Nykyisin Nato voi osallistua sotilasoperaatioihin eri puolilla maailmaa, mutta näin ei ole aina ollut.
Nato perustettiin puolustamaan Länsi-Eurooppaa, mutta sittemmin se on toiminut hätäaputehtävissä ympäri maailmaa ja jopa lähtenyt itse sotaan. Lue tästä Naton historiasta ja sen monista muutoksista.
- Kaksi vihollista: Neuvostoliitto ja kommunismi
- Kaikki 30 Nato-maata
- Kiista Länsi-Saksan liittymisestä Natoon
- Kaikki Varsovan liiton jäsenet
- Kuuban kriisi
- Ranska otti etäisyyttä Natoon
- Häviäjät Vietnamin ja Afganistanin sodissa
- Nato uudistui 1990-luvulla
- Mitä Naton artiklassa 5 sanotaan?
- Naton 13 pääsihteeriä
- Trump uhkasi erota Natosta
1945: Toisen maailmansodan päättyminen
Toisen maailmansodan jälkeen maailmaan rakentui uudenlainen valtadynamiikka. Neuvostoliitto, Yhdysvallat ja Britannia olivat taistelleet yhdessä natsi-Saksaa vastaan, mutta jo ennen sodan päättymistä oli selvää, että liitto ei kestäisi sen pidempään.
5. maaliskuuta 1946: Churchillin puhe rautaesiripusta
Winston Churchill vuonna 1946 – vuosi ennen kuin hän piti puheensa rautaesiripusta.
Winston Churchill piti Fultonissa Yhdysvaltojen Missourissa puheen, jossa hän kuvaili huolestuneena rautaesiripun laskeutuneen Eurooppaan. Maanosa oli jakautunut Neuvostoliiton kontrolloimien Itä-Euroopan maiden ja demokraattisten Länsi-Euroopan maiden välille.
21.–25. helmikuuta 1948: Tšekkoslovakian vallankaappaus
Kommunistinen puolue otti vallan Tšekkoslovakiassa. Vallankaappaukseen olivat johtaneet maassa koettu parlamentaarinen kriisi sekä Neuvostoliiton sotilaallisen intervention uhka.
24. kesäkuuta 1948 – 12. toukokuuta 1949: Länsi-Berliinin ilmasilta
Lapset iloitsevat nähdessään ilmasillan lentokoneita Länsi-Berliinissä vuosina 1948–1949.
Neuvostoliitto katkaisi kaikki yhteydet Länsi-Berliiniin 24. kesäkuuta 1948 saadakseen haltuunsa koko Berliinin, joka oli toisen maailmansodan päätyttyä jaettu liittoutuneiden kesken. Länsivallat käynnistivät ilmasillan, joka toimitti elintarvikkeita ja tavaraa saarrettuun Länsi-Berliiniin. Saarto päättyi vajaan vuoden kuluttua 11. toukokuuta 1949.
12. maaliskuuta 1947: Trumanin oppi
Yhdysvaltojen presidentti Harry S. Truman esitteli hallituksensa uuden, nk. patoamispolitiikan. Sen tarkoitus oli estää kommunismin leviäminen ja tukea maita, jotka olivat vaarassa joutua Neuvostoliiton vaikutusvallan alle. Sama oli keskeistä Naton perustamisessa.
Kaksi vihollista: Neuvostoliitto ja kommunismi
Kolme avainhahmoa Naton taustalla: Churchill, joka esitteli rautaesiripun käsitteen, Truman, joka kehitti nimeään kantavan opin, ja Stalin, joka nähtiin päävihollisena ja syynä Naton perustamiseen.
Pohjois-Atlantin puolustusliitto Nato
Nato perustettiin torjumaan Neuvostoliiton laajentumista ja kommunismin leviämistä.
Britannian ulkoministeri Ernest Bevin piti sitä välttämättömänä toisen maailmansodan jälkeen:
”Länsimaiden tulee järjestäytyä puolustautuakseen Stalinin laajentumispyrkimyksiä ja Neuvostoliiton sotilaallista voimaa vastaan.”
Lännessä pelättiin, että maantieteellisesti suuri ja sotilaallisesti vahva Neuvostoliitto voisi helposti valloittaa koko Länsi-Euroopan, mikäli länsimaat eivät liittoutuisi keskenään.
Yhdysvaltojen presidentti Harry S. Truman esitteli Naton tavoitteet niin kutsutussa
Trumanin opissa:
”Valtiot sitoutuvat vaalimaan keskinäisiä ystävällismielisiä suhteita ja taloudellista yhteistyötä, käsittelemään asiaa yhdessä, jos yhdenkään aluetta tai vapautta uhataan, ja auttamaan, jos yksikin joutuu hyökkäyksen kohteeksi.”
Niin syntyi Pohjois-Atlantin puolustusliitto Nato.
4. huhtikuuta 1949: Naton perustaminen
Nato syntyi, kun 12 perustajavaltiota allekirjoittivat Pohjois-Atlantin sopimuksen 4. huhtikuuta 1949.
Nato on sittemmin kasvanut niin, että vuonna 2022 puolustusliitossa oli jäseniä jo 30.
1950: Ismaysta Naton ensimmäinen pääsihteeri
Naton ensimmäiseksi pääsihteeriksi nimitettiin Churchillin entinen esikuntapäällikkö, lordi Hastings Ismay.
Toisen maailmansodan aikana brittien esikuntaan kuulunut Ismay oli osallistunut useimpiin liittoutuneiden johtajien tärkeisiin tapaamisiin muun muassa Casablancassa, Moskovassa, Kairossa, Teheranissa ja Jaltassa.
1950: Eisenhowerista Naton sotilaallinen komentaja
Dwight D. Eisenhowerista (oik.) tuli vuonna 1952 Naton ensimmäinen sotilallinen komentaja, ja lordi Hastings Ismay (vas.) oli Naton ensimmäinen pääsihteeri (1952–1957).
Kenraali Dwight D. Eisenhower, josta tuli myöhemmin Yhdysvaltojen presidentti, nimitettiin Naton ensimmäiseksi sotilaalliseksi komentajaksi. Supreme Nato Commander -asemaan valittiin pitkään aina vain yhdysvaltalaisia neljän tähden kenraaleja.
Kaikki 30 Nato-maata
Belgialaisen arkkitehdin Raymond Huyberechtin Naton logosta tekemä rautapatsas vartioi puolustusliiton päämajaa Brysselissä. Taustalla liehuvat nykyisten 30 Nato-maan liput.
Nato-maat ja niiden Natoon liittymisvuodet
Naton jäsenmäärä on kasvanut melko tasaisesti sen perustamisen jälkeen. Tässä on luettelo kaikista Nato-maista ja niiden liittymisvuosista.
1949
Belgia, Britannia, Hollanti, Islanti, Italia, Kanada, Luxemburg, Norja, Portugali, Ranska, Tanska ja Yhdysvallat
1952
Kreikka ja Turkki
1955
Saksan liittotasavalta (Länsi-Saksa)
1982
Espanja
1999
Puola, Tšekki ja Unkari
2004
Bulgaria, Latvia, Liettua, Romania, Slovakia, Slovenia ja Viro
2009
Albania ja Kroatia
2017
Montenegro
2020
Pohjois-Makedonia
1950–1953: Korean sota – ilman Natoa
Toisen maailmansodan jälkeen Korea oli jaettu 38. leveyspiiriä myöten kahteen miehitysalueeseen: Neuvostoliitto kontrolloi maan pohjoisosaa ja Yhdysvallat etelää.
Vuosien mittaan jännitteet kiristyivät, ja sotatoimet puhkesivat vuonna 1950, kun Pohjois-Korean sotilaat ylittivät rajan Etelä-Korean puolelle.
Hyökkäys tuomittiin YK:n turvallisuusneuvostossa. Yhdysvallat lähti mukaan sotaan Etelä-Korean puolelle, ja Neuvostoliitto ja Kiina tukivat Pohjois-Koreaa. Sodan edetessä myös Kiina lähetti satojatuhansia sotilaita taistelemaan Pohjois-Korean puolella.
Yhdysvaltalaissotilaat nousivat maihin Inchonissa Etelä-Koreassa syyskuussa 1950.
Monet maat osallistuivat sotaan toimittamalla joko aseapua tai sotilasyksiköitä.
Yksi kansainvälinen valtatekijä loisti kuitenkin poissaolollaan: Nato. Se alkoi lähettää taistelujoukkoja konflikteihin vasta vuosia myöhemmin.
Sodan lopputuloksena Koreoiden välinen raja vahvistettiin uudestaan 38. leveyspiirille.
1952: Kreikka ja Turkki Natoon
Naton ensimmäinen laajentuminen tapahtui vuonna 1952, kun Kreikka ja Turkki hyväksyttiin Naton jäseniksi.
Turkki oli Neuvostoliiton rajanaapuri ja etsi siksi turvaa puolustusliitosta, eikä Kreikka halunnut jäädä ainoaksi puolueettomaksi maaksi toisaalta Natoon liittyvän Turkin ja toisaalta Neuvostoliiton vaikutuspiiriin kuuluvien Balkanin maiden väliin.
1953: Hruštšovista Neuvostoliiton uusi johtaja
Josif Stalin kuoli 3. maaliskuuta 1953, ja lyhyen siirtymävaiheen jälkeen kommunistisen puolueen pääsihteeriksi nousi 14. syyskuuta 1953 Nikita Hruštšov.
Hruštšovista tuli näin Neuvostoliiton todellinen johtaja yli kymmeneksi vuodeksi, kunnes hänet pakotettiin eläkkeelle vuonna 1966.
Kiista Länsi-Saksan liittymisestä Natoon
Länsi-Saksan liittokansleri Konrad Adenauer (1949–1963) allekirjoitti Pohjois-Atlantin sopimuksen.
Suhtautuminen Saksaan jakoi näkemyksiä Natossa.
Toisen maailmansodan jälkeen Saksa oli jaettu Saksan liittotasavaltaan (Länsi-Saksa) ja Saksan demokraattiseen tasavaltaan eli DDR:ään (Itä-Saksa), ja niiden sotavoimia oli leikattu huomattavasti.
Länsi-Saksa olisi ollut käytännössä puolustuskyvytön aseellisessa konfliktissa Neuvostoliiton kanssa.
Vuonna 1950 Natossa keskusteltiin Länsi-Saksan jäsenyydestä, mutta mm. Ranska vastusti sitä tiukasti.
Nato-maat alkoivat kuitenkin pelätä, että Neuvostoliitto hyödyntäisi meneillään ollutta Korean sotaa ja hyökkäisi Länsi-Saksaan. Ranskan kanta muuttui, ja niin Länsi-Saksa liitettiin pian Natoon.
1954: Neuvostoliittokin yritti Natoon
Neuvostoliitto protestoi suunnitelmia Länsi-Saksan Nato-jäsenyydestä väittäen, että läntisen liittouman laajentuminen horjuttaisi Euroopan valtatasapainoa.
Neuvostoliitto yritti – ainakin omien sanojensa mukaan – taata rauhan Euroopassa ja ehdotti siksi vuonna 1954, että myös se liittyisi jäseneksi Natoon.
Naton jäsenet tyrmäsivät nopeasti ehdotuksen peläten, että Neuvostoliitto haki jäsenyyttä ainoastaan voidakseen tuhota puolustusliiton sisältä päin.
23. lokakuuta 1954: Länsi-Saksa Natoon
Saksan liittokansleri Konrad Adenauer allekirjoitti Pohjois-Atlantin sopimuksen Quai dʼOrsayssa Pariisissa, ja näin Saksan liittotasavallasta tuli Naton jäsen.
14. toukokuuta 1955: Varsovan liiton synty
Varsova-liiton ensimmäiset johtajat, sotilaallinen komentaja, marsalkka Ivan Konev (vas.) ja esikuntapäällikkö, kenraali Aleksei Antonov (oik.) olivat molemmat Neuvostoliitosta.
Vuonna 1955 kahdeksan Neuvostoliiton vaikutuspiiriin kuuluvaa maata perustivat Natolle vastineeksi Varsovan liiton. Siihen ei koskaan liittynyt uusia jäseniä, mutta jotkin maat erosivat Varsovan liitosta vuosien saatossa.
Kaikki Varsovan liiton jäsenet
Varsovan liiton logo.
Varsovan liitto: 1955–1991
1955
Varsovan liiton perustajavaltiot: Neuvostoliitto, Albania, Bulgaria, DDR (Itä-Saksa), Puola, Romania Tšekkoslovakia ja Unkari
1960
Albania erosi Varsovan liitosta.
1969
Romania lopetti aktiivisen osallistumisen Varsovan liiton toimintaan mutta ei eronnut virallisesti.
1990
DDR erosi Varsovan liitosta.
1. heinäkuuta 1991
Varsovan liitto purettiin.
1956: Unkarin kansannousu
Unkarissa alkoivat 23. lokakuuta 1956 levottomuudet, joissa vastustettiin maan kommunistista hallintoa ja Neuvostoliiton vahvaa vaikutusvaltaa maassa.
Hallitus kaatui, ja maan johtoon nousi maltillinen kommunisti Imre Nagy. 1. marraskuuta hän ilmoitti Unkarin haluavan erota Varsovan liitosta.
Neuvostoliitto vastasi sotilaallisesti 4. marraskuuta, ja Budapestissä käytiin viikon ajan kovia katutaisteluja, kunnes kansannousu tukahdutettiin. Unkari pysyi Varsovan liitossa, ja Nagy teloitettiin.
20. tammikuuta 1961: Kennedy Yhdysvaltojen presidentiksi
Richard Nixonin pari kuukautta aiemmin presidentinvaaleissa voittanut John F. Kennedy nousi Yhdysvaltojen presidentiksi.
13. elokuuta 1961: Berliini jaettiin muurilla
Osa Berliinin muuria varhaisessa vaiheessa (1962).
Itäblokin virallisen kannan mukaan Berliinin muuri oli ”antifasistinen suojavalli”, joka estäisi vieraita valtoja hyökkäämästä työläisten ja viljelijöiden valtioon DDR:ään. Todellisuudessa muurin tehtävä oli estää DDR:läisiä pakenemasta joukoittain Länsi-Berliinin puolelle.
Lokakuu 1962: Kuuban ohjuskriisi
Kuuban kriisi sai koko maailman hälytystilaan. Sen aikana Nato ja Varsovan liitto olivat lähimmillään sotilaallista yhteenottoa ja kolmannen maailmansodan puhkeamista.
Kuuban kriisi
Neuvostoliiton ohjuksia kuljettanut rahtilaiva Anesov lähti Kuubasta vuonna 1962 yhdysvaltalaisten lentokoneiden ja hävittäjän saattamana.
Kuuban kriisi heikensi Naton ydinpuolustusta
Lokakuussa 1962 maailma oli 13 päivän ajan vaarallisen lähellä Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välistä ydinsotaa.
Kriisi sai alkunsa, kun yhdysvaltalainen vakoilukone havaitsi, että Kuubaan oltiin asentamassa keskipitkän matkan ballistisia ohjuksia.
Etäisyys Kuuban ja Pohjois-Amerikan mantereen välillä on paikoin vain noin 350 kilometriä, joten Neuvostoliitolle Kuubaan sijoitetut ohjukset olisivat suuri taktinen etu – sekä sopiva vastaus siihen, että Yhdysvallat oli asentanut ydinohjuksia Nato-liittolaistensa Turkin ja Italian maaperälle.
Yhdysvallat ja Neuvostoliitto nokittelivat ja neuvottelivat päiväkausia maailman pidätellessä henkeään, kunnes ne päättivät kriisiä liennyttääkseen ja ydinsodan välttääkseen poistaa ohjuksensa niin Italiasta ja Turkista kuin Kuubastakin.
Se tarkoitti Naton ydinpelotteen heikentymistä Euroopassa, mutta toisaalta ydinasein Kuubasta tehdyn salamahyökkäyksen uhka väistyi Yhdysvaltojen yltä.
22. marraskuuta 1963: Kennedyn murha
Lee Harvey Oswald ampui Yhdysvaltojen presidentin John F. Kennedyn tämän vieraillessa Texasin osavaltiossa Dallasissa. Yhdysvaltojen johtoon nousi varapresidentti Lyndon B. Johnson.
Elokuu 1964: Tonkininlahden välikohtaus
Tonkininlahdella Vietnamissa ammuttiin alas kaksi yhdysvaltalaista lentokonetta, ja pohjoisvietnamilaiset ottivat yhden lentäjän panttivangiksi. Yhdysvaltojen kongressi antoi presidentille luvan laajentaa Yhdysvaltojen sotilaallista läsnäoloa Vietnamissa ja vastata kaikkiin vihollismielisiin toimiin voimalla.
Nato ei missään vaiheessa osallistunut virallisesti Vietnamin sotaan.
Marraskuu 1964: Pohjois-Vietnamin tuki vahvistui
Sekä Neuvostoliitto että Kiina lisäsivät ase- ja asiantuntija-apuaan kommunistijohtoiselle Pohjois-Vietnamille.
Ranska otti etäisyyttä Natoon
Presidentit Charles de Gaulle ja John F. Kennedy Pariisissa vuonna 1961.
Ranskan presidentti Charles de Gaulle oli jo vuosia paheksunut Yhdysvaltojen liian suurta vaikutusvaltaa Natossa.
Hänen mielestään Naton suurimpien jäsenmaiden eli Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan piti jakaa valtaa keskenään tasaisemmin. Lisäksi de Gaulle toivoi Naton puolustavan Ranskan siirtomaita, jotka sijaitsivat Nato-maiden sopimustekstissä määritetyn maantieteellisen alueen ulkopuolella.
Ranska etääntyi de Gaullen aikana useasti Natosta. Vuonna 1959 Ranska päätti, ettei se enää sallisi maaperällään vieraan vallan ydinaseita – siis yhdysvaltalaisia ohjuksia. Samana vuonna Ranska veti Välimeren laivastonsa pois yhteisen Nato-johdon alta. Vuonna 1963 sama tehtiin Ranskan Atlantin laivaston osalta.
Vuonna 1966 Ranska kielsi Nato-tukikohdat Ranskan maaperällä, ja niin siihen asti Pariisissa sijainnut Naton päämaja siirtyi Brysseliin, missä se on yhä.
Samana vuonna Ranska myös vetäytyi Naton sotilaallisesta komennosta. Ranska palasi Naton ytimeen normaalein ehdoin vasta vuonna 1993.
Natossa on kuitenkin läpi sen historian ollut kaksi virallista kieltä, englanti ja ranska.
Häviäjät Vietnamin ja Afganistanin sodissa
Yhdysvallat Vietnamissa ja Neuvostoliitto Afganistanissa
1955–1975: Vietnamin sota
Nato ja Varsovan liitto pysyivät virallisesti erossa Vietnamin sodasta, mutta Neuvostoliitto ja Yhdysvallat osallistuivat siihen omalla tavallaan.
Vietnamin sota oli kuin jatkoa Indokiinan sodalle, jossa Ranska oli taistellut säilyttääkseen siirtomaaherran asemansa alueella. Vähitellen Ranska vetäytyi Aasiasta, kun taas Yhdysvallat lisäsi vaikutusvaltaansa estääkseen kommunisteja ottamasta valtaa Etelä-Vietnamissa.
Yhdysvallat tuki Etelä-Vietnamin hallitusta ensin vain asiantuntija-avulla mutta sittemmin myös sotilaallisesti. Vuonna 1969 Vietnamissa oli jo yli puoli miljoonaa yhdysvaltalaissotilasta.
Neuvostoliitto tuki Pohjois-Vietnamia taloudellisesti ja aseavulla mutta ei lähettänyt alueelle joukkoja.
Yhdysvallat ei pystynyt estämään kommunistien etenemistä, ja vuonna 1975 Pohjois- ja Etelä-Vietnam yhdistettiin.
1979–1989: Neuvostoliiton Afganistanin sota
Afganistanissa käytiin lähes toisinto Vietnamin sodasta, mutta nyt roolit olivat toisin päin. Taaskaan Nato tai Varsovan liitto eivät osallistuneet sotaan suoraan.
Neuvostoliitto marssi Afganistaniin auttamaan sikäläistä kommunistijohtoa, ja maassa oli enimmillään yli 100 000 Neuvostoliiton sotilasta. Islamilainen vastarintaliike, mujahedinit, sai puolestaan aseita muun muassa Yhdysvalloilta ja Britannialta – mutta ei Natolta.
Neuvostoliitto vetäytyi Afganistanista vuonna 1989, minkä jälkeen vallan maassa otti fundamentalistinen Taleban-liike.
1981: Espanja liittyi Natoon
Diktaattori Francisco Franco kuoli vuonna 1975, minkä jälkeen Espanja alkoi demokratisoitua. Espanja liittyi Natoon vuonna 1982, ja poliittisesti tehty päätös vahvistettiin kansanäänestyksessä vuonna 1986.
1985: Gorbatšov Neuvostoliiton johtoon
Vuonna 1985 Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeriksi nousi Mihail Gorbatšov.
Hän halusi uudistaa maataan perestroikalla (uudelleenrakentaminen) ja glasnostilla (avoimuus).
Hän sai suurta suosiota lännessä, mutta hänen pyrkimyksensä johtivat kaaokseen Neuvostoliitossa, ja Varsovan liiton maat alkoivat tehdä päätöksiä sopimatta asioista Moskovan kanssa.
9. marraskuuta 1989: Berliinin muurin murtuminen
DDR:n politbyroon jäsen Günter Schabowski tuli sanoneeksi lehdistötilaisuudessa, että DDR:läiset voisivat nyt matkustaa vapaasti Länsi-Saksaan.
Ensimmäiset itäsaksalaiset ylittivät rajan Länsi-Berliinin puolelle keskiyöllä, eikä entiseen enää ollut paluuta. DDR oli tullut tiensä päähän.
Ronald Reagan ja Mihail Gorbatšov tapasivat Reykjavikin huippukokouksessa vuonna 1986.
1989: Nato lupaili yhdentyneen Saksan pysyvän ulkopuolella
Neuvostoliiton uudistusmielinen johtaja Mihail Gorbatšov aloitti vuonna 1989 neuvottelut toisen maailmansodan läntisten voittajavaltioiden kanssa Saksojen yhdentymisestä.
Neuvotteluissa Nato-maat lupailivat, ettei puolustusliitto laajenisi idemmäs yhdentyneen Saksan muodossa.
Saksa voisi sen sijaan olla puolueeton alue kahden liittouman välissä.
Pelkistä puheista ei kuitenkaan koskaan tullut kirjallisesti vahvistettua sopimusta Naton ja Neuvostoliiton välillä.
Lopulta Gorbatšov joutui taipumaan neuvotteluissa ja hyväksymään, että koko yhdentyneestä Saksasta tulisi osa Natoa.
Muutamaa kuukautta myöhemmin Varsovan liitto purkautui.
1990: Naton salainen sissiarmeija
Italian pääministeri Giulio Andreotti paljasti vuonna 1990, että Nato oli harjoituttanut Euroopassa salaisia puolisotilaallisia joukkoja.
Hyvin koulutetut ja varustetut Stay Behind -vastarintaryhmät oli ollut tarkoitus jättää vihollislinjojen taakse, jos Varsovan liitto olisi vallannut Länsi-Eurooppaa.
Asiasta keskusteltiin Italiassa kiivaasti varsinkin, kun kävi ilmi, että osa yksiköistä oli kylmän sodan aikana osallistunut kommunistisiin organisaatioihin kohdistuneisiin uusfasistisiin terrori-iskuihin.
3. lokakuuta 1991: Saksojen yhdentyminen
Saksojen yhdentyminen oli tosiasia, ja niin DDR eli Itä-Saksa lakkasi olemasta.
1992: Nato lähti sotaan entisen Jugoslavian alueelle
Naton alukset alkoivat YK:n päätöksen jälkeen partioida Adrianmerellä ylläpitääkseen asevientikieltoa Serbiaan.
Nato uudistui 1990-luvulla
Vuonna 1996 Naton operaatioon Sarajevossa Bosniassa osallistui muun muassa Italian joukkoja.
Neuvostoliitto kaatui vuonna 1991, ja Venäjä alkoi suhtautua länteen edeltäjäänsä myötämielisemmin. Nato-maissa virisi kysymys, tarvittiinko Natoa enää lainkaan.
Jäsenvaltiot päättivät kuitenkin pitää kiinni Natosta mutta uusin tavoittein: nyt Nato voisi toteuttaa humanitaarisia operaatioita jäsenvaltioiden ulkopuolella esimerkiksi rauhanturvatehtävissä tai neuvottelijana kärjistyneissä konflikteissa.
Pian käynnistyivät Jugoslavian hajoamissodat ja Natoa tarvittiinkin juuri näihin tehtäviin. Päätös lähteä sotilaallisesti Bosniaan vuonna 1995 oli ensimmäinen kerta, kun Nato osallistui aktiivisesti sotatoimiin.
Nato-sopimuksen artiklaa 5 sovellettiin ensimmäisen – ja tähän mennessä ainoan – kerran kuusi vuotta myöhemmin Yhdysvaltoihin 11. syyskuuta 2001 tehdyn terrori-iskun jälkeen.
Nato-joukot vartioivat osaltaan Yhdysvaltojen ilmatilaa ja aluevesiä iskun jälkeen sekä osallistuivat aktiivisesti Afganistanin miehitykseen maahan tehdyn yhdysvaltalaisjohtoisen hyökkäyksen jälkeen.
12. huhtikuuta 1993: Nato vartioi lentokieltoalutta Bosniassa
Nato toimi aktiivisesti Jugoslavian hajoamissodissa virallisena tavoitteenaan suojella siviiliväestöä. Bosnia-Hertsegovinan ylle perustettiin osittainen lentokieltoalue.
Siinä yhteydessä Nato päätyi useasti suoriin yhteenottoihin serbialaisjoukkojen kanssa, ja helmikuussa 1994 Naton tulituksessa putosi neljä serbialaista taistelukonetta.
Vuonna 2021 otetussa kuvassa on yksi Naton valvontakoneista, Boeing E-3 Sentry AWACS (Airborne Warning and Control System).
1995: Joukkomurhia ja ilmapommituksia
Sotatoimet entisen Jugoslavian alueella eskaloituivat. Serbiarmeija hyödynsi YK-sotilaita ihmiskilpinä välttyäkseen ilmaiskuilta.
Heinäkuussa 1995 yli 8 000 bosnialaista muslimia murhattiin Sreberenican joukkomurhassa, ja elokuussa Nato sai jälleen lisää perusteita pommittaa serbejä.
Joulukuu 1995: Daytonin rauhansopimus
Naton sekä Bosnian muslimien ja kroaattien sotilaalliset toimet pakottivat lopulta Bosnian serbit neuvottelupöytään.
Joulukuussa 1995 sodan osapuolet solmivat Yhdysvaltojen presidentin Bill Clintonin isännöimänä rauhansopimuksen Wright-Pattersonin lentotukikohdassa Daytonissa Ohiossa.
Naton pommitukset Bosniassa ja Serbiassa olivat varsin kiisteltyjä, koska niillä ei ollut YK:n tukea – ja koska niissä osoittautui mahdottomaksi välttää myös lukuisia siviiliuhreja.
Tulitaistelun jälkiä asuinkorttelissa Sarajevossa.
Maitojauheen haku päättyi kranaatti-iskuun
Bosnialaisen Sulejman Crncalon vaimo lähti Markalen torille Sarajevossa 28. elokuuta 1995.
”Olimme kuulleet, että sieltä saattaisi voida ostaa maitojauhetta”, Crncalo kertoi myöhemmin.
Aamupäivällä yhdentoista maissa toripäivän rauha rikkoontui yhtäkkiä kranaatti-iskun julmaan meteliin. Crncalo ryntäsi torin suuntaan etsimään vaimoaan.
”Päästyäni torin laidalle eteeni aukeni sekasortoinen näkymä. Kaikkialla oli verta, sitä suorastaan virtasi kaduilla. Ympäriinsä lojui ihmisruumiiden kappaleita ja kankaan riekaleita.”
Kranaatti-iskussa kuoli 43 ihmistä, joista yksi oli Crncalon vaimo, ja loukkaantui 75 ihmistä. Tulituksen iskeytymiskulman perusteella voitiin myöhemmin päätellä, että isku oli tehty serbien kontrolloimalta alueelta.
Nato oli siihen asti yrittänyt pitää yllä alueen haurasta rauhaa saartojen ja neuvottelujen avulla, mutta nyt sen jäsenten keskuudessa oli selvää, että vain sotilaallinen interventio voisi estää uuden joukkomurhan.
Kaksi päivää Markalen torille tehdyn iskun jälkeen Naton lentokoneet iskivät serbialaisiin asemiin. Vuoden loppuun mennessä Bosniaan oli lähetetty kymmeniätuhansia Nato-sotilaita edistämään rauhanpyrkimyksiä.
Nato oli ensimmäistä kertaa 46-vuotisen historiansa aikana lähtenyt sotaan.
1999: Nato lähti sotaan Kosovoon
Entisen Jugoslavian alueella puhkesi jälleen sota, tällä kertaa Kosovossa. Taas tarvittiin joukkoja toimimaan rauhan puolesta, mutta nyt Venäjä käytti veto-oikeuttaan YK:n turvallisuusneuvostossa.
Nato-maat ryhtyivät ensimmäistä kertaa sotatoimiin ilman YK:n päätöslauselmaa asiasta. Nato pommitti serbien asemia ja sotilaskohteita 78 päivän ajan.
12. maaliskuuta 1999: Kolme uutta maata Natoon
Naton neljäs laajentuminen tapahtui, kun Puola, Unkari ja Tšekki liittyivät Naton jäsenmaiden joukkoon. Näin jäsenmäärä nousi 16:sta nyt jo 19 maahan.
11. syyskuuta 2001: World Trade Centerin terrori-isku
Osama Bin Ladenin rahoittamat kiihkomuslimit tekivät Yhdysvalloissa itsemurhaiskut World Trade Centeriin New Yorkissa ja Pentagonin päämajaan Washington D.C:ssä.
9/11
World Trade Centerin kaksoistornien luhistuttua sortui myös WTC 6 -rakennus.
Yhdysvaltoihin 11. syyskuuta 2001 tehtyjen terrori-iskujen jälkeen sovellettiin ensimmäistä kertaa Nato-sopimuksen artiklaa 5.
Artiklan mukaan kaikkien Naton jäsenten on autettava, jos johonkin jäseneen kohdistuu hyökkäys.
Yhdysvaltalaisjohtoinen liittouma hyökkäsi Afganistaniin ja Irakiin ja tukahdutti vastarinnan.
11. elokuuta 2003: Nato otti ohjat Afganistanissa
Vuonna 2003 Afganistanin kansainvälisten kriisinhallintajoukkojen (ISAF) johtovastuu siirtyi Natolle ja Nato käynnisti sotilaalliset ja operatiiviset toimet Euroopan ulkopuolella.
Mitä Naton artiklassa 5 sanotaan?
2004: Seitsemän uutta jäsentä Natoon
Bulgaria, Latvia, Liettua, Romania, Slovakia, Slovenia ja Viro liittyivät Naton jäseniksi.
2005: Naton humanitaarista apua Afrikkaan
Kun Afrikan unioni pyysi Natolta apua rauhanturvatoimiin sisällissodan riivaamalle Darfurin alueelle Sudaniin, Naton historiassa alkoi uusi aikakausi.
Nato alkoi lähettää humanitaarista apua Darfuriin ja myöhemmin samana vuonna myös maanjäristyksistä kärsineeseen Pakistaniin.
Nato avusti myös Yhdysvalloissa, kun hurrikaani Katrina iski Yhdysvaltojen eteläosiin elokuussa 2005 aiheuttaen suuria tulvia varsinkin New Orleansissa.
Naton 13 pääsihteeriä
Naton nykyinen pääsihteeri on norjalainen Jens Stoltenberg.
Natoa on vuosien saatossa johtanut 13 jäsenmaiden nimittämää pääsihteeriä.
Monet heistä ovat aiemmin toimineet kotimaansa pääministerinä, kuten nykyinen pääsihteeri, norjalainen Jens Stoltenberg, ja hänen edeltäjänsä, tanskalainen Anders Fogh Rasmussen.
2009: Merirosvojahtia Afrikan rannikolla
Sittemmin Nato on toiminut useaan otteeseen Afrikassa.
Joukossa on ollut niin humanitaarista apua kuin aseellisia toimia, kuten Libyan Muammar Gaddafia vastaan tehdyt pommitukset vuonna 2011 sekä partioiminen merirosvojen riivaamilla Afrikan sarvea ympäröivillä merialueilla.
Naton "Task Force 508" osallistui Afrikan rannikon merirosvojahtiin.
Trump uhkasi erota Natosta
Presidentti Donald Trump puhui Naton huippukokouksen lehdistötilaisuudessa Brysselissä Belgiassa vuonna 2018.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump uhkasi virkakaudellaan 2017–2021 useasti vetää Yhdysvallat pois Natosta.
Hän syytti muita jäsenvaltioita Nato-velvoitteiden laiminlyömisestä, kuten siitä, että kaikki eivät käyttäneet sopimuksenmukaista kahta prosenttia maansa bruttokansantuotteesta puolustukseen.
Konflikti onnistuttiin kuitenkin välttämään, ja kun Trumpin kausi presidenttinä päättyi vuonna 2021, uhka Yhdysvaltojen Nato-erosta hälveni.
”Jos Trump olisi jatkanut toiselle kaudelle, uskon että olisimme vetäytyneet Natosta”, presidentti Trumpin silloinen turvallisuusneuvonantaja John Bolton on kertonut. ”Ja uskon, että Putin odotti sitä”, Bolton lisäsi kommenttinaan Venäjän presidentistä.
Venäjän ja Ukrainan sota
2014: Venäjä valtasi Krimin niemimaan
Nato antoi lähinnä moraalista tukea vuonna 2014 ensimmäisen Ukrainan ja Venäjän sodan aikana, jonka seurauksena Venäjä valtasi Krimin niemimaan.
2021: Nato vetäytyi Afganistanista
Nato veti joukkonsa Afganistanista ja luovutti maan puolustuksen Afganistanin armeijalle, jonka koulutuksessa Nato oli auttanut.
Pian Naton vetäytymisen jälkeen vallan maassa ottivat Taleban-joukot, joita liittouma oli yrittänyt kahden vuosikymmenen ajan turhaan kukistaa.
24. helmikuuta 2022: Venäjän hyökkäys Ukrainaan
Nato otti paljon suuremman roolin Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022 kuin edellisessä Ukrainan ja Venäjän välisessä sodassa
Ennen sotaa Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ja muut merkittävät tahot Ukrainassa olivat ilmaisseet toiveen Ukrainan liittymisestä Natoon.
Nato-puheet olivat kuin punainen vaate Venäjälle ja sen presidentille Vladimir Putinille, mikä näkyi selvästi Venäjän sotaa edeltävässä Nato-vihamielisessä retoriikassa.
Ukrainalaiset tuhosivat Nato-mailta saaduilla aseilla venäläisiä panssarivaunuja Kiovan lähellä.
Venäjän hyökkäyksen jälkeen sekä Nato että yksittäiset Nato-maat alkoivat toimittaa aseita ja muuta sotilaallista tukea Ukrainalle. Nato on lisäksi ottanut roolin humanitaarisen avun koordinaattorina.
Naton osalta kyseessä on silti edelleen sijaissota (proxy war), jossa Nato ei ole suoraan osallisena sotilaallisesti.
Nato on itse virallisesti tiedottanut tämän heijastavan Naton omaa käsitystä Natosta nimenomaan puolustusliittona.
