Toista maailmansotaa seuranneen Saksan kahtiajaon ja vuonna 1990 tapahtuneen jälleenyhdistymisen välisenä aikana noin neljä miljoonaa itäsaksalaista muutti Länsi-Saksaan.
Heistä valtaosa, noin 3,5 miljoonaa ihmistä, lähti ennen vuotta 1961, jolloin Itä-Saksan (DDR) viranomaiset erottivat Itä-Berliinin Länsi-Berliinistä muurilla maastapaon estämiseksi.
Muurikaan ei pysäyttänyt vapauteen kaipaavia itäsaksalaisia. Maastapako jatkui, vaikkakin vähäisempänä, ja vuoteen 1989 mennessä DDR:stä oli lähtenyt noin 620 000 ihmistä.
Heistä vain noin 6,5 prosenttia eli 40 000 henkilöä pakeni rajan yli suoraan Länsi-Saksaan.
Useimmat lähtivät virallisella matkustusluvalla (382 000) tai pakenivat länteen kolmannen maan kautta (164 000).
Matkustusluvan saaminen oli hyvin hidasta ja vaikeaa, ja lupia myönnettiin yleensä vain eläkeläisille, joita viranomaiset pitivät taakkana yhteiskunnalle.
Matkustusluvan saattoi saada myös ”välttämättömän perhesyyn” nojalla, mutta silloin lähtijä joutui yleensä jättämään puolisonsa tai lapsensa pantiksi Itä-Saksaan paluunsa varmistamiseksi.