rajan. Hän oli turvassa KGB:lta.

Kylmän sodan aikana tiedot kaksoisagenteista olivat hyvin arvokkaita.

© Wilfredo Lee/Ritzau Scanpix & Shutterstock

Lue myös:

Golda Meir, Margaret Thatcher, Indira Gandhi, Benazir Bhutto ja Bandaranaike, alla kvinnor som varit regeringschefer.
Poliitikot

5 naispuolista pääministeriä

4 minuuttia
Kylmä sota

Britit suunnittelivat ydiniskua siviilejä vastaan

2 minuuttia
Kylmä sota

Paljonko Stasissa oli työntekijöitä?

2 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota